Ikäraja: S // zachy muokkasi myös otsikkoon.
Genre: angst, romance (h/c)
Paritus: Fleur Delacour/Cho Chang
Vastuuvapaus: Rowlingille kuuluvaksi tunnistamanne kuuluu hänelle.
Summary: Yöntyttäriä. Niitä sinäkin olet.
A/N: Mustalupiini innosti minutkin kirjoittamaan Thö Vuoden Viimeisen Ficin, joten tässä se nyt on - ja oikeastaan olen aika tyytyväinen! Beatrix-muruselleni kiitos esilukemisesta ja palautteesta. <3 Hyvää uutta vuotta kaikille! (Ja köh mitenniin hiukan myöhässä.)
FF50 049. Uusivuosi
(Paljettisateessa hymyilevät kasvot, iloiset toiset kolmannet seitsemännettoista, ihmiset nauravat tanssivat eilen lauloivat kai. Ja sinä;
sinä itket.)
Taivaalla roikkuvat tähdet vain vaivoin, tahtoisivat pudota vuoden viimeisenä iltana (olisiko se kaunista, unelma?). Kuu möllöttää paikallaan taivaanrannassa, haalistuu pian vasten kermanväristä aamutaivasta ja katoaa uudelleen ja uudelleen vain palatakseen paikalleen yön hiljaisiksi tunneiksi. Valaistakseen niitä joiden sisältä valo on kadonnut.
Yöntyttäriä. Niitä sinäkin olet.
Äiti sanoi aikanaan että sinusta piti tulla aurinkotyttö; vaaleat hiuksetkin! ja öisin sinun tyynylläsi helminauha kyynelistä kun et koskaan ollut (kai olemassakaan, todella?). Gabrielle oli, aina, tanssi niityllä kukkamekossa kun sinä kiipesit kalliolle ja annoit meren laulaa; kuin itsekseen, sinun äänesi, meren, sinun meren kenen (teidän). Käsivarsien alla tuuli soitti huilullaan, kutsui sinua, sormet kieppuivat käsivarret myös ympärillä ja harkitsivat;
mennä mukaan ei mennä mennä ei --- huomenna.
Lopulta et ollut koskaan tarpeeksi rohkea. Hame polvipituinen pois, laita sukat jalkaan, Fleur, sinä yksinkertaisesti kasvoit. Menit kouluun. Sait ystäviä (joista meri oli aina paras, öisin potkit jalastasi sukat ja nauroit).
Oletko sinä onnellinen, Fleur?
Toisinaan, Gabrielle, toisinaan. Älä sinä siitä huoli.
Et edes tiennyt mitä oli onni; sitäkö kun pyörii ympäri ympäri ympäri kaatuu nurmikolle valkoinen mekko jalkojen ympärillä itkettää ahdistaa ja lopuksi vain nauraa, kun ei osaa muutakaan? Sitäkö kun sukelsi lammen pohjaan ja löysi simpukan (vaan ei helmeä taaskaan)? Sitäkö, kun viimeinkin valittiin kaikkein rohkeimmaksi, niin, sitäkö, äiti oli ylpeä ja he hokivat: voi Fleur me olemme niin ylpeitä vaikka sinä tiesit sen muutenkin.
Tuleeko minusta onnellinen?
Tietysti tulee, sinä olet aurinkolapsi.
Englannissa oli sinun koettelemuksesi ja järvi ikityyni, sinä etsit rannasta pauhua humisevaa ja laulua joka kertoi että olit vielä elossa; että vesi oli vielä sinun, vaikka olit ollut kauan poissa.
Järvi oli hiljaa. On tänäkin yönä.
Viimeisenä iltana vuodesta; sinä itket. Muistat lapsuuden paljettisateen ja äidin sanat, muistat epätoivon, yksinäisyyden – ihmiset jotka eivät koskaan olleet niitä oikeita. Muistat, mutta seuraava kysymys on jo vaikeampi, ja se kuuluu: kuka sinä olet? Nyt? Ajatteletko vieläkin, että olet yöperhonen joka koteloituu kyllä vielä ja herää uuteen aamuun kirsikanpunaisena tai aprikoosinkeltaisena?
Ei, et sinä ajattele (kuukaan ei ajattele, sinä mietit).
Oikeastaan sinä et ajattele enää juuri mitään (mutta onko kuu edes elossa, oletko sinä?); sinä teet olet rakastat näennäisesti, ja totuus on –
Sinä olet kyllä koteloitunut. Mutta ei se tarkoita, että olisit kuoriutunut uudelleen.
”Kuu on lähes täysi.”
Varpaat viistävät veden pintaa kun sinä säikähdät (vettenpäälläkävelijä – sittenkin?), hypähdät ja laskeudut keveästi alas kuitenkin, hiekkaa jalkojen alla. Edessäsi seisoo tummahiuksinen tyttö, niin ainakin luulet – kuu ei ajattele mutta se osaa valehdella. Niin kuin mustavalkovalokuvat, piilottavat totuuden ja sitten se on vain osatotuus eikä totta ollenkaan. Mutta ei se haittaa, sinä olet tottunut varjotansseihin.
”Minusta tuntuu, että tähdet tahtovat pudota tänä yönä.”
Aikanaan kuu hukkuu kermanvaaleaan taivaaseen, mutta tällä kertaa sinä et mene sen mukana. Koska tänään sinulla on joku, joka pitelee sinusta kiinni, taiteilee kanssasi maailman reunoilla ja juoksee kanssasi kilpaa tähdillä jotka pian aikovat pudota. Ja kun jälleen tulee yö, te näette toisenne tummunein silmin, ja silloin;
silloin sinä kuoriudut kuorestasi.
(Tummanpunaiset siivet eivät kimalla.)