Syvänpunaisia tunteita, mustuus|S|Femme

[Lasikuula]

Kirjoittaja: Lasikuula
Ikäraja: S
Paritus: kertoja/Anna, kertoja/Elina

Yhteenveto: Kertoja löysi aidot tunteensa, suuntauksensa, mutta koki myös sydänsuruja. Loppujen lopuksi hän on sinut tunteidensa kanssa, vaikka aluksi olikin vaikeaa ajatella tyttöään jonkun muun kanssa. Lopuksi kertoja saa vielä kerran tavata rakastamansa ihmisen juuri sellaisena, kuin tämät ensimmäisellä kerrala kohtasi.

Varoitukset: Femmeilyä, jos se lasketaan varoitamisen arvoiseksi

A/N: Osallistuu Originaali10 haasteeseen sanalla 8.Tuoksu. Inspiraatio kappaleena toimi Kari Tapio - Ihosi tuoksu.

Syvänpunaisia tunteita, mustuus

Kolme vuotta on pitkä aika olla yhdessä. Pitkä aika rakastaa lähimmäistään enemmän, kuin itseään, tukea ja suojata maailman vaaroilta. Minä muistan jokaisen suudelman, sormet, huulet, kurvit, muistan kaiken!

Kerran minä rakastuin tyttöön. Hänellä oli mustatukka, ihanat siniset silmät, hieman erilaiset huulet, kuin muilla ja hymy täyttä kultaa. Tutustuin häneen, sinuun, Anna! Muistan, kuinka kiedoin ensikertaa käteni sinun ympärillesi, enkä tahtonut laskea sinua otteestani. Jopa minun Joponi satula oli liian pieni meille molemmille, mutta silti ahtauduimme sille ja suuntasimme kulkumme kohti rantaa. Minä ohjasin ja sinä poljit. Uimme iltaan asti ja nauroimme. Paluumatkalla kaaduimme ojaan, ei se satulan jakaminen ollutkaan niin hyvä idea. Saimme koko pyörän syliimme. Nauroimme. Olin läpimärkä, liejussa, mutta samaan aikaan taivaassa. Silloin sinä, Anna, tarrauduit huuliini kuin viimeistä päivää aivan varoittamatta. Tiesin kuuluvani siihen iäksi.

Riidat päättyivät aina onnellisesti, kunnes muutuit. En ollut kirkossa, mutta mieleni teki lähteä mukaasi siksi viikoksi. Viikoksi, joka muutti kaiken. Kävit rippikoulun, viisastuit ja vartuit, mukamas. Lyöttäydyit yksiin verivihollisen kanssa, tahdoit kai olla suosittu. Koti-illat olivat normaaleja, hyviä aikoja, mutta koulussa… Sinä et edes huomioinut minua! Tarrauduit uuden parhaan kaverisi käteen kiinni, nauroit ja istuit heidän pöydässään. Muistan aina, kuinka vilkaisit minun suuntaani, virnistit ja painauduit vielä hiukan lähemmäksi väärää kehoa. Olin mustasukkainen, mutta en antanut mustuuden häiritä.

Vuoden jaksoin kuvitella, että tästä vielä tulisi jotain. Jaksoin katsoa sinua roikkumassa poikien kyljissä uuden parhaan kaverisi kanssa. Muistan, kuinka peruit tapaamisiamme viime tingassa päästäksesi juomaan ja että kuvittelin sinun tulevan takaisin. En taistellut sinusta. Olisiko pitänyt? Värjäsit hiuksesi. Vaalensit ne, tuhosit minulle rakkaan asian. Aloitit meikkaamisen ja tuhosit omat kasvosi! Ajauduimme erillemme, sen tiedän nyt, kun muistelen sinua. Kasvoit varresta kukaksi omalle niityllesi, minä omalleni.

Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin kävelen kadulla uusi tyttöystävä rinnallani. Häneltä en vaadi sen enempää kuin sinulta, mutta hän antaa enemmän, kuin sinä koskaan! Kävelet vastaan, pysähdyt ja jäät katsomaan. Pysähdyn ja tuijotan sinua kuin ensikertaa. Sinulla on mustat hiukset, ei meikkiä. Anna… minun Annani! Heittäydyn niskaasi, halaan, melkein pussaankin, mutta päätän pysyä halauksessa. Kyyneleet valuvat silmistäni. Sinä olet kasvanut. Etkä tuoksu enää samalta, kuin ennen. Olet aloittanut hajuveden käytön. Ruusua. Pidin edellisestä tuoksustasi enemmän. Pyydät anteeksi, irrottaudut ja vilkaiset seuralaistani. Näen katseessasi kysymyksen. Siirryn kyynelsilmin kultani luo.
”Tässä on tyttöystäväni Elina Ruotsalainen. Elina, tässä on ensimmäinen, Anna, Anna Laurikainen”, esittelen teidät hymyillen.

