Title: Muutosten täysikuu
Author: Siunsäe
Rating: k-11
Genre: romance, draama
Paring: Remus Lupin/Nymfadora Tonks
Disclaimer: Tarinan alku on Puoliverisestä prinssistä, pienillä muokkauksilla varustettuna. Loppuosa on täysin minun käsialaani. Hahmoista kiitokset tietenkin täti Rowlle. Lyriikat: Sonata Arctica - Full Moon.
Summary: Songficci Remuksen ja Tonksin seurustelun alkuajoista. Heidän rakkautensa on kipeää, kaikin puolin. Tarinan alun tapahtumat sijoittuvat iltaan, jolloin Dumbledore kuoli.
A/N: Hei! Tämä on ensimmäinen julkaisemani shotti. Ficin idea syntyi syksyllä ja olen jo kauan halunnut kirjoittaa tämän, mutta pelkäsin ettei siitä tule tarpeeksi hyvä. Viimein rohkaistuin laittamaan sanat paperille. Toivottavasti onnistuin.
Pyydän sinua laittamaan ficissä esiintyvän Sonata Arctican kappaleen Full Moon soimaan taustalle lukiessasi. Toivon sen virittävän samaa tunnelmaa, joka oli itselläni tarinaa kirjoittaessani.
Pyydän myös kommentoimaan ficin luettuasi, vaikka edes muutamalla sanalla.
P.S. Ficci on myös Vuotiksessa.
---------------------------------------------------------------
Muutosten täysikuu
Sairaalasiiven ovi lennähti auki ja kaikki hätkähtivät: herra ja rouva Weasley harppoivat osastolle vanavedessään Fleur kauhistunut ilme kasvoillaan.
”Molly – Arthur –”, sanoi professori McGarmiwa, pompattuaan ylös ja riennettyään tervehtimään heitä. ”Olen hirveän pahoillani -”
”Bill”, kuiskasi rouva Weasley ja ampaisi McGarmiwan ohitse, kun hänen katseensa oli osunut Billin runneltuihin kasvoihin. ”Voi, Bill!”
Remus ja Tonks olivat nousseet hätäisesti ylös ja siirtyivät nyt sivummalle, jotta herra ja rouva Weasley pääsivät lähemmäs sänkyä. Rouva Weasley kumartui poikansa ylle ja painoi huulensa tämän veriselle otsalle.
”Sanoit, että Harmaaselkä hyökkäsi hänen kimppuunsa?” herra Weasley kysyi hajamielisesti professori McGarmiwalta. ”Mutta hän ei ollut suden muodossa? Mitä se tarkoittaa? Kuinka Billin käy?”
”Emme tiedä vielä”, professori McGarmiwa sanoi ja katsoi neuvottomana Remusta.
”Jotain häneen on luultavasti tarttunut”, Remus sanoi. ”Tämä on harvinainen tapaus, kenties ainutkertainen… Me emme tiedä, miten hän käyttäytyy herättyään...”
Rouva Weasley otti pahanhajuisen voiteen matami Pomfreylta ja alkoi sivellä sitä Billin haavoihin.
”Ja Dumbledore…” sanoi Weasleyn isä. ”Minerva, onko se totta… onko hän…?”
McGarmiwa nyökkäsi. Tonks huokaisi ja sulki silmänsä hetkeksi, onnistuen tukahduttamaan itkunpurskahduksen. Hän oli aurori. Hänen oli pysyttävä vahvana kaikissa tilanteissa. Hän avasi silmänsä ja katsoi vieressään seisovaa voipuneen näköistä Remusta. Hänen olisi tehnyt mieli painautua miehen kylkeä vasten ja itkeä suruaan. Mutta sitä Remus ei tiennyt… Jos asiat vain olisivat toisin.
Sitting in a corner all alone
Staring from the bottom of his soul
Watching te night come in from the window
Hän istuu aivan yksin nurkassa
Tuijottaa sielunsa syvyyksistä
Katsoo yön tulevan sisään ikkunasta
”Dumbledore on poissa” Weasleyn isä kuiskasi vaimolleen, mutta rouva Weasley näki vain vanhimman poikansa ja alkoi itkeä ja kyyneleet valuivat Billin silvotuille kasvoille.
”Eihän sillä tietenkään ole mitään väliä, minkä näköinen hän on… se ei ole o-oikeasti tärkeää… mutta hän oli hyvin hauskannäköinen pikku p-poika… aina hyvin hauskannäköinen… ja hänen p-piti mennä naimisiin!”
”Mitä tuo muka tarkoittaa?” Fleur kysyi yhtäkkiä kovalla äänellä. ”Mitä tarkoittaa, että ’änen piti mennä naimisiin?”
Tonks hätkähti. Weasleyn äiti kohotti säikähtäneen näköiset, kyyneleiset kasvonsa.
”No- sitä vain –”
”Luuletko sinä, ettei Bill enää ’alua mennä naimisiin minun kanssa?” Fleur tiukkasi. ”Luuletko sinä, ettei ’än enää rakasta minua, kun ’äntä on purtu?”
”En, en minä sitä –”
”Koska kyllä ’än rakastaa!” Fleur sanoi, ojentautui täyteen pituuteensa ja nakkeli pitkää hopeaista tukkaansa. ”Tarvitaan enemmän kuin ihmissusi, että ’än lakkaa rakastamasta minua!”
