24 maata, 24 kokemusta, 24 luukkua (Kelmit, K-11, adventure +epilogi) VALMIS!

[Myself]

 Casse Sieltähän tuli ainakin suoraa puhetta  Mä muuten voisin lyödä glögimukillisen vetoa, että joku kaunis ehkä luminen päivä sä vielä valloitat maailman noilla kilometrikommenteillasi. Tai no, sovitaanko, että glögimukista mieluummin, sen sisällöstä en raaski luopua. Kiitos kommentista!
ansku1 Ihanaa, jos saatiin Olvin kanssa joku viaton kommailija kikattelemaan oikein kunnolla! Kiitos kommentista sinullekin oikein paljon!


Fandom:  HP+Ihmeperhe
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai Walt Disneyn hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset:-

M/N: Tän luukun kanssa kävi vähän huono tuuri, kun sain sen eilen kirjoitettua, niin sitten kone päätti että sehän olisi hauskaa sökähtää nyt ja niin mä sain sanoa heipat neljälle kauniille sivulle tekstiä.  Ei siinä mitään, mä pääsin tänään onneksi asian yli ja kirjoitin luvun sitten uusiksi ja mahdollisimman samanlaiseksi kuin ensimmäisellä kerralla, mutta en voi kieltää, etteikö siltikin potuttaisi vieläkin hieman... Mutta nyt iloisempiin uutisiin! *rumpujen pärinää* MINULLA TULI 100 VIESTIÄ TÄYTEEN! (Sorry, caps lockin turhasta käytöstä.) Nyt pitäisi melkein pitää pienet bileet sen kunniaksi.
Jospa mä nyt kuitenkin päästäisin teiät lukemaan itse luukkua, ilman, että nukahdatte alkusepustuksen aikana!

20.luukku
Super-Italia

Kelmit kävelivät pitkin Italian katuja. Aamu oli mennyt jo aikaa sitten ja alettiin lähestyä iltapäivän loppua. Pojat olivat suunnitelleet menevänsä etsimään jotakin pientä ja mukavaa ravintolaa tai pikaruokalaa, mutta toistaiseksi sellaista ei ollut vielä tullut vastaan. Sirius oli kertonut muille vitsin ja tällä hetkellä kaikki hekottelivat sille yhteen ääneen.

Vitsi ei ehkä todellisuudessa ollut niin hauska, kuin naurun määrästä olisi voinut kuvitella. Kelmit olivat vain huomanneet että koti-ikävän saattoi kätevästi piilottaa suurien tunteenpurkauksien alle. Kun nauroi katketakseen tai vaihtoehtoisesti raivosi jollekulle, oli niin tavattoman helppoa ja houkuttelevaa unohtaa, miten ikävä oli kotona Iso-Britanniassa eläviä ystäviä, perhettä kotia. Sirius oli jopa kerran vahingossa miettiessään Tylypahkaa tullut miettineeksi, että siitä tosiaan oli jo melko pitkä aika, kun pojat olivat viimeksi joutuneet kohteeksi professori McGarmivan nuhdesaarnalle tai vaihtoehtoisesti Dumbledoren kaikkitietävän katseen lävistämäksi. Siitä tosiaan oli jo aikaa…

Myös ilmasto oli täällä Italiassa niin paljon lämpimämpi kuin kotona. Ei ollut leutoja pakkasia, eikä sitä tunnetta kun huomaa ensilumen tulleen maahan. Joskus oli niin hankalaa kuvitella jouluunkin olevan enää alle viisi yötä. Tästä kaikesta huolimatta pojat tekivät parhaansa koittaakseen piilottaa rinnassa häilyvän kylmän tunteen ja keskittyä hetkeen, sillä mistä sitä koskaan tietää mitä heille tapahtuisi seuraavaksi.

”Pitäisiköhän meidän vain mennä suoraan seuraavan pizzerian ovesta sisälle ja syömään?” Remus sanoi, kun nauru monen minuutin päästä alkoi hiipua.
”Njääh, jos me kerran ollaan etsitty jo näin kauan sopivaa ruokapaikkaa, niin ei me kuolla pieneen lisäodotukseen., sinä aikana kun etsitään täydellinen ruokapaikka”, James vastasi miettivästi.
”Pizza kuulosti kyllä silti hyvältä idealta!” Peter hihkaisi ja tämän silmiin nousi kiihkeä kiilto, miettiessä tulevaa herkkuruokaa.
”Pizza sopii minullekin, mutta jos nyt sitten läh-”, Siriuksen aloittaman lause jäi vähän matkan päästä kuuluvan huudon alle.

”Nyt pois, tieltä risut ja männynkävyt, minä tulen! Väistäkää!” Kaikui pikkupojan huuto kadulla. Ennen kuin kukaan Kelmeistä ehti todella ajatella asiaa yhtään sen syvemmin, juoksi heitä päin vaaleahiuksinen noin kymmenvuotias poikalapsi.
Ja jälleen ennen kuin tapahtunutta ehti käsittää makasivat kaikki viisi maassa, Remus, James ja Peter olivat pyllähtäneet nätisti kivetykselle, mutta Sirius ja pikkupoika taas olivat lentäneet maahan, toinen selälleen, toinen mahalleen.

”Mitä hiivattia oikein kuvittelet tekeväsi?” Sirius karjaisi.
”Minä huusin, että varokaa! Silloin se oli ihan oma syynne!” Poikia puolusti nopeasti itseään ja kampesi itsensä takaisin ylös samalla kun puhui.
”Sinä huusit kuule vähän myöhässä. Yleensä huudetaan, ennen kuin tullaan päin. Niin, että olisi edes pieni mahdollisuus siirtyä pois tieltä”, Sirius vastasi, niin ilkeällä äänensävyllä, että sai Jameslita ja Remukselta murhaavat katseet.

Jopa, pikkupojan kasvoille tuli hieman katuva ilme Siriuksen lopetettua.
”Minä tuota... Huudan sitten ensikerralla vähän aikaisemmin, jos kerran nyt... Tai siis jos se oli liian aikaisin, eiku-”, poika änkytti ja sekoili sanoissaan.
”Ei se mitään. Olin juuri muutenkin aikeissa käydä istumaan tähän maahan”, James tokaisi kepeästi punnertaessaan itsensä kevyesti ylös.
”Oikeasti?” Blondi, pikkupoika kysyi ja katsoi Kelmejä toiveikkaasti.
”Melkein”, Remus naurahti Jamesin ojentaessa tälle käden ja nostavan pojan sitten kepeästi seisomaan.
”Ai”, viidestä pojasta lyhyin ja nuorin sanoi ja tämän äänessä oli sellainen sävy, ettei poika tiennyt mitä tehdä seuraavaksi.

”Minä olen muutan Esa”, pikkupoika, Esa, aloitti puheen pienen hetken hiljaisuuden jälkeen ja hänen silmistään loisti hiljainen kysymys: keitä te olette?
”Kiva tutustua. Minä olen James”, kyseinen poika esitteli itsensä.
”Remus ja hauska tutustua minunkin puolestani.”
”Nimi on Peter.”

Esa nyökkäsi jokaisen esittelyn kohdalla ja käänsi sitten katseensa seuraavan pienessä rivissä seisovaan Siriukseen, joka tuijotti takaisin tyynesti. Tuijotuskilpailu päättyi vasta Remuksen rykäistessä.
”Tosiaan, kai minunkin on nyt sitten esiteltävä itseni”, Sirius sanoi ja vaikeni sitten jälleen.
James tökkäsi kevyesti Siriusta olkaan ja pyöräytti silmiään kuin esittäen mielipiteensä siitä kuinka lapsellinen toinen oli kiukutellessaan. Ja vielä sen vuoksi, kun pikkulapsi oli sattunut juoksemaan tätä päin.
”Okei, okei! Ei tarvitse painostaa! Minä olen Sirius”, mustahiuksinen poika sanoi lopulta turhautuneen kuuloisesti.

Seuraavat kymmenen minuuttia pojat vain seisoskelivat paikoillaan, kukaan ei oikein osannut tai tiennyt mitä tehdä.

”Kaipa minä nyt lähden. Rannalla oleva isosiskonikin on parempaa seuraa kuin te”, Esa totesi hetken kuluttua.
”Mitä?” Sirius halusi varmistaa kuulleensa oikein.
”Niin, että tässä on sen verran tylsää, joten taidan lähteä”, Esa toisti tottelevaisesti.

Poika oli jo kääntynyt lähteäkseen, kun yhtäkkiä Siriuksen käsi tarttui hänen käsivarteensa ja veti tämän takaisin. Siriuksen silmät suorastaan salamoivat Esan kohottaessa katseensa niihin.
”Kukaan. Ei. Ikinä. Sano. Minun. Seuraani. Tylsäksi”, pojan ääni oli tyyni. Aivan liian tyyni silmiin verrattuna. Tyyni ääni oli vain merkki tulevasta vihasta, tyyntä myrskyn edellä, niinhän sitä sanotaan.

”Miksei? Keksi sitten jotakin hauskaa tekemistä, niin voisin ehkä miettiä kantani muuntamista”, Esa saneli kevyesti ja Siriuksen olemus rauhoittui heti tämän aloittaessa miettimään, miten todistaisi väitteensä tuolle pikkuiselle räkänokalle.
”Ajattelin, jos sinä haluat päättää”, Sirius sanoi harkitusti toiselle hetken päästä.
”Oikeastiko?” Esa kuulosti yllättyneeltä, mutta saadessaan vastaukseksi nyökkäyksen tämän suu suli vinoon virneeseen.
”No, mitäpä jos vaikka lyötäisiin vetoa jostain?”
”Totta kai, sano vain mistä ja millä panoksilla”, Sirius sanoi iloisesti, kunnon veto riitti aina piristämään synkänkin päivän. Siis kunhan vain voittaisi sen vedon, mutta ei tuollaisesta rääpäleestä edes olisi vastusta.

Esan katse harhaili hetken, mutta pysähtyi sitten jonnekin Kelmien selän taakse ja suun virne muuttui hivenen... voisiko sanoa kierommaksi.
”Näetkö tuon puun tuolla, tuo jota on koristeltu hieman joulun kunniaksi? Hyvä. Entäpä sitten sen latvassa keikkuva tähti? Hienoa, näet senkin. Mitäpä jos otettaisiin sellainen kisa, että saanko minä taivutettua puuta ajatuksen voimalla niin paljon, että tähti tippuu?” Esa saneli ja kohtasi Siriuksen hämmentyneen katseen.

”Mikä kompa tuohon liittyy?”
”Ei mikään.”
”Vannotko?”
”Totta kai!”
”Entä mitä ajattelit, että voittaja saa?”
”Häviäjän pitää tehdä juuri se, mitä voittaja haluaa hänen tekevän.”
”Niin, mikä kompa tuohon siis liittyy?”
”Ei mikään edelleenkään!”
”Kukaan ei laita tuollaisia ehtoja, jos ei tiedä, että voittaa.”

Esa kohautti hartioitaan, tuoden niin ilmi, että halusi vain yksinkertaisesti tehdä niin, ilman sen suurempia selittelyjä.
Sirius mietti vielä hetken, mutta löi sitten kättä pienemmän kanssa sinetöiden kaiken.

Esa alkoi heti tuijottaa kohdetta ja muiden Kelmien leuat tippuivat kolisten maahan, kun puu oikeasti alkoi taipua. Puun taipuminen näytti siltä, kuin joku olisi venyttänyt sitä hitaasti alaspäin.
Kesti vielä hetki ja sitten tähti tippui kauniisti maahan.

”Mi-miten sinä tuon teit?” James kysyi äärimmäisen ällistyneenä.
”Ei taikuri koskaan konstejaan kerro”, pikkupoika totesi ja kääntyi sitten Siriukseen päin: ”Sinä olet minulle nyt, niin sanotusti yhden palveluksen velkaa.”

Sirius keräsi happea keuhkoihinsa ja muut Kelmit olivat jo valmistautuneita alkavaan huutoon, kun toinen kova ääni keskeytti kaiken.
”Esalias Vaara! Voisitko ystävällisesti selittää tällä punaisella minuutilla, mitä hemmettiä teet tuollaisten huligaanien seurassa?” Paikalle säntäsi melko punatukkainen nainen, Esan äiti ilmeisesti.

”En minä heidän kanssaan ollut. Olin vain pienellä... juoksulenkillä! Joo, pienellä juoksulenkillä olin- tai siis olen”, Esa yritti pelastaa tilannetta ja oli juuri lähdössä juoksuun, kun nainen tarttui tätä olkapäästä.
Kelmit katsoivat tapahtunutta ymmällään. Nainen ei ollut vaivautunut kävelemään lähemmäksi poikaa, ottaakseen tämän kiinni vaan oli tyynesti venyttänyt kättään vain metrin pidemmäksi.
”Ja Ilona tule sinäkin näkyviin, tiedän ihan hyvin, että olet siellä!”

Kelmit seurasivat naisen katsetta sen puun luokse, mikä oli ollut mukana vedonlyönnissä ja näkivät miten sen viereen ilmestyi tyhjästä mustahiuksinen teini-ikäinen tyttö. Tyttö oli pitänyt kiinni puusta ja päästi siitä heti näkyviin tultuaan irti.

”Sinä siis todella huijasit?” Sirius karjaisi Esalle.
”Säännöissä ei kielletty sitä, ettei näkymätön isosisko saisi auttaa! Lisäksi minä en missään vaiheessa vannonut olevani rikkomatta sääntöjä”, Esa puolusti itseään, taas vaihteeksi.

Sirius aukaisi suunsa, mutta sulki sen tajutessaan pojan olevan oikeassa, tämä ei missään vaiheessa sanonut sanoja: minä vannon.

”Sinä siis todellakin olit heidän kanssaan!” Esan äiti totesi voitonriemuisena seurattuaan hetken Siriuksen ja poikansa sananvaihtoa. Esan ilmeestä näki varsin selvästi tämän tajuavan jääneensä loukkuun.
”Nyt lähdetään”, nainen puuskahti ja alkoi vetämään poikaa kädessään mukaansa. Loitommalla ollessaan nainen vielä sanoi jotain, mikä kuulosti Kelmien korviin tältä: ”Ajatella, että noin isossa on silti enemmän vahdittavaa kuin Jaskassa...”