Anna, ensi rakkauteni, sinä autoit minua tajuamaan, mikä tai kuka olen, näytit minulle suuntaukseni parhaimmat puolet. Rakastan sinua yhä, mutta en samalla lailla, kuin silloin.


A/N: Mainittakoon sen verran tekstistä, että lopussa tarkoituksena oli luoda surun ja ilon täyteinen kohtaaminen, johon sisältyisi silti hieman muodollinen tunnelma. Anna oli katumapäällä ja rakasti yhä kertojana toiminutta henkilöä, mutta oli silti valmis jatkamaan elämäänsä, jos tällä olisi joku muu. Loppu jää myös avonaiseksi siksi, että lukija voisi omalla mielikuvituksellaan luoda tarinalle onnellisen tai surullisen lopun omien mieltymyksensä mukaan.

Toivoisin mielipiteitä ainakin seuraavista asioista:
Kerronnasta, lopetuksesta ja itse tarinasta (:

[Zarroc]

Okei nyt alko itkettämään, eikä ainakaan varmaan tämä Cascadan - Everytime we touch (slow) vaikuta yhtään asiaan. No kuitenkin, katsotaanpas nyt itse ficciä.

Kerronta oli kaunista, rauhallista, kuvaili tunteita joita pitää oikeasti tietää.

Vuoden jaksoin kuvitella, että tästä vielä tulisi jotain.

Se oli niin sanoinkuvaamattoman hienosti sanottua, miten sitä odottaa kuitenkin. Minä tiedän itsekin miltä tuo tuntuu, se on aivan kamalaa, mutta silti haluaisi nähdä valoa pimeydessä. Sinä olet saanut avattua sen minulle hyvin, tekstistä huomaa hyvin kuinka vaikeaa se on. Yrittää kuitenkin uskoa. Tai niin minä tämän luin.

Teksti vaikuttaa niin tyyneltä, aivan kuin jokaista sanaa olisi kuitenkin harkittu tarkkaan, kaikesta huolimatta pohtien, miettien, ajatuksella ja sydämellä. Yrittäen saada selkoa siitä tunnetilasta millaista tämä oikeasti olisi. Ehkä olet sen kokenutkin? Kuka tietää, minä en ainakaan, mutta ainakin onnistuit luomaan juuri samanlaisen tunnelman kuin mitä se oikeastikin on.

Lopetus oli aivan yhtä kaunis kuin muutkin tekstit, se oli hieman nopeatahtisempi, mutta iloisempi, ei pitänyt sitä surumielisen haikeaa tahtia pystyssä mitä muu teksti piti.

Rakastan sinua yhä, mutta en samalla lailla, kuin silloin.

Ja tätä kauniimpaa loppua et olisi voinut tälle pienelle originaalille saada, tuo kuvaa todellakin niin hyvin koko sisältöä että en voi muuta kuin onnitella upeasta suoriutumisesta.

Minä en osaa kuin kiittää tästä todella kauniista lukukokemuksesta.
~ Zarroc

[Merci]

Tämä oli kaunista.

En edes muista koska olisin viimeksi lukenut näinkin kauniin femmekirjoituksen.
Tässä jäin tuijottelemaan joitakin kohtia lähes minuutiksi kun ne oli niin kauniisti ja siististi koottu yhteen.
Tuon kertojatytön tunteisiin oli helppo samaistua. Se kuinka se tuijotteli Annaa aina kun tämän näki
ja yritti poimia siitä sen katseesta jotakin hymyntapaista... Mutta sitten kun se kuitenkin painautui toisen
kehoa vasten tiiviimmin, voisin jopa sanoa, että itsekin tunsi vilunväristyksiä.

Musta tuntuu, että en osaa sanoa mitään rakentavaa tästä & en jatka ylistystä, sillä
Zarroc jo tuossa edellisessä kommentissaan kertoi lähes kaiken mitä munkin piti.

Kaunista, suloista, helposti luettavaa, tyyntä, ihan mahtava. Kiitos tästä. c:

- merci

[Lasikuula]

Zarroc: Uskamonta, miten ihanan kommentin olit saanut aikaiseksi! Usko on vahva tunne, todellakin ja voin ilman mitään tunnon tuskia sanoa, että itsekin tullut koettua näitä samoja tunteita monesti. Mutta koskaan en ole osannut käsitellä niitä tunteita tunteina, vaan ne ovat vain olleet mukana. Nyt, kun myöhemmin ajattelee niitä tilanteita, joissa on toivonut toisen tulevan luokse, halaavan, edes jotain, niin sitä tajuaa, että uskoa ja toivoahan siinä on koko ajan ollut mukana.

