maigaro: Hahahaa, mä voin kyllä niin kans kuvitella :'D Mutta kiitos kovasti kommentistasi! Kiva kuulla, että pidät
3. PetturiRemus huokaisi raskaasti ja kääntyi ympäri lähteäkseen Peterin kanssa viemään ruusujauhetta eteenpäin.
”Mennään Matohäntä”, hän sanoi hieman päättäväisemmin ja jatkoi matkaansa eteenpäin. Hän pysähtyi kuitenkin pian, sillä hän ei kuullut askelia, pelokasta vikinää saati mitään muutakaan. Hitaasti hän kääntyi ja huomasi, että Peter oli kadonnut.
”Peter?”
Peter oli tehnyt päätöksensä. Hänen hermonsa olivat viimeinkin pettäneet. Hän oli peloissaan muuttunut rotaksi ja pettänyt ystävänsä kipittämällä kovaa vauhtia takaisin sinne, mistä he olivat vain hetki sitten tulleet. Peteriä pelotti kiinni jäämisen seuraukset liian paljon.
Jossain alitajuntansa sopukoissa Peter tiesi tekevänsä virheen. Lähtemällä hän vain pahensi tilannetta. Hän olisi voinut yrittää olla lojaali ystävilleen ja auttaa Remusta pelastamaan James ja Sirius. Heidän ei olisi tarvinnut jäädä kiinni. Ja jos heidän olisikin ollut pakko hylätä James ja Sirius, ja luihuiset olisivat paljastaneet Peterin osuuden tähän kaikkeen, Peter voisi väittää sitä valheeksi, olihan hän ollut mukana yrittämässä pelastaa ystäviään.
Niin, Peteriltä oli ”lipsahtanut” heidän suunnitelmansa Kalkarokselle. Vastineeksi Kalkaros oli antanut mukavasti kultaa ja luvannut, ettei hiiskahtaisi sanaakaan kenellekään. Eikä Peterillä ollut käynyt edes mielessään, miksi Kalkaros oli juuri häntä lahjonut.
Mutta se ei ollut Peterille miettimisen arvoista. Hänelle riitti, että Kalkaroksen tarjous oli ollut parempi kuin rangaistus. Nyt hän kuitenkin poti huonoa omatuntoa jättäessään ystävänsä taakseen. Kyllä hän jonkun selityksen keksisi, ihan varmasti.
Mutta Remuksella ei ollut käsitystäkään siitä, minne Matohäntä oli kadonnut. Vain aavistuksia. Hän tarkkaili lattian rajoja ja yritti houkutella Peteriä takaisin, mutta turhaan. Peter oli tainnut sortua paineen alla ja livistänyt karkuun.
Remus ei ollut varma, ymmärtäisikö Peteriä vai ei. Toisaalta hänenkin teki mieli lähteä, mutta hän ei halunnut – voinut – jättää parhaita ystäviään.
Ja se rotta vei kartankin mukanaan, Remus kirosi hiljaa mielessään katsellessaan tuvan ankeaa käytävää. Nyt hänellä ei olisi mitään aavistusta siitä, milloin ensimmäiset luihuiset palaisivat. No, jos he jäisivät kiinni, he kaikki kolme jäisivät. Niin sen vain oli mentävä.