Kelmien Kerho: Toinen Sukupolvi, K-11

[JuopunutMunkki]

// Alaotsikko: K13, James Potter II, Fred Weasley II, Albus Potter, yms.

Title: Kelmien Kerho: Toinen Sukupolvi
Author:JuopunutMunkki
Rating:K11
Pairing: James/Amy, Fred/April, Rose/Scorp, Rox/James2, Rox/Al (jöö mitäköhän kummaa?)
Genre:Adventure, Drama, Humor, Romance
Summary: Tämä tarina sijoittuu Tylypahkan lukuvuoteen 2021-2022. Tarina seuraa kuudesluokkalaisen James Potterin elämää, kun hän kesäloman loppupuolella löytää isänsä kätkemän salaperäisen Kelmien Kartan. Kun James saa Kartan tekijät selville, hän ryhtyy yhdessä serkkujensa ja veljensä kanssa täydentämään Karttaa. Myöhemmin mukaan liittyy myös joku, jota on koko kouluaika vihattu ja hyljeksitty. Kartan täydennyksen lomassa James ja muut serkukset ehtivät myös hortoilla rakkauden ja vihan rajamailla. Ja kun vuosi lähenee loppuaan, tuleehan sitä seurattua isän jalanjälkiä ja seikkailtua suoraan itse kuoleman luojan kotitaloon.
Warnings: Tässä nyt ei hirveästi järkyttäviä tapahtumia ole, mitä nyt muutama kirosana siellä täällä ja muutama kuolema ja pari tappelua. Seksuaalista kanssakäymistäkään en ole niin kovin tarkasti lähtenyt kuvaamaan, ettei sitä voisi K13-ikärajan alla luetuttaa teille. Yksi mainitsemisen veroinen asia voi olla serkuksien paritus. Älkää liika järkyttykö:D
A/N: Sanoja säästellen muistuttaisin, että minä en ole keksinyt Harry Potterin maailmaa enkä siellä seikkailevia henkilöitä. Kuitenkin haluan kiittää J.K. Rowlingia, joka kuitenkin on keksinyt Harry Potterin maailman ja siellä seikkailevat henkilöt. Ilman HP:ta en varmasti olisi ikinä innostunut itse kirjoittamaan yhtikäs mitään, että tattista vaan J.K.! Sitten semmonen juttu, että noi hemmetin laatikot on olevinaan vuorosanaviivoja, ku tein tän wordilla ja en osannut aavistaa, että tää sivu muuttas ne tollasiks nii en tehny sitte niilä heittomerkkijutskuilla. Mutta kai tosta nyt sen verrasn selvää saa, että pääse jyvälle siitä, kuka sanoo ja millon sanoo.

Sisältö:
Luku 1: Huispausta ja muuta huimaa
Luku2: Asiat muuttuvat
Luku3: Vihollisia vai veljiä?
Luku4: Syksy kääntyy talveen
Luku5: Kielletyn metsän salaisuus
Luku6: "Se on sun serkkus"
Luku7: Taistelu tornissa
Luku8: Viimeistä kertaa junaan yhdessä


KELMIEN KERHO: TOINEN SUKUPOLVI

Luku 1: Huispausta ja muuta huimaa


James Potter heräsi tavallista aiemmin tuona lämpimänä elokuun aamuna. Hän nousi ja pukeutui niin hiljaa kuin vain osasi. Sitten hän hiippaili ovelleen, sieltä porrastasanteen poikki portaisiin ja keittiön kautta takkahuoneeseen. Siellä James polvistui takan eteen ja kopautti rystysellään yhtä takan reunuskivistä. Se kuulosti irtonaiselta. James sai juuri ja juuri kivestä sellaisen otteen, että sai sen nostettua pois paikaltaan. Kiven alta paljastui vanhan näköinen pergamentti. James poimi sen käteensä ja avasi sen. Pergamentti oli täysin tyhjä. James ei löytänyt pientäkään merkkiä siitä, että joku olisi ikinä merkinnyt pergamenttiin mitään. Ei isä olisi tyhjää pergamenttia piilottanut näin huolella, James ajatteli ja tunki löydön taskuunsa. Sitten hän laittoi kiven huolella takaisin ja lähti takaisin huoneeseensa.

   Rojahdettuaan takaisin sängyllensä, James kaivoi pergamentin taskustaan ja alkoi kokeilla siihen erilaisia paljastusloitsuja. Puolisen tuntia naputeltuaan hän henkäisi innoissaan, kun pergamenttiin ilmestyi tekstiä: Herra on hyvä ja lakkaa naputtelemasta, Kelmit nukkuvat! James tuhahti, otti esiin sulkakynän ja mustetta ja kirjoitti: Haistakaa paska lappunne kanssa! Pergamentti vastasi: Herra on hyvä ja lakkaa kirjoittamasta törkeitä viestejä, kun herrat Kuutamo, Anturajalka, Sarvihaara ja Matohäntä nukkuvat! James tuhahti jälleen ja nakkasi pergamentin matka-arkkunsa pohjalle. Katsottuaan arkkua hän alkoi ajatella. Enää kaksi viikkoa, kunnes hän pääsisi taas Tylypahkaan pelaamaan huispausta ja kujeilemaan Fred-serkkunsa kanssa. Eikä hänen tarvitsisi kuunnella äitinsä marmatusta likaisista sukista tai sekaisesta huoneesta.

   –James, aamiaiselle! kuului Ginnyn ääni alakerrasta. James havahtui ja nousi ylös. Hän tapasi portaissa veljensä Alin, joka hieroi silmiään kämmenselkiinsä ja huojui edestakaisin.
Huomenta! James sanoi hilpeästi.
Huuoomentaaa! Al vastasi haukotellen. Hän otti kaiteesta tukea, huokaisi ja lähti vaivalloisesti kapuamaan alas. James meni veljensä perässä keittiöön ja nappasi keittiötason kulmasta paahtoleivän. Istuttuaan alas hän vilkaisi ohimennen takkahuonetta.
No niin, lapset, lähden töihin! Ja James, siitä menninkäisestä puhutaan vielä illalla, kuului Harryn ääni eteisestä.
Miten vaan, James huikkasi juuri ennen kuin ovi sulkeutui. Hän oli kaksi päivää sitten vienyt menninkäisen jästikaupan pakastealtaaseen.  James kuuli vierestään pienen molskauksen. Al oli nukahtanut ja hänen päänsä makasi nyt murokupissa. James naurahti ontosti ja söi loput leivästään. Hän vilkaisi pikaisesti kohti pientä pinkkaa kirjeitä ja kun hän huomasi, että kasassa ei ollut vieläkään tuttuja ruskeita Tylypahkan kuoria, hän nousi ylös ja lampsi ulos. Hän vilkaisi luutaansa ja kääntyi takaisin sisään.
Äiti, mä lähen Weasleylle! James huikkasi.
Kummille? kuului Ginnyn ääni.
Fredille!
Et lennä näin kirkkaalla säällä, sinut voidaan nähdä! Ginny huusi vastaan.
Ei mua kukaan näe! Moikka! James huikkasi. Hän kuuli vielä epämääräisiä vastaväitteitä sulkiessaan oven. Sitten hän nappasi luudanvartensa ja nousi lentoon.

   Kahdenkymmenen minuutin kuluttua James näki tutun punaisen tiilikaton ja laskeutui. Hän nakkasi luutansa seinää vasten ja koputti oveen. Ovi aukesi ja James tuijotti häntä noin päätä lyhyempää, tummatukkaista tyttöä.
Moi, Rox. Onko Fred kotona? James kysyi serkultaan.
Ei se laiska paska oo vielä ees noussu ylös, Rox sanoi hymyillen ja päästi Jamesin sisään. James jätti kenkänsä eteiseen ja meni sitten ylös. Hän avasi Fredin oven ja marssi suoraa päätä sängyn viereen. Hän nappasi serkkunsa pöydältä vesilasin ja kaatoi sen pojan peitolle siihen pieneen kohoamaan, jonka James oletti olevan Fredin pää.
Mitä helvettiä, äiti, mä heräsin jo! Fred parkaisi ja sätki itsensä pois peiton alta. Ai moi, James.
Tervepä terve! Kato mitä mä löysin, James sanoi ja kaivoi pergamentin taskustaan. Fred katsoi hetken lappu.
Mutta James! Tämä.. tämähän on… tämähän on pergamenttia! Tämä on harvinaista! Tätähän saa vain kolmesta neljäsosaa Viistokujan kaupoista! Fred sanoi ja veti peiton takaisin päälleen.
Haista paska, tää ei oo tavallinen! Kato! James sanoi ja napautti pergamenttia sauvallaan. Siihen kohtaan, johon hän oli napauttanut, ilmestyi jälleen tuttu viesti.
Anturajalka? Fred luki. Kuulostaa tutulta. Isä on joskus maininnut sen. Ja Kuutamon myös. Hetkinen.
Fred kaivoi sauvansa housuntaskustaan ja osoitti pergamenttia.
 Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessä, Fred lausui juhlallisesti. Sen jälkeen James ei enää muistanut hengittää. Pergamentilla alkoi sellainen huiske, että silmät eivät enää pysyneet perässä. Hetken vilistyään pergamentilla, muste asettui ja James huomasi katsovansa Tylypahkan karttaa.
Kelmien Kartta! Fred sanoi ylpeänä.
Nii näkyy. Mä luulin, että se oli joku tarina, James sanoi karttaa tuijottaen.
Nii mäki. Mut ei selvästikään oo ja nyt se on meillä! Fred touhotti. Tajuuksä mitä kaikkee me voidaan tehä tän avulla? Koko Tylypahka on avoinna! Ja mä kuvittelin, että en olis tullu enää takas sinne!
Et sä kuitenkaan olis jättäny tulematta, James sanoi katse edelleen kartassa.
Olisinhan! Mä olisin muuttanu Aprilin kanssa jonnekki rannikolle, Fred sanoi ja nappasi paitansa lattialta.
Nii ja April varmaan olis jättäny koulunsa kesken sun takia? James sanoi ja virnisti.
Mitäs toi nyt tarkottaa? Fred kysyi vakavana. Miks ei jättäs?
No siis… se on April. Ja sä… Noh, sä et ota koulua yhtä vakavasti, James sanoi hieman yllättyneenä yleensä kaikesta leikkiä laskevan serkkunsa äkillisesti asenteen muutoksesta.
No tottahan toi on, Fred myönsi. Mutta sen mä tiiän, että April ottaa meidän suhteen yhtä vakavasti ku minäkin. Ja April on mulle tärkein asia tässä maailmassa. Ja todennäköisesti myös kaikissa muissa maailmoissa.
Jep. No, sori kun epäilin rakkauden väkevää voimaa, James sanoi nauraen.
Äh, pää kiinni, Fred sanoi ja veti farkut jalkaansa. Tuu, meen syömään.
James seurasi serkkunsa punaista hiuspehkoa rappusia alas.

   Aurinko paistoi keittiön ikkunasta valaisten kirkkaanpunaisen laattalattian. James istui pöydän ääreen samalla, kun Fred huitoi sauvallaan ympäri keittiötä. Fred oli täyttänyt reilu viikko sitten 17 ja taikoi nyt minkä kerkesi. Kun hän oli saanut kahvin keitettyä hän lysähti Jamesia vastapäätä.
No mitäs tänään? Fred kysyi hörpättyään kahviaan. James kohautti olkiaan ja otti rennomman asennon tuolissaan. Fred vilkaisi pöydän päässä olevaa kirje kasaa. Sitten hän nykäisi nipun lähemmäs ja alkoi tutkia kuoria. Jamesin silmiin osui puhtaanvalkoinen kirjekuori, joka oli jo avattu. Hän muisti nähneensä vastaavan kirjeen kotona. Hän nosti sen käteensä. Se oli osoitettu hänen George-enolleen ja tämän vaimolle, Angelinalle. James otti kirjeen ulos ja luki:

Hei George ja Angelina!

Kuten varmasti tiedätte, Iso-Britannian huispausmaajoukkue on vihdoinkin kymmenen vuoden tauon jälkeen selvinnyt Maailmanmestaruus finaaliin Suomea vastaan (jotka muuten ovat finaalissa ensi kertaa). Haluaisin, että viimeinen kokoonpano, jossa pelasin Tylypahkassa, pääsisi katsomaan, kuinka Britit vievät voiton. Jos siis pääsette lähtemään Suomeen katsomaan ottelua 26. päivä elokuuta, lähettäkää minulle kirje, jossa ilmoitatte tarvitsemanne lippujen määrän, mahdollisimman pian, niin saan lähetettyä liput ajoissa.

Toivottavasti pääsette paikalle,

Rakkain terveisin,
Oliver Wood

Kautta Voldemortin hikisten säkkien! Lue! James karjui ja tyrkkäsi kirjeen Fredille. Fredin lukiessa kirjettä hänen ilmeensä muuttui unisen ärsyyntyneestä mielipuolisen iloiseksi.
Jos isä ei oo vastannu tähän, mä tapan sen! Fred karjaisi ja jostain kumman syystä heitti kahvilusikkansa eteiseen. Sitten hörppäsi loput kahvistaan.
Mulle iski hirvee hinku pelata vähän huispausta. Mentäskö? Fred kysyi ja harppoi eteiseen.
No mikä ettei, James sanoi ja nousi hänkin. Hän seurasi Frediä eteiseen ja laittoi kengät jalkaansa.
Hoi, Rox! Tuutko pelaamaan? Fred huusi siskolleen löydettyään lenkkarinsa.
Hetki! kuului yläkerrasta.

   Pojat seisoivat eteisessä muutaman minuutin puhuen huispauksesta, kunnes Rox oli valmis. He pelasivat kaikki kolme Rohkelikon huispausjoukkueessa. Rox ja Fred olivat perineet isänsä lyöjäntaidot. James ja Al pelasivat jahtaajina. He olivat ainoat viimevuoden joukkueesta, jotka olivat vielä koulussa. Jahtaajista kolmas Jamesin vuosikurssilla ollut Ryan Halls, joka oli tullut Tylyahon matkaltaan ympäripäissään ja koittanut tainnuttaa käytävällisen haarniskoita keskellä yötä, jonka jälkeen hän oli eksynyt vessan sijasta kirjastoon. Kirjasto oli suljettu loppu lukukauden ja poika lensi pihalle heti, kun hänen kaksi päivää kestänyt krapulansa oli hellittänyt. Joukkueen kapteeni oli ollut seitsemäsluokkalainen Julie Harris, joka oli pelannut pitäjää. Myös seitsemännellä luokalla ollut Lloyd Wells oli ollut etsijä.

   Hetken sen jälkeen, kun kolmikko oli noussut ilmaan, kuului heidän takaansa huuto:
Hei! Mihin te nyt pingotte? se oli Al. Edelleen hyvin unisen näköinen 15-vuotias poika viiletti heitä kohti luudanvarrellaan.
Huispausta pelaamaan, tuutko? James sanoi kiepahdettuaan ympäri.
No joo, mikä ettei. Kotikoloon? Al kysyi.
Jep, Rox sanoi ja lähti sitten nousuun. Pojat seurasivat.

   Reilun vartin lennon päästä he näkivät allaan Saukkonummen kylän ja sen laitamilla ränsistyneen Kotikolon. He laskeutuivat siististi hökkelin takapihalle. Sitten alkoi hirveä kinastelu siitä, kuka menisi ensimmäisenä sisään. Vanhempina ja vahvempina pojat työnsivät Roxin sisään ja menivät itse perässä. Kuten he olivat arvelleet, Molly-mummu oli hyökännyt halaamaan ja suukottamaan Roxia. Kun Rox oli päässyt irti, pojat saivat kaikki vuoron perään suukon otsalle.
No? Molly kysyi silmäillen lapsenlapsiaan. Mikäs tuo koko katraan mummun luo?
Huispaus, Fred töksäytti.
Aah, aivan. Isäsi muuten kävi aamulla, hän kertoi Oliverin kutsusta. Koittakaa sitten käyttäytyä siellä Suomessa, Molly sanoi lähinnä Fredille ja Jamesille. Pojat virnistivät mummulleen.
Mummu, missäs pallot on? Al kysyi.
Jaa, en ole varma, käykää kysymässä vaarilta, hän on vajassa, leikkimässä taas varmasti jollain jästivempeleillä.
Joo, James sanoi.
Jäättekö te syömään, kun olette pelanneet? Molly hihkaisi nelikon perään kun he kävelivät ulos.
Toki! Fred huikkasi takaisin.

   Vaja näytti siltä, miltä se oli aina ennenkin näyttänyt. Seinät ja hyllyt täynnä erilaista jästirojua. Paristoja, kumiankkoja, vaarin kuuluisa töpselikokoelma, rikkinäinen leivänpaahdin…
Hei! James huikkasi vajan perälle. Vaari, ootko sä täällä?
Kyllä vain, tulkaa tänne perälle! kuului Arthurin innostunut ääni jostain rojun seasta.
   Harmaapartainen Arthur Weasley istui pää kumarassa ilmeisesti tietokoneen näytön yllä. Alin potkaistua vahingossa tyhjää peltipurkkia, Arthur nosti päänsä ja katsoi lastenlapsiaan.
Jaa, te tulitte sitten ihan kunnon porukalla! No, mitäs nuoriso meinaa? Arthur sanoi ja nousi ylös.
Meinattiin vähän käydä huispaamassa. Missä pallot mahtaa olla? Fred kysyi. Arthur raapi päätään ja katseli ympärilleen.
Jaa-a, katsotaan. Tulejo! Arthur huitaisi sauvallaan. Sitten kuului kauhea rämähdys, kun iso sälelaatikko tömähti alas hyllystä. James ja Fred nostivat sen pystyyn. Sitten he kantoivat sen ulos ja lähtivät kohti pientä pellonkaistaletta, johon he olivat pari kesää sitten pystyttäneet yhden huispausvanteen.

   Heillä ei ollut varsinaisia huispauspalloja. Kaatona käytettiin vanhaa koripallo, jonka he olivat löytäneet Saukkonummen kentältä. Ryhmyiksi he olivat etsineet kaksi mahdollisimman pyöreää kiveä, jotka he lumosivat aina lentämään ympäriinsä. Heidän taidoillaan kivet lensivät vähän oikeaa ryhmyä laiskemmin, mutta sen verran äkäisiä ne olivat, että tielle ei halunnut jäädä. Sieppiä heillä ei ollut, koska mitäpä he sillä tekisivät, kun kukaan ei kerta ollut etsijä.
 
   Nelikko aloitti pelaamaan omia paikkoja pelaten, mutta kun Al oli saanut kolmesti ryhmystä, he päättivät, että ryhmyt olisi näin pienellä porukalla viisainta jättää pois. Sitten he pelasivat niin, että Rox meni pitäjäksi ja pojat koittivat saada maalia aikaan.

   Hei, moi! Pääsenkö mä peliin mukaan! kuului ääni heidän alapuoleltaan, kun he olivat pelanneet noin puoli tuntia. Se oli heidän serkkunsa Hugo, 12-vuotias punapäinen poika, joka juoksi heitä kohti luudanvarsi olallaan.
Moi, Hugo henkäisi, kun he olivat laskeutuneet.
Terve, mites menee? Fred kysyi.
Tylsää on ollu, Rose on istunu koko kesän huoneessaan ja kirjottanu joka päivä varmaan kakssataa kirjetä jollekki pöntölle, Hugo sanoi.
Taidan tietää, kuka se pönttö on, James sanoi happamana. He olivat viime lukukautena huomannut, että heidän Rose-serkkunsa oli alkanut liikkua Scorpius Malfoyn kanssa.
Jos se tosiaan on sen limasen lakananaaman kanssa, nii mä kyllä sanon että helkutin kelkutti! Fred manasi. Mutta antaa sen olla, ilmaan miehet. Hugo saa pelata pitäjänä. Minä ja Al vastaan Rox ja James, ok?
No joo, mikä ettei! Al sanoi ja nappasi kaadon kainaloonsa. He nousivat ilmaan ja alkoivat jälleen pelata. James ei voinut muuta kuin hämmästellä, kun hän katsoi Hugoa. Hugo oli aina ollut hieman kehno lentäjä, mutta James ei ikinä ollut nähnyt Hugoa pitäjänä. Hugo ei päästänyt yhtään maalia ensimmäisen tunnin aikana. Siinä vaiheessa, kun maaleja alkoi syntyä, James ja Al pelasivat periaatteessa kahdestaan, sillä Fred ja Rox olivat alkaneet taklata toisiaan luudalta, kun jahtaajana pelaaminen ei oikein heiltä onnistunut.

   Kellon tultua puoli viisi, Rose saapui kentän laitaan ilmoittamaan, että ruoka olisi valmis. Peli päättyi Alin voittoon, osittain siksi, että hän heitti voittomaalin, kun Hugo oli jo lähtenyt pois vanteelta.   

Molly oli valmistanut ruuaksi lohta ja uuniperunoita. James mättäsi lautasensa täyteen ja alkoi kauhoa ruokaa nieluunsa suurella ruokahalulla. Pitkän pelin ja niukan aamiaisen jälkeen ruoka maistui mainiosti. Pöydässä oli ahdasta, sillä Ron-eno ja Hermione-täti olivat tulleet Kotikoloon viikonlopuksi. Heitä oli siten tasan kymmenen. Sitten kun vielä Bill-eno sattui piipahtamaan kotimatkallaan, Molly istutti hänetkin pöytään.
Ei, äiti, en nyt millään ehdi, Bill oli koittanut kieltäytyä. Fleurilla on paisti uunissa, pitää kiiruhtaa kotiin.
Kyllä on sillä lailla, että äidin tehtävä on huolehtia, että hänen poikansa saa syödäkseen, vaikka poika sattuisikin olemaan aikuinen ja vaimolla olisikin paisti uunissa. Saa olla vaikka kaksi paistia, mutta kun äiti käskee pöytään, silloin istutaan! Molly oli tulistunut.
Niin, kyllä, äiti. No jos sitä pari perunaa ottaisi, Bill oli alentunut ja istunut pöytään.

   Illan tultua James makasi olohuoneen sohvalla mahaansa pidellen ja voivotellen. Hän oli syönyt hieman liikaa. Fred nukkui rauhattomasti nojatuolissa. Rox ja Al pelasivat shakkia lattialla ja Rose luki jälleen jotain ylipaksua kirjaa ikkunan vieressä. James pani merkille, että tyttö vilkuili vähän väliä pimenevälle taivaalle. Hän taisi odottaa pöllöä Lakananaamalta. Hugo oli lähtenyt vielä lentämään.

   Paljos kello on? Fred tiedusteli havahduttuaan hereille.
Puol kymmenen, Al sanoi vilkaistuaan kelloaan. Fred haukotteli.
Jep, vois lähtee kotiin kohtapuoliin. Vai mitä?
No joo, mikä ettei, Al sanoi ja nousi ylös. James nousi istumaan ja kirosi mahaansa.
Kuulkaa, mä en taija olla vielä lentokunnossa, hän sanoi. Taidan jäähä tänne yöks.
Joo. No, mä tuun varmaan huomenna taas pelaamaan vähän. Nähään. Moikka, mummu! Fred huikkasi ja lähti sitten ulos Rox ja Al kannoillaan. James lysähti takaisin sohvalle.
Mummu, mä jään yöks, okei? hän huikkasi keittiön suuntaan.
Selvähän se, kultaseni, käyn sijaamassa sinulle vuoteen, kuului Mollyn ääni keittiöstä. James kääntyi mahalleen. Hän katsoi Rosea sohvan selkänojan yli.
Rose, hän sanoi. Tyttö ei vastannut, hän oli selvästikin uppoutunut kirjaansa. ROSE!
Häh? Rose hätkähti.
Moi, James sanoi ja naurahti hiukan.
No hei, Rose vastasi ja laittoi kirjansa pois. Hän vilkaisi ulos.
Mitä sä oikeen meinaat sen Lakanan kanssa? James kysyi ja kohensi asentoaan.
En mitään, Rose sanoi ja punastui hieman.
No ei se ihan siltä näyttänyt sillon asemalle ennen ku juna lähti, James sanoi huvittuneena.
No meinaan mitä meinaan, omapahan on asiani, Rose tokaisi.
Etkö sä muka oo kuunnellu isäs juttuja Malfoysta? James kysyi.
Oon, Rose sanoi tympääntyneenä.
Nonii, eli ootko sä vähän tyhmä?
Mutta, serkkukulta, ku isä tunteeki vaan Scorpin isän. Kun menin kouluun, ajattelin ihan saman lailla Malfoysta ku kaikki te muutki. Mut ku tutustuin Scorpiin, huomasin, että se ei ollu ollenkaan samanlainen ku isä on kuvaillu sen isän olleen. Te ette vaan tunne sitä. Se sitä paitsi itekkin häpee sukunsa menneisyyttä, Rose sanoi jo vähän vihaisen kuuloisena.
Omat on hautajaises, James tokaisi ja nousi ylös. Meen nukkumaan, nähään aamulla.

   James suunnisti kohti hänen Charlie-enonsa vanhaa huonetta, jossa hän yleensä nukkui ollessaan Kotikolossa. Hän oli yhtäkkiä väsynyt niin paljon, että hän rojahti suoraa päätä sänkyyn vaivautumatta edes riisuuntumaan. Hän nukahti melkein heti.

   Ovi narahti hieman, kun joku tuli sisään. Sitten narahti viereinen sänky, peitto kahahti ja se joku henkäisi. James avasi silmänsä. Hän tuijotti kattoa.
Hugo? hän kysyi hiljaa.
Sori, herätinkö mä sut? Hugo kysyi vähän varuillaan. James kääntyi poikaan päin.
Joo, mut ei se mitään. Paljon kello on?
Joku kakstoista varmaan.
Näinkö kauan sä olit lentämässä? James kysyi.
Joo.
Susta on tullu hyvä, James sanoi hymyillen, mutta Hugo tuskin huomasi sitä pimeässä.
Oikeesti? Hugo sanoi innoissaan.
Joo, joo. Voisit koittaa pitäjäks tänä vuonna, James sanoi.
Emmä taida. Emmä pääsis kuitenkaan, Hugo sanoi, mutta James kuuli hänen äänestään, että Hugo tiesi itsekkin, että voisi hyvinkin pärjätä.
Mikset pääsis? Fredistä tulee varmaan kapteeni, nyt kun Harris lähti pois. Fredinki mielestä sä oot hyvä. Ja sitten oltas kaikki serkukset joukkueessa. Paitsi Rose ja Lily, mutta Rose ei osaa varmaan ees lentää ja Lily… No, Lilystä en tiiä.
No joo. Ehkä mä koitan sitten. James? Hugo kysyi hieman aralla äänellä.
No? James vastasi.
Tuota… ööh… ootko sä, tai siis, no niin, ootko sä koskaan ollu… ööh… rakastunu kehenkään? Hugo kysyi äänellä, jonka James tuskin kuuli.
Jaa…, James aloitti. Häntä ihmetytti Hugon aiheenvaihdos. Ei, empä usko että oikeesti oon. Miten nii?
No… kahesta syystä. Kun Rose aina sössöttää äitille, että se on rakastunu siihen johonkin, kenen kanssa se kirjottaa kirjeitä, nii isä ei tykkää siitä, nii onko se sillon väärin?
Ai se rakastaminen vai? No ei se sinänsä kai ole. Mutta se ketä se nyt on rakastavinaan on kyllä täys tampio, James sanoi.
Aijaa. Selvä, Hugo sanoi.
Sulla oli kaks syytä? James sanoi. Hugosta huomasi, että toinen syy oli selvästi hänelle vaikeampi kertoa.
No, ööh, tuota, öhm, ööh… ääh. No kun koulussa on yks tyttö, joka on tosi kiva ja mä oon sen kanssa aina joskus. Mutta mulla on semmonen olo, että se ei ehkä enää tykkää musta niin paljon, koska lähetin sille kirjeen, mutta se ei vastannu siihen. Ja mä en tiedä että rakastanko mä sitä, koska en tiiä mitä se meinaa tarkalleen. Ja sitten vielä semmonenki juttu, ku mitä mun pitäs tehä sen kanssa, jos mä rakastan sitä?

James oli hetken hiljaa. Hänellä vähän avuton olo. Hänenkö nyt pitäisi valaista Hugoa tälläisissä asioissa? Eihän hän ikinä juuri varsinaisesti jutellut Hugon kanssa. Mutta toisaalta, jos mietti muita mahdollisia juttelukavereita Hugolle, vain Fred sopisi hommaan häntä paremmin. Ron-eno varmaankin sulkisi Hugon komeroon, jos hän mainitsisi edes tietävänsä tyttöjen olemassaolosta ennen kuin olisi täyttänyt vähintään viisitoista. Alin kanssa Hugo jutteli muuten aika paljon, mutta Alin nais-asioitten hoito-ohjeet kuuluisivat varmasti ison punaisen EI NÄIN-otsikon alle.

   No, tuota noin. No, jos se olis nyt täällä, nii mitä sä haluisit tehä sen kanssa?
Emmä tiiä. Jutella? Hugo sanoi epäileväisenä.
No ootko sen kanssa koulussa kahestaan, vai ootteko te jossain porukassa? James kysyi
No yleensä kahestaan. Koska meillä ei oo yhteisiä kavereita. Yleensä me vaan istuskellaan pihalla ja jutellaan.
Haluisitko sä tehä sen kaa jotain muutanki? James kysyi vähän tunnustellen. Hän ei oikein tiennyt kuinka puhua tytöistä neljä vuotta nuoremman kanssa. Hän ei muistanut mitä itse oli ajatellut tytöistä 12-vuotiaana.
Mitä niinku? Hugo kysyi
No, emmä tiiä, pitää kädestä? Pussailla? James kysyi ja nyt hän tunsi itsensä nii tyhmäksi, että hautasi päänsä tyynyynsä tukahduttaakseen naurunsa.
Emmä tiiä, kai. Onko se kivaa? Hugo kysyi. James nosti päänsä tyynystä.
Ai pussailu vai? No, riippuu kenen kanssa pussailee. Sen takia me pestään hampaat. Ei sen takia, että niihin tulis reikiä. Se on ihan tyhmää, kestää noin puol sekuntia uusia hammas, jos se reikiintyy.
No mistä sen sitten tietää, kenen kanssa on kivaa pussailla? Hugo kysyi ja James näki kuinka hänen serkkunsa tumma hahmo nousi jo istumaan.
No, eka kannattaa vähän vilkuilla, että onko toisella vielä lounasta suussa. Mut sitten sitä vaan pitää kokeilla, James sanoi ja rentoutui nyt hieman. Hän muisteli omaa ensisuudelmaansa.

 Neljännen vuoden Kurpitsajuhlan jälkeen hän oli lähtenyt Fredin kanssa ulos säikäyttelemään kuhertelevia pareja puskista. Sillon he olivat ensimmäistä kertaa tavanneet Fred tyttöystävän Aprilin ja tämän kaverin Stacyn. Fred katosi miltein saman tien Aprilin perässä jonnekin metsän laitaan. James oli itse jo kyllästynyt muitten säikäyttelyyn ja lyhyen, mutta hienon hetken kuluttua hänet ja Stacyn oli säikäyttänyt professori Longbottom. Sen jälkeen James oli lintsannut melkein puolet yrttitiedon tunneista jouluun saakka, kunnes hänen isänsä oli pitänyt hänelle lyhyen ja vaivaantuneen oppitunnin naisista ja käskenyt hänen painua takaisin yrttitiedon tunneille.

