Kaikki kotona (K-11, Sev/Rem) || FF100, Albumihaaste, ficlet

[Jester]

Disclaimer: J.K. Rowling. Jonna Tervomaa.
Rating: K-11
Pairing: Severus/Remus
Warnings: mainintoja perheväkivallasta
Summary: Severus miettii pahvilaatikoiden sytyttämistä rovioksi, jolla Tobias Kalkaros olisi niin mielellään polttanut sekä noitansa että poikansa.

A/N: Alunperin tästä piti muotoutua Bloodfest-ficci, mutta haasteen tultua tiensä päähän unohdin veren ja suolenpätkät. Osallistuu FF100:en sanalla 090: koti sekä Albumihaasteeseen Jonna Tervomaan biisin Vielä kun kaikki on paikallaan tulkinnalla.


Kaikki kotona

Ei olisi pitänyt ottaa sitä mukaan.

Remus kurkistelee kaappeihin asiallisen pahoitteleva juonne kulmiensa välissä, hypistelee tekstiilejä ilmeisen tiedostamattaan ja jää katselemaan kehystettyjä valokuvia lipaston reunalla. Se näkee täällä tunnearvoa, kunnioittaa vaitonaisuudellaan näiden seinien sisällä vietettyjä ihmiselämiä.

Severus käyttää taikasauvaansa siirrelläkseen vanhempiensa omaisuutta vähitellen täyttyviin pakkauslaatikoihin. Kehrääjänkujan pahamaineisin tönö on lopultakin hiljainen ilman hyssyttelyä ja uhkauksia.

Remus levähtää ajan parkitseman nojatuolin käsinojalle mustavalkoinen jästiotos Tobias Kalkaroksesta ja hyvin selvästi raskaana olevasta Eileen Prinssistä nenänsä alla. Niin tyypillistä. Severus ei viitsi mainita, että huolellisella tarkastelulla Eileenin käsivarresta saattaisi erottaa rivin mustelmia.

Severus oppi täällä asuminaan vuosina maailman binaaristen vastakohtien nyrkkisäännöt. Vallankäyttäjät ja vallan kohteet. Ihminen, eläin; mies, nainen; terve, sairas; työ, huvi. Järjestelmä esitettiin itsestäänselvyytenä, soraäänet lokeroitiin suoraan alempiin luokkiin. Joskus Severus oli leikitellyt ajatuksella, että olisikin syntynyt tytöksi. Tukalampaa vai hyytävämpää helvettiä?

Remuksen katse harhailee pitkin nurkkia. Se varmasti kuvittelee Severuksen viitisentoista vuotta sitten konttailemassa pienessä maailmanpiirissään. Tuossa nurkassa Severus itki vanhempiensa huutaessa toisilleen sanoja, joita hän ei vielä edes tuntenut. Tuossa toisessa hän oli vähällä saada mustemman silmän estäessään humalaista isäänsä kuristamasta äitiään.

Sauvanheilautuksella laatikot pinoavat itse itsensä. Kohta se varmaan kyselee varastotilan perään. Severus kumartuu vilkaistakseen pöydän alle. Remus pinoaa valokuvat. Severus on kiitollinen Remuksen puolesta, seinillä ei ole korvia sen paremmin kuin puhekykyäkään. Kaiut kimpoilevat vain hänen kallonsa laidasta toiseen.

”Valmista?” Remus kysyy keskustelusävyyn, jättää paikkansa ja pyyhkäisee pölyä kauhtuneista housuistaan.
”Niin.” Severus miettii pahvilaatikoiden sytyttämistä rovioksi, jolla Tobias Kalkaros olisi niin mielellään polttanut sekä noitansa että poikansa.
”Ei, kun valmista?” Remus tulee lähelle, sipaisee mustia hiuksia kalpeilta kasvoilta korvan taakse. Kun vastarintaa ei ilmene, Remus asettelee kätensä huolellisesti Severuksen vyötärölle ennen kuin suutelee pitkään. Seuraavat sanat mutistaan suusta suuhun: ”Se on nyt ohi. Se on nyt sinun.”

Remus puolittain ohjataan, puolittain sysitään sohvalle, jolle Tobias Kalkaros lukemattomia kertoja sammui Eileenin yrittäessä itkeä hiljaa keittiössä. Häpäistessään isävainaansa muistoa Severus tuntee kylmää tyytyväisyyttä, melkein jo omistusoikeutta. Ehkä se kannatti sittenkin ottaa mukaan. Molemmat yhtä alhaalla, ihmiseläimiä, sairaita nuoria miehiä, joille huvi käy työstä.

[Lumen]

Tämä on ihana. Ironia ja yksityiskohdat: <3  Synkkä, ja kuitenki lopussa tulee tuo yllättävä onnellisuus.

Kävit läpi tehokkaasti Severuksen lapsuuden kurjuuden. Olen miettinyt paljon, miten sen voisi tiivistää kirjoittamalla tyhjentävästi... tässä tuli vastaus.

Jostain syystä pidän hirveästi siitä, että Severus kutsuu Remusta ”se” nimityksellä, kuin koiraa.

Ihmettelen, miten tätä ei ole kukaan kommentoinut, ja samalla pyydän jälleen anteeksi vajavaista kommenttiani.

[lurikko]

Tätä ei kyllä varmaan pitäisi lukea yöllä, kun väsyttää eikä millään pysty tekemään minkäännäköistä oikeutta tälle - tuntuu että tästä jää vielä kerroksia jäljelle, jotain jota tahtoisi ymmärtää, joka ihan varmasti on tekstissä hienovaraisena, mahdollisuus tulkita lisää ja ihan luontevastikin vielä. Tarinan nimi on todella hieno, pidän sen monimerkityksellisyydestä ja oli ihan pakko tulla lukemaan. Luin sinulta muistaakseni jonkun toisenkin ficin tänään, en muista kommentoinko.

Tästä tulee nyt joka tapauksessa hyvin vaikuttunut olo. Pidän yksityiskohdista: ihmiselämiä - ihmiseläimiä, huolellinen kieli mutta se-pronominin käyttö Remuksesta. Kai se oli Remuksesta. Ja sisältö on hieno, Severuksen ääni kuulostaa severusmaiselta, muistoissa ei ryvetä eikä surumielisyyttä hehkuteta vaan se kaikki tulee vain kylmänä faktana, ei ihan tunteettomana mutta ehkä ennemminkin sellaisena, että on itse haluttu ottaa välimatkaa jotta ei niin sattuisi. Remus ja Severus täydentävät toisiaan. Loppu toimii hyvin, siinä on sopivasti ratkaisun tai käänteen tunnetta mutta toisaalta taas vanhoja asioitahan ei voi enää oikein ratkaista, Severus ratkaisee omalla tavallaan ja viileä tyytyväisyys on hyvin selvästi ficin tunnelmassa. Pidän myös siitä miten koko ajan kerronta on ikään kuin yhtä aikaa muistoissa ja hyvin vahvasti myös tässä hetkessä.

[Psyko]

Ihanaa kuvailua, runollisuutta. Tykkään tyylistäsi. Tykkään aina kun puhutaan näin synkästi Severuksen lapsuudesta.  Kiitos tästä!