// Alaotsikko: [K-11, Robert/Miika, Slash, pieni angst, fluff]
Kirjoittaja:Kiti
Ikäraja: K-11
Paritus: Robert/Miika
Genre: Fluff, pikku angst
Varoitukset: Kirosanoja muutama, bileistä mainintoja, kännäyksestä mainintaa.
Yhteenveto: Parhaimmassa tapaukesssa 'uutta vuotta' oli kirjoitettu yhteen. Uusi vuosi ei ollut yhdyssana.
A/N: Hyvää uutta vuotta kaikille finiläisille!
Miikaa suoraan sanottuna vitutti. Hän ei voinut ymmärtää miksi uuden vuoden aatto oli niin suuri spektaakkeli. Vain se että kalenterin sivua käännettiin, ansaitsi oman kännäysjuhlansa. Tai no olihan se alun perin se että maapallo oli kiertänyt auringon ympäri, mutta silti. Ei kukaan enää muistanut tuota astronomista tapahtumaa joten, miksi vitussa porukan piti räjäytellä raketteja ja juoda päänsä täyteen niin että koko maailma oli krapulassa seuraavana päivänä. Hän katsoi ulos ikkunasta hiljalleen putoilevaa lunta ja hän oli valmiina vaikka menemään takaisin nukkumaan, koska ei ainakaan jaksanut mennä takaisin koneelle jossa hänen facebook-flowinsa täyttyi 'hyvää uutta vuotta' kommenteista. Parhaimmassa tapauksessa 'uutta vuotta' oli kirjoitettu yhteen. Uusi vuosi ei ollut yhdyssana.
Toinen asia joka sai Miikan huonolle tuulelle oli se että Robert, hänen paras ystävänsä, ja ehkä jotain enemmänkin, oli ilmoittanut että menee Eliaksen ja porukan kanssa juhlimaan. Oli hän pyytänyt Miikaakin mukaan, mutta Miika oli vain ilmoittanut ettei juhlinut uutta vuotta, eikä ainakaan joisi sen kunniaksi. Robert oli viettänyt puoli tuntia puhelimessa yrittämässä suostutella Miikan juhliin. Miika oli pitänyt päänsä ja sanonut Robertille, että jäisi kotiin ja vaikka lukisi äidinkielen lopputyötä varten kirjaansa. Kuitenkin Tuntematon sotilas virui hänen kirjoituspöydällään ja hän ei ollut edes avannut sitä. Olihan hänellä aikaa maaliskuun loppuun tehdä päättötyö.
Miika päätti kuitenkin ettei jäisi istumaan kotiinsa tuijottamaan ulos, vaan menisi kävelylle, koiransa kanssa. Miika veti mustan laskettelu-takin päälleen ja etsi koiransa joka oli itse asiassa hyvin innokkaasti lähdössä ulos. Hän ei edes laittanut koiralle kaulapantaa, koira oli hyvin koulutettu, se olisi sopinut hyvin sokeakoulutettavaksi, mutta ei ollut labradori vaan suurikokoinen garafianpaimenkoira. Miika laittoi vielä kengät jalkaansa ja lähti sitten ulos, koira innokkaasti edellä.
"No oota nyt Justus", Miika sanoi koiralleen joka hyppi ja pomppi vilkuillen Miikaa, joka selvästi kulki liian hitaasti suurikokoisen koiran makuun. Koira kuitenkin rauhoittui pian ja alkoi kulkea tyytyväisenä Miikan vierellä. Miika ei edes tiennyt minne oli menossa. Hän tunsi kuinka kännykkä hänen taskussaan valitti että joku halusi hänen huomionsa, mutta hän oletti että se saattaisi olla joku hänen ystävistään joka oli aloittanut juhlimisen vähän liian aikaisin. Tai ehkä hänen äitinsä, umpijurrissa, ilmoittamassa että he olivatkin jäämässä ystävilleen yöksi. Näin kävi joka vuosi joka tapauksessa.
Miika oli päätynyt puistoon ja oli löytänyt kaiken lumen alta keinun jonka oli puhdistanut ja istui siinä nyt, katsoen kuinka Justus hyppeli lumessa. Miika oli päättänyt jättää kännykän omaan arvoonsa ja oli ruvennut kuuntelemaan Ipodiaan joka soitti jotain pirteää purkkapoppi-kappaletta jota hänen mielensä ei suostunut prosessoimaan nimeen asti. Hän ei jaksanut edes ajatella. Hän tiesi alintajuntaisesti että voisi olla pitämässä hauskaa, mutta siinä hän istui pimenevässä iltapäivässä, koiransa kanssa, jäätymässä jossain puistossa. Vasta kun Justus oli kaatanut Miikan lumeen selälleen, hän päätti että nyt oli aika mennä kotiin. Koko kotimatkan kännykkä värisi hänen taskussaan ja hän otti sen käteensä ja sulki penteleen, ennen kuin edes katsoi kuka häntä tavoitti.