   No mites sitten kun se ei vastannut mun kirjeeseen? Hugo keskeytti Jamesin muistelot.
Jaa-a, vaikea sanoa. Voi olla, että se ei ole keksinyt mitään fiksua sanottavaa ja eikä ole halunnut kirjoittaa pelkkää merkityksetöntä hölötystä, ettet sinä vain luulisi häntä typeräksi, James lohdutti. Mutta kyllä sä siitä tykkäät, se on selvää.
No mitä mun sit pitäs tehä? Hugo tiedusteli kiihkeästi.
Sun ei pidä tehä mitään. Sä voit tehä ihan mitä sinä ja se vaan haluatte. Mutta vain jos te molemmat haluatte, muista se, muuten käy köpelösti, James sanoi ja hänelle tuli taas vähän tyhmä olo
Joo. No, mä alan nukkumaan. Oli kiva jutella, öitä, Hugo sanoi ja painoi päänsä takaisin tyynyyn.
Joo, öitä, James sanoi tyytyväisenä itseensä. Hän oli juuri neuvonut serkkuaan jossain. Ja ihan hyvin vielä, toivottavasti.

   Aurinko oli jo korkealla, kun James nousi seuraavana aamuna ylös. Hän vilkaisi viereiseen sänkyyn ja huomasi, että Hugo oli jo noussut ja lähtenyt. James haukotteli makeasti ja lähti alakertaan. Rose istui aamupalapöydässä lukien taas sitä samaa paksua kirjaa.
Huomenta, James tervehti ja otti kupin kahvia.
Huomenta, Rose vastasi kohottomatta katsettaan kirjasta. Fred muuten tuli hetki sitten, se on pelaamassa.
Okei, James sanoi ja hörppäsi kahviaan. Hän otti lautasellisen puuroa ja kauhottuaan sen tyhjäksi, hän lähti kohti pelikenttää.

   Fred viiletti ympäri peltoa ryhmy perässään noin kymmenen metrin korkeudessa. James nousi hänkin lentoon.
Huomenta, Fred henkäisi kumautettuaan ryhmyn kauemmas.
Huomenta, James sanoi.
Isä sano, että me päästään sinne kisoihin, Fred sanoi ja lähti hiljakseen lentämään kohti ryhmyä.
Hienoo, toivottavasti meikin lähetään, James sanoi ja syöksyi pois serkkunsa kumauttaman ryhmyn tieltä.
Kyllä te lähette, kävin aamulla teillä kysymässä Alia, mut sen piti jäähä pakkaamaan, koska te kuulemma ootte perjantaihin asti täällä ja sitten lähette täältä kisoihin. Sitten sieltä te kai ette enää mee kotiin vaa jäätte Vuotavaan loppulomaks ja sieltä sit kouluun. En oo ihan varma, kyllä sä tiiät mimmonen Al on ku se selittää jotain oikein huolella, siitä ei ota kukaan selvää, Fred kertoi. Jamesin oli ihmeteltävä suuresti, miten Fred oli saanut koko kertomuksensa sanottua yhteen hengenvetoon.
Ahaa, James tuumasi ja naurahti.
Ai ja sun piti mennä kanssa pakkaamaan, Fred lisäsi ja virnisti.
Aijaa, okei. Hei, tuutko säki tänne yöks nytten? James kysyi.
En, lähen huomenna Aprilille. Sen äiti lähtee kato loppulomaks Kreikkaan. Aprilin isä ja sisko muuttaa takas Englantiin. Mutta joka tapauksessa, kun talo on tyhjillään, Fred Weasleyn on aika astua kuvaan, Fred sanoi ja virnisti vieläkin iloisemmin. Mutta Rox jää tänää ja isä ja äiti kanssa tulee.
No, onnee sulle, kuule. Mut mä meen nytte, moikka, nähään perjantaina, James sanoi ja lähti kotia kohti.

   Omassa huoneessaan James istahti sängylleen. Hän vilkaisi matka-arkkuaan ja sitten kaappiaan. Arkussa ei ollut juuri mitään, muutama kirja. James nousi ylös ja alkoi latoa summittain vaatteita kaapista arkkuun. Pakkaaminen kävi äkkiä.

   Kun homma oli valmis, James kantoi arkkunsa ulos ja nakkasi luudanvartensa päällimmäiseksi. Sitten hän meni takaisin sisään. Hän otti jääkaapista kannun mehua ja istui pöydän ääreen juomaan.

   Parin tunnin kuluttua James, Al ja Lily istuivat keittiön pöydän ääressä odottamassa vanhempiaan töistä. Harry oli auroriviraston johtaja ja Ginny oli Päivän Profeetan urheilutoimittaja.

   Kun lapset olivat odotelleet vanhempiaan noin puolisen tuntia, kuului pihalta räksähdys. Sitten ovi kävi ja sitten heidän isänsä tuli keittiöön.

Kaikki valmiina? Harry kysyi ja vilkuili lapsiaan. Lapset nyökkäsivät.
Noniin, sitten mennään, äiti tulee suoraan Kotikoloon, Harry sanoi ja viittasi lapsensa ulos.

   Ulkona James nappasi matka-arkkunsa ja otti isäänsä olkapäästä kiinni. Harry otti Alia ja Lilyä käsistä kiinni ja sitten he kaikkoontuivat. Lyhyen hetken kuluttua Jamesin jalat tömähtivät Kotikolon etupihalle. Häntä huimasi hetken (James ei pitänyt ilmiintymisestä) ja sitten hän lähti toisten perässä sisälle.

   Rox, Hugo ja Rose istuivat pöydän ääressä syömässä lihamureketta. James otti lautasen ja lappasi siihen muutaman perunan ja vähän mureketta. Hän istui Roxin ja Rosen väliin. Hän huomasi Rosen hupparin taskusta pilkistävän kirjeen. Hän vilkaisi Roxia, joka pyöräytti silmiään. James kohotti kulmiaan ja otti leipää.

   Viikko Kotikolossa kului yllättävän nopeasti, siihen nähden, että talossa asui yhtä aikaa neljätoista ihmistä. Viimeinen ilta kuitenkin tuntui sitten ottavan äkkiä kuluneen ajan takaisin, sillä kun Fredkin tuli takaisin, jokaiseen paikkaan kulkeminen kesti kaksi kertaa kauemmin, kun vähintään neljä ihmistä yritti samaan aikaan tunkea käytävän poikki. Iltapalan jälkeen James oli vihdoin päässyt pujahtamaan Charlien huoneeseen.

   James makasi sängyllään, kun Fred astui sisään.
Terve. Nukutko jo? Fred kysyi ja sulki oven.
En. Kohta vois kyllä alkaa nukkumaan, aikanen herätys aamulla, James sanoi ja kääntyi kyljelleen.
Niimpä. Mitäs täällä muuten on tapahtunu viikon aikana? Fred kysyi ja meni makuulleen patjalleen.
Ei kummempia, mutta ei sillä väliä. Mites Aprilin kanssa? James kysyi ja virnisti serkulleen.
Seksiä, Fred tokaisi tyynesti.
Ylläri. Te sitte vaa paneskelitte koko viikon? James kysyi.
Tuota, ensinäkin, me rakasteltiin ja toisekseen, ei, ei koko viikkoa. Pitää sitä muutaki tehä. Esimerkiks, me käytiin rannikolla kattomassa asuntoa, Fred sanoi.
Ai, te sitte otte tosissaan muuttamassa yhteen koulun loputtua. Voi paska, Fred, mitä teen ens vuonna, ku sä et oo koulussa? James huokaisi.
No, samaa mitä minä tänä vuonna, Fred sanoi ja virnisti.  S.U.P.E.R. – Sählään, Uunoilen, Pelleilen ja Erityisesti Riehun!
James naurahti.
Niin kai sitten. Mut hei, ootko huomannu, että Hugo olis ollu viime vuonna jonku tytön kanssa paljon? James vaihtoi aihetta.
Noh, Lilyn? Nehän on suunnilleen aina siinä yhessä porukassa? Fred veikkasi.
Ei, ku siis ihan kahestaan?
Ööh, jaa. Saatoin nähä sen kerran tai kaks jonkun yhen kanssa. En kyllä tiiä kuka se on. Miten nii?
No, se alko kyselee multa kaiken maailman vinkkejä tässä viikko sitten. Tytöistä siis, James kertoi.
Jaa. No mitäs sä sille selitit? Fred kysyi vähän huvittuneena.
No en minä tiiä. Jotain järkevää kai, toivottavasti, James sanoi.
No, toivottavasti Hugo ei liikaa järkyttyny. Mutta voitas alkaa koisaamaan? Fred sanoi ja veti peittonsa päälleen.
Joo, öitä, James sanoi ja kääntyi mahalleen.
Öitä, Fred sanoi.

   Kaikki heti ylös! Olette nyt jo myöhässä! Vauhtia!
James heräsi Mollyn äkäiseen huutoon. Al ja Hugo olivat ilmaantuneet yön aikana kahdelle siskonpedille huoneen nurkassa ja he hieroivat nyt silmiään unisena. James nousi haukotellen istumaan, veti housut jalkaansa ja potkaisi vielä hiljaa kuorsaavan Fred hereille.

   Aamupalan syötyään James, Fred, Al, Hugo, Rose, Rox, Lily, Harry, Ginny, Ron, Hermione, George ja Angelina seisoivat kahdessa neljän hengen ja yhdessä viiden hengessä ryhmässä.
Noniin, kolmosella! George kailotti. Yksi, kaksi, kolme!
Kuului kolme suunnilleen saman aikaista räksähdystä, kun ryhmät kaikkoontuivat. Hetken kuluttua he ilmiintyivät jonnekin. James katseli ympärilleen. Siellä täällä näkyi jännittyneen näköisiä miehiä ja naisia.
Tuota, ollaanko me Suomessa? James kysyi vähän hämillään.
Ei tietenkään, hölmö. Tämä on Porttiavainkeskus, vähän Lontoon ulkopuolella, Harry sanoi ja viittasi joukon peräänsä. He kävelivät puiselle tiskille, joka seisoi keskellä nurmea.
Kolme porttiavainta Huispauksen maailmanmestaruuskisoihin, kiitos, Harry sanoi tiskin takana istuvalle noidalle. Noita kaivoi tiskin alta lahon pesäpallomailan, repaleisen sateenvarjon ja lasten punaisen lelumopon. Sitten noita heilautti sauvaansa ja mumisi jotain.
Viisi kaljuunaa, noita sanoi ja ojensi porttiavaimet Harrylle. Harry ojensi rahat.
Lähtö on noin kolmen minuutin kuluttua, noita sanoi. Harry nyökkäsi ja kääntyi ojentamaan porttiavaimet.

   Kolmen minuutin kuluttua kaikki kolme porttiavainta syttyivät siniseen hehkuun ja sitten ne tempasivat joukkion mukaansa. Hetken pyörittyään joukko mätkähti sammaleiselle aukealle keskelle pimeää metsää. James nousi seisomaan. Hän katseli ympärilleen ja äkkäsi kapean polun pois aukealta.
Tuolla, hän sanoi ja lähti kohti polkua.

   Hetken kuljettuaan seurue saapui suuremmalle ja valoisammalle aukiolle, joka oli täynnä telttoja. Jamesin jäädessä pällistelemään, Harry tarpoi poikansa ohi kohti miestä jolla oli likainen parransänki, väljä College-paita ja lyhyet farkkusortsit.
Päivää, puhutteko englantia? Harry kysyi mieheltä.
Tämä on brittien alue, mies vastasi. Onko teillä varaus?
On, kolme teltta paikkaa, kaksi Weasleyn nimellä ja yksi Potterin nimellä.
Potter, Potter.. ahaa, rivi 17 paikka 3. Ja Weasley, tuota, Ronald Weasleyn nimellä rivi 17 paikka 4 ja George Weasley, rivi 17 paikka 2. Rivi 17 löytyy tuolta päin, mies sanoi ja osoitti aukean vasempaan laitaan.
Selvä, kiitoksia, Harry sanoi. Mies kumarsi hieman ja joukko lähti kohti riviä 17.

   Teltat pystytettyään James, Fred ja Al lähtivät vaeltamaan ympäri aukiota. Siellä täällä liehui Iso-Britannian lippuja. He äkkäsivät matkamuistokojun ja Fred ja Al lähtivät ostamaan karkkia ja kaikkea muuta krääsää. James oli jättänyt rahapussinsa telttaan ja hän jäi kuljeksimaan kojun lähietäisyyteen. Yhtäkkiä James pysähtyi ja jäi tuijottamaan kohtaan, josta oli juuri kävellyt maailman kaunein tyttö. Tai no, ainakin tämän kaksoisolento. Ainut ero Fredin tyttöystävään Apriliin olivat mustat hiukset. James käännähti kannoillaan, mutta ei nähnyt enää tyttöä. James kirosi.
Mitä sä mölyät? Al kysyi tullessaan veljensä viereen.
En mitään, James sanoi. Hän mietti oliko hän nähnyt omiaan. April se ei ainakaan ollut. Tyttö ei ollut tarpeeksi pitkä ja sitä paitsi Aprillilla oli vaaleat hiukset.

   Illan tultua pojat olivat palanneet teltoille. Sieltä he lähtivät koko porukalla kohti stadionia. Stadionin oli pakko olla ainakin sata kertaa suurempi kuin Tylypahkan huispauskenttä. James kiipesi Roxin perässä kohti korkeinta katselutornia. Kiivetessään hän katseli ympäri kirkkaana loistavaa stadionia.

   Heidän paikkansa olivat loistavat. Ne olivat kentän keskilinjassa, joten he näkivät molempien puolien maalisalot yhtä hyvin. James istui Fredin ja Roxin välissä. Hänellä oli sylissään iso pussi suklaasammakoita, viisi rasiaa Joka Maun Rakeita ja kolme pulloa kermakaljaa.
 
Kun Britannian joukkue viimein lensi kentälle, noin puoli stadionia hurrasi raivokkaasti. Selostaja kuulutti:

Hyvät naiset ja herrat: Wood, Silverstone, Smith, Tucker, Yelnats, Harper ja Boot! Britannia on siis ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen selvinnyt finaaliin asti. Loistava suoritus heiltä. Ja sitten saapuu kentälle illan kotijoukkue, Suomi! Mäkinen, Virtanen, Virtala, Kukkonen, Salmela, Järvinen ja Tikkanen! Suomi on nyt viidettä vuotta mukana maailmanmestaruus sarjassa ja ensimmäistä kertaa finaalissa. Illan aputuomareina toimivat Hans Tottenburg Saksasta ja Al Astippui Intiasta. Päätuomarina toimii 23 vuotta Bulgarian maajoukkueessa pelannut Viktor Krum! Ja peli alkakoon!
 
Seitsemän ja puolen tunnin kuluttua peli oli edelleen kesken. Suomi johti peliä 240-210. James oli ensimmäiset viisi tuntia tuijottanut silmä kovana, kuinka taitavia maajoukkue tason pelaajat olivat. Kuuden tunnin kuluttua hän alkoi jo pikkuhiljaa toivoa, että sieppi jo löytyisi. Seitsemän tunnin pelin jälkeen hän oli uppoutunut ajattelemaan sitä tyttöä, jonka hän oli aiemmin nähnyt.

Kova karjaisu hänen vierestään havahdutti Jamesin. Fred oli loikannut pystyyn ja hyppi nyt innoissaan leveästi hymyillen.
Mitä? James kysyi ihmeissään.
Harper iski Vaihdokkaan! Fred huusi innoissaan.
Minkä? James kysyi, mutta Fred oli liian innoissaan vastatakseen.
Sieppi! kuului Lilyn huuto muutaman penkin päästä. James näki kuinka molempien joukkueiden etsijät kiisivät koko ajan korkeammalle vähän väliä välkehtivän kultaisen läntin perässä. Sitten yhtäkkiä etsijät kaarsivat takaisin alas. Sitten he kääntyivät kohti sitä penkkiriviä, jossa Potterit ja Weasleyt istuivat. James vilkuilu ympäriltään sieppiä, mutta sitä ei näkynyt. Boot ja Tikkanen kuitenkin syöksyivät heitä kohti täyttä vauhtia. Enää kymmenen metriä, kahdeksan, kuusi, viisi, Tikkanen nousi pois törmäyskurssilta, neljä, kolme, kaksi, James hyppäsi Frediä kohti väistäessään Roxia, joka väisti Rosea, yksi, James näki Lilyn kumartuneen polviensa päälle kädet pään suojana. Sitten kuului hirveä rämähdys ja Jamesin avattua silmänsä hän näki Bootin makaavan raajat levällään, käsi ojossa, pää Lilyn kengän päällä, hullu virne naamallaan. Bootin luuta oli kolmessa osassa seuraavalla rivillä istuvan vanhuksen sylissä. Lily tuijotti kummissaan jaloissaan makaavaa miestä. Sitten James havahtui ja astui Roxin ja Rosen ohi ja auttoi Bootin ylös.
Voitettiin, Boot sanoi iloisesti Jamesille ja nosti nyrkkinsä ylös.
Boot on napannut siepin! Britannia on voittanut pistein 240-370! Peli on ohi! Selostajan ääni kaikui stadionilla.
Anteeksi, että lensin päin, Boot sanoi hymyillen Lilylle. Sitten hän ojensi tytölle siepin ja lähti kohti katsomon laitaa, jonne Oliver Wood oli lentänyt.
Hieno suoritus, Mike, todella! Wood sanoi ja taputti Bootia selkään. Sitten hän antoi luutansa Bootille, joka lähti kunniankierrokselle. Wood itse kiipesi ylemmäs.
Potter! Hienoa nähdä taas! hän sanoi ja puristi Harryn kättä. Ja George ja Angelina, hienoa nähdä teitäkin. Olisipa Fredkin päässyt, rauha hänen sielulleen. Mutta tulkaa myöhemmin juhlimaan maajoukkueen telttaan, se on tuolla stadionin toisella puolella. Lähden nyt etsimään Katieta ja Alicea, he ovat varmaankin toisella puolella. Nähdään myöhemmin!
Wood puristi vielä kerran kaikkien kättä ja lähti sitten kutsuttaan itselleen ensin luudan.

   Noniin, me lähdemme nyt! Koittakaa käyttäytyä! Harry sanoi, kun he olivat hetken ehtineet levähtää teltoillaan.
Ainahan me, James naurahti, kun heidän vanhempansa katosivat teltan ovesta.
Joko? Al kysyi varmistettuaan, että kukaan ei ollut jäänyt kuuntelemaan.
Jep, James sanoi ja nousi ylös tuolistaan.
Hei, mihin te meette? Lily kysyi.
Ulos, sä voit mennä vaikka nukkumaan, James sanoi.
Ei väsytä, mä tuun mukaan! Lily sanoi pirteästi ja nousi ylös sängystään.
No tule sitten, mut pysy lähellä Aliä, okei? James sanoi.
Miks mua? Al kysyi närkästyneenä.
No, koska sulle ei lohkee kuitenkaa, James sanoi hiljaa ja lähti yöhön. Hän käveli Fredin teltalle ja meni sisään.
Moi. Tuutteko ulos? hän kysyi.
Äiti kyllä kielsi. Mikä ettei! Fred sanoi ja nappasi takkinsa. Rox teki samoin. He hakivat vielä Hugon. Rosea ei näkynyt missään. Sitten he lähtivät yön meluun ja juhlintaan.

   He kävelivät ohi monen iloisesti hoilottavan aikuisjoukon, muutaman jo sammuneen humalaisen ja parin närkästyneen näköisen vanhan mummon, jotka tirkistelivät telttojensa ovenraoista metelöijiä.
Aah, mulla on kauhee nälkä! Al sanoi ja osoitti kohti nuotiota, jonka ympärillä istui suunnilleen heidän ikäisiään nuoria paistamassa makkaraa. Heidän mennessä lähemmäs, he huomasivat että siellä oli muutama tuttukin. James äkkäsi hänen makuusalissaan nukkuvan David Criketin.
Hei, Dave! Säkin täällä! James sanoi ja viitoi muut mukaansa. He menivät istumaan Davidin ja tämän ystävien kanssa.
Joo, hieno peli oli, David sanoi puristaessaan Jamesin kättä. Sama porukka mukana? hän sanoi vilkaistessaan muita.
Aina, James sanoi ja otti makkaran. Keitäs nää on?
Ai joo, tässä on mun isoveli Tony, lähti viimevuonna Tylypahkasta. Sen tyttöystävä Stacy, sitten on Greg ja Henry, meidän loitsuryhmässä, kyllähän sä tiiät. Ja nää on Jess ja Amy, Jess on mun kaa samassa jästitiedossa ja Amy muutti kaks päivää sitten Lontooseen Kreikasta, David selosti. Silloin James huomasi sen saman tytön, Amyn. Ja samalla selvisi syy siihen, miksi tämä näytti niin Aprililtä.
Amy? Amy Pearl? Aprilin pikkusisko? Fred kysyi tytöltä.
Joo, tunnetko Aprilin? Amy kysyi hymyillen.
Joo, oon Fred, oon Aprilin kanssa kihloissa, Fred sanoi. Jamesin suu loksahti auki.
Mitä helvettiä?! Sä et sanonu mitään!
Ai joo. No, nyt kuulit, Fred tokaisi.
Ai joo, April on luonnollisesti kertonu susta, Amy sanoi.
Luonnollisesti. Niin, tässä on mun sisko, Roxanne, Fred sanoi.
Sano Rox vaan, Rox sanoi hymyillen.
Ja tässä on mun serkkuja, Hugo ja sitten Lily, Al ja James, jotka…, Fred aloitti.
Jotka eivät ole kihloissa sun siskos kanssa, James sanoi ja ojensi kätensä. Eikä kenenkään muunkaan kanssa.
Hauska tavata, Amy sanoi ja puristi Jamesin kättä. Fred tyrskähti. James mulkaisi häntä.
Mites loma muuten menny? David rikkoi hetken kestäneen kiusallisen hiljaisuuden.

   He vaihtoivat kuulumisia pitkälle aamuun asti, mutta sen jälkeen, kun Amy oli kertonut kiireisestä kesästään, James ei enää kuunnellut muita, vaan jäi tuijottamaan tyttöä.

[JuopunutMunkki]

Luku 2: Asiat muuttuvat


Elokuun 31. päivänä James heräsi tunkkaisesta huoneesta Vuotavan Noidankattilan yläkerrasta. Hän pukeutui ja meni alakertaan aamiaiselle. Hän oli ensimmäinen asiakas.
Hyvää huomenta, nuoriherra Potter, mitä saisi olla tänä aamuna? kysyi majatalon omistava kummitus.
Huomenta, Tom, paistettu kananmuna ja pekonia, kiitos. Ja lasi omenamehua, James vastasi. Hän meni istumaan nurkkapöytään. Hetken kuluttua Hugo tuli alakertaan. Tilattuaan hän äkkäsi Jamesin ja tuli samaan pöytään istumaan.
Huomenta! Hugo sanoi iloisesti.
Huomenta, James vastasi hivenen väsyneempänä. Mistäs nyt tuulee?
Ashley vastas mulle! Kirje tuli eilen illalla! Se tulee tänään tänne ostamaan koulutarvikkeita! Hugo touhotti innoissaan. Jamesilla kesti hetken tajuta, kenestä poika puhui.
Ai, hienoa, hän sanoi ja hymyili serkulleen. Silloin baaritiskin takaa kipitti pieni kotitonttu kantaen kahta tarjotinta.
Paistettu kananmuna ja pekonia, lasi omenamehua, olkaa hyvät. Ja kaurapuuro mansikkahillolla ja kaakao, siinä teille, olkaa hyvä, hyvää ruokahalua! tonttu vikisi. He antoivat tontulle reilun tipin, siltä varalta, että Hermione-täti sattuisi katselemaan. Hän johtamansa S.Y.L.K.Y. oli edennyt jo niin pitkälle, että kotitontun työllistäminen ilman palkkaa oli rikos. Tonttujen palkat olivat vielä selvästi ihmisten palkkoja pienemmät, mutta eivät tontut siitä valittaneet. Suurin osa niistä oli vieläkin sitä mieltä, että heille palkan maksaminen on rikos.

   Noin vartin syötyään, James ja Hugo näkivät jotain, mitä he eivät olisi välttämättä halunneet nähdä. Scorpius Malfoy oli tullut sisään Vuotavaan Noidankattilaan. Heti sen jälkeen Rose oli tullut alas. He suutelivat ja James päästi yökkäävän äänen. Rose huomasi heidät vasta silloin. Tyttö loi serkkuunsa murskaavan katseen, näytti tälle keskisormea ja marssi nokka pystyssä ovesta ulos poikaystävänsä seuratessa.
Multa meni ruokahalu, James sanoi ja nousi pöydästä. Hänen noustessa portaita ylös, Fred tuli vastaan.
Hei, meen tänää ostaa uusia kaapuja, tuutko mukaan? Fred kysyi.
Joo, mullaki on varmaan osa käyny lyhyeks, James vastasi.
Okei, mä syön äkkiä, tuun sit hakee sua.
Joo.

   James meni hänen ja Alin huoneeseen ja nosti eilen ostamansa koulukirjat sängylleen. Hän asetteli ne siististi arkkuunsa. Sitten hän istui ikkunalaudalle tuijottamaan jästilontoon kiirettä. Hänen ajatuksensa harhailivat jälleen kerran Amyiin. James ei ollut tullut kysyneeksi, mihin tupaan Amy oli menossa. He olivat molemmat kuusitoista. Ehkäpä heillä olisi jotain yhteisiä tunteja.

   James ja Fred kävelivät aurinkoisella Viistokujalla. He kävit ensin Hienoissa Huispaustarvikkeissa ihastelemassa uutta Loimuliito-kilpaluutaa. Kun hinnaksi osoittautui 500 kaljuunaa, pojat päättivät jättää unelmoinnin sikseen ja lähteä kohti Matami Malkinin puotia.

   Matamin puodissa oli heidän lisäkseen kolme todennäköisesti ensiluokkalaista. Pieni ruskeatukkainen tyttö ja tukevat, typerän näköiset identtiset kaksospojat. James ja Fred menivät seisomaan palleille tytön ja kaksosten väliin ja pian heidän kimpussaan hääräsi kaksi noitaa kankaineen, nuppineuloineen ja saksineen. Hetken kuluttua Harry astui kauppaan Lilyn kanssa. Typerän näköisten kaksosten lähdettyä Lily nousi Jamesin vieressä olevalle pallille mittailtavaksi.
Lily, tule sitten Irvetan eteen, kun olet valmis. James ja Fred, George haluaa näyttä teille jotain, käykää Witseissä, kun kerkeätte. Nähdään viimeistään illalla! Harry sanoi ja kääntyi lähteäkseen. Hän kuitenkin törmäsi lihavaan mieheen, joka oli ilmaantunut hänen taakseen.
Anteeksi, olimpa kömpelö… Harry? mies sanoi ja tihrusti Harrya siansilmillään.
Dudley? Harry sanoi epävarmalla äänellä. Mitä ihmettä sinä tällä teet?
Tuota, tyttäreni on, ööh.. noita. Hän on yksitoista, tuolla hän on. Hei, Emily! Dudley huiskutti sille pienelle tytölle. James tyrskähti. Hän oli kuullut juttuja hänen isänsä Dudley-serkusta.
Vau, Dudley, sinä kaikista maailman jästeistä. En olisi uskonut, Harry sanoi ja tarttui serkkuaan kädestä. Onneksi olkoon! Onko hänen äitinsä teikäläisiä?
Ei, hän on noita. Tuota, Emily taitaa olla valmis. Oli kiva nähdä taas, Harry, Dudley sanoi ja lähti tyttärensä kanssa. Harry tuijotti hetken heidän peräänsä, naurahti ja lähti hänkin ulos.

   Kun James ja Fred olivat maksaneet kaapunsa, he lähtivät Weasleyn Welho Witseihin. Kirkkaan oranssilla tapetoitu kauppa oli täynnä naurua, pieniä räjähdyksiä ja savua. Pojat tunkivat ihmisjoukon läpi tiskille, jossa yksikorvainen George Weasley kertoili vitsejä asiakkailleen.
Aah, pojat, tulkaapa takahuoneeseen, haluan näyttää jotain, hän sanoi äkätessään heidät. James ja Fred seurasivat takahuoneeseen.
Sain tämän vihdoin valmiiksi. Haamutin! George esitteli ylpeänä. Hän piti kädessään harmaata hieman revolverin kaltaista esinettä.
Mitä se tekee? Fred kysyi innoissaan.
Haamuttaa! George sanoi innoissaan. Katsokaa! hän sanoi ja osoitti haamuttimella Jamesia. Yhtäkkiä Jamesin huppari ikään kuin luisui hänen päältään pois. Hän koitti nostaa sen lattialta, mutta siitä ei saanut otetta. Hänen sormensa ikään kuin lipuivat sen läpi. Hän hupparistaan oli tullut…:
Haamu! James hihkaisi. Nerokasta! Tämä on loistava! Kauan se kestää?
Ikuisesti. En ole vielä keksinyt miten sen voi peruuttaa, George sanoi. James katsoi enoaan tyrmistyneenä.
Vitsi, vitsi! Napsauttaa vain tätä vipua tässä, George sanoi ja napsautti. James nosti hupparinsa ja laittoi sen takaisin päälleen.
Isä, mä haluun tän, Fred sanoi kokeillessaan laitetta.
Se on 4 kaljuunaa, George sanoi.
Mulla ei nyt oo, mutta mun isä maksaa, Fred sanoi ja virnisti. George hymyili ja pudisti päätään.
Niimpä tietysti. Ottaako James? George sanoi.
Totta kai, James sanoi ja kaivoi rahapussinsa esiin.
Ei, ei, ei. Etkö vieläkään usko? Isäs anto mulle ja Fredille 1000 kaljuunaa, että me saatiin bisnes käyntiin. Samana iltana me Fredin kanssa vannottiin, että yksikään Potter ei ikinä maksa Weasley Welho Witsistä. Onko selvä? George sanoi.
Kiitti, James sanoi ja laittoi haamuttimen reppuunsa.
Ei sitten haamuteta tytöiltä vaatteita pois, George sanoi ovella, kun pojat lähtivät kohti uutta makeisliikettä, Lumolan Melliä.

   Illalla James ja Fred palasivat Vuotavaan Noidankattilaan. He söivät perheidensä kanssa illallista ja menivät sitten Alin ja Hugon kanssa Jamesin ja Alin huoneeseen. He aikoivat lähteä yöllä seikkailemaan jästilontooseen.