Minä todella tätä tekstiä kirjoittaessa yritin jokaiseen sanaan sisällyttää ripauksen niitä kokemiani tunteita ja pohtia sitä, miksi nainen on luotu tällaiseksi tunteelliseksi hömelöksi? Ja miksi me näytämme, että kaikki on hyvin, vaikkei ole ja miksemme jaksa taistella loppuun asti jostain asiasta, mistä todella välitämme? Ajattelemmeko me jollain tavalla suojelevamme itseämme, jos hylkäämme sen kaiken taaksemme? Tällaisia kysymyksiä yritin selvittää tätä kirjoittaessa itselleni ja silti minusta tuntuu, etten vieläkään ole saanut, kuin osittaisia vastauksia. Minä ja mielipiteeni kasvamme yhä, joten kai se on normaalia, ettei tiedä vielä? En tiedä.

Lopun oli tarkoitus tuoda se pieni ilonpilkahdus, se ettei kaikki lopukaan siihen vaan elämä jatkuu tuntemuksen. Senkin tajuamiseen menee aikaa, jota tuo seitsemän vuotta kuvasti. Anna tajusi seitsemän vuoden jälkeen, missä mennään, mitä teki väärin. Ja kun se kohtasi kertojan jälleen, he kuitenkin pystyivät lukemaan toisiaan yhtä hyvin, kuin silloin aikanaan! Ja kuinka kertoja oli ollut avoin Elinalle, joka ymmärsi sanojen "ensimmäinen" tärkeyden. Anna oli auttanut kertojaa selviämään vaikeasta vaiheesta, itsensä löytämisestä!

Minäkin kiitän sinua suuresti tästä ihanasta kommentista ja toivon oman vastaukseni selvittäneen perusteitani ja lähtökohtiani tämän originaalin tekoon

Merci: Suuret kiitokset sinullekin kommentistasi! Minusta on mukavaa kuulla, että kertojaan ja tämän tunteisiin pystyi samaistumaan, niinhän sen pitäisikin olla ja siksi tunnenkin pientä ilon mielihyvää tästä onnistumisesta Kertoja tosiaan odotti, että Anna palaisi, olisi taas oma itsensä: hymyilevä ja nauravainen, se tuki, jolle kertoa kaikki huolet! Mutta silti kertoja sai pettyä, kun Anna valitsikin paremman ja lämpimämmän kehon. Miksi Anna teki niin, on arvoitus kaikille muille, paitsi hänelle itselleen. Tahtoiko hän kertojan mustasukkaiseksi? Tahtoiko enemmän huomiota? Kuka tietää.

Ja ei se mitään, vaikket osaisikaan enempää sanoa! Viimeiset sanasi: kaunista, suloista, helpos luettavaa, tyyntä, ihan mahtavaa. Ne riittivät minulle rakentavaksi kommentiksi.

Suuret kiitokset kommentistasi!

[Spock]

Woah.

Pidin tosta Jopokohdasta, se oli tavattoman suloinen ja jotenkin sopi tähän kuin nenä päähän, se oli just sellasia asioita mitä aina kaipaan ficeissä/teksteissä ylipäätänsä. Sellaisia pieniä, ehkä vähän arkisia tapahtumia tai asioita joista saa tunteen että tää voisi olla todellista.

Nuo huutomerkit lauseiden lopussa on jotenkin... Suloisia? Ne sopii tähän oikeastaan hyvin vaikka en kannatakkaan sellaisia koskaan, mulle tulee niistä mieleen että tää kertoja on aivan älyttömän katkera vieläkin. Käytit lisäksi ehkä vähän liikaa pilkkuja, mutta kaipa se voidaan laskea sun tyyliksi ja antaa anteeksi.

Mä vaan... Pidin tästä. Rakastin. Tää oli älyttömän kaunis pieni teksti ja mua harmittaa ettei finissä ole kovin paljon mun rakastaamani hyvää femmeä, mutta lasken tämän sellaiseksi. Ehkä palaan vielä joskus lukemaan uudelleen, who knows?

Lisäksi tuo loppu oli aivan älyttömän kaunis. Mä pystyin samaistumaan tähän kertojaan ja sun tyylis kirjoittaa on realistisen hattarainen.

Kiitos tästä♥

[Lasikuula]

Sannamauh: Jopokohta on minunkin lemppareitani tässä tarinassa Itse tullut kerran kokeilua kolmisin mennä jopolla ja siitä ei kyllä tullut yhtään mitään! Kiitokseksi rikkinäiset legginssit ja hyvät naurut Lisäksi olet aivan oikeassa! Ne pienimmätkin arkiset tapahtumat värittävät minun mielestäni tekstiä aivan älyttömästi ja tykkään itsekin lukea niitä ihan älyttömästi

Huutomerkit oli vahvistamassa aina joitain lauseita, "huutamassa tuskaa" niin sanotusti ja hyvä, että ne sopi tähän Ihanaa, että lasket tämän hyväksi femmeksi!! Realistisen hattarainen <3 Kaunis kuvaus

Kiitos kommentistasi, se lämmitti miun mieltä tosi paljon!

[Lasikuula]

Bhh: Vanha Hyvä jos tykkäät Kiitos kommentistas ;P