Nimi: Hupsut tytöt
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Fandom: Percy Jackson
Ikäraja: S
Paritukset: Annabeth/Percy
Tyylilaji: Kevyttä fluffya sanoisin
Yhteenveto: Annabeth odottaa pakkasessa Percyä. Hän on odottanut jo pitkän aikaa. Tuleeko poika ollenkaan?
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Riordanille.
Oma sana: Tälläistä sitten tänään. Tahdoin kirjoittaa Percabethiä ja siitä tuli tämä. Ihan mukava pätkä omasta mielestäni. Lisäksi finissä ei ole yhtään Percabethiä! On aika korjata tämäkin vääryys.
Hupsut tytötEi hän tule.Katkera ajatus viivähtää mielessäni. Oloni on pettynyt ja vihainen. Luulin, että tämä oli jo sovittu. Hän lupasi tulla. Miksei hän ole täällä?
Katsahdan kelloon. Se on jo kaksikymmentä minuuttia yli määräajasta. Miksi oikeastaan olen odottanut jo näinkin kauan? Yleensä olisin tässä ajassa jo lähtenyt ja antanut hänen myöhemmin sitten kuulla kunniansa. Niin, yleensä. Mutta Percyllä on minuun toisenlainen vaikutus kuin muilla. Häntä jaksan odottaa, vaikka se olisi ajan haaskausta. Äitini sanoisi Percyn pilanneen minut. Hänen järkevä tyttärensä on muuttunut yksiksi niistä hupsuista tytöistä, jotka vain kikattavat, meikkaavat ja vaahtoavat pojista. Sipaisen huuliani, joihin olen sipaissut kevyesti huulikiiltoa. Olenko muuttunut sellaiseksi?
Odotuksen entistä kurjemmaksi tekee pakkanen. New Yorkin tammikuu ei ole kovin lämmin. -10°C näytti mittari näytti eilen, kun isä toi minut New Yorkiin. Matka oli ollut pitkä ja rasittava ja nyt Percy ei edes aikonut tulla paikalle. Olen ihan jäässä.
Nousen ylös penkiltä ja liikutan kankeasti kohmettuneita jalkojani. Kasvoni ovat jo aikoja sitten muuttuneet tunnottomiksi. Korvia pakkanen on vasta alkanut nipistellä. Vedän pipon syvemmälle päähäni. Hieron lapasiani yhteen, jotta veri alkaisi kiertää sormissani. No nyt minä kyllä lähtisin. Ei tässä enää ole mitään järkeä.
Kävelen muutaman askeleen, ennen kuin seisahdun ja vilkuilen viimeisen kerran puiston läpi, että josko Percyä näkyisi.
Saan pettyä. Poikaa ei näy missään. Vain muutama lenkkeilijä, keski-ikäinen pariskunta ja joku mies, joka vain poikkeaa puiston läpi päästäkseen takaisin kaupungin sulille teille. Ei ketään minun ikäistäni.
Kiristelen hampaitani ja käännyn takaisin menosuuntaani. Jatkan matkaani. Kävelen kohti puiston reunaa ja huomaan hytiseväni. Istuin aivan liian kauan liikkumatta vain odottaen. Tyhmää. Potkaisen lumikinosta kiukuissani niin Percylle kuin itsellenikin. Vanha mummo katsahtaa minuun paheksuvasti alta tuuheiden kulmiensa. Irvistän hänelle rumasti enkä pysty pidättelemään harmiani enää vaan puran sen viattomaan ohikulkijaan. Mummo irvistää takaisin ja yllättää minut täydellisesti. Kuulen hänen naurunsa takaani. Se ei lievitä kiukkuani lainkaan. Päinvastoin. Nyt mummotkin nauravat minulle.
Marssin kiivaasti tietä kohti. Mieleni tekee poiketa puistotieltä lumihangen poikki, mutta en halua saada lunta kenkiini.
"Annabeth!" kuuluu kova huuto takaani. Käännyn epäuskoisena ja näen kuin näenkin pojan juoksevan minua kohti. Odotan kunnes hän on edessäni. Hänen puuskutuksensa on ainoa ääni hiljaisessa talvimaisemassa.
"On sinullakin aika näyttäytyä", sanon purevasti, kun hänen hengityksensä on viimein hieman rauhoittunut ja laitan käteni puuskaan. Poika suoristautuu ja näen tutut merenvihreät silmät, jotka katsovat minua anteeksipyytävästi. Vastaan katseeseen hyisesti.
