Title: Kohtaamisia (Viisi Vuodenaikaa III)
Author: FractaAnima
Genre: drama, AU
Rating: S
Pairing: Hermione/Cho, Hermione/Severus
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, paitsi Joannen, minä omistan mielikuvitukseni. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.
Oneshot
Haasteisiin:Femme10 3.0
FF100 sanalla 063. Kesä.
OTP 20 [SK/HG]
Saaga-haaste [Viisi vuodenaikaa]
A/N: Sijoittuu vuoteen 2013, Severus ei kuollut sodassa. Tämä on kolmas osa oneshot saagaan Viisi vuodenaikaa.
Viisi vuodenaikaa1.
Skotlantilaista tuliviskiä K15
2.
Aaltorenkaita K18
3.
Kohtaamisia S
4.
Kehrääjänkujan leikkipuisto K18
5.
Elämänsä tarina - vuodenajoista viidenteen S
KohtaamisiaKesä hyväili viimeisillä säteillään rivitalokolmion kattoa ja lämmitti sisäilman lähes tukalaksi. Hermione makasi keskellä olohuoneen lattiaa. Hänen ympärillään lojui pehmoleluja, vaatteita ja muutama tutti. Asunnossa oli hiljaista, lukuun ottamatta pienemmän huoneen ovenraosta hiipivää hiljaista tuhinaa. Nainen olohuoneen lattialla yritti rentouttaa selkäänsä, hartioitaan, no, koko vartaloaan varpaista kiharaisiin hiuksiin. Esikoisen synnyttyä hän ei ollut viettänyt hetkeäkään ilman lihaskipuja.
Naapurin koira ulisi yksinäisyyttään, mutta yhdeksän kuukautta vanhan tyttölapsen äiti oli ollut kyllin nokkela tekemään vaimennous-loitsuja. Ylätiellä kulki kuorma-auto. Takapihan patiolla orava rapisteli pihakuusen käpyjen kanssa. Melko rauhallista. Hiekkatie rahisi askelista, jotka pysähtyivät hänen ovelleen. Posti kolahti.
Hermione avasi silmänsä ja kohtasi kaaoksen. Hän huokaisi syvään, kampesi itsensä ylös ja haki postin. Luukusta oli tipahtanut pino mainoksia ja yksi kirje. Nainen tunnisti käsialan heti, se oli hänen entisen tyttöystävänsä, johon hän ei ollut suostunut pitämään yhteyttä yli vuoteen. Hermione oli kadonnut kuin tuhka tuuleen, tajutessaan olleensa raskaana. Hänen tyttöystävänsä ei ollut saanut selityksiä, ei hyvästejä, ei valheita.
Mainokset putoilivat eteisen lattialle, kun Hermione avasi kuorta kävellessään hajamielisesti jääkaapille.
Hei Herm.
Mitä kuuluu? Olisi kiva nähdä, ihan muuten vain, jutella.
Minun on ikävä sinua,
ChoNainen rutisti silmänsä kiinni, huokaisi syvään ja kuin peläten tirkisti vasemman silmäluomen alta jääkaappiin. Tyhjää. Vain valo. Hermione huokaisi, jos mahdollista, vielä syvempään ja sulki jääkaapin oven. Etsiessään puhelintaan, hän sulloi käsilaukkuunsa jos jonkinlaista tavaraa, tutteja, maitopullon, ruusunmarjasosepurkin, vesipullon, vaippoja ja rahapussin. Potkiessaan sivuun mainoksia eteisen lattialta, hän löysi puhelimensa maton alta, kuolassa. Rattaat narahtelivat, kun niitä kiskottiin naulakon alta esiin. Makuuhuoneen ovi huokaisi auetessaan.