Kun naista, Esaa tai Ilonaa, joka oli kipittänyt heidän ohi hetki sitten ei enää näkynyt Kelmit purskahtivat yhdestä suusta nauruun.

*

Kun poikien nauru viimein loppui nämä jatkoivat pizzerian etsimistä ja löysivätkin sellaisen melko nopeasti. He astuivat sisälle ja kello kilahti viestien uusista asiakkaista.
Tiskin ääreen mentyään pojat tapasivat pullean, mustaviiksisen ja taikinakäsisen miehen, pitkä kokinhattupäässään. He jättivät tälle tilauksensa ja etsivät sitten mukavan pöydän, mihin istuivat odottamaan pizzojaan.

Odotellessaan Kelmit katselivat huoneen nurkassa olevaa televisiota, josta tuli juuri jonkun vaaleahiuksisen miehen haastattelua.
”...Herra Vaara, kertokaa nyt mikä teidät toi tänne Italiaan?”
”Elli halusi, vähän perhelomaa.”
”Mutta tehän olette siltikin töissä, vaikka kuulin teidän sanoneen perheloma?”
”Kyllä, vaikka yritänkin olla mahdollisimman paljon perheeni kanssa, jonkun joutuessa vaaraan en voi vain katsoa vierestä.”
”Te olette siis koko perhe täällä?”
”Kyllä. Minä, Elli, Ilona, Esa ja Jaska...”

Tässä vaiheessa Kelmit vaihtoivat hämmentyneen katseen. Oliko heidän tapaamansa Esa sukua tuolle TV:n miehelle. Poikien mietiskely jäi kuitenkin kesken kokin kiikuttaessa pöytään neljä nätisti pakattua pizzaa, sekä laskun, jossa oli koristeena pienen pieni pizza-avaimenperä.
”Se tekee tasan 40 euroa.”

Kelmit katsoivat laskua kauhuissaan, kukaan heistä ei ollut muistanut, että ruuasta pitäisi maksaakin.
”Mitä me tehdään?” Remus kuiskasi.
”Mitä jos vain... juostaisiin!” Sirius vastasi ja yhtäkkiä kokki tuijottikin täyden pöydän sijasta tyhjää. Ei ollut poikia, pizzoja, eikä edes avaimenperää.

*

Jos joku olisi sinä iltana sattunut katsomaan tarkasti auringonlaskun aikaan rannalle olisi hän nähnyt siellä viisi hahmoa: neljä pakoon juoksevaa poikaa ja viimeisenä kaulinta heiluttava kokki.

[Orenji]

Ihmeperhe ei ollut kyllä mulle tuttu, mut pysyin perässä. On muutes ihan totta, että koti-ikävän ( ja yms) voi hyvin piilottaa (esim kikattamalla)...
Italia on varmaa kiva paikka. Kelmit oli taas ihanii, mutta milloinkas ei olis?  Siriuksen vedonlyönti piristi kivasti luukkua.
Pizzeriaan lähdettäessä raha on aika hyödyllistä. Toi loppu oli ihan paras. Osan kuvitella tilanteen...  Ei tässä muuta (huomaatteko, ficillänne on innokas fani).

[Cashelyne]

Tää oli hyvä luukku. En muistanut ees tollasta fandomia ennenkuin aloin lukea, mutta se oli kyllä ihan kiva.

Toi oli hauska kohta, kun ne ei muistanu että pizzat maksaa. =D

[Olivia]

ansku1 Hienoa olemme saaneet innokkaan fanin! Loppu oli paras. Kiitos kommentistasi ja siitä että pidit!
Casse eikoisia fandomeita täältä kyllä löytyy eikä niitä kaikkia aina voi heti muistaakkaan tai tuntea. Kiitos kommentistasi=)


Fandom:  HP+Nälkäpeli
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai Collinsin hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure
Ikäraja: K11
Varoitukset: todella lyhyt!

O/N: Todellakin pahoittelen tämän luukun lyhyyttä, mutta alkaa voimat hiiioyä tässä lopussa, niin että mekaanisesti vain kirjoittaa ja koittaa saada sen pois alta. Mutta mun seuraavasta (ja vikasta) yritän tehä vähän pidemmän. :/ Nälkäpeliä en ole ikinä kirjoittanut ennen, että en tiedä tykkäkö kukaan... Mutta saa kommentoida ja tässä ei sitten ole Katnissia tai Peetaa, että koittakaa olla surematta asiaa!
Oikeasti voitteko kuvitella enää jouluun kolme päivää! Justanhan koulutkin alko?: Toivottelen teille hyviä joulumenoja ja valmisteluja (jo tälleen alustavasti)! Nyt on ainakin varmaan enemmän joulufiilistä, kun on lumi maassa... Mutta ficin(kö) kimppuun? Jooo!

21.luukku
Kiivas Kanada

Kylmässä tuulessa ja kovassa ilmavirrassa raiteilla kiisi harmaa, luotaan työntävä juna. Kumeaa poksahdustakaan ei kuulunut kun neljä, kaksi tummaverikköä ja kaksi vaaleaverikköä, ilmiintyi. Junan sisätiloissa Kelmit purkautuivat yhdestä ruumiiden sekamelskasta.
Junassa oli ihmeellisen kevyt fiilis, kun se kiisi tasaisesti kohti määränpäätään. Pojat katselivat ymmyrkäisinä ympärilleen. Molemmilla puolilla pientä tilaa heidän ympärillään koristi kaksi lamppua ja ovet. Ovet avautuivat suhahtaen itsestään, kun joku meni sitä kohden. Sirius astui oikean puoleisesta ovesta sisään ja muut hänen perässään.
Poikien suusta kuului vain hiljainen vau -henkäisy, kun heitä ympäröi kuninkaallista salonkia muistuttava huone. Salongissa oli pehmeillä sävyillä vuorattu nojatuoli ja sohva ryhmä. Keskellä tilaa oli myös koristeellinen mahonkipöytä.


"Kuka päätti ilmiintyä tänne?" Remus kysyi hämmentyneenä.
"En minä ainakaan", Peter ja James kuiskasivat yhteen ääneen. Kaikkien katseet siirtyivät Siriukseen, joka katseli silmät suurina pienistä kapeista ikkunoista. Poika heräsi, kun Remus karautti kurkkuaan.
"Mitä? Miksi kaikki tuijottaa muo", Sirius kysyi viattomana.
"Joku se meidät tänne toi", James sanoi ärtyneenä vihjaillen. Muut kohottivat kulmiaan odottaen selitystä.
"Mitä, älkää vain minua syyttäkö", Sirius huudahti. Hän oli aivan ymmällään.
"Joku meistä meni ajattelemaan tätä paikka, joten nyt olemme perseillämme täällä. Meitä on neljä, joten neljä arvausta -minä, sinä, Remus tai Peter. Kukaan ei sattumoisin ilmoittautunut tunnustamaan, joten jäljelle jäät sinä. Hiljaisuus on myöntymisen merkki", James selitti.
"Ei se noin mene", Sirius sanoi.
"Kyllä menee", James sanoi.
"Okei, ihan sama. Unohdetaan, että edes kysyin tai ajattelin", Remus sanoi huomaten Siriuksen ja Jamesin tiukat katseet toisissaan.


Pojat unohtivat keskustelun, vaikka Jamesista näki päälle päin että häntä harmitti. Pojat katselivat ympärilleen huoneessa. Seinät olivat metallia, lattiaa peitti arvokkaan näköinen matto ja juuri silloin huoneen toisella puolella ovia avautui.


Sisäpuolelle asteli hoiperrellen mies. Hänellä oli silmät sirrillään ja toisessa kädessä viskipullo. Mies katsoi poikia ilmeettömänä. Mies olisi voinut olla hyvänkin näköinen jos tämän vaaleat hiukset eivät olisi päässeet kasvamaan olkapäille.


"Mielenkiintoista porukkaa. En tiennytkään että teidät on valittu", mies sanoi käheällä äänellä.
"Neljä eksynyttä poikaa vain", Remus vastasi.
"Vain että sillä tavalla." Miestä ei kiinnostanut heinänkorrenkaan vertaa. Hän asteli yhden nojatuolin luo ja lässähti siihen löhöämään.
"Mitä tarkoitit valitulla?" James kysy mielenkiinnostaan.
"Valittu Nälkäpeliin", mies vastasi välinitämättömänä.
"Mikä on Nälkäpeli?" Sirius kysyi. Hänen otsaryppynsä olivat syventyneet kymmenennettä kertaa.
"Vuosittainen peli, jossa kaksitoista poikaa ja tyttöä valitaan taistelemaan hengestään areenalle. Viimeinen hengissä selviytynyt tyttö tai poika voittaa kisan." Mies hörppäsi viskipullostaan aimo kulauksen.


Hiljaisen mietintä tuokion jälkeen Remus kysyi: "Tarkoitatko, että heistä, jotka on valittu taistelemaan kentälle, 23 kuolee ja vain yksi palaa takaisin? He joutuvat raa´asti murhaamaan toisensa..." Remus katsoi muita järkyttyneinä.
"Kyllä. Hyvin järkeilty", mies vastasi sarkastisesti.
"Kiitti vaan", Sirius narisin hiljaa itsekseen.
"Te olette selvästikin kiinnostuneita nälkäpelistä."
"Olemme. Voisit ehkä valaista meitä hiukan", Peter ehdotti varovaisesti.
"Jos teille nyt saa jotakin valaistusta aikaan." Mies hörppäsi taas kulauksen juomaansa. "Pohjois-Amerikan raunioista on syntynyt Panem-niminen valtio, joka muodostuu kolmestatoista vyöhykkeestä. Aikanaan vyöhykkeet olivat kapinoineet vaurasta pääkaupunkia Capitolia vastaan, mistä rangaistukseksi kolmastoista vyöhyke hävitettiin ja kehitettiin julma tositelevisiotapahtuma nimeltä Nälkäpeli. Nälkäpeliin arvotaan jokaiselta vyöhykkeeltä yksi poika- ja yksi tyttötribuutti. Ja tällä hetkellä tämä juna on matkalla Capitoliin. Kohta alkaa Nälkäpeli taas."


"Jos nyt pysyin taas kärryillä -täällä junassa on kaksi tribuuttia, jotka todennäköisesti tulevat kuolemaan?" James siristi silmiään kaikelle sekavuudelle.
"Kyllä ja kyllä." Mies huokaisi raskaasti.


"Haymitch!" Kipakka naisääni kiljahti ovensuusta. Naisella oli vaaleanliilan kikkuraiset hiukset, luonnottoman sinisiksi maalatut huulet ja vyötäröä kiristävä mekko isolla kaula-aukolla varustettuna. Hän oli jämähtänyt seisomaan kädet uhmakkaasti lanteilla. Sirius katsoi naista lumoutuneena, erityisesti liilalla sävytetyt silmät pistivät pojan silmään.
"Haymitch, mitä tämä on? Keitä nämä kummajaiset ovat?" Nainen katsoi terävästi poikia inhon ilme kasvoillaan.
"Effie, rakas!" Haymitch rauhoitteli. "He olivat ohikulkumatkalla", mies selitti huolettomasti.
"Ohikulkumatkalla?" Effie-nainen katsoi järkyttyneenä miestä. "Aivan kuin neljä poikaa, normaalia ihmistä kykenisi vain kulkemaan yli 300km/h kulkevan junan ohitse. Ihan tuosta noin vain?" Effie oli kuin roihuava tuli, joka oli päässyt vapaalle ja saanut liikaa ilmaa.
"Rauhoitu, niin voin ehkä harkita selittäväni", mies sanoi ja tarttui naisen olkapäihin. Hän oli hylännyt pullonsa hetkeksi tuoliinsa.
"Harkitset, ehkä kertovasi?" Effie painotti jokaista sanaa ja sanat muistuttivat vasta teroitetun tikarin terän pistoksia.
"Kerron, kerron. Otahan nyt vähän rauhan juomaa..." Haymitch tyrkkäsi naisen hiljentämiseksi.


"Olemme Remus, Sirius, Peter ja James", Remus esitteli ennen kuin kukaan ehti kysyä.
"Ei meitä valitettavasti kiinnosta keitä te olette tai mistä te tulette. Kunhan vain lähdette pois täältä, niin kaikki on hyvin ja teitä ei edes muisteta", Effie sanoi kylmällä äänellä. Kelmit kastoivat naista hiljaa sanattomina.
"Älkää nyt vain toljottako siinä vaan lähtekää ulos", nainen kivahti kiukkuisesti.
"Effie älä nyt ole noin töykeä vieraille", Haymitch sanoi ja tarjosi viski karahvia sivupöydältä Siriukselle. Pojan huulilla komeili virnistys ja hän kulautti monta kulausta suuhunsa.
"Hyvä on. Jos kerran haluatte pitää omat ryyppyremminne. Siitä sitten vain, mutta Haymitch minä varoitan sinua -jos noista yksikään kummajainen astuu Capitoliin meidät syöstään pois maailmankartalta. Sen jälkeen olemme surkeutemme puolesta miinuksen puolella." Effie käveli uhkailunsa sanottua ylpeillen pois.
"Me kaikki joudumme huonoon valoon", nainen sanoi vielä turhautuneena. Sitten ovet avautuivat taas vihaa uhkuvan naisen tieltä.
"Kippis", Haymitch sanoi ja kohotti omaa pulloaan pilkesilmä kulmassa. Sirius ja James tarttuivat nopeiten tarjoukseen, pian myös Peter ja Remuskin.
"Ihmeellisen väristä juomaa", Remus sammalsi. Hän nojasi sivupöytään, joka oli omistettu juomalaseille ja karahveille. Oudosti muotoilluissa lasipulloissa oli vihreää ja sinistä juomaa.
"Hmmm, niin se on ensiluokkaista Capitolia", mies peukutti humalassa silmät, kierähtäen ympäri.

***

"Aika lähteä poikakullat", Effie sanoi teennäisen ystävällisesti. Alku hetkestä teatraalinen nainen oli vihannut Kelmejä. Pojat nousivat hitaasti keinahdellen puolelta toiselle. Effie talutti Kelmit ovesta ulos, mistä he olivat tulleetkin.


"Mitä sinä aiot tehdä meille?" Sirius kysyi hieman arvellen mitä tulisi tapahtumaan.
"Kaikki aikanaan", Effie vastasi salamyhkäisesti. Yhtäkkiä nainen avasi oven. Kova ilmavirta tulvahti sisään ja kaikki siinä pienessä tilassa olivat kaatua. He ottivat tukea kuka mistäkin.