   Siispä, kun kello löi yksi, James avasi hiljaa heidän huoneensa oven ja hän ja Al pujahtivat käytävään. He tapasivat Fredin ja Hugon portaiden yläpäässä. Nelikko hiipi portaat alas. He olivat juuri ovella, kun heidän takaansa kuului tuttu tiukka ääni.
Mihinkäs sitä ollaan taas menossa? Keskellä yötä? Huomenna pitäisi jaksaa lähteä kouluunkin! Miten te uskallatte? Ja otatte vielä Hugon mukaan? Rose astui esiin portaiden alta.
No, ulos ollaan menossa, kyllä, keskellä yötä, aivan, huomenna pitää jaksaa lähteä kouluun, ja kyllä, me uskallamme. Mutta ei emme ota Hugoa mukaamme, hän tulee täysin vapaaehtoisesti, James sanoi pilkallisesti. Ja mitä sinä mahdat tällä tehdä tähän aikaan yöstä?
Minä… tuota… ööh, odotin teitä! Tiesin, että te olette menossa! Rose sanoi.
Ahaa… entä mitä Lakana siellä kurkkii? James sanoi äkättyään valkeat, melkein pimeässä hohtavat kasvot portaiden takaa.
Nimi on Scorpius, poika sanoi tullessaan esiin.
No voi anteeksi, herra Hapanscorppu. Mutta mitä kurkit? James tivasi.
Ei se mitään kurki, Rose sanoi vihaisena. Mikä teitä vaivaa?
Ei meitä mikään vaivaa. Lakanalla näyttää tosin olevan jotain naamassa. Huulipunaa, kenties? Fred heitti väliin. He läpsäyttivät Alin kanssa kämmenensä vastakkain. Scorpius alkoi vimmatusti hinkata poskeaan hihaansa.
Scorp, ei mulla oo huulipunaa! Rose voihkaisi. James, Fred ja Al alkoivat hekottaa. Hugo ei oikein tiennyt miten päin olla.
Rose, sulla on helvetin fiksua seuraa! James sanoi edelleen nauraen.
James Potter, mä vihaan sua! Sä oot tätä vastaan vaan sen takia, että Scorp on luihuisessa! Rose itki.
En vaan sen takia, että se on luihuinen ja mua säälittää, että sä joudut nuolemaan sen limasta naamaa, James sanoi. Rose nosti keskisormensa pystyyn ja lähti itkien ylös. James vilkaisi Scorpiusta. Scorpius katsoi silmä kovana takaisin. James veti sauvansa taskustaan ja käveli Scorpiuksen eteen.
Anna Rosen olla, Lakana, tai sun naamas saa erittäin tumman rusketuksen, James sanoi hiljaisella äänellä.
Antakaa te sen olla. Mikä ihme teitä vaivaa? Mä en oo ikinä tehny teille mitään, Scorpius sanoi.
Mä oon varottanu sua, Malfoy. Painu pehkuun siitä, James sanoi ja astui taemmas. Scorpius vilkaisi muita ja lähti sitten Rosen perään.
Ihme nilkki, James sanoi ja tunki sauvansa taskuun. Tulkaa, mennään.

   Jästilontoo vaikutti paljon mielenkiintoisemmalta yöllä. He kuljeksivat pitkin tyhjiä katuja. He ostivat nakkikioskilta limsat ja hot dogit. Fred pani erään juopon tyhjät olutpullot jahtaamaan tätä. James ammuskeli haamuttimellaan sinne tänne. Kaikilla oli hyvin hauskaa, kunnes jästipoliisit lähtivät ajamaan heitä takaa. He saivat poliisit karistettua vähän ennen Vuotavaa Noidankattilaa. He päättivät, että se oli hyvä hetki mennä nukkumaan, sillä kellokin oli jo puoli
kolme.

   Jamesista tuntui, kuin hän olisi juuri vasta nukahtanut, kun hänen äitinsä oli jo tökkimässä häntä hereille. Pikaisen aamupalan jälkeen joukko lähti kohti King’s Crossia. Yksi kerrallaan he juoksivat laiturien yhdeksän ja kymmenen välisen puomin läpi. Savun täyttämä laituri yhdeksän ja kolme neljännestä oli jälleen kerran tupaten täynnä koululaisia ja heidän vanhempiaan.
Istukaa sitten lähellä Lilyä, Ginny sanoi Jamesille.
Äiti, kyllä se pärjää. Ja se varmaan istuu muutenkin samassa vaunuosastossa, James sanoi ja nosti Fredin kanssa Lilyn arkun junaan. Sitten hän halasi äitiään ja nousi junan kyytiin.
Nähdään kesällä! hän huikkasi iloisesti.
Älä luulekaan, että jäät kouluun jouluksi! Ginny huusi pojalleen. James huitaisi kädellään ja lähti Fredin ja Alin perässä etsimään tyhjää vaunuosastoa.

   James huomasi Amyn istumassa yksin osastossa, jonka ohi Fred ja Al olivat jo kävelleet. Hän liu’utti oven auki.
Moi! Muistatko mut? Sieltä maailmanmestaruuskisoista? Voidaanko me tulla istuun tänne? James kysyi.
Ai, James, moi. Joo, tulkaa vaan, Amy sanoi.
Okei, kiitti. Hei, tulkaa tänne! James huikkasi toisille. Hän nosti matka-arkkunsa tavara telineelle ja istui Amya vastapäätä. Fred tuli hänen viereensä. Rox istui Amyn viereen ja Al tuli Roxin viereen. Lily istui Fredin viereen ja Hugo istui Alin viereen.
Hmm, hiljasta, Amy totesi. Missä tuvassa te ootte?
Rohkelikossa, koko porukka sanoi kuorossa. He alkoivat nauraa.
Sääli, mä oon luihuisessa, Amy sanoi, kun tuli taas hiljaista. James tunsi palan kurkussaan. No se on luihuisessa, ei se välttämättä oo luihuinen. Mitä väliä? James ajatteli.

Makeiskärryn saapuminen keskeytti kamppailun Jamesin periaatteiden ja tunteiden välillä. He ostivat ison läjän kaikkia mahdollisia makeisia. Parin tunnin ajan he juttelivat ja tutustuivat Amyin. Maisema vaihtui ikkunan takana tasaista tahtia ja iltaa kohden taivas alkoi pimentyä. Sitten, kenenkään sitä odottamatta, juna alkoi kolista ja täristä. Sitten se pysähtyi ja kaikki valot sammuivat.
Mitäs ihmettä? kuului Alin ääni pimeästä. James katsoi ulos ikkunasta. Hän muisti, kuinka hänen isänsä oli kertonut, että kerran junaan oli noussut muutama ankeuttja kesken matkan. Ilma kuitenkin pysyi lämpimänä, joten ankeuttajat tuskin olivat asialla. Sitten valot taas syttyivät ja junan täytti matala miesääni:
Hyvät matkustajat. Veturiin on tullut teknisiä vaikeuksia, joiden korjaaminen kestää yön yli. Tylypahkaan ilmoitetaan myöhäisestä saapumisestanne. Vaunuosastojen penkeistä saa mainion nukkumapaikan noin kuudelle hengelle. Saavumme Tylyahoon noin kello yhdeksän huomen aamulla. Henkilökunta pahoittelee ja toivottaa hyvää yötä.
No tää on uutta, Fred totesi. Mun laskujen mukaan meitä on seittemän. Amy, tiiätkö, missä päin April on? Mä voisin mennä sinne nukkumaan.
Se on kolmannessa vaunussa jossain, Amy sanoi.
Okei. No, nähään aamulla, Fred sanoi ja nappasi reppunsa.
No, kai se on alettava laitta paikkoja nukkuma kuntoon, James sanoi. He nostivat penkkien selkänojat keskelle osastoa siten, että koko osastosta tuli yksi suuri patja. Sitten he konttasivat ja ryömivät hetken löytääkseen sopivat paikat. James meni lähimmäksi ikkunaa ja Lily tuli hänen ja Alin väliinsä. Hugo oli Alin vieressä ja Rox oli Amyn ja Hugon välissä. He juttelivat vielä hetken, kunnes pikkuhiljaa jokainen nukahti.

   James heräsi hätkähtäen. Hänen piti mennä vessaan. James nousi varovasti kyykkyyn ja sitten hän lähti konttaamaan kohti ovea.
James? kuului Amyn ääni. James jähmettyi Alin ja Hugon jalkojen väliin.
Sori, herätinkö? James kuiskasi.
Et, mulla kestää pari yötä, ennen kun pystyn nukkuu vieraissa paikoissa, Amy kuiskasi takaisin.
Ai, okei, James sanoi.
Olitko sä menossa johonki? Amy kysyi.
Ai, joo, vessaan, James sanoi ja nousi käytävälle. Vessaan päästyään James läimäytti itseään täysiä otsaan. Et sä helvetin idiootti sano, että sä meet vessaan. Kävelylle, James, aina kävelylle! hän ajatteli lorotellessaan.

   James käveli takaisin heidän osastoonsa vähän tavallista hitaammin, oikeastaan paljonkin hitaammin, siinä toivossa, että Amy kuitenkin nukahtaisi. Toive ei toteutunut, vaan James palatessa, Amy tervehti iloisesti.
Hyvää yötä, James sanoi kömmittyään takaisin paikalleen.
Hyvää yötä, Amy vastasi. James?
No?
Toivottavasti meillä olisi jotain yhteisiä tunteja, tuntisi edes jonkun sieltä, Amy sanoi hiljaa.
Mä luulin, että sä tunsit ne tyypit siellä kisoissa, James sanoi yllättyneenä.
Äh, Jess vaan oli meijän telttanaapuri, mutta ei me ehitty silleen tutustua, Amy sanoi.
Aha. No joo, toivotaan, James sanoi. Hän kyllä toivoi asiaa hieman eri syistä.
Joo. No, öitä, Amy sanoi.
Öitä, James murahti. James ei kuitenkaan enää nukahtanut, vaan makasi hiljaa paikallaan tuijottaen ulos ikkunasta, josta erottui hämärästi metsä, jonka läpi raiteet kulkivat.

   Saako olla kahvia ja kurpitsaleivoksia? kysyi junan makeiskärryä työntävä lihava noita.
Hei, herätkää! Amy sanoi ja tökki porukan hereille. He ottivat kahvikupilliset ja jokainen yhden leivoksen. James ei ollut ajatuksissaan huomannut, että juna oli jälleen liikkeellä. Metsä näkyi nyt selvemmin aamuauringon paisteessa.

   Aamupalan syötyään he laittoivat penkit takaisin kasaan. Fred ja April tulivat heidän osastoonsa noin puoli tuntia ennen kuin he saapuivat Tylyahon asemalle. Asemalta he lähtivät kaksilla vaunuilla kohti koulua. Toisessa vaunussa olivat Amy, April, Fred ja Rox ja toisessa James, Al, Lily ja Hugo. James vilkuili vähän väliä edessä kulkevia vaunuja ajatellen, että antaisi mitä vain ollakseen Roxin tilalla Amyn vieressä.
James? Mitä sä katot? Hugo kysyi. James havahtui ja kääntyi takaisin toisia kohti.
Muistatko, ku kysyit, että oonko koskaan ollu rakastunu kehenkää? James sanoi Hugolle. Hugo nyökkäsi. No, nyt oon.
Sinä ja Amy, vai? Ei mitään saumaa, veliseni! Al naurahti. James löi veljeään käsivarteen, juuri ennen kuin vaunu pysähtyi Tylypahkan pihaan. He olivat perillä.

   Sisälle päästyään joukko ahtautui sankan väkijoukon läpi Suuren salin ovelle, jossa oli ilmoitus.

Hyvät oppilaat

Tylypahkan pikajunan viivytyksen johdosta ensimmäisen päivän oppitunnit
ovat peruttu. Olkaa hyvät ja ilmoittautukaa tupanne johtajalle oleskeluhuoneessa.
Siellä saatte lukujärjestyksenne.

Hyvää lukuvuotta!

Rehtori Kahlesalpa

Paremmin ei voi vuosi alkaa! Fred sanoi riemuissaan. Lähdetäänpäs tästä ilmoittautumaan! April, nähään tässä viientoista minuutin päästä?
Joo, nähdään, April sanoi, antoi Fredille suukon ja lähti muutaman ystävänsä kanssa kohti Korpinkynnen oleskeluhuonetta.
Fred, lähetään Tylyahoon, James sanoi.
No miten me sinne päästään muka? Al kysyi. James valaisi veljeään lyhyesti Kelmien Kartasta.
Ja mulle kerrotte vasta nyt? Al tyrmistyi.
No ei käyny mielessä aijemmin, James tokaisi. No? Miten on? Ketä tulee?
Mä taijan olla Aprilin kanssa, Fred sanoi.
Mä en haluu rikkoa sääntöjä heti ekana päivänä, Lily sanoi. Hugo nyökytteli vieressä.
No ei sitte. Rox ja Al ainaki tulee mukaa. Mites Amy? James kysyi. Tyttö nyökkäsi. He sopivat tapaavansa kymmenen minuutin kuluttua eteisaulassa. Sitten Amy lähti tyrmiin ja muut suuntasivat rohkelikkotorniin.

   Ilmoittauduttuaan professori Kirvapunalle James, Al ja Rox lähtivät kohti eteisaulaa, jossa Amy odotti heitä jo. He suuntasivat kohti kolmannen kerroksen käytävää, josta lähti yksi salakäytävä Tylyahoon. Salakäytävän alku oli merkattu lähtevän erään patsaan kohdalle. Patsaan luokse tultuaan James katsoi karttaa, jossa oli pieni musteläntti. Läntissä luki ”halkios”. James kaivoi sauvansa esiin.
Halkios! James sanoi ja napautti patsasta. Patsas halkesi kahtia paljastaen takanaan olevan käytävän. James hoputti toiset sisään ja hyppäsi itse perässä. Jamesin mentyä sisään, patsas kolahti kiinni ja nelikko lähti kävelemään käytää eteenpäin.

Pitkän ajan käveltyään he tulivat portaille, jotka nousivat jyrkästi ylös. Portaiden päässä oli luukku, josta Al kurkkasi.
Näyttää joltain varastolta, hän kuiskasi toisille.
Onko siellä ketään? James kusiskasi takaisin.
Ei näy ketään, mennään, Al sanoi ja kiipesi luukusta ylös. Muut menivät perässä. He olivat tulleet keskelle kellaria, joka oli kasoittain täynnä makeislaatikoita.
Tää taitaa olla Hunajaherttua, James totesi ja johdatti joukon ylös portaita tupaten täyteen liikkeeseen. He tunkivat väkijoukon läpi ulos kaupasta.

   Moni muu koululainen oli saanut heidän kanssaan saman idean. Tylyahon kylänraitti oli täynnä tylypahkalaisia, jotka nauttivat ylimääräisestä lomapäivästään. Nelikko kävi ostamassa Kolmesta Luudanvarresta kermakaljat ja suuntasi sitten kylän ulkopuolelle vaeltamaan läheiseen metsään.
Tää on ihana paikka, Amy ihasteli, kun he kulkivat puiden lomassa auringonsäteiden välähdellessä lehvästöjen väleistä.
Joo, kyllä täällä viihtyy, James sanoi ja hörppäsi kaljaansa. Hän mietti kuumeisesti, miksei ollut kutsunut Amya tänne kahdestaan.
 
   Rääkyvä Röttelö! Al julisti haltioissaan heidän tullessa metsän laitaan. Röttelö kohosi edessä nousevalla mäellä yhtä ränsistyneenä, kuin ennenkin. He töllistelivät tönöä hetken aikaa ja lähtivät sitten takaisin kohti kylää. Sieltä he lähtivät kohti vuoria, jotka olivat kylän laitamilla. Vuorenrinnettä kiivetessään kaikki olivat sitä mieltä, että uusi tuopillinen kermakaljaa maistuisi. He kuitenkin jatkoivat matkaansa, kunnes tulivat luolalle, jossa he eivät ennen olleet käyneet.
Me ei taideta koskaan olla keritty näin ylös, James tuumaili katsellessaan alas kylään. He menivät sisään kosteaan luolaan. Se oli täynnä suuria, mustia höyheniä, pieniä luita, lasinsiruja ja vanhoja Päivän Profeettoja. Siellä täällä lojui myös ehkäpä kesken jäänyt kirje. James kiinnitti huomionsa erääseen tiettyyn kirjeenalkuun. Hän poimi sen käteensä.

Harry,

Kirjoitan kertoakseni, että aion lähteä ensiviikolla kohti Lontoota. Per…

Loppuosa kirjeestä oli sutattu niin, että James ei saanut siitä selvää. Sitten hän äkkäsi jotain vielä mielenkiintoisempaa. Toinen kirje, toinen tuttu nimi. Se oli osoitettu Anturajalalle. Harrylta. Silloin hän muisti itsekkin kuulleensa Anturajalasta. Hänen isänsä kummisetä, jonka mukaan hänet oli nimetty, oli lempinimeltään Anturajalka. Ja Kuutamo. Kuutamo oli Reamus Lupin, Teddyn isä, joka oli kuollut Tylypahkan taistelussa. Mutta keitä olivat Sarvihaara ja Matohäntä. Jamesilla oli pieni aavistus. Eikös Sirius ja Reamus Tylypahkassa ollessaan roikkuneet hänen isoisänsä, James Potterin, ja jonkun nyhverön kanssa?

   Alin huvittunut nauru pysäytti Jamesin mietiskelyn.
Jonkun pummin luola! Kaljuuna vetoo, että noi lasin sirut on tuliviski-pullosta? Al hekotti innoissaan.
Todennäköisesti, James sanoi vaisusti. Mennään, alkaa olla myöhä.

   Kun James illalla makasi sängyssään, hänen mielessään pyöri tasan kaksi asiaa: Amy ja se, että hänen isoisänsä ystävineen olivat Kelmien Kerho. James tutkaili karttaa. Se oli erittäin tarkka. Ainakin hän ensin luuli niin. Sitten hän huomasi, että kartasta puuttui yksi Tylypahkan suurimmista salaisuuksista. Tarvehuone. Sitten hän huomasi, että kartta päättyi Kiellettyyn Metsään. No, tuskin siellä mitään erikoista olikaan. Jamesiin iski kutkuttava idea. Jos hän saisi selville, miten kartta on tehty, hän voisi tehdä sen täydelliseksi. Hänellä oli vielä kaksi vuotta aikaa. Mutta hän tarvitsisi apua. Ensinnäkään hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia selvittää kartan salaisuutta itse. Mutta Rose pystyisi siihen varmasti. Fred ja Al auttaisivat enemmän kuin mielellään koluamaan linnaa ympäriinsä etsien uusia salakäytäviä.

   James laittoi kartan pois ja alkoi nukkua. Kelmien Kerhon toinen sukupolvi oli syntymässä.


   Kun kaksi viikkoa Tylypahkassa oli vierähtänyt, koulunkäynti oli päässyt täyteen vauhtiin ja enää ei ollut aikaa paljon muuhun kuin läksyihin. Huispausharjoitukset olivat alkaneet ensimmäisenä viikonloppuna ja taas Rohkelikon joukkue viiletti tuulisella kentällä sikin sokin. James oli osunut oikeaan aavistellessaan, että Fredistä tulisi uusi kapteeni. Uudeksi jahtaajaksi oli valittu neljäsluokkainen James Tupper, jota kutsuttiin joukkueen kesken Kakkoseksi. Hugo oli päässyt pitäjäksi. Uutta etsijää ei vielä ollut löytynyt. Kolmien rajujen harjoitusten jälkeen uusi pelityyli alkoi sujua. Fred kehittämät uudet kuviot painottuivat ryhmyihin ja muutenkin fyysiseen peliin enemmän kuin taitopeliin. Parhaaksi todettu hyökkäys taktiikka oli Lössi, jossa Al, James ja Kakkonen lensivät tiiviinä lössinä kohti vastustajan maalisalkoja Fredin ja Roxin lentäessä heidän ympärillään torjuen ryhmyt ja hyökkääjät. Kaato kuljetettiin lössissä muutaman metrin päähän maalisaloista, jossa kaikki kolme jahtaajaa lähtivät erilleen. Kun pitäjä ei heti huomannut, kenellä kaato oli, maalintekoon saatiin noin puolen sekunnin etu.
   
Hikisen  puolentoista tunnin jälkeen James laahusti linnaan. Eteisaulassa hän vilkaisi ilmoitustaulua, jonne oli ilmestynyt ilmoitus ensimmäisestä Tylyahon viikonlopusta. Hän ei ollut käynyt kylässä tulopäivän jälkeen, vaikka nykyään omistikin Kelmien Kartan. Hänen suunnitelmansa kartan täydentämisestä olivat jääneet koulukiireiden alle, mutta Rose sentään selvitti kartan tekotapaa.

   James päätti kysyä huomisella muodonmuutostunnilla Amya kanssaan Tylyahoon. Heillä oli kolmea yhteistä ainetta: muodonmuutosta, pimeyden voimilta suojautumista ja taikaeläinten hoitoa. James pyrki aina tilaisuuden tullen Amyn pariksi paritöihin ja oli iloinen huomatessaan, että Amykin vilkuili häneen päin, kun opettaja alkoi jostain paritehtävästä puhua.

Haettuaan makuusalistaan puhtaat vaatteet, James kävi pikaisesti suihkussa ja meni sitten oleskeluhuoneeseen, missä David teki loitsuläksyjään.
Moi, James sanoi istuessaan viereiseen nojatuoliin.
Terve, David tervehti. Oliko kovat treenit?
Aika, Fredin kuviot on hulluja.
Toimiiko ne? David kysyi.
Teoriassa, saa nähä sitten tositilanteessa, James huokaisi. Voinko kopioida sun läksyt, en millää jaksa tehä.
Joo, teen tän vikan vielä, ootas, David sanoi ja raapusti jotain pergamentin alalaitaan. Sitten hän ojensi läksynsä Jamesille.
Kiitti, mä korvaan tän, James sanoi ja alkoi kopioida.
Jep. Mä meen nukkumaan, moikka, David sanoi ja lähti makuusaliin.
Moikka, James mumisi ja jatkoi kirjoittamista.

      Läksyt valmiiksi saatuaan James meni Davidin perässä nukkumaan. Hän nukahti miltein heti. James nukkui sikeästi ja näki unta, jossa hän pelasi huispausta kaalikääryleillä.

   Aamulla James ei enää muistanut kaalikääryleitä. Hänellä oli mielessään vain Amy ja kun aamupalaksikaan ei tarjottu kääryleitä, aamupäivän tunnit kuluivat Amy mielessä. Lounaan jälkeen koitti vihdoin muodonmuutostunti ja James melkein juoksi luokalle. Hän pettyi hieman huomatessaan, että Amy ei ollut vielä paikalla. Oven avauduttua James meni istumaan takariviin. Aina jonkun tullessa sisään hän vilkaisi tulijaa. Hetken päästä David tuli luokkaan.
Voinko tulla tähän? David kysyi viitaten Jamesin viereistä pulpettia.
Ööh, et, mä varaan sitä, sori, James sanoi.
Ei mitään, David sanoi ja meni Jamesin eteen istumaan. Sitten luokkaan tuli  Jamesin makuusalissa nukkuva Mike Holmes, joka oli ensin myös istumassa Jamesin viereen, mutta päätyi sitten istumaan Davidin viereen. Sitten, juuri ennen professori Polo-ojan saapumista, Amy tuli.
Hei, Amy! James huikkasi ja viittasi tytön istumaan viereensä.
Moi, Amy sanoi iloisesti ja istui. David ja Mike tyrskähtivät ja James ampui Davidin penkkiä haamuttimella. Poika rojahti lattialle.
Pää kiinni, Criket, James kuiskasi hampaidensa välistä ja napsautti Davidin penkin takaisin elävien joukkoon.

   Tunti alkoi perinteisesti Polo-ojan saarnauksella muodonmuutoksen vaaroista. Sitten he alkoivat muuttaa tuolejaan pulpeteiksi ja toisin päin. Kyseessä oli muodonvaihdos loitsu, jolla muutettiin kaksi esinettä toisikseen. James odotti koko tunnin jotain paritehtävää, mutta turhaan. Kun suurin osa luokkaa oli vaihtanut tuolien ja pulpettien olomuotoa onnistuneesti, Polo-oja käski kopioida muistiinpanot taululta. Läksyksi tuli nimetä viisi eri tilannetta, jossa muodonvaihdosloitsu olisi hyödyllinen. James kaatoi puolivahingossa Amyn mustepullon nurin, jotta he jäisivät hetkeksi kahden.
Sori, mä oon vähä omissa maailmoissani tänää, James sanoi nostaessaan pullon takaisin pöydälle.
Ei se mitään, Amy sanoi hymyillen. Hän keräsi musteen loitsulla takaisin pulloon.
No, nähään pimeyden voimilta suojautumisessa! tyttö sanoi ja kääntyi lähteäkseen.
Amy, James sanoi.
No? Amy kääntyi takaisin.
Tota, ens viikonloppu on Tylyahoviikonloppu. Nii mä ajattelin, että jos sulla ei oo suunnitelmia, nii voitas mennä sinne yhessä? James sanoi ääni hieman täristen.
Ai. Mä oon pahoillani, mut lupasin jo mennä yhtien mun tupalaisten kanssa, Amy sanoi ja punastui hieman.
Ai, joo, ei se mitään, James sanoi.
Joo. No, moikka, Amy sanoi vähän nolona ja lähti.
Moi, James sanoi tytön jo lähdettyä. Hän lähti luokasta allapäin.

   Koko loppu päivänä Jamesin mieliala ei juuri kohonnut. Yrttitiedon tunnilla hän joutui sietämään Davidin ja Mike huvittuneita katseita. Pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla hän ja Amy olivat molemmat vähän turhan vaivaantuneita toistensa seurassa.
 
   Kävellessään viiden aikaan takaisin oleskeluhuoneeseen, James törmäsi Scorpius Malfoyhin. Scorpius käveli hyvin nopeasti sauva ojennuksessa kohti Jamesia. James veti oman sauvansa esiin.
Emmä sua aijo kirota, Potter, anna jo olla, Scorpius sanoi ja viiletti ohi. James jäi hetkeksi tuijottamaan pojan perään ja jatkoi sitten matkaansa. Nurkan taakse käännyttyään hän näki pienen punatukkaisen möykyn nyyhkyttämässä pää polvissa.
Hugo! James henkäisi ja riensi serkkunsa luo. Mitä on tapahtunu?
Ne… ne koitti kirota mut, Hugo nyyhkytti.
Ketkä? Jos se oli se helvetin liimanaama, niin… James alkoi rähjätä.
Ei, ei ollu, se käski niiden lopettaa.
Ketkä ne oli? James tivasi.
Jotain luihuisia, Hugo sopersi.
Minkä ikäsiä? James kysyi vilkuillessaan ympärilleen ikään kuin yrittäen nähdä hyökkääjät vielä notkumassa jossain.
En minä tiiä, vähintään 14, Hugo sanoi ja alkoi väristä. Ne sano, että jos mä torjun yhenkin maalin pelissä, ne ripustaa mut maalisalkoon riippumaan.
Ei sua kukaan mihinkään ripusta, James lohdutti. Tuu, mennään oleskeluhuoneeseen.
Joo, Hugo sanoi ja pyyhkäisi silmänsä hihaansa. James auttoi pojan ylös ja he lähtivät.

   Hugo! Mitä on tapahtunu! Rose kiljaisi nähdessään itkuisen pikkuveljensä. James väisti, kun Rose syöksyi halaamaan veljeään.
Jotkut luihuiset hyökkäs sen kimppuun, James tokaisi. Rose loi häneen tuiman katseen.
Miten sä voit muka vaan olettaa…, Rose aloitti.
En mä mitään oleta, Hugo sano ite! James huusi kurkku suorana serkulleen. Hän säikähti itsekkin omaa kiukkuisuuttaan.
Ihan turhaa räjähtelet siinä, Rose tiuskaisi. James mulkaisi tyttö pahasti ja meni sitten Fredin ja Alin luo istumaan.
No? Mikä on? Fred kysyi. James tuhahti.
Mitä helvettiä, James? Al sanoi.
Korppunaama tuli just ennen vastaan ku löysin Hugon. Hugo sano, että se ei tehny mitään, mut en tiiä, James tokaisi.
Kuule, tuskin se mitään on tehny. April sano, että Amy on jutellu sen kaa jotain, ja että se on vaikuttanu ihan mukavalta, Fred sanoi. Älä käsitä väärin, kyllä se on täys tollo, mut en usko, että se ainakaan Hugolle mitään tekis.
No, niin kai, James sanoi.
No, mutta mä lähen nyt Aprilin kaa ulos. Näkyy, pojat, Fred sanoi ja nousi.
Pelataanko shakkia? Al kysyi.
Ei, teen läksyt, James huokaisi ja kaivoi läksynsä esiin. Alkin alkoi tehdä tehtäviään.

   James oli maannut paikallaan jo varmasti viisikin tuntia. Hänellä oli niin paha mieli, että oli päättäny mennä sänkyynsä makaamaan, jotta hän ei räjähtäisi kenellekään toiselle. Muut pojat olivat tulleet nukkumaan vajaa tunti sitten ja nyt kaikki muut jo kuorsasivat kovaan ääneen. Pian Jameskin nukahti.

   Jamesin pahantuulisuus ei ollut hävinnyt minnekään seuraavana aamuna. Hän lusikoi puuroa happamana aamiaispöydässä. Häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, kun pöllö toi hänelle Päivän Profeetan.

   Puuron syötyään hän marssi pihan poikki Hagridin mökille, jossa hänellä oli taikaeläinten hoitoa. Hän istahti portaille odottamaan muita oppilaita. Nurmikkoa katseellaan mittaillessaan James ei huomannut, että Amy oli tullut hänen eteensä seisomaan.
Moi, Amy sanoi. James havahtui.
Oho, moi, hän sanoi.
Tota, mä voisin tullakki sun kaa sinne Tylyahoon, Amy sanoi. Jos sulla ei oo vielä muuta?
Mitä, oikeesti? James sanoi. Hänen pahantuulisuutensa alkoi hiljalleen kadota.
No, joo. Toinen niistä mun kavereista tuli kipeeks ja toinen meneeki poikaystävänsä kanssa, Amy kertoi.
Ahaa. Mut joo, ei mulla mitään oo. Mennää vaa! James sanoi iloisesti.
Okei, sovittu! Amy sanoi pirteästi ja istui Jamesin viereen.

   James oli niin iloinen tapahtumien käänteestä, että jopa kurnukaulaiset läikkälukit, jotka olivat jotain olentoja jättimäisen hämähäkin ja rupisammakon väliltä, näyttivät ihastuttavilta. Hänestä ei ollut ollenkaan vastenmielistä parturoida olentojen jalkoja vihreistä, limaisista karvatupoista.

   Tunnin jälkeen James oli jo puolimatkassa kohti linnaa, kunnes muisti, että hän ei ollut sopinut Amyn kanssa, monelta he lähtisivät. Hän kääntyi takaisin. Amy oli vielä siivoamassa kurnukaulaisten karvoja maasta.
Hei, Amy. Monelta me huomenna lähettäs? James kysyi.
Ööh… ihan sama mulle, Amy vastasi.
No, ekat vaunut lähtee joskus yheltätoista, James sanoi.
Joo, se käy hyvin.
Okei, hienoo. Nähään eteisaulassa kymmentä vaille? James ehdotti.
Okei, Amy sanoi hymyillen.
Tarvitko apua noitten siivoamisessa, James kysyi.
Äh, en, mä oon kohta valmis, Amy sanoi.
No, oot nopeemmin valmis, jos mä autan, James sanoi ja kyykistyi tytön viereen.
Kiitti, Amy sanoi hymyillen.

   Viiden minuutin kuluttua he olivat valmiita. He lähtivät kävelemään kohti linnaa. He eivät sanoneet kumpikaan sanaakaan. Välillä he vain vilkaisivat toisiaan, mutta kääntyivät sitten äkkiä poispäin. Linnassa heidän tiensä erkanivat, kun James lähti kohti tyrmiä juomatunnille ja Amy lähti yläkertaan loitsutunnille.

