Paholaisen peli
fandom: Supernatural
paritus: Crowley / Kevin Tran
ikäraja: K-11
genre: perusdraama
sanamäärä: 500
yhteenveto: Kuinka monesti kuljettuja kehiä kierretään uudenlaisin askelin.
A/N: Spoilaa 8. kautta niin että hampaat lähtee. Jos joku sattuu bongaamaan ficcejä tällä parilla, niin olisin äärettömän kiitollinen vinkistä, koska en ole niitä itse onnistunut löytämään. Nyyh.
Kirjoitettu alun perin
Fifin ficlet-haasteeseen. Kommentit on aina kivoja.
Kevin Tran on poika, jonka sievää päätä eivät tyhjänpäiväisyydet täytä; hän puhuu sujuvasti viittä kieltä, ratkaisee yhtälön kuin yhtälön ja soittaa selloa niin sulavasti, että herkimmät enkelit (ja epäilyksettä muutamat demonitkin) polvistuvat itkien moisen kauneuden edessä. Kaiken muun hyvän lisäksi hänen hennot sormensa pitelevät Helvetin porttien kohtalon ratkaisevaa kivitaulua, itsensä Jumalan sanaa, eikä kukaan muu kuin hän kykene sitä tulkitsemaan.
On siis ainoastaan luonnollista, että Crowley pitää pojasta. On ainoastaan luonnollista, että Kevin saa jopa pääpirun notkahtamaan tavallisille kuolevaisille varattujen syntien polulle, himoon ja ahneuteen ja kateuteen, mitä niitä nyt onkaan, banaalia kenties ja hivenen noloakin kai, mutta minkäs sitä Helvetin kuningaskaan inhimillisyytensä rippeille mahtaa. Ja olivathan Kevinin kaltaiset pojat alun alkaenkin syy sille, että Fergus MacLeod tuli edes ajatelleeksi sielunsa myymistä.
Piirittäessään saalistaan Crowley on vähällä horjahtaa, pohtii jo hetken, kumpi lopulta on hänen ensisijainen kohteensa, Jumalan sana vai profeetan huulet, joilla nuo sanat saavat ymmärrettävän muodon, mutta muistaa sitten, ettei hänellä ole tapana valita. Ei sovi tyyliin. Eikä priorisointi ole tällä hetkellä edes tarpeen.
Pakenemalla ja piiloutumalla Kevin ottaa osaa Crowleyn peliin - siihen, jossa hän on lyömätön mestari, hämäämiseen suoran taistelun sijaan. Kuinka liikuttaa vähäisiä nappuloita tutulla pelilaudalla niin, ettei vastustaja osaa ennakoida jokaista siirtoa, kuinka kiertää monesti kuljettuja kehiä uudenlaisin askelin. Opponenttinakin Kevin on Crowleylle lukuisia edeltäjiään mieluisampi, jahti itsessään suo jo omanlaistaan tyydytystä, liian helpot palkinnothan eivät ole palkintoja lainkaan, pelkkiä luovutusvoittoja ja väkivalloin anastettua kunniaa. Tämä on jotain aivan muuta, täysin omaa luokkaansa.
Crowley tavoittaa pojan kolmesti ja jokainen kohtaaminen on aina edellistä nautinnollisempi; jokaisella kerralla poika yllättyy Crowleyn kohtaamisesta aina hieman vähemmän, jokaisella kerralla poika on askeleen hänen edellään. Tai niin Crowley ainakin antaa hänen kuvitella. Tietenkään kivitaulu ei milloinkaan ole hänen repussaan ja Crowley leikkii mukana, nostaa näytellyn harmistuksen pintaan, uhkailee muutamin huolella valituin sanoin, lupaa vielä saavansa kaiken tavoittelemansa. Painaa Kevinin seinää vasten kaikella teeskennellyn turhautumisen kiihkolla, suutelee poikaa syvään ja hartaasti, tutkii kielellään tämän suun ja käsillään kehon jokaisen kaarteen.
Ensimmäisellä kerralla Kevin järkyttyi, mumisi voimattomasti vastaan, kolmannella kerralla poika osasi jo odottaa sitä. Ja vaikka he periaatteessa ovatkin sodassa, kumpikaan ei käytännössä tee mitään työntääkseen toisen pois; päinvastoin he myötäilevät toistensa liikkeitä, antautuvat vietäväksi ja otettavaksi, pyrkivät miellyttämään, ja jokaisen kerran jälkeen Crowleyn on aina hieman vaikeampi antaa ajan kulua ennen seuraavaa nurkkaan ahdistamista.
Manalan valtiaaksi ei kuitenkaan kohota ilman suurta kärsivällisyyttä, ja siksi Crowley odottaa, siihen eivät ihmiset kykene ja sen tähden hän tuleekin lopulta voittamaan, korjaamaan koko potin, kivitaulun ja kauniin pojan sitä lukemaan, latelemaan Luojan koottuja lainauksia hänen allaan maaten tai hajareisin hänen lanteillaan istuen, vakaassa rytmissä liikkuen, hikisenä huohottaen ja huokaillen. Vain hivenen liioitellut palvovat katseet kielivät fokuksen menetyksestä, etäisyys ja näennäiset etulyönnit heikosta taktiikasta, ja lopulta Kevin vielä unohtaisi varoa, erehtyisi ottamaan todesta Crowleyn hahmotteleman illuusion lemmenkipeästä kehäraakista.
Kevin Tran on poika, jonka sievää päätä eivät tyhjänpäiväisyydet täytä, ja se on Crowleyn paras ase häntä vastaan; Kevin on pelkkää strategiaa ja puhdasta nerokkuutta, mutta inhimillisyyksien suhteen hän on sokea. Paholaisen tarjotessa pikkusormensa se on aina ihminen, jolta lopulta viedään sekä käsi että muutkin ruumiinosat.