”Niin, kyllä, varmasti”, rouva Weasley sanoi, ”mutta ajattelin, että ehkä – kun ottaa huomioon – miltä hän –”
”Sinä ajattelit, että minä en ’alua naimisiin ’änen kanssa? Tai ehkä sinä toivoit?” Fleur sanoi sieraimet väristen. ”Mitä minä piittaan, minkä näköinen ’än on? Minusta minä olen tarpeeksi ’yvännäköinen kummankin puolesta! Ja nuo arvet näyttävät, että minun mies on rohkea! Ja minä teen tuon!” hän lisäsi kipakasti, työnsi rouva Weasleyn sivuun ja nappasi häneltä voiteen.
Tonks kuunteli Fleurin purkausta suu tiukkana viivana. Naisen sanat koskettivat häntä, sillä hän tiesi ja tunsi tarkalleen, mistä Fleur puhui. Puna nousi hänen kasvoilleen. Hän ei hävennyt tunteitaan ihmissutta kohtaan, mutta ainainen inttäminen ja riitely saisivat hänet pian luovuttamaan miehen suhteen. Tonks tunsi, kuinka Remus liikahti hänen vierellään hermostuneesti.
Rouva Weasley horjahti aviomiestään vasten ja katseli, miten Fleur pyyhki Billin haavoja mitä merkillisin ilme kasvoillaan. Kukaan ei sanonut mitään; Tonks oli huomaamattaan jähmettynyt paikoilleen. Niin kuin muutkin, myös hän odotti räjähdystä.
”Meidän Muriel-tädillämme”, rouva Weasley sanoi pitkän tauon jälkeen, ”on erittäin kaunis tiara – maahistyötä – ja olen varma, että voin suostutella hänet lainaamaan sitä häihin. Hän pitää kovasti Billistä ja se sopisi ihanasti sinun hiuksiisi.”
”Kiitos”, Fleur sanoi jäykästi. ”Se on varmasti ’urmaava.”
Ja sitten naiset purskahtivat itkuun ja halasivat. Kaikki tuijottivat paria hämmentyneenä. Puna Tonksin kasvoilla syventyi, eikä hän kyennyt enää pidättelemään sanojaan.
”Siinä näet!” hän sanoi pingottuneella äänellä. Tonks mulkoili Remusta, joka vilkaisi häntä ahdistunut ilme kasvoillaan. Naisen sisällä kiehui, ja hän vihasi sitä, että oli taas sortunut tähän samaan väittelyyn. Silti hän jatkoi, ”Fleur haluaa yhä naimisiin hänen kanssaan, vaikka häntä onkin purtu! Hän ei välitä!”
”Se on eri asia”, Remus sanoi tuskin liikuttaen huuliaan ja näyttäen äkisti kireältä. Tonks näki Remuksen ilmeen ja tiesi kokemuksesta, että vanha riita odotti enää vain lähtölaukausta. Remus veti henkeä jännittyneesti. ”Billistä ei tule täyttä ihmissutta. Tapaukset ovat kokonaan – ”
”Mutta minäkään en välitä, en välitä!” Tonks sanoi kimakasti, tarttui Lupinia kaavun rinnuksista ja ravisti. Hän ei kestänyt enää miehen lapsellisuutta, idioottimaisuutta, jääräpäisyyttä… ”Olen sanonut miljoona kertaa…”
”Ja minä olen sanonut sinulle miljoonasti”, Remus sanoi väistellen Tonksin katsetta, tuijottaen lattiaa, ”että minä olen sinulle liian vanha, liian köyhä… liian vaarallinen…” Sanat olivat kuin polttoainetta Tonksin kiukun roihulle. Hän oli valmis taisteluun.
”Ja minä olen sanonut, että suhtaudut tähän järjettömästi, Remus”, rouva Weasley sanoi Fleurin olan yli taputellessaan tätä selkään. Tonks vilkaisi naista kiitollisena. Molly auttoi häntä aina, joka kerta kun hän oli iltaisin palannut itkien Remuksen luota, hänellä oli ollut avoimet ovet Kotikoloon. Oli täysin sympaattisen Mollyn ansiota, että Tonks enää jaksoi yrittää.
”En mitenkään järjettömästi”, Lupin sanoi vakaasti. ”Tonks ansaitsee jonkun nuoren ja ehjän.”
Minä haluan sinut… Tonks kuiskasi mielessään.
”Mutta hän haluaa sinut”, herra Weasley sanoi Tonksin ajatukset ääneen hymyillen hieman. ”Ja Remus, eivät nuoret ja ehjät miehetkään välttämättä säily sellaisina.” Hän viittasi surullisesti heidän välissään makaavan poikansa suuntaan.
”Tämä ei ole… oikea hetki puhua tästä asiasta”, Lupin sanoi vältellen kaikkien katseita ja katsellen hämmentyneenä ympäriinsä. ”Dumbledore on kuollut…”
”Dumbledore jos kuka olisi iloinnut voidessaan ajatella, että maailmassa on rahtunen enemmän rakkautta”, professori McGarmiwa töksäytti juuri, kun sairaalasiiven ovi avautui ja Hagrid astui sisään. Tonks tuijotti hetken Remusta ja kääntyi sitten katsomaan paikalle saapunutta miestä.
Se vähä, mikä Hagridin kasvoista ei ollut hiusten tai parran peitossa, oli märkää ja turvoksissa; hän tärisi itkusta ja hänellä oli kädessään valtava pilkullinen nenäliina.
”Oon… oon tehny sen, professori”, hän sanoi tukahtuneesti. ”S-siirtäny hänet. Verso pani muksut takaisin pehkuihin. Lipetit makaa vielä, mutta sanoo että on justiinsa kohta kunnossa ja Kuhnusarvio sanoo että ministeriöön on ilmoitettu.”
