Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.
Otsikko: Muodonmuutosten läksyjen takia
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Hahmot: Harry, Ron ja Hermione
Ikäraja: Sallittu
Genre: draama
Summary: Tuoli jossa Hermionen olisi pitänyt istua olikin tyhjä.
A/N: Potter-inspiraationi viettää edelleen pidennettyä lomaa ja ilmeisesti etsiskelee pysyvää asuntoa viktoriaanisesta Englannista, mutta sain raahattua sen nyt sen verran pitkäksi aikaa niskavilloista paikalle, että onnistuin kirjoittamaan tämän shotin. Juuri ajoissa Takaisin Tylypahkaan -haasteeseen, johon tämä on siis naputeltu.
Paikkailen tällä myös iät ajat sitten umpeutunutta Genrehaastetta, missä tämä edustaa kohtaa Paritukseton, ja FF100-haastettani, sanalla 054. Ilma. (Aiheena Harry, Ron ja Hermione) Jeij, vielä elää toivo että haaste sittenkin vielä joskus saadaan täyteen.
Parituksetonta koululaisdraamaa sitten, tätä lajia ei olekaan tullut harrasteltua todella pitkään aikaan. Oli ainakin vaihtelua siis. : )
Muodonmuutosten läksyjen takia
Oleskeluhuoneessa oli harvinaisen hiljaista, joten Harry saattoi kaikessa rauhassa keskittyä läksyihinsä. Hän olisi arvostanut lukurauhaa huomattavasti enemmän, ellei se olisi johtunut siitä että häntä luultiin Luihuisen perilliseksi.
Hän jotenkuten käsitti, miksi puuskupuhit ja korpinkynnet ajattelivat niin, eiväthän he tunteneet häntä yhtä hyvin kuin rohkelikot. Luihuiset puolestaan olivat varmaan verisesti loukkaantuneita pelkästä ajatuksesta, että Harry Potter olisi heidän ylhäisen tupansa perustajan perillinen, mutta käyttivät toki hyväkseen tilaisuuden pilkata häntä. Se ei ollut mitään uutta.
Mutta rohkelikot... omalta tuvaltaan Harry oli toivonut erilaista asennetta. Mutta ei – kun hän ystävineen meni oleskeluhuoneeseen tekemään läksyjään, muut vetäytyivät aivan huoneen vastakkaiselle laidalle ja niin ystävysten ympärille jäi aavemaiselta tuntuva hiljaisuuden kupla, jonka reunoilta silloin tällöin kuului hermostunutta supatusta.
Ainakin Hermione oli varmaan iloinen läksyjentekorauhasta. Harry kääntyi katsomaan tyttöä ja kysymään mihin kaikkiin juomiin tarvittiin pitsiperhosen siipiä, mutta tuoli jossa Hermionen olisi pitänyt istua olikin tyhjä.
"Ron?" hän sanoi.
Ron lakkasi tuijottamasta itsekseen viheltelevää taikasauvaansa. "Mitä?"
"Mihin Hermione meni?"
"En tiedä. Ehkä vessaan?"
Harry huokasi raskaasti ja ryhtyi selaamaan liemikirjaansa, kun Hermionelta ei ollut odotettavissa helppoja vastauksia. Kalkaros oli antanut harvinaisen ärsyttävän kotitehtävän, jossa oli tarkoitus tutkia erinäisten taikajuoma-ainesten monikäyttöisyyttä ja pohdiskella sitä, mikä teki jostakin aineksesta monikäyttöisen, kun taas toiset ainekset soveltuivat hyvin harvaan liemeen mutta olivat niissä sitäkin tärkeämpiä. Harry oli juuttunut pitsiperhosen siipiin ja tiesi, ettei voisi kirjoittaa läksyynsä mitään monijuomaliemestä.
Hän käänteli kirjansa sivuja ja tuijotti reseptiä toisensa jälkeen etsien sellaisia, joihin ainesosaa käytettiin. Mikä niitä yhdisti... tuntui, että hänen aivonsa räjähtäisivät, mutta lopulta hän raapusti pergamentilleen johtopäätöksensä ja todella toivoi, että voisi keskustella aiheesta Hermionen kanssa.
Ronin taikasauva oli alkanut jodlata, ja Harry pohti voisiko mitenkään ostaa uuden niin, ettei Ron tuntisi itseään köyhäksi ja kieltäytyisi lahjasta. Rikkinäisen sauvan oikut alkoivat käydä hänen hermoilleen pahasti.
Eikä Hermione ollut vieläkään palannut. "Minusta tuntuu, ettei hän ole vessassa", Harry sanoi.
Ron kohautti harteitaan. "Ehkä hän meni kirjastoon?"
"Minusta meidän pitäisi etsiä hänet."
