Nimi: Rakkauden lomapäivä
Kirjoittaja: toiveajatus
Ikäraja: S
Sanoja: 227
A/N: En sano mitään. Tämän piti olla vakava ja pohdiskeleva teksti siitä, miksi rakkaus on sokeaa, mutta kuinkas sitten kävikään. Hauskaa oli.
Rakkaus oli kipeänä. Se makasi kotonaan vaaleanpunaisen pilvilinnan korkeimmassa tornissa ja valitteli kohtaloaan. Oli harvinaisen romanttinen kesä kun ulkona myrskysi ja ihmiset istuskelivat sisätiloissa tunnustamassa toisilleen ikuista rakkautta, mikä taas tarkoitti Rakkaudelle ylitöitä. Se sai juosta ympäri maapalloa milloin kihlajaisissa, milloin vanhan lesken luona, saaden naisen katselemaan vuosia sitten kuolleen miehensä kuvaa.
Sitten seuraavalla viikolla flunssasta parannuttuaan Rakkaus päätti ottaa lomaa. Se makasi vaaleanpunaisella pilvenhattaralla pinkit aurinkolasit nenällään ja katseli maahan. Ihmiset riitelivät, heittelivät tavaroitaan ja suunnittelivat avioeroja. Koulun itserakas kuningatar yllättyi inhotessaan peilikuvaansa ja lapset vannoivat, etteivät enää asu hetkeäkään vanhempiensa luona, sillä he vihasivat heitä sillä hetkellä.
Tämä kaikki oli virkistävää vaihtelua Rakkaudelle – tunnetiloista pidetyimmälle. Luonnollisesti se aiheutti ylitöitä Vihalle, Surulle ja Pettymykselle, muttei jaksanut välittää. Rakkaus kävi hyvillä mielin nukkumaan, eikä sen tarvinnut sinä yönä myöskään tarvinnut käydä yötöissä erinäisissä makuuhuoneissa… Niin. No, Rakkaus tosiaan oli elämäänsä sillä hetkellä varsin tyytyväinen.
Seuraava aamu koitti myrskynharmaana ja pilvilinnaa puistattivat hyiset tuulenpuuskat. Rakkaus säpsähti hereille. Työt jatkuivat taas – hän hypähti maan päälle ja sai heti muutaman ohikulkijan heti ihastumaan toisiinsa. Sitten hän kävi korjaamassa tilanteen muutamien peruutettujen häiden kohdalla. Rakkauden sydäntä kylmäsi, kun hän huomasi, kuinka kammottava paikka maailmasta tulisikaan ilman hänen apuaan.
Viimein työntäyteinen päivä oli lopuillaan. Rakkaus katseli, kuinka eräs nuoripari istui parvekkeella, hymyillen ja tuijotellen toisiinsa rakastuneina. Vannoen ikuista rakkautta toisilleen. Rakkaus hymyili itsekseen. Ehkä ne ylityöt olivat ihan mukavia joskus – vaikkakin vain joskus.
A/N2: En edelleenkään usko olevani niin pelottava, etteikö kukaan uskaltaisi kommentoida...