”Kiitos, Hagrid”, sanoi professori McGarmiwa, joka nousi oitis seisomaan ja kääntyi Billin vuoteen vieressä olevien puoleen. ”Minun on mentävä ministeriön väkeä vastaan. Hagrid, ole kiltti ja kerro tupien johtajille – Kuhnusarvio saa edustaa Luihuista – että haluan tavata heidät heti paikalla kansliassani. Toivon, että sinäkin tulet sinne.”
Kun Hagrid nyökkäsi, kääntyi ja löntysti pois huoneesta, McGarmiwa katsoi Billin sängyn vieressä istuvaa Harrya. ”Ennen kuin tapaan heidät, haluaisin vaihtaa muutaman sanan sinun kanssasi, Harry. Tulisitko mukaani…”
Harry nousi ylös, mumisi ”nähdään kohta” Ronille, Hermionelle ja Ginnylle ja lähti McGarmiwan perässä pois osastolta. Kaikki tuijottivat heidän jälkeensä. Sitten Tonks huokaisi. Hän tunsi olonsa voimattomaksi, eikä hän jaksanut enää tapella itsepäisen miehen kanssa. Kaikki oli niin raskaan surullista. Dumbledoren poismeno, Billin purema ja kaikki viattomat uhrit söivät häntä sisältä kuin ankeuttaja. Hänen olisi pitänyt aurorina kyetä estämään kaikki ne kauheudet. Mutta hän ei kyennyt. Olo tuntui tyhjältä ja hyödyttömältä.
Remus karaisi kurkkuaan ja kiinnitti Tonksin huomion. ”Pitäisiköhän meidän lähteä, Dora?”
Tonks ei edes vilkaissut miestä. Hän vain nyökkäsi.
”Hyvää yötä sitten. Nähdään pian, ja ilmoitelkaa Billin voinnista. Minulta voitte aina kysyä apua”, Remus sanoi, puki takin ylleen ja nosti Tonksin takin tämän harteille. Tonks puki sen päälleen väsyneesti.
Molly nyökkäsi alaleuka väpättäen. ”Kiitos Remus, olet ollut tänäänkin korvaamaton. Ja Dora-kultaseni, tule pian käymään. Muistakaa, että näinä aikoina ei ole hyvä olla erossa rakkaistaan”, hän sanoi lopuksi arvoituksellisesti.
Remus ei sanonut mitään, nyökkäsi vain vastaukseksi. Tonks sen sijaan kiitti Mollya kutsusta, ja toivotti koko Weasleyn perheelle jaksamisia. Sitten hän lähti Remuksen vanavedessä sairaalasiivestä. He kävelivät hiljaisuuden vallitessa pitkin autioita linnan käytäviä. Haavoittuneet oli jo siirretty pois ja suurin osa vaurioista korjattu. Kaikki näytti lähes normaalilta. Tunnelma vain oli aivan liian surullinen ollakseen normaali.
He saapuivat eteisaulaan, jossa päivysti joukko ministeriön auroreita, Tonksin työkavereita. Tonks tervehti tuttujaan hiukan hajamielisesti, ja jatkoi matkaansa ulko-oville. Kukaan ei kysynyt mitään. Remus seurasi häntä ulos hämärtyvään iltaan. Katulamput eivät olleet vielä syttyneet. Ulkona näki hyvin eteensä. Kuukaan ei ollut vielä noussut taivaalle. Tonks mietti, kuinkahan monta päivää olisi täysikuuhun. Hän vilkaisi Remusta. Mies ei vieläkään puhunut mitään, joten myös Tonks näki parhaaksi pysytellä hiljaa. Pian he tulivat Tylypahkan porteille ja astuivat niiden toiselle puolelle. He pysähtyivät ja katsoivat toisiaan silmiin ensi kertaa. Oli aika ilmiintyä.
”Menetkö vanhempiesi luo?” Remus kysyi.
Tonks pudisti päätään. ”Ei, en halua häiritä heitä. Menen kotiin”, hän vastasi asiallisesti.
”Ahaa”, Remus sanoi hiukan hämillään. Tonks katsoi häntä ilmeettömänä, ja mies yritti hymyillä, mutta yritys oli surumielinen. ”Kiitos avusta, Dora.”
Tonks puri huultaan. Hän tunsi kuumien kyyneleiden kihoavan silmiinsä, mutta yritti tukahduttaa ne kaikin keinoin. Hän ei saanut itkeä, ei Remuksen nähden. Remus katsoi häntä surullisesti, tietämättä mitä tehdä.
Ja sitten mies huokaisi, tarttui naista hartioista ja veti hänet tiukkaan halaukseen rintaansa vasten. Tonks painoi päänsä yllättyneenä miehen rinnalle, eikä enää pidätellyt kyyneliään. Hän antoi kaiken surun ryöpytä ulos ja tunsi hetki hetkeltä olonsa kevyemmäksi.
”Kaikki kääntyy hyväksi…” Remus lohdutti, ja puristi naista tiukemmin kiinni itseensä. Tonks ei meinannut saada henkeä, mutta hänestä tuntui silti hyvälle. Painostava paha olo väistyi hetkeksi pois. Ilta oli kylmä, hän tärisi miehen otteessa.
He erkanivat pitkän ajan kuluttua. Tonks katsoi miestä ja hymyili ensi kertaa koko iltana. ”Haluaisin tulla luoksesi”, hän sanoi ja näki pettymyksekseen Remuksen ilmeen kiristyvän uudelleen.
”Minulle ei käy tänään… Eikä ikinä, sillä tavalla. Sinä tiedät sen, ehkä paremmin kuin kukaan muu, vaikket haluakaan uskoa sitä. Minulla ei kuulu olla ketään elämässäni. ”
”Anna olla. Tuo on typerintä, mitä olen koskaan kuullut”, Tonks kivahti.
