Fandom: Varjojen kaupungit
Nimi: Yöllistä (Nokturno)
Kirjoittaja: Dria
Vastuunvapautus: Varjojen kaupungit ovat Cassandra Claren käsialaa ja sanoitukset Cue:n kappaleesta Burnin’.
Ikärajasuositus: S
Pari: Clary/Jace
Lajityyppi: romantiikka
Varoitukset: -
Haasteet: Aakkoshaaste 2A/N: Kiitokset haasteesta
regularille. Toivottavasti tämä miellyttää. En ole pitkään aikaan kirjoittanut songficciä… Ficci sijoittuu ensimmäiseen kirjaan. Toivottavasti tämä on tyyliltään sellainen, että se sopisi kirjaan edelleen.
Taustalle suosittelen
Cuen Burnin’gia, koska se on ihana kappale ja ficistä saa varmaan enemmän irti, jos kuulee kappaleen.
Jace katsoi mustasta puusta valmistettua kitaraa, joka oli kerännyt pölyä hänen huoneessaan vuosikausia. Hän ei ollut soittanut sen jälkeen, kun hän oli muuttanut Lightwoodeille. Isä oli opettanut hänet soittamaan sekä kitaraa että pianoa, koska vanhoihin sukuihin kuuluvien oli osattava soittaa vähintään yhtä instrumenttia.
Ääni kuulosti väärältä, kun Jace kokeili yhtä kieltä varovaisesti. Hän huokaisi hieman pettyneenä. Tietenkin kitara oli epävireessä vuosien jälkeen. Hän ei ollut virittänyt sitä ainakaan vuoteen. Jace katsoi mustaa runkoa, jota koristi tähti ja muutama riimu. Ne luettiin joko aamutähtenä tai tähdenlentona. Isä oli lukenut ne aamutähtenä, joten Jacekin teki niin. Koko Waylandin kartano oli ollut täynnä erilaisia riimuista muodostettuja sanoja, koska isä oli halunnut, että hän osaisi käyttää riimuja unissaankin. Viisi vuotta täytettyään Jace oli saanut Jonathan Shadowhunterista kertojan kirjan, joka oli kirjoitettu riimuilla. Hän oli saanut luettua sen loppuun vasta miltei kolme vuotta myöhemmin.
Lopulta Jace käveli kirjahyllynsä luo ja otti virittimen. Hän oli tehnyt päätöksensä eivätkä Waylandit perääntyneet. Jace tiesi katuvansa aamulla, mutta se oli tulevaisuutta, eikä hän aikonut murehtia epävarmoista asioista. Se oli turhaa.
Kesti hetken ennen kuin viritin oli paikallaan, ja Jace pääsi virittämään kitaraa haparoiden. Pian sormet muistivat, mitä piti tehdä, ja Jace hyräili valitsemaansa kappaletta hiljaa. Hän nosti katseensa ja hymyili tummasta ikkunasta katsovalle peilikuvalleen valloittavasti. Samalla tavalla hän hymyilisi pian Clarylle.
I don't think I know you.
Don't think I ever will
Am I in love with you?
Well, I don't know still
Lapun sujauttaminen Claryn huoneeseen tytön puhuessa maallikon kanssa oli naurettavan helppoa. Enää ei tarvinnut valita kuin sopiva asu. Jace heitti suorat mustat housut lattialle – liian virallista tai tarjoilijamaista, eikä hän alentunut tarjoilemaan. Siniset farkut sen sijaan kelpasivat. Ne olivat kuluneet polvista ja saumoista vaaleammiksi, ja Jace valitsi ruskean nahkavyön koristeeksi, vaikka farkut istuivat hänelle täydellisesti. Hän ei ollut kuten Alec, joka piiloutui liian suurten vaatteiden keskelle.
Jace livahti puutarhaan hyvissä ajoin ja katsoi ikkunalasista heijastuvaa kuvajaistaan. Milloin viimeksi hän oli ollut hermostunut? Tunne oli hurmaava – mahassa poreili, ihoa kihelmöi ja hengitys katkeili. Kaikki tuntui niin uudelta. Yleensä tyttöjahti oli tylsää, samojen repliikkien toistamista. Clary oli erilainen, mikä sai Jacen hymyilemään riemusta. Kenellekään toiselle hän ei ollut laulanut. Kenestäkään toisesta hän ei ollut välittänyt.
Kellon lähestyessä keskiyötä Jace nieleksi hermostuneena ja napitti sinipunaruutupaitansa nappeja kiinni. Minuuttia myöhemmin hän avasi ne ja paljasti vartaloa myötäilevän valkoisen hihattoman paidan. Hän oli ajatellut esiintyvänsä paidatta, mutta muuttanut mieltään ja joutunut palaamaan vaatekaappinsa eteen. Ei ollut tarkoitus säikäyttää Clarya. Kitara riippui hänen kaulassaan painavana kuin suuri kivi eivätkä edes tennareiden nauhat tuntuneet sopivan kireiltä. Miksi kaikki oli yht’äkkiä häntä vastaan?
