Nimi: Sataa lunta Kaliforniassa
Kirjoittaja: jossujb eli meikä
Fandom: Teen Wolf
Tyylilaji: Tämä on melko romanttinen, jossa on angstin vivahteita. One-shot.
Ikäraja: S
Paritus: Chris Argent/Peter Hale
Vastuuvapaus: En omista niin yhtään mitään, leikin muiden leluillan ilman korvauksia.
A/N: Voinko olla oikeasti ainoa jonka mielestä Peter on ihanin ikinä? (Ja komia kun mikä) Ei tosin ollut tarkoitus kirjoittaa teini-ikäistä Chris/Peteriä, mutta ajattelin, että jos joskus saan kirjoitettua täysiverisen ja aikuisen skenaarion, niin tarvitsen sille taustatarinan. Tai jotain sinnepäin, jotenkin hirvittävä romantiikannälkä tässä.
Sataa lunta KaliforniassaEnsivaikutelmalta suurin osa Halen perheestä tuntui kovaluontoisilta ja perin yksityisiltä ulkopuolisia kohtaan. Vanhemmat pitivät kunnioittavaa etäisyyttä valtaväestöön ja perheen lapset kävivät koulua ja leikkivät leikkikentillä yhdessä isoissa laumoissa kuin eläimet ikään, joka tietysti oli enemmän kuin vain täsmällinen kuvaus.
Halet olivat pitäytyvää porukkaa ja käyttäytyvät kummallisesti, muttei heitä pelätä tarvinnut. Joku joskus ehkä arvuutteli heidän kuuluvan johonkin tiukkamoraaliseen kirkkokuntaan tai merkkasi heidät nyt muuten vain vanhoillisiksi ja siksi erityisesti nuorisolla ei ollut lupaa sosialisoida vieraiden kanssa.
Poikkeuksena sääntöön pitää kuitenkin laskea nuori Peter Hale, pitkän sisarussarjan kuopus ja veljistään poiketen miellyttävä ja tyyni temperamentiltaan. Vallan toista laatua kuin kukaan toinen Halen katraasta, joka koskaan oli käynyt koulua Beacon Hillsissä.
Hän pelasi koripalloa suhteellisen menestyksekkäästi koulun joukkueessa ja oli sekä nuorien että aikuisten kesken suosittu. Korostetun kohtelias ja lempeäsävyinen keskustelutaito vetosi vanhempiin ikää suurempana kypsyytenä, mutta ystäviä veti puoleensa osuva huumorintaju. Peter oli hauskaa seuraa, se oli kai asian ydin.
Tosin oli ulkonäöstäkin eduksi, teini-iässä ei hyvä ulkomuoto ollut ollenkaan pahitteeksi jos tahtoi nokkimisjärjestyksessä kiinni kärkeen ja Peter Hale oli ehdottomasti lopen hurmaava. Tyypillinen Hale muodoltaan: viileän vaalealla hipiällä ei kaiketi ollut pienimpiäkään kauneusvirheitä ja tiettyä eteerisyyttä korosti taaksepäin kammattu musta tukka. Saman luokan poikamainen Chris Argent oli retkahtanut päätä pahkaa sinisiin silmiin, vaikka hän kuinka oli sättinyt ja varoitellut itseään ihastumisen vaaroista.
Peter oli upea ja haluttu, miksi hän nyt haluaisi sekaantua johonkin niin kivuliaan keskinkertaiseen kuin Chris? Chris ei ollut mitään erityistä, vaan lähinnä kasa puoliksi lapsekkaita ja keskenkasvuisia miehenpiirteitä, joiden yhteenlaskettu kokonaisuus oli kömpelö, mutta syystä tai toisesta jokin veti heitä puoleensa. Ehkä salaisuus löytää aina toisen luokse, sillä jos Halet olivat mystisiä, oli Argenteilla kaapeissaan yhtä monta julmempaakin luurankoa.
”En osaa sitä sen paremmin selittää Chris... meidät on kai vain viritetty suojelemaan toisiamme”, Peter selitti kautta rantain kun Chris varovasti tunnusteli maastoa kysyen jotain Peterin rehellisesti sanottuna synkähköistä sukulaisista, tai siitä miksi hän oli kaikkea muuta kuin alakuloinen. Peter nauroi, mutta väisteli vastaamasta suoraa taidolla. Ei kai maksanut vaivaa painostaa, sillä eipä Chris oikeastaan halunnut kysymyksen kääntyvän häneen itseensä.