Pienempi makuuhuone oli vilpoisempi kuin muu asunto. Kesän kuumuus ei yltänyt sinne saakka. Huoneen seinät olivat haaleansiniset. Taimmaisessa nurkassa avonaisen räppänän alla oli valkoinen pinnasänky, jonka uumenissa nukkui pieni tyttölapsi. Lapsen hiukset olivat kiiltävän mustat ja yllättävän pitkät ikäänsä nähden. Lapsi tuhisi nukkuessaan. Hermione nosti silmäteränsä hellästi sängystä ja asetti hänet rattaisiin. Ulko-oven auetessa sisään tulvahti kuuma ilmavirtaus, joka uuvutti hetkessä. Hermione näppäili puhelimeensa tutun numeron ja kun ovi hänen takanaan naksahti lukkoon, puhelimen toisesta päästä vastattiin.
”Hei Cho, olen lähdössä kaupungille, nähdäänkö?”
Kaupungilla oli hiljaista. Kuumuus oli ajanut ihmiset rannoille tai sisälle piiloon auringon pistävyydeltä. Elokuu oli ennätyksellisen kuuma. Hermione työnsi rattaita pitkin mukulakivikatua ja kulki määrätietoisesti kohti pientä toria, joka oli katettu erivärisillä telttakankailla. Nainen pysähtyi kahvilakojun ääreen, parkkeerasi rattaat vapaan pöydän viereen ja asteli kolmen ihmisen jonoon. Hän osti pillimehun ja kahvin, koska tiesi, että kuuma juoma piti janoa paremmin kuin kylmä. Juuri kun hän oli maksanut, Cho pyyhälsi hänen viereensä.
”Hei Herm”, mustatukkainen nainen sanoi varovasti ja epäröiden halasi Hermionea. Hermione halasi takaisin vilkuillen kokoajan rattaiden suuntaan.
”Hei Cho”, hän sanoi ja tiesi, että selvityksien aika valui hänen harteillaan.
”Mennään istumaan”, hän ohjasi entisen naisystävänsä pöytään, jonka vieressä rattaat olivat. Cho katseli ympärilleen ja ihmetteli ääneen:
”Kukahan on jättänyt tämän suloisen lapsen tähän”, Cho rakasti lapsia. Hermione mietti miksi olikaan jättänyt hänet, kunnes muisti lapsen isän. Hermione istuutui aivan rattaiden viereen ja nosti tytön syliinsä. Lapsi oli herännyt juuri ja tutkiskeli ympäröivää maailmaa uteliaasti suurilla mustilla silmillään.
”Tässä on Joanne”, Hermione sanoi ja hörppäsi vapaalla kädellään kahvia. Cho näytti hämmästyneeltä, aivan kuin hän etsisi vastausta ympäriltään. Katsoessaan tytön pitkiä mustia hiuksia, hän kysyi:
”Onko hän Harryn lapsi?” Cho hymyili lapselle ja silitti tämän poskea.
”Ei Cho, hän on Joanne Granger, minun lapseni”, ruskeahiuksisen naisen kasvoilla eli pieni luovuttanut hymy, joka kertoi paljon. Cho pyöritteli asioita päässään, maisteli hiukan sanoja, mutta söi ne lopulta. Hetkeksi hänen kulmansa kurtistuivat, mutta sitten kasvoille syntyi rauhallinen hyväksymisen ilme.
”Hei Joanne”, hän kujersi lapselle.
Asiat kulkivat omalla painollaan paremmin kuin hyvin. Naiset juttelivat niitä näitä ja Hermione pahoitteli menneitä. He kävivät yhdessä ruokakaupassa ja kiertelivät kaupungin vanhaa osaa. Päivä kääntyi illaksi ja viileä syystuuli kutitteli kesän viimeisiä hetkiä. Joanne nukkui rattaissaan, kun Hermione saattoi Chon kotiin. Porttikongin syvennyksessä Cho rohkaisi itseään.
”Herm, oli mukava päivä, nähdäänhän vielä?”
”Nähdään, totta kai”, Herm hymyili ”Joannekin pitää sinusta”.
”Niin. Herm?” Chon sydän hakkasi niin, että oli vaikea uskoa, ettei toinen nainen kuullut sitä, vaan kohotti kysyvän katseensa rattaista häneen.
”Kuka hänen isänsä on?” Cho puski kysymyksen yli hammasvallin, niin ettei siitä saanut lähes selvää. Hermione oli odottanut tuota nimenomaista kysymystä. Hän hymyili lyötynä.