"Niinpä tietenkin."
"Mutta mitä jos hänen kimppuunsa hyökätään?"
Ron loi Harryyn nyrpeän katseen, mutta suostui kuin suostuikin lähtemään etsintäkierrokselle. Ilmeisesti Harryn huomio siitä, etteivät he selviytyisi muodonmuutosten läksyistä ilman Hermionea, toimi.
*
Ron etsi Harryn seurana kirjaston joka kolkasta, mutta Hermionea ei löytynyt. Joukko ensiluokkalaisia korpinkynsiä juoksi pakoon nähdessään Harryn, mikä oli uskomattoman naurettavaa – kai jokaisen olisi pitänyt ymmärtää, ettei Harry mitenkään voinut olla Luihuisen perillinen. Ron toivoi, että monijuomaliemi olisi jo valmista.
Mutta ensin heidän oli löydettävä Hermione. Oli todella huolestuttavaa, ettei tämä ollutkaan kirjastossa. Harry yritti kurkistella pöytien alle siinä toivossa, että Hermione olisi piiloutunut sinne luvattoman kirjan kanssa, mutta matami Prilli hätisti heidät ulos ja marmatti kirjaston sulkeutuvan aivan pian.
"Ehkä hän meni lisäämään aineksia monijuomaliemeen?" Ron ehdotti.
Harry pudisti päätään. "Hän olisi kertonut meille."
"Olisiko?"
"Pitäisikö käydä katsomassa Myrtin vessasta?"
Yksissä tuumin he lähtivät taivaltamaan pitkin käytäviä, mutta Tylypahkalla tuntui olevan tänään jotakin heitä vastaan.
Yhdessä käytävänristeyksessä he näkivät Voron, joka kuurasi lattioita niin kiukkuisen ja onnettoman näköisenä, että he päättivät kiertotien olevan hyvä idea, vaikkeivät olleetkaan tekemässä mitään luvatonta. Ainakaan vielä. Voro olisi varmasti keksinyt jonkin syyn antaa heille jälki-istuntoa, vaikkapa 'käytävällä puhuminen'.
Riesu oli melkein vieläkin pahempi. Ron tiesi, ettei Harry halunnut kuulla räyhähengen pilkkalauluja enää yhtä ainutta kertaa, joten he hiipivät hyvin hiljaa ohi sen käytävän, jonka varrella Riesu kolisteli haarniskoja ja puki niille karmivan värisiä alusvaatteita. Ronin oli vaikea pidätellä nauruntyrskähdystä, kun hän huomasi eräällä harvinaisen yrmyn näköisellä haarniskalla kukikkaat pitkät kalsarit.
Kiertotiet olivat kuljettaneet heidät hyvin lähelle aulaa ja erittäin kauas Myrtin vessasta.
"Ehkä hän menikin käymään Hagridin luona?" Harry ehdotti.
Ron epäili sitä – varsinkin sinne heidät olisi pyydetty mukaan, ja he olivat aikoneet käydä viikonloppuna yhdessä vierailulla. Mutta käytävä, jota pitkin heidän olisi pitänyt kulkea Myrtin vessaan, oli parhaillaan kuudesluokkalaisen luihuisjengin kokoontumispaikkana eikä näyttänyt yhtään houkuttelevalta.
"Joo, ehkä", Ron sanoi.
Harryn ilme kertoi ettei myöskään Harry uskonut siihen. Kumpikaan ei halunnut sanoa sitä ääneen. He olivat onneksi ottaneet viittansa mukaan, joten he saattoivat livahtaa ulos joutumatta hakemaan niitä rohkelikkotornista.
"Onko sinulla näkymättömyysviitta?" Ron kysyi. Ilman sitä he olisivat paluumatkalla liisterissä, koska olisi jo liian myöhäistä liikkua ulkona.
Harry taputti taskuaan.
Ulkona oli surkea ilma, satoi masentavaa muhjua joka ei ollut sen paremmin vettä kuin luntakaan. He kulkivat tilusten halki märissä lehdissä liukastellen ja olivat jo puolimatkassa kohti Hagridin mökkiä, kun Harry pysähtyi.
"Mitä nyt?" Ron kysyi.
Harry tiirasi kohti huispauskenttää, pyyhki pisaroiden täplittämät silmälasinsa nenäliinaan ja katsoi sitten uudelleen. "Joku on lentämässä."
"Tässä säässä?"
"Joo, siltä näyttää."
"Voisiko se olla Wood?" Ron kysyi. "Hän on vaikuttanut viime aikoina aika sekopäiseltä."
"Wood ei lennä noin huonosti", Harry vastasi.
He katsoivat toisiinsa ajatellen taas samaa asiaa ja lähtivät juoksemaan kohti huispauskenttää.