   Liemiluokassa Jamesin ajatukset eivät millään tahtoneet pysyä harhautusliemessä, vaan ne leijailivat Tylyahon laitamilla. Professori Fogley luuli, että James oli maistanut lientään ja oli siksi niin poissaoleva. Hän lähetti Jamesin sairaalasiipeen ja kun James kerran sai luvan poistua tunnilta, hän lähti vaeltamaan käytäville. Sitten hän muisti Kelmien Kartan ja juoksi hakemaan sen makuusalistaan. Kerrankin hänellä oli aikaa kulkea linnassa tutkien, oliko kartassa huomattavia aukkoja. Liian kauan hän ei kuitenkaan voinut harhailla, sillä kohta tunnit jo loppuivat ja käytävät täyttyivät syömään kiirehtivistä oppilaista. James löysi Alin juttelemassa Kakkosen kanssa ja meni heidän luokseen.
Ei, ku mä heitän sen sit takas sulle! Kakkonen sanoi tiukasti.
Etkä heitä ku teet maalin! Se on se kuvio, älä ala sotkee! Al pisti vastaan.
Hei, hei, hei! Mitäs te täällä vaahtootte? James tuli väliin.
Kakkonen sotkee meijän kuvioita! Al sanoi.
Miten nii? James sanoi.
Mun mielestä Alin pitäs tehä maali, mä en oo nii varma maalintekijä, Kakkonen sanoi jyrkkänä.
Just sen takia sä teet maalin, luihuisen pitäjä odottaa, että Al tekee sen. Fred selitti tän treeneissä, James sanoi.
Nii just! Al sanoi voitonriemuisena.
Nii mut se on tuplahuijaus, jos Al kuitenki tekee sen! Kakkonen väitti vastaan.
No kerro se Fredille, se sen päättää kuitenki, James sanoi. Mä meen syömään.
No selvä, Kakkonen sanoi ja lähti jonnekin.

   Al ja James lähtivät Suureen saliin. He menivät Lilyn ja Hugon viereen syömään.
Moi! Me opeteltiin tänään muuttamaan eläimiä astioiksi! Lily kertoi innoissaan veljilleen. Hän kaivoi sauvansa esiin ja osoitti sillä Hugon lemmikkirottaa.
Fauna lasitus! tyttö henkäisi ja rotta muuttui kauniiksi pikariksi. Lily kiepautti sauvaansa ja pikari muuttui takaisin rotaksi.
Ihan tyhmä loitsu, Hugo tokaisi.
Sä et vaan osaa sitä, Lily sanoi tyytyväisenä itseensä.
Osaanpas, mä vaan en haluu satutaa Hörhöä, Hugo sanoi ja nappasi rottansa taskuunsa.
James, käyään huomenna Witseissä, mäki haluun semmosen haamuhomman, Al sanoi lastatessaan lihapullia lautaselleen.
En mä sun kaa oo Tylyahoon menossa, James sanoi.
Mitä?! Al sanoi järkyttyneenä.
No mä oon jo sopinu Amyn kanssa, James tokaisi.
Vieläkö sä jaksat? Anna jo olla, te painitte ihan eri liigassa, Al huokaisi.
Jaksan. Ja kohta me painitaan jo samassa sängyssä, James sanoi ja nousi virnistäen ylös.
Nii varmaan! Al huusi veljensä perään. Kenen kaa mä sit meen?!
No ihan sama mulle! Mene Roxin kanssa! James huusi takaisin.
No niin menenkin! Al karjui.

   James tuijotti taulua lasisilmin taikuuden historian tunnilla. Professori Binns selosti tylsällä äänellä jostain peikkojen tai jättiläisten sodista, James ei ollut enää varma. Hän ajatteli taas Amya ja Tylyahoa. Sitten hän muisti Hugon eilisiltana. Ketkä ne luihuiset olivat? Ja oliko Malfoy tosiaan pannut hommalle pisteen?

   Tunnin päätyttyä James lähti kohti Rohkelikkotornia. Hän puki huispauskaapunsa päälle ja otti luudanvartensa. Hän meni oleskeluhuoneeseen odottamaan muita. Ensimmäisenä paikalle saapui Hugo. Sitten tuli Kakkonen. Kun he olivat istuneet siinä viitisentoista minuuttia, he päättivät lähteä jo kenttää kohti. Muotokuva-aukon edessä Rox ja Al tulivat heitä vastaan. Kentällä heitä odotti epämiellyttävä yllätys. Fred seisoi keskellä viiden tai kuuden hengen rinkiä, sauva ojossa vuorottain jokaista piirittäjää osoittaen. He kuulivat, kuinka Fred karjui ringille.
James, noi on ne! Noi hyökkäs mun kimppuun eilen! Hugo sanoi peloissaan. James veti sauvansa esiin ja lähti juoksemaan kohti rinkiä.
Karkotaseet! James karjaisi. Yhden rinkiläisen sauva lennähti ilmaan. Kakkonen riisui kaksi muuta aseista ja Fred ehti osua yhteen, ennen kuin hänen sauvansa lensi pois. James nappasi serkkunsa sauvan ja heitti sen takaisin. Heillä vastassaan oli kuusi viides-, kuudes- ja seitsemäsluokkalaista luihuista.
Mikä helvetti teitä mulkkuja vaivaa?! James karjui.
Me vaan varmistetaan, että tänä vuonna Huispauspokaali on meillä! yksi luihuisista huusi takaisin.
Opettelisitte pelaamaan, nii ei tarvis käyä neljä vuotta nuorempien kimppuun! Fred huusi. Äsken huutanut poika vilkaisi Hugoa, joka seisoi peloissaan Fredin ja Jamesin välissä. Halkinaurus!
Hugo kaatui hekottaen nurmelle.
Lopeti loitsuimes! Fred huusi osoittaen Hugo sauvallaan. Hugo lopetti oitis sätkimisen ja huohotti nyt raajat levällään maassa. James nosti sauvansa ja huusi: Keholeijus!
Yksi luihuisista nousi ilmaan. Fred ja Kakkonenkin käyttivät samaa kirousta ja kohta ilmassa leijui kolme vihaista luihuista. Silloin kuului vähän matkan päästä Alin huuto: Syö etanoita!
Yksi vielä maassa olevista luihuisista taipui kaksinkerroin alkaen oksentamaan etanoita.
Kangistumis tyystilius! Rox huusi ja etanoita oksentavaa auttava poika jäykistyi.
Pieninkään liike ja teijän kaverit saa muutaman mojovan mustelman! Fred uhkasi ja tiputti sauvankärkeään hieman niin, että hänen leijuttamansa tyttö tipahti vähän matkaa kovaa kirkaisten.
Silloin viimeinen taistelukykyinen luihuinen astui eteenpäin. Ilmaa halkoi kolme saman aikaista huutoa:
Tainnutu!
Kidutu!
Estotus!
Luihuinen kaatui estomanauksen voimasta maahan, Fred lennähti taaksepäin kidutuskirouksen hipaistessa häntä ja hänen tainnutustaikansa lensi taivaan tuuliin. Fredin leijuttama tyttö putosi kovaa tömähtäen. James vilkuili ympärilleen nähdäkseen estomanauksen langettajan. Al ja Rox seisoivat molemmat sauva ojossa kohti estettyä luihuista. Kakkonen leijutti edelleen uhriaan. Sitten James huomasi luihuisten sortuneen rivin takaa tulevan Scorpius Malfoyn. Hänen perässään juoksi Rose.
Painu helvettiin, Malfoy! James huusi ennen kuin poika oli edes kymmenen metrin päässä tapahtumapaikasta. Scorpius pysähtyi. Hän puhui lyhyen hetken Rosen kanssa ja lähti sitten kohti linnaa. Rose tuli Jamesin luo.
Mikä ihme sua vaivaa! Scorp pelasti Fredin! Rose kiljui.
Paskat! James huusi vastaan.
Senkin teköpyhä paska! Mikä sulla on sitä vastaan? Ennen luulin, että sulla oli jotain kaikkia luihuisia vastaan, mutta niin ei taida olla, vai mitä? Sähän oot menossa sen Amyn kanssa Tylyahoon huomenna? Rose huusi naama punaisena.
Se… Amy on luihuisessa, Malfoy on luihuinen! James huusi. Monta kertaa oon sen sulle selittäny?
Sä et tunne sitä! Sä et voi noin vaan sanoa, että se on luihuinen! Mä tiedän mitä sä tarkotat sillä ja mä ymmärrän, että sä et voi sietää semmosia ihmisiä. Mutta Scorpius ei oo sellanen! Mä ajattelin siitä ihan samallailla ku sä ennen kuin mä tutustuin siihen kunnolla ja mäkään en voi sietää tollasia idiootteja ku noi on! Rose sanoi viitaten luihuisia. Ja arvaa mitä James?
No? James murahti.
Mä rakastan Scorpiusta! Ja ihan vaan tiedoks, mä tiedän miten se sun karttas on tehty, mutta mä en sitä sulle kerro!
Et sä mitään tiedä, James sanoi sivuttaen Rosen ensimmäisen kommentin.
Niihän sä luulet, Rose sanoi pilkallisesti. Mä meen nyt, tule Hugo!
Sillä on treenit, James sanoi ivallisesti. Rose mulkaisi häntä pahemmin kuin ehkä ikinä ennen ja lähti sitten sanaakaan sanomatta linnaan. James tuijotti hetken serkkunsa perään ja meni sitten Fredin luo.
Ooksä kunnossa? James kysyi auttaessa Fredin istumaan. Fred nyökkäsi. Hän nousi ylös ja meni hänet kironneen luihuisen luo. Fred otti tätä rinnuksista kiinni ja tempaisi pystyyn.
Jumalauta, Trent! Anna olla viimenen kerta, ku tuut häiritsee mun treenejä! Fred sanoi matalla äänellä. Trentin alkaessa nauraa, Fred heilautti nyrkkinsä taakse ja löi Trentiä täysillä silmien väliin. Trent karjaisi kivusta ja Fred tönäisi tämän takaisin maahan.   
Sä lennät koulusta, jos mä kerron siitä sun kirouksesta, Fred sanoi.
Et sä uskalla, Trent kähisi. Fred potkaisi tätä kylkeen.
Sun on parempi toivoa tosissas, että en uskalla. Ala painua. Ja vie tää säälittävä sakkis pois mun silmistä! Fred sanoi. James ei ikinä ollut nähnyt serkkuaan näin vihaisena. Trent näytti miettivän samaa ja hän kompuroi pystyyn ja lähti puolijuoksua karkuun. Muutkin luihuiset lähtivät pelokkaana karkuun.
Noniin. Nää treenit saa luvan jäähä, Fred sanoi. Hän auttoi Hugon pystyyn ja he lähtivät linnaan.
Teittekö te sen estomanauksen? James kysyi Alilta ja Roxilta, kun he kävelivät linnaan.
Ei, Al vastasi. Jamesin omatunto laski. Olisiko Rose oikeassa Malfoyn suhteen?
  
   Linnaan päästyään James otti pitkän suihkun. Hän toivoi sen auttavan häntä miettimään, mutta kun hän palasi oleskeluhuoneeseen, hän oli keksinyt tuplasti mietittävää. Hän oli niin uupunut, että hän ei jaksanut edes tervehtiä Davidia, joka istui jonkun, jota James oletti Davidin pikkuveljeksi, kanssa. Hän meni suoraan sänkyyn. Hän ei ollut varsinaisesti pahalla päällä, mutta hän ei enää ollut niin iloinen huomisesta. Hän toivoi, että saisi yön aikana tehtyä aselevon aivojensa kanssa, jotka pommittivat häntä ajatuksilla.

[JuopunutMunkki]

Luku 3: Vihollisia vai veljiä?

Aamulla James ajatteli vieläkin vähän turhan paljon. Mutta kun hän sitten kymmentä vaille yksitoista saapui eteisaulaan ja näki Amyn, hän ajatteli edelleen liikaa, mutta nyt hän ajatteli sentään vain ja ainoastaan Amya.
Terve, James sanoi tullessaan Amyn luo.
Moi! Mennäänkö? Amy kysyi. James nyökkäsi ja he lähtivät ulos. He nousivat vaunuihin ja vaunut lähtivät liikkeelle.
Mä kuulin teijän treeneistä. Ne on ihan idiootteja. Ikävä kyllä, melkein koko tupa pitää niitä jonain sankareina, Amy sanoi.
No, ei siitä muuten mitään haittaa oo, mutta Hugo ei uskalla pelata ens viikonloppuna. Toivottavasti se saa kerättyä sen verran rohkeutta, James huokasi.
Mun käy sääliks Scorpiusta, Amy sanoi hiljaa.
Miten nii? Eihän sillä mitään hätää ole, James sanoi hampaidensa välistä. Hänellä oli sellainen olo, että nyt ei kannattaisi pilkata Malfoyta.
No sillä just on. Luuletko, että se eilisen jälkeen voi rauhassa nukkua niitten hullujen kanssa? Amy sanoi. James tunsi piston rinnassaan. Malfoy siis oli langettanut sen estomanauksen. Ehkä hän oli väärässä pojan suhteen.
Niin, James sanoi.

   Parin tunnin kuluttua, kun he olivat kävelemässä Rääkyvän Röttelön läheisyydessä, James oli pettynyt koko reissuun. Päivä Amyn kanssa ei sujunut mitään sinne päinkään, mitä hän oli suunnitellut. James vilkaisi kelloaan.
Voitas kohta alkaa lähteä takaisin kylään, viimeset vaunut lähtee puolen tunnin päästä, James sanoi.
Joo, Amy sanoi ja he lähtivät kohti kylää. He eivät juuri puhuneet matkalla. Vasta kun kylä näkyi puitten lomasta, Amy avasi suunsa.
James, mun pitäs tunnustaa jotain, Amy sanoi. James kääntyi kohti tyttöä.
No? hän kysyi.
Kun sä kysyit mua tänne, mä en oikeesti ollu menossa kenenkään kanssa. Mä vaan menin jotenki shokkiin, koska pelkäsin, että olin käsittäny väärin, Amy sanoi ja punastui. Jamesin sydän alkoi hakata niin lujaa, että ei olisi ollut ihme, että se olisi kohta revennyt irti.
Miten niin? James kysyi.
Siis että… että sä olisit kysyny mua tänne vaan kaverina, Amy henkäisi. James tuijotti hetken, pudisti sitten päätään, otti askeleen lähemmäs ja suuteli Amya.
Mutta sitten juttelin Aprilin kanssa ja se sano että se riski on otettava. Ja se oli oikeassa, Amy sanoi hymyillen. James vilkaisi taas kelloaan. Vaunut lähtisivät ihan pian. Häntä ei enää huvittanut pätkääkään mennä vielä kouluun. Hän vilkaisi vielä kerran kylää. Sitten hän suuteli Amya uudestaan ja otti tätä kädestä kiinni.
Tule, James sanoi ja veti tytön mukanaan takaisin metsään.
James, entäs vaunut? Amy kysyi.
Meillä on kartta, ei me tarvita vaunuja, James sanoi ja jatkoi matkaa.

   James vei Amyn erään suuren metsälammen rantaan. Siellä he makoilivat toisiinsa kietoutuneena koko illan. Kun James seuraavan kerran katsoi kelloa, se oli jo puoli kaksitoista. Hän kaivoi kartan taskustaan.
Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessä, James sanoi ja napautti karttaa. Hän ei ollut koskaan katsonut tarkemmin muita salakäytäviä pois linnasta kuin sitä, josta pääsi Hunajaherttuaan. Sitä he eivät voineet enää käyttää, sillä puoti oli jo kiinni. Ainut käyttökelpoinen reitti näytti lähtevän Rääkyvästä Röttelöstä.
Meijän kannattaa kohta lähtee, James sanoi. Amy pyörähti hänen päälleen.
Miks? tyttö kysyi hymyillen. Hän suuteli Jamesia niin pitkään, että James unohti hetkeksi, miksi piti lähteä.
Mulla on aamulla treenit ja sitä paitsi, kohta alkaa varmaan satamaan. Ethän sä haluu kastua? James sanoi.
En, mut en haluu lähteekkään. Kerranki ku saadaan olla kahestaan, Amy sanoi.
Hei, me saadaan tästä lähtien olla kahestaan aina ku me halutaan. Mutta nyt oikeesti lähetään, James sanoi ja pyöräytti itsensä Amyn päälle. Hän nosti tytön ylös ja he lähtivät kohti Röttelöä.

   James rikkoi yhden ikkunan kivellä ja nosti Amyn sisään. Hän kiipesi itse perässä.
Täällä on aavemaista, Amy sanoi. James kietoi kätensä takaapäin hänen ympärilleen.
Ei kai sua pelota? James kysyi.
Ei, Amy sanoi ja kääntyi Jamesia kohti. Mä uskallan vaikka olla täällä koko yön.
Ai, no sitten, mä tuun aamulla hakemaan, James sanoi ja oli muka lähtevinään.
Sun kanssa, Amy lisäsi ja he suutelivat. Sitten jyrähti ja sadepisarat alkoivat ropista kattoon. He löysivät yhdestä huoneesta sängyn. He käpertyivät siihen kuuntelemaan sadetta.
James? Amy sanoi.
No? James kysyi.
Kiitti, Amy sanoi hiljaa.
Mistä? James kysyi ja nousi pystympään, jotta näkisi Amyn kasvot.
Yleensä tässä vaiheessa mä olisin jo menossa kotiin, koska sä olisit koittanu saada multa, Amy sanoi.
Kreikkalaiset taitaa olla aika idiootteja? James naurahti ja suuteli Amya. Mä haluun sulta vähä muutakin ku vaan pesää. Sitäkin, mutta kaikki aikanaan. Sitten ku ollaan valmiita.
Nii, Amy sanoi ja käpertyi  Jamesin kainaloon.

   Aurinko paistoi seinässä olevasta reiästä. Jamesin silmät olivat vielä kiinni, mutta hän haistoi Amyn hiusten tuoksun. Hän avasi silmänsä. Hän näki Amyn, joka nukkui hän kainalossaan, käsi Jamesin kädessä Jamesin rinnan päällä.
Amy, herää, James sanoi hiljaa. Tytön silmät avautuivat ja hän katsoi Jamesia.
Huomenta, Amy sanoi ja suuteli Jamesia.
Huomenta. Miten nukuit? James kysyi.
En olis voinu paremmin nukkua, Amy sanoi ja nousi istumaan.
Samoin, James sanoi. Lähentäänkö linnaan?
Ei vielä. Ollaan vaan tässä vielä hetki, Amy sanoi painoi päänsä Jamesin syliin. James silitti tytön hiuksia.
Okei, James sanoi ja nojautui seinää vasten.

   James! Missä helvetissä sä oot ollu?! Fred karjui tullessaan hikisenä oleskeluhuoneeseen. Meillä piti olla treenit!
Älä riehu, istu alas, mulla on kerrottavaa, James sanoi. Fred tärisi hetken paikallaan ja istui sitten.
No? hän äyskäisi.
Mä olin yötä Rääkyvässä Röttelössä. Amyn kanssa, James sanoi ponnistellen pitääkseen hymyn poissa huuliltaan. Fredin suu loksahti auki.
Mitä? Siis Amy Amyn, Aprilin siskon? Sen kanssa? Olit yötä? Röttelössä? Fred kertasi juuri saamaansa informaatiota.
Jep, James tokaisi.
Saitko? Fred kysyi shokista toivuttuaan.
No en. Ekana iltana, hei, vähä rajaa, mä välitän siitä oikeesti, James sanoi vakavana.
No nii mäki välitän Aprilista, mutta ei se meitä haitannu.
No sä ootkin sä… Antoko se sulle ekana iltana ku te tapasitte?! James sai vuorostaan shokin.
Joo. Enkö kertonu? Fred kysyi hämillään. James osoitti kasvojaan.
Onko tämä sellaisen henkilön naama, jolle on kerrottu?
No ei oikeestaan. No mutta. Miten te sinne sit päädyitte? Fred kysyi. James selosti tilanteen suurpiirteisesti.
Jaa. No, onneks olkoon sitten, Fred tokaisi. Mä meen suihkuun, moikka.
Moi, James sanoi. Hän otti mukavamman asennon nojatuolissaan. Häntä alkoi naurattaa. Hän oli Amyn kanssa.

   James kaivoi Kelmien Kartan esiin. Hän etsi katseellaan Amy Pearl-nimistä täplää. Se näkyi olevan Luihuisen oleskeluhuoneessa. James antoi katseensa kiertää karttaa. Sitten hän huomasi jotain. Scorpius Malfoy-täplä liikkui nopeasti kolmannen kerroksen käytävää pitkin. Perässä tuli neljä muuta täplää, joista James tunnisti yhden nimen: Carl Trent. James empi hetken. Sitten hän nousi pystyyn ja syöksyi muotokuva-aukosta ulos. Hän juoksi niin kovaa kuin jaloistaan pääsi. Vielä kaksi kerrosta alas. Malfoy-täplä nousi portaita. Enää yksi kerros. James oli risteävällä käytävällä. Hän lähti pinkomaan kohti Malfoyta. Hän kuuli juoksuaskelia nurkan takaa. Hän pysähtyi sekunniksi tultuaan nurkan ohi.

   Malfoy, tänne! hän karjaisi ja lähti takaisin siihen käytävään, josta oli tullut. Hän juoksi käytävän puoliväliin, kaatoi yhden haarniskan, jonka takaa ilmaantui kivinen luiska.
Mene! James huusi Malfoyn pysähtyessä kohdalle. Malfoy hyppäsi kuiluun ja James meni perässä. Haarniska kolahti takaisin kiinni heidän takanaan. He olivat nyt siinä käytävässä, josta lähti käytävä Hunajaherttuaan. James juoksi patsaalle ja halkaisi sen. Hän hyppäsi sisään ja Malfoy tuli perässä.
Mitä…? Malfoy huohotti.
Pelastin sun henkes, että sitä, James sanoi vilkuillen karttaa.
Miks? Mä luulin, että sä vihaat mua.
No niin vihaanki! Mut välitän Rosesta liikaa, että olisin antanu noitten pellejen tehä susta selvää, James sanoi.
Kiitti, Malfoy sanoi edellään raskaasti hengittäen.
Ja sitä paitsi, sähän jeesasit Hugoa. Ja estotit Trentin, ku se koitti kirota Fredin. Vittu, mä koitan vaan sanoo, että mä saatoin olla väärässä sun suhteen. Sori, James sanoi vaikeana ja ojensi kätensä.
Ei se mitään, emmäkään susta juuri tykkää, Malfoy sanoi hymyillen ja hän tarttui Jamesin käteen.
Rauha, James sanoi. Malfoy nyökkäsi.
Mihin tää vie? Malfoy kysyi.
Hunajaherttuaan. Käydäänkö kermakaljalla, ku tänne asti kerran tultiin? James ehdotti.
Okei, Malfoy sanoi ja he lähtivät kohti Tylyahoa.
   
   Tylyahoon päästyään he menivät Kolmeen Luudanvarteen. Saatuaan kaljansa, he menivät nurkkapöytään istumaan.
Missä sä oot nukkunu viime yöt? James kysyi ja hörppäsi juomaansa.
Tarvehuoneessa, Scorpius vastasi. Mut ne löys mut sieltä. Mä kuolen, jos meen takas linnaan.
Et kuole, me mennään rehtorin puheille ja kerrotaan tilanne, Trent porukoineen saa varmana kenkää koulusta.
Tuskin, Scorpius sanoi.
Hei, Trent käytti kidutuskirousta. Se joutuu Azkabaniin. Muista en tiedä, mut kyllä nekin kenkää saa. Väritetään juttua vähän. Mutta se tehään vasta huomenna. Kahlesalpa on kuulemma ministeriössä. Tää päivä sun kannattaa piileskellä. Mä vien sut Rohkelikkotorniin, saat olla siellä. Ja huomenna mennään kaikki porukalla Kahlesalvan puheille, James sanoi innoissaan ja kulautti tuoppinsa tyhjäksi.

   Ja niin he tekivät. Scorpius nukkui Alin makuusalissa, sillä siellä oli yksi tyhjä sänky. Seuraavana aamuna James, Fred, Al, Rox, Hugo ja Scorpius lähtivät kohti rehtorin kansliaa. Trentin porukka katsoi kauhuissaan, kun joukko lampsi pitkin käytäviä.
Ala pakata, Trent, sulla on lähtö iltajunalla kotiin! Fred huusi, kun he kulkivat ohi.

   Suuren kivipatsaan juurella he pysähtyivät. Kukaan ei tiennyt salasanaa. James kääntyi kohti ikkunaa ja osoitti sitä sauvallaan.
Odotum suojelius! hän sanoi ja hänen sauvastaan purkautui suuri hopeinen koira, joka liisi ikkunasta ulos. Hetken kuluttua suuri kivipatsas kääntyi ja paljasti takanansa olevat kierreportaat. Joukkio lähti ylös. Fred koputti oveen ja aukesi.
Hyvää huomenta! Ooh, teitähän on täällä kunnon joukko! rehtori Kahlesalpa tervehti. Mitä asianne koskee?
No, torstaina viimeisten tuntien jälkeen mä olin menossa meidän oleskeluhuoneeseen, kun näin että viisi meidän tupalaista oli kiusaamassa Hugoa. Ne uhkailivat Hugoa ja pakottivat häntä häviämään tahallaan ensi viikonlopun ottelun. Sain ne häädettyä ja siitä ei syntynyt mitään kummempaa, Scorpius aloitti.
Ja perjantaina, meidän treenien alussa, ne samat tyypit tuli kentälle ja alkoi tapella ja niillä oli yks lisää mukanaan. Me pantiin vastaan ja päästiin niskan päälle, mutta sitten yksi niistä, Carl Trent, koitti käyttää kidutuskirousta Frediin, mutta Scorpius esti sen. Ja eilen, osa niistä tyypeistä jahtasi Scorpiusta ympäri koulua uhaten tappaa, James jatkoi.
Hyvä tavaton! Onko tämä kaikki totta? Kahlesalpa kauhistui. James nyökkäsi.
Minun täytyy saada kaikkien nimet ylös. Hehän ovat sinun tuvassasi, Scorpius?
Joo. Ne on Carl Trent, Vanessa Geoff, Harold Green, Harvey Jackson, Mark Johnson ja John Markson, Scorpius lateli. Kahlesalpa kirjasi nimet ylös.
Noniin, kirjoitan kirjeen ministeriöön, jossa kerron kaiken, mitä juuri kerroitte. Erotuspäätös on mitä todennäköisin, ainakin Trentin kohdalla. Scorpius majoitetaan rohkelikkotorniin siksi aikaa, että ministeriö on tehnyt päätöksensä. Hän saa myös käydä rohkelikkojen tunneilla sen aikaa. Noniin, Albus ja Scorpius saavat seuraavan tunnin vapaaksi, muuttakaa Scorpius rohkelikkotorniin välittömästi. Oikeastaan, Kahlesalpa sanoi. Hän meni hyllylle ja kun hän kääntyi jälleen joukkoa kohti, hänellä oli kädessään Lajitteluhattu.
Viime päivien toimintasi on ollut erittäin epä-luihuismaista. Jos haluat, saat kokeilla hattua uudelleen, Kahlesalpa sanoi. Scorpius näytti empivän hetken. Sitten hän tarttui hattuun ja veti sen päähänsä. Hetken aikaa oli hiljaista. Sitten hattu puhui.
Täytyy myöntää, olen ollut väärässä tämän nuoren pään suhteen. Kyllä tämä on Rohkelikko! hattu julisti.
Noniin, sinusta on nyt tullut täysivaltainen Rohkelikko! Kahlesalpa sanoi. Mutta nyt teidän on aika kiiruhtaa tunnille. Ja Scorpius, sinun on parempi vältellä yksin kuljeksimista, kunnes vainoajasi ovat junassa. Hyvää päivänjatkoa!

   Mitä helvettiä äsken tapahtu? James kysyi heidän kävellessään voitonriemuisina kohti tyrmiä. Tai siis onko toi ees mahollista? Tuvanvaihto?
Ilmeisesti, Scorpius naurahti.
Jumalauta, Rose saa sydärin, kun se kuulee, Al sanoi.
Tätä ei enää tarvita, Scorpius sanoi ja repäisi luihuisen vaakunan rinnastaan. Hän repäisi vahingossa myös suikaleen kaavustaan. No perkele!
No mutta, mä lähen tästä tunnille. Tervetuloa tupaan! Fred sanoi ja puristi Scorpiuksen kättä.
Mäki taijan lähtee, James sanoi. Illalla juhlitaan, okei?
Totta kai! Nähdään! Al sanoi ja he lähtivät Scorpiuksen kanssa tyrmiin. James lähti kohti loitsuluokkaa. Hänen oli vaikea olla hymyilemättä. Hänellä oli ollut koko elämänsä paras viikonloppu. Hän oli saanut tyttöystävän ja mahdollisesti uuden luotettavan ystävän. Ja kaiken muun lisäksi, hän oli ehkä hankkinut potkut kuudelle luihuiselle, joista kolme pelasivat luihuisen huispausjoukkueessa.

   Luokkaan tultuaan hän meni Davidin ja Henryn väliin istumaan.
Missäs sä oot ollu? David kysyi. Ei oo jätkää juuri viikonloppuna näkyny.
No viikonlopun mä olin Tylyahossa. Ja äsken olin rehtorin puheilla. Pistettiin pari luihuista ulos koulusta. Ja saatiin yks uus oppilas Rohkelikkoon, James sanoi avatessaan kirjaansa.
Kuka? David kysyi ihmeissään.
Scorpius Malfoy, James sanoi nauraen Davidin ilmeelle.
Siis täh? Se pelle, jota sä vihaat? David kysyi.
Vihasin. Sit pelastin sen varmalta kuolemalta ja tutustuin siihen ja sitten huomasin, että sehän on ihan ok ja nyt se on Rohkelikko, James selosti.
Jaa, David sanoi. James repesi nauruun nähdessään Davidin koko ajan muuttuvan ilmeen.
Potter, jos tulet myöhässä tunnille, niin älä ainakaan häiritse tuntia metelöimällä! professori Tulip sanoi närkästyneesti.
En, James sanoi ja sai vaivoin pidettyä naurut mahassaan.

   Aamupäivän tuntien jälkeen James lähti syömään. Hän söi pikaisesti Hugon ja Kakkosen kanssa ja lähti sitten kohti luihuisten pöytää. Hän etsi katseellaan Amya ja näki tämän pöydän päässä juttelemassa joidenkin tyttöjen kanssa, jotka James tunsi vain kasvoilta.
Terve! James sanoi tullessaan kohdalle.
Moi! Amy tervehti. Istu alas.
James vilkaisi vähän matkan päässä istuvaa Trentiä, joka mulkoili häntä vihaisesti.
En kerkee nyt. Hei, me pidetään illalla pikku pirskeet, kuulit varmaan Scorpiuksesta? Pääsetkö tulee? James kysyi.
Joo, enköhän, Amy vastasi.
Okei, tuun hakee sua seittemältä, nähdään, James sanoi ja antoi Amylle pikaisen suukon ja lähti kohti kasvihuoneita.

   Seisoskeltuaan kasvihuoneiden edustalla noin kymmenen minuuttia, James näki linnan suunnasta juoksevat oppilaat. David ja Mike tulivat hänen luokseen.
Terve, James, Mike sanoi.
Moi, James vastasi. Hän katsoi vuorotellen Davidia ja Mikeä ja huomasi, että jokin oli pielessä.
Mikä on? James kysyi huolissaan.
Trent. Se sekos täysin, se otti Rosen ja Amyn kiinni ja sukeutui suuren salin takakammariin. Se haluu sut ja Scorpiuksen sinne. Se uhkas tappaa ne, David sanoi vakavana.
Mitä?! James ei voinut uskoa korviaan. Hän heitti laukkunsa nurmelle ja lähti pinkomaan kohti linnaa.