He istuivat kaksistaan Chrisin isän maasturin konepellillä Beacon Hillsin yllä katsoen alas välkehtivään keskustaan. Ilta oli kylmä, mutta vain Peterin raskas henki huurtui ilmaan.
”Minun perheeni on myös samanlainen”, Chris nyökkäsi jonkun hetken mietittyään vähäeleisesti. Peterin silmät tuntuivat aina siltä kuin ne kipunoisivat ja saivat maailman pyörimään ympäri, eikä Chris voinut vastustaa ujoa hymyä joka hiipi hänen suunpieliinsä.
”Haha, onko
sinullakin salaisuuksia?” Peter kiusoitteli eikä kehdannut pitää väliä heidän kesken vaan työntyi suoraa kiinni iholle vetäen keuhkonsa täyteen Chrisin tuoksua kuin salamyhkäinen peto. Oli jo hämärää, mutta vähä valo piirsi Peterin ääriviivat tummina vasten tummaa, eikä ollut helppo hengittää ennen kuin huulet koskivat arasti toisiaan.
Loputtoman monta kertaa Chris oli toivonut että olisi yhtä nokkela ja nopeaälyinen kuin sisarensa, tai ainakin tarpeeksi epäluuloinen kutsuakseen itseään oikeaksi Argentiksi, sillä Chris ei koskaan poiminut varoittavia merkkejä ajoissa. Terävien hampaiden aavistus kaulalla tai kynsien raapima pitkin selkäpiitä. Kaikki syyt säikähtää ja perääntyä, jos Chrisillä olisi vain ollut viisautta pääkopassaan.
Tai ehkä hän osasikin arvata mitä tuleman pitää, muttei vain halunnut uskoa kiltin Peterin olevan lajia jota hänen perheensä on metsästänyt. Hän sulki sen vain kokonaan pois mielestään hivutettuaan kylmät sormensa Peterin takin sisään missä ne lämpenivät vasten melkein polttavaa selkää vasten.
”Hankkisit sormikkaat, senkin jääpuikko”, Peter älähti ja köyristi selkäänsä yrittämättä kuitenkaan vapautua otteesta. Hän käpertyi Chrisin leuan alle melkein naurettavan hellyydenkipeästi.
”Miksi kun näinkin on ihan hyvä?” Chris virnisti ja Peter oli tuhahtavinaan, muttei siinä ollut kovin terää kun Chris paijasi hänen selkäänsä ja teki rapsuttavin elein hyvää. Peter pidätteli vikinää ja uikutusta, mutta oli se nyt sitten kuinka hemmetin omituista tahansa, hän kerjäsi lisää Chrisin kosketusta ja se oli ihan hillittömän hassua ja herttaista ja Chris olisi voinut vaikka rakastua. Kai rakastuikin.
Tämäkö oli raakalainen ja kammotus? Sanoin kuvaamattoman ruma hirvitys,
ihmissusi. Chris oli nähnyt susia siitä lähtien kun oli ollut tarpeeksi vanha pitääkseen varsijousta käsissään, eikä Peter ollut ollenkaan sen sortin vesikauhuinen hirviö jollaisia he olivat kaapanneet metsistä ja lopettaneet. Ei täysikuu tehnyt hänestä verenhimoista murhaajaa, miten Peter voisi olla vain säälimätön elukka suudellessa niin pehmeästi kaulansa ja vatsansa paljastaen?
Ehkä Chris oli vain nuori ja tyhmä. He olivat molemmat tuskin lasta parempia ja niin juovuksissa ensirakkautensa kielletyissä kielistä. Ei sille voinut mitään, että heitä painoi velvollisuudet jotka ennemmin todennäköisemmin kuin myöhemmin pakottavat heidät toistensa vihollisiksi. Ei tullut kuuloonkaan tarttua toisen käteen jossain muualla kuin salaa illan viileässä pimeydessä, joka lupasi heille valheellista suojaa. Kalifornia oli ehkä auringon ja lupausten osavaltio, mutta Beacon Hillsissä satoi talvisin lunta.
FINA/N: Pssst, itsenäiset jatko-osat
Rakastat tai et ja
Armonteko