”Muuta et tule kuulemaan. Se ei vain onnistu”, Remus sanoi vaivaantuneesti.
”Sitä sinä et tule tietämään, kokeilematta”, Tonks sanoi.
Remus huokaisi. ”Olen kokeillut… Ja se kerta riitti minulle. En halua saattaa ketään enää ikinä vaaraan.”
”Ehkä hän ei vain ollut se oikea sinulle! Sinä et tekisi minulle koskaan mitään pahaa”, Tonks huudahti.
”Sinä et tiedä, millaista se – ”
”Tiedänpäs!” Tonks keskeytti kiukkuisena ja heilautti taikasauvaansa. Sauvan kärjestä purskahti ulos suojelius, harmaa ihmissusi, joka juoksi kerran heidän ympärillään ja haihtui sitten savuna ilmaan. Remus ei sanonut enää sanaakaan.
It'll all collapse tonight
The full moon is here again
In sickness and in health,
Understanding so demanding
It has no name, there's one for every season
Makes him insane to know
Kaikki romahtaa tänä yönä,
Täysikuu on täällä taas
Sairaana ja terveenä,
Ymmärtäväinen, niin vaativa
Sillä ei ole nimeä, joka vuodenajalle on omansa
Tietäminen saa hänet hulluksi
”Hyvää yötä”, Tonks napautti yhtäkkiä, vilkaisi miestä ilmeettömästi ja katosi sitten ilmaan yhdessä lyhyessä poksahduksessa. Remus jäi tuijottamaan paikkaa, jossa nainen oli hetki sitten seissyt. Ajatukset laukkasivat. Hänen oli pakko myöntää mielessään, kuinka taitava ilmiintyjä Tonks oli. Hän muisti elävästi kaikki ne kerrat, jolloin Tonks oli ilmiintynyt tismalleen hänen varpaidensa juureen, se oli ollut Tonksin mielestä hyvin huvittavaa. Nainen oli hyvin kipakka luonteeltaan, kuin sähikäinen. Siitä huolimatta Remus ja Tonks olivat aina tulleet hyvin toimeen keskenään. Nyt nainen vain oli muuttunut aivan erilaiseksi; entinen kirkkaan pinkki tukka oli nyt hiirenharmaa, iloinen luonne oli saanut paljon surumielisiä piirteitä. Remus tiesi, etteivät muutokset johtuneet ainoastaan Siriuksen kuolemasta. Tonks oli alkanut muuttua pikku hiljaa hänen kaltaisekseen. Tänään Tonks oli itkenyt ensi kertaa Remuksen nähden. Remuksen läsnäolo muutti naista vain huonompaan suuntaan, siksi hän yritti vältellä Tonksia mahdollisimman paljon.
Mutta Tonks ei jättänyt häntä rauhaan. Hän tuli usein iltaisin käymään Remuksen luona juttelemassa, joskus he söivät ja joivat. Ilta päättyi kuitenkin aina siihen samaan riitaan, ja Tonks poistui Remuksen luota vihaisena – ja meni ties minne. Ja silti hän tuli aina uudelleen.
Remus huokaisi syvään ja katsoi valaistua Tylypahkan linnaa. Kukaan tupiinsa pakotetuista oppilaista ei varmasti nukkuisi tänä yönä silmäystäkään. Huomenna olisi surupäivä. Myös Remuksen olisi tultava huomenna takaisin Tylypahkaan juttelemaan McGarmiwan kanssa. Hänelle oli tulossa raskas päivä, sillä tänä yönä oli täysikuuyö. Muutokseen oli aikaa vielä muutamia tunteja, mutta hänen piti jo lähteä valmistelemaan kotiaan.
Illassa kuului toinen terävä poksahdus, ja mies katosi linnan porteilta tyhjyyteen.
Running away from it all
"I'll be safe in the cornfields", he thinks
Hunted by his own
Again he feels the moon rising on the sky
Paeten sitä kaikkea
"Olen turvassa maissipelloilla", hän ajattelee
Omiensa saalistettavana
Jälleen hän tuntee kuun kohoavan taivaalle
Hän ilmiintyi talonsa rappusille. Avaimet taskusta kaivettuaan hän avasi vanhan puuoven ja pujahti sisään taloon. Hän sytytti valot yhdellä sauvanheilautuksella, ja heitti avaimet eteisen pöydälle. Sitten hän riisui takkinsa ja kenkänsä, käveli olohuoneeseen ja istahti tammenruskealle kangassohvalle. Vanhemmilta perinnöksi saatu suuri, vanha omakotitalo oli ollut Remuksen koti jo lähes parikymmentä vuotta. Hänen vanhempansa kuolivat hänen ollessaan vielä lapsi, mutta taloon hän pääsi muuttamaan vasta myöhemmin. Talo sijaitsi maalla, kaukana muusta asutuksesta, mikä sopi täydellisesti Remukselle. Täysikuuyöt olivat hiukan helpompia, kun ei tarvinnut pelätä tappavansa jota kuta.
Vaikka Remus pelkäsikin sitä joka kerta kuollakseen. Siitä syystä hän ei halunnut vaimoa, lapsia tai perhettä. Hän ei halunnut vahingoittaa rakkaimpiaan. Tonks ei ymmärtänyt sitä. Hän ei koskaan lakannut jankuttamasta, eikä Remus lakannut kieltämästä. Se johtui siitä, että Remus tiesi pitävänsä Tonksista liikaa, juuri väärällä tavalla. Jos kyse olisi jostakin muusta naisesta… Remus saattaisi heikolla hetkellä suostuakin johonkin lyhyeen, hetken huumaan. Mutta sitä hän ei koskaan kykenisi tekemään Nymfadora Tonksille.