   Eteisaula oli täynnä pelokkaan näköisiä oppilaita. James tunkeutui joukon läpi suureen saliin. Keskellä salia seisoivat kaikki opettajat, Fred, April, Al, Rox, Hugo, Lily ja Scorpius. James huomasi salin laidassa makaavan se sama luihuisjengi, jonka kanssa Trent oli riehunut. Heiltä näytti olevan taju kankaalla.
Mitä täällä tapahtuu? James henkäisi tullessaan salin keskiosaan.
Trent vei Rosen ja Amyn ta…, Al aloitti.
Joo, joo, tiedän, mutta mitä se meistä haluu? James kysyi, vaikka tiesikin vastauksen.
Se haluu, että vaan me jäädään tänne. Ja sitten se tulee ulos ja koittaa kai tappaa meidät, Scorpius sanoi tyynesti. Hän puristi sauvaansa rystyset valkoisena. Jameskin veti sauvansa esiin.
No, mitä te täällä vielä seisotte? Alkakaa mennä! James huusi.
James,  te ette…, Kahlesalpa aloitti.
Pärjää sille vai? Johan me ollaan se piesty kerran jos toisenkin. Alkakaa nyt mennä, vai onko parempia ideoita? James sanoi raivoissaan. Eivätkö muut ymmärtäneet, että Trent saattoi kyllästyä odottamiseen milloin tahansa. Kahlesalpa katsoi vielä poikia hetken. Sitten hän huokaisi ja viittasi muut mukaansa.
James, älä anna sen satuttaa Amya, lupaathan? April sanoi itkuisena.
Lupaan. Älä pelkää, ei se meille pärjää, meitä on kaks, James lohdutti. Menkää nyt.
Näytä sille munkin puolesta, Fred sanoi ja talutti Aprilin ulos salista. James ja Scorpius sulkivat salin ovet.

   Trent! Täällä on vaan me! Tuu ulos, senkin paska! James karjui. Takakammarin ovi aukesi ja Trent tuli esiin pidellen sauvaansa Rosen ohimolla. Hän paiskasi oven kiinni ja heilautti sauvaansa opettajien pöytää kohti, jolloin pöytä lennähti oven eteen sulkien Amyn kammariin. Trent tyrkkäsi Rosen lattialle ja lähti kävelemään kohti Jamesia ja Scorpiusta. James ei ehtinyt estää, kun Scorpius syöksyi eteenpäin.
Tainnutu! Scorpius karjui. Trent huitaisi sauvallaan kirouksen seinään.
Kidutu! Trent sähähti ja Scorpius kaatui maahan vääntelehtien.
Sektusempra! James karjui ja kirous osui juuri ja juuri Trentiä kasvoihin. Scorpius vapautui kidutuskirouksesta. Trent pyyhkäisi hihallaan vuotavaa haavaa naamassaan. Hän teki konstikkaan liikkeen sauvallaan ja James tunsi polttavan kivun polvessaan. Se oli kääntynyt väärin päin. James karjui kivusta ja Scorpius tähtäsi sauvansa Trentiin.
Keholeijus! Scorpius karjui. Trent pyörähti ympäri ja nousi ilmaan. Jamesin polvi pyörähti takaisin paikalleen. James koitti laskea painon sen päälle, mutta se petti. Trent tähtäsi nyt Scorpiusta.
Avada Kedavra! Trent kähähti samaan aikaan, kun Scorpius väisti ja Trent tippui alas. James ja Scorpius käyttivät tilaisuuden hyväkseen.
Tainnutu! he huusivat ja kaksi punaista valosuihkua osui Trentin selkään. Trent rojahti takaisin lattialle.
   James ja Scorpius seisoivat hetken paikallaan sauvat Trentin liikkumatonta ruumista osoittaen. Sitten Scorpius laski sauvansa ja ryntäsi Rosen luokse. James juoksi kammarin ovelle.
Hajothus! hän huusi ja pöytä halkesi keskeltä kahtia. James heilautti sauvaansa ja pöydänpuolikkaat lennähtivät kauemmas. Hän tempaisi oven auki ja syöksyi sisään. Amy makasi sohvalla kasvot tyynyihin haudattuna. James juoksi tytön luo.
Amy, se on ohi, James sanoi ja kumartui tytön ylle. Amy nosti katseensa.
Voi, James! hän hengähti ja suuteli Jamesia. Sitten hän alkoi itkeä.
Ei mitään hätää, se on ohi, James sanoi halatessaan Amya.
Tapoitteko te sen? Amy kysyi Jamesin olkaa vasten nyyhkyttäen.
Ei. Valitettavasti, James sanoi synkkänä. Mennäänkö? April on huolissaan susta.
Joo, mennään, Amy sanoi ja nousi kunnolla seisomaan. He lähtivät kammarista. Scorpius ja Rose suutelivat keskellä salia. Ensimmäistä kertaa sen näkeminen ei kuvottanut Jamesia. He kävelivät parin ohi oville. James työnsi ovet auki. Lyhyen hetken hän tuijotti satapäistä joukkoa, joka tuntui pidättävän hengitystään. Sitten koko eteisaulan täytti korvia huumaava meteli. Joukko osoitti suosiotaan. April syöksyi eturivistä halaamaan siskoaan. Fred ja Al nostivat Jamesin ilmaan nauraen.
Päästäkää mut alas! James huusi hymyssä suin.

   James, missä Trent on? Kahlesalpa kysyi tullessaan takaisin salista.
Mitä tarkoitatte, sehän makaa keskellä…, James jätti lauseensa kesken huomatessaan, että Trent oli kadonnut. Hän jäi tuijottamaan.
Mä… mä en ymmärrä. Se makas tossa…, James sopersi.
Oppilaat oleskeluhuoneisiin! Valvojaoppilaat ottavat listan tupalaisistaan! Henkilökunta haravoi koko linnan läpikotaisin. Trent ei ole voinut ehtiä vielä pitkälle. Liikettä! Kahlesalpa huusi väkijoukkoon. Sillä sekunnilla alkoi hirveä kaaos. Koululaiset tungeksivat ympäriinsä ja valvojaoppilaat ja opettajat karjuivat etenemisohjeita sekamelskaan. James hyvästeli Amyn ja lähti toisten kanssa kohti Rohkelikon oleskeluhuonetta.

   James, Fred, Al, Scorpius, Rox ja Rose istuivat takan edessä. He miettivät, mihin Trent oli oikein kadonnut. James oli tarkistanut Kelmien Kartasta, oliko Trent vielä Tylypahkan mailla. Kun Al oli ehdottanut, että Trent olisi kaikkoontunut, Rose oli kärkkäästi muistuttanut, että Tylypahkan mailla ei voi ilmiintyä eikä kaikkoontua. He istuivat siinä juttelemassa, kunnes kaikki muut olivat jo menneet nukkumaan.

[JuopunutMunkki]

Luku 4: Syksy kääntyy talveen


Lokakuu lähestyi loppuaan ja koko koulu odotti tulevaa kurpitsajuhlaa kuin kuuta nousevaa. James odotti juhlaa siitä syystä, että hän ei juuri ollut ehtinyt viettää aikaa Amyn kanssa pariin viikkoon, sillä hänellä oli läksyt, huispaustreenit neljästi viikossa ja Rosen selvitettyä, miten Kelmien Kartta toimi, hän oli alkanut tutkia koulua tarkemmin. He olivat saaneet Tarvehuoneen lisättyä karttaan, mutta se ei vielä näyttänyt huoneen muotoa, vaan se näytti aina vain sisällä olijat.
 
   Kurpitsajuhlan aattona satoi kaatamalla. Rohkelikon huispausjoukkue lensi ympäri kenttää litimärkinä, rättiväsyneinä ja paikat mustelmilla. Nyt mukana lensi myös Lily, joka oli otettu etsijäksi. Fred oli koventanut harjoitustahtia edellisen viikonlopun tasapelin jälkeen. Puuskupuhin joukkuetta vastaan pelattu ottelu oli kestänyt viisi ja puoli tuntia. Alussa maaleja ei syntynyt millään, mutta viimeisen puolentoista tunnin aikana Puuskupuh oli tehnyt kaksikymmentä maalia ja Rohkelikko vain viisi. Lily oli kuitenkin napannut siepin ja peli oli päättynyt 200 – 200.

   Nyt he kuitenkin sähläsivät märkien luudanvarsiensa kanssa siihen tapaan, että Fred päätti pistää pillit pussiin. Muun joukkueen lähdettyä, James jäi odottamaan Frediä.
Helvetti, ku on hankalaa! Jos tällänen sää jatkuu ens viikolla, me hävitään Korpinkynnelle sata nolla! Fred kirosi.
No ei ne oo sen parempia lentämään sateessa, kyllä me pärjätään, James sanoi.
Niin kai sitten. Mutta, huomenna Kurpitsajuhla. Onko isojakin suunnitelmia Amyn kanssa? Fred virnisti.
On ja ei. Saa nähä miten menee, James sanoi. Siitä mun pitäski vähä jutella sun kanssa. Jos homma sujuu niinku oon kaavaillu, nii mikä olis hyvä paikka… siis missä vois rauhassa…
Nussia? Fred töksäytti.
Rakastella, James korjasi ivallisesti muistellen Fredin omia kertomuksia kesältä.
Niin, just niin. No, oottehan te ennenki ollu Röttelössä yötä? Ja sillonki sato, eli se olis niinku jo vanha juttu, Fred ehdotti.
Nii, mut ei näin paljon, James sanoi. Häntä ei huvittanut yöllä herätä siihen, että katto sattuisi murtumaan veden keräännyttyä johonkin kohtaan.
No menkää jommankumman makuusaliin, Fred sanoi avatessaan pukuhuoneen oven ja lähtiessään sateeseen.
Nii ja siellähän ei tosiaan nuku ketään muuta. Olispa hauskaa, ku vaikka David tulis sisään kesken kaiken, James sanoi. Fred naurahti.
No sitten en tiiä. Menkää johonki salakäytävään.
Kyllä olis ihan kiva jos olis sänky, James torjui ajatuksen kylmästä kivisestä käytävästä.
No, sitten sun varmaan pitää vuokrata Hagridin mökki, tarpeet pitää tyydyttää, Fred nauroi.
Joo, näin teen, James sanoi. Sillon hän keksi sen. Tarvehuone!
Tossa on ideaa. Tarve se on sekin, Fred sanoi.

   Seuraavana aamuna James heräsi vasta kahdeltatoista. Hän pukeutui ja lähti alas. Hän tapasi Scorpiuksen oleskeluhuoneessa ja he lähtivät syömään. Aamupalan jälkeen Scorpius lähti Rosen kanssa ulos ja James meni oleskeluhuoneeseen tekemään läksyjään. Hänen etsiessä tietoa Tylypahkan perustajista tutkielmaa varten, Rox istui häntä vastapäätä olevaan tuoliin.
Moi! Rox sanoi iloisesti.
Terve, James tervehti.
Mitä sä teet? Rox kysyi.
Jotain paskaa, James sanoi ja laittoi kirjansa sivuun. Rox näytti pidättelevän hymyä.
Mitä? Rox kysyi Jamesin katsoessa häntä.
Ei mitään, James naurahti. James näki Kakkosen tulevan muotokuva-aukosta sisään.
Moi, Rox! Kakkonen sanoi mennessään ohi. Rox punastui rajusti ja hautasi kasvonsa käsiinsä.
Oho, James sanoi huomattuaan tilanteen.
Pää kiinni, Rox nauroi ja heitti Jamesia tyynyllä. Jameskin alkoi nauraa.
Sulla näyttää olevan illaks seuraa, James sanoi virnistäen.
No entä sitte? Rox sanoi punastuen yhä vain syvemmin.
Ei mitään, hyvä sulle, James sanoi. Hän oli vähän yllättynyt. Hän oli tottunut siihen, että ainoat pojat, joiden kanssa Rox vietti aikaa, olivat hän, Fred ja Al. Roxilla ei ikinä ollut poikaystävää, mikä oli kyllä toisaalta ihme, sillä Rox oli hyvin kaunis ja James kuuli melkein viikoittain, että joku oli iskenyt tyttöön silmänsä. Mutta silti ajatus Roxista jonkun pojan kanssa oli melkein huvittava. Roxhan oli itsekkin melkein poika. Luonteeltaan siis.

   Juhla alkoi kahdeksalta suuressa salissa Kahlesalvan puheella. Sitten oli herkullisen juhla-aterian aika, jonka jälkeen syötiin vielä herkullisempaa jälki-ruokaa.

   Kun kaikki olivat syöneet mahansa täyteen, oppilaat kokoontuivat salin laidalle, kun opettajat lennättivät pitkät pöydät salin päätyyn esiintymislavaksi ja taikoivat tilalle satoja noin viiden hengen pöytiä. Esiintymislavalle ilmestyi tyhjästä soittimet ja takakammarista esiin tuli suosittu pop-punk yhtye The Wands. Oppilaat tungeksivat lavan eteen, kun bändi alkoi soittaa.

   Hikisen tunnin jälkeen bändi piti tauon. James, Amy, Fred ja April ottivat pöydän mahdollisimman kaukaa lavasta. James ja Fred lähtivät hakemaan juotavaa.
No? Mites homma sujuu? Meneekö niinku pitää? Fred kysyi, kun he olivat tilanneet juomat.
Vaikee sanoo, ei olla ku huuettu ja tanssittu tunti, James tokaisi.
No, kyllä se sujuu, Fred totesi ja otti juomat vastaan. He lähtivät takaisin pöytään.

   James ja Fred olivat juuri ja juuri ehtineet istua alas, kun Al pyyhälsi paikalle puoliksi vihaisena ja puoliksi hämmentyneenä.
Rox…, hän aloitti huohottaen. Kakkonen… Rox ja Kakkonen… nuoleskelee.. tuolla…
Joo, tiietään. Mitäs siitä? James kysyi.
En minä tiiä, Al sanoi ja näytti tajuavan sen vasta itsekkin. Vittu, mä meen ettimään itelleni naisen, moikka.
Al katosi väkijoukkoon. Toiset tuijottivat hetken hänen peräänsä, kunnes The Wandsin laulaja alkoi taas puhua.
Onko hyvä fiilis, Tylypahka?! laulaja huusi. Hän sai vastaukseksi korvia huumaavaa huutoa ja taputuksia. Bändi alkoi soittaa ja Fred ja April lähtivät yleisöön. Jameskin nousi ylös.
Tuutko? James huusi Amylle melun yli.
Mennään ulos! Amy huusi takaisin. James nyökkäsi ja Amy tarttui häntä kädestä. He kulkivat hyppivän ja tanssivan väkijoukon läpi kohti ovia.

   Ulkona oli viileää. Suuren salin pauhu kuului vaimeasti järven rantaan, johon James ja Amy jäivät istumaan.
Mulla on ollu ikävä sua, Amy sanoi painaessaan päänsä Jamesin olkapäälle.
Mehän ollaan nähty melkein joka päivä, James sanoi kiertäessään käsivartensa Amyn ympäri.
Nii, mutta siis ei olla sillein oltu yhessä. Niinku nyt, Amy sanoi.
Joo, kyl mä tiiän, James sanoi tuijottaessaan järven pintaa, joka väreili hiljaa tuulessa. Mä lupaan, että siihen tulee muutos, meillä jää ens viikonlopun jälkeen kahet treenit pois.
He istuivat siinä hiljaa pitkän aikaa, kunnes James oli kerännyt tarpeeksi rohkeutta.
Amy, James aloitti.
No?
Huispauksen maailmanmestaruuskisoissa. Mulla meni varmaan joku tunti ottelusta ohi, koska mä ajattelin yhtä tyttöö, jonka olin aiemmin nähny. Sitten yöllä me tultiin sinne nuotiolle ja sä olit siellä taas. Siitä illasta lähtien mä en oo ees huomannu muita tyttöjä. Ja kysy keneltä tahansa, nii sitä ei oo ikinä tapahtunu ennen. Siis että mä olisin jääny johonki koukkuun niinku mä jäin suhun, James sanoi hiljaa. Mä en oo ikinä ennen rakastunu kehenkään.
Seurasi hiljaisuus, jonka aikana he katselivat toisiaan.
Sillon, ku me oltiin Rääkyvässä Röttelössä. Sä sanoit, että kaikki aikanaan, muistatko? Amy kysyi katsoen Jamesia syvälle silmiin. James nyökkäsi ja nielaisi tyhjää. Amy suuteli häntä.
Nyt on aika, Amy kuiskasi.

   Jokainen askel, jonka he ottivat, kaikui tuhatkertaisena linnan käytävillä. Koko linna oli autio. Kaikki olivat suuressa salissa juhlimassa. James ja Amy kävelivät hiljaa kohti Tarvehuonetta. He eivät puhuneet. Tultuaan Tarvehuoneen eteen, James käveli seinänviertä edestakaisin kolmesti ja seinään ilmestyi ovi. He menivät sisään.

    Huone oli täynnä erisävyistä punaista. Keskellä huonetta seisoi suurin sänky, mitä James oli koskaan nähnyt. Edes Hagridin sänky ei ollut niin suuri. Sängyn jalkopäässä leijui pergamenttiliuska. Amy otti sen käteensä. Lukiessaan lappua Amyn kasvot punehtuivat ja hän tyrskähteli naurusta vähän väliä. Luettuaan Amy antoi lapun Jamesille ja hyppäsi itse makaamaan sängylle mahalleen kasvot tyynyihin upotettuna. Tyynyjen seasta kuului vaimeaa kikatusta. James luki pergamentin.

Tällä nyt ollaan,
On tullut nuori kanssa rakkaan,
Nyt lapsen alulle laitatte,
kun hedelmällisyyden pesällä painitte,
Mutta jos ette jälkikasvua vielä haluakkaan,
on herran parempi pitää tiukasti kiinni sauvastaan,
ja antaa päätöksen olla rakkaan,
Jotta ei yhdeksän kuun päästä ole hoivissanne uusi tyttö eikä poitsu,
sauvan päät vastakkain ja lausu tyttö tämä loitsu:
Siitosum Haihdutus!

Jaa, James sanoi vähän huvittuneena. No, me ei varmaan jälkikasvua vielä haluta?
Ei vielä, Amy sanoi noustuaan istumaan sängynlaidalle. James istui viereen.
No ei sitten muuta kun taikomaan, James sanoi ja kaivoi taikasauvansa esiin. Amy alkoi taas nauraa. James katsoi tyttöä ihmeissään. Mitä?
Tossa lapussa, Amy sanoi. Tarkotetaan sun toista sauvaa.
Jamesin kasvoilta valahti väri.
Häh? Ei voi olla! Alakertaan ei sauvalla sohita! Sehän tippuu vielä pois! James sanoi ja loikkasi äkkiä kauemmas Amysta joka vain jatkoi nauramista. Amy tuli Jamesin viereen seisomaan.
James, älä oo tyhmä. En mä sitä irti taijo. Mitä iloa mulle siitä sitten olis? Amy sanoi hymyillen. Jameskin rentoutui. Ainakin osittain. Hän suuteli Amya ja he menivät makuulleen. James heitti taikasauvansa pois ja jäi makaamaan selälleen. Amy nousi istumaan. Hän avasi Jamesin housut.
Valmis? Amy kysyi.
En. Mutta anna mennä vaan, James sanoi suu kuivana.
Siitosum Haihdutus! Amy sanoi. James tunsi lyhyen kouristuksen alapäässään. Hän kuuli kuinka Amyn sauva kolahti lattialle. Hän tunsi Amyn kehon päällään. Hän sulki silmänsä. Hänen tunto-, haju- ja kuuloaistinsa olivat herkistyneet. Hän tunsi Amyn sileän ihon kehonsa joka solulla. Hän kuuli Amyn raskaan hengityksen, joka sekoittui hänen omaansa.

   Sade ropisi vasten ikkunaan. Huoneessa oli pimeää. James ja Amy makasivat sylikkäin paksun peiton alla. James oli ollut hereillä jo jonkin aikaa ja hän oli melko varma, ettei Amykään enää nukkunut. James ei silti halunnut varmistaa asiaa, sillä hän ei halunnut sen tunteen päättyvän. Se, mitä eilisiltana oli tapahtunut, oli ollut hänen elämänsä siihen mennessä paras hetki. Tai oikeastaan kolme parasta hetkeä, jos yökin lasketaan mukaan. Mutta ne hetket eivät vetäneet vertoja tälle. Se, että hän sai maata siinä Amyn kanssa mitään sanomatta, sadetta kuunnellen, oli se mitä hän oli odottanut siitä hetkestä lähtien, kun hän oli nähnyt Amyn vain vilaukselta Huispauksen maailmanmestaruus kisoissa.  
Ootsä hereillä? Amyn ääni kuului jostain. James havahtui takaisin siihen hetkeen.
Joo, James vastasi hiljaa.
Me tehtiin se. Mä en usko tätä, Amy sanoi.
Hei. Ei kai sua kaduta? James kysyi huolissaan.
Ei. Ei missään nimessä. Se oli… ihanaa. Siks mä en tätä uskokkaan. Miks me ei tehty tätä aikasemmin? Amy sanoi haltioissaan.
Me ei oltu valmiita, James sanoi.
Nii kai sitte, Amy huokaisi ja otti paremman asennon. Monelta sulla on harkat tänään?
Vasta illalla, miten nii? James kysyi silittäessään Amyn pitkiä mustia hiuksia.
Sittehän meillä on vielä…, Amy sanoi kierähtäessään Jamesin päälle. Aikaa.

   James makasi pukuhuoneen penkillä leveä hymy kasvoillaan. Hän kuuli epämääräistä puheensorinaa ympäriltään. Sitten pukuhuoneen ovi aukesi.
Ulkona sataa ku saavista kaatais ja täällä te vaan istutte hymy perseessä! Fred sanoi astuessaan läpimärkänä ovesta sisään. James nousi istumaan. Fred seisoi oviaukossa hullun virne kasvoillaan.
No? Kuka sai, kuka ei? Ja jos sai, nii keneltä? Jos ei, nii keneltä? Fred kailotti. No, Rox, mikä naurattaa?
Sun tallinovi on auki, Rox sanoi osoittaen veljensä jalkoväliä. Fred katsoi alas. Hän laittoi farkkujensa vetoketjun kiinni.
Noniin, se on kai kysymättäkin selvää, että minä sain ja keneltä. Kertokaa. Tänään ei lennetä, paska sää. Tänään meistä tulee joukkue. Joukkue luottaa toisiinsa. Joukkueelle kerrotaan mitä tapahtu ja missä tapahtu. Tänään me lähennytään, Fred sanoi selvästikin ylpeänä sanavalinnoistaan.
Rox ja Kakkonen ainakin lähenty eilen ihan urakalla, Al sanoi nauraen.  Rox ja Kakkonen punastuivat ja muut alkoivat nauraa.
Al voi olla ihan hiljaa. Näytti sullaki olevan aika läheinen meininki sen yhen kanssa? Fred sanoi. Tällä kertaa Al punastui.
Me… se… Me ollaan kavereita, Al änkytti. Muut nauroivat katketakseen.
Joo, aika hyviä kavereita näytätte olevan, Rox hekotti.
Hugo, mites Ashleyn kanssa meni? James kysyi.
Ihan hyvin kai, emmä tiiä, Hugo sanoi ja punastui hieman. Hän ei selvästikään odottanut, että hänen oletettaisiin osallistuvan keskusteluun.
James? Fred käänsi keskustelun suuntaa. Tuli täysin hiljaista. Kaikki tiesivät, mitä oli saattanut tapahtua. Kaikki tiesivät, mitä James oli odottanut eiliseltä.
No…, James aloitti hymyään peitellen. Hän oli juuri vastaamassa, kun Fred pomppasi ylös penkiltä villisti tuulettaen.
James pääsi pukille! James pääsi pukille! Mun pikkuriikkinen James-serkku sai naista! Fred kailotti ja tanssi ympäriinsä.
Fred, turpa kiinni! James karjui nauraen. Hänen mielessään hän tanssi ja pomppi täysin samalla tavalla kuin Fred.
No joo. Mutta te kuitenki…? Fred kysyi. James nyökkäsi. Fred oli taas alkamassa tanssimaan, mutta James katsoi häntä kylmästi ja hän rauhoittui.

   Joukkueen istuttua reilun tunnin pukuhuoneessa sadetta kuunnellen, Fred päätti, että lähentyminen oli nyt ohi ja he lähtivät kohti linnaa. Sade oli lakannut. James käveli hiljakseen joukon viimeisenä. Hän haistoi syksyisen ilman. James veti takkinsa vetoketjun kiinni, kun viileä tuulenpuuska viuhahti hänen ohitseen. Talvi oli selvästikin tulossa. Jamesilla oli ollut paras syksy siihen mennessä. Hän oli rakastunut, pääsyt poikuudestaan, saanut uuden ystävän ja hän täydensi isoisänsä perintöä. James hymyili ajatellessaan Amya. Hän katsoi Hugoa, joka käveli vähän hänen edellään. Hugollakin oli kasvoillaan pieni onnellinen virne. Hugon vieressä käveli Al, joka tuijotti taivasta mietiskelevän näköisenä. Kenen kanssa Al oli edellisiltana vehdannut? Alin ja Hugon edessä käveli Kakkonen, joka oli kietonut toisen kätensä Roxin ympärille. Lily ja Fred johtivat joukkoa. James katsoi nauravaa Frediä. Hänestä oli vieläkin vaikea uskoa, että ensi vuonna Fred ei enää olisi Tylypahkassa. Hän oli viettänyt koko elämänsä Fredin kanssa. Fred johti aina heidän joukkoaan ja kun Fred lähtisi, James olisi vanhin. Hänenkö pitäisi sitten keksiä kaikki kujeet? Hänenkö piti järjestää juhlia oleskeluhuoneessa vaikkapa siitä syystä, että Fogley ei ollut antanut läksyjä? Niimpä niin, Fred oli aina siellä missä tapahtuu. Koko tupa jäisi kaipaamaan Frediä, mutta James oli varma, että se vaikuttaisi häneen eniten. Talvi oli selvästikin tulossa.

[JuopunutMunkki]

Luku 5: Kielletyn Metsän salaisuus


Ja niin se tuli. Marraskuun viimeisellä viikolla satoi ensilumi. Huispauskauden jäädessä tauolle Jamesilla oli vihdoin aikaa olla Amyn kanssa enemmän kuin pari tuntia viikossa. Nykyään hänellä jäi läksytkin tekemättä, koska hän ja Amy karkasivat tuntien jälkeen Tylyahoon tai Tarvehuoneeseen. James oli unohtanut Kelmien Kartan täydentämisen melkein kokonaan. He olivat kyllä kolunneet koulua monta viikkoa, mutta kun kartasta löytymättömiä paikkoja ei löytynyt, he olivat luopuneet toivosta. James oli kyllä suunnitellut, että jos hän saisi Fredin jäämään Tylypahkaan joululomaksi, he voisivat tutkia Kiellettyä Metsää.

   Nyt kuitenkaan ei ollut aikaa miettiä metsää, sillä Al ja Scorpius olivat  hermoromahduksen partaalla. Heillä oli läksyjä niin paljon, että he tekivät jopa enemmän töitä kuin Rose. Al ja Scorpius saattoivat istua kahteen asti yöllä oleskeluhuoneessa yrittäen tehdä tehtäviään Rosen kiehnätessä Scorpiuksen kyljessä häiriten sekä Scorpiusta että Alia. James ja Fred istuivat mielellään parin tuolin päässä katsellessaan huvittuneena kolmikkoa. Al tuhahteli vähän väliä. Kerran hän oli heittänyt mustepullon seinään kyllästyttyään Rose lepertelyyn. Scorpius näytti vaivaantuneelta. James tiesi, että poika olisi halunnut tehdä läksynsä rauhassa, mutta hän ei viitsinyt sanoa Roselle ei.

   Siinä missä Jamesin ja Amyn suhde kukoisti, Fredillä ja Aprilillä oli ongelmia. Kuten James oli aavistanut, April oli alkanut opiskella entistä kovemmin. Se taas vei hänen aikaansa Fredin kanssa, joka taas otti entistä rennommin.
Miks mun pitäs opiskella? Mä meen isälle hommiin, kuhan pääsen täältä! Ja se tuottaa sen verran, että mä pystysin elättää sut, eli säkin voisit ottaa vähän rennommin! Fred oli karjunut kerran Aprilille tupaten täydessä eteisaulassa. Sen jälkeen pari ei ollut puhunut kahteen viikkoon. Nyt, joulukuun toisella viikolla, Fred ja April olivat sopineet riitansa, mutta silti heidän välillään oli vähän kireä ilmapiiri.

   Se jättää mut, James. Se jättää mut, mä oon varma, Fred itki yhtenä iltana parin tuliviskilasillisen jälkeen Tylyahossa.
Ei se sua jätä, James lohdutti serkkuaan.
Mä rakastan sitä! Ja se jättää mut, ei vittu, Fred nyyhkytti.
Ei se sua jätä, usko jo, kyllä sekin rakastaa sua. Ja sitä paitsi, ettehän te nyt ees oo riidoissa, James sanoi.
Mä tapa itteni jos se jättää mut, Fred huusi ja heitti tuliviskipullon kalliolta alas.
Nonni, nyt me lähetään nukkumaan, James sanoi ja nousi ylös. Hän auttoi humalaisen Fredin ylös ja he lähtivät horjumaan kohti Rääkyvää Röttelöä.