"Aika hypätä takaisin omaan maailmaanne", Effie sanoi. Nainen työnsi poikia voimakkaasti ulos ovesta.
"Sinä olet seonnut. Kukaan ei tapata ihmisiä noin", James huusi ilman suhistessa korvissa huumaavalla tavalla.
"Te kyllä varmaan löydätte kotiinne pikkupojat." Ja niin pojat horjahtivat yhtenä kasana ulos ovesta, kun Effie oli koonnut kaikki voimansa. Pojat tarrautuivat toisiinsa ja ajattelivat. Tällä kertaa jotakin muuta, mukavampaan paikkaan ilmiintyen pois.
Sirius ehti ajatella, että onneksi hän oli ehtinyt napata erikoisjuoman mukaan.

 

[Orenji]

Ehee, HP ja HG, kaks mun suosikkisarjaa. Kiva sekotus! Olihan se luku pikkasen lyhyt, mut ei se mitään. Haymitch oli ihan oma (humalainen) itsensä. Effie oli kyll julma, kun meinas heittää pojat ulos junasta.  Minnehän ne päätyy? 

[Cashelyne]

Jes nälkäpeli! Tää oli kanssa semmonen mitä oon odottanut.
Ei tää mun mielestä ollu liian lyhyt, vaan just hyvä.   

[Myself]

ansku1 Hyvä, että pidit noiden fandomien yhdistelmästä! Ja tässä seuraavassahan sitten päästään seurailemaan, minne päätyvät.... Kiitos kommentista!
Casse Kiva, että sinäkin tykkäsit fandomista! Hyvä, että lyhyys ei haitannut. Kiitoksia kommentista!


Fandom:  HP+Jääkuningatar
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai Andersenin hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure
Ikäraja: K11
Varoitukset: Ääh, nyt munkin on kyllä pakko ilmottaa, että siellä voi olla joitakin kirjoitusvirheitä enemmän kuin normisti... 

M/N: Joopa joo, aatonaatonaattoapa tässä vietellään! Uskomatonta, miten joulu on jo... Ylihuomenna?! Apua, olis ian likaa tehtävää vielä ennempää... No, mutta päästänpä teidät nyt pidemmittä puheitta lukemaan!

22.luukku
Paloiksi jäätynyt Grönlanti

Kelmien ilmiintyminen junasta heitettyinä ja ilmassa ei onnistunut ihan niin kuin he olisivat suunnitelleet. Pojat mätkähtivät samaan aikaan kovalle jäälle, josta seurasi tulva kirosanoja kaikkien suusta.

”Missä ihmeessä me ollaan?” Sirius kysyi nousten ylös ja hieroen samalla takaraivoaan, joka oli osunut ikävästi jäähän.
”No, ei kyllä ole harmainta aavistustakaan”, James vastasi, Siriuksen auttaessa toisen ylös. Remus oli ehtinyt myös ylös jo samoihin aikoihin kuin Siriuskin ja auttoi tällä hetkellä Peteriä ylös.

Sitten Kelmit alkoivat katsella ympärilleen. Aluksi jäähän tippuminen oli aiheuttanut sen reaktion, että he luulivat olevansa ulkona. Tämä havainto todettiin kuitenkin vääräksi jo ensimmäisellä vilkaisulla ympäristöä kohti. He olivat suuressa huoneessa, jossa oli katto, neljä seinää ja lattia. Aivan kuin normaalissa huoneessa. Tosin kaikki seinät, katto ja lattia olivat puhdasta jäätä, joten se siitä normaalista.

Huone oli hieman suorakulmion muotoinen niin, että lyhyemmillä seinillä oli kaksi ovea, mutta pidemmät seinät taas olivat vain pelkkää jäätä, tosin niihin oli kaiverrettu hieman kuvioita. Vähän kuin taulujen vastineeksi, mietti Remus kevyesti huvittuneena. Katossa roikkui kuusi iso jäästä muodostunut tippukivi, joka tavallaan aivan kuin hohti kevyttä sinistä valoa. Vain hieman, mutta silti tarpeeksi saamaan huoneen pimeyden karkotettua hieman kauemmaksi.

Koko tilan lattia oli tyhjä, mutta siinä näkyi naarmuja siellä täällä, joka tavallaan särki hieman maiseman kauneutta. Kaikkien muiden pintojen kimallellessa, lattia ei yksinkertaisesti sopinut joukkoon. Lähempää katsottuina naarmuista muodostui kuvio, josta Kelmit olisivat voineet lyödä vetoa väittäessään sitä lumihiutaleeksi.
”Tosissaan, missä ihmeessä me ollaan?” Sirius kuiskasi hetken kuluttua melkein mykistyneenä maisemasta. Kukaan kolmesta muusta pojasta ei osannut vastata mustahiuksiselle mitään.

”Te olette minun linnassani”, kuului äkisti ääni Kelmien takaa. Pojat kääntyivät salamana ympäri ja näkivät ovensuussa seisovan kauniin naisen. Nainen oli pitkä ja todella laiha, hänellä oli päällä valkoinen mekko, joka leveni aavistuksen osuessaan maahan. Mekko toi mieleen muotonsa ansiosta jääpuikon. Naisella oli vaaleat, melkein valkoisethiukset, mitkä oli asetettu arvokkaan näköiseksi nutturaksi hieman takaraivoa ylemmäksi. Hiuksiin oli myös kiinnitetty kruunu. Eikä mikään tahansa kruunu, vaan jäästä tehty sekä erittäin koristeellinen. Myös se hohti hennosti, kuten katossa olevat jääpuikot. Se hohti kevyesti, mutta silti liian kirkkaasti, että olisi mahdollista katsoa sitä pidempään kuin muutaman sekunnin. Naisen kasvot olivat kaikkea muuta kuin ystävälliset ja hänen huulillaan oleva hymy tuntui kapinoivan muita tiukkoja ja hieman kulmikkaita piirteitä vastaan.

”Saanko kysyä, mitä te tunkeilijat teette linnassani?” Hänen äänensä oli juuri niin kylmä, kuin naisen olemuskin.

”Me tuota, eksyimme”, James aloitti, mutta silloin naisen takaa ilmestyi mies, jolla oli miekka kädessään ja se oli kohotettu ylöspäin.
”Kun puhut kuningattarelle, puhuttelet häntä hänen arvonsa mukaan!” Mies tiuskaisi ja olisi syöksynyt Jamesin kimppuun, ellei nainen olisi kevyesti koskettanut tätä käsivarteen, jolloin mies vaipui syvään kumarrukseen naisen eteen.

”Älähän nyt. He eivät välttämättä tiedä kuka olen, jos kerran ovat eksyksissä. Voi poikakullat, kertokaa enemmän”, nainen painosti sanojaan heilauttamalla kättään.

Kelmit vilkaisivat kauhuissaan toisiaan.
”Me tuota, hyvä kuningatar ilmiinnyimme tänne vahingossa”, Remus sanoi lisäten ´hyvän kuningattaren´ nähdessään miehen ilmeen, joka kohosi murhaavana häneen pojan aloittaessa puheensa.
”Ilmiinnyitte? Minä arvasin, että teissä olisi jotain erikoista!” Nainen hihkaisi ja astui muutaman askeleen lähemmäs.
”Antakaa anteeksi töykeyteni. Minä olen tämän linnan omistaja: Jääkuningatar. Tosin voitte kutsua minua halutessanne myös teidän korkeudeksenne, teidän armoksenne tai yksinkertaisesti arvon kuningatar”, nainen, Jääkuningatar, sanoi ja asteli vielä hieman lähemmäs tutkaillen Kelmejä kasvoillaan kiinnostunut ilme.
”Teidän armonne, meidän pitäisi nyt jatkaa matkaamme, joten voisitteko neuvoa meille tien ulos hurmaavasta linnastanne?” Remus kysyi varovaisesti, muiden poikien nyökkäillessä innokkaasti hänen takanaan.
”Mikä kiire teillä muka on? Minä haluan esitellä teille hieman linnaani”, kuningatar naurahti ja antamatta toisille aikaa vastata tarttui Remusta käsivarresta ja veti tämän perässään kohti ovea. Muille Kelmeille ei oikein jäänyt muita vaihtoehtoja kuin seurata ystäväänsä ja naista, joka suorastaan säteili pahansuopaa energiaa.

Ensimmäiseksi heidät vietiin huoneesta pitkän tumman käytävän kautta ruokasalilta näyttävään tilaan. Tämä huone oli ennemminkin juuri sali, varmaan edelliseen huoneeseen verrattuna se oli kolme tai neljä kertaa suurempi. Keskellä oli valtava pitkä pöytä, jonka päässä oli vain yksi tuoli. Koko pöytä oli täynnä mitä ihmeellisimpiä ruokalajeja, mutta kaikki olivat syväjäässä. Kakun päällä oli kevyesti lunta, ranskalaiset olivat valkoisenaan jäässä, keittokulhossa oleva kauha oli juuttunut kiinni jäätyneeseen nesteeseen ja keskellä pöytää oli suuri jääpatsas, joka esitti epäilemättä itse jääkuningatarta.

”Haluaisitteko jotakin syötävää? Minulla on töissä vain parhaita aateliskokkeja”, naisen äänestä kuului selvästi ylpeys.
”Ei, kiitos”, Remus kieltäytyi ja jatkoi nopeasti: ”Teidän korkeutenne.”
”Harmi.”

Seuraavaksi jääkuningatar sanoi olevansa liian väsynyt kävelemään, joten hän kilautti taskustaan ottamaansa jouluista kilikelloa kevyesti. Ennen kuin meni minuuttiakaan paikalle syöksyivät valkoiset vaunut, joita veti kaksi lumesta tehtyä hevosta ja ohjaimilla istui lumiukko. Lumiukko otti silinterihatun päästään kumartaen syvään kuningattarelle, ennen kuin auttoi tämän ylös vaunuun.

”Tulkaa, oi rakkaat ystäväni”, nainen sanoi ja Kelmien vaihtoehdot olivat jälleen vähissä näiden kivutessa ylös vaunuun kuningattaren perässä.

Niin Jääkuningatar esitteli heille koko valtaisan linnansa ja viimein monen, monen tunnin ajomatkan jälkeen he saapuivat valtaistuinsaliin. Kelmit eivät olisi halunnet myöntää sitä, mutta tosiasiassa he olivat jo aivan jäässä itsekin. Mitä muutakaan voi odottaa paikassa, jossa jopa hengitys tulee ulos huuruna. Sali oli monta kertaa isompi kuin edelliset, niin iso, ettei toiselle puolelle meinannut erottaa vastapäiseltä laidalta. Salin perällä lattia kohosi muutamalla rappusella ja ylängöllä erottui massiivinen valtaistuin. Jäästä tehty toki sekin. Mitkään sanat eivät riittäneet kuvaamaan sitä, kun Kelmit jälkeenpäin yrittivät selittää sen ulkonäköä.

Mielenkiintoisinta huoneessa oli sen nurkassa oleva kesken jäänyt suuri palapeli. Siinä oli paloja varmasti yli kymmenen tuhatta, joista oltiin saatu koottua, ehkä noin puolet valmiiksi. Palat, jotka tähän mennessä oltiin saatu koottua olivat noin viiden palan rykelmissä, mutta mitään muotoa tai kuvaa ei ollut mahdollista saada selville niistä.

Kuningatar huomasi pian Kelmien ihmettelevät katseet, jotka olivat suuntautuneet palapeliin ja hymyili tyytyväisenä.
”Ettekö haluaisi auttaa minua sen kokoamisessa?” Hän kysyi mahdollisimman ystävällisesti ja viattomasti.

Pojat kuningattaren vieressä hätkähtivät, he eivät olleet odottaneet tuollaista kysymystä.
”Hyvä Jääkuningatar, olisi kunnia auttaa teitä, mutta luulen, että meidän tosiaan on nyt lähdettävä”, James koitti kieltäytyä mahdollisimman ystävällisesti.
”Ehken minä pyytänytkään sinua avukseni, senkin törppösuu. Sinä ja nuo kaksi ystävääsi voitte mennä istumaan salin laidalle oleviin penkkeihin”, nainen tiuskahti kiukkuisesti takaisin ja viittasi puhuessaan kädellään kohti Peteriä ja Siriusta. James mulkaisi ilkeästi kuningatarta päin, mutta yhtäkkiä naisen sormista tuntui nousevan usvaa, joka kohosi ylemmäs ja kietoi sisäänsä lopulta niin Siriuksen, Peterin kuin Jamesinkin. Sen jälkeen tuntui kuin pojat eivät enää olisikaan hallinneet omaa kehoaan. Heidän jalkansa alkoivat kävellä kohti tuoleja, eikä poikien vastusteluja saattanut edes huomata.

”Mitä sinä teit heille?” Remus karjaisi mulkaistessaan samalla vieressään istuvaa Jääkuningatarta.
”Etkö tajua, minä haluan, että sinä kokoat minulle sen palapelin. Huomasin heti, miten sinä ajattelet suoremmin, loogisemmin, kuin muut”, kuningatar leperteli kullanruskeasilmäiselle pojalle.
”En tajua, miten voit luulla, että haluaisin koota tuon typerän palapelin sinulle?” Remus jatkoi äkäisellä äänensävyllä. Hänen huulensa olivat alkaneet jo sinertää kylmyydessä ja nainenkin huomasi sen.
”Voi, et kai sinä pikkuinen palele?” Hän kysyi ylihuolestuneesti. Remus oli juuri vastaamassa jotakin natisevaa, kun kuningatar sulki hänen suunsa omallaan. Suudelma ei ollut pehmeä, eikä lämmin kuten suudelmat yleensä. Se oli kylmä eikä maistunut oikeastaan yhtään miltään. Remus kiskaisi nopeasti itsensä irti naisesta.
”Mitä ihmettä kuvittelit tekeväsi?!”
”Huomaatko, se auttoi. Nyt sinulla ei ole enää kylmä”, nainen sanoi mielissään huomatessaan pojan hämmentyneen katseen.

Remus oli ihmeissään. Suudelma tosiaankin oli vienyt kaiken sen kylmyyden, mitä hän tunsi, kokonaan pois. Ei hänellä nytkään lämmin ollut, muttei myöskään kylmä.

