Title: Lunttilapputunnustuksia
Kirjoittaja: Aalto
Ikäraja: S
Genre: draama, romance
Hahmot: Lily (Severus&James)
Disclaimer: Hahmot, paikat ja kaikki tunnistettava kuuluu J.K. Rowlingille, muu minulle. En saa rahaa kirjoituksestani.
Summary:
Lily katsoi suoraan toiselle puolelle huonetta, järkyttyneisiin, puoliksi raivostuneisiin silmiin. Hän oli ymmärtänyt kaiken väärin.A/N: Kerralla kirjoitettu, muokattu ja julkaistu pätkä Lilystä ja hänen ajatuksistaan Severusta ja Jamesia kohtaan nyt kun sain ficcailu-innostuksen taas päälle. (: Huh, onpas yllättävän haastavaa kirjoittaa ficciä pitkän tauon jälkeen, toivottavasti lopputulos on siedettävä. Heitelkää kommenteilla ja kertokaa, miten ficcailuni lähti taas käyntiin!
LUNTTILAPPUTUNNUSTUKSIA
Lily Evans hätkähti hereille. Hänellä oli kuuma, tukehduttava olo ja hän heitti päältään peitot, joihin oli hautautunut illalla peittääkseen kasvonsa uteliailta rohkelikkotovereiltaan, jotka olisivat vaatineet selitystä Severuksen eilisiltaiseen käytökseen, jos Lily ei olisi esittänyt nukkuvaa. Ei hän oikeasti ollut nukkunut koko yönä, ollut vain hentoisessa horteessa. Tyyny tuntui vieläkin kostealta hänen poskeaan vasten.
Lily haroi kauniita punaisia hiuksiaan ja yritti estää itseään ajattelemasta edellistä päivää, vai oliko se vielä tämä samainen päivä? Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, paljonko kello oli, mutta arvasi, että se olisi jo yli puolen yön.
Kuraverinen! Sana soi soimasta päästyäänkin hänen päässään ja sai taas uudet kyyneleet valumaan hänen poskilleen. Mitä oli tapahtunut Severukselle, johon hän oli luottanut koko pienen elämänsä? Miksi Severuksen oli pitänyt kutsua häntä tuolla hirvittävällä sanalla ja hajottaa sitten vahva ystävyyden side heidän väliltään?
Lilyllä oli myös vastaus. Potterin poika hänelle oli tapahtunut. Potterin poika ja hänen olevinaan niin coolit ystävänsä. “Haluatteko, että riisun Ruikulin housut?” Potter oli kysynyt typerä haltioitunut ilme kasvoillaan ja minä tyhmä olin mennyt vielä puolustamaan Severusta. Ja mitä sainkaan siitä palkaksi.
Kunpa se Potter olisi kerrankin jättänyt egonsa pönkityksen väliin, eikä koko kohtausta olisi tapahtunut, ajatteli Lily katkerasti. Potter, joka varasi hänelle aina paikan suuresta salista, vaikkei hän ikinä istunut pojan viereen. Potter, joka aina onnistuneen huispausmatsin jälkeen tuli kerjäämään häneltä onnitteluhalausta, jota hän ei koskaan antanut. Potter, joka varmasti silittäisi hänen leiskuvia hiuksiaan, Lily ajatteli yrittäessään selvittää muutamaa takkua.
Lily ymmärsi, mikä hänet oli herättänyt vasta, kun huomasi tyynyllään pergamenttipalan, joka tökki häntä hellästi ohimoon. Se ei ollut ollut siinä vielä illalla. Kulmiaan kurtistaen Lily tarttui pergamentinpalaan ja käänsi sen ympäri. Siihen oli raapustettu viesti suttuisella käsialalla.
Olen pahoillani.Ei kai taas, Lily ajatteli ja heitti pergamentin palan toiselle puolelle huonetta. Eikö Severukselle riittänyt, että hän uhosi nukkua käytävällä Rohkelikkotuvan sisäänkäynnin edessä, jos Lily ei suostuisi puhumaan hänen kanssaan? Pitikö Severuksen häiritä vielä hänen untaan? Eikö hän tajunnut kuinka syvästi oli loukannut Lilyä? Kuinka ison kolauksen Lilyn ylpeys oli saanut?
Lily käänsi kylkeä suuttuneena, vaikka tiesi, että nukahtaminen olisi vaikeaa nyt, kun ajatukset risteilivät villeinä hänen mielessään. Kamiinan loimussa hän huomasi toisen pergamentinpalan, joka oli kiinnitetty pylvässängyn jalkopäähän.
Minä en välitä, Lily päätti, mutta samassa häneen iski aavistus. Mitä jos lapuille kirjoitettuja viestejä olisi enemmän? Mitä jos joku löytäisi ne ja seuraavana aamuna koko koulu nauraisi Severuksen Lilylle lähettämille lappusille? Minkälaisia vitsejä Potter kumppaneineen siitä vääntäisi?
Lily repi pergamenttipalan alas sängynpäädystään ja oli heittämäisillään sitä kaminaan, jossa se toivottavasti palaisi iloisesti. Hänen kätensä pysähtyi kesken heiton, kun hän huomasi, mistä lappu oli repäisty. Lily pystyi sielunsa silmin kuvittelemaan Severuksen pimeydenvoimiltasuojautimisen kirjan, joka olisi repaleinen takasivuiltaan, Koetärpit-osiosta. Pahainen lunttilappu.
Eikö Severus ollut nähnyt edes sen verran vaivaa, että olisi tuhlannut tyhjää, käyttämätöntä pergamenttia Lilylle toimitettaviin viesteihin? Oliko hän tuhertanut lappuset läksyjä tehdessään?
Lily käänsi kädessään olevan pergamentinpalan ympäri syvään huokaisten. Sama sotkuinen käsiala täytti paperin. Lily huokaisi syvään toisen kerran ja hiukset valahtivat hänen kasvoilleen.
Tiedäthän, joskus vain joutuu kavereiden suosion takia tekemään kaikenlaista.Sillä ei saatu Lilyn empatiaa puolelleen. Severuksella oli paha tapa kaveerata luihuisjengiläisten porukoissa. Hänen kaverinsa olivat ärsyttäviä, ylimielisiä, ilkeitä ja osan huhuttiin kaavailevan liittymistä hänen-kenen-nimeä-ei-mainita joukkoihin. Lilylle oli yks hailee, mitä he ajattelivat Severuksesta. Jos luuserikaverit olivat Severukselle tärkeämpiä kuin Lily, Lilyn pitäisi olla vain onnellinen päästessään Severuksesta eroon.
Nukkumisesta ei tulisi enää mitään. Lilyllä oli yllään vain ohut yöpaita, jossa hän tunsi itsensä melkein alastomaksi. Hän sujautti hiljaa viitan päällensä ja lähti Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Lattialauta narahti hänen jalkojensa alla, mutta se ei häirinnyt toisten unta.
Oleskeluhuone oli autio, mutta takassa paloi iloinen tuli. Lilylle tuli siitä huolimatta kylmä, olihan hän vasta noussut lämpimästä vuoteestaan, ja hän veti viittaa tiukemmin ympärilleen.
Lilyn mieliala laski monta pykälää, kun hän huomasi taas yhden pergamentinpalan tai lunttilapun, niin kuin hän ajatteli. Se oli kiinnitetty oleskeluhuoneen seinään. Lilyltä pääsi halveksiva tuhahdus. Ne tuhahdukset olivat yleensä varattu hetkiin, jolloin Potter leikki sieppinsa kanssa ja katseli Lilyä aina toiveikkaasti, mutta tämäkin kävi yhtä hyvin.
Lily otti lunttilapun käteensä. Lapulle ilmestyi teksti vasta, kun hän koski siihen. Hetken Lily ihasteli taikuutta ja vaivaa, jota Severus oli nähnyt lappujensa eteen. Poika oli niin uppoutunut pimeyden voimiin, ettei Lily osannut arvatakaan, että Severus oli sisäistänyt jotain näin herkkää ja hienovaraista taikuutta. Lunttilappuun oli täytynyt olla langetettu lumous, joka esti tekstin näkymisen, ellei se ollut asianomaisen kädessä. Severus oli saanut tehdä töitä sen eteen, että laput osuisivat varmasti Lilyn tielle. Miten Severuksen, luihuisen, oli onnistunut leijuttaa lunttilaput suoraan Rohkelikkotorniin tyttöjen makuusaliin?
En ole täydellinen ja sinä tiedät sen.Lily astui varovaisesti ulos muotokuva-aukosta ja tuli portaikkoon. Portaat liikkuivat samaan tapaan kuin päivällä, Lily vain ei ollut koskaan huomannut, etteivät ne pitäneet yhtään ääntä. Portaitten kaiteeseen oli liimattu seuraava lunttilappu.
En voi kuvitella elämää ilman vihreiden silmiesi säihkettä.Joku olisi saattanut pitää sitä hirveän romanttisena, jos lappujen lähettelijä olisi ollut joku muu kuin Severus, vaikka James, joka oli monen tytön salainen haave, mutta Lilyä alkoi ahdistaa. Halusiko Severus, että he olisivat enemmän kuin ystäviä? Ja vielä sen jälkeen, kun oli kutsunut Lilyä kuraveriseksi?
Kiukustaan huolimatta Lily alkoi vähitellen armahtaa Severusta. Kaikki tekivät virheitä, myös Lily itse. Jos Severus pyytäisi näin nätisti anteeksi, ehkä hän voisi harkita anteeksiantamista. Merkitsikö yksi, hätäisesti heitetty haukkumasana loppua ystävyydelle, jota Lily jäisi varmasti kaipaamaan?
Lily laskeutui portaita alas mahdollisimman kevyesti ja hiljaa. Jos hän olisi ollut tavallisella tunnollisella tuulella, hän ei olisi edes harkinnut kuljeksivansa linnassa siihen aikaan yöstä, mitä se kello sitten olikin. Portaat tuntuivat kylmiltä hänen paljaita jalkojaan vasten ja hän hyppelehti niitä alas nopeasti.
Seuraava lunttilappu oli kolmannen kerroksen käytävän ovessa.
Mietin sinua joka päivä.Lilyn otsa meni ryppyyn. Ei kai Severus oikeasti halunnut, että he olisivat muuta kuin kavereita? Heidän ystävyytensä oli kannattanut Lilyä, kun Lily oli vasta saanut tietää pystyvänsä outoihin asioihin. Severus oli tukenut häntä, kun Petunia oli kääntänyt hänelle selkänsä. Lily ei halunnut pilata heidän ystävyyttään, vaikka pelkäsi sen olevan jo myöhäistä.
En ole aina kohdellut sinua hyvin. Anna anteeksi. Anna minulle tilaisuus.Lunttilappu oli kiinnitetty yhden luokkahuoneen oveen. Lily huokaisi syvään ja pakotti itsensä kohtaamaan sen, mikä ikinä oven toisella puolella odottaisikaan. Hän selittäisi Severukselle, ettei halunnut olla hänelle enemmän kuin ystävä. Sitten hän voisi miettiä, voisiko hän ylpeydeltään antaa Severukselle myös anteeksi. Hän heilautti hiuksensa pois kasvoiltaan ja avasi oven.
“Severus?” Lily kuiskasi.
Tyhjä luokkahuone oli kokenut täydellisen muutoksen. Sen seinien viereen oli asetettu satamäärin kynttilöitä ja osa oli jopa taiottu leijumaan, kuten suuressa salissa. Pulpetit oli vedetty syrjään, paitsi yksi, joka oli keskellä huonetta vaaleanpunaisella esiliinalla kruunattuna. Se oli kuin romanttisen näytelmän teatterilava. Lily ei voinut olla henkäisemättä ääneen.
“Severus?” Lily kysyi kovempaa ja ääni kajahteli autiossa luokkahuoneessa.
Tai melkein autiossa. Lily katsoi suoraan toiselle puolelle huonetta, järkyttyneisiin, puoliksi raivostuneisiin silmiin. Hän oli ymmärtänyt kaiken väärin.
Severus ei olisi repinyt arvokasta pimeydenvoimiltasuojautumisen kirjaansa. “Kaverit” eivät olleet luihuisia. Severus ei halunnut olla Lilylle muuta kuin ystävä. Oli eräs toinen, joka halusi häneltä enemmän kuin ystävyyttä, vaikka Lily ei osoittanut välittävän tästä tuon taivaallista.
Lily katsoi James Potterin kasvoihin. Lilyn ilme oli hämmästynyt, sitten nolostunut ja viimeiseksi katuva, mutta mikään niistä ei sulattanut jäätä Jamesin olemuksesta. Miten paljon vaivaa normaalisti laiska ja ylimielinen James Potter oli nähnyt toteuttaakseen romanttiseksi tarkoitetun kohtaamisen? Miten helposti Lily pilasikaan kaiken ja romutti Jamesin suunnitelmat?
“Harmi, ettei
Ruikuli tehnyt tätä kaikkea”, James sanoi ja inho särähti hänen äänessään. Sitten hän kääntyi kannoillaan ja lähti.
Lily jäi yksin seisomaan autioon luokkahuoneeseen.