   Saatettuaan Fredin nukkumaan, James lähti vielä itse ulos. Hän oli sopinut käyvänsä Amyn kanssa kävelyllä. Hän tarkisti kartasta, oliko reitti selvä ja lähti sitten kohti eteisaulaa. Amy odotti häntä jo ulko-ovella.
Moi, James kuiskasi ja suuteli Amya.
Moi, mennäänkö? Amy kysyi ja he lähtivät lumiselle pihalle.
   Fred on ihan sekasin, James sanoi, kun he kävelivät metsän laitaa.
Miks? Amy kysyi.
Se pelkää, että April jättää sen. Se sano tappavansa ittensä, jos niin käy, James sanoi vähän ahdistuneena.
Ei April sitä jätä. Se rakastaa Frediä yli kaiken. Sitä vaan ärsyttää, ku Fred ei ota koulua tosissaan. Ja Frediä ärsyttää ku April ottaa koulun liian tosissaan. Mutta kukaan ei oo täydellinen, Amy totesi.
Sä oot, James sanoi hymyillen.
En oo ja sä tiiät sen, Amy sanoi.
Mulle oot, James sanoi ja pysäytti Amyn. Hän katsoi tyttöä syvälle silmiin. Ja mä oon maailman onnekkain jätkä, ku mulla on tollanen tyttöystävä. Sä jaksoit mua koko syksyn, vaikka ei juuri nähtykkään, kun mulla oli treenejä ja pelejä. Kiitti.
Amy punastui ja James suuteli häntä.
Muuten. Sun pitää tulla meille lomaks, Amy sanoi, kun he jatkoivat matkaa.
Etkö sä jääkkää tänne? James kysyi ihmeissään.
No mun piti jäädä, mut ku Aprilki menee kotiin ja mä en oo ollu äitin kaa jouluna varmaan kymmeneen vuoteen, nii mäki meen. Mut sä tuut hei!
No en mä ihan koko lomaks. Kai mä voisin jouluaaton jälkeen tulla loppulomaks, James sanoi hieman pettyneenä. Hän oli odottanut joulua Amyn kanssa.
Mut loman alusta aattoon on viikko! En mä kestä olla viikkoo ilman sua! Amy sanoi. James kietoi kätensä tytön ympärille.
Kyllä kestät! James sanoi. Usko mua, vaikka se nyt tuntuu siltä, että joudut olee viikon ilman mua, nii jos et oo nii sitte keväällä oot ollu mun kaa joka päivä koko vuoden. Ja mua ei jaksa kukaan koko vuotta. Mulla tulee olee vaikeeta ilman sua.
En oo ollu sun kaa joka päivä! Me alettiin periaatteessa seurustella vasta joku kuukaus sitten, Amy sanoi jo vähän uhmakkaasti.
Ei alettu, James väitti vastaan, vaikka se olikin osittain totta.
Mutta joka tapauksessa, mä haluun olla sun kaa koko loman! Amy sanoi, kun he istuivat lumiselle penkille koulun puutarhaan.
Jää sitte linnaan, James sanoi.
En mä vaan voi, Amy sanoi.
No mä tulisin muuten teille, mutta mulla on semmonen olo, että mun pitää olla Fredin tukena, James sanoi ja alkoi jo pelätä täysmittaista riitaa.
Fred on siis mua tärkeempi? Amy kysyi happamana.
Hei, nyt sä et oo reilu. Sä tiiät, että sä oot mulle tärkein asia tässä maailmassa ja mä rakastan ja palvon sua. Mutta Fred on oikeesti tosi huonona. Se on vetäny kännit kolme kertaa tällä viikolla, James sanoi.
Joo, anteeks. Mut mulle tulee vaan nii hirvee ikävä, Amy sanoi.
Sitte, kun tuun teille, nii mä korvaan sen viikon sulle, James sanoi.
Ai. Miten? Amy kysyi.
Miten vaan sä haluut, James sanoi ja suuteli Amya. Mut sen mä sanon, että parempaa et tuu ikinä saamaan.
Oho, sähän oot luottavainen viien kerran jälkeen, Amy sanoi.
Niinkö monesti? James kysyi.
No, kuus. Tän illan jälkeen, Amy sanoi. He suutelivat. Kun Amy nousi Jamesin syliin kaataen tämän penkille, James löi päänsä penkin käsinojaan.
Ai helvetti! James parkaisi.
Sattuko? Amy kysyi vähän säikähtäneenä omaa rajuuttaan.
Sattu. Ja aika paljon, James sanoi painaessaan mustelmaansa kämmenellään. Tiiätkö, toi penkka olis pehmeempi.
Tulee kylmä, Amy sanoi. James naurahti.
Mä pidän huolen, että sä et jää kylmäks, hän sanoi ja kantoi Amyn lumihankeen.

   James heräsi aamulla viluisena, nenä tukossa ja kurkku kipeänä. Hän kaivoi matka-arkustaan kolme villapaitaa päälleen ja lähti aamiaiselle.

James, mitäs sulle on tapahtunu? Kakkonen kysyi Jamesin tultua aamiaispöytään.
Ai eddä midä? James sanoi tukkoisella äänellä. Amy ja lumihanki.
Oho, Kakkonen sanoi ihaillen. James mulkaisi häntä väsyneesti.

   Kun James oli syönyt, hän lähti sairaalasiipeen hakemaan jotain lääkettä nuhaansa. Matami Hilton antoi hänelle musaherukkauutetta, joka auttoi onneksi äkkiä. Sitten James lähti oleskeluhuoneeseen. Fred (joka näytti hieman pahoinvoivalta), Al, Hugo, Lily, Rose ja Scorpius istuivat takan edessä.

Terve, James sanoi ja istui Fredin viereen sohvalle. Ketkä jää linnaan lomaks?
Mä jään ainaki. En jaksa oikeen isää, Scorpius virnisti.
Älä virnuile siinä, mulle tulee sua ikävä, Rose sanoi.
Etteks te jää? James kysyi Roselta.
No ei! Äiti päätti, että me lähetään lomalle jonnekki helvetin Korvatunturille, koska joulupukki kuulemma rikkoo jotain kotitonttulakia ja äiti menee sinne kovistelemaan sille ja tietenkää isä ei osaa sanoa ei ja sitte me joudutaan jonnekkin korpeen koko lomaks, Rose kiukkusi.
Okei, selvä, James sanoi naurua pidätellen. Fred?
Häh? Joo, jään tänne, Fred mumisi.
Jep. Meneekö jompikumpi kotiin? James kysyi Lilyltä ja Alilta.
Mä meen, Lily sanoi.
Mä meen Valerielle ainakin ekaks viikoks, Al sanoi. James kohotti kulmiaan.
Ai sille sun ”kaverille”, James kysyi virnistäen.
No joo, joo, ei oo vaan kaveri, hah hah, Alilla on tyttöystävä, vuoden vitsi, jes, Al lateli. James naurahti.
Tiiättekö Roxista? James kysyi.
Se menee kotiin, Fred murahti. Voitteko nyt olla hiljaa, mun päätä särkee?
Joo, toki, James sanoi.

   James vietti koko lauantain Amyn kanssa. He kävivät Tylyahossa sillä samalla lammella, jossa he olivat viettäneet ensimmäisen yhteisen iltansa. Illan pimettyä he menivät lämmittelemään Kolmeen Luudanvarteen. James kuunteli, kun Amy kertoi Kreikan jouluista. Amya katsoessaan Jamesille tuli tätä ikävä. Amy lähtisi huomenaamulla ja he näkisivät tosiaan vasta viikon kuluttua.

   Noniin, aika lähteä takaisin linnaan, suljen kohta, pubin omistava lihava mies. James ja Amy nousivat pöydästä ja lähtivät lumituiskuun. He menivät koululle Rääkyvän Röttelön salakäytävän kautta. He jäivät vielä hetkeksi järven rantaan istumaan.
Mitä sä aiot tehä täällä? Amy kysyi maatessaan pää Jamesin sylissä.
Me käydään varmaan Fredin ja Scorpin kanssa Kielletyssä Metsässä vähän tutkailemassa. Jos sieltä löytys jotain jännää. Vaikka joku salainen seksiluola, James naurahti. Mitäs sä?
No varmaan aika perinteisiä joulujuttuja, Amy huokaisi. Ja varmaan puolet ajasta käytän sun ikävöimiseen.
Hei, älä nyt. Mä tuun viikon päästä, James lohdutti.
No eikö mulla silti saa olla ikävä? Amy kysyi. Sulla ei varmaan sitten oo yhtään ikävä.
Mulla on jo nyt sua ikävä. Sussa on paljon enemmän ikävöitävää ku mussa. Oikeesti, James sanoi.

   James nousi ylös hieman ennen kahtatoista. Hän katsoi muitten poikien sänkyihin ja huomasi, että kaikki muut olivat lähteneet kotiin lomaksi. James nousi ylös ja lähti oleskeluhuoneeseen. Scorpius ja Fred istuivat nojatuoleissa takan edessä.
Huomenta, James sanoi hieman allapäin.
Huomenta, vastasivat Scorpius ja Fred kuorossa vähintään yhtä allapäin.
Mikä mättää? James kysyi, vaikka otaksui tietävänsä syyn.
Rose, Scorpius sanoi.
April, Fred sanoi. James lysähti nojatuoliin istumaan.
Mulla on ikävä Amya, hän huokasi.
Lomat on perseestä, Scorp sanoi.
Ootteko jo käyny syömässä? James kysyi.
Ei. Alkaa kyllä olla jo nälkä, Fred sanoi mahaansa hieroen.

   Suuressa salissa oli noin viisikymmentä oppilasta. Yllättävän moni oli lähtenyt jouluksi kotiin. Syötyään muutaman lautasellisen puuroa, pojat lähtivät pakkaamaan reppujaan illan metsäreissua varten. Fred oli pihistänyt keittiöstä muutaman leivän evääksi. He pakkasivat reppuihinsa vain takit, leivät ja muutaman pullon kermakaljaa, sillä eivät keksineet mitään muuta, mitä he olisivat saattaneet tarvita.

   Illan pimettyä James tarkisti Kelmien Kartasta, oliko käytävät autioita. Viidentoista minuutin kuluttua professori Kirvapunan täplä lähti kohti opettajanhuonetta. Pojat lähtivät liikkeelle. Karttaa silmällä pitäen he suunnistivat pimeillä käytävillä ulos linnasta.

   Tuota, mitä me oikeen ees etitään? Scorp kysyi, kun he olivat pysähtyneet metsän laitaan.
En minä tiiä, James sanoi. Mutta mä haluun tietää, mitä tuolla on.
Okei, Scorp naurahti ja he lähtivät metsän siimekseen.

   Kuu välkkyi hangesta poikien kävellessä aina vain syvemmälle metsään. He löysivät muutaman mielenkiintoisen luolan, joista yhdessä asui pahansisuinen mörkö. Hetken mörön kanssa taisteltuaan, Fred sai sen kukistettua. Ulkona oli pakkasta varmasti jo kolmekymmentä astetta, joten pojat päättivät pitää parin tunnin tauon luolassa.
No niin, nyt kelpaa, Fred sanoi sytytettyään nuotion keskelle luolaa.
Jep. Hyvää leipää, Scorp sanoi mussutaessaan juustosämpylää tulen kajossa.
Tiettekö mitä? Neljä kuukautta sitten mä en olis kuvitellukkaan, että mä istusin jossain helvetin luolassa Scorpius Malfoyn kanssa syömässä juustosämpylöitä. Mutta täällä ollaan, James sanoi ja otti huikan kermakaljaa.
Täällä ollaan, Scorp sanoi ja nosti kermakaljapulloaan hieman.
Olemisista puheen ollen… kauankos te ootte oikeen Rosen kaa seurustellu? Fred kysyi nuotion toiselta laidalta.
Ööh… puoltoista vuotta maaliskuussa, Scorp sanoi.
Nii kauan?! James hätkähti niin, että sylkäisi kermakaljat luolan lattialle. Rose on pitäny sen aika hyvin salassa! Ei me tiietty ku vasta joskus toukokuun alussa.
Tehän ootte ollu yhessä melkeen yhtä kauan ku mä ja April, meillä tuli Kurpitsajuhlana kaks vuotta, Fred sanoi. Että mulla on ikävä sitä.
No arvaa onko mulla ikävä Amya? Pisin aika mitä oon ollu erossa siitä, on ollu se neljä päivää, mitä koulun alun ja kisojen välillä oli. Sen jälkeen ei oo menny päivääkään, että en ois puhunu sen kaa. Paitsi tänää, James sanoi murheissaan ja otti ison ryypyn kermakaljaa. Voitas nukkua hetki, öitä.
Öitä, Scorp sanoi.
Öitä, Fred sanoi.

   James heräsi äkilliseen kylmyyteen. Nuotio oli sammunut. James kirosi ja nousi istumaan. Scorp ja Fredkin heräsivät. He keräsivät tavaransa kasaan ja lähtivät pimeään aamuyöhön. He lähtivät kävelemään syvemmälle metsään. He kävelivät pitkään, pian metsä oli niin tiheä, että maassa ei ollut enää lunta. He sytyttivät sauvansa, sillä näkyvyys oli erittäin huono.
Eiköhän tämä ollu nyt tässä, Scorp sanoi. Käännytään takas.
Joo, samaa mieltä, Fred huokasi. Jameskin kääntyi jo lähteäkseen.
Hei! Seis! Kattokaa! James sanoi yhtäkkiä. Hän oli huomannut edessäpäin valoa. He lähtivät kävelemään ripeästi kohti valojuovaa. Viitisen minuuttia käveltyään pojat saapuivat metsän laitaan. Sen komeammassa paikassa James ei ollut käynyt. Horisontissa siinsivät vuoret. Heidän edessään oli ilmeisesti jäätynyt järvi. Järven keskellä kohosi valtava torni.
Me.. käveltiin metsän läpi, Fred huokaisi hämillään.
Nii. Niin kai, Scorp sanoi tuijottaen vuoria. James oli kiinnittänyt huomionsa torniin. Hän oli varma, että sen huipulla näkyi liikettä.
Tulkaa, James sanoi ja lähti juoksemaan järven jäälle. Toiset seurasivat.
Odota. Tulejo Äänivalli! Tulejo Tulisalama! Tulejo Nimbus! Fred lateli huitoessaan sauvalla. Kaiken varalta, hän tokaisi.

   Päästyään kohtaan, jossa ilmeisesti kohosi pieni saari, jolla torni seisoi, pojat pysähtyivät. Heitä vastaan käveli hahmo, jolla oli musta kaapu yllään. Juuri kun James oli tervehtimässä tulijaa, hahmo nosti sauvansa ilmaan.
Avada Kedavra! vihreä valo välähti. James syöksyi maahan. Hän vilkaisi ympärilleen ja varmistettuaan, että Frediin eikä Scorpiukseen ollut osunut, hän nousi ylös.
Pakoon! James karjaisi. Tainnutu!
Keholeijus! Scorp huusi. He juoksivat järven jäällä väistellen vihreitä valosuihkuja. James vilkaisi taakseen. Hahmo oli jäänyt seisomaan saaren rantaan. Hahmon luo oli tullut nyt toinen hahmo. Tappokiroukset lakkasivat. Kun James seuraavan kerran vilkaisi taakseen, hän huomasi, että uudempi hahmo liikkui heitä kohti ripeästi. James pinkoi minkä jaloistaan pääsi. Hän näki jo melkein tulijan kasvot. Metsän siimeksestä syöksähti nyt kolme luudanvartta. Hypättyään Tulisalamansa selkään James vilkaisi vielä taakseen ja oli pudota luudalta. Hän näki tulijan nousevan auringon valossa. Trent.

   Turha selitellä, Potter! Linnasta ei poistuta kello yhdentoista jälkeen! Edes lomalla! Ja vielä Kiellettyyn Metsään! Olen tyrmistynyt! Ja Weasleykin voi olla hiljaa. Ja Malfoy, sinua ei siirretty Rohkelikkoon, jotta voisit seikkailla metsässä! Sata pistettä pois Rohkelikolta ja jälki-istuntoa kolmena iltana viikossa kuukauden ajan heti koulun alettua, professori Fogley rääkyi eteis-aulassa kello kuusi aamulla, kun kolmikko oli selvinnyt takaisin linnaan.
Mutta professori! Siellä oli Trent! James huusi vastaan.
Potter. En tiedä, mitä te olette siellä poltelleet, mutta Trent ei ollut siellä, Fogley sanoi vakavana.
Mistä sinä sen tiedät? Fred kysyi töykeästi. Fogley katsoi häntä hetken vihaisesti.
En saisi kertoa, mutta Carl Trent löydettiin kuolleena kaksi viikkoa sitten tähtitornin katolta. Mutta nyt, te kolme painutte petiin, ettekä sano halaistua sanaa Trentistä. Hävetkää!

   Ootko varma, että se oli Trent? Fred kysyi oleskeluhuoneessa.
Satavarma. Kyllä mä sen tunnistan, James sanoi vakavana.
Mut jos ne löysi sen ruumiin? Scorp heitti väliin.
Nii, James sanoi hiljaa. Siellä oli kyllä se toinenkin. Hei… Hetkinen!
No? Fred kysyi.
Manalius! Trent oli manalius! Se tyyppi oli varmana joku voimakas pimeyden velho. Tai siis, kuka ihme, jolla on puhtaat paperit, päättä tappaa tuntemattomia vastaantulijoita? James selitti innoissaan.
Mutta kuka se sitten oli? Ei kai sentään Vold…, Scorp aloitti, mutta James huitaisi kädellään.
Ääh, isä teki siitä selvää aikoja sitten. Onhan noita muitakin pellejä, James sanoi.
Olisko jossain listaa pimeyden velhoista? Scorp mietti ääneen.
Sitä sun pitää kysyä Roselta, Fred sanoi hiljaa.
Ei tarvi. Isä on auroriviraston johtaja. Niillä varmaan on tiedot kaikista konnista Voldemortista Frediin, James sanoi hieman naurahtaen.
No miten sä ajattelit saada semmosen listan käsiis? Ihan vaan sanot isälles, että joo oltiin Fredin ja Scorpin kanssa Kielletyssä Metsässä ja törmättiin johonkin kääkkään, joka koitti päästä meidät päiviltä. Ja tosiaan, olihan siellä yks kuollukki kaveri, Fred vitsaili. James ja Scorp naurahtivat hieman.

   Loppuloman James, Fred ja Scorp käyttivät heille mitä epätavallisimmalla tavalla: lukemalla kirjastossa. Vielä oudompaa touhusta teki sen, että heidän pöydässään ei ollut kirjalinnaa, jonka takana Rose olisi käännellyt kiivaasti jonkun laittoman paksun kirjan sivuja ja noussut välillä kurkistamaan kirjojensa yli, kuka oli hengittänyt liian äänekkäästi.

   Siellä he kuitenkin istuivat jo neljättä päivää putkeen. James selaili jotain mustakantista kirjaa, jonka nimi oli Kymmenen Voimakkainta Pimeyden Velhoa Sataan Vuoteen. Hän oli kylläkin sitä mieltä, että kirjan nimi olisi pitänyt olla Voldemort ja Yhdeksän Vähäpätöisempää Heppua. Hän selannut kirjan ensimmäiset kolmekymmentä sivua, joiden aikana oli käsitelty jo kahdeksan velhoa. Niitä seurasi kolmen sivun mittainen pätkä Herman Turmasta, jonka jälkeen tulevat neljäsataaviisikymmentäkahdeksan sivua kertoivat Voldemortista.

   Fred istui Jamesia vasta päätä lukemassa Tylypahkan Historiaa. He olivat istuneet siellä jo kolme tuntia ja Fred oli päässyt vasta toisen sivun keskiväliin. Scorp luki kirjaa Britannian suurimmista taikarakennuksista siinä toivossa, että sieltä löytyisi tietoa siitä tornista.

   Joulupäivä koitti aurinkoisena. James makasi sängyssään paikallaan varmastikin tunnin tuijotellen auringossa kimmeltävää hankea. Hän avasi lahjansa kaikessa rauhassa. Isä ja Äiti olivat lähettäneet hänelle uudet luudanvarvut. Hänen Tulisalamansa varvut olivat kuluneet jo melkein vartta myöten, kun James oli aina silloin tällöin tehnyt hieman raahaavia laskeutumisia. Molly-mummu oli kutonut hänelle perinteisen Weasleyn jumpperin, jonka rinnassa komeili iso J. Fred ja April olivat ostaneet hänelle sekalaisia tavaroita Weasleyn Welho Witseistä. Loput hänen tuttavansa olivat ostaneet hänelle joko makeisia tai vaatteita.

   Lahjat avattuaan James lähti Fredin ja Scorpin kanssa aamiaiselle. He söivät monta lautasellista puuroa, monta limppusiivua, joivat pienen tynnyrillisen simaa ja lopuksi vielä ahtoivat mahansa täyteen pipareita. Sitten he suuntasivat taskut makeisia pullollaan kirjastoon etsimään lisää tietoa salaperäisestä tornista.

   Illalla James oli pakannut reppuunsa loppuloman ajaksi vaatteita. Hän oli sitä mieltä, että koko matka-arkun raahaaminen Amylle ei olisi viisasta. Hän oli hermostuksissaan purkanut pakkauksensa jo kolmesti. Taas hän tunki sukkia reppuun, kun makuusalin ovi kävi.
Joko sä kohta oot pakannu? Fred kysyi tullessaan sisään. James tunki viimeisen sukkaparin sisään ja kaatui sängylleen makaamaan.
Joo, jo kolmesti, hän huokaisi ja nousi istumaan.
Hermostuttaako? Fred naurahti ja istui Jamesin viereen.
Ehei, James sanoi sarkastisesti.
Ihan turhaan jännität, Stuart ja Sylvia on mukavia, ne tykkää susta, Fred sanoi vähän epäuskottavana.
Sä et oikeen kuullosta siltä, että ne tykkäis musta, James tuhahti.
No siis… Ei välttämättä heti alkuunsa, sähän sentään panet niitten tytärtä, mut kyllä ne tottuu suhun ja huomaa, että sä oot ihan kelpo heppu. Siinä vaiheessa, ku lähette takas kouluun, ne jo toivoo, että säki äkkiä jo kosisit Amya, Fred sanoi.
Nii kait. En silti haluu ees ajatella sitä, jos ne kävelee sisään kesken kaiken, James sanoi.
Siitä tuliki mieleen, Fred sanoi ja otti taskustaan jonkunlaisen pakkauksen. Hyvää joulua!
James otti paketin käteensä.
Mitä vittuja nää on? hän kysyi tutkiessaan pakettia.
Mitä vittua…? Mitä vit…? Siis häh? Etkö sä…? Vittu, sä oot pahassa pulassa! Fred haukkoi henkeään.
Mitä? James kauhistui.
Nuo… on kortsuja. Ja sun reaktiosta voi päätellä, että te ette juuri Amyn kaa oo asiaan perehtyny! Sulla on tuuria, että Amy ei oo tullu raskaaks! Fred huohotti.
Miten nii? Mitä nää siihen auttaa? James kysyi.
No tommonen laitetaan sen ympärille, että ei eritteet karkaa väärään paikkaan, Fred huokaisi ja näytti pyörtyvän kohta.
Jaa… No, me ollaan käytetty suojaloitsua, James sanoi tyynesti.
Mitä ootte käyttäny? Fred kysyi nyt kummissaan.
Sun reaktiostas voi päätellä, että ette juuri Aprilin kaa oo asiaan perehtyny, James naurahti. Hän kertoi Fredille Tarvehuoneen lorusta.
Ja nyt vasta kerrot mulle? Fred sanoi tyrmistyneenä. Arvaa paljon mä oon hassannu noihin?
No? James kysyi virnistäen.
En juuri mitään, jästikaupoista on helppo pölliä. Mut silti! Fred sanoi typertyneenä.

   James heräsi kello kuusi aamulla. Hän pukeutui ja nakkasi repun selkäänsä. Hän käveli suorinta tietä suureen saliin yksinäiselle aamiaiselle. Koko muu sali oli täysin tyhjä. Syötyään kulhollisen muroja, James nousi ylös ja lähti kohti Tylyahon asemaa.

   Käveltyään puolisen tuntia tuiskussa, James vihdoin saapui asemalle. Juna odotti jo raiteilla ja James nousi kyytiin. Pikkuhiljaa juna alkoi täyttyä kotiin lähtevistä Tylypahkalaisista. Jamesin vaunuosastoon istuivat Puuskupuhissa olevat Greg ja Henry, joka olivat Jamesin loitsuryhmässä. James ei juuri tuntenut poikia ja piti heitä vähän höntteinä, mutta paremman seuran puutteessa he vaikuttivat oikein mukavilta tyypeiltä.

   Puuduttavan pitkän junamatkan jälkeen James istui vielä yksin maanalaisessa puolisen tuntia. Hän oli ollut kerran Fredin mukana Aprilin luona käymässä, mutta hän ei ollut täysin varma, missä Pearlit asuivat.

   Tunnin harhailun jälkeen James alkoi tunnistaa tuttuja maisemia ja vielä kymmenisen minuuttia harhailtuaan hän löysi vihdoinkin Pearlien kotitalon. Valkea, pieni kaksikerroksinen talo seisoi lähellä metsän laitaa, johon lähiö loppui. James seisahtui hetkeksi portin kohdalle. Hän veti syvään henkeä ja lähti kohti ovea. Hän oli puolentoista metrin päässä ovesta, kun se lennähti auki ja Amy syöksyi suutelemaan häntä. Kiihkeän hetken keskeytti kovaääninen rykäisy ovensuusta. James ja Amy irtautuivat toisistaan.
Sinä olet kaiketi James Potter, herra Pearl sanoi ja ojensi kätensä.
Joo, olen, James sanoi puristaessaan kättä. James pani merkille, että herra Pearl oli hänen isäänsä huomattavasti nuorempi.

   Pearlien talo oli samanlainen kuin James muistikin. Kaikki oli vaaleaa. Hän seurasi Amya yläkertaan. Porrastasanne oli melko samantapainen kuin Jamesinkin kotona. Ainoa ero oli, että Pottereilla tasanteella oli neljä ovea ja Pearleilla oli kolme. Amy avasi vasemmalla olevan oven. Huoneen seinät oli tapetoitu valokuvilla ja julisteilla (joissa suurimmasta osassa virnistivät The Wands-yhtyeen jäsenet. Valokuvissa hymyili Jamesille tuntemattomia kasvoja, joiden hän oletti olevan Amyn kreikkalaisia koulukavereita. Amyn sängyn päässä oli Jamesille tuttu kuva. Siinä hymyilivät Tylypahkan huispauskentän katsomossa istuvat Fred, April, Rose, Scorp, Al, Rox, Hugo, Lily, Amy ja hän itse. Sen kuvan vieressä oli kuva, jossa James loikoili Tylyahon metsässä erään suuren tammen juuressa.

   Mulla oli ihan törkee ikävä, Amy sanoi ja veti Jamesin viereensä istumaan.
Nii mulki, James sanoi. Arvaa oliko jännää istua koko loma kirjastossa?
James kertoi Amylle heidän seikkailustaan metsässä.
Trent? Ja että se olis kuollu? Amy kertasi ääni väristen. James nyökkäsi. Hän tunsi äkkiä vihan pistoksen muistellessaan päivää, jolloin Trent oli kadonnut.
Mä meen takas sinne, James sanoi. Ensimmäistä kertaa ääneen todella tarkoittaen sitä. Kyllä he olivat Fredin ja Scorpin kanssa puhuneet paluusta alusta alkaen, mutta James ei ollut vielä tähän mennessä ollut tosissaan.
Miks? Mitä sä sillä voitat? Amy kysyi.
Mitä mä voitan? Siellä on joku hiippari, joka on päättäny tappaa jokaisen vastaantulijan. Siellä on myös Trent, tai se mitä siitä on jälellä ja se on vähintään yhtä hullu. Mieti jos ne nyt päättääki joskus lähteä pikkuiselle retkelle linnaan ja vaikka huvin vuoksi tappaa kaikki jotka sattuu tielle, James sanoi vihan kiehuessa sisällään. Mä voitan sen, että mä teidän, että kaikki joista mä välitän on turvassa.
Musta tuntuu, että sä koitat olla… jotain mitä et oo, Amy sanoi epäröiden. Musta tuntuu että sä koitat olla isäs.
Mitäh? En todellakaan koita. Mä arvostan kyllä isää enemmän ku ketään muuta ja oon ylpee siitä, että oon sen poika. Mut muuta en haluu olla, vaan sen poika. Mutta joo, en mä pystys elää itteni kanssa jos antasin Trentin kaltasen hiipparin päästä pakoon. Isällä kesti seittemän vuotta saavuttaa se, mihin mäkin pyrin. Rauha, James sanoi. Trent ajattelee samalla lailla ku Voldemort ajatteli. Se käyttää vihollisellensa tärkeitä ihmisiä syöttinä. Voldemort käytti äitiä, isän kummisetää ja vaikka ketä. Trent… no sä tiiät. Ja jos se on elossa, se käyttää sua uuelleen, mutta mä estän sen.
Kyl mä ymmärän, Amy sanoi ja suuteli Jamesia. Mutta arvaa mitä?
No? James kysyi vaisusti.
Toivottavasti sait vietettyä kunnolla aikaa Fredin kanssa, nimitäin se kuolee huomenna sydäriin. April lähtee huomenna takas kouluun ja…, Amy sanoi innoissaan. Se on raskaana!
Jameskin meinasi saada sydänkohtauksen. April raskaana? Fred isänä?
Mitä? Oikeesti? James sai viimein sanottua. Amy nyökkäsi iloisesti.
Joo, April varmistu asiasta toissapäivänä, Amy henkäisi.
Fred saa todellakin sydärin, James sanoi huvittuneena miettiessään Frediä koittamassa syöttää pientä vauvaa.
Teidän kahden on parempi katsoa, että tähän sukuun syntyy ensi vuonna vain yksi vauva, rouva Pearl oli saapunut ovensuuhun. Hei, James.
Terve, James vastasi nojautuen vaistomaisesti kauemman Amysta.
Ruoka alkaa olla valmista, rouva Pearl sanoi ja lähti pois. Amy ja James lähtivät alas.

   Illallisen jälkeen James ja Amy olivat lähdössä kävelylle.
Laitan Jamesille vuoteen vierashuoneeseen! rouva Pearl huikkasi olohuoneesta.
Äiti! James nukkuu mun kanssa! Amy huusi takaisin pyöräyttäen silmiään Jamesille.
Onkohan se nyt soveliasta? kuului rouva Pearlin ääni.
Äiti, älä viitti olla noin vanhan aikanen! Jamesin vanhemmat antas meidän nukkua samassa huoneessa! Amy huusi. Eikö niin?
Häh? Joo, kai…, James sanoi vaikka oli melko varma, että hänen vanhempansa olisivat laittaneet Amyn hänen huoneeseensa ja käskenyt Jamesin vintille.
No, kai se sitten käy, rouva Pearl sanoi lähinnä itselleen, tai ääni oli ainakin paljon hiljaisempi, koska hän ei enää huutanut.

   Mä en usko, että äiti on noin vanhan aikane, Amy sanoi, kun he kävelivät kapealla metsäpolulla. James tyytyi hymähtävään myöntävästi.
Enkä mä usko sitäkään, että Aprilista tulee äiti. Ja musta tulee täti! Amy henkäisi.
Ja Fredistä isä, James sanoi.
Nii, Amy sanoi hiljaa. Haluuksä lapsia?
Ai nyt vai? James hätkähti.
No ei! Mut joskus, Amy sanoi.
Joo, kait, James sanoi mietiskellen.
Mä haluun kaks. Kaksoset. Tyttö ja poika, Amy sanoi. Mut vaan sun kanssas.
No toivottavasti et kovin monen muun kanssa! James naurahti.
No hehhe, Amy sanoi.
Joo. Mutta mä teen sulle kaksoset… tai ainakin koitan. Meille siis. Joskus, James sanoi.

   Kun April seuraavana aamuna lähti takaisin kouluun, herra ja rouva Pearl antaneet Jamesille ja Amylle hetkeäkään rauhaa. Kun Aprilin vauvasta ei enää voinut paasata tytölle, rouva Pearl aloitti viikon mittaisen seksivalistuksen. Kaiken huippu oli, kun herra Pearl tuli töistä kaksi päivää ennen uutta vuotta mukanaan suuri pussillinen korvatulppia. Hän vetosi yölliseen meteliin, jonka syytä hän ei ollut vielä selvittänyt.

   Vaikka viikko Amyn luona oli ollut muuten mahtava, James oli silti iloinen istuessaan tammikuun ensimmäisenä päivänä Tylypahkan pikajunassa. Hän ja Amy olivat saaneet olla kahdestaan vain puolisen tuntia, kunnes Al oli ohi kulkiessaan huomannut heidät ja huitonut Roxin, Kakkosen, Lilyn ja Hugon paikalle. Parin kymmenen minuutin kuluttua James tapasi ensimmäistä kertaa myös Alin tyttöystävän Valerien. Pikaisten lomakuulumisien vaihdon jälkeen joukko syventyi kuuntelemaan Jamesin kertomusta heidän metsäretkestään. Al ja Rox tapansa mukaan loukkaantuivat, kun heitä ei oltu kutsuttu mukaan, jolloin James muistutti, että itsehän he olivat lähteneet pois koulusta. Hugo ja Lily kauhistelivat eniten Trentiä. Valerie ja Kakkonen näyttivät siltä, ettei heitä olisi voinut vähempää kiinnostaa, vaikka James olisi heittänyt henkensä.