”Jace?” Clary huhuili kasvihuoneen ovelta. Jace hätkähti – hän ei ollut kuullut oven avautuvan ajatuksiltaan. Hän katsoi käsiään ja yritti saada vapinan lakkaamaan ennen kuin se valtaisi hänen koko kehonsa. Niin oli käynyt, kun hän oli kävellyt Claryn huoneeseen.
”Jace, oletko täällä?” Nyt Clary kuulosti vähän pelokkaalta. Jace kuuli hänen askeleensa pimeässä. Hän pakottautui hengittämää tavallista hitaammin ja kuvitteli mieleensä liekin, joka poltti hänen epävarmuutensa pois.
Kahden ensimmäisen nuotin jälkeen musiikki kuljetti mukanaan. Clary käveli hänen luokseen. Tytön silmät olivat levinneet hämmästyksestä ja ihailusta.
Jace oli valinnut paikkansa huolella. Hän istui aivan täysikuun alla (päivä oli valittu kuun perusteella) ja hänen molemmilla puolillaan kukkivat kultapölykit. Ne olivat idrisiläisiä kasveja, joiden terälehdet loistivat vain öisin.
It may sound strange,
but I'm warnin' you.
I may not be that nice
Maybe, baby, I'm a heartbreaker,
Heartbreaker,
Heart of ice
Jace katsoi suoraan Claryn silmiin, jotta tyttö tiesi, että kappale oli omistettu vain ja ainoastaan hänelle. Claryn tuli tietää, että hän oli erityinen. Jace ei luottanut sanoihinsa, koska isä oli opettanut, että tunteista puhuminen oli väärin. Rakkaus oli tuhoamista, sääli heikensi ja empatia oli tekopyhää. Vieläkään Jace ei pitänyt tunteellisista keskusteluista, vaikka Maryse oli tehnyt parhaansa.
”Jace…” Clary kuiskasi hivenen hengästyneen oloisesti. Tyttö oli nostanut kädet suunsa eteen ja silmissä kimaltelivat kyyneleet. Jace toivoi, että ne johtuivat onnesta. Hän hymyili tytölle ja oli ehkä hivenen huvittunut elokuvamaisesta reaktiosta. Laulu oli kieltämättä kaunis. Se oli hidas, surullinen ja kantoi sanoman, jonka Jace halusi välittää.
Clary näytti siltä, että hän halusi sanoa jotain, joten Jace nosti vasemman kätensä muutamaksi sekunniksi huuliensa eteen. Hänen käheä laulunsa oli hetken ainoa ääni huoneessa.
But I'm burnin', burnin'
'Cause you set my soul on fire
Girl, I don't know what I'll do
'Cause I'm burnin', I'm burnin',
I'm burnin' with desire.
Yes, I'm burnin',
And it's all because of you
Viimeisten nuottien jälkeen laskeutui lämmin hiljaisuus. Jace katsoi kiinnostuneena, kuinka Clary aukoi suutaan useaan kertaan saamatta sanotuksi mitään.
”Minä… Sinä… Jace… Se... upeaa…” Clary sopersi. Jace hymyili valloittavinta hymyään ja astui lähemmäs Clarya. He olivat niin lähekkäin, että hän tunsi tytön hengityksen solisluillaan. Jace piti kitarasta toisella kädellään ja toisella hän siveli Claryn leuan kaarta. Hän tiesi sisimmässään, että he suutelisivat pian. Hänen ihonsa kihelmöi sillä tavoin. Ehkä ilmassa oli sähköä tai jotain.
”Clary…” Jace kuiskasi ja sipaisi tytön huulia nopeasti sormillaan ennen kuin kumartui suudelmaan. Hän sipaisi punaisen suortuvan Claryn poskelta korvan taa ja kuljetti kättään tytön hiuksien läpi aina niskaan asti. Clary kietoi omat kätensä hänen niskaansa. Kylmät sormet saivat vilunväreet kulkemaan Jacen selkää.
Clary ynähti ärtyneesti, kun Jace vetäytyi suudelmasta ja mutristi huultaan suloisella tavalla. Ensisuudelman jälkeen tytön tuli aina haluta lisää.
”Sinä olet erityinen. En ole koskaan tuntenut samoin ketään muuta kohtaan”, Jace kuiskasi vilpittömästi ja katsoi suoraan Claryn silmiin.
Rakkaus tuhosi, mutta hän oli valmis ottamaan riskin.
**
