Otsikko: Tasatahtia
Kirjoittaja: Demeter
Paritus: Katariina/Ludovica
Tyylilaji: romantiikka, rakkauden täytteinen leperrys ja vielä kerran romantiikka
Ikäraja: K-11
Disclaimer: omat hahmot & teksti
Juoni: Jos Ludovica puhuisi, Katariina on varma että tämän ääni olisi tumma ja samettisen paksu.
A/N: Onnistuin täydellisesti unohtamaan I will always love you aka Rakkauslaulu-haasteen lähestyvän deadlinen, joten perinteisesti teksti valmistui samana päivänä kuin dedis. Mutta hah, ehdinpäs! Välillä tuli niin ällömakeaa siirappia, että oli pakko deletoida rankalla kädellä, mutta aika tahmeaksi tämä silti jäi... Innoittavana kappaleena toimi Iyeoka - Simply Falling. Osallistuu myös Femme10-haasteeseen. Idean mykästä tytöstä heitti aikoinaan Arte, kiitokset hänelle! (vaikka tästä jäi kaikki se luonto ja metsä ja kaikki muut haasteeseen annetut elementit pois, niin silti... c: )
TasatahtiaKatariina on visualisti. Hän näkee asiat selkeästi niin kuin ne ovat, usein myös nekin, mitä muut eivät näe. Kuten sen, missä Ludovican sydän sijaitsee, miltä se todennäköisesti näyttää ja kuinka sen pinta kohoilee ja sykkii jokaisen lyönnin kohdalla. Se on ihan yksinkertaista, oikeasti - hänen tarvitsee vain silmäillä Ludovican maitokahvinruskeaa rintamusta ja hän näkee sen läpi. Suurin haaste on pitää keskittyminen suunnattuna nimenomaan siihen sydämeen, eikä mihinkään muuhun, kuten siihen suloiseen tapaan, jolla ihon väri tummenee kahvipavun väriseksi Ludovican nännejä kohden, tai siihen, miten tämän hampaat nirhaisevat alahuulta hänen katseensa alla. Alahuulta, jota näin sivumennen sanoen on ihan uskomattoman vastustamatonta suudella.
Jos Ludovica puhuisi, Katariina on varma että tämän ääni olisi tumma ja samettisen paksu. Mikään muunlainen ääni ei voi sopia sellaiselle naiselle kuin Ludovica, joka on ihmeellinen sekoitus rosoisia reunoja ja uskomatonta pehmeyttä, syviä arpia kehossa ja laineikkaita kurveja vyötäisillä. Kun Katariina katsoo Ludovican tummiin silmiin ja upottaa sormensa tämän korkkiruuvimaiseen mustaan hiuspehkoon, hän ei voi olla hymyilemättä. Ja sitä he tekevät paljon; katsovat ja hymyilevät. Voisi Katariina tietenkin puhua, kertoa tarinoita ja kuiskutella sanoja toisen naisen korvaan, mutta se kaikki tuntuu jotenkin etäiseltä.
Kehonkielessä on sitä paitsi jotakin maagista, jotakin paljon henkilökohtaisempaa ja pysäyttävämpää kuin lausutuissa sanoissa. Kun Ludovican pää keinahtaa äkisti taaksepäin, hartiat nytkähtävät hallitsemattomasti tai reidet värähtävät pelkästään yhden käden kosketuksen voimasta, se on kaikki mitä tarvitaan. Näkeminen on tehokkain tapa lukea ihmistä, ja Katariina on huomannut, että ihmiset jotka puhuvat, puhuvat usein ihan muuta kuin heidän kehonsa viestittävät.
Katariinalla kesti aikansa oppia hallitsemaan omaa kehoaan. On huomattavasti helpompaa lukea viestejä toisen vartalolta (kuumalla iholla tanssivia sormia; pitkiä, intensiivisiä silmäyksiä; kiihotuksesta pörhistyviä ihokarvoja; vaivalloisia, raskaita nielaisuja) kuin olla vastuussa siitä, mitä omilla ruumiinosillaan ilmaisee, varsinkin kun heidän maidensa kehonkielet poikkeavat toisistaan monella tapaa. Ludovica jopa kävelee tavalla, jonka Katariina uskoo olevan ominainen vain italialaisnaisille, se on niin sensuelli ja intiimi, että sitä katsellessaan Katariina kykenee ajattelemaan vain paria merkityksellistä asiaa: miten jokainen lanteen liike pystyykin näyttämään niin harkitulta ja huolettomalta samaan aikaan? Miten pelkkä jalkojen askellus voi niin selkeästi kutsua luokseen?
Mutta kuten sanottu, Katariina näkee Ludovican sydämen yhtä tarkasti kuin tämän sormenpäät, ranteet tai minkä tahansa muun ruumiinosan, mutta niin hän näkee omansakin. Hän on nähnyt koska Ludovica on näyttänyt sen hänelle; mihin kaikkeen yksi elin kykeneekään, miten sen särmiä ja kulmia voidaan muotoilla loputtomiin koskematta siihen fyysisesti lainkaan.
Katariinalle tämä italialaisnainen on loppumaton maa täynnä inspiraatiota. Hän sulkeutuu usein tärpätin ja öljyvärin hajuiseen huoneeseensa ja maalaa kankaalle kaiken, minkä toisen kanssa näkee; loputtomat kaaret, origamien tavoin muotoiltavat haaveet, toisiinsa sotkeutuvat vartalot ja tavan, jolla hänen sydämensä tätä nykyä lyö; lähes samaa tahtia kuin Ludovican. Ja sen he molemmat voivat kuulla.
// muokkasin otsikon & yhden loppupään lauseista, kun ne jäi häiritsemään 