*
Hermionen lapaset tahtoivat luiskahdella märällä luudankahvalla eikä kastunut villa juuri lämmittänyt. Säässä oli kuitenkin yksi hyvä puoli – kukaan ei vapaaehtoisesti työntänyt nenäänsä ulos, joten kukaan ei ollut näkemässä hänen noloa lentoharjoitteluaan. Kyllähän noidan piti osata kunnolla lentää luudalla.
Aina kun hän ahdistui siitä ettei tuntenut olevansa ilmassa lainkaan kotonaan, löytyi joku – todennäköisesti Percy tai Neville – joka lohdutti häntä kömpelösti sanomalla ettei hän tietenkään voinut osata yhtä hyvin kuin ne, jotka olivat velhoperheistä ja lennelleet jo polvenkorkuisina leluluudanvarsilla. Se ei piristänyt. Harrykin oli kasvanut jästiperheessä ja osoittautunut luonnonlahjakkuudeksi heti ensimmäisellä yrityksellään. Hermione puolestaan laskeutui vieläkin nenälleen.
Oli sietämätöntä ettei hän hallinnut jotakin taitoa. Joten hän oli hankkinut luvan harjoitella iltaisin.
Hän ohjasi luutavarastosta lainaamansa vanhan Puhtolakaisun hallittuun kahdeksikkoon ja oli melko tyytyväinen siihen, miten sai muutetuksi suuntaa haluamallaan tavalla vaikka luuta puolsi oikealle.
"Hermione!"
Alapuolelta kuuluva huuto hätkäytti hänet pois kurssistaan, mutta hän onnistui pysähtymään. Kaksi kentän laidalta huitovaa hahmoa eivät voineet olla ketkään muut kuin Harry ja Ron, sillä Ronin hiukset kirkuivat kymmenien metrien päähän ja toinen hahmo puolestaan yritti kuivata silmälasejaan.
Hermione keskittyi hallittuun laskeutumiseen ja liiti hiljalleen matalammalle. Korkeus ei oikeastaan hirvittänyt häntä niin kauan kuin hän oli hyvän matkaa maanpinnan yläpuolella, silloin sitä ei ajatellut niin paljon, mutta kun maanpinta läheni... se tuntui joka kerta yhtä ilkeältä, vaikka luudan sai kulkemaan niin hitaasti kuin suinkin halusi. Hän ei ymmärtänyt, miten huispaajat uskalsivat tehdä sellaisia syöksyjä.
Viiden metrin korkeus oli erityisen ikävä. Se oli niin vähän, ettei siitä pudotessaan oikeastaan ehtisi tehdä mitään ennen kuin lätsähtäisi maahan. Se oli silti niin paljon, että putoaminen sattuisi kamalasti.
Hän liisi matalammalle... ja onnistui pysähtymään Harryn ja Ronin eteen. Vielä vähän matalammalle, ja hänen kenkiensä pohjat koskettivat maata. Ikävä kyllä hänen polvensa pettivät helpotuksesta ja hän löysi itsensä maasta, missä sitten istui laskeutunut luudanvarsi jalkojensa välissä. "Mitä te täällä teette?" hän tokaisi.
"Etsimme sinua", Harry sanoi leveästi hymyillen.
"Entä itse?" Ron kysyi.
Hermione osoitti luudanvartta. "Eikö se ole itsestään selvää? Harjoittelen lentämistä."
"Mutta sinun ei pitäisi olla yksin ulkona!" Ron sanoi. "Tajuatko, miten –" Hän vaikeni kesken lauseen ja muuttui hämmennyksestä punaiseksi.
"Sitä paitsi meidän pitäisi jo olla sisällä", Harry totesi vilkaistuaan kelloaan.
"Minulla on opettajan lupa", Hermione sanoi.
Harry ja Ron vilkaisivat toisiaan ja kysyivät yhtä aikaa kenen lupa se oli.
Hermione ei vastannut, koska häntä olisi varmasti kiusoiteltu siksi, että hänellä oli taas professori Lockhartin nimikirjoitus. "Minkä takia te etsitte minua?" hän kysyi.
"Öh..." Harry sanoi.
"Muodonmuutosten läksyjen takia", Ron sanoi.
"Niin, niiden takia..." Harry vahvisti.
Ihan kuin Harry ja Ron ikinä olisivat vaivautuneet tällä säällä ulos pelkkien läksyjen takia, he eivät suhtautuneet opiskeluun ollenkaan tarpeeksi vakavasti. Mutta ystäviinsä he suhtautuivat hyvin vakavasti.
Hermione katsoi räntäsateen liottamia poikia, jotka hymyilivät silti naamaansa halki hänet löydettyään, ja hänellä oli ihmeellisen lämmin olo kylmästä säästä huolimatta.