Author: Nemethys
Story: Harhakuvitelmaa
Chapters: One-shot
Genre: Äärimmäinen fluffy alussa, loppua kohti angst.
Rating: K-11
Disclaimer: Kaikki hahmot kuuluvat minulle ja -eikun hupsista-, siis J.K Rowlingille. Jos hahmot olisivat minun, Hermione ja Draco olisivat päätyneet aikaa sitten yhteen :>
Author Notes: Tämä ficci on aluksi todellakin fluffyä, mutta ei kannata pelästyä :> Loppua kohden muuttuu aika radikaalisti, tämä toimii samalla varoituksena. Enempää en voi paljastaa juonen takia, lue jos uskallat!
Harhakuvitelmaa
Hermione Granger käänsi kylkeään, ja kohtasi elämänsä rakkauden. Mies oli yhtä aamu-uninen kuin hän, ja se ei jäänyt heidän ainoaksi yhtäläisyydekseen. He olivat niin samalla aaltopituudella kaikissa asioissa, että olisi voinut luulla Jumalalta loppuneen mielikuvitus kesken heidän kohdaltaan. Aurinko siivilöityi kiinnivedettyjen verhojen rakosista, suoden kultaisia säteitään ympäri makuuhuonetta.
”Huomenta, kulta”, Hermione mutisi, ja sai vastaukseksi suudelman. Lämpimät huulet viipyilivät hänen huulillaan pitkään, ja Hermione kietoi kätensä miehensä ympärille, vetäen tätä lähemmäs.
”Mitä tänään tehtäisiin?” kysyi Draco Malfoy, tuo Hermionen jumalattoman komea aviomies. Hermione kikatti.
”Me voisimme vaihteeksi nousta sängystä”, hän vastasi, ja veti peittoaan hieman alaspäin. Draco kuitenkin kaappasi hänet kainaloonsa, ja painoi suudelmia hänen niskaansa, saaden naisen värähtämään.
”Draco…” hän voihkaisi. ”En ole nähnyt ystäviäni iäisyyksiin, kun olen viettänyt kaiken liikenevän aikani sinun kanssasi.”
”Minä en näe siinä mitään ongelmaa”, kuului vastaus, ja jälleen Hermione nauroi.
”Lasken kolmeen, niin nousen”, hän lupasi, ja toteuttikin sen. Hän maanitteli miestään tulemaan myös pois peittonsa alta, ja pitkän tovin jälkeen, myös Draco nousi lämpimästä sängystä.
He nauttivat aamupalaa hitaasti, suupalojen välissä suukotellen. Hermionen ystävät sanoivat heitä ”ällörakastuneiksi”, mutta se ei pariskuntaa haitannut.
”Minä rakastan sinua”, Hermione sanoi, ja sujautti pikkuleivän miehen suuhun.
”Minäkin sinua”, vastasi Draco, ja hörppäsi päälle kahvia.
Näin he käyttäytyivät joka päivä. Hermione nautti siitä, että sai päivittäin olla niin lähellä miestä, sillä tilanne ei ennen ollut samanlainen.
He olivat sotineet pitkään Voldemortia vastaan, ja taistelu oli ollut uuvuttava. Hermione ja Draco olivat oppineet tuntemaan toisensa sinä aikana paremmin kuin hyvin, ja yksi kaunis päivä, Hermione oli huomannut rakastuneensa Dracoon, eikä tunne ollut yksipuolinen. Toki he olivat saaneet osakseen epäileviä kommentteja ystäviltään, mutta kun heidän rakkautensa ei näyttänyt laantumisen merkkejä, alkoivat muutkin uskoa, että he olivat tosissaan.
Kun sota viimein oli päättynyt, Draco oli vienyt Hermionen vihille. Se oli ollut hänen elämänsä onnellisin päivä, eikä hän ikinä unohtaisi sitä. Läsnä oli ollut vain heidän läheisimmät ystävänsä, ja vanhemmat.
He olivat olleet erottamattomat siitä asti. Hermione työskenteli taikaministeriössä taikalakien osastolla, ja Draco toimi aurorina samassa paikassa. Harry ja Ron olivat jo pitkään vihjailleet, että heidän pitäisi hankkia lapsia, ja viimein pariskunta oli alkanut miettiä sitä tosissaan.
Draco siveli Hermionen jalkaa, joka lepäsi hänen sylissään.
”Vaivuit taas muistoihisi?” hän kysyi huvittuneena, ja Hermione nyökkäsi kevyesti.
”Ajatella, en olisi koskaan kuvitellut päätyväni sinun kanssasi yhteen”, hän sanoi unelmoiden.
”Kaduttaako?”
”En ole katunut sekuntiakaan”, Hermione sanoi, ja kipusi miehen syliin. Vahvat kädet kiertyivät hänen lantionsa ympärille, vetäen tätä lähemmäs. Nainen katsoi jäänsinisiin silmiin, ja pyyhkäisi lähes hopeista tukkaa pois silmien edestä.
