Title: (Ei todellakaan yhtään rakastunut) Idiootti
Author: creep
Rating: K-11
Fandom: FMA
-jjb lisäsi fandomin ja siirsi sen otsikossa ensimmäiseksiGenre: ööm. joku huumoriromanssintapane ehk?
Disclaimer: Nä o Hiromu Arakawan hahmot, ei minu...harmi kyllä...
Summary:
Mitä hittoa? Mikä oli hänen tapaistaan? Antaa Royn panna häntä hänen sängyssään kaikki ne päivät, kun Al oli poissa? Edin käsityksen mukaan se ei ollut hänen tapaistaan. A/N: Jotenkin jälleen kerran ajauduin kirjoittamaan Roy/Ediä… suomeksi, järkyttävää kyllä. Tällä oli joku idea, mutta sitten taas
vähän paljon lähti mopo käsistä ja yhtäkkiä tästä tulikin ihan erilainen ja randomimpi kuin mitä tarkotin… no mutta joo. Pahoittelen muute mahd. epämääräsyyksiä ja mokia, kello on aika paljon, enkä oo nukkunut ja oon tapellu tän ties kuinka kauan. Seliseliseli.
Ja sen verra viel, että teki kyl mieli laittaa nimeks asdfgh, koska mun mielestä se kuvais täydellisesti
enkä osaa nimetä ja tää nimi sit on randomein ikin taas mut
joo.
Ovi kävi. Ed ja Roy vilkaisivat toisiaan kauhuissaan ja Roy nousi sängystä nopeammin kuin koskaan. Ed olisi mielellään vinoillut asiasta, sanomalla esimerkiksi: ”Miten joku noin vanha voi vielä liikkua noin nopeasti?” Mutta valitettavasti Ed oli liian kiireinen itsekin. Sillä samalla, kun Roy kiskoi housujaan ylleen, Ed vielä etsi omiaan. Hiton hitto. Ei Alin vielä pitänyt palata kaupunkiin, eihän?
”Ed! Älä väitä, että sinä olet nukkumassa tähän aikaan päivästä!”
Ed sai paidan ylleen ja huomasi, että Roy oli jo täysissä pukeissa, sänkyä pedaten. Oli todellakin huvittavaa tietää, että jopa Roy osasi olla liikkeissään niinkin nopea. Yleensä tämä lojui sängyssä pitkälle päivään asti liikahtamatta senttiäkään, eikä suostunut nousemaan, vaikka Ed kuinka tätä yritti potkia ylös. Mutta Roy jos kuka tiesi, että Al osasi olla häiritsevän suojeleva veljeään kohtaan. Tuskin Roy haluaisi, että Al saisi tietää sillä tavalla, löytämällä heidät sängystä alasti.
Al avasi oven ja Ed istui alas tuolilleen ja viritti kasvoilleen nopeasti viattoman ilmeen. Al hymyili leveästi, mutta hänen hymynsä hiipui yllättyneisyydeksi, kun hän näki, ettei Ed ollut yksin. ”Hei, Al… olet ajoissa.”
Al tuijotti Roysta Ediin ja vastasi hitaasti: ”Minähän soitin sinulle eilen, että tulisin sittenkin jo tänään. Muistatko?”
Ed vilkaisi Royta, joka kohotti hänelle kulmiaan. Ai niin. Se puhelu, johon Ed ei tietyistä syistä voinut keskittyä kovinkaan hyvin. ”Minulla… oli eräs häiriötekijä”, Ed mumisi ja mulkaisi merkitsevästi Royta, joka virnisti.
Al näytti kummastuneelta. ”Vai niin… tuota, eversti, saanko kysyä, mitä sinä teet täällä?”
Roy katsoi Aliin ja sitten Ediin, joka kiirehti sanomaan: ”Me juttelimme.”
Ed puri huultaan, kun hän kohtasi molempien yllättyneet ilmeet. Yllättyneeksi Ed tunsi itsekin itsensä. Miksi hitossa hänellä ja Roylla muka olisi mitään juteltavaa toisilleen?
”Ai… mistä?” Al kysyi ja näytti olevan täysin samaa mieltä Edin kanssa, oli selvää, ettei hänkään keksinyt, mistä he kaksi olisivat yhdessä rupatelleet.
