Kuroshitsuji: Koirista ja niiden koirista, K-11, one-shot

[Kaatosade]

Fandom: Kuroshitsuji
Disclaimer: Yana Toboso omistaa hahmot ja maailman, minä leikiskelen ilman mitään korvausta.

Otsikko: Koirista ja niiden koirista
Kirjoittaja: Pics
Paritukset: Grell/Angelina, Sebastian/Ciel
Ikäraja: K-11
Genre: angsti, draama
Varokaa: Ciel on tämän tapahtuma-aikaan 12, sanottakoon sitä sitten pedofiliaksi
Summary: Ja nyt oli aika pelata, mutta Angelina ei koskaan voittanut Cieliä vastaan.

A/N: Tällaiseen tekeleeseen tuli idea Inspiraatio paketissa vol. 2 -haasteen myötä, tästä biisistä. Idea roikkui hyvin pitkään mielessä hautumassa koska tuntui hankalalta, mutta sainpas sen nyt vihdoin ulos juuri ennen haasteen deadlinea. Ensimmäinen yritykseni Angelinasta, jaiks.



Koirista ja niiden koirista

Sebastian tarjosi kätensä Cielin tueksi tämän noustessa vaunuihinsa, kuin täydellinen ja sulava hovimestari ainakin. Angelina seisoi ikkunan ääressä seuraamassa kaksikon poistumista ja toivoi voivansa porata katseellaan reiän miehen selkään, yhtä kuolettavan haavan kuin Grellin kuolonviikatteen aikaansaama.

Hän oli ollut Sebastianin suhteen epäluuloinen siitä sekunnista lähtien, kun oli nähnyt tämän ensimmäistä kertaa. Ei käynyt järkeen, että sellainen mies tuhlaisi aikaansa Cielin kaltaiseen hemmoteltuun lapseen, ei ilman minkäänlaista koukkua ja taka-ajatusta. Niinpä Angelina oli pitänyt sisarenpoikaansa tarkasti silmällä odottaen päivää, jona Sebastian näyttäisi todellisen luontonsa, tekisi petoksen, yrittäisi kiristää Cieliltä rahaa, mitä tahansa vastaavaa.

Mutta sitä päivää ei koskaan tullut. Sebastian oli suorastaan karmivan omistautuva ja uskollinen, mikä oli vieläkin pahempaa kuin petollisuus olisi ollut. Se sai Angelinan aavistelemaan, että mikä noiden kahden suhde ikinä olikaan, se oli vieläkin perustavammalla tavalla väärin kuin inhimillinen ahneus ja petturuus olisi ollut.

Nyt Angelina tiesi, ettei siinä ollut mitään inhimillistä. Kun Sebastian oli seulonut Viiltäjä-Jackiksi epäillyt ihmiset yhteen ainoaan niin nopeasti... Se mies ei ollut ihminen.

Eikä se ollut edes pahinta. Epäinhimillisyydestään huolimatta Sebastian ehdottomasti oli 'mies', ja ne puolestaan olivat olentoja, joista Angelina tiesi yhtä sun toista. Hän tunnisti sen irstaan katseen, jonka Sebastian ajoittain loi Cieliin, hän oli nähnyt Sebastianin nuolaisevan huuliaan heidän pukiessaan Cieliä valepukuunsa varakreivin tanssiaisia varten, hän pani merkille kuinka Sebastian jatkuvasti löysi syyn koskettaa Cieliä itsestään selvän omistavalla tavalla. Joka ikinen solmukkeen suoristuskin kirkui, että 'Tämä on minun', ja Sebastian oli herransa suhteen valppaampi kuin reviiriään vartioiva koira.

Se teki Angelinan sairaaksi.

Heidän viimeinen keskustelunsa oli nostattanut Angelinan ihon pysyvälle kananlihalle. Sebastian oli luvannut – tai uhannut? – varjella Cieliä loppuun saakka. Mikä pahansuopa entiteetti Sebastian ikinä olikaan, hän ei aikonut hellittää otettaan edes kuolemassa, sellaisen aavistuksen Angelina oli saanut.

Ulkona Sebastian kiipesi vaunujen kuskinpukille ja katsahti erehtymättä siihen ikkunaan, josta Angelina katseli. Sebastian kumarsi hänen suuntaansa näennäisen kohteliaasti, sitten miehen huulet kääntyivät kylmäävään hymyyn tämän ajaessa tiehensä Angelinan suloinen sisarenpoika mukanaan.