”Ei sillä ole väliä. Näkemiin Cho”, hän sanoi ja suuntasi rattaat kohti kotia. Cho katseli hetken hänen peräänsä.
”Ei niin”, hän kuiskasi.
Hermione oli hyvillään sovinnosta, vaikka hän aavistelikin, etteivät he enää tapaisi. Matkalla kotiin Hermione muisti, ettei hänellä ollut mitään luettavaa. Hetken hän empi, mutta kääntyi kannoillaan ja katosi rattaineen päivineen.
Viistokujan laitamilla kuului vaimea poksahdus, kun Hermione lastenvaunuineen ilmiintyi Säilän & Imupaperin eteen. Vielä kymmenen minuuttia auki, Hermione ajatteli ja nosti Joannen syliinsä jättäen rattaat ulos. Hän kierteli hetken lastenkirjojen luona, nappasi mukaansa yhden kuvakirjan, joka kertoi kolmesta sankarista. Sitten hän siirtyi oppikirjojen puoleen. Eihän Hermione enää opiskellut, mutta taikaopintojen kirjat olivat tuhat kertaa mielenkiintoisempia kuin esimerkiksi tavaratalojen hömppäpokkarit. Hän nappasi paksun vihreäkantisen kirjan hyllystä, tarkisti, ettei omista sitä jo ja asteli kassalle.
”Hei neiti… Rouva Granger?” myyjä oli tuttu jo Hermionen opiskeluajoilta, eikä tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta Tylypahkan aikojen jälkeen, kun Hermione kävi kyseisessä kirjakaupassa, tosin tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun hänellä oli Joanne mukana.
”Ihan neiti vaan”, nainen hymyili. Myyjä silmäili hetken lasta ja laittoi ostokset pussiin. Hermione tunsi selässään hipaisun, joka ilmoitti siitä, ettei ollut ainoa jonossa. Myyjä katsoi Hermionen yli, kun tämä kaivoi laukustaan toista rahapussiaan, jossa säilytti kaljuunoita ja hopeasirppejä.
”Ah, herra Kalkaros, hyvää iltaa”, myyjä hymyili innoissaan. Hermione jähmettyi hetkeksi paikalleen ja sekunnin liian myöhään hän huomasi otteensa lipeävän. Kolikot kilahtelivat ympäriinsä. Hermione tiukensi otettaan Joannesta ja kiirehti samalla keräämään kolikoitaan. Severus Kalkaros ja Säilän & Imupaperin myyjä katselivat toisiaan. Myyjä oli tiskin takana jumissa, joten Severus katsoi työkseen auttaa naista. Hän kyykistyi hiukan, ojensi ripeästi lattialta kouraisemansa hopeasirpit Hermionelle, kun heidän katseensa kohtasivat. Tilanne oli lievästi sanottuna outo. Joanne naurahti. Severus katsahti lasta. Miehen silmät laajenivat. Hermione nousi ylös, laski kolikot pöydälle, nappasi kirjapussin ja juoksi ulos lapsi kainalossaan.
”Mikähän hänelle tuli?” myyjä pyöritteli silmiään, kuitenkin hyvillään jäljelle jääneestä tipistä. Severus murahti, maksoi ostoksensa ja asteli ulos.
Hermione oli asettanut Joannen rattaisiin ja hengitti raskaasti nojaten takaraivoaan kaupan tiiliseinään. Kirjakaupan ulko-ovelta kuului kilahdus, mikä kertoi oven avautumisesta. Hermione avasi silmänsä ja kohtasi tumman kysyvän katseen. Hetken hän katsoi hiljaa Severusta silmiin, kunnes nyökkäsi pienesti, mutta niin, ettei vastauksesta voinut erehtyä. Mies katseli lasta, joka makasi tyytyväinen ilme kasvoillaan vaunuissa ja imi tuttia. Hetken Hermione luuli nähneensä hymyn entisen professorinsa kasvoilla ja siinä samassa mies oli kadonnut. Nainen pudisteli päätään, nappasi kiinni rattaista ja katosi hänkin.