Jääkuningatar ei vaivautunut varoittamaan toisellakaan kerralla painaessaan huulensa pojan huulille. Se suudelma oli melko lähelle samanlainen kuin edellinenkin, mutta se kesti kauemmin, kun Remus ei vetäytynytkään pois. Hetken päästä nainen lopetti suudelmansa niin pehmeästi kuin kykeni kohmeisilla huulillaan. Hän katsoi erittäin tyytyväisenä poikaa, joka näytti olevan hukassa.

Niinhän se meni taas, samoin kuin oli aina ennenkin mennyt. Ensimmäinen suudelma puuduttaa kylmältä ja toinen vie kaikki muistot. Kolmas suudelma tappaisi, jos hän antaisi sen pojalle.

”Kuka minä olen?” Remus kuiskasi hiljaa.
”Sinä olet minun poikani. Ja nyt sinun pitää koota tuo palapeli”, kuningatar selitti pojalle kärsivällisesti.
”Kyllä äiti”, nainen sai vastukseksi Remuksen kivutessa vaunuista alas ja alkaessa koota palapeliä.

Jääkuningatar naurahti itsekseen ennen kuin ohjasi vaunut hiljaa pois salista.
*
James, Sirius ja Peter seurasivat lievästi sanottuna ihmeissään tapahtumia tuoleiltaan vähän matkan päästä.

”Mitä ihmettä tuo kehtasi tehdä meidän Remuksellemme?” Sirius äyskähti kimpaantuneena katsoessaan, miten ovet sulkeutuivat kuningattaren perässä.
”En tiedä”, Peter vastasi ja kuiskasi loppuun hiljaa: ”Minua pelotta vähän tämä tilanne.”
”Ei mitään hätää Matis. Remus varmaan vaan bluffaa”, James lohdutti.
”Ehkä tosiaan. Remus! Reeemuus! Kuutamo!” Sirius kiljui ja onnistuikin saamaan Remuksen huomion itseensä.
”Keitä te olette?” Remus kysyi epävarmasti.
”Hei, oikeasti Kuutamo! Tule auttamaan meidät pois tästä loitsusta! Me ollaan Kelmejä parhaita kavereitasi. Hauska vitsi Remus!” Sirius huusi koittaessaan nykiä raajojaan, mutta ne eivät vain yksinkertaisesti suostuneet liikkumaan.
”Olen pahoillani, en tunne teitä. Minun pitää nyt koota tämä palapeli, minkä äiti käski”, niine sanoineen Remus kääntyi, eikä enää ottanut kuuleviin korviinsa, miten kaikki kolme muuta huusivat hänelle.

”Voi oikeasti tuon pahuksen Kuutamon kanssa! Minä lyön häntä kunhan pääsemme irti näistä tyhmistä tuoleista”, Sirius kiivastui.
”Eikö sinun pitäisi hakata se Jääkuningatar mieluummin, se joka vei Kuutamon muistin?” James kysyi ihmetellen.
”Ehkä. Myös hänet, mutta ehdottomasti myös Kuutamo. Kehtaa nyt olla auttamatta hyviä ystäviään”, Siriuksen äänensävy, ei ottanut laskeakseen ollenkaan ja tämä koitti niin paljon saada komennettua jalkojaan ja käsiään liikkumaan. Hän onnistui kevyellä rimpuilullaan saada tuolin keikkumaan ja pian koko poika makasi selällään maassa. Pirstoutunut tuoli allaan. Sirius katsoi ihmeissään hetken kattoa, mutta huomasi sitten pystyvänsä käskemään omaa kehoaan taas.

”Huomasitteko, minä liikutan käsiäni. Ja jalkojani myös, jippii! Se loitsu oli kai jollain tasolla kiinnitetty tuohon tuoliin, koska sen hajotessa se purkautui”, Sirius vuodatti ja tanssahteli hieman ympäriinsä. Vasta Jamesin huomautettua asiasta tämä muisti ystävänsä ja hetken mietittyään päätti toistaa heille sen, mitä oli itselleen tapahtunut. Niin mustahiuksinen poika kaatoi säälimättä kaksi ystäväänsä selälleen, rikkoen samalla tuolin, jolla he olivat istuneet.

Kun muutkin kaksi olivat jalkeilla, ja James oli saanut saarnattua Siriukselle siitä, miten tämä ei millään voinut mitään kivuttomampaa tapaa keksiä, Sirius tuntui yhtäkkiä muistavan parin metrin päässä palapeliä kokoavan Remuksen. Poika asteli määrätietoisesti toisen luo ja kullanruskeasilmäinen ehti vain kääntää päänsä tulijaa kohti, ennen kuin Sirius löi tätä suoraan silmään. Toinen kaatui iskun voimasta lattialle.

”Mitä ihmettä sinä teit? Tuo ei ollut nyt ihan reilua”, James totesi tyynesti katsoessaan polvillaan maassa olevaa silmiään räpyttelevää Remusta.

”Tuota, missä ihmeessä me oikein ollaan?” Remus sanoi hetken kuluttua ja katseli ympärilleen.
”Sinä siis muistat meidät?” Peter kysyi riemuissaan.
”Totta kai minä muistan teidät, Matis”, toinen vastasi ihmeissään.
”Ilmeisesti kunnon isku päähän auttaa muistinmenetyksissä”, Sirius totesi ykskantaan ja sai naurun tyrskähdykset Peteriltä ja Jamesilta.

”Mitä täällä tapahtuu?” Kysyi kylmä ääni äkkiä Kelmien takaa ja nämä kääntyivät säikähtäneinä ympäri. Jääkuningatar tuijotti poikia kylmä ilme kasvoillaan.
”Me oltiinkin juuri lähdössä”, Sirius sanoi melkein yhtä kylmällä äänellä kuin toinen, mutta pysähtyi, kun lattiasta kohosi jääseinä peittäen kulkutien.
”Kukaan, ei kukaan, lähde minun linnastani ilman lupaani. Ja te saatte lähteä vasta, kun tuo palapeli on valmis.”

Sirius ja James virnistivät katosen toisiinsa.
”Lupaatko päästä meidät sitten?” James kysyi virnuillen.
”Lupaan, mutta en usko, että onnistutte siinä. Monet ovat kuolleet yrittäessään”, nainen vastasi.

Jääkuningatar jäi kuitenkin pahemman kerran sanattomaksi, kun Sirius ja James kaivoivat taikasauvat taskuistaan pois ja heilauttaen niitä kerran, onnistuivat kokoamaan palapelin silmänräpäyksessä.
”Kiitos ja näkemiin”, pojat huikkasivat ja lähtivät ovelle päin mukanaan iloinen Peter ja päässä olevaa kipua voivotteleva sekä tilannetta ihmettelevä Remus.

Jääkuningattaren silmistä näki, että vaikka toiset lähtivät asia ei ikinä jäisi tähän.
***
Kelmit olivat jo ulko-ovella kun Sirius tuntui taas yhtäkkiä muistavan jotakin.
”Minä käyn nopeasti hoitamassa vielä yhden jutun”, poika totesi ja kääntyi juosten takaisin jättäen muut ihmettelemään taakseen.

Sirius juoksi suoraan valtaistuinsaliin, missä Jääkuningatar istui massiivisessa tuolissaan. Huomatessaan Siriuksen nainen alkoi hymyillä: ”Voi kuinka ihanaa, että päätit tulla takaisin luokseni! Minä näin heti, että sinussa oli enemmän potentiaalia, kuin muissa!”

Pieni välkähdys Siriuksen silmissä oli ainoa varoitus naiselle ennen kuin poika heilautti nopeasti sauvaansa ja yhdellä lausutulla loitsulla muutti naisen jääksi. Tämän jälkeen hymy huulillaan Sirius askelsi kepeästi palapelin luo ja otti sen keskeltä yhden palan itselleen.

”Nyt et voi saada palapeliä ikinä uudestaan valmiiksi, koska minä otin yhden palan meille tuliaisiksi täältä”, poika sanoi naureskellen ja lähti sitten ulos salista.
*
Muut Kelmit odottivat Siriusta ulkona. Vielä saman illan aikana Sirius kertoi siitä muille, miten oli jäädyttänyt kuningattaren ja muut joutuivat kertomaan päivän tapahtumat Remukselle pariin otteeseen. Tältä tuntui filmi katkeavan siinä kohtaa, missä heidät oli eilen heitetty junasta ulos.

Pian Kelmit kuitenkin jatkoivat matkaansa kohti seuraavaa maata.

[Cashelyne]

Jes! Kohta on joulu  ja enää 2 luukkua jäljellä!

Tää luukku oli hyvä, sopi hyvin tähän talven tunnelmaan. Jääkuningatar on muutenkin mulle tuttu, niin on kiva kun se oli tässä mukana.

[Orenji]

Kommentoin jo eilen, mut kun muokkasin sitä, niin mä poistinkin sen samalla.  Hyvä minä!
Jääkuningatar on mulle tuttu telkkarista. Kattelin sitä joskus joulun aikaan. Musta se jotenkin sopi tähän. Mä sain jonkun kohtauksen, kun Remuksen muisti meni. Ette te olis kuitenkaan voinu jättää sitä sinne.  23 luukkua odotellessa. Saan muuten 24 luettua vasta tammikuussa, kun meen perheen kaa Thaimaahan. Lähetään tänää. 

[Olivia]

ansku1 Kiitos kommentistasi! Pidä kivaa matkallasi=)
Casse Todellakin jääkunigatar on tuttu monelle ja oli kivaa se saada tähänkin. Kiits!


Fandom:  HP+Peppi Pitkätossu
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai Astrid Lindgrenin hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure
Ikäraja: K11
Varoitukset: epäselvätkohdat??

O/N: Tää sitten kun juuri olin saamassa tän julkasu kelposeks niin meni sivuja taakse päin eik äenää suosunut palauttamaan itseään, joen siitä noi lyhyet vastaukset kommenteihin... En jaksanu kirjottaa uusiks=/. Kiitän silti, nyt kun oikeasti tämä on minun vika luukkuni, niin kaikkia teitä kommentoijia ja näkymättömiäkin lukijoita. En olisi ikinä kuvitellut näkeväni tätä päivää kun minä ja Mysse todella saataisiin tämä valmiiksi! Mahtava fiilis, mutta hieman haikee, mutta sitäkin enemmän onnellinan ja helpottunut. Tällänen nopeassa tahdissa kirjoittaminen on nyt ohi tältä vuodelta.
 Oli ihanaa työskennellä Myssen kanssa, Kiitos siitä<3
Mutta nyt siis toisteksi vikan kimppuun ja hyvää joulua jo minunkin puolestani (ja onnelista uutavuotta (niin klisee jo:!

23.luukku
Piirretty Ruotsi

Meren kohina ja sataman tyypilliset äänet, kun laivoja tuli ja lähti. Kelmipojat kävelivät tunnelin läpi, josta näkyi merelle. Pojat olivat vain huomanneet suuren valkoisen laivan, jonka kyljessä luki Silja Line. He olivat saaneet tietää että se oli suuri risteilyalus. Niinpä Kelmit olivat tahtoneet kokea sellaisenkin juuri ennen jouluaattoa.

"Minä haluan tuohon", Sirius huudahti yhtäkkiä, kun he olivat laivaan astumisesta muutaman metrin päässä.
Mustahiuksinen poika osoitti hyljettä, jota oli vähän tuunailtu -lapsille mieleiseksi. Sillä oli suuret silmät, ripseineen ja meren sävyinen lakki -valko-siniraidallinen.
"Sirius..." Kukaan ei ehtinyt sanoa mitään, muuta kuin hänen nimensä, kun he jo poseerasivat yhdessä kameralle.
"Kuvan voi ostaa myöhemmin, kannelta viisi", mieskuvaaja sanoi hymyillen.

"Viedään tavarat hyttiin ja mennään sitten katselemaan paikkoja", Remus sanoi, vaikkei heillä ollutkaan mitään tavaroita. Hän ajatteli heidän tarvitsevan jonkun kartan, joten hän toivoi sen löytyvän hytistä.
"Minne päin?" Peter kysyi innokkaana. Kukaan pojista ei tietenkään ollut koskaan poikennut tai eksynyt sanaan ruotsinlaiva. Se oli siis laiva, joka matkusti huvipurtena Tukholman ja Helsingin väliä. Ja niin kuin Remus oli sanonut Helsinki oli pikkuruisen, luonnonrikkauksien omistavan maan pääkaupunki. Heidän oli siis vaikea tietä mitään. Varsinkaan missä päin oli hytit tai missä oli kansi viisi.

Pojat harhailivat etsien hyttiä numero 1350. He menivät monimutkaisista portaista ylös ja alas, jotka Sirius huomasi olevan vain laivan molemmissa päissä vasta kolmentunnin kiertelyn jälkeen. Pojat olivat käyneet katselemassa kaunista merinäköalaa kannelta. He olivat eksyneet myös peliosastolle. Rahat kilisivät siellä aika tahtiin ja muiden Kelmien oli ollut vaikea raahata säntäilevää Siriusta pois kaikkien mielenkiintoisten pöytien luota. Pöytiin, jotka huusivat äänettömästi: "Pane rahasi, tuhlaa ja tajua menettäneesi ne!"
Kuinkahan monetta kertaa Kelmit olivat myös kävelleet seiska kannen keskiväylän. Suurimman ostokäytävän läpi, jonka varrella oli baareja ja ruokapaikkoja, vaateliikkeitä ja pieniä tilpehööri-putiikkeja.
Pojat hämmästyivät, kun he huomasivat laivalta löytyvän kunnon kauppakin. Kelmit ostivat sieltä suuret kasat herkkuja ja pojat saivat vähän halvemmalla viinojansakkin. Poikien piti mennä syrjäisempään paikkaan, kun he yrittivät tunkea kaljakorinsa ja suuret viinapullonsa taskuihinsa. He rapistelivat ja kolistelivat salaperäisesti kulmassaan. Ohikulkijoiden katseet vierähtivät heissä kummastuneina.
Kelmit jatkoivat kävelyyän sitten onnistuttuaan. Pojat eivät oikeastaan tienneet enää mitä tehdä, kun he jo tunsivat laivan päällisin puolin. Pienellä pintaraapaisullakin he selviäsivät, kunhan vielä ne hytit löytyisivät. He olivat talsivat pitkien käytävien poikki monesti, mutta ehkä he eivät sitten olleet kiinnittäneet tarpeeksi humiota oveen, jossa kiilteli kultaiset numerot, 1350. Kelmien tavoin he olivat liian häkeltyneinä kaikesta että olisivat tosissaan etsineet hyttiään.

