Paljon mielenkiintoisia ajatuksia ja huomioita: nopeat hautajaiset, maljakkoja, unohduksia, auto keskellä yötä ja
he nauroivat ensimmäistä särkyään kuin viimeistä päivää, joka oli yksi suosikkikohtiani tarinassa. Siinä oli pientä vastakkainasettelua ilman vastapuolia, mistä tykkään. Eikä se ollut kovinkaan surullinen, mikä toi lisää sävyjä tarinaan.
Sillä kokonainen tarinahan tässä oli. Kaksi ihmistä (tai ehkä kaksi ihmistä, mistä lisää myöhemmin) jotka pelko toi yhteen, mutta kenties samainen pelko kävi liian suureksi ja uuvuttavaksi ajaen heidän myös erilleen. Tässä oli kiinnostavasti menneisyyttä ja pohdiskelua. Pidin myös siitä, kun mielentiloille haettiin konkreettisia astioita: rauhan satama ja karu kasvimaa vaikka muuten moni asia jäi vähän utuiseksi, kenties harsomaiseksi. :>
Ajatusten löytyminen keskellä täysin mielipuolista tilannetta huvitti kumpaakin kovasti.
Eli ajatukset eivät olleet luoneet hullunmyllyä? Silloin pitäisi kaiketi ymmärtää ylläolevat hetket jonkinlaisiksi kirkkaan järjenjuoksun hetkiksi, jolloin molemmat ymmärtävät toisiaan ja mielet ovat maailmalle auki. Varsinkin kun pian todettiin, että
keskustelu oli jo kauan sitten vaihtanut radikaalisti muotoaan.
Täällä hän istui lähes joka päivä, aina kun kiireiltään ehti.
Hän? Tyttö vai Cithya? Oliko Cithyakaan totta, kun nimi on noin hassu? Cithya kävisi järkeen, istumassa siellä tytön luona (sairaalassa?) mutta kun tarina tykkää olla kippura, niin en ole varma. :>
Pidin tekstin ajatusmaailmasta, mutta joskus sitä oli vaikeaa seurata. Sekin saattoi olla tahallista. :> Ymmärrän, että tässä kuvailtiin luvatusti
maailmalta sulkeutunutta mieltä, mutta siitä huolimatta olisin toivonut, että rakenne olisi ollut joiltakin kriittisiltä osin ryhdikkäämpi. Pohdin esimerkiksi sitä, miksi tarina oli jaettu kahteen osaan? Jako ei sinällään ole outo ratkaisu, mutta nyt se katkaisi tarinan hyvin erikoisella tavalla: autokohtaus on selkeää, ajallista jatkumoa ensimmäiselle osalle, mutta sitten tulikin seuraava kerta, jolloin tytöstä oli tullut jo nainen. Miksei katkaisua tehty vaikka siihen, jos tähtiä oli ripoteltava?
Jouduin kovasti miettimään myös sitä, kuka oli kertoja. Kun oli tyttöä (joka kai oli myös typykkä ja likka?), naista ja Cithyaa, mutta silti oli
me ja
meidän hautajaisemme. Minä-kertojaa ei kuitenkaan ollut. Lopussa vielä sinuteltiin ja siellä täällä kukki passiivi. Aika valkadi! Kaiken kruunasivat seilaavat aikamuodot, jotka luulin ensin ymmärtäneeni, mutta enää en ole varma. :D Mutta ehkä tämän kaiken voi laittaa aiheen mukaisesti vääristyneen ja epämääräisen ajatuksenkulun piikkiin? Hämmennys voi olla hyväkin asia.
Horoskooppiloppu poplaululla ei sytyttänyt, pidin enemmän alusta joka pureutui heti kovasti kiinni eikä päästänyt otteestaan. Toivottavasti en vaikuttanut siltä, että tarinassa olisi kaikki vinksallaan, sillä kielessä oli paljon raikkautta ja hämmennys voi olla hyväkin asia. :>
