Oooo! Draco/Luna on todella hieno paritus, aika vähän käytetty (liian vähän!), mutta toimiva juuri tällä tavalla, tosi ihana. Se saa kuitenkin aina miettimään, että miten tähän on päädytty – toisin kuin vaikkapa Ronin kanssa, koska ovathan nuoret olleet naapureita, ja vaikkapa Harryn kanssa he olivat ystäviä pitkään – ja tässä se oli hienosti väistetty. No ei vais. : D Ihana idea, ettei sitä tavallaan muistanut, koska tavallaan tärkeintä että he ovat nyt, ja hetket ovat vierineet sillä tavalla, ei jotenkin enää hahmota, miten siihen päädyttiin.
Luna ajattelee kaikkea niin eri tavalla, syvemmin, oikeastaan paljon vaikeammin, ja siksi Draco siinä rinnalla saattaa vaikuttaa hirveästi pinnallisemmalta – vaikka eihän hän ole, ajattelee vain eri tavalla. Draco tuntui pohtivan ja olevan jotenkin poissaoleva, mutta ainahan hän on vähän sellainen, että tuntuu olevan aika hiljaa ja ajattelevan tarkemmin, mitä sanoo, kun taas Luna vain puhuu mitä tulee mieleen ja mikä ihmetyttää. Mutta ihana, miten Draco ajatteli säästävänsä hymykuopan Lunalle kodiksi, ja miten kaikessa sarkastisuudessaan hän kuitenkin onnistui hempeilemään omalla tavallaan, hiljaisemmalla ja yksinkertaisemmalla, mutta kuitenkin. Lunan häilyväisyys ja se, ettei häntä voinut kutsua tervetulleeksi, olihan tyttö kaukana horisontissa, aamusumussa ja siinä lähellä tuulessa ja muutenkin jotenkin aina siinä, näki, se oli ihana ajatus! Sellainenhan Luna juuri on, hyvin osuvaa (okei ehken taas jumitu pohtimaan Lunaa niin kuin aina kaikkialla, joku toinen kerta sitten taas : D). Ja miten Draco suhtautuikaan siihen kaikkeen; vähän ehkä peläten, koska oli niin tottumaton tällaiseen tyttöön johon ei kai voikaan tottua, kuitenkin seesteisesti, ja miten hän piti kiinni ”ehkä vähän liian kovaa”, oi. Tosi söpöä!
Tosi kaunista, tämä on hienosti onnistunut kuvaus Dracosta ja Lunasta ja siitä, miten erilaisia ja samanlaisia he ovat, miten he jotenkin kuuluvat toistensa maailmoihin niin jännällä tavalla että oi. Ja sitten tuo loppu oli jotenkin vähän hölmö, sellainen lunamainen – ettei tarvita vain korusanoja ja nättejä lauseita, vaan että voidaan käyttää tuollaista vähän hassuntyhmää juttua ja saada silti aikaan tosi kaunis ja sellainen herkkä tunnelma – jotenkin ei ajattelisi, että ficistä voi jäädä tällainen tunnelma jos siinä käytetään sanaa ’retiisi’, mutta näköjään sekin onnistuu jos sen osaa, vau. : )
ääööö jotenkin niin söpöä etten osaa edes kuvailla, mutta siis awwwww aivan ihana. ♥ Kiitos!