Miika katsoi koiraa joka oli kirmannut edellä kotipihalle ja näki minkä perään koira nyt juoksi. Hänen ovellaan, kännykkä korvalla ja toinen käsi koputtelemassa oveen, oli Robert. Miika hämmentyi ja Robert kääntyi katsomaan koiraa joka oli tullut pyörimään hänen jalkoihinsa. Robert nosti katseensa Miikaan.
"Sä laitoit puhelimen kii", Robert sanoi Miikalle syyttävästi. Miika kohautti olkiaan ja etsi avaimensa ja avasi oven.
"Mitä sä ees tääl teet?" Miika kysyi, kun alkoi puhdistaa koiransa lumisia tassuja, "Eiks sun pitäis olla jossai Johannal bilettämäs?"
"Ei huvittanu mennä", Robert kohautti olkiaan, ottaen takkia päältään, tunkien kaulaliinan, pipon ja lapset takin hihaan, laittaen koko paketin naulakkoon.
"Ai kuin nii, ei huvittanu. Itehän sä olit nii fiiliksis et vietit puol tuntii yrittämäl saada mutki mukaa", Miika sanoi, ottaen nyt takkia itseltäänkin pois ja antoi Robertin laittaa sen pois.
"No nii aivan. Ku sä et tullu, nii ei huvittanu", Robert huokaisi ja lähti Miikan perässä keittiöön kun tämä sopersi jotain kaakaosta.
Varttia myöhemmin lämpimät kaakaot käsissä, Miika ja Robert istuivat Miikan sohvalla, Miika yrittäen miettiä syitä miksi Robert oikeasti tuli heille.
"Mikä sul on uutta vuot vastaan?" Robert kysyi lopulta kun he olivat istuneet hänen mielestään tarpeeksi pitkään hiljaisuudessa.
"No kun siis, mä vaan en jaksa sitä turhaan kännäystä. On ihan eri asia kännätä frendien kans, niinku pitää jotku bileet, mut uus vuos on ihan turha. Koko maailma kännää", Miika yritti selittää mieltään. Robert nyökkäsi.
"No joo toi on totta, mut se on silti hyvä tekosyy bilettää", Robert katsoi Miikaa toiveikkasti, kuin katsoen että oliko toisen mieli muuttunut yhtään. Miika kohautti olkiaan.
"No mä silti boikotoin sitä", Miika sanoi ja laski tyhjän kaakaokupin sohvapöydälle ja käpertyi Robertin kainaloon, "Mut kyl mä sun kans voin hengaa. Tää ei sentää oo päätöntä kännäyst". Robert hymyili.
"Mennää ulos, Justus kuitenki haluu koht taas lenkille", Miika ehdotti muutaman tunnin hiljaisen istuskelun jälkeen. Hän kuuli kuinka ulkona pamahteli kovaan ääneen. Jipii, raketit, Miika ajatteli ja laittoi kengät jalkaan. Hän ei edes jaksanut laittaa takkia päälleen, hänellä oli villaneule, vaikkakin aika ohut, ja päätti pärjätä sillä. Robertilla oli sentään paksun puoleinen huppari, kun he tallustivat ovesta ulos. Justus otti jälleen etumatkan kun pojat laahustivat takana. Miika katsoi Roberttia joka oli häntä noin päätä pidempi, joku satakahdeksankymmentäviisi senttinen kun hän oli itse siinä sadanseitsämänkymmenen paikkeilla. Robertilla oli siisti vaalea siili ja siniset silmät. Miika taas oli hyvin huolellinen ruskeista hiuksistaan jotka oli täydellisesti asetellut ja hänellä oli vihreät silmät. Hän ei osannut edes verrata heitä kahta. Robert oli tuollainen amerikanpoika, asunut NYCssä ja hän taas oli asunut englannissa, brittipoika, puhuikin sujuvaa brittiaksenttia. He olivat kuin yö ja päivä mutta silti aivan parhaita ystäviä. Robert lintsaili koulusta, hänellä oli 9.8 keskiarvo. Ainoa kerta kun hän oli lintsannut koulusta, oli ollut Robertin kanssa, kun Robert oli vaatinut viedä Miikan kaupungille mopollaan, kun ei ollut ruuhkaa.
Miikalle alkoi tulla lievästi sanottuna kylmä ulkona. Justus käveli muutaman metrin edellä ja Miika tärisi. Ainoa syy miksi Robert huomasi oli koska hän piti Miikaa kädestä kiinni.
"Onks sul kylmä?" Robert kysyi suoraa. Miika pudisti päätään, mutta kumpikin tiesi että se oli valhe. Robert veti Miikan haliin ja Miika katsoi suoraa ylös Robertin silmiin.
"Kuin kliseistä", Miika pyöräytti silmiään ja putoileva lumi tai hyytävä viima ei enää haitannut, kun Robert painoi huulensa Miikan huulille.
"Et kyllä voi sanoo et tää on paska juhla", Robert mutisi, huulet yhä Miikan huulilla.
"En mä enää", Miika vastasi, ja kietoi kätensä kunnolla Robertin niskaan.