"Onko sinulla aavistustakaan kuinka kauan minä odotin? Kaksikymmentä minuuttia, Percy! Missä sinä oikein olit?" tivasin pystymättä enää pidättelemään kiukkuani.
"Ruuhkassa. Moottoritiellä oli jotakin hämminkiä. Paul ei meinannut päästä sieltä lainkaan pois ja lopulta sitten kun pääsimme, tiesin olevani jo auttamattomasti myöhässä. Tulin silti", Percy selittää ja hieroo käsiään. Hänellä ei ole pipoa eikä lapasia. Hänen korvansa ovat kirkkaanpunaiset ja poskillakin näkyy pakkasen ja juoksun aiheuttama puna.
"Ja mieleen ei sitten tullut soittaa?" kysyn kylmästi. Percy kurtistaa kulmiaan.
"Kyllä minä soitin. Kolmekin kertaa", Percy huomauttaa ja näyttää hieman loukkaantuneelta. Katson häntä epäluuloisesti, mutta katson kuitenkin kännykkääni.
Hitto. Akku on loppunut. Kohotan katseeni takaisin Percyyn ja nyrpistän nenääni. Hän hymyilee. Hitto. Tuo hymy saa sydämeni sulamaan. Ei voi olla oikein, että poikaystävälleni on suotu tuollainen hymy! Ihan epäreilua.
"Joten, hyväksytkö selitykseni ja annatko anteeksi?" Percy kysyy kuin muina miehinä, vaikka hän tietää, etten voi muuta. Olisi aivan järjetöntä vihoitella Percylle jostakin, mikä ei ole edes hänen syynsä. Varsinkin kun omasta kännykästäni on akku loppu ja jos Percy puhuu totta, riskeerasi hän itsensä kolmesti hirviöiden armoille. Puhelut kun vetävät hirviöitä puoleensa ihan rutosti.
Huokaisen alistuneesti.
"Pakko kai se on, leväaivo. Mutta en ole edelleenkään hyvällä tuulella. Olen aivan jäässä", sanon ja kiedon käteni ympärilleni.
"No sille asialle minä voin tehdä jotain", Percy sanoo. Hän astuu lähemmäs ja sulkee minut syliinsä. Painan kasvoni hänen takkiaan vasten ja nuuhkin vaivihkaa hänen tuoksuaan. Haistan meren ja raikkaan deodorantin hurmaavan sekoituksen. Kiedon omat käteni hänen ympärilleen.
"Auttaako tämä?" Percy kysyy ja hieroo lempeästi kaksin käsin selkääni. Kumma kyllä, jo se saa hytinäni lakkaamaan.
"Joo", huokaisen ja kuulen poikaystäväni hymähtävän.
Hetken me vain seisomme siinä sylikkäin, ihan hiljaa. Lopulta vetäydyn ja hymyilen ensimmäistä kertaa. Percy näyttää helpottuneelta. Me istumme penkille. Otan Percyn sinertävät sormet lapasieni väliin ja alan lämmittää niitä. Percy suikkaa otsalleni suukon. Kohotan päätäni ja suutelen häntä kunnolla. Percyn huulilla maistuu raikas huulirasva ja piparminttupurukumi. Percystä on kehittynyt hyvä suutelija. Suustani karkaa pehmeä huokaus, kun viimein eroamme suloisesta suudelmasta. Poseidonin pojan silmät tuikkivat.
"Joten sinä siis odotit minua kaksikymmentä minuuttia?" hän kysyy virnistäen. Mutristan suutani ja tyrkkään häntä leikilläni.
"Pää kiinni, leväaivo", tokaisen ja hän nauraa. Se saa oloni lämpöiseksi eikä pakkanenkaan merkitse enää mitään.
Lasken pääni hänen olkapäälleen pitäen hänen käsiään tiukasti omissani.
"Se on okei. Juoksin minäkin kolme korttelia. Kaadoin matkalla pizzakuskin", Percy kertoo ja minä nauran. Percy saa minut aina hyvälle tuulelle. Percyssä on rikollisen monta hyvää piirrettä, mutta vastapainoksi hän osaa olla toisinaan aivan mahdoton idiootti.
Odottaminen oli sittenkin sen kaiken arvoista. Äitini ei olisi samaa mieltä kanssani, mutta minä olen kyllä onnellinen, vaikka olisinkin tullut yksiksi niistä hupsuista tytöistä. Ne tytöt ainakin tietävät mitä rakkaus on. Ja jos sen tietää, on kaukana hupsusta.
Oma sana 2: Palaute saa aina hyvälle mielelle