   Kun kaikki keksityt puheenaiheet oli  käyty läpi, alkoi vaunuosastossa olla vaivaantuneen hiljaista. Sitten tunnelma muuttui vaivaantuneen hiljaisesta vain vaivaantuneeksi, kun Al ja Valerie ja Rox ja Kakkonen aloittivat jonkunlaisen nuolemiskilpailun. Siinä vaiheessa James otti Amya kädestä kiinni ja veti tämän mukanaan ulos osastosta. He lähtivät kävelemään kohti junan viimeisiä vaunuja. Juuri kun he olivat liu’uttamassa vaunujen välistä ovea kiinni, he huomasivat Hugon ja Lilyn lähtevän pois nuoluosastolta.

   James ja Amy löysivät Rosen lukemasta jotain paksua luetteloa tyhjästä vaunuosastosta.
Moi, häiritäänkö me? Amy kysyi avatessaan liukuoven.
Ai moi! Ette, tulkaa vaan sisään, Rose sanoi iloisesti ja laittoi luettelon pois. James näki luettelon kannessa Taikaministeriön tunnuksen.
Mikä toi on? James kysyi.
Ai tämä? No, Scorp kirjotti mulle teidän seikkailusta ja pyys mua ottamamaan selvää viime aikojen pimeyden velhoista ja noidista. Nii mä sitten kysyin tota sun isältäs. Sanoin sille, että se on tutkielmaa varten, Rose sanoi.
No, ootko löytäny mitään? James kysyi innoissaan.
En. Oon selannu kaikki nimet viimesen viidenkymmenen vuoden ajalta, mut kaikki niistä on joko kuollu tai Azkabanissa. Tai sitten ne on jotain pikkurikollisia, Rose huokasi katse luettelossa.
Hitto! No, eiköhän se sieltä löydy, James sanoi ja nojasi päänsä seinään.
No, oliko teillä kiva loma? Rose kysyi. Amy alkoi selittää loman tapahtumia Jamesin välillä myötäillen murahtelemalla ja nyökkäämällä. James kuitenkin mietti kuumeisesti tornia ja sen asukasta.

   Illan pimetessä James, Amy ja Rose kävelivät kolmistaan kohti linnaa. Rose alkoi hermostua tulevista V.I.P.:istään. James koitti rauhoitella serkkuaan.
Kyllä sä niistä läpi pääset! Mäki pääsin helposti ja vielä ihan hyvillä arvosanoilla ja sä oot mua ainaki sata kertaa fiksumpi, James sanoi.
Noin isäki sano, Rose huokaisi.

   Rohkelikon oleskelu huone oli tupaten täynnä lomakuulumisia vaihtavia oppilaita. Rose ja James löysivät Alin, Roxin, Kakkosen ja Scorpin yhdestä nurkasta juttelemasta.
Terve! James sanoi iloisesti istuessaan Alin viereen sohvalle. Al tökki poissaolevana sohvatyynyä sauvallaan. Rox istui Kakkosen sylissä ja Kakkonen hiveli Roxin hiuksia keskittyneen näköisenä. Rose istui Scorpin syliin. Tunnelmassa oli jotain outoa.
Missäs Fred? James rikkoi hiljaisuuden. Hän paloi halusta saada tietää, miten Fred oli suhtautunut Aprilin paljastukseen.
Sitä ei moni tiiä. Se lähti pari päivää sitten Tylyahoon juomaan, tuli seuraavana päivänä takas, istu kaheks sekunniks alas, totes, että siitä tulee isä ja lähti pomppien ulos muotokuva-aukosta. Sen jälkeen en oo nähny sitä ku tänää aamulla vilaukselta, Scorp selitti.
Mitä? Tuleeko Fredistä isä? Rox kauhistui.
Juu, James sanoi.
Oikeesti? Ihanaa, eikö ook… lopeta jo se helvetin hiplaaminen! Rox tiuskaisi kääntyessään Kakkoseen päin.
No sori, Kakkonen sanoi vähän hämillään ja laski kätensä käsinojalle. Sitten James hätkähti kun Al oli vahingossa sytyttänyt tyynyn tuleen.
Sori, sori, Al sanoi ja sammutti liekin. Hänen kasvoilleen jäi häälymään hieman ehkä vahingoniloa muistuttava hymy. James katsoi hetken veljeään ihmeissään ja kääntyi sitten Roseen päin.
Rose, saisinko mä sen luettelon? James kysyi. Rose nappasi luettelon laukustaan ja nakkasi sen Jamesille. James alkoi selata sitä huolellisesti. Listassa ei toden totta ollut yhtäkään velhoa tai noitaa, jotka olisivat voineet asua tornissa keskellä ei mitään ja kirota jokaisen vastaan tulijan.

   Joku puhui hänelle. James hätkähti takaisin todellisuuteen. Takassa ei enää palanut tuli. Kaikki olivat lähteneet jo nukkumaan. Jamesin katse tarkentui Frediin, joka istui rennosti häntä vastapäisessä tuolissa.
Moi, James sanoi ja kohensi asentoaan.
Moi, Fred sanoi iloisesti. Oliko kivaa Amyn kanssa?
Totta kai. Sulla on kuulemma ollu kova kiire juosta koko ajan jossain? James virnisti.
Mitä? Ai, ei ole. Oon ollu Aprilin kanssa reissaamassa. Me ostettiin talo, Fred sanoi.
Mitäh?! Oikeesti? James sanoi tyrmistyneenä. Fred nyökkäsi.
Mistä? James kysyi jo vähän huolissaan. Entä jos Fred muuttaisi toiselle puolelle maata.
Vähän Lontoon ulkopuolelta. Semmonen mukava pikku luukku, Fred sanoi.
No hyvä. Jos sä olisit muuttanu kauemmas, nii mä olisin kyllä tappanu sut, James sanoi.
Älä James oikeesti jaksa. Kyllähän me nähään, vaikka mä en tuukkaan enää takas tänne. Mä puhuin isän kanssa ja musta tulee Tylyahon liikkeen myymäläpäällikkö kesän jälkeen. Eli me nähään aina ku tuut kylillä käymään. Paitsi viikonloppuna en oo aina siellä. Ja sitä paitsi, nyt sulla on Amy ja muut, Fred sanoi.
No niin on. Mutta ei ne silti sua korvaa, James sanoi hiljaa.
Joo, kyllä mä tiiä, tulee mullaki oleen outoo, ku sä et koko ajan sählää vieressä.
Minä sählään? Anteeks vaan, mutta se oot sinä, joka aina sählää, James naurahti.
Sovitaan, että Al sählää, Fred sanoi hymyillen. Mä meen nukkumaan, öitä.
Öitä.

[JuopunutMunkki]

Luku 6: "Se on sun serkkus"


Koulun taas alettua Jamesin aika tuntui taas olevan vähissä. Fred oli sentään menettänyt osan taistelutahdostaan huispauksessa. Hän oli ilmoittanut, että treenit aloitetaan vasta sitten, kun kentällä ei ole tippaakaan lunta. Se sopi hyvin kaikille muille paitsi Alille, joka kulutti nykyään kaiken aikansa Valerien pakoilemiseen. Jamesilla oli teoria. Al oli kurpitsajuhlassa järkyttynyt siitä, että Roxilla oli poikaystävä ja koska normaalisti Rox oli eniten Alin kanssa, Alinkin oli pakko hankkia muuta seuraa. Nyt kun Al oli tottunut Roxin ja Kakkosen seurusteluun, hän ei enää pitänyt omaa suhdettaan niin pakollisena. Hän oli ilmeisesti huomannut, että Valerie ei ollut ehkä myöskään se mieluisin seurustelukumppani vaikka sattuikin olemaan kurpitsajuhlassa ensimmäinen joka suostui Alin kanssa pelehtimään.

   Alin ja Scorpin huojennukseksi Rosekin oli nyt alkanut valmistautua V.I.P.:hin ja jättänyt pojat opiskelemaan kahdestaan. Kaikki tuntuivat unohtaneen kielletyssä metsässä piileksivät hullut. Jameskaan ei juuri hautonut kostavansa Trentille ainakaan vielä vähään aikaan.

   Nyt James istui pimeyden voimilta suojautumisen luokan edessä kattoon tuijotellen. Tunti oli jo päättynyt, mutta hän oli jäänyt odottamaan Amya, joka oli jäänyt keskustelemaan professori Grumpin kanssa siitä, milloin Amy haluaisi suorittaa pimeyden voimilta suojautumisen V.I.P.:nsä, sillä Amy ei ollut suorittanut sitä, koska Kreikassa pimeyden voimilta suojautumisesta pidettiin ainoastaan S.U.P.E.R.- kokeet.

   James, mitäs sinä siinä istut? kuului tuttu ääni käytävän päästä. James kääntyi katsomaan tulijaa. Hänen isänsä käveli häntä kohti.
Isä? Mitä helvettiä sinä täällä teet? James kysyi.
Älä viitsi kiroilla. Tulin taas luennoimaan viidesluokkalaisille. Ihan niin kuin viime vuonnakin. Mutta miksi istut siinä?
Häh? Ai, ootan Amya, James vastasi viimein.
Aah, hienoa, tapaan hänet viimein, Harry sanoi ja seisahtui Jamesin viereen.
Jippii, James sanoi hiljaa ja pyöräytti silmiään.

   Muutaman hiljaisen minuutin jälkeen luokan ovi avautui ja Amy tuli ulos. James nousi seisomaan.
Amy, tää on mun isä. Isä, Amy, James esitteli heidät.
Hauska tavata, Harry sanoi hymyillen ja puristi Amyn kättä.
Kuin myös, Amy vastasi hymyyn.
No, olisi kiva rupatella hieman, mutta minun pitää alkaa valmistella tuntia. Näkemisiin!
Moikka, James sanoi ja hän lähti Amyn kanssa pois.

   Isäs vaikuttaa mukavalta, Amy sanoi, kun he laskeutuivat portaita alas eteisaulaan.
Joo, ohan se ihan kiva, mut en mä silti mielellään sitä koulussa nää, James sanoi.
Äh, Fogley tuli jo! Eihän teijän treenit oo vielä alkanu? Amy kysyi.
Ei, James sanoi ja antoi Amylle suukon.
Hyvä, mennään tuntien jälkeen Tylyahoon, heippa, Amy sanoi ja lähti tyrmiin. James lähti kohti kasvihuoneita.

   Kaksi tuntia erilaisia myrkkykasveja tutkittuaan James, David ja Mike suuntasivat päivälliselle. He istuivat happaman Alin, tympääntyneen Roxin ja rakastuneen Kakkosen joukkoon syömään palapaistia ja perunamuusia. Rox oli ainut joka tervehti heitä. Al katsoi inhoten perunamuusiaan ja jauhoi selvästikin vähintään yhtä vastenmielistä leipää. Kakkonen laittoi kerta toisena jälkeen tyhjän haarukan suuhunsa tuijottaessaan Roxia. James tunsi itsensä äkkiä hyvin vaivaantuneeksi ja söi ruokansa nii äkkiä kun vain pystyi ja lähti sitten luihuisten pöytään odottamaan, että Amy söisi.

   James ja Amy kävelivät vaitonaisina epätasaista käytävää kohti Hunajaherttuaa.
Mikä on? Amy kysyi, kun he olivat ehkä suunnilleen puolessavälissä matkaa.
Häh? Ei mikään. Tai kaikki on vaa nii outoja, James huokasi.
Miten nii?
En minä tiiä. Tai Al on loman jälkeen ollu jotenkin poissaoleva. Ja Rox näyttää kyllästyneen Kakkoseen. Ja Fred. Fred ei puhu enää muusta ku Aprilista ja lapsesta. Sitä ei nää enää koskaan. Ja se ei jauha enää huispauksesta ja muista metkuista ollenkaa. Rose ja Scorp on ainoot jotka on ees jotenki normaaleja, paitsi ne ei enää oo nii paljoo yhessä ku Rose on lukittautunu kirjastoon lukemaan, James selosti.
No Al on selvästi vaan harmissaan erostaan, Amy sanoi. James tuhahti.
Ja mitä Roxiin ja Kakkoseen tulee, nii oliko sulla kovin monta suhdetta jotka kesti niinkää kauaa ku ne on ollu yhessä, sillon ku olit niitten ikänen? Amy sanoi.
No ei kai, James myönsi. Kun hän ajatteli tarkemmin, Amy kyllä puhui ihan totta. Ja ei se mikään ihme ole, jos Frediä ei enää kiinnosta muu kuin lapsensa.
Mä olisin hukassa ilman sua, James huokasi ja otti Amy kädestä kiinni.

   Kun James ja Amy puolen tunnin kuluttua astuivat sisään Kolmeen Luudanvarteen, he ostivat juomat ja menivät nurkkapöytään istumaan. Melkein heti sen jälkeen, kun he olivat istuneet alas, joku tervehti heitä iloisesti.
Jaahas, nuoripari lähtenyt sitten pienelle karkumatkalle! kolmen miehen kokoinen, parrakas jättiläinen hörähti.
Hei, Hagrid, James sanoi osittain iloisesti, osittain nolona ja hämmentyneenä.
Hagrid, tuolla on vapaa pöy… No mutta hei! Harry oli juuri tullut Hagridin viereen. James pamautti otsansa pöytään.
Hei, isä, hän sanoi happamana.
No mutta, mitenkäs sitä ollaan kylillä arkipäivänä? Harry kysyi hymyillen.
Oltiin menossa tähtitorniin ja eksyttiin tänne, James sanoi nostaen päänsä ylös naama ivallisessa virneessä.
Vai että eksyitte? Ette kai vaan ainakaan Hunajaherttuan kellarin kautta? Harry sanoi ja katsoi poikaansa merkitsevästi.
Ei! Siis…, James hätääntyi. Kellarin? Ei. Pääseekö sieltä tänne?
Minä tiedän, että otit kartan James, Harry sanoi edelleen hymyillen.
Paska, James sanoi ja kaivoi kartan taskustaan. Hän ojensi sen isälleen, joka ei kuitenkaan ottanut sitä.
Minä osaan tuon jo ulkoa, Harry sanoi. Joten jos sinä, Hagrid, et opettajana koe velvollisuutta takavarikoida tätä esinettä, James voi pitää sen.
Jaa. Mä en oo kyl nähny mitään esineitä, Hagrid sanoi hymyssä suin.
Kiitti, Hagrid, James sanoi ja laittoi kartan pois.
No sopiiko nuorelleparille, jos liitymme seuraan? Harry kysyi. Ennen kun James ehti estää, Harry ja Hagrid istuivat pöytään.

   Seuraavan tunnin James sai hävetä silmät päästään, kun Harry ja Hagrid kertoi toinen toistaan nolompia kertomuksia Jamesin lapsuudesta. Amy kuunteli kiinnostuneena ja loi Jamesiin välillä myötätuntoisia katseita. Kun Harry ja Hagrid viimein lähtivät, James oli varma, että hänen ihonsa oli muuttunut pysyvästi hieman punaisemmaksi.
Mä vihaan isää, James sanoi ja laski taas päänsä pöydälle. Amy naurahti ja silitti Jamesin päätä.

   Mä vihaan isää! sanoi Al lysähdettyyään seuraavan viikon keskiviikkoiltana sohvalle Jamesin viereen.
No? James sanoi hymyillen.
Se oli pitämässä meille ”luentoa” ja käytti puolet ajasta mun nolaamiseen, Al sanoi happamana. ”Istu suorassa, Albus!” ”Älä häiritse, Albus!” ”Kuulitko, Albus?” Mistä lähtien se on mua Albukses sanonu?
Mitäs häiritsit toisten opiskelua. Albus, James painotti loppua. Al nosti keskisormensa pystyyn. Fred tuli silloin sisään muotokuva-aukosta.
Enää vajaat kuus kuukautta tarvii teeskennellä, että mua kiinnostaa jotkut Howard Hurttanaaman ristiretket joskus vuonna nakki ja keppi! hän sanoi istuttuaan.
Onnea vaan sulle sitten, James sanoi. Hän näytti olevan ainut ystävistään, jota ei painanut koulunkäynti.

   Sitä onnea ei kuitenkaan kestänyt liian kauaa. Helmikuun lopun saavuttua Fredin huispauslama oli kadonnut ja vaikka kentällä oli vielä lunta, treenit alkoivat. Muu joukkue olisi kyllä ihan mielellään odotellut vielä pari viikkoa ilman lämpenemistä.

   Mutta siellä he taas lensivät. Kaikki hytisivät ja tärisivät, mutta Fred vain hymyili hullun lailla ja sanoi, että tämä tekisi heistä kestävämpiä pelaajia.
Kipeämpiä pelaajia pikemminkin, Al jupisi kiitäessään Jamesin ohi pitkä räkävana poskellaan roikkuen. James olisi muuten virnistänyt veljensä inholle, mutta ikävä kyllä hänen leukansa olivat todennäköisesti jäätyneet kiinni. Hän olisi varmastikin tehnyt maalin, jos hänen kätensä ei olisi ollut niin kohmeessa, että hän ei voinut heittää kunnolla. Hugo olisi varmasti pystynyt torjumaan heiton, jollei olisi tärissyt hullun lailla sillä seurauksella, että hänen luutansa teki jonkinlaista sivuttaista aaltoliikettä salkojen edessä. Vihdoinkin Fredin pilli vislasi. Rox oli heittänyt häntä mailalla takaraivoon. Tyttö sanoi, että hänen kätensä olivat niin jäässä, että ote lipesi, mutta James oli nähnyt Roxin oikein tähtäävän mailan veljeensä.

   Kankeat pelaajat istuivat pitkään pukuhuoneessa kuin suolatut sillit, sillä kukaan ei halunnut liikkua märissä kaavuissaan, ettei kehoon olisi osunut uutta kylmää, kosteaa kohtaa. Sitten joku liikahti. Kakkonen siirtyi lähemmäs Roxia ja koitti lämmittää tytön käsiä.
Äh, anna olla, James, sulla on ihan yhtä kylmät kädet, Rox sanoi ja tempaisi kätensä pois. Kakkonen näytti hetken aikaa hämmentyneeltä. Sitten hänen ilmeensä muuttui hieman vihaiseksi ja hän lähti sanaakaan sanomatta pois. Joukkue kääntyi Roxiin päin.
Mitä? tyttö äyskähti ja lähti hänkin ulos. James katseli muuta joukkuetta. Hugo ja Lily katselivat avuttomina ympärilleen. Fred katsoi vielä kummissaan ovea. Alin kasvoista paistoi jälleen jonkunlainen vahingonilo, joka oli sekoittunut myötätuntoon. Al huomasi Jamesin katsovan ja korjasi naamansa peruslukemille. James kurtisti kulmiaan ja Al näytti omasta mielestään varsin viattomalta.

   James seisoi lämpimässä suihkussa reilusti yli tunnin. Sitten hän haki makuusalistaan paksun villapaidan päälleen ja meni takan suomaan lämpöön istumaan. Scorp ja Rose tekivät läksyjään ja Fred kuorsasi hiljaa sohvalla. Alia ei näkynyt missään. Roxkin oli kateissa. Kakkonen istui muutaman tuolin päässä mulkoillen välillä ikkunasta ulos.

   James tuijotteli tuleen ajatuksiinsa uppoutuneena. Aina silloin tällöin hän hätkähti, kun Fred hölisi jotain unissaan tai Rose korjasi omasta mielestään hiljaa kuiskaten Scorpin tehtäviä. Kun muotokuva-aukko pamahti kiinni, James kohotti katseensa. Al tuli poissaolevan näköisenä kohti. Hän istui Scorpia ja Rosea vastapäätä.
Moi, Scorp sanoi. Al vain tuijotti. James kääntyi kokonaan veljeään päin.
Al? James sanoi varovasti.
Ei, Al sanoi ja nousi ylös. Hän paineli saman tien kohti makuusaleja.
Ihan sama mitä sanotte, serkkunne on sekasin, Scorp sanoi tuijottaessaan pojan perään. Muut eivät juuri ehtineet kommentoida asiaa, kun muotokuva-aukko taas kävi ja tällä kertaa sisään tuli Rox. Tyttö näytti itkeneen. Kakkonen nousi ylös tuolistaan ja meni Roxin luo.
Rox, mä…, poika aloitti, mutta Rox pudisti vain päätään.
Tää ei enää toimi, James. Mä oon pahoillani, Rox sanoi pää painoksissa. Sitten hän lähi tyttöjen kierreportaisiin jättäen Kakkosen koko oleskeluhuoneen keskipisteeksi. James katsoi, kuinka Kakkonen mietti mitä tekisi seuraavaksi. Hän vilkaisi Jamesia, joka kohautti olkiaan. Kakkonen nyökkäsi ja lähti hänkin makuusaleja kohti.
Korjaan. Ihmiset on sekasin, Scorp sanoi. James nyökkäsi.
Mä meen Roxin luo, Rose sanoi ja nousi ylös.
Joo, kannattaa, James sanoi. Rosen lähdettyä Fred heräsi.
Mitä te murjotatte? Fred kysyi unisesti.
Ihmiset on sekasin, Scorp ja James vastasivat kuorossa.

   Ja niin tilanne pysyikin. Kakkonen ilmoitti Fredille eroavansa joukkueesta seuraavana aamuna. Al näytti entistä enemmän hämmentyneeltä ja Rox näytti ahdistuneelta. Rose oli sanonut, että ei ollut saanut selville, mikä tyttöä vaivasi, mutta Jamesilla oli aavistus, että Rose oli luvannut Roxille olla kertomatta.

   Maaliskuu meni ohi melkein huomaamatta. Huhtikuun alussa alkoi linnassa kiertää huhu, että April Pearl olisi raskaana. Kun huhu oli jonkin aikaa koulua kierrellyt, alkoi Fredille ja Aprilille aamupostin mukana tulla onnittelukortteja ja muuta mielenkiintoista. Joku oli lähettänyt Fredille pullo Tuliviskiä, mutta juuri Fred oli saanut paketin auki, professori Fogley oli kävellyt ohi ja takavarikoinut pullon.

   Oudointa oli, että ilmeisestikin jotkut sekoittivat Pearlin siskokset keskenään ja käytävillä kävellessää Amya ja Jamesiakin alettiin onnitella vauvasta. Pari päivää koitettuaan oikaista jokaista onnittelijaa, Amy ja James päättivät vain ottaa onnittelut iloisena vastaan. Kaiken huippu oli, kun viimeistä viikkoa koulussa luennoidessaan Harry oli tullut kysymään Jamesilta, oliko Amy todella raskaana. James oli huvin vuoksi antanut isänsä hetken elää siinä uskossa.

   Al makasi sohvalla Jamesin tullessa päivällisen jälkeen oleskeluhuoneeseen.
Moi, Al sanoi.
Terve, James sanoi ja istui nojatuoliin. Kuule, Al?
No, Al sanoi ja kohensi asentoaan.
Mikä sulla on? James sanoi ja nojautui lähemmäs.
Miten nii? Ei mikään, Al sanoi äkkiä.
Al, James painosti.
Äh, okei. Tää johtuu… Roxista, Al sanoi epäröiden. James nyökkäsi. Hänellä oli ollut jo jonkun aikaa aavistus, mutta hän toivoi, että Al sanoisi jotain muuta.
Mä… mä taidan olla rakastunu siihen, Al sanoi hiljaa.
Al… se on sun serkkus, James sanoi painokkaasti. Al voihkaisi.
Mä tiiän! Mä oon sairas! Al huokasi ja painoi tyynyn kasvoilleen.
No… ehkä vähän. Mut kyllä sä pääset siitä yli, James kannusti.
En pääse. Mä oon aina tainnu olla rakastunu siihen jossain määrin. Tai siis… Eihän me ees tavallaan tunnettu sitä, ennen ku se tuli Tylypahkaan. Mä oon aina ajatellu sen enemmän kaverina ku serkkuna. Mitä teen, James? Al parkaisi.
Mä en tiiä. Mä en vaan yksinkertasesti tiiä. Koska se on vaa niin väärin. Mutta toisaalta sekin on väärin että…, James nielaisi. Että sä et olis sen kanssa.
Miten nii? Al tuli esiin tyynynsä takaa. James huokaisi.
No oon vähän aikaa jo aavistanu jotain tämmöstä. Ja vaikka koko ajan oon miettiny, että se on sairasta ja noin, mutta en oo silti voinu olla ajattelematta, että te olisitte helvetin hyvä pari. Te sovitte paremmin yhteen ku Fred ja April ja se on jo tosi hyvin. Tai siis huonosti. Hyvin. En minä tiiä, James sanoi ahdistuneena. Kuule, sun pitää tehä niinku sä oikeeks näät.
Nii kai, Al huokasi.
Mitä sä luulet? Tuntisko Rox saman lailla? James kysyi.
Tuntee, Al sanoi synkkänä.
Mistä sä sen muka tiiät? James kauhistui.
Koska… No, sinä iltana ku se eros Kakkosesta. Nii mä löysin sen, ku se koitti päästä sinne Hunajaherttuan käytävään, mutta se oli nii heikkona, että se ei pystyny halkasee sitä patsasta. No, mä sit halkasin sen ja me mentiin Tylyahoon, Al aloitti. Me sitten istuttiin Kolmessa ja juteltiin niitä näitä. Tai lähinnä siitä ja Kakkosesta ja siitä että se on sitä mieltä että se ei enää voi olla Kakkosen kanssa, koska se tykkää jostain toisesta. Sitten ku me oltiin just lähössä, se sano että se joku olin minä ja…
Ja mitä? James kysyi.
Mä suutelin sitä, James. Tiiän, että en olis saanu, mutta minkäs teet? Al sanoi ahdistuneena.
Sitten? James tiukkasi.
No me tuumittiin, että mun on parempi lähtee ja sit mä lähin. Ja tulin tänne ja loput sä tiiätki.
Mitä aiotte tehä? James kysyi huolissaan. Al kohautti olkiaan.

   James makasi valveilla pitkään. Hän oli yhtä aikaa toivonut ja pelännyt tätä. Tiesiköhän Rose asiasta? Mitä hän olisi mieltä? Kysymysten tulva vaivutti Jamesin levottomaan uneen.

   Aamu oli ehkä kaikista Jamesin elämistä aamuista epämiellyttävin. Aamiaisella hän istui koko serkkukatraan ja Scorpin kanssa rohkelikkopöydässä. Kaikki juttelivat niitä näitä. Paitsi James. Rosekin oli tavallista hiljaisempi. James vilkuili syrjäkarein Alia ja Roxia, jotka taas vilkuilivat toisiaan syrjäkarein, mutta kumpikaan ei tainnut huomata, että toinen katsoi. Myös Rose näytti pitävän serkkujaan silmällä.

   Syötyään puuronsa James jätti Hugon ja Lilyn kaksin ja lähti kiireesti Rosen perään. Hän saavutti tytön eteisaulan portaiden yläpäässä.
Sä tiedät, James huohotti pysähdyttyään.
Mitä? Rose kysyi selvästi hämillään.
Roxista… ja Alista, James sanoi.
Mitä niistä? Rose sanoi ja lähti äkkiä kävelemään kohti loitsuluokkaa. James pysäytti hänet.
Sä tiedät, mitä mä tarkotan, James sanoi ja katsoi Rosea merkitsevästi.
Mä en… Äh, joo, Rose sanoi vaivaantuneesti.
Mitä sä oot mieltä siitä? James kysyi vähintään yhtä vaivaantuneesti.
Mä en tiedä, Rose sanoi. Siis onhan se aika…
Sairasta, James täydensi. Rose nyökkäsi.
Mutta toisaalta ne…, Rose jatkoi.
Sopis täydellisesti yhteen, James sanoi. Rose nyökkäsi taas. Enempää he eivät voineet asiaa pohtia, sillä Scorp tuli paikalle.
Mistä te juttelitte? Scorp kysyi iloisesti halatessaan Rosea takaapäin.
Loitsuista, Rose sanoi.
V.I.P.:stä, James sanoi samaan aikaan. Scorp katsoi heitä kummissaan.
Loitsujen V.I.P.:stä, James sanoi äkkiä.

   Scorpin ja Rosen hyvästeltyään James lähti oleskeluhuoneeseen vain älytäkseen, että hänelläkin oli tunti. James kiiruhti taikuuden historian luokkaan. Lyhyen läksytyksen jälkeen James istui Davidin ja Miken väliin.

   Seuraava tunti oli muodonmuutoksia. James ei ollut varma, kertoisiko Amylle Alin pulmasta. Hän kuitenkin päätti olla toistaiseksi hiljaa. He käsittelivät sillä tunnilla suunnattuja muodonmuutoksia, eli sellaisia, joissa muodonmuutos näkyy vain tietyille henkilöille, tai toisin päin, eli joku tietty henkilö ei nää muutosta.

   Professori Polo-ojan määrättyä viiden tuuman aineen suunnatuista muodonmuutoksista läksyksi, James ja Amy lähtivät lounaalle. Syötyään he lähtivät pimeyden voimilta suojautumisen luokalle.

   Jos James olisi kuunnellut vähänkään huolimattomammin, hän olisi vihannut itseään loppuikänsä. Professori Grump esitteli heille pimeyden taikojen kehittäjiä ja mahdollisia syitä taikojen kehittämiseen. Kirousten joukossa olivat tietenkin anteeksiantamattomat kiroukset. Ja anteeksiantamattomissa kirouksissa vastaus Jamesia pitkään kaivelleeseen kysymykseen.
Noniin, viimeinen kirous. Avada Kedavra, Grump sanoi ja silmäili luokkaa synkkänä. Tappokirous, kuten hyvin tiedätte. Pidettiin sataprosenttisen varmana osuessaan, kunnes noin neljäkymmentä vuotta sitten, muuan Harry Potter selvisi hengissä vuosisadan pahimman velhon kirouksesta. Myöhemmin selvisi, että samainen Potter selvisi jo toisen kerran hengissä kirouksesta reilu kaksikymmentä vuotta sitten.
Luokka vilkuili Jamesia, joka tuijotteli tietoisesti kattoon.
Noniin, Grump jatkoi. Siis Avada Kedavra on ikivanha kirous. Sen kehittäjä on muuten ehkä tuntematon. Paitsi sukunimeltään. Tappokirouksen kehitti Cedrick Rohkelikko, Godrick Rohkelikon veli. Cedrick kadehti veljeään jo pienestä pitäen. Kun Godrick sitten perusti tämän koulumme tässä, Cedrick katosi vuosiksi. Sitten alkoi ihmisiä kadota. Osa palasi, seonneina tosin. Puhuivat Pimeän Tornista. Cedrick siis oli oletettavasti rakentanut jonkinlaisen linnakkeen, jossa kehitteli suunnitelmaa veljensä… niin, ehkä tehdäkseen veljeensä vaikutuksen, ehkä tuhotakseen tämän. Kun Godrick sitten kuuli asiasta, hän lähti etsimään veljeään. Kauaa hän ei ehtinyt etsiä, sillä myös Cedrick etsi häntä. Cedrick kertoi kehittäneensä kirouksen, jolla voisi hallita koko maailmaa. Godrick piti veljensä ajatusta, kuten arvata saattaa, hulluna. He ajautuivat kaksintaisteluun. Godrick voitti ja Cedrick… No, hän hävisi. Katosi. Hän ei todennäköisesti kuollut, sillä Godrick kiisti tappaneensa veljensä. Ihmiskunnan harmiksi, Cedrickillä oli kannattajia, joille hän ehti opettaa kirouksen. Mutta itseään Cedrick Rohkelikkoa ei kukaan enää nähnyt.
Paitsi nyt, James sanoi hiljaa.
Mitä? Amy kysyi.
Nähdään eteisaulassa tunnin päästä, ota vaihtovaatteita, James sanoi ja lähti juoksemaan kohti Rohkelikkotornia.