Find a barn which to sleep in,
but can he hide anymore?
Someone's at the door,
understanding too demanding
Can this be wrong?
It's love that is not ending
Makes him insane to know
Hän etsii ladon, jossa nukkua,
mutta voiko hän piileskellä enää?
Joku on ovella,
ymmärtäväisenä, niin vaativana
Voiko tämä olla väärin?
Se on rakkaus, joka ei ole päättymässä
Tietäminen saa hänet hulluksi
Remus nousi ja rupesi peittämään ikkunoita mustilla verhoilla. Muodonmuutosta pystyi viivyttämään hiukan sulkemalla täysikuun valon kokonaan pois huoneesta. Sitten hän nosteli vähäiset koriste-esineensä ja valokuvansa pois pöydiltä turvaan kaappeihin. Erästä kuvaa hän jäi huomaamattaan tuijottamaan. Se oli kuva Siriuksesta ja Tonksista; toisensa löytäneistä sukulaisista. Kuva oli otettu jokin aika Siriuksen Azkabanin paon jälkeen. Kuvassa Sirius hymyili iloisesti, hänen tumma tukkansa kiilsi ja ankeuttajien aiheuttamat varjot olivat lähes kokonaan poistuneet hänen kasvoistaan. Hän puristi kainalossaan nauravaa naista. Tonks oli niin hätkähdyttävän erinäköinen, ettei Remus meinannut tunnistaa häntä. Naisen silmät säteilivät kuin tähdet, ja elämänilo paistoi hänen kasvoistaan. Hänen hiuksensa loistivat kirkuvan pinkkeinä, kyntensä olivat lakatut, ja hauskaksi kuvan teki hänen muotoa muuttava nenänsä. Remus katsoi huvittuneena, kuinka Tonksin nenä muuttui vuoroin ankan nokaksi, sian kärsäksi ja koiran kuonoksi. Nykyisin hänen metamorfimaagi-muutoksensakaan eivät onnistuneet enää niin kuin ennen. Tonks oli menettänyt kaiken entisen hohtonsa.
Remus katseli kuvaa vielä hetken, ennen kuin sulki sen kaappiin toisten valokuvien joukkoon. Sitten hän nousi ja teki iltaruokaa. Täysikuuöinä hänellä oli yleensä tapana valmistaa jotain lempiruokaansa ja istua sen jälkeen olohuoneessa hyvää kirjaa lukien ja ruokaa syöden, muodonmuutosta odottaen. Hän oli pistänyt vuosien aikana merkille, että ollessaan hyvällä mielellä, muodonmuutos ei ollut läheskään niin kivulias.
Lasagne valmistui pian, ja Remus nousi yläkertaan vaihtamaan ylleen vaatteet, jotka saivat mennä rikki. Yleensä hän kävi ostamassa Viistokujalta kasan halpoja vaatteita, jotka riittäisivät moneksi täysikuuyöksi. Nyt hän veti ylleen mustan t-paidan ja vaaleat olohousut. Sitten hän laskeutui takaisin alakertaan, otti täyden lasagnelautasen ja valitsi hyllystä jännitysromaanin, joka hänellä oli kesken. Hän sulki olohuoneen ovet visusti, ja sytytti nurkassa olevan pienen jalkalampun palamaan. Sitä hän ei ollut vielä tähän mennessä tuhonnut. Entä jos se koskisi tänään tavallista enemmän? hän ajatteli tahtomattaan. Ahdistus yritti hiipiä hänen mieleensä, kun hän kaivautui fleecepeiton alle ja avasi kirjan, mutta hän työnsi pahat ajatukset kiireesti pois, ja yritti keskittyä romaaniin. Muutokseen olisi aikaa vielä tunnin verran.
Silloin hän kuuli ulko-oven avautuvan.
She should not lock the open door
Run away, run away, run away
Full moon is on the sky and He's not a man anymore
She sees the change in Him but can't
Run away, run away, run away
See what became out of her man...
Full moon
Tytön ei pitäisi lukita avointa ovea
Pakene, pakene, pakene
Täysikuu on taivaalla ja Hän ei ole enää mies
Tyttö näkee muutoksen Hänessä, muttei voi
Paeta, paeta, paeta
Katso, mikä hänen miehestään tuli...
Täysikuulla
Tonks oli ilmiintynyt Tylypahkasta lähdettyään suoraan kotiovelleen. Hän oli käynyt lämpimässä suihkussa ja yrittänyt pestä kaiken surun pois. Hän oli epäonnistunut. Yksinäisyys oli painostavaa. Nyt hän istui keittiössä pöydän ääressä ja katsoi ulos ikkunasta. Pöytä oli tyhjä. Jostain kuului vaimeaa rapinaa, Tonks oli aivan hiljaa. Hän ajatteli.
Sitten hän sulki silmänsä. Hän näki mielessään itsensä ja Remuksen, heidät yhdessä. Remus piti hänestä kiinni vahvasti, turvallisesti, ihanasti… Ja Tonks oli niin onnellinen. Mikään paha ei enää ikinä satuttaisi heitä kumpaakaan. He suojelisivat toisiaan kaikelta. Ja ainainen yksinäisyys loppuisi, jos he vain olisivat yhdessä. Miksi mies on niin naiivi? Tonks mietti, ja avasi yhtäkkiä silmänsä. Hän tuijotti seinää. Sisimmässään hän tiesi, mitä tehdä. Hän näki sen nyt selvemmin kuin koskaan. Hän nousi ylös, otti matkaviittansa ja sammutti valot. Sitten hän astui koleaan iltaan ja läimäisi ulko-oven kiinni perässään.