”Me juttelimme syvällisiä.”
Ed vilkaisi Royta pahaa aavistaen. Ja nähdessään turhankin tutuksi tulleen virneen miehen kasvoilla, Ed tiesi, että hän aavisti pahaa syystäkin.
”Syvällisiä…?”
”Kyllä. Et uskokaan, kuinka… syvällinen Ed osaa olla. Olen kyllä tiennyt jo kauan, että hän on suuri suustaan, mutta hänen syvällisyytensä kyllä kieltämättä yllätti minutkin.”
Voi helvetti. Hemmetin kaksimielinen kusipää. Ei Al ollut mikään idiootti! Mitä jos Al tajuaisi? Jos se kusipää jatkaisi puhumista, niin ihme olisi, jos Alilla ei sytyttäisi…
”Äh, me puhuimme vain alkemiasta”, Ed sanoi ja mulkaisi varoittavasti sitä kaksimielistä kusipäätä, joka näytti aivan liian tyytyväiseltä. ”Ai?”
”Kyllä. Ed halusi vain sisäistää muutamia asioita, eikö totta? Ainakin hän on nyt vakuuttunut kyvyistäni, vai mitä?”
Ed kirosi mielessään, kun tunsi kuumuuden leviävän kasvoilleen. Hän todellakin panisi tuon paskiaisen kärsimään! Äh, ei panisi… vaan laittaisi… hemmetin Mustang!
”Selvä… minä kävin muuten kaupassa. Tuletko auttamaan minua purkamaan ostoksia?”
Ed nyökkäsi, tietäen, että Al ei pyytänyt siksi, että oikeasti tarvitsi tai halusi apua. Hän vain halusi saada Edin kahden kesken, jotta voisi sanoa jotain. Eikä Ed ollut varma, halusiko hän tietää, mitä se oli, mutta hän nousi ja seurasi Alia joka tapauksessa, mulkaisten mennessä Royta, joka yhä virnuili, näyttäen turhankin tyytyväiseltä itseensä.
Keittiöön päästyään Al alkoi purkaa kasseja ja vilkuili samalla Ediä, joka hermostui veljensä tarkkaavaisesta katseesta. Al tunsi Edin paremmin kuin kukaan… joten Edillä oli syytä tuntea kylmän hien valuvan niskaansa pitkin.
Lopulta Al huokaisi. ”Niin sinun tapaistasi.”
Ed räpäytti silmiään. Mitä hittoa? Mikä oli hänen tapaistaan? Antaa Royn panna häntä hänen sängyssään kaikki ne päivät, kun Al oli poissa? Edin käsityksen mukaan se ei ollut hänen tapaistaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun Roy oli suurin piirtein asunut heidän luonaan. Luonnollisesti Ed oli jälleen kerran tehnyt parhaansa pitääkseen hänet kaukana itsestään… mutta miksi helvetissä se oli niin vaikeaa? Ja Edistä tuntui, että se oli kerta toisensa jälkeen yhä vaikeampaa.
”Etkö voisi joskus puhua jostain muusta kuin alkemiasta?”
”Öö…? Mistä minun sitten puhua?” Ed kysyi, käsittämättä lainkaan, mitä hänen veljensä päässä liikkui, joka oli outoa, koska se oli aika harvinaista.
”Jaa, enpä tiedä… vaikka siitä, että sinä olet rakastunut häneen?”
Ed pyrskähti kovaan ääneen ja tuijotti Alia silmät suurina. ”Mi… minä? Mitä? Rakastunut? Mitä hittoa, Al?”
Al huokaisi ja istui alas, katsoen Ediä melko turhautuneen näköisenä.
”Kuule, veli… minä olen kyllä aina tiennyt, että olet rakastunut Mustangiin. Ja tiedät sen itsekin, joten eikö olisi helpompaa vain myöntää se?”
Ed räpäytti silmiään, avasi suunsa kerran, toisen kerran… muttei saanut mitään ulos.
Hän… ei ollut rakastunut. Keneenkään. Varsinkaan erääseen nimeltämainitsemattomaan kusipäähän. Ei varmasti ollut! Hän ei… hitto. Ed katsoi Alia, joka tuijotti häntä odottavana. Ed nielaisi ja kiinnostui yllättäen huomattavan paljon paljaista jaloistaan, kun hän mumisi niille: ”Niin… kai.”
Al nousi ja taputti Ediä päähän, joka oli erittäin ärsyttävää, koska se oli selkeä muistutus siitä, että Al oli Ediä päätä pitempi.
”Huomaatkos? Eikö olekin helpompaa vain myöntää se? Mikset seuraavaksi myöntäisi hänelle itselleen?”
Ed oli juuri raivoamassa että hänestä se ei todellakaan ollut helpompaa, eikä hän ikinä, ikinä, IKINÄ sanoisi mitään siihen viittaavaakaan Royn kuulen kun yhtäkkiä kyseinen Roy sanoi: ”Ei ole tarvetta. Kuulin kyllä.”
Ed jähmettyi aloilleen ja kääntyi, rukoillen mielessään, että se mitä hän pelkäsi, ei ollut juuri tapahtunut… mutta ei, Edin toive ei toteutunut, sillä Roy ei ollut kadonnut savuna ilmaan, jonnekin mistä hän ei ikinä löytäisi Ediä… vaan hän seisoi ovella, karmiin nojaten, tyytyväisenä virnuillen. Hän ei ikinä jätä minua rauhaan, saan kuulla tästä lopun elämääni…
Ilme, jolla Roy Ediin katsoi, lupasi, että Ed oli täysin oikeassa. ”Noh… tämä on ollut… erittäin mieluisaa, mutta valitettavasti minun on nyt lähdettävä. Alphonse, oli mukavaa nähdä sinua. Ed…”
Roy nyökkäsi virnistäen ja kääntyi, poistuen keittiöstä. Asuntoon jäi kalahtamaan oven pamautus. Al katsoi Ediä odottavana ja tämä huokasi kiroten ja seurasi miestä rappuun, huomatakseen, että tämä meni jo portaissa.
”Hei, vanhus”, Ed huusi ja Roy pysähtyi, katsoen ylös. Ed tunsi tyydytystä nähdessään ’vanhuksen’ ilmeestä ettei hän arvostanut tapaa, jolla Ed oli häntä kutsunut.
”Se, mitä kuulit… en tiedä, mistä Al on sen päähänsä saanut, mutta se ei pidä paikkaansa. Et tiedäkään kuinka sinnikäs hän osaa olla, joten joskus on helpointa vain myöntää jotain, mikä ei välttämättä edes ole totta. Okei?”
Roy kohotti kulmiaan ja totesi vain: ”Näinkö on?”
Ed nyökkäsi, toivoen sen näyttävän tarpeeksi vakuuttavalta.
”Hmm… kiehtovaa… sinä siis harrastat seksiä useinkin saman ihmisen kanssa, muuten vain, niinkö?” Roy virnisti tietävänä ja Ed avasi suunsa ja sulki sen saman tien. Hiton hitto. Ei sillä ollut mitään tekemistä asian kanssa! Se oli vain… ei Ed mahtanut sille mitään! Eikä hän tiennyt miksi. Mutta ei ainakaan siksi, että olisi rakastunut tai mitään!
”No... entä sitten, jos niin teenkin, käsittääkseni se on ihan normaalia", Ed puuskahti, koottuaan itseään tarpeeksi.
”Tiedät kai, että et ole kovin vakuuttava, ottaen huomioon, että kaikki tietävät, ettet ole sellainen, joka harrastaisi seksiä pelkästään seksin vuoksi. Ja kun ajattelee vielä, että se olen vain minä…”
”Mitä hittoa, pitäisikö minun sitten alkaa loikkia sängystä toiseen”, Ed ärähti, ärtyneenä siitä, että Roy oli nähnyt Edin lävitse... kuten aina. Hän kuitenkin unohti ärtymyksensä, sillä se vaihtui yllätykeen, joka johtui tavasta, jolla Roy sanoi: ”Ei. Ei todellakaan." Aivan kuin hänen ei olisi tarvinnut edes miettiä... aivan kuin hän ei haluaisi edes miettiä koko ajatusta...
"Katsos, meillä on jotain yhteistä, usko tai älä. Me kummatkaan emme halua vain palasia jostain, jos voimme saada kaiken. Joten, vaikka se tässä vaiheessa ehkä outoa onkin… lähtisitkö ulos kanssani?”
Ed tuijotti miestä hetken, uskomatta korviaan. ”Mitä…?”
”Ulos. Treffeille. Minä, sinä, ravintolaan. Tänä iltana, kello kahdeksan? Laita puku yllesi. Nähdään silloin.”
Niine sanoineen Roy jatkoi portaita alas laskeutumistaan. ”HEI, hemmetin kusipää, en minä suostunut vielä!”
Hemmetin Roy… eikö tuollaista yleensä kysytty toiseltakin osapuolelta? Se paskapää vain meni ja päätti hänen puolestaan… mitä jos Ed ei halunnut lähteä? Eikä hän halunnut… ei hän edes tiennyt, mitä ’treffeillä’ tehtiin. Hän ei ikinä ollut ollut treffeillä kenenkään kanssa. Eikä hän totta hitossa halunnut istua Royn kanssa kynttilänvalossa ja leperrellä pehmoisia! Yök! Ja kuten sanottua, eihän heillä ollut edes mitään puhuttavaa. Olisi vain kiusallista syödä illallista täydessä hiljaisuudessa… mutta silti… Ed oli utelias. Eikä hän ollut ikinä nähnyt Royta puku yllä… ei sillä, että hän halusikaan nähdä…
”Kuules. Jos sinä et mene hänen kanssaan ulos, niin minä menen!”
Ed vilkaisi naapurin mummoa, joka kurkki oven raostaan. Ed tuhahti: ”Aivan rauhassa” ja meni takaisin sisään. Hän tiesi, ettei hänen pitäisi edes ajatella suostumista… siitä ei seuraisi mitään hyvää. Seksi Royn kanssa oli jo tarpeeksi paha asia, mutta jos he alkaisivat käydä treffeillä ja jopa jutella, niin… Ed hautasi päänsä tyynyyn ja irvisti. Niin silloin olisi entistäkin vaikeampaa pysytellä Roysta kaukana, vai mitä? Kun se oli jo vaikeaa nytkin. Ed ei voinut sietää toisen ylimielisyyttä ja kusipäisyyttä ja jokin toisessa oli aina ärsyttänyt Ediä suunnattoman paljon… hän kiusasi Ediä lakkaamatta ja suorastaan tökki Edin heikkoja kohtia. Siksi olikin niin äärettömän turhauttavaa, että jokin siinä paskiaisessa silti veti Ediä puoleensa.
Edillä oli tuhat syytä kieltäytyä. Hän oli typerä jo siksi, että ajautui aina uudestaan sänkyyn Royn kanssa, antoi tälle periksi. Jos hän päätyisi treffeille sen ylimielisen kusipään kanssa, Ed voisi luokitella itsensä täysin idiootiksi… joten miksi kellon lähestyessä kahdeksaa Ed huokaisi alistuen ja meni vaatekaapilleen etsimään pukua?
Miksi kellon tullessa kahdeksan Ed ei ollut paennut, lähtenyt jonnekin tekemään jotain huomattavasti mieluisampaa, kuten lukemaan kirjaa alkemiasta? Miksi hän tajusi jännittävänsä niin, että hänen kätensä olivat nihkeät? Miksi hän ei olisi pystynyt kertomaan yksinkertaisintakaan alkemiaan liittyvää kaaviota, kun Roy viimein tuli ovelle, yllään puku, näyttäen hemmetin hyvältä? Ja miksi Ed seurasi häntä ulos asunnostaan, sydän hakaten rintaa vasten, osittain siksi, että Roy oli katsonut häntä pitkään ja sanonut hänen näyttävän hyvältä, osittain siksi, ettei Roy Edin odotusten mukaan virnuillut lainkaan, vaan vaikutti vakavalta, ehkä itsekin… hermostuneelta?
Ulkona Ed vilkuili vielä paikkaa, jonne paeta, mutta hän unohti kaikki ajatukset, kun tunsi Royn käden selällään, johdattaen häntä eteenpäin.
Helvetti. Minä todellakin olen idiootti, Ed totesi mielessään, astuessaan sisään ravintolaan Royn edeltä.