"Hei, mitäs tuolla on?" James kysäisi vain noin ohi mennen tylsyyden vuoksi. Aluksi pojat olivat kovastikin tykänneet hisseistä, joissa oli ikkuna näkymä, mutta nyt he menivät sillä vain alas ja ylös ihan vain tylsyyden nimissä.
"Missä?" Sirius kysyi ja nousi horroksestaan.
"Tuolla, torvelo, tuolla! Missä on iso juliste... ja ponihäntätyttö", James vastasi, mutta mitä juliste esitti siitä pojalla ei ollut mitään haljua.
"Mennään siis katsomaan", Remus sanoi. He jäivät pois arvelemassaan kannella.

Juliste kohoi vihdoin mustahiuksisten ja vaaleahiuksisten päiden yläpuolilla. Siihen oli maalattu suuri kuva tytöstä, joka oli pieni kokoinen ja hänellä oli pisamaiset kasvot ja kaksi punaista saparoa. Tyttö hymyili suurta hymyä niin että valkoiset isot hampaat näkyivät.
Kuvassa oli myös valkomustatäplikäs hevonen ja pieni ruskea apina. Kuvan yläreunassa luki suurilla erivärisillä kirjaimilla: "Tule nyt voittamaan taidoillasi ja saamaan palkinto Peppi Pitkätossulta."
"Mennään..." Sirius ehdotti leveästi hymyillen, vaikke hän tiennyt kuka tuo tyttö edes oikein oli.
"Sirius", Remus pästi turhautuneen huokauksen.
"Meillä on taitoja", Sirius intti muille, jotka katselivat hieman epäluuloisina.
"Tulkaa toki pirtämään!" reippaan tytön kimeääni keskeytti poikien kiistelyn.
"Kuka te..." Peter oli kysymässä, mutta lettipäinen tyttö ehti ensin.
"Peppilotta Sikuriina Rullakatriina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu, hauska tavata!" Peppi... sanoi hymyilen pojille, joiden silmät katsoivat kuopistaan hämmentyneinä.
"Pi-piirtämään..." Sirius änkytti. Pojan kun ei koskaan ollut tarvinnut ajatella piirtävänsä jotakin.
Tyttö, joka ei ollut kissa, nauroi hermottomasti. "Sanokaa vain Peppi". Peppi lhti heisän luotaan ja pojat jäivät vain katsomaan tytö perään, jonka perässä kipitti jo julisteesta tuttu apina. Se näytti heille kulman takaa kieltään.
"Tai tossu", Peter mutisi hoksaten yhtäkkiä mielessään mitä?
"Hän on Tossavainen" tyttö huikkasi yhtäkkiä oviaukosta. Hymy Pepin huulilla ei tainnut laskea koskaan ei edes varmaan kun hän nukkui. "Tulkaa nyt. Vai veikö kissa kielen", tyttö pilaili ja juoksi hyppelehtien pois. Kelmit jäivät taas katsomaan tytön perään silmät pohjattomina.

"Hei, katso vähän minne kuljet!" Sirius huusi yhtäkkiä sivaltaen heidän välisen hiljaisuutensa. Kaikki hätkähtivät hereille transsista, kun Sirius huusi pienelle kaljulle pojalle. Poika oli törmännyt Siriukseen melkein kaataen tämän kumoon.

Pojat liikahtivat hitaasti ja varoen kirkkailla väreillä maalatun holvikaaren alta. Oviaukosta paljastui paljon lisää väreillä maalattua pintaa. Yksinkertaisia muotoja ja löytyipä seinältä poikien tuntemat muumitkin.
"Ottaa oikein silmiin tämä kirkkaus", James hihkaisi. Hänen silmäsä kiinnittyivät äkkiä pallomereen.

"Kaikki ottakaa täältä kyniä ja peperia", poikien huomio kiinnittyi naiseen, joka osoitti pientä pöytää toisella puolella huonetta. Kelmit näkivät pienten ihmisten yli, että siellä oli keltainen reikäkori, jossa oli kaikenlaisia värikyniä. Paperit oltiin jaettu kahteen eri pinoon.
Pikkulapset, jotka olivat Kelmejä polviin asti syöksyivät tarvikkeiden kimppuun.
"Onnea kaikille osaanottajille. Kaikki rohkeasti mukaan vain. Palkinnon saa erityiseltä henkilöltä", nainen vihjasi iskien silmää. Peppi Pitkätossu kuikuili kulissien takaa. Tämä nyökkäili innokkaasti poikia osallistumaan.

"Kai se on sitten pakko", Remus sanoi ja haki heille kaikille paperia ja kynä. He löysivät sopivan -tai no jos yli pieniä tuoleja ei laskettu. Poiken jalat ulettuivat pöydän alla reilusti yli puolen välin ja pilkahti ne kengänkärjetkin toisella puolella.
"Mitä tässä sitten piirtäisi?" Kukaan ei tiennyt oliko Sirius oikeasti tosissaan piitämässä jotakin. Mutta ainakin poika yritti ehkä uudistaa käyntiin keskustelua.
"Tässä ei ole järkeä sitten edes Peterin poksereiden," James sanoi.
"Kiitos, hei", Peter huudahti närkästyneenä, kun hänet nostettiin esille tuollaisessa kohdassa ja tuolla tavalla.
"Unohtakaa. Rentoutukaa. Piirtäkää", Remus huokaisi. He kaikki tottelivat alentuen kohtaloonsa ja tarttuivat kyniinsä. Hiljaisuudessa he keskittyivät oikeisiin värisävyihin, varjostuksiin ja ylipäätään piirrustuksen kohteeseen.
Sirius raapi toivottomana kynällä päätään ja Peter taas pureskeli kynäänsä. Remus tarttui juuri vaalenpunaiseen kynään. James istui ilmeettömänä paikallaan ajatellen vain mihin umpikujaan hän oli itsensä tunkenut. Piirrä, hänen aivonsa huusi, mutta James taisteli vastaan.

"Tää skulaa mulla sitten parhain päin. Kaikki oksat vaan pois alta, kun anturoineni... kompuroin jalkoihini." Siriuksen pää kolahti viimeisten sanojen aikana pöydälle.
"Yritä nyt vain", Peter sanoi, ja hän olikin jo keksinyt mahtavan idean piirrettäväksi. Kaikki kolme Kelmiä piirsivätkin jo kovalla tohinalla eteenpän, kun Sirius vielä tahi teoksensa kanssa.
"Ei näitä ideoita voi tuoda julki paperille", Sirius sanoi. Outo ilme kasvoillaan, kaukainen, haaveileva ja tietenkin puolikas virnenaamallaan. Kelmit arvelivat jo pojan katseesta tällä olevan viattoman vastakohtaiset ajattelut mielessä.
"Jaa, no, piirrä siitä, mikä ekana tulee mieleen", James sanoi ohimennen, mutta vinkkasi silmää. Jamesin kommentti ei lohduttanut Siriusta, päinvastoin hän mulkaisi poikaa kiehuva katse silmissään.
Hän ei sanonut muuta kuin: "Käyn veskissä." Poika pujahti muiden vasta tajutessa Siriuksen oikeasti lähtevän. Hänen paikkansa jäi tyhjäksi, kaikesta. Kelmit katsoivat mihin poika oli mennyt papereineen, mutta hän oli kadonnut tuhka tuuleen.
"Jaa-a", Remus huokaisi ja kaikki paneutuivat takaisin töidensä ääreen.

***

Pitkän tovin jälkeen Peppi astui verhojen takaa, missä hän oli pidätellyt hermojaan olematta tulla esiin minä hetkenä hyväänsä. Nyt hän ennemmin rynni esiin ja kailotti: "Aika, aika! On kulunut aika, joten kaikki keskenteläiset ja varmiit pirrustukset tänne", Kelmit katsahtivat toisiinsa. Tyttö oli joko niin kiihdyksissä että puhui sekavia tai sitten hänellä oli pieni ärrä-vika...
Kolmen pojan työt olivat olleet valmiina jo kauan ja he olivat ehtineet makeasti heittää kaikkea mukavaa läppää. He heittelivät ilmaan ideoita mitä kukin opettaja voisi heille sanoa ja mitä kukin oppilaskin. Suunnittelivat he muutaman kepposenkin jo heidän paluun kunniaksi. He pääsivät ehdottamaan pirskeitäkin, mutta idea jäi lyhyeen kun ei ollut ketään ketä olisi järjestänyt.
"Tuokaa vain tänne niitä..." Peppilotta hoputti juhlallisesti. Pienet lapset pyörivät innoissaan tytön ympärillä ja he... silittelivät hevosta. Sitä samaa mikä oli ollut julisteessakin. Se istui takajaloillaan, mikä näytti aika koomiselta Kelmien silmiin.
"Osaahan Sirius ja minäkin istua noin", James heitti yhtäkkiä hymyillen ilmaan.
"Mitä?" Remus kysyi, mutta hänen kasvonsa kirkastui kun hän tajusi mitä poika tarkoitti. Tietenkin hän puhui animaagi muodioistaan.
"Missä muuten Sirius on?" Peter kysäisi. Kelmit katsahtivat ympärilleen, mutta totta tosiaan Sirius ei ollut viel oalannut.
"Pikkupoika veti herneen nenään, kun ei osannut tälläistä." James kohautti olkiaan. Hymyillen pilkallisesti.

"En ole mikään pikkupoika ja muutenkin olen kasvanut viisi senttiä, viime kesäsästä." Sirius sanoi yhtäkkiä heidän vierellään. Kaikki säikähtivät.
"Missäs sitä ollaan luurattu?" James kysyi esittäen ankaraa, moittavaa kuin Remus joskus.
"Siellä vessassa, niin kuin sanoin."
"Et sä kyllä sanonu, mitään siellä suurta aikaa vapaastas rupeamaan viettää", James sanoi pistelevästi.
"Noh, ruvettiinpa sitä vääntämään ja kääntämään sanoja. Eikö enää kunnon klisee Kelmeily vitsit kelpaa", Sirius nauroi.
"Antaa olla", James huokaisi, kun Sirius vain nauroi pojalle.

***

"Kaikki piitukset olivat ihania ja.. rumia. Mutta vain yski voittaja." Tyttö kröhäisi -rumia- sanan kohdalla kuuluvasti, mutta peitellysti. Peppi veti kuitenkin yhden piirrustuksen näyttävästi esille. Kelmit tarkasteivat sitä hetken... kauan, venyi ja...
"Onko, onks toi Tylypahka?" Remus kysyi hiljaisella äänellä. Pojasta tuntui kuin kaikki ilma olisi puristettu pois hänen keuhkoistaa. Koti-ikävä... Hänen oli pakko painaa sydänalaansa ja hokea monta kertaa hiljaa huuliaan liikuttaen ääneti, joista pystyi lukemaan: "Enää kaksi päivää, kaksi päivää, kyllä minä sen kestän. Kaksi päivää..."
"Kuka..." James oli kysymässä heti kun oli saanut hänkin itsensä hieman ryhdistäytymään.
"Tulee vain ujostumati hakemaan palkintoaan..." Peppi maanitteli katse laspsenomaisesti... Siriuksessa.
"Mitä?..." Kaikki kolme sanoivat yhteen ääneen. Miten Sirius oli saanut luotua noin hienon Tylypahkan ja... pienet hirvi, koira, susi ja rotta hahmot näkyivät kuunloisteessa tiluksilla juoksentelevan. Sirius virnisti ja muodosti huulillaan sanat -pian me ollaan taas siellä. Poika hymyili hellää hymyään ja katse lasittuneena jonnekin kauas muistoihin hän asteli lavan suuntaan.
"Onneksi olkoon", Peppi sanoi ja ojensi tälle... purkin... jossa luki hapansilakka.
"Kiitos", Sirius hymyili, otti purkin ja tekeleensä ja poistui paikalta. Piirrustuksen takana luki: "Me, ikuisesti, aina, siellä missä tapahtuu."

***

"Miten sä onnistuit?" Peter yritti taivutella Siriusta kertomaan salaisuutensa.
"En kerrokaan", Sirius sanoi, äänensävyssä lainkaan pilkkavuutta tai kiusantekoa. Pojat hiljenivät. He olivat jo edenneet siihen pisteeseen, että olivat viitsineet katsoa numeroita hyttien ovista. Nyt he viilettivät käytävää pitkin, jota peitti koko lattia matto. Mattoa täplitti välillä oksennus läikkä tai tallotun suklaan jälkiä. Kelmit olivt jo huomanneet luvun 1300, joten ei voinut olla kauaakaan kun he tulisivat oman hyttinsä luokse.
Remus oli huomauttanut ysi kerroksessa kultaisessa laatassa näkyvia hyttien numeroita. 1300-1380. Siitä pojat päättelivät että heidän, 1350, sijoittuisi tuohon välille.

"Tässä", Peter huikkasi yhtäkkiä ja hänen äänensä kaikui pienesti käytävällä.
"Ihanaa", James sanoi ja kuvitteli vain astuvansa huoneeseen. Hän törmäsikin oveen, kun ovi oli lukossa. Poika potkaisi ovea voimalla ja kirosi.
"Antakaa nyt joku se kortti", James kirosi. Remus ojensikin äkkiä taskunsa uumenista paperiläpyskän, jolla pitäisi ovi avata. Mustatukkainen poika tahi oven kanssa kauan. Ne vilkutti vain punaista valoa.
"Anna kun mä", Sirius otti pojan tiukasta otteesta kortin. Työntäen kortin hitaasti sisään ja ulos, kunnes ovi päästi sisään, vinkaten vihreää valoa.
"Olkaa hyvä", Sirius sanoi ja piti ovea heille auki.
"Onpas pieni", Peter tuhahti. Huone tosiaan oli sitä. Yksi pieni sänky oli jo avattu, mutta kolme muuta, kaksi yläsänkyä ja toinen alasänky olivat vaiereilla nostettu seinää vasten. Ovesta vasemmalla puolella oli ovi vessaan, jossa mahtui juuri kääntymään. Suihkussa ei pystynyt sitäkään tekemään. Huoneessa oli vielä pieni pöytä ja tuoli, peili ja vaatekaappi, mitä kukaan ei edes varmaan käyttänyt.
Pojat olivat kävelleet niin kauan, että he vasivat sänkynsä nopeilla liikeillä ja retkähtivat niille. Kinaa saängyistä ei tullut -James ja Sirius valtasivat yläsängyt ja Remus ja Peter asettuivat mukavasti alas.