Swimming across the bay
The night is gray, so calm today
She doesn't wanna wait.
"We've gotta make the love complete tonight..."
Uiden poikki lahden
Yö on harmaa, niin tyyni tänään
Tyttö ei halua odottaa
"Meidän on tehtävä rakkaudestamme ehjää tänä yönä..."
Tonks ilmiintyi poksahtaen metsään raivatun aukion keskelle. Kuivat lehdet pölähtivät lentoon tuulen mukana naisen ottaessa ensimmäisen askeleen. Hän katsoi suurta, puista omakotitaloa, ja yritti miettiä edes jonkinlaista hataraa suunnitelmaa. Entä sitten, jos mies ei ottaisikaan häntä vastaan? Tonks empi hetken. Silloin toinen, kamalampi ajatus hiipi hänen mieleensä. Ehkä kaikelle oli jokin perimmäinen syy. Entä jos Remuksella onkin joku toinen?
Ajatus jäi leijumaan ilmaan, kunnes Tonks saapui talon rappusten juurelle. Hän vilkaisi ikkunaan ja näki, että olohuoneessa paloi outo, himmeä valo. Muu talo oli täysin pimeänä. Tonks kurtisti kulmiaan. Kaikki ei ollut niin kuin pitäisi. Hän nousi rappuset ylös ja koputti ovea. Ei vastausta. Hetken epäröityään hän painoi kahvan alas. Ovi aukesi narahtaen. Tonks jähmettyi. Mitä oli tekeillä? Hän veti taikasauvansa esiin, avasi ovea hieman lisää ja pujahti varovasti sisään.
Sisällä ilma oli tunkkaista, ja siellä tuoksui ruoka. Hetken nuuhkittuaan Tonks tunnisti lasagnen hajun. Kummallista… Tonks ajatteli, muttei uskaltanut huhuilla, sillä hänen aurorinvaistonsa olivat jo aikoja sitten ottaneet ohjat käsiinsä hänen mielessään. Tällaisissa tilanteissa kuului olla hiirenhiljaa ja edetä varovaisesti. Hän asteli olohuoneeseen vievää käytävää pitkin varuillaan, sauva suunnattuna eteenpäin. Käytävää ei ollut valaistu, mutta hän näki hyvin eteensä olohuoneen oven alta hohtavassa valossa. Hän ohitti keittiön ja huomasi, että ikkunat oli peitetty suurilla mustilla verhoilla. Hirvitys hiipi hänen jäseniinsä, ja sadat ajatukset risteilivät hänen mielessään. Hän otti vielä pari askelta ja yritti miettiä, mistä kaikki johtui. Sitten hän tajusi sen.
Oli täysikuuyö. Kylmä väristyksen aalto kulki hänen kehonsa läpi, eikä hän kyennyt enää liikkumaan. Paniikki lamaannutti jäsenet. Silloin olohuoneesta kuului rasahdus. Tonks pidätti hengitystään. Seuraavaksi hän kuuli hitaat, laahaavat askeleet, jotka pysähtyivät ovelle.
She should not lock the open door
Run away, run away, run away
Full moon is on the sky and He's not a man anymore
She sees the change in Him but can't
Run away, run away, run away
See what became out of her man.
Tytön ei pitäisi lukita avointa ovea
Pakene, pakene, pakene
Täysikuu on taivaalla ja Hän ei ole enää mies
Tyttö näkee muutoksen Hänessä, muttei voi
Paeta, paeta, paeta
Katso, mikä hänen miehestään tuli
Kahva painui alas. Tonks osoitti nyt sauvallaan suoraan kohti ovea. Hänen sydämensä rummutti. Silloin ovi aukesi raolleen, ja jokin tuli sieltä salamannopeasti ulos. Tonks säikähti sydänjuuriaan myöten ja hänen sauvastaan purkautui refleksinomaisesti estomanaus. Jokin kuitenkin torjui sen varsin taitavasti ja loitsu hävisi oven edessä savuna ilmaan. Savun haihduttua Tonks seisoi hievahtamatta ja tuijotti ovella seisovaa miestä.
”Mitä sinä täällä teet?” Remus kysyi yhtä järkyttyneen näköisenä, kuin Tonks.
”E-en tiedä”, Tonks änkytti todenmukaisesti. Hän tunsi tärisevänsä.
”Sinun pitää lähteä täältä, heti!” Lupin sanoi ja tarttui Tonksia hartioista.
”Nyt on täysikuuyö”, Tonks henkäisi ja tuijotti miestä.
”Niin on!” Remus voihkaisi. ”Olet suuressa vaarassa. Se voi alkaa millä hetkellä hyvänsä.”
”Ei”, Tonks sanoi.
”Mitä ei? Etkö sinä nyt tajua?!” Remus huusi ja ravisti naista.
”En jätä sinua”, Tonks sanoi ääni väristen.
”Älä höpötä. Tonks, sinun on mentävä NYT!” Remus käski.
Silloin Tonks hätkähti. Kuinka Remus kehtasi käskeä häntä sukunimellä? Hän riuhtaisi miehen kädet pois hartioiltaan. ”Älä sano minua Tonksiksi! Sinä olet maailman ainut ihminen, jolla on lupa kutsua minua Nymfadoraksi, ja silti sinä viheliäinen et käytä sitä nimeä”, nainen tulistui.
Remus katsoi häntä avuttomana. ”Ole kiltti, Nymfadora, ja lähde täältä äkkiä! Olet minulle todella tärkeä. En kestäisi sitä tuskaa, jos sinulle tapahtuisi jotain takiani”, mies aneli, mutta Tonks ei rauhoittunut.