”Kerroinko jo, että rakastan sinua?”
”Et muistaakseni”, vastasi Draco mietiskelevästi.
”Rakastan sinua”, Hermione sanoi hellästi, ja painoi suukon miehen huulille.
He päättivät lähteä ulos, ja tuota pikaa suunnitelma oli toteutunut. Hermione puristi miehen kättä omassaan, ja pysähteli katselemaan juuri saapunutta kevättä.
”Katso”, hän osoitti innoissaan lähellä olevaa lampea. ”Sorsaperhe!”
”Ne olivat siellä viime vuonnakin”, sanoi Draco muka-kärsien.
”Mutta silti! Voi kuinka suloisia ne ovat”, Hermione sanoi, ja huomasi pian, että Draco oli vetänyt hänet pois.
Kävelyretki oli aivan ihana. Aurinko lämmitti heitä korkealta taivaalta, ja Hermione nauroi niin, että sai vatsansa kipeäksi. Kun he viimeinkin palasivat kotiinsa, Draco kaappasi naisen käsivarsilleen, ja kantoi makuuhuoneeseen. Hermione teeskenteli, ettei hänellä ollut aavistustakaan, mistä oli kyse.
Kun mies painoi suudelmia hänen kaulalleen, hän tunsi jotain sisällään tapahtuvan. Sydän tykytti hänen rinnassaan niin kovaa, että ei olisi ollut ihmekään, jos se olisi lähtenyt minä hetkenä hyvänsä omille teilleen. Draco veti hitaasti hänen vaatteitaan pois, ja Hermione auttoi häntä enemmän kuin mielellään.
Myöhemmin, he makasivat sängyssä raukeina, nainen miehen kainaloon käpertyneenä.
”Se oli upeaa.”
”Ainahan se on minun kanssani ollut upeaa.”
”Draco!”
”Anteeksi, kulta.”
”Saat anteeksi, jos minä saan suukon.”
Hermione sai mitä halusi, ja enemmänkin. Onnellisena hän huokaisi miehen huulia vasten, ja tunsi tämän silittävän selkäänsä.
”Voisimmepa olla ikuisesti näin”, Hermione sanoi, ja kikatti.
”Sinä tiedät, ettemme voi”, Draco sanoi yhtäkkiä lähes katkerasti. Hermione katsahti tähän pelästyneenä, ja vetäytyi hieman taaksepäin. Kaikki valoisuus katosi huoneesta, jättäen vain kylmän pimeyden jälkeensä. Naisen tummat silmät tuikkivat kysyvästi ja pelokkaana kohti miestä.
”Mitä sinä tarkoitat?”
”Hermione”, Draco sanoi pehmeästi. ”Me olemme puhuneet tästä monta kertaa.”
”Älä taas aloita!” Hermione vastasi suuttuneena. ”Minä en aio enää keskustella tästä.”
”Rakas”, Draco sanoi hiljaa. ”Sinä tiedät, että tämä ei ole totta.”
”Onpas!” Hermione sanoi avuttomana. ”Tämä on, on, on! Sinä et voi viedä tätä pois minulta, en anna sinun!”
”Hermio-”
”Ole hiljaa! Jos sinä sanot ne sanat, minä en koskaan enää puhu sinulle”, nainen kirkui, ja ampaisi kauemmas Dracosta, joka nousi ylös sängystä. Seinä, mihin hän nojasi, tuntui jääkylmältä. Ainoa ajatus, mikä hänen päässään pyöri, oli ”
ei taas”.
”Luuletko, että minä haluan olla se, kuka sinut särkee?” kysyi Draco vaitonaisena. ”Minä en haluaisi koskaan satuttaa sinua, mutta sinä kiellät tosiasiat.”
”Jos sinä todella rakastat minua, sinä jätät aiheen rauhaan!”
Hetken oli täysin hiljaista, edes kummankaan hengitys ei kuulunut. Hermionen päässä humisi jokin epämiellyttävä, joka yritti saada hänet sulkemaan korvansa ennen väistämätöntä.
”Sinä tiedät, että rakastin sinua enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa”, Draco sanoi hiljaa. ”Sinä
olit minulle koko maailma.”
”Draco”, Hermione nyyhkytti, ja painoi kädet korvilleen. ”Älä tee tätä minulle.”
”Sinä tiedät, että en olisi halunnut jättää sinua. Sinä tiedät sen.”
”Minä tiedän sen”, Hermione vaipui itkien lattialle, ottaen tukea käsillään viileästä lattiasta. ”Mutta miksi sinä sitten teit sen? Miksi sinä jätit minut yksin?” Hän kysyi lohduttomasti, toivoen, että tämä kaikki oli vain pahaa unta.
”Se vain tapahtui, ’Mione.”
”Jos et olisi koskaan mennyt sinä päivänä töihin”, Hermione aloitti itkuisesti. ”Sinä olisit yhä luonani. Sinä olisit yhä vierelläni, kun herään, ja nukahdan. Sinä olisit yhä täällä. Minun luonani.”