"Mikä se sun palkinto olikaan?" Jamesille tuli yhtäkkiä mieleen. Hän tuijotti väsyneenä kattoa, nähden vain valkosen katon sijasta Siriuksen piirrustuksen.
"Hapansilakkaa", Sirius sanoi, nyrpistän nokkaansa hieman. Poika heitti peltipurkin Jamesille.
"Hahaa", poika naurahti kuivasti. James hyppäsi nopeasti alapuolellaan nukkuvan Remuksen sängylle. Sirius seurasi mustienhiuksien viuhahdusta ja Peterkin kiinnostui. He kaikki istuivat mukavasti yhdellä sängyllä.
"No, onko jollakin nälkä?" James kysyi hymyillen. Kaikki repesivät. "Se taisi olla myöntävä vastaus." James repäisi nopeasti hanpansilakan purkin auki. Pienet limaisen näköiset kalat lensivät räjähdyksen omaisesti heidän päälleen. Poiken katseet muutuivat hymyistä järkytykseen, kun he tunsivät märät, niljakkaat suikaleet hiuksissan ja kaulallaan.

"Mä meen ekana suihkuun!" Kaikki huusivat yhteen ääneen, niin kovaa kun kurkusta lähti.
"Hyppää mereen, mä meen ensin", James sanoi Siriukselle ja tönäisi tämän voimakkaasti lattialle ja ehti ekana lukkiutumaan suihkuun.
"Haista... " Sirius yritti keksiä jotain todella loukkaavaa.
"Mä haistan silakkaa... mutta ah, mitä sitruunasaippuaa", James henkäisi kiusoitellen. Toinen poika ei kestänyt vaan meni ja hakkasi ovea niin kauna kuin vettä tippuva poika astui venytellen rauhallisesti ovesta.
"Ei mitään kiirettä", James sanoi toiselle pojalle, joka juuri ja juuri sai hillittyä pauhuavaa raivonpurkaustaan.

Kelmit istuivat pian jokainen alasänkyjen reunoilla, märkinä ja pyyheet lanteilla.Niin pojat venyttivät hiljaisuutta kauemman, pian niin kauas ettei sitä saanut enää takaisin.

Sirius lähti pois heidän luotaan, mutta kukaan ei jaksanut tai viitsinyt hajottaa rauhaa heidän välillään. Muuta vain katsoivat kun Sirius puki äkkiä ja lähti kuin olisi muistanut jotakin hyvin tärkeää.

***

Myöhemmin sinä iltana he nukkuivat hyvin. He olivat nähneet hyttinsä ikkunasta tähdenlennon ja nyt heidän sopukoissaan leijaili toive. Toive, jonka jokainen oli äänettömästi silmät kiinni toivonut.
Ensimmäistä kertaa pojat olivat tyhjentäneet taskunsa ja nyt kaikki tavarat lojuivat lattialla. Roskat ja kaiken ylimääräisen he olivat heittäneen menemään, kun he olivat päättäneet siivota pitkälle yöhön.

Siriukselta löytyi juomapullo, jäänsinisine sisältöineen ja pieni ruskea sopuli makasi kerällään hunajapurkin kannen päällä. Jamesin kasasta pisti esiin punainen kukka, joka ei tarvinnut elääksen vettä. Vaan rakkautta. Pieneen vaaleaan kiveen loisti hopeisena -pimeältä yötaivaalta ja mukavasti siinä ihan vieressä lojui myös merenaarteita -helmi ja simpukka.
Heidän punainen kiiltävä Ferrarinsa pullossa kimmelsi myös lattialla aivan Peterin sängyn vieressä. Pojan yöpöydälle oli myös laskettu vaahtomuovi kiekkoja ampuva ase. Remuksen taskuista löytyi avaimenperä leegoisen kengän suojissa. Pian he pääsisivätkin ammuskelemaan ilotulitteita.

Meikkaupöydällä lojui myös kuun valossa hassunkurinen kuva neljästä Kelmipojasta merihylkeen kanssa ja Tylypahkan tunnelmallinen ja kauan kaivattu piirrustus. Siriuksella oli olemassa sisällään taitavakin piirtäjä (tai sitten se oli vain Kelmien "kaikki osaava"-luetteloon kuuluva taito).

[Cashelyne]

Tää oli kiva luukku. Oli kiva, kun ne meni ruotsinlaivalle.
Repesin tossa lopussa kun ne tyhjensi taskunsa, koska siellä oli edelleen se sopuli. =)

[Myself]

Casse Se on hyvä, että tykkäsit luukusta! Ihan uskomattomat kiitokset sulle, kun oot jaksanut olla kommentoimassa joka luukkuun<3 Kiitokset kommentista ja hyvää joulua!


Fandom:  HP+Joulupukki
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä ja joulupukki ja -muorikin omistavat itse itsensä!
Genre: adventure
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset:-

M/N: Kiitos kaikille, jotka ovat tätä lukeneet ja vaikkeivat olisi kommentoineetkaan! On ollut uskomatonta, miten paljon kommentteja ollaan loppujen lopuksi Olvin kanssa saatu ja me ollaan oikeasti kiitollisia niistä jokaisesta, vaikkeivat olisikaan niin kamalan pitkiä! Kiitokset myös Olville, sinunkin kanssa on ollut ihanaa työskennellä!<3
Komppaan Olvia siinä, että mäkä en alussa uskonut, että tää 24.luukku oikeasti ilmestyisi joskus. Tää tuntu niin mahottoman suurelta projektilta, että semmosseet neljä sivua pitäis julkasta joka toinen päivä, niin alussa ei tosiaan uskonut. Mutta hei, te kommentroijat ootte niin ihania, ootte saanut meiät jaksamaan hankalienkin aikojen yli, kerran vielä ootte kaikki lukijat ihania! <3
Hyvää Joulua!!!!

24.luukku
Muisteleva Suomi

Kelmit saapuivat risteilyltään Suomeen aikaisin aamulla. Pojat ihmettelivät pitkään, miten Helsingissä saattoi olla niin hiljaista. Totta oli aamu ja vielä jouluaaton aamu, mutta silti. Ei ollut ollenkaan ruuhkaa, mitä nyt autoja kuitenkin tasaisin väliajoin meni heidän ohitseen. Kaupunki oli niin erilainen verrattuna kotona odottavaan Lontooseen tai heidän matkallaan nähtyihin jättimäisiin suurkaupunkeihin, kuten New York.

”Täällä on hiljaista”, Sirius totesi hetken kuluttua muille pojille.
”Harvinaisen oikeassahan sinä kieltämättä olet”, James vastasi. Kumpikaan poika ei uskaltanut puhua niin kovaan ääneen, kuin heillä yleensä oli tapana. He olivat tottuneet meluun, joka ympäröi heitä aina, yölläkin, mutta astuttuaan kadulle oli niin paljon hiljaisempaa kuin oli totuttu.
”Mihis sitten seuraavaksi?” Remus kysäisi hetken kuluttua.
”Öö... Mitä nähtävyyksiä Suomessa oikein on?” Peter epäröi hieman.
”Hmm, riippu minkälaista nähtävyyttä haet. Mutta henkilökohtaisesti minua kyllä kiinnostaisi nähdä Lappi”, Remus mietti.
”Leppa? Eikun Lapp... No, mikä olikaan, onko se joku museo tai vastaava?” Sirius katsoi hetken kyllästyneenä Remusta päin. He olivat kiertäneet kuukauden aikana niin monta museota, että sen oli pakko olla jo haitaksi terveydelle.
”Ei”, Remus naurahti: ”Lappi on alue Pohjois-Suomesta. Tai no, joku saattaisi sanoa, että Pohjois-Suomi.”
Muut Kelmit katsoivat Remusta hieman epäileväisinä. Jos se oli vain alue, miksi joku haluasi nähdä sen?

”Eikö me voitaisi jäädä tänne? Täällä on lunta ja sitä näkee niin harvoin tätä määrää!” James kysyi ja hänen ja Siriuksen ilmeet muistuttivat etäisesti pikkupoikia karkkikaupassa näiden katsoessa ympärilleen. Kaupunki oli tosiaan valkoisenaan lumesta, jota oli noin puolimetriä joka puolella.

”Tiedättekö tuossa perustelussa ei oikein ollut mitään järkeä. Lapissakin on meinaan lunta, luultavasti paljon enemmän kuin täällä”, Remus sai juuri sanottua asiansa, kun kaksi innokasta, ilmeisesti ainakin kymmenen vuotta iässään taantunutta poikaa hyökkäsi kysymyksillään hänen kimppuunsa.
”Oikeastiko?”
”Vielä enemmän lunta?”
”Koska lähdetään?”
”Millä me mennään?”
”Asutaanko Lapissa igluissa?”
”Kuljetaanko siellä sellaisilla koirien vetämillä reillä?”

”Minä en pysty vastaamaan noihin kaikkiin samaan aikaan!” Remus puuskahti tuskaisena, kun toisten puhetulvasta ei meinannut tulla loppua. Remuksen vieressä seisova Peter nauroi iloisesti toisen ahdingolle ja muiden innokkuudelle.
”Vastaukset on: kyllä, kyllä enemmän, vaikka heti, josko otettaisiin bussi, ei asuta ja ei. Minun muistaakseni Lapissa ei ole koirien vetämiä rekiä, mutta hevosten ja porojen kyllä.”

”Porojen? Sellaisten kuin Joulupukilla?” Peter puuttui puheeseen ihmeissään.
”Joo, muuten kyllä samanlaisten, mutta en usko niiden lentävän”, Remus vastasi nopeasti ja lähti sitten selvittämään koska ja mistä lähtisi seuraava bussi Lappiin.
*
Noin puolen tunnin kuluttua Kelmit istuivat mukavasti penkeillään linja-auton etuosassa, matkanmääränpäänään Lappi. Ensimmäinen tunti vierähti leppoisesti jutellen niitä näitä, mutta sitten tuli hiljaista ja jokainen vaipui syvälle ajatuksiinsa.

”Mitä luulette, ollaankohan meitä etsitty koulussa?” Remus aloitti puhetta varovaisesti hiljaisuuden jälkeen.
”En tiedä. Vai ovatkohan he vain todenneet, että me ollaan Kelmejä ja osataan pitää itsestämme huolta”, Sirius mietti.
”Olen kyllä rehellisesti sanottuna vähän ymmälläni, että me todellakin ollaan selvitty hengissä tänne asti”, Remus naurahti ja sai kaikki muutkin nauramaan.
”Minä olen suorastaan sydänkohtauksen partaalla! Miten sinä olet saattanut epäillä meitä?” James kauhisteli ja piti dramaattisesti kättään rinnallaan, valitettavasti aitouden kauhistelusta otti pois pojan nauru.

”Toisaalta, minun pitää kyllä olla samaa mieltä Kuutamon kanssa”, Peter mietiskeli hiljaa: ”Miettikää nyt kuinka monta läheltä piti -tilannetta meille on tullut.”
”Niitä tosiaan on tainnut muutama tulla vastaan. Tai sitten tapaturmat, kuten ensimmäisenä päivänä se, kun James tippui tikkailta kiivetessään katolle!” Sirius naurahti nauttiessaan suuresti Jamesille aiheuttamastaan tukalasta tilanteesta.
”Mitä?” Peter ja Remus kysyivät samaan aikaan, molemmat olivat olleet sen sattuessa muualla.
”Kiitos miljoonasti Antura.... Minä tuota, hmm.... Tavallaan löin vetoa yhden pikkupojan kanssa siitä kuinka rohkea olen ja sitten tuli pari mutkaa matkaan ja todellakin tipuin, mutta olin tikkailla päässyt silti melkein ylös asti!” Poika yritti selittää asiaa, niin ettei tulisi selville, se miten hän oli saattanut ehkä hieman itsekin jänistää.

”Te olette siis molemmat onnistuneet lyömään pikkupojan kanssa vetoa ja hävinneet siinä myös?” Remus kysyi virnistellen Siriukselta ja Jamesilta.
”Tuo ei ollut reilusti sanottu! Se pikkupoika Italiassa silloin huijasi minua!” Nyt puolestaan Sirius yritti puolustaa itseään. James tyytyi nauramaan toiselle erittäin makeasti.

Heidän edessään istuva kuljettaja oli kuunnellut poikien puheita ja päätti puuttua puheeseen myös: ”Te taidattekin olla turisteja ja ensimmäistä kertaa Suomessa vai?”
Kelmit meinasivat saada sydänkohtaukset, kuljettajan aloitettua puhumaan. Kuljettaja oli vaaleanruskeahiuksinen mies, jolla oli pitkä parta ja tummat aurinkolasit.
”Kyllä te olette oikeassa, tuota, herra”, Remus änkytti. Hän ei oikein tiennyt, miten tässä maassa yleensä puhuteltiin toisia.
”Yksinhän minä tässä olen, ihan järjetöntä tuollainen teitittely. Tosin hyvä, että edes jostakin löytyy näinä aikoina hyväkäytöksisiä nuoria. Ja nimi on muuten Teppo”, Teppo naureskeli nelikon ilmeille, jotka näki vilahdukselta etuosassa olevasta peilistä.
Hetkeksi tuli hiljaista, kun Kelmit eivät oikein tienneet mitä tuohon voisi vastata.

”Kuule Teppo, hauska tutustua!” Sirius totesi pian rempseästi ja sai kuljettajan nauramaan lauseellaan. Loppumatka kului joutuisasti Kelmien esitellessä myös itsensä ja Teppo kertoi pojille innoissaan kaikkea tietämäänsä kotimaastaan.

”... niin silloin minä kävin ensimmäistä kertaa Korvatunturilla”, Teppo lopetti tarinansa ja kohtasi peilinsä avulla Kelmien mykistyneet katseet.
”Korvatunturi?” James sanoi.
”Siis sellainen kuin Joulupukin Korvatunturi?” Sirius jatkoi Jamesin kysymystä.
”Joulupukin Korvatunturi on hieman hämärästi sanottu, mutta kyllä. Siellähän sen pukin kerrotaan asustelevan. Me itse asiassa ajetaan sen ohi kohta”, Teppo naureskeli taas vaihteeksi.