   James käveli hermostuksissaan takanedustaa päästä päähän. Fred, Scorp, Rose ja Al tuijottivat häntä silmä kovana. Vihdoin muotokuva-aukko kävi ja Rox tuli sisään.
Istu, James sanoi kävellessään. Rox istui hämillään.
James, mitä helvettiä? Fred kysyi närkästyneenä.
Mä tiedän. Mä tiedän kuka siellä metsässä oli, James sanoi ja pysähtyi.
Häh? No kuka? Scorp kysyi.
Cedrick Rohkelikko, James sanoi. Kaikki repesivät nauruun. Paitsi Fred.
Mun olis pitäny muistaa! hän sanoi ja läimäytti itseään otsaan. James katsoi serkkuaan kummissaan.
Sulla oli äsken suojautumista, eikö nii? Grump kerto meille saman jutun viime vuonna, Fred sanoi. Hänen silmiinsä syttyi sama hehku, jonka James oli tuntenut sisällään jo puolisen tuntia.
Kertokaa, Al sanoi kärsimättömänä. James ja Fred kertoivat tarinan ja saivat vakuutettua muut.
Pakatkaa kamanne, me lähetään kohta, James sanoi ja lähti kohti makuusaleja.

   Viidentoista minuutin kuluttua joukko seisoi eteisaulassa odottaen Amya. Juuri kun tyttö tuli esiin tyrmistä, heidän takaansa kuului huuto.
Fred! April juoksi alas portaita. Hän heittäytyi Fredin kaulaan.
Älä vaan sano, että sä aijot tulla mukaan, Fred sanoi. April nyökkäsi.
Kulta, sä oot raskaana. Tää ei oo niin tärkeetä, että kannattaa riskeerata. Mikään ei oo, Fred sanoi katsoen tyttöä syvälle silmiin.
Mutta mitä jos… mitä jos sulle käy jotain? April kysyi kyyneleitä silmissään.
Ei käy, Fred sanoi. Ei voi, mulla on nimittäin sovittua menoa.
Mitä muka? April kysyi kummissaan. James tunsi vitsin ilmassa. Häntä alkoi jo hymyilyttää.
Mun pitää elokuussa pitää sua kädestä, ku sä synnytät meille vauvan, Fred sanoi ja halasi Aprilia.
Ja sun on parempi olla siellä, April sanoi hiljaa. Nyt hän kuitenkin hymyili. He suutelivat pitkään ja hartaasti. Lopulta Al rykäisi.
Nähdään huomenna, Fred kuiskasi ja antoi Aprilille vielä yhden suukon.

   Joukko marssi nurmen poikki iltapäivän auringossa. Vasta metsän laidassa James älysi, että heillä olisi ollut vielä tunteja, mutta niillä ei nyt ollut väliä. Hän ei oikeastaan kyllä tiennyt, miksi he lähtivät kohtaamaan velho, joka oli kehittänyt maailman vaarallisimman kirouksen. Hänestä se tuntui oikealta. Ehkä se oli hänellä verissä. Hän ei voinut olla rauhassa, ennen kuin hän tiesi, että uhkaava vaara olisi poistettu lopullisesti.

   Tuntien kävelyn jälkeen he tulivat luolalle, jossa James, Fred ja Scorp olivat viettäneet yönsä edellisellä reissullaan. He tekivät päivällistä ja söivät kaikessa rauhassa. Sitten he tekivät sotasuunnitelman. Tai lähinnä puhuivat päämäärästään, eli saada Rohkelikko sellaiseen tilaan, että hänet saataisiin kuljetettua Azkabaniin. Tunnin keskusteltuaan, he päättivät levätä tovin, jotta jaksaisivat vielä kävellä järvelle ja taistella yli tuhat vuotta vanhaa velhoa vastaan.

   Levättyään joukko lähti Fredin johtamana taas kulkemaan kohti järveä. James tutkaili jälleen kerran porukkaa. Fredin kasvoilla oli itsevarma ilme. James tuli siihen tulokseen, että Fred vakuutteli itseään samaan tapaan kuin oli vakuutellut Aprilia. Fredin perässä kulki Al, jonka kasvot olivat päättäväiset. Alin takana käveli Rox, joka tuijotti vuorin veljensä ja vuoroin Alin takaraivoa. James tiesi, että Roxin pää kävi ylikierroksilla, kun hän mietti miten Fred suhtautuisi häneen ja Aliin. James käveli itse Roxin takana ja hänen vieressään käveli Amy. Amya katsellessaan Jamesiin iski pelko. Mitä jos Amylle kävisi jotain? Entä jos he kaikki vain kuolisivat? James pudisti päätään. Hän vilkaisi taakseen. Scorp ja Rose kävelivät käsikkäin heidän takanaan. James katsoi Scorpia, joka katsoi takaisin. Scorp näytti valmistautuvan jonkinlaiseen tulikokeeseen. Ehkä hän olikin. Rohkelikon veljen kukistaminen olisi ehkäpä paras tapa osoittaa kuuluvansa tupaan. Perustajan työn loppuun vieminen. Rose mutisi hiljakseen jotain manauksia ja kirouksia. James tunsi lämpimän tuulen kasvoillaan. Se kiersi puitten latvoissa, selvästi merkkinä siitä, että jotain suurta oli tapahtumassa.

[Arte]

Muokkasin tavallisen tekstin fontin tavallisen kokoiseksi - on aika turhaa pistää se noin isolle, eikö? Vaikeuttaa lukemista. Huomasin myös, ettet ollut aivan varma ikärajasta. Finissä ficit luokitellaan aina korkeimman ikärajansa mukaan, joten osaisitko määritellä, onko tämä enemmän K-13 vai K-15, toisin sanoen jääkö tämä Notkoon vai siirretäänkö Suureen saliin. Nyt tuo K-13 - K-15 hämää ainakin minua - se voi pysyä tuollaisenaan alkuteksteissä, jos ficci siirretään Saliin, mutta jos se pysyy täällä, näkisin sen ainakin itse mielellään korkeintaan K-13. Olet kuitenkin otsikkoon pistänyt ikärajaksi K-13, mikä on aivan oikein Notkolle.

[JuopunutMunkki]

Luku 7: Taistelu tornissa

Siinä se oli. Tumma torni erottui vasten öistä taivasta. Järven vesi väreili hiljalleen.
Tota… onko kukaan miettiny, miten me päästään tonne? Scorp sanoi antaen katseensa kiertää rantaa ikään kuin hän olisi etsinyt venettä.
Kutsuttaan luudat? Fred ehdotti.
Äh, mun luuta on jo matka-arkussa, tulee pian koko arkku mukana, James sanoi. Hän tuijotti vastarantaa. Sielläkään ei ollut venettä. Al potkaisi kiveen, joka lensi veteen. Tai ainakin veden pinnalle, josta se sitten kolahtaen kimposi muutaman metrin päähän ja upposi. Joukko jäi tuijottamaan.
Tietysti! Kiinteytysloitsu! Rose huokaisi. Hän meni veden ääreen ja astui päättäväisenä veteen. Hänen jalkansa ei uponnut, vaan jäi vedenpinnalle. Rose ei kellunut vaan seisoi siinä kuin kovalla maalla. Scorp meni tytön perässä ja häntä seurasivat Fred ja Rox. Mutta juuri kun Rox oli astumassa veteen, Al otti tyttöä käsivarresta kiinni. Kaikki olivat hiljaa.

   Rox, oota, Al sanoi. Rox kääntyi poikaan päin.
Ei nyt, Al, Rox sanoi hiljaa.
Ei, ku just nyt. Koska mä en ehkä saa enää toista tilaisuutta, Al sanoi vakavalla äänellä.
Mitä hel…? Fredkin nousi takaisin maihin. James hivuttautui serkkunsa viereen estämään mahdollista hyökkäystä.
Rox… Mä en enää välitä. Mä en välitä, miten sairasta tää on. Mä rakastan sua, Rox, Al sanoi silmääkään räpäyttämättä.
Al, me ei voida. Se on vaan niin… Rox sanoi ja kyynel vierähti hänen silmästään.
Enkö mä just sanonu, että mä en välitä? Mä haluun sut, Rox, Al sanoi hiljaa. Hänenkin silmänsä olivat vetiset.
Mä…Al…Mäki…, Rox sanoi. Al veti tytön lähemmäs.
Mä tiedän, Al sanoi. Hiljaisuuden vallitessa he suutelivat. James nosti vaistomaisesti kätensä Fredin eteen, mutta Fred vain tuijotti.

   Sitä jatkui. Jamesista tuntui kuin he olisivat katselleet hidastettua elokuvaa kolme viikkoa putkeen. Sitten, vihdoin ja viimein, Rox ja Al erkanivat toisistaan. Fred näytti tyrmistyneeltä.
Fred…, Rox sanoi ja astui lähemmäs. Fred nosti kätensä vaientaakseen siskonsa.
Mitä… Millon… Te… Miksi… Siis… HÄH!?! Fred sai sanottua.
No. Sä kuulit, Rox sanoi hiljaa.
Jaa. No… teille tulee kyllä maailman häiriintyneimmät kakarat, Fred sanoi shokista toivuttuaan. Sitten hän hymyili hieman ja kääntyi Aliin päin.
Sä se sitten oot sairas pikku paska, Fred sanoi hymyssä suin. Serkku tai ei, jos sä teet mitään, mikä vahingoittas Roxia, nii mä en vastaa seurauksista.
Fred! Rox huusi, mutta Al hymyili.
Ihan sama. Kuhan mä saan olla Roxin kanssa. Ja jos mä joskus teen jotain, sä et vastaa seurauksista, koska mä olisin jo ehtiny tappaa itteni ennen ku sä löydät mut, Al sanoi ja lähti lampsimaan kohti tornia.
Te.. te ootte sairaita! Scorp huokaisi, kun Al saapasteli hänen ohitseen.

   Torni lähestyi askel askeleelta. Kun joukko saapui rantaan, kuu oli tullut esiin pilven takaa ja torni loisit aavemaisesti heidän edessään. Kun he lähestyivät tornia, James pani merkille, että Rohkelikkoa eikä Trentiä näkynyt tällä kertaa missään. Hän vilkaisi Frediä ja Scorpia, jotka näyttivät panneen saman merkille.

   Saavuttuaan oville kaikki jäivät paikalleen.
Öö… mitäs nytte? Fred sanoi ja vilkuili muita. Juuri silloin ovet kolahtivat auki ja avasivat näkymän synkkään saliin. Salin keskellä seisoi mustakaapuinen mies.
Tervetuloa Torniin! Karkotaseet! Trentin ääni kuului hupun sisästä. Kaikkien seitsemän sauva lennähti siistissä kaaressa Trentin jalkojen juureen. Seuratkaa, olkaa hyvät!
Juuri kun joukko kääntyi paetakseen, musta kiviovi paukahti kiinni heidän takanaan. He lähtivät Jamesin johdolla seuraamaan Trentiä. James ei enää uskonut, että Trent oli vain manalius. Jotenkin hän oli liian eläväinen. Kuolema oli lavastettu.

   Trent johdatti heidät pitkiä kierreportaita ylös huoneeseen, joka oli täysin autio yhtä mahtavaa nojatuolia lukuun ottamatta. Siinä tuolissa istui kuihtuneen näköinen vanhus, jonka silmissä pilkehti silkka pahuus.
Hyvää iltaa! Vanhus kähisi. Kukaan ei vastannut. Minä olen Cedrick Rohkelikko. Oletan, että tunnette nimen. Olettehan kaikki sentään tuvassani.
Veljesi tuvassa! Fred sylkäisi.
Mikä on veljeni on myös minun. Katsotaan… Malfoy… Rohkelikossa. Hmm… ehkä tupa on sittenkin hieman… väkevämpi kuin oletin, Rohkelikko sanoi. James näki silmäkulmastaan, miten Scorpia puistatti.
Malfoy on hyvin vanha suku. Jokainen on Tylypahkaan mennessään ollut Luihuisessa. Muistan, kuinka Salazar Luihuinen herätti aina suurta arvostusta minussa. Toisin kuin pehmeä veljeni, joka ei ymmärtänyt kunnollisen suvun merkitystä. Noniin, eteenpäin… Weasley. Ja toinen. Ooh, kolmaskin vielä. Vätyksiä. Kautta vuosisatojen, pelkkiä vätyksiä. Ja sitten… Potterin pojat. Sankarin pojat. Voi, mitä olenkaan kuullut viime aikoina. Potter murhasi jaloimman velhon sataan vuoteen. Ja nyt hänen poikansa ovat täällä. Minun armoillani, Rohkelikko sanoi pilkallisesti. James puristi kätensä nyrkkiin.
Ja kukas tämä viim.. ai, tämä onkin Luihuinen! Mahdat olla terävä tyttö! Mietin vain, mitä teet näiden moukkien kanssa?
Älä puhu ystävistäni noin, Amy sanoi vihaisesti.
Ystäviä muka. Mitä teet ystävillä, jotka eivät edes ole kunnollisia velhoja? Rohkelikko sanoi ja nousi ylös. Mutta… mikä tuo teidät tänne?
Tuo, James sanoi ja nyökkäsi Trentin suuntaan. Trent nauroi.
Niin, katsos mestari, näillä kahdella, Trent viittasi Jamesia ja Scorpia. On kosto suorittamatta. Kun olin vielä tuossa mitättömässä koulussa, minä, ah, tuotin heille erilaista hallaa ja nyt he ovat tulleet kostamaan.
Niin just! Ja me hoidetaan sut siinä sivussa! Scorp sanoi karjui Rohkelikolle ja syöksi kohti Trentiä, joka kuitenkin huitaisi laiskasti sauvallaan ja Scorp lensi päin seinässä olevan vankityrmän kaltereita.
Vai niin. Jos te olette niin, hmm… luottavaisia itseenne, annan teidän taistella. Yksi kerrallaan saatte sauvanne takaisin ja koitatte kukistaa Trentin. Sitten, jos joku onnistuu, te kaikki kuolette yrittäessänne kukistaa minua. Malfoy aloittaa, Rohkelikko sanoi ja huitaisi sauvallaan muuta kuutta kohti. He lensivät tyrmän perälle ja ovi kalahti kiinni.

   Taistelu alkoi. Scorp ja Trent taistelivat raivolla. Molempien tarkoitus oli tappaa. Pitkän, verisen kymmenen minuutin jälkeen, taistelu päättyi.
Avada Kedavra! Trent huusi ja vihreä valosuihku kiisi kohti huoneen toisessa päässä olevaa Scorpia.
Varjelum! Scorp huudahti ja syöksyi pois tieltä. Tappokirous pirstoi kilpiloitsun ja osui Scorpia jalkaan. Poika jäi maahan makaamaan liikkumattomana. James tuijotti kauhulla ystäväänsä toivoen, että tämä liikkuisi. Rose syöksyi hakkaamaan kaltereita itkien hysteerisenä. Fred ja Al kiskoivat serkkunsa kauemmas. James astui oven eteen ja lähti kohti sauvaansa. Heti kun sauva koski hänen sormiaan, hän sivalsi sen Trentiä kohti ja karjui:
Sektusempra!

Trent ei ehtinyt reagoida ja James viilteli sauvallaan Trentin ruumista. Rohkelikko ei yrittänyt estää. James laski sauvansa ja Trentin silvottu ruumis kaatui maahan. Samaan tapaan kuin Scorpius.
Vaikuttavaa! Rohkelikko sanoi ja huitaisi sauvallaan kohti tyrmän ovea. Se aukesi ja muu joukko tuli ulos. Rose säntäsi Scorpin ruumiille ja jäi siihen kyhjöttämään. Muut neljä tulivat Jamesin viereen ja ottivat sauvansa.

   Taistelu jatkui jatkumistaan. Monia tunteja. Rohkelikko vetäytyi tornin huipulle, jonne tultuaan joukkio huomasi, että aurinko oli alkanut nousta. James oli lopen uupunut. Fred oli piiloutunut pienen muurinkaistaleen taakse huuli veressä. Al ja Rox sinkauttelivat tainnutuskirouksia kohti ketterästi liikkuvaa vanhusta. Amy makasi parin metrin päässä Jamesista. Alin kangistamiskirous oli kimmonnut Rohkelikon kirouksesta Amyiin. James huomasi, että Rohkelikko oli aliarvioinut heidät. James huomasi myös ilokseen, että Rohkelikko ei juuri osannut muuta taikoja kuin oman tappokirouksensa. Sitä väistellessä kuitenkin kului aikaa.

   Tainnutu! Fred mylväisi ja sinkautti punaisen suihkun kohti Rohkelikkoa. Rohkelikko torjui taian takaisin Frediin ja ennen kuin kukaan ehti reagoida, Fred makasi maassa tajuttomana. Rohkelikko käytti vastapuolensa järkytyksen hyväksi ja kääntyi kohti Roxia. Vihreän valosuihkun matkatessa kohti tyttöä, Al syöksi eteenpäin ja karjui:
Pommitus Maximus! kirous törmäsi tappokiroukseen ja syntyi suuri räjähdys, jonka voimasta niin Rox, Al kuin Jameskin kaatuivat maahan. James nousi äkkiä ylös, mutta huomasi, että hänellä ei ollut enää sauvaansa. Se makasi Amyn vierellä. James syöksyi kohti sauvaansa ja huomasi vilaukselta, että Rox ja Al makasivat vieretysten. Olkaa tajuttomia, olkaa tajuttomia! James ajatteli tuskissaan kääntyessään kohti Rohkelikkoa. He seisoivat siinä tuhon kummalakin puolella.
Katsotaanpa, onko Potter nimensä veroinen! Rohkelikko sanoi. James ei vastannut. Hänen sisällään poltteli viha. Hän tunsi jokaisen sydämenlyöntinsä kovemmin kuin koskaan ennen. Kovemmin kuin silloin, kun hän oli ensimmäisen kerran suudellut Amya. Amy makasi siinä hänen jaloissaan kangistettuna. Fred lojui siivottomasti parin metrin päässä ja Rohkelikon edessä makasivat Al ja Rox.
No, Potter? Mikset hyökkää? Rohkelikko tivasi. James tuijotti hetken vanhusta. Sitten ilmaa halkoi kaksi ääntä, jotka huusivat kirouksia ja manauksia toisiaan kohti.

   Raivokkaan tulituksen jälkeen Jamesin sauva kirposi kivilattialle. Rohkelikko käveli hiljalleen uhriaan kohti. James tunsi kuuman piston otsallaan, kun Rohkelikon sauvankärki painautui siihen.
Aika jättää hyvästit, Rohkelikko sanoi verkalleen. James ei uskonut sitä. He olivat hävinneet. Miksi he olivat tulleet? Miksi he vaaransivat henkensä tämän takia? Siinä he nyt olivat kaikki, maassa, suojattomina. Jamesin vuosi vilahti hänen silmissään. Amy maailmanmestaruuskisoissa, Amy junassa. Amy Tylyahossa ja Rääkyvässä Röttelössä. Amy itkemässä suuren salin takakammarissa. Amyn alaston keho hänen päällään Tarvehuoneessa. Amy lumihangessa ja lumisessa metsässä Lontoossa.

   James sulki silmänsä. Hän kuolisi nyt. Hän kuuli etäisesti Rohkelikon pilkan sanat, mutta ei saanut niistä selvää. Sitten oli pitkään hiljaista. James kuuli veren virtaavan suonissaan. Aamuaurinko lämmitti hänen kasvojaan. Sitten, vihdoinkin kuului huuto, jota seurasi välähdys.

   Mutta se ei ollut vihreä välähdys. Jamesin silmät olivat kiinni, mutta hän oli varma, että välähdys oli hopeinen. Hän raotti silmiään ja näki jonkinlaisen hopeisen liskon hänen ja Rohkelikon sauvan välillä. James käytti viimeisen tilaisuutensa hyväkseen ja syöksyi lähintä sauvaa kohti.
Tainnutu! James karjui Rohkelikon suuntaan. Kuului kova karjaisu ja vanhus lyyhistyi maahan. Sauva kolahti lattialle. James käveli ripeästi ruumiin luo ja nappasi sauvan. Hetkeäkään ajattelematta, hän katkasi sauvan poikki ja heitti sen tornin reunan yli. Hän kääntyi katsomaan taakseen. Scorpius seisoi alas vievien portaiden edessä kasvot ja kaapu veressä, mutta suu leveässä hymyssä. Rose seisoi pojan takana.
Me tehtiin se, Scorp huokaisi. Me onnistuttiin, James!
James ei pystynyt puhumaan. Hän vain nyökkäsi. Hän vilkaisi Rohkelikkoa. Vanhus ei hengittänyt.
Elääkö se? Rose kysyi huolissaan.
Tuhat vuotta ja tainnutustaika… ei taida elää, James sanoi. Lähetään.

   He herättivät loput ja Rose taikoi kantopaarit Rohkelikkoa ja Trentiä varten. He ajattelivat, että olisi viisasta viedä ruumiit pois ja hävittää ne kunnolla, ettei taas tapahtuisi jotain Voldemortin tapaista uudelleen syntymistä. Kun he kävelivät järven yllä, torni vajosi hiljalleen saaren sisään ja saari järveen. Siinä ystäviensä keskellä kävellessään James ymmärsi matkan tarkoituksen. Kaikki oli nyt oikein. Hänellä oli kuusi ystävää, joiden kanssa hän oli kohdannut kuoleman silmästä silmään ja voittanut. Tai ainakin kuoleman kätyrin. James koki nyt myös täyttäneensä tehtävänsä. He olivat tutkineet koko Tylypahkan läpikotaisin ja linnaan päästyään hän lisäisi järven karttaan. Kuutamon, Matohännän, Anturajalan ja Sarvihaaran nimien alle tulisivat heidän nimensä. Jälleen James katseli ystäviään. Fred johti joukkoa kohti metsää. Nyt James tiesi, että vaikka Fred ei enää palaisikaan kouluun, hän ei olisi yksin. Ja hän oli iloinen Fredin puolesta. Fred saisi kesällä kaiken mitä toivoi. Lapsen ja Aprilin. Lopullisesti. Scorp ja Rose kannattelivat sauvoillaan paareja, joilla Trent ja Rohkelikko makasivat. Vuosi sitten James oli saanut tietää Scorpin ja Rosen suhteesta ja silloin hän olisi kuollut nauruun, jos joku olisi sanonut, että hän yhdessä Scorpius Malfoyn kanssa kukistaisi mahtavan pimeyden velhon. Nyt hän katsoi paria ja tunsi lämmön tunteen sisällään. Kaikilla oli joku. Hän kiersi kätensä Amyn ympärille ja katsoi taakseen. Al ja Rox kävelivät niin kiinni toisissaan kuin vain mahdollista. Silloin James ymmärsi mitä Al oli tarkoittanut. Al ja Rox eivät olleet serkkuja. He luotuja toisilleen, mutta he vain olivat sattuneet syntymään samaan sukuun.

[JuopunutMunkki]

Luku 8: Viimeistä kertaa junaan yhdessä

Kun toukokuu oli lopuillaan, James ei tehnyt muuta kuin istui ystäviensä kanssa suuren järven rannassa. Al, Scorp ja Rosekin rentoutuivat, kun heidän V.I.P.:nsä olivat ohi.

Fred nojasi suureen tammeen ja hieroi Aprilin (jonka maha oli jo ison jalkapallon kokoinen) niskoja. James makasi Amy kainalossaan toisella puolella puuta ja Scorp ja Rose istuivat vierekkäin aivan rannan tuntumassa. Al ja Rox tekivät vähän liiankin selväksi, että heitä ei kiinnostanut ihmisten mielipiteet vaan makasivat nurmella päällekkäin jatkuvasti nuoleskellen.

   Hei, jotain rajaa! Fred äyskähti, kun pari oli taas kieriskellyt maassa kymmenisen minuuttia. Olisitte syöny kunnolla, nii ei tarvis olla koko ajan toisen kielessä kiinni!
Äh, pää kiinni, Fred! Rox sanoi, mutta pyörähti pois Alin päältä.
Ylihuomenna mä tosiaan lähden täältä, Fred tuumasi katsellessaan linnaa. Tulee ikävä.
Fred, et kai sä aijo lähtee ilman kunnon kekkereitä? James huikkasi puun takaa.
Hulluko sä oot? En tietenkään! Fred naurahti. Huomen illalla, pitojen jälkeen, me kerätään hullu lössi Rääkyvään Röttelöön. Ja juhlitaan koko yö. Junassa voi ihan hyvin nukkua, onhan se tehty jo aiemminki.

   Seuraavana iltana kuuden aikaan James käveli kohti suurta salia Fredin, Alin, Roxin, Scorpin, Rosen, Hugon ja Lilyn kanssa. He istuivat Rohkelikon pöytään ja jäivät odottamaan Kahlesalvan puhetta.
Rakkaat oppilaat! Taas on yksi vuosi oltu Tylypahkassa. Tämä vuosi, kuten moni muukin vuosi aiemmin, on ollut tapahtumarikas. Viimeisimpänä mainittakoon erään joukon retket Kiellettyyn Metsään, jossa he kukistivat yhden merkittävimmistä pimeyden velhoista. Huispauskausikin on ollut mitä mielenkiintoisin. Ensimäistä kertaa koulun historiassa vain kolme joukkuetta on ottanut osaa sarjaan alkuvuoden tapahtumista johtuen. Onnitteluni vielä Korpinkynnen joukkueelle mestaruudesta, Kahlesalpa piti lyhyen tauon. James katsoi Frediä, joka puri hammasta. Kun Kakkonen oli eronnut joukkueesta ja uutta jahtaajaa ei löytynyt, he olivat kokeneet viimeisissä peleissään murskatappiot.

   Kun seitsemäsluokkalaiset nyt jättävät koulun taakseen, Kahlesalpa jatkoi. Ja siirtyvät elämässään taas uuden kappaleen eteenpäin, toivotan heille mitä parasta onnea jatkossa. Heidän paikkansa ottavat kuudesluokkalaiset toivottavasti jatkavat edeltäjiensä mallikasta käytöstä koulun vanhimpina ja näyttävät esimerkkiä uusille ensiluokkalaisille, jotka tapaamme sitten jälleen syksyllä. Mutta nyt, toivotan teille hyvää loppuiltaa ja hyvää kesää! Syökää ja nukkukaa hyvin. Kiitos!

   Raikuvien aplodien jälkeen alkoi astioiden kilinä ja puheensorina. Siellä täällä helähti ilmoille iloinen nauru. James söi hyvällä ruokahalulla palapaistia, mutta jätti tarkoituksella tilaa tulevalle makeiskasalle. Reilun tunnin syötyään ja juteltuaan oppilaat lähtivät valumaan oleskeluhuoneisiinsa. James lähti virran mukana kohti Rohkelikkotornia, mutta kääntyi kolmannen kerroksen käytävään Fredin, Alin ja Scorpin kanssa. He katosivat Hunajaherttuan käytävään.

   Kahden ja puolen tunnin kuluttua nelikko marssi kohti Röttelöä. Kaikki kantoivat täysiä reppuja ja jokaisella oli syli täynnä karkkia ja kermakaljapulloja. Röttelöön sisään päästyään he siivosivat koko paikan muutamalla sauvankiepautuksella. He korkkasivat ensimmäiset kaljansa ja istuivat revitylle sohvalle odottamaan, että ihmisiä saapuisi paikalle.

   Te sitte saatte ens vuonnaki pitää täällä pirskeitä, mä tuun joku kerta mukaan, Fred sanoi ja hörppäsi kaljaansa. Muut lupasivat pitävänsä pirskeet ainakin joka toinen viikonloppu. Hiljaisuuden vallitessa he joivat, kunnes salaluukusta olohuoneen nurkasta alkoi virrata porukkaa.

   Juhlat kestivät pitkälle yöhön. Vasta puoli kuusi aamulla James joi viimeisen kulauksen viimeisestä pullosta. Hän lähti Amyn, Scorpin ja Rosen kanssa kohti linnaa. He puhuivat koko matkan ja sopivat tapaamisista kesällä. Ainakin Fredin ja Aprilin häissä he kaikki olisivat paikalla. Vihdoin James käpertyi sänkyynsä vain herätäkseen kohta uudelleen.
 
   Heitettyään viimeiset levällään olevat tavaransa matka-arkkuun, hän lähti aamiaiselle. Amy ja Aprilkin istuivat nyt Rohkelikkojen pöydässä. Aamiaisen syötyään he lähtivät suurella joukolla kohti Tylyahon asemaa.

   Ensimmäistä kertaa pitää ottaa kaks osastoa, Fred tuumasi laskiessaan porukan päälukua. Meitä on helvetinmoinen lössi.
No, syksyllä ei tarvi sun enää huolehtia siitä, James sanoi hymyillen ja veti yhden osaston oven auki. Hän, Amy, Scorp, Rose, Al ja Rox menivät sinne ja Fred, April, Hugo ja Lily menivät toiseen osastoon. He nauroivat ja juttelivat vuoden tapahtumista koko matkan ajan. Maisema ikkunan takana muuttui muuttumistaan.
Mitenköhän on? James sanoi katsoessaan Alia ja Roxia, kun juna alkoi hiljentää vauhtiaan.
No? Al kysyi.
Isä ei välttämättä tykkää tästä teijän jutusta. Ja oon aika varma, että George-eno vielä vähemmän, James sanoi.
Noh…, Al sanoi viekkaasti ja katsoi Roxia. Jos ne ei jotain tiiä, nii se ei voi satuttaa niitä.
Aivan, Rox sanoi ja suuteli Alia. James naurahti ja junan pilli päästi pitkän vislauksen sen merkiksi, että he saapuisivat King’s Crossille.

   Ihmismassa  tungeksi laitureilla matka-arkkujensa kanssa. James äkkäsi isänsä odottamassa parkkialueen lähettyvillä.
Nähään parin päivän päästä, mä tuun käymään, James sanoi ja suuteli Amya hyvästiksi.
Nähdään, Amy sanoi. James viittasi Alin ja Lilyn mukaansa ja he lähtivät kohti isäänsä.
Oliko hyvä vuosi? Harry kysyi lapsiltaan.
Paras, James sanoi ja nosti arkkunsa auton takakonttiin. Hän meni etupenkille istumaan ja jäi tuijottamaan kaukaisuuteen. Harry käynnisti auton ja he ajoivat pois. James näki vielä viimeisen vilauksen Amysta, joka jutteli iloisesti vanhempiensa kanssa.  Pari päivää, James ajatteli ja kääntyi eteenpäin. Pari päivää
   

[JuopunutMunkki]

Sainpahan postattua!:D Ei menny ku se vajaa 2 tuntia kaikkien hienosäätöjen kanssa. Mutta kertookahan nyt sit mitä mietitte. Haukkuaa, ylistäkää, mitä vaan. Niille jotka tykkäs, niin saan kohta puoliin valmiiks lyhyen pätkän Alin ja Roxin sähläislystä kesällä, vähä härskimpää kamaa voi tulla:D:P Mutta se siitä! ALITUINEN VALPPAUS!!!!!

[Noway]

En osaa sanoin kuvailla ttätä. Ihana teksti. Se oli myös seikkailu eikä vaan pelkkää romantiikkaa. ))))