Draco astui lähemmäs naista, ja kyyristyi hänen viereensä. Hänen vaimonsa kapsahti hänen kaulaansa, ja nyyhki lohduttomasti tämän kaulaa vasten. Mies painoi suudelman hänen päälaelleen, ja lämmitti käsillään naisen alaselkää.
”Minä olen joka päivä luonasi, vaikka et näekään minua. Minä olen ilmassa, jota hengität, minä olen aurinko, joka lämmittää sinua, minä olen täällä”, Draco sanoi, ja painoi käden Hermionen rinnalle, jonka alla sykki sydän kipeästi tykyttäen.
”Minä rakastan sinua, Draco”, Hermione kuiskasi tukahtuneesti. ”Minä en voi päästää irti.”
”Sinun täytyy tehdä se”, mies vastasi lempeästi. ”Tiedät, etten ole oikeasti täällä.”
”Minulle riittää kuvitteellinenkin sinä. Ole kiltti, äläkä jätä minua.”
”Rakas, minä olen kuollut. Minä en voi olla täällä, vaikka kuinka haluaisin”, mies sanoi yrittäen pitää äänensä vakaana. ”Hyvästi, Hermione.” Draco silitti vaimoaan, ja Hermione kiersi kädet tiukemmin hänen ympärilleen. ”Minä tulen aina rakastamaan sinua.”
Ja sitten hän katosi, jättäen Hermionen aivan yksin pimeään.
ooooo
Ginny Weasley katsoi vuorotellen lääkintävelhoa ja lasin takaa näkyvää parasta ystäväänsä. Hermione makasi sängyssä silmät lasittuneina, ja puristi molempia käsiään rintaansa vasten.
”Miten hän on voinut?”
”Neiti Grangerin”, lääkintävelho aloitti, mutta Ginny keskeytti hänet.
”Se on nykyään rouva Malfoy”, hän oikaisi tottumuksesta. Hän ei käsittänyt, miten paperit eivät olleet ajan tasalla.
”Anteeksi, niinhän se olikin. Rouva Malfoyn tila on pysynyt samana lääkkeistä huolimatta. Hänen elimistönsä ei osoita mitään hylkimisreaktiota, mutta kyse taitaa olla hänen mielestään. Hän takertuu johonkin, mutta emme tiedä mihin.”
Ginny katsoi surullisena ystäväänsä, kuka ei edes ollut räpäyttänyt silmääkään, maannut vain paikoillaan.
”Voisinko tavata hänet?” hän kysyi lääkintävelholta, kuka nyökkäsi.
”Muistakaa kuitenkin, että hän ei vastaa, tai reagoi muutenkaan teihin millään lailla sairautensa takia.”
”Tiedän sen”, nainen vastasi lyhyesti.
”Hermione?” Ginny sanoi varovaisesti, ja lähestyi makaavaa hahmoa.
”Ginny tässä. Tulin katsomaan sinua.”
Nainen istahti sängyn laidalle, ja kosketti kevyesti Hermionen olkapäätä. Hän huokaisi syvään, ja silitti pyörivin liikkein naisen käsivartta.
”Miten olet voinut?” hän kysyi toiveikkaana, mutta ei saanut vastausta. ”Meillä sujuu Harryn kanssa hyvin, lapset ovat kasvaneet hurjasti viime aikoina, sinun pitäisi nähdä heidät”, Ginny sanoi, ja olisi halunnut purra kieleensä. Hänen sanavalintansa olivat olleet aina huonot. Kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä, kun hän katsoi ennen niin eläväistä ja iloista ystäväänsä.
”Voi, Hermione. Minne on maailma kuljettanutkaan sinut”, hän sanoi uupuneena. Puhuteltu nainen vain tuijotti eteensä, eikä tainnut edes huomata Ginnya.
”No, minä menen taas. Oli mukava nähdä”, Ginny sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen. ”Pidä huoli itsestäsi”, hän vielä toivotti, ennen kuin sulki oven perässään.
Hermione räpäytti silmiään oven avauksesta syntyneen ilmavirran osuessa niihin, ja jossain hänen mielessään, kaikki oli ennallaan. Draco ei ollut koskaan kuollut, hän ei ollut koskaan sairastunut, kaikki oli hyvin.
Aurinko nousi, ja Hermione kohtasi jälleen elämänsä rakkauden.
A/N2: Osallistuu FF100 -haasteeseen sanalla Liikaa, FF10 sanalla kyynel, sairaushaasteeseen skitsofrenialla, kome ikärajaa -haasteeseen K-11.
Aijai, tiedän, tiedän! Minun olisi pitänyt laittaa varoitukseksi deathfic, mutta kun se pilaa niin täydellisesti tämän lukuilon(surun), niin jätin laittamatta.
Tämä on ihan ensimmäinen angst-ficcini, miten onnistuin?