Title: Voittajan silmin
Author: tomorowr
Beta: Ei ole, joten ilmoittakaa virheet.
Pairing: Eliel/Olavi
Rating: K11
Genre: Angst, h/c, drama/romance/jotain ja lopussa ripaus fluffia
Disclaimers: Omistan hahmot, tekstin, juonen ja kaiken muunkin. Enkä hyödy rahallisesti.
Warnings: Slash, paaaaljon kiroiluja. Ja ainakin jonkintasoinen puhekieli. Ai niin, alkoholi maininnan tasolla!
Summary: Eliel on ikuinen voittaja. yksinkertaista.
A/N: Kirjoittelin joskus ”pakosta”, kun kaveri halusi saada multa jotain luettavaa. Alun perin kirjoitettu Dir En Grey-ficiksi, mutta tulin siihen tulokseen, että tää on originaalina parempi. Muutenkin vähän muokkailin sitä alkuperäistä, hehe. Anygays, tässä olisi tällaista tällä kertaa. Aika lyhyt, sanoja noin 600, mutta enpä halunnut tähän enää väkisin tunkea mitään lisää. Osallistuu Slash10 2.0 –haasteeseen.
Voittajan silmin
Eliel PoV:
Satunnaiset äänet kaikuivat ärsyttäen väsynyttä mieltä lähes tyhjässä asematunnelissa ja vaaleahiuksisen miehen kuulokkeiden läpi vuosi musiikkia, joka ei todellakaan ollut makuuni. Kello on jotain aivan liikaa ja halusin vain päästä kotiin lepäämään raskaan päivän jälkeen. Mutta kuinka ollakaan, juna oli myöhässä. Viereisellä penkillä makasi tuntematon mies ja haisi pahemmalta kuin mitä täällä normaalisti haisisi. Kaiken lisäksi mies piti outoja krohina-ääniä ja hetken jo mietin, että olisko sille pitänyt soittaa apua. No jaa, eipä ole minun ongelma. Kaiken lisäksi oli ehkä ihan hyvä, että mies oli sammunut tohon penkille, eikä ulos. Vuoden pahin lumimyräkkä nimittäin teki siellä tuhojaan, kuten oli tehnyt äsken nuoremman hiuksillekin. Ja voi sitä valituksen määrää; ”Yhyy mun tukka on niin huonosti” ja ”Ää’ää, onks sul lakkaa tai peilii tai ees kampaa tai jotain” ja ”kitikitikiti.” No eipä minulla ollut. En edes ymmärrä miten olen jaksanut seurustella toisen kanssa monta vuotta, saati sitten asua yhdessä useamman kuukauden. Olen mä aika selviytyjä.
Me oltiin Olavin kanssa tulos treeneistä, blondi oli luvannut pelata koko yön jotain peliä, jonka se oli ostanut. Ja josta poika hehkutti koko ajan. Kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa. Mua ärsytti niin helvetisti tuollainen ylenpalttinen hihkuminen jostain pelistä, mutta jospa se vaikka hiljenisi, kunhan ensin rökitän sen siinä sata-nolla. Mikä ei tietysti olisi edes saavutus mulle. Mähän en häviä ikinä.
Lopulta mä kyllästyin siihen särinään, jota toisen kuulokkeista kuului läpi, joten repäisin ne tämän päästä, soittimen taskusta ja sammutin laitteen. ”Keksi jotain tekemistä tai jotain”, tokaisin katsomatta tuohon päinkään. Tuijotin lähinnä tyhjiä raiteita ja vilkaisin kelloa seinällä. Viimeisten lupausten mukaan meidän junan pitäis tulla noin vartin päästä, jos ne vaan saa kaikki lumet aurattua. Periaatteessahan mä voisin ottaa Olavin tässä ja nyt, eihän täällä ole edes muita kuin tuo lähes sammunut mies, mutta päätin kuitenkin olla sen verran miehekäs angsti, etten alkanut ehdottelemaan sen kummempia rivouksia.
”Jos piirrettäis ton pummin naamaan tussilla?”
Ei paskempi idea toiselta, ehdin miettiä ennen kuin tajusin, että se oli oikeasti äärimmäisen paska idea.
”Mitä jos yrität edes?”
Toinen tais loukkaantua, kun sen idea ei sitten kelvannutkaan, mutta selkeästi tuo yritti keksiä jotain muuta ovelaa.
”Keksi ite sitten jotain parempaa.”
Tuhahdin ja annoin asian olla. Aloin kaivella mun laukkua ja voi Luojalle kiitos, mulla oli viinaa mukana. Ei mitään käryä miksi, mutta mitäpä tuosta. Join pullosta kulauksen ja ojensin sen toiselle. Olavi kuitenkin pudisti päätään. Mitäs vittua, jätkä kieltäytyy viinasta?
”Mikäs sua vaivaa, kun ei viina kelpaa?”
”Ehkä mä vaan en halua näyttää aamulla samalta ku toi”, sain vastaukseksi ja nyökkäyksen siihen haisevaan otukseen päin.
Kieltämättä ei ihan Olavin tyyliä tollanen spugeilu ollutkaan. No jaa, mietin ja otin uuden huikan kurkusta alas. Ainakin tämä vähän lämmittää, vaikkei edes kevyttä humalaa tulisikaan. Pullo taisi olla itseasiassa jopa Olavin, se on varmasti unohtunut joskun mun kassiini meidän yhteisten "lähdetään-kylille-ryyppäämään-ilman-päämäärää"-iltojen jäljiltä.
”Njah, antaa olla sitten”, mutisin huiviini ja vilkaisin taas kelloa. Sen mukaan ei kestäisi enää kuin kaksi minuuttia. Paitsi että ei edes sitä, juna nimittäin kolisutteli pysäkille. Tunsin kuinka enkelit lauloivat kuorossa ja raskas kivi putosi mun harteilta. Ei tarvitsisi viettää enää yhtään sekuntia tällä asemalla. Ainakaan tämän päivän puolella.
”Vittu vihdoin”, melkein huusin ääneen, keräsin kamani ja astelin helvetin miehekkäästi junaan (toisen tullessa perässä sipsuttaen, ihan kuin sillä olisi ollut korkkarit jalassa, ihme neiti.) jatkaen mökötystä toisen paskoille ajanviettoideoille. Olavista ei ole ikinä minkäänlaista hyötyä.
”Eliel hei, sul on outo nenä tieks?” kuulin kysymyksen. Ennen kuin Olavi ehti istua mun viereeni, mä löin sitä. Kovaa. Niin, että nenästä tuli verta. Poikaa sattui varmasti enemmän kuin olin suunnitellut ja taas mä olin meistä se voittaja.
Kotona mä heitin tavarani eteisen nurkkaan ja kaaduin olohuoneen sohvalle. En millään jaksaisi pelata mitään, ja mun onneksi myrsky oli laannuttanut toisenkin energiavaroja sen verran, että lopulta me päädyttiin melko nopeasti nukkumaan. Aamulla mä heräsin toinen mun kainalossa ja lämmin aalto pyyhkäisi mun lävitseni. Kyllä mä toista oikeasti rakastan. Ja siinä tapauksessa mä olen se suurin voittaja. Mä olen saanut Olavin itselleni.
A/N2: Simmoista tällä kertaa, kommenttia? :--)
