Nimi: Pimeysvaloa
Kirjoittaja: Sisilja
Oikolukija: Beelsebutt
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Luna
Tyylilaji: Syvä synkkyys, ahdistuneisuus, ripaus toivoa ja lohdutusta
Vastuuvapaus: Rowlingin omaisuuteen kosken vaan en omi sitä itselleni. Rahaa en tästä saa.
Yhteenveto: Harry valitsi Lunan, mutta Luna ei ole enää entisensä. Valo on pimeyttä vaan onko pimeydessä valoa?
Alkusanat: Harry/Luna on paritus, josta olen lukenut monia kauniita ja pehmeitä tekstejä. Tällä kertaa halusin kurkistaa sen varjoisalle puolelle. Ficci osallistuu Yhtyeen tuotanto –haasteeseen The Rasmuksen kappaleella No Fear. Kommenteista olen kiitollinen!
Pimeysvaloa
Luna ei ole rohkea, ei ole ikinä ollut. Siksi lajitteluhattu osoitti hänet aikoinaan Korpinkynteen. Lunalla on mielikuvitusta ja kaunis omatunto, terävä pää jossa haaleaa usvaa. Mutta ei, rohkea hän ei ole.
Harry ei ole nähnyt enää sodan jälkeen painajaisia, ei ole ollut tarvetta. Siispä nyt on Lunan vuoro. Hän painaa päänsä tyynyyn, siihen pitsireunaiseen ja hikitahraiseen, tai toisinaan ihan vain Harryn rinnalle. Ei nukahda. Luna saisi unta jos tahtoisi, mutta koska unet ovat arvaamattomia, painajaiselle alistettuja kuvia täynnä synkkää mustaa valoa, hän valvoo. Eihän musta valo ole valoa laisinkaan, hän muistaa Harryn sanat ja hengittää värisevää ilmaa. Ei valoa.
Luna vapisee haavana tuulessa, eikä Harry tiedä mitä sanoa tai tehdä. Hän on sanonut ja tehnyt kaikenlaista, oikeaa ja väärää, mutta Luna ei ole mustavalkoinen. Luna ei tarvitse sanoja, eikö Harry ymmärrä? Hän tarvitsee vain Harryn, ei yöttömiä päiviä ja unettomia öitä. Sota teki raunioita ihmisistäkin. Luna ei käsitä kuolemaa vaikka hyväksyi jo pikkutyttönä, ettei äiti tule enää takaisin.
Kuolleet laulavat Lunan korviin, ja hän tietää, että liian moni lakkasi olemasta liian varhain. Hän teki sodassa kaikkensa eikä siltikään tarpeeksi, ja nyt ne puhuvat hänelle kielillä, joita ei enää ole. Pimeys ottaa valtaansa jopa keskellä auringonpaistetta. Harry pitää Lunaa tiukasti kädestä. Älä pelkää, ei hätää, älä vain pelkää. Luna on siinä ja Harry on tässä, eikä vainajilla ole heille asiaa. Päästä irti pelosta, he eivät ole sinun taakkasi, eivät eivät eivät.
Ehkä Harry kyllästyi olemaan pelastaja. Vuodet tuntuvat pitkiltä, kun niitä on liikaa. Valitsiko Harry Lunan siksi, että Luna loisti valoa ja Harryn silmänaluset olivat tummat? Luna heltyi vaihtokauppaan, vaikka Ginny ei olisi suostunut sellaiseen, saati Hermione. Siksikö Luna on Harryn? Siksikö että Harry voi vihdoin olla valo, kun kuusta on tullut musta ja mätä?
Harryn silmissä on kyyneleenalkuja. Luna, tule pois sieltä, tule pois pimeästä. Sinä elät ja minä – minä rakastan sinua. Suudelmat, pienet suuret, kosteat kuumat, viileät ja vähättelevät eivät auta. Luna tarvitsee luvan, ja aikaa kuluu syksystä kevääseen ja takaisin ennen kuin Harry ymmärtää sen hänelle antaa. Harry hankkii Lunalle violetit korvaläpät, kirsikkaiset pörrösukat sekä merensiniset silmäsuojat. Hän keittää kuumaa maitoa, lämmittää takan ja ripustaa unisieppareita kattoon, kaapinoviin, ikkunansalpoihin, kaikkialle.
Harry antaa viimein Lunan pelätä, ei yritä puhaltaa pois pirunsavua. Siten Luna uskaltautuu käpertymään pieneksi keräksi kainaloon, antaa silittää hiuksia ja opettelee taas näkemään elämän kuolemalta. Lopulta hän nukahtaa hennosti hymyillen; ehkä siksi että Harry kuiskuttaa korvaan hölmöjä sanoja, tai ehkä siksi että vihdoin, vihdoin.
Ei ole pimeää.