”Et sinä millään voisi jättää meitä sinne? Kiltti, kiltti, kiltti Teppo?” James ja Sirius puhuivat samaan aikaan ja Remuksen ja Peterinkin ilmeet tekivät selväksi näiden olevan samaa mieltä, vaikka olivatkin hiljaa.
”Kuka voisi kieltäytyä noin kauniista pyynnöstä?
*
Bussi jätti Kelmit pienen sivutien laitaan. Teppo neuvoi, että vähän alle sadan metrin päässä pitäisi tulla vastaan joulupukin kylä. Teppo pahoitteli, että hänen oli täytynyt jättää Kelmit niin pitkän matkan päähän, mutta kuulemma näin ollen hänen ei täytyisi poiketa viralliselta reitiltään niin paljoa.

”Niin mihin päin se sata metriä piti kävellä?”, Sirius kysyi epätoivoisesti vähän ajan kuluttua, vilkuillen ympärilleen, mutta tie jatkui suorana varmasti yli viisisataa metriä molempiin suuntiin.
”Eikö, eikö hän neuvonut menemään suoraan eteenpäin?” Peter sanoi hetken epäröityään ja tuijotti suoraan mustaan metsään.
”Niin hän kyllä minustakin sanoi”, Remus myötäili miettien mielessään, että metsässä oli varmasti  yhdestä kahteen metriin lunta.
”No, mennään sitten suoraan”, James totesi ja pian hyppäsi yhdessä Siriuksen kanssa lumiseen hankee, eikä Remukselle ja Peterille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin seurata perässä.
*
Niin Kelmit tarpoivat nopeasti pimenevässä metsässä ja syvässä lumihangessa. Matka oli hidasta ja vaivalloitsa, mutta kukaan Kelmeistä ei voinut jälkikäteen väittää etteikö olisi rakastanut tarpoa lumessa. Pojat eivät olleet koskaan ennen edes nähneet niin suuria kinoksia, joten tuntui uskomattomalta päästä vajoamaan syvemmälle. Puolessavälissä matkaa Siriuksen ja Jamesin oli yksinkertaisesti pakko kokeilla millaista oli pehmeässä lumessa tappelu. Kun matkaa päästiin taas jatkamaan alkoivat kaikki kuitenkin olla tuskastuttavan tietoisia pakkasesta, joka paukkui varmasti yli kymmenen asteen. Lumi myös kasteli Kelmien vaatteita sen verran, että pakkanen sai ikävästi vesipintaa, mitä jäädyttää.
*
Kun metsä harveni ja eteen tuli aukio, minkä keskellä erotti pienen mökin, jonka ikkunassa oli neljä kynttilää. Ei näkymä olisi voinut olla tervetulleempi. Kelmit kipittivät uskomattoman nopeasti aukion keskellä ja koputtivat hiljaa oveen.

Pian mökin sisältä kuului kevyitä askelia ja oven avasi nainen, jolla oli päällään punainen mekko, harteillaan lämpimän näköinen huivi ja käsissään kudontavälineet.
”Voi poikaparkoja! Miten te olette tänne eksyneet?” Nainen kysyi huolissaan ja päästi pojat sisään. Heti oven valoisammalle puolelle astuttuaan pojat saivat ylleen lämpimät viltit ja käsiinsä mukilliset kuumaa glögiä.
”Menkää toki istumaan peremmälle”, nainen kehotti korjatessaan hieman nenällään olevien lasien asentoa.
Kelmit asettuivat olohuoneeseen istumaan. Huoneessa olevat sohvat olivat aseteltu mukavasti takan ääreen, joten takkatulesta tuleva lämpö pääsi lämmittämään Kelmejä.

Pojat olivat hieman sekaisin päästään päädyttyään niin nopeasti sisälle ja sohville istumaan. Mutta kun nainen seuraavan kerran astui huoneeseen oli hänen mukanaan mies, joka sai varsin nopeasti Kelmien ajatukset jälleen radoilleen.
”Joulupukki?” Kaikki neljä kuiskasivat samaan aikaan katsoen miestä. Miehellä oli pitkät valkoiset hiukset ja parta. Hän oli hieman tukeva ja päällään tällä oli punainen villapaita.

”Minäpä minä. Yllätyin kieltämättä hieman ensin huomatessani teidät ikkunasta. Yleensä ketään ei osaa suunnistaa kotiini, tämä mökki kun sattuu nyt olemaan vähän keskellä ei mitään. Sai kuitenkin hyvältä ystävältäni kuljetuksista vastaavalta ylitontulta, Tepolta viestin, että hän lähetti tänne minun luokseni muutama terhakkaa nuorta poikaa”, Joulupukki sanoi samalla kun istui Kelmien tapaan vapaalle sohvalle takan luo. Hänen kanssaan oleva nainen, joulumuori, seurasi miestään istumaan.

”Oliko Teppo tonttu?” Sirius melkein kiekaisi yllätyksestä.
”Kyllä, yksi hyvistä ystävistäni”, Joulupukki vastasi kärsivällisesti.
”Ottakaa toki piparkakkuja tuosta pöydältä, meillä käy harvoin vieraita kotona”, Joulumuori sanoi ystävällisesti, näyttäen kädellään sohvapöydällä olevaa kippoa, jonne kurottuikin neljä kättä nappaamaan keksit itselleen heti.

”Minä olen kuullut, että olette olleet pienellä matkalla? Haluaisitteko kertoa minulle siitä?” Joulupukki kysyi.
”No, me tosiaan ollaan oltu pienellä seikkailulla”, Sirius aloitti.
”Ollaan kierrelty monia maita”, James jatkoi.
”Ja tavattu kyllä mitä uskomattomimpia uusia tuttavuuksia”, Remus naurahti.
”Saatu paljon kokemuksia”, Peter totesi.
”Se on mukavaa kuulla, että teillä on ollut antoisa retki”, Joulumuori hymyili.
”Kyllä ja me ollaan myös saatu vaikka mitä!” Sirius henkäisi: ”Tajuatteko, että mehän ollaan saatu, joka paikasta jotakin!”
”Tosiaan”, Remus vastasi miettiväisenä.

”Irlannista saatiin se simpukka, New Yorkista se mikä lie noitavalokivi olikaan ja Forksista ferrari, jonka se jännä mies silloin Karibialla taikoi jotenkin lasipulloon”, Peter aloitti muistelemaan.

”Niin ja Amazonilla olleelta pikkumieheltä se ruusu, muumeilta Japanissa pannukakkujen resepti ja Kiinasta siltä kiroilevalta Siililtä leikkipyssy!” James jatkoi.

”Egyptissä oli maan alla se legolinna ja sieltä saatiin legoista tehdyt lenkkarit. Thaimaassa oli se toinen James ja saatiin rahaa, sitten Uusi-Seelannista ilotulitteita ja Saudi-Arabiassa se henki antoi meille toiveet”, Siriuskin yhtyi muisteluun. Hänen äänensä empi hieman ´saatiin rahaa´-kohdassa.

”Intiassa Peteristä tuli Pandasoturin sijainen ja saatiin taisteluvyöt, Turkista varastettiin Puhilta hunajaa, Hollannista tuli mukaan keijupölyä, Sveitsistä suklaata, Ranskasta me saatiin sen taidemuseon esite”, Remus antautui muiden tavoin muistojen vietäväksi.

”Kongon demokraattisesta tasavallasta niitä ihmeen gorillansulkakyniä ja Espanjasta se helmi”, Peter muisteli jo toistamiseen.
”Italiasta se pizzavaimenperä ja Kanadasta juomapullo, minkä sisältö kyllä kieltämättä vieläkin hieman epäilyttää”, Remus jatkoi.
”Grönlannista palapelin pala...”
”... ja eilen saatiin sen räjähtävän hapansilakan, mutta myös sen Siriuksen piirustuksen”, James ja Sirius lopettivat muistelun.

Hiljaisuuden tultua Remuksen kasvoille syttyi miettivä ja laskelmoiva ilme.
”Tuossa oli vasta 22 lahjaa, mitkä ollaan saatu, muuta mehän ollaan oltu jo 23 kokonaista päivää matkassa”, poika toi pian ajatuksensa muillekin ilmi.
”Totta”, James henkäisi.
”Unkarista me ei saatu mitään”, Peter sanoi.

Yhtäkkiä Sirius ryki ja kaivoi taskustaan jonkin pienen ja pörröisen, joka liikahteli.
”Se on sopuli, jonka otin sieltä mukaani!” Sirius hihkaisi.
Muut katsoivat hetken epäileväisinä poikaa, mutta sitten Remus nyökäytti päätään hyväksyvästi: ”Se on sitten 23 lahjaa, jokaisesta menneestä päivästä yksi.”

Näin Kelmit uppoutuivat syvälle keskusteluun menneestä kuukaudesta yhdessä Joulupukin ja -muorin kanssa.
*
Kun kello alkoi jo mennä reilusti illan puolelle Joulupukki nousi istumaan: ”Se on ollut kunnia tavata teidät, mutta luulenpa, että minun on nyt lähdettävä. Jokavuotinen lahjojenjakokierros odottaa. Haluaisitteko te kyydin kotiin?”
”Kyydin, minkä kyydin?” Peter kysyi kohottaen kulmakarvojaan.
”Kyydin kotiin minun reessäni. Takana minun säkkini kanssa on hyvin tilaa”, Joulupukki sanoi ja naureskeli iloisesti nähdessään Kelmien ällistyneet katseet.
”Ja kyllä, olen aivan tosissani.”

”Kiitos, kiitos, olet mahtava”, Kelmit alkoivat ylistää tajutessaan sen, että heillä oli juuri tarjottu kyytiä kotiin lentävän reen kyydissä.
*
Muutaman minuutin kuluttua Joulupukki ja Kelmit tulivat ulos ja pukki esitteli heille mökin takana olevassa tallissa olevat porot ja pian Kelmit olivat jo reen kyydissä.

”Vauhtia, kiltit lapset odottaa!” Joulupukki huusi iloisesti ja niin porot alkoivat juosta. Ensin näytti siltä, että he juoksisivat suoran päin metsän reunassa olevia puita, mutta juuri ennen törmäystä porojen kaviot halkoivatkin maan sijasta ilmaa. Pian koko reki oli vain tumma pilkku yötaivaalla miljoonien tähtien joukossa.

[Ledi]

Pitäneepä tunnustaa, että kokoajan tätä olen lukenut, mutta sen, härregyyd, alun jälkeen ei kommentti vaan oo onnistunu...

Mutta hei, kiitos joulukalenterista. Oli kiva seurata, vaikka virheitä oli aika paljon, oli tekstin sisältö silti laadukasta.

Ja nyt. Kiitos ja kumarrus, anteeksi piiloleikkini ja mahtavaa joulua!

Ledi

[Cashelyne]

Tästä luukusta tuli jouluinen fiilis, mutta myös haikea, koska tää oli viimeinen luukku.

[Olivia]

White Rose Tietenkin! Eka ajattelin etten jaksa kirjoittaa, mutta sitten vielä viimeinen rutistus oli pakko tehdä. Ihan vain itseni takia ja myös teille tietenkin. On kiva saada tunneltaa sitten siitäkin hiukan kun Kelmit palaa takaisin Tylypahkan. Kaikki muuttuu normaaliksi. Kiitos että olet lukenut ja kommenteillasikin piristänyt meitä.
Ledi Kivaa, kun olet tykännyt ja ymmärrettävissä (ehkä on) ettei näin kiivaassa aika taulussa aina ihan kaikki virheet tuu korjattua, mutta me, minä ja Mysse olemme tehneet parhaamme. (Ja suurin osa virheistä toden näköisesti lankeaa minun kontolleni, joten kaikki valittelut vain minulla) Ymmärrän varsin hyvin jos kommenttia ei ole irronnut, mutta on silti kivaa kuulla että olet lukanut (ja olen iloinen niistä alkupäänkin kommenteista ja niistähän kaikkein eniten saatiin potkua, kun lukijat tykkäsivät ja niin).
Cashelyne Sinäkin olet jaksanut uskoliaasti seurata meidän luukkujemme julkaisuja ja kommentoidakkin vielä jokaiseen. Oli sillä koolla väliä tai ei olet silti suuri piristys kommentteinesi! Nyt olet täällä viimeisessä luukussa (ja nyt saat vetää henkeä). Kiitos jälleen viimeisestä kommentistasi ja kiva kuulla jos sait joulufiilistä. Haikea olo tässä tulee itsekullekkin:(. Mutta se helpottaa...


O/N: NYT! Se on lopullisesti ohi minunkin osaltani. Siis tuli se jonkun ehkä tahtoma epilogi. Tämmöinen pieni salaisuus tälle 25.päivälle. Kotiinpaluutahan Kelmit ovat odottaneen, enkä minä voinut olla jättämättä tälläistä tilaisuutta olla kirjoittamatta loppua. Nyt kun he ovat vihdoin päässeet takaisin sieltä mistä he lähtivätkin.
Teksti nyt on ollut lähellä sydäntä, näinkin lyhyen ajan kohdalla. Ja oikeesti vaikka sanoisinkin että nyt oon ihan liikaa täynnä kelmejä, ei se ei oikeastaan päde. Vaan tahtoisin kirjoittaa vielä vähn lisää joitain pieniä osia tähän projektiin (mutta Mysse, hmm... Taidan jättää pallon hänelle..)...
Toivottavasti kaikki vietti mukavan jouluaaton ja nyt sitten joulupäivä. Ottakaa iisisti  kaikki=)
Nyt sitten viimeistä kertaa tässä ficissä sanon että itse tekstin kimppuun! Repikää, raadelkaa, hellikää, silitelkää (kommentteja??)...


Fandom:  HP (pelkkä Harry Potter;D)
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure, romace
Ikäraja: S
Varoitukset:  en tiedä..

Epilogi

Pikkuhiljaa aamun synkähkö taivas muuttui sinertäväksi vaaleten koko ajan enemmän. Pilvet olivat poissa ja näkyvyys oli loistava. Tuullut ei paljoa ja jos niin mukavasti myötätuulena Kelmipoikien reelle, kun se suunnisti kovan lastinsa kanssa.