”Jos todella välittäisit minusta, emme olisi tässä tilanteessa. Etkö sinä oikeasti ymmärrä?” hän kiljui ja tuijotti miestä suoraan silmiin. ”Minä rakastan sinua!”
Remus seisahtui sanattomana paikoilleen naisen sanojen jälkeen. Tonks tajusi saaneensa miehen ensimmäistä kertaa koskaan hiljaiseksi. Ensimmäisen kerran mies ei tiennyt, mitä sanoa, kun he riitelivät. Mutta Tonksia pelotti. Hän ei tiennyt, pelkäsikö enemmän miehen reaktiota vai uhkaavasti nousevaa täysikuuta. Hetket kuluivat. Sitten Remus huokaisi ja ikuisuudelta tuntuvien sekuntien kuluttua hän sanoi:
”Minäkin rakastan sinua, Nymfadora. Olet minulle tärkeintä maailmassa. En ole vain pystynyt kertomaan sitä sinulle.” Ja silloin Remus tarttui naiseen ja suuteli häntä. Tonksin iho väreili, kun hän painoi huulensa miehen huulia vasten ja vastasi suudelmaan. Remus suuteli ensin varovasti, mutta pian hän muuttui halukkaammaksi ja Tonks tunsi miehen painavan häntä kovemmin itseään vasten. Remus kosketti hänen hiuksiaan. Tonks tunsi vatsassaan tanssivien perhosten siipien iskut ja tulisen punan nousevan kasvoilleen, aivan kuin teini-iän ensisuudelmassa. Hän toivoi, ettei hetki loppuisi koskaan. Hän unohti kaiken, oli vain Remus ja hän. Ja hän tunsi Remuksen tuntevan samoin.
Liian lyhyen ajan kuluttua he erosivat. Remus piteli Tonksia edelleen lähellään ja katsoi naista syvälle silmiin. Tonks tuijotti takaisin, eikä hän halunnut uskoa, että oli täysikuuyö. Äkkiä hänestä tuntui, ettei hän enää pystyisi hengittämään ilman tuota miestä. Heidät oli tarkoitettu yhteen, kuin sauva ja omistajansa hekin tarvitsivat toisiaan.
”Nyt tiedät”, Remus sanoi hiljaa ja katseli Tonksia. Sitten hänen ilmeensä muuttui ahdistuneeksi. ”Sinun pitää lähteä.”
”Et voi satuttaa minua enää”, Tonks sanoi pehmeästi ja kosketti miehen poskea. Ja Remus suuteli naista uudelleen, haluavasti mutta lyhyesti. Irrottautuessaan hän näytti onnettomalta.
”Se en ole minä, joka silloin on minussa. Se on jokin todella julma, paha ja verenhimoinen. En edes halua ajatella sitä kauheutta. Nymfadora –”
”Shh…” Tonks keskeytti miehen lauseen ja työnsi häntä olohuoneeseen. ”Ei mitään hätää…” hän rauhoitteli, vaikka häntä itseään pelottikin kamalasti.
”Dora, lähde”, Remus sanoi, mutta Tonks vain istutti miehen sohvalle, ja asettui itse tämän viereen.
”En lähde minnekään. Sinä tunnet minut”, hän sanoi ja painautui miehen kylkeen ja kiersi kätensä tämän ympärille. ”Sinä joudut olemaan aina yksin.”
”Koska minun kuuluu olla yksin”, Remus sanoi ja yritti työntää naista pois. ”Minun ei kuulu olla kenenkään kanssa. Se on liian vaarallista.”
”Älä aloita tuota taas”, Tonks sanoi käskevästi. ”Älä työnnä minua enää pois. Olet tehnyt niin jo liian kauan.”
Ja Remus lopetti tuuppimisen. He olivat hetken hiljaa. Sitten Tonks kysyi: ”Koskeeko se?”
Remus ei katsonut Tonksia nyökätessään. ”Koskee.”
Tonks ei sanonut enää mitään. He vain istuivat molemmat hiljaa, Tonksin käsi Remuksen ympärillä. Sekunnit muuttuivat minuuteiksi. Välillä Tonks tunsi Remuksen liikahtavan ahdistuneesti, ja säikähti jo, kun mies henkäisi syvään. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ja Remus silitteli hiljakseen naisen olkapäätä. Tonks rauhoittui ja painautui lähemmäs Remusta.
Hän ei tiennyt, oliko kulunut puoli- vai kaksi tuntia. Hän vain tajusi, ettei Remus ollut enää vähään aikaan liikahtanut mihinkään. Hän kääntyi katsomaan miehen kasvoja, jotka näyttivät kivettyneiltä. Tonks tuijotti miestä tämän kääntäessä kasvonsa hitaasti häntä kohti. Sitten mies sanoi käheällä, tukahtuneella äänellä:
”Mene.”
Ja silloin Tonks nousi, ja peruutti kohti ovea. Hän näki, kuinka Remus alkoi kouristella ja äännellä tuskaisesti. Hänen teki pahaa katsoa, ja hän olisi halunnut mennä auttamaan. Kohta mies huusi kuin elävältä poltettaessa, ja Tonks tuijotti näkyä kauhuissaan. Hän näki, kuinka hänen miehensä muuttui.