Angelina puristi kätensä voimattomiin nyrkkeihin. Jos hän olisi tiennyt aikaisemmin, olisiko hän voinut tehdä jotakin? Nyt hän oli itsekin niin syvällä ettei hänellä ollut oikeutta sanoa yhtään mitään, niin lankoihin takertunut ettei hänellä ollut tilaa liikkua kuin yhteen ainoaan suuntaan.

Kun Cielillä oli tuo mies apunaan... Angelina jo melkein tunsi kuningattaren vahtikoiran leukojen sulkeutuvan pohkeensa ympärille ja painuvan syvään, repivän verisiksi riekaleiksi kenet tahansa, joka aiheutti kuningattarelle murheita. Sukulainen tai ei.

Hieno sukulaisuussuhde heillä olikin; sekä täti että sisarenpoika aivan samanlaisia, kummallakin verta käsissään, kummallakin hovimestarin muotoinen varjo kannoillaan, kumpikin yhtä armottomia kieroutuneen oikeuden nimissä. Sitä saattoi tosiaan jo sanoa sukuviaksi.

Ja nyt oli aika pelata, mutta Angelina ei koskaan voittanut Cieliä vastaan. Ei shakissa eikä missään muussakaan.

"Tiedän, että hän on aivan helvetillisen hyvännäköinen mies, mutta kuinka kauan aiot tuijottaa hänen peräänsä?"

Angelina käännähti katsomaan taakseen. Grell oli riisunut valepukunsa heidän jäätyään kaksin ja nojasi nyt ovenkarmiin punaiset hiukset villisti aaltoillen. Toisessa kädessään hän heilutteli rennosti kuolonviikatettaan.

"Grell... Mikä tuo mies oikein on? Onko hän kaltaisesi?"

Grell hymyili paljastaen suun täydeltä neulanteräviä hampaita. "Hän ja minä, me olemme molemmat hovimestareita. Eikö siinä ole jo melkoisesti samankaltaisuutta?"

He tiesivät kumpikin, ettei Angelina ollut tarkoittanut sitä, mutta jos Grell ei halunnut vastata ei Angelinalla ollut keinoja pakottaa tätä. Niin oli aina ollut. Jos Ciel pystyikin hallitsemaan omaa koiraansa ja pitämään tiukkaa otetta tämän pannasta, Angelinalla ei sellaista kykyä ollut. Grell oli enemmänkin kuin kulkukoira, joka oli hetken mielijohteesta lyöttäytynyt hänen seuraansa ja saattaisi myös lähteä milloin sattui huvittamaan.

"Meillä on vielä aikaa ennen kuin koittaa hetki maalata kadut kauniin punaisiksi", Grell sanoi ja teki kutsuvan eleen. "Tule, anna minun hengittää hehkuvia hiuksiasi ennen kuin on aika mennä."

Sanoissa oli lopullisuuden, viimeisen kerran tuntua. Angelina tunsi kuristuksen rinnassaan kuin yltiöpäisen kireälle kiskotun korsetin. Hän kuvitteli juoksevansa kapeassa, pimeässä käytävässä, ja siellä mihin hän nyt oli matkaamassa odotti Ciel hymyilevine käskyläisineen valmiina pysäyttämään hänet. Takaisinkaan ei ollut kääntymistä, sen reitin tukki Grell kuolonviikatteineen. Loppuun oli mentävä sillä tavalla kuin oli aloittanutkin eikä aloitettua peliä koskaan voinut jättää kesken.

Hän asteli huoneen poikki ja painautui Grelliä vasten. Ainakin kerran vielä.

Jos Ciel ja Sebastian tiesivät enemmän kuin antoivat ymmärtää ja olivat heidän kannoillaan, yhteenotto olisi väistämätön, he olivat loppujen lopuksi vastakkaisilla puolilla. Kummankaan ei voinut sanoa pelaavan valkoisilla.

Kenties se tapahtuisi jo tänä yönä. Silloin mitattaisiin, kuka paljastaisi hampaansa kenellekin ja kenen koira oli uskollisin.

Eikä Angelina olisi itsekään lyönyt vetoa omansa puolesta.

[Rainbow Light]

Wauu! Ehkei tähän ficciin kommentointi ole nyt järkevintä koska en saa mitään ulos
Mutta, pidin paljon niinkuin aina. Sebun omistavaisuus tulee kivasti esiin ficceisdä jne  :3<3
Angelina oli hyvin.. Noh, oma itsensä tai jotain.  Älykäs.

Meinaa ettei muut epäile kauheasti sebua, ja sitten yksi kaksi tyyppiä tajuaa.. Noh.

Joo en tiedä mitÄ selitän mutta pointti oli että pidin ja kirjoita ihmeessä lisää! :3 kelpaa kyllä

Hän tunnisti sen irstaan katseen, jonka Sebastian ajoittain loi Cieliin, hän oli nähnyt Sebastianin nuolaisevan huuliaan heidän pukiessaan Cieliä valepukuunsa varakreivin tanssiaisia varten, hän pani merkille kuinka Sebastian jatkuvasti löysi syyn koskettaa Cieliä itsestään selvän omistavalla tavalla.

Ehkä yksi lempikohdistani <3
Viimeinen lause oli ihana, se toi esiin puolet ja totuuden.. <3
Otsikko on kuvaava, ja teksti sujuvaa.

[Beyond]

Onpas miellyttävän synkeän psykologista settiä! <3

Angelinan näkökulmahenkilönä on äärettömän virkistävä. Se, miten Sebastianin ja Cielin suhdetta katsotaan tädin silmien lävitse, on jotenkin mielettömän avartavaa sille, että vaikka shippaakin pirua ja pirun herraa, eipä se suhde kaikkien silmiin niin mutkaton ole. Tavallaan pidän siitä, miten aluksi Angelina epäilee Sebastianin tarkoitusperiä täysin petollisiksi, sittemmin iskee ymmärrys siitä, että jännitettäkin voi olla ilmassa, mitä kautta mennään siihen, että epäilykset heräävät siitä, onko Sebastian ihminen laisinkaan. Pidän myös siitä tunnelmasta, jota tässä on: vaikka Angelina mietteet mieltäisi ensin luonnolliseksi sukulaisen huoleksi, lopulta huoli onkin täysin itseään kohtaan. Tämä teksti oikeastaan kujeilee aika mukavasti ihmismielellä ja ennakko-oletuksilla, jotka kuoriutuvat pala kerrallaan pois ja paljastavat tekstin todellisen luonteen.

Kaiken kaikkeaan hyvin nautittavaa settiä! <3

Kiitoksia! <3

[Verinen Paronitar]

Yhyy Grell/Angelina :'') <3  Olipa kivaa saada lukea tästä kaksikosta, erityisesti harvakseltaan ficatun Angelinan mielenmaiseman avaaminen ilahdutti suuresti. 

Minäkin tykkäsin tästä totuuden kuoriutumisen fiiliksestä, ajatusten tasolla jäi sellainen tuntuma kuin laskeuduttaisiin kierreportaita pitkin aina vähän syvemmälle ja vähän pimeämpään. Sitten kun ollaan pohjalla, ei auta kuin odottaa, vaikkei Angelina itsekään ole varma siitä, mitä tarkalleen ottaen. Lopetus oli todella pop, erityisesti kaksi viimeistä virkettä kolahtivat mun korvaan tekstin parhaana antina.

Sebastian oli suorastaan karmivan omistautuva ja uskollinen, mikä oli vieläkin pahempaa kuin petollisuus olisi ollut.

Tää oli kans tosi herkullinen ymmärryksen hetki, tykkäsin siitä, että epäilykset aloitettiin sellaisesta helposta ja arkisesta kuin kavallukset ynnä muut inhimillisyydet. Ja aaahh, ihana Grell, joka niin haluaisi söpösti vähän paijailla ja pidellä ennen kuin lähdetään veritöihin, muttei silti kerro mitään, vaan ainoastaan virnuilee vihjaillen <3  Kiitoksia tästä tekstistä, enemmänkin näistä hahmoista lukisin oikein mielelläni, jos joskus sattuisi jostain syystä irtoamaan!

[Kaatosade]

Syvä Miete: Hih, tykkään omistavaisesta Sebastianista. <3 Ajattelin että Angelina varmaan hoksaa hänen epäilyttävyytensä siksi, että tuntee itse Grellin ja osaa sen takia katsoa eri asioita kuin muut ihmiset.

Beyond: Ulkopuolisen näkökulma on kyllä välillä älyttömän avartava, ja Sebastian ja Ciel kyllä näyttävät pikkuisen... pahalta... varmaan sukulaisena hieno oivallus Angelinalle. Mutta niin, eipä hänellä taida olla paljon varaa sanoa mitään, kun on itse omassa tilanteessaan. Synkeä psykologia on ihanaa. <3

Verinen Paronitar: Oli jännä kokeilla Angelinan näkökulmaa. Olen alkanut tykätä tuosta parista, mutta en silti suhtaudu kauhean luottavaisesti siihen että heistä tupsahtaisi lisää ideoita - mutta jos tupsahtaa niin ilman muuta moiset kirjoitetaan. <3 Ihan lopusta tykkäsin itse kanssa vaikka vähän pateettiseksi menikin, mutta joskus se on ihan paikallaan.

Kiitos teille kaikille kommenteista tähän. <3