Suuntana oli kauan kaivattu korkea, leveä, kivinen rakennus. Terävine huippuineen ja pienenä yksityiskohtana, uloke isosta tornista, kolme pienenpientä tornia tornissa.

Unenpöppöröiset pojat heräilivät reenkyydissä. Vilpoinen, muttei kylmä tuuli vei mennessään unihiekat ja jokainen heistä oli hetkessä virkeinä.

***

Pian kirkkaansiniselle taivaalle ilmestyi pieni, myöhemmin suureneva, musta piste. Piste kasvoi ja muodostui vasta muutaman sadan jalankorkeudessa. Hahmoksi, jonka pystyi normaali ihmissilmä huomaamaan.

”Katsokaa”, huusivat monet velhot ja noidat Tylypahkan nurmipihamaalta. Ihmisjoukko kerääntyi siristelemään silmiään tuijottaessaan taivaalle. Perusreaktiona suurin osa luihuisista seisoa mökötti puunvarjossa.

Kukaan ei voinut arvatakaan että sieltä ne kauan kaivatut Kelmit -riesat- laskeutuisivat pian.

***

”Meillä on jo kunnon vastaanottokomitea!” Sirius huudahti innokkaasti. Kaikilla Kelmeillä oli leveä hymy huulillaan, kun he tiesivät että he olivat tosiaan kokeneet maailman parhaan 24:n päivän matkan. Vielä enemmän he kaipasivat silti omaa rauhallista, aina niin ihka ihanaa Tylypahkaa. Täyteläisiä aamupaloja, nipottavia opettajia ja ”stressauttavia” läksypinojakin kaikki kaipasivat.

Pian poikien reki laskeutui ja innokkaiden taputuksien ja vislauksien alle jäi joulupukin houhouhou -naurahdus. Kaikki rynnivät hihkumaan Kelmien ympärille ja poikien katseet näkivät vain hymyilevien suiden meren. Pojat vilkuttivat ja hymyilivät kiitollisina iloisesta vastaanotosta. Kaikki nuoret halusivat päästä kuulemaan poikien ihmeellisen matkan kokemuksia. He olivat täysin unohtaneet opettajat, joilta he voisivat saada loppuvuoden jälki-istunnot tai jotain pahempaakin.

"James!" Huuto käänsi kaikkien katseet tyttöön, joka yritti rynniä väkijoukon välistä kohti rekeä. James itse katsoi vain tyttöä ja häntä huimasi. Ajatukset pyörivät hänen päässään oudolla tavalla, kun tyttö läheni. Pojan mahaan kohosi perhosia jännittyneisyydestä. Punaiset hiukset peittivät pian Jamesin kasvot ja he molemmat kellahtivat lumihankeen törmäyksen voimasta.

"Olen ikävöinyt sinua", Lily kuiskasi pojan korvaan. Tytön pisamaisille poskille vierähti muutama onnenkyynel.

"Annetaan pariskunnan hankkia huone", Sirius huomautti naurahtaen. Kaikki tuijottivat Jamesia ja Lilyä makaamassa päällekkäin häiriintymättä lumihangesta, joka lämmetessään sulautui läpi vaatteiden tai ystävien virnuilevista kasvoista.

"Eiköhän me mentäisi jonnekin lämpimään..." Remus vihjasi.

"Juhlimaan vähän meidän paluutamme..." Sirius vinkkasi silmää.

"Siis, jos selvällä kielellä osattaisiin sanoa sama asia..." Peter vilkaisi Siriusta, koska he olivat sopineet vuorosanat kullekin, mutta nyt kun James vehtasi lumessa, niin kuka sen nyt sanoisi?

"Aika kunnon bileisiin!" James huudahtikin reen takaa. Ihmiset hurrasivat. Ja kun kolme Kelmiä lähtivät kuljettamaan porukkaa he taputtelivat ja tungeksivat suosittujen poikien läheisyyteen.

Vain Jamesin ja Lilyn lisäksi ulos jäivät luihuiset.
"Miksi täällä koululla on näinkin paljon väkeä?" James kysyi hänen kylkeensä kiinnittyneeltä tytöltä.
"Opettajat tekivät neljälle ylimmälle luokalle pari muutosta", tyttö vastasi välinpitämättömänä. James tunsi hennon olankohautuksen kylkeään vasten.
"Mitä?" James kysyi kiinnostuneena.
"Eivät he teidän takiaan sitä tehneet." Lily sanoi naurahtaen tuntien selvästikin Jamesin hyvin. "Opettajat halusivat pitää joulutanssiaiset. Kolme päivää niille kolme -seitsemäsluokkalaisille, jotka haluaisivat. Palasitte juuri sopivaksi toiseksi tanssiaispäiväksi." Lily sanoi ja pussasi Jamesia kevyesti huulille. Pojan vastatessa siihen tyttö punastui ja vetäytyi kauemmas.
"Ehkä meidän pitäisi liittyä muiden juhliin. Olenhan itse pääjehu", James sanoi huomaten Lilyn hermostuneisuuden. Tyttö ei selvästikään vielä tiennyt tunteistaan. Lily nyökkäsi ujosti. James nosti tytön ylös maasta tarjoten kättään ja hiljaisuuden vallitessa he kävelivät poikki pihamaan käsikädessä.
"Ainoa mikä minua kiinnostaisi tietää, miten te saitte jotkut pirskeet järjestettyä?" Lily kysyi pahaa aavistaen, niin kuin oli tapana kun tiesi Kelmien tehneen jotain.
"Meillä on muutama hyvä ystävätär", James sanoi salamyhkäisesti. Hän ei halunnut pilata rauhallista tunnelmaa hänen ja unelmatyttönsä välillä.
"Jaa, sinä kerrot minulle kyllä vielä joskus", Lily sanoi huolettomasti.
"Niin kerronkin." James pussasi tyttöä poskelle ja he suutelivat Tylypahkan kynnyksen yllä. Niin kuin James oli jo toisesta luokasta halunnut tehdä Lilyn kanssa.

***

"Kuka nämä oikein järjesti?" Kuinkahan monetta kertaa Kelmit kuulivat heiltä kysyttävän kuka oli lumonnut mahtavan kokoisen tilan kellarista bilekäyttöön. Pojat vain vinkkasivat siinä kohtaan silmäänsä toisilleen ja hokivat: "Kaikki aikanaan, kaikki aikanaan."
Tila olisi muuten ollut kolkko harmaan puhuvine seinineen. Siispä huoneelle oli ollut tehtävä jotakin... Nyt katon rajaa koristi punaisen erisävyiset silkkikankaat. Pitkät pöydät reunustivat huoneen reunoja, jotka pursuivat leivonnaisia. Mikä erikoista pöytiä katsellessa ja kierrellessä voi huomata jokaisen pöydän tarjoavan eri vuoden ajan mukaisen buffetin.
Talven kohdalla oli tarjolla, glögiä ja muita lämpimiä juomia, joulutorttuja ja paukkukarkkeja. Syksyllä sai maistella hehkusimaa ja keväällä kermakaljaa. Lopuksi talvea vastapäätä kesä, johon oli laitettu kaikkea sekaisin mikä vähänkään liittyi kesään. Kuten Bertia Bottin -joka maun rakeita, joihinkin ruokiin oli myös sullottu Kelmien piloja.
Nämä pöydät oltiin myös koristeltu vuodenaikansa mukaan -talvessa oli tekolunta pöydillä ja ilman siinä kohtaa pystyi aistimaan kylmemmäksi. Kesä taas oli lämmin paikka kylmyyden jälkeen, keltaisia kankaita oli aseteltu laskeutumaan pöydältä alas jalkoihin, mutta niihin ei kuitenkaan kukaan ollut kompastunut. Syksyllä tipahtelivat lehdet ihmisten niskaan, niin kuin joskus talvella lumihiutaleita. Keväällä oli hienoa huomata kuinka auringon säteet pilkahtelivat pöydän reunalta ja lumi suli.
Kaikilla ihmisillä oli hauskaa, kun hyvä musiikki soi suurista kaiuttimista huoneen yläkulmista. Pojat isännöivät... noo, huonosti. He olivat suuremmassa kännissä kuin ketkään muut heidän vieraistaan.
James tanssi villisti Lilyn kanssa. Sirius vielä villimmin kolme tyttöä hänen ympärillään. Remus haki katseellaan erästä tiettyä... Ja Peterkin oli löytänyt itselleen tanssikumppanin.
Tunnelma oli mitä suurimmassa määrin katossa. Juomat ja ruuat virtasivat ja tanssit sen kuin jatkuivat pitkälle yli puolenyön. Ihmiset kiittelivät kovasti paremmista pirskeistä kuin opettajien järjestämät ja että Kelmit voisivat tehdä saman joka vuosi.

"Herrat ja naiset", Sirius aloitti takellellen ja kaikki nauroivat, mutta hiljenivät pian. "Kun nyt ehkä olemme jo tarpeeksi hokeneet kaikki aikaan -mantraa, niin eikö olisi kiva teidänkin kuulla jotain matkastamme?" Sirius nosti käden korvalleen kuullakseen massan reaktion. Ja kaikki huusivat -joo!
Lily kuiskasi Jamesin korvaan: "Ehkä olisi pitänyt pitää puhe alkuillasta." Molemmat hymyilivät Siriukselle, joka hoippui Haymitchiltä ottaneensa erikoispullo kourassaan pienellä lavalla, minkä Remus oli taikonut häntä varten.
"Siis, mistä kaikki alkoi..." ja sitten Sirius kertoi pitkän tarinan Kelmien seikkailuista. Joka ikinen kuunteli innokkaasti ja yhtäkkiä kenenkään huomaamatta jo viiden minuutin kuluttua tarinan alusta he löhösivät säkkituoli meressä.
"Mukavampaa kuunnella näin", Remus supisi salaperäisesti omalla hillityllä charmillaan tytölle, jota oli kaivannutkin. He olivat sulloutuneet kauimmaiseen nurkkaan, omaan rauhaan.
Siriuksen tarina venyi ja venyi. Sanat rupesivat puuroutumaan Indiana Jonesin tapaamisen jälkeen, mutta silti kaikki kuuntelivat. Ehkä siihen auttoi Lilyn loitsu, mikä selvensi Siriuksen ääntä, niin että mutkin pystyivät kuulemaan. Sammumispisteessä olevasta pojasta ei ihmiset kyenneet olemaan lyömättä vetoa -sammuuko hän heti kun saisi viimeiset sanansa ulos vai jaksaisiko hän kävellä lähimmän kuumimman tytön kainaloon.

***

Aamu koitti varhain juhlijoille. He olivat ehtineet nukkua kolme tuntia, kun jo pieni poika hyppelehti makuualustojen seassa Kelmien luo. Lyhyet vaaleat kutrit omistava poika kolmannelta, rohkelikosta tuuppi vuorollaan jokaisen Kelmin hereille.
Reaktiot olivat aika normaalit -Sirius huitoi tönijäänsä kauemmas kauniista unistaan, Remus nousi vastahakoisesti, mutta nopeiten, James taas ei olisi halunnut lähteä minnekään juuri Lilyn takia ja Peter voivotteli suurta krapulaansa.
Vihdoin, kovan työn jälkeen pikkupoika, Alex, oli saanut Kelmit pois huoneesta. Juhlatilan ulkopuolella ilma tuntui hyytävän kylmältä. Pojat haukottelivat makeasti ja juuri ja juuri kuulivat mitä Alex heille yritti kertoa.
"Professori Dumbledore haluaa jutella kanssanne. Hänen toimistossaan, nyt", poika yritti kolmatta kertaa. Sitten hän muisti mitä rehtori oli hänen käskenyt tehdä jos he eivät kuuntelisi. Hän veti sauvansa kaapunsa taskusta ja lausui pitkän harkinnan jälkeen taikasanan.
"Vihdoin", poika huokaisi, kun poikien silmät pyörähtivät ja he heräsivät kuin olisivat nukkuneet kaksi päivää putkeen.
"Mitä?" Sirius kysyi hämmentyneenä. Häntä ihmetytti että eikö he vasta juhlineet ja hän sammunut sen blondin viereen? Eikö minulla olekaan krapulaa? Sirius ajatteli.
"Professori Dumbledore haluaa jutella kanssanne. Hänen toimistossaan, nyt. Olen nyt hokenut sitä teille tuhannetta kertaa." Pienenä loppu kaneettina hän jupisi -juopot.
"No, ei kai meidän auta kuin mennä", Remus tokaisi. Niin he lähtivät kohti kolmatta kerrosta, jossa he pääsisivät kivihirviön takaa rehtorinsa puheille. Kelmit miettivät vain rangaistustaan...

***

"Sisään", sointuva ääni vastasi poikien koputukseen. Kelmit astuivat sisään, jokainen hiuksiaan haroen.
"Kysyisin teiltä miten te pääsitte ylös jos en tietäisi että olette Kelmejä", rehtori sanoi ilkikurisesti katsoen silti tiukasti puolikuulasiensa takaa. Hän viittasi poikia istumaan pöydän toiselle puolelle.
"Kuulin mielenkiintoisista juhlistanne ja olisin voinut piipahtaakin jos en olisi harmitellut jälkeenpäin pilanneeni tunnelmaa." Kelmit odottivat jännittyneinä mitä professori voisi heille kenties sanoa.
"Voitte te toki sanoakin jotain..." mies jatkoi hiljaisuuden vain kestäessä. Dumbledore katseli poikia punniten.
"Rehtori, olemme..." Remus aloitti epätoivoisena siitä mitä pitäisi sanoa.
"Ei syytä huoleen. Teillä oli varmaan hauskaa matkallanne? Kertokaapas minulle kohtasitteko vampyyrejä tai kenties salamurhaajan?" Kelmit katsoivat rehtoriaan järkyttyneenä.
Pojat katsoivat vain toisiaan, kun he tajusivat että professori oli täysin tosissaan sanoissaan. He katselivat hetken Siriusta ja sitten he purskahtivat helisevään nauruun. Vuorotellen he kertoivat jokainen vuorollaan yhden päivän kokemukset.

Ja he uskoivat joutuvansa vielä kertomaan samaa tarinaa monen monta kerrat.


2O/N:Kiitos vielä tuhannesti kaikesta tuestanne<3

[Cashelyne]

Ihanaa, että tähän tuli vielä tää epilogi.
Tää teidän joulukalenteri on oikeesti ollu tosi mahtava.   

Kiitos Mysse ja Olvi.