She should not lock the open door
Run away, run away, run away
Full moon is on the sky and he's not a man anymore
She sees the change in him but can't
Run away, run away, run away
See what became out of her darling man
Tytön ei pitäisi lukita avointa ovea
Pakene, pakene, pakene
Täysikuu on taivaalla ja Hän ei ole enää mies
Tyttö näkee muutoksen Hänessä, muttei voi
Paeta, paeta, paeta
Katso, mikä hänen rakkaasta miehestään tuli
***
In the mist of the morning he cannot fight anymore
Thousands moon or more, he's been howling
Knock on the door, and scream that is soon ending
Mess on the floor again…
Aamun usvassa hän ei voi taistella enää
Sata kuuta tai enemmänkin, hän on ulvonut
Koputus ovella, ja huuto, joka kohta loppuu
Jälleen sotku lattialla…
Remus hätkähti hereille. Samassa hän tunsi kolotusta ja kipua joka ainoassa jäsenessään. Hän katsoi käsivarsiaan ja näki niiden olevan haavoilla. Päätä särki. Täysikuuyö oli taas kerran tehnyt tehtävänsä. Jostain syystä hän ei kuitenkaan tuntenut oloaan läheskään niin huonoksi, kuin tavallisesti täydenkuun jälkeisinä aamuina.
Hän huomasi aamuauringon ensisäteiden leikkivän olohuoneen lattialla. Hän vilkaisi ikkunaan, jossa aurinkoinen kevätpäivä teki jo tuloaan. Silloin hän tajusi, ettei mikään muukaan ollut niin kuin kuuluisi. Ikkunoita ei ollut enää peitetty, vaan verhot oli vedetty sivuun ja päivänvalo päästetty sisään huoneeseen. Koriste-esineet oli aseteltu takaisin omille paikoilleen; Siriuksen ja Tonksin kuva etummaisena lipaston päällä, ja Remus huomasi vasta nyt makaavansa lämpimän ja pehmeän viltin alla sohvalla, kun hän yleensä heräsi kylmissään ja kankeana lattialta. Mitä on tapahtunut? Edellisillan tapahtumat palautuivat hitaasti hänen mieleensä. Dumbledoren kuolema… Harmaaselkä puri Billiä… Hän ja Tonks riitelivät…
Silloin hän muisti kaiken kristallinkirkkaana. Tonks oli jäänyt hänen luokseen yöllä. Remus ei ymmärtänyt, kuinka oli saattanut antaa kaiken sen tapahtua. Hän vihasi itseään ja toivoi enemmän kuin mitään muuta, että nainen olisi kunnossa. Hän katsoi ympärilleen. Tonks ei ollut huoneessa. Hän pomppasi hetkessä ylös sohvalta ja tunsi silmiensä sumenevan liian nopeasta asennonvaihdosta, muttei välittänyt siitä. Hän haparoi keittiön ovelle, kiskaisi sen auki ja jäi seisomaan horjuen ovenrakoon. Hänen näkökykynsä palautui hitaasti, ja huimaus väheni. Hän tuijotti huonetta pitkään tajuamatta mitään. Sitten hän huomasi naisen. Hänen sydämensä meinasi pysähtyä.
Tonks istui keittiön pöydän ääressä hievahtamatta. Remus näki, että naisen keho oli täysin vaurioitumaton, hänen ihossaan ei ollut naarmun naarmua. Mies tunsi helpotuksen aallon kulkevan ylitseen. Tonksin edessä oleva pöytä oli katettu täyteen erilaisia aamiaisruokalajeja. Tonks istui tuolilla rauhallisen näköisenä ja katseli ovella seisovaa miestä ilmeettömästi, kuin tutkaillen. Hän oli niin kaunis.
Silloin Remus harppoi naisen luo ja kaappasi hänet syliinsä. Tonks purskahti nauruun ja halasi miestä lujaa. Remus kuunteli naisen hersyvän iloista naurua ja tunsi pakahtuvansa onnesta. He syleilivät toisiaan kauan, eikä Remus olisi halunnut päästää irti ollenkaan. Hetki oli niin taianomainen; pelon ja kauhun tunteet olivat muuttuneet silmänräpäyksessä rohkeudeksi ja iloksi.
”Olet kunnossa”, Remus huokaisi ja piteli naista vahvasti.
”Niin sinäkin”, Tonks sanoi ja Remus näki hänen kasvoillaan saman helpotuksen, joka huokui hänestä itsestään.
He tuijottivat hetken toisiaan sanattomina. Sitten Remus kuiskasi: ”Anteeksi.”
Tonks hymyili. ”Sinä olit niin raivostuttavan tyhmä!” hän sanoi ja suuteli Remusta. Remus kosketti naisen kaulaa sormenpäillään ja tunsi villinä sykkivän sydämen.
”Lupaan olla tästä lähin viisaampi”, Remus sanoi, kun he erkanivat.
”Tiedän sen. Mitä lähempänä olet minua, sitä vähemmän satutat minua, joten pysy luonani. Näinä aikoina ei ole hyvä olla yksin”, Tonks sanoi.
”Älä ikinä enää laske minua pois”, Remus sanoi ja hymyili. Tuntui niin hyvältä viimeinkin pidellä kiinni rakastamastaan naisesta, eikä Remus ymmärtänyt, miksi oli koskaan edes yrittänyt työntää naista pois. Näinä aikoina tuli tosiaan nauttia pienimmistäkin onnellisista hetkistä, eikä miettiä seurauksia, sillä silloin nuo hetket menisivät ohi.
Tämä oli paras täydenkuun jälkeinen aamu hänen elämässään.
She should not lock the open door
Run away, run away, run away
Full moon is on the sky and He's not a man anymore
See what became out of that man
Tytön ei pitäisi lukita avointa ovea
Pakene, pakene, pakene
Täysikuu on taivaalla ja Hän ei ole enää mies
Katso, mikä hänen miehestään tuli
