// Alaotsikko: K-11 Saku/Janne - Angst, huono huumori | one-shot |
Nimi : Poika, toinen poika ja Repale kissa
Kirjoittaja : mälså, eli minä
Ikäraja : K-11
Paritus : Saku/Janne
Yhteenveto : Saku luulee tekevänsä elämänsä suurimman mokan, kerrottuaan parhaalle kaverilleen Jannelle rakastavansa tätä. Yksin sateisella bussipysäkillä poika tutustuu kissanpentuun ja ottaa tämän kotiinsa. Maanantaina pitää sitten kohdata Janne ja muutkin kaverit... (:
Varoitukset - Kiroilua, epäselviä sanoja, huonoa huumoria, homostelua
A/N : Tämä on siis yhden levottoman yön jälkeinen idea, melko epäselvä ja omituinen. Ei oikein yleistä kirjoitustyyliäni, eikä kirjoitettu kirjakielellä, mitä yleensä kirjoittaessa käytän. Joo, en oikein osaa kirjoittaa näitä, niin päästän sinut nyt lukemaan
Sade piiskasi selkää vasten. Istun lähipuiston sillalla. Mua paleli ja meikit oli levinny naamalle. Itku teki jo tuloaan ja mun teki mieli kaivaa tupakat hupparini taskusta. Vitut mä mitään pystyisin lopettaan, miks mun pitäis ees yrittää? Suljin silmät ja Jannen kasvot piirtyivät verkkokalvolle. Pojan ruskeissa silmissä vilkkui nauru ja suu oli vääntyneenä tuttuun virneeseen. Musta kulmarengas täydensi hyvin vaaleanruskeita kulmakarvoja ja vaaleet, sieltä täältä hieman rusehtavat hiukset oli seksikkäästi pörrössä. Rakastan sitä poikaa enemmän kuin mitään muuta, mut miks mä taas itken kyseisen kusipään takia. Näytin varmaan melkoisesti pandakarhulta. Naurahdin ja niiskutin heti perään. Mun pitäis nousta tästä, kello on varmaan jo yli kaksi. Väsymys painoi, mua vitutti ja olo oli kamalin aikoihin, mutta pakotin itseni liikkeelle. Hitaasti lähdin bussipysäkille. Annoin tuskan valua kyynelten muodossa pois. Toivoin olon helpottavan, mutta paska mun sisällä ei häipyny mihinkään. Vastaantulijoita ei näkynyt, enkä mä niitä ees oottanut. Vilkaisin kelloa ja kirosin heti raskaasti. Viimeinen bussi tulisi puolentunnin päästä. Pyyhkäisin mustat hiukset silmiltäni ja aloin surkeana pyöritellä sähkönsinistä palluraa alahuulessani.
Päästessäni vihdoin bussipysäkille lysähdin surkeaksi mytyksi penkille. Olkapääni tärisivät hallitsemattomasti ja kurkkua kuristi. Mun teki mieli parkua surkeaa oloani, ulvoa niin että joka vitun mummo vastapäisissä kerrostaloissa heräis mun itkuun. Yhtäkkiä mua alko naurattaa. Nauroin sydämeni pohjasta, nauroin surkealle ololleni, sateelle, ulkonäölleni, huolestuneille vanhemmilleni, typerille opettajille, joitten mielestä mä olin kauheen hankala ja turha lapsi. Silmät sumeina surusta mä nauroin koko maailmalle, kaikille sen typerille ihmisille ja näiden niin vitun turhille tehtailla ja kusipäisille poliitikoille jotka eivät osanneet tehdä mitään kunnolla. Pian nauru kumminki vaihtu itkuksi ja oloni muuttui, jos mahdollista, vieläkin surkeemmaksi. Valuin penkiltä alas ja annoin itkun tulla ihan kunnolla. Nyyhkytin kuin pikkulapsi, mulla oli mun mielestä siihen hyvä syy. Janne oli heittänyt mut ulos kämpästään, haistattanut pitkät ja huutanut perään ettei halunnut nähdä mua enää ikinä. Mä olin sillä mokalla menettänyt mun parhaan kaverin ja kämpän. Pitäis taas muuttaa porukoiden nurkkiin asumaan. Suljin silmäni ja annoin ajatusteni liitää. Jostain syystä mulle tuli mieleen tekemätön äikänesitelmä ja myöhässä oleva kirjaston kirja. Sit pitäis käydä hakemassa Makelta mun kitara ja tehä läksyt ennen maanantaita. Oli jo lauantai, mulle tulis kiire, tiesin sen.
En edes huomannut nukahtaneeni, ennen kuin kevyt tökkäisy käteen herätti mut. Avasin hiljaa silmäni ja siinä edessäni istui läpimärkä, surkeassa kunnossa oleva kissanpentu. Mustan takkuturkin alta törrötti kylkiluut ja vasen korva oli repaleinen. Kissanpennun oikealla poskella oli pienenpieni valkoinen läikkä. Ojensin käden kissan nuuskittavaksi ja pentu tallusti rohkeasti puskemaan mun kaulaa vasten. Huomasin kauempana bussini tulevan. Nousin seisomaan ja olin jo lähdös, kun kuulin vieressäni surkean naukaisun. Mietin kaks sekuntia, kunnes sieppasin kissan ja piilotin sen hupparini sisään.
Astuin bussiin ja sain kuskilta ruman mulkasun. Pyöräytin silmiäni ja nakkