Ficin nimi: Musta seinä
Kirjoittaja: karkkinorsu
Beta: -
Fandom: Nälkäpeli
Genre: Angst pääosassa. Fluffia voi huomata erittäin vähän.
Ikäraja: K-11?
Paritus: Finnie = Annie/Finnick
Varoitukset: Ei ole.
A/N: Heipsun. Tykkään todella paljon Nälkäpelistä ja Annie/Finnick parituksesta c: Siks päätin, että hei niistä mä teen oneshotin! jei. Tää on mun ensimmäinen julkaistu novelli, joten älkää hirveesti tuomitko. Kielioppivirheitä on varmaan hirveesti ja aihekin ihan loppuunkulutettu
rakentava kommentti sallittu & erittäin toivottu!
Musta seinäAnnie itkisi, mutta kyyneleitä ei ole tarpeeksi. Niitä ei yksinkertaisesti ole enää, sillä ne olivat jo virranneet pitkin tytön pehmeitä poskia alas. Kurkustakaan ei lähtenyt enää kiljuntaa. Kaikki tuntui loppuneen. Todella hiljaisesti ja lähes säälittävästi tyttö nyyhkäisi. Hän valui kylmää tiiliseinää pitkin istumaan maahan. Kylmä ja pölyinen maa tuntui inhottavalta, mutta Annie oli liian väsynyt sekä surullinen uhratakseen niille ajatuksia. Hän ei kyennyt kohdistamaan ajatuksiaan mihinkään muuhun, kuin yhteen ainoaan ihmiseen. Vai yhteen ja ainoaan. Jos tytön nimi oli Annie Chresta ei varmaankaan edes kannata mainita, että kuka poika oli. Finnick Odair tietenkin.
Tummahiuksinen ja merenvihreät silmät omaava Annie ei pystynyt enää hymyilemään kuullessaan jonkun mainitsevan Finnickin. Ei enää muutaman päivän takaisen asian vuoksi.
"Tuletko vaimokseni Annie Chresta?" Finnick kysyi hymy huulilllaan. Hän oli polvistunut Annien eteen ja piti pientä kulunutta, mutta kaunista sormusta käsissään.
"Voi Finnick. Tietenkin!" Annie vuorostaan melkein kiljaisi. Tyttö vetäisi pojan ylös ja veti tuon halaukseen. Siinä he syleilivät, melkein muutaman minuutin ja vaihtoivat välillä muutaman suudelmankin.
Lopulta Annie irroittautui toisesta, mutta jäi lähelle seisomaan. Sanoja ei tarvittu. Kuka tahansa parin näkevä ei voinut sanoa, etteivätkö he kuuluisi yhteen. He olivat erottomattomat.
"Kuule Annie me voisim-", Finnickin lause keskeytyi, kun hän astui muutaman askeleen taaksepäin ja horjui taaksepäin. Ei siinä mitään, mutta he seisoivat kalliolla ja poika oli kaatua reunalta pois. Keskelle merta ja kivikkoja.
"EI! FINNICK!" Annie kiljaisi. Hän katsoi avuttomana, kun Finnick tippui ja tippui suoraan veteen. Tyttö kuuli pojan tuskaisan huudon ja oman nimensä. Musertavaa.
Kun Annie oli ehtinyt rantaan hän ei ollut löytänyt Finnickiä. Ainoastaan ison punaisen lammikon merestä sinisen seassa. Sanaakaan sanomatta tyttö oli vajonnut maahan ja seonnut lopullisesti. Hänen rakkaansa oli kuollut. Kaikki oli mennyttä. Koko elämä.
Annie itki entistä enemmän, kun hän muisteli sitä miten kaikki oli vain tapahtunut. Hän oli vain katsonut, kun yksi ainoa ihana asia maailmassa valui pois. Tyttö ei ollut voinut tehdä mitään. Muutamien tuntien jälkeen siitä paikallinen kalastaja oli löytänyt tytön itkemästä rannalla.
Anniella ei ollut enää mitään. Pelkkä musta seinä verhonaan.
# oho onpas tää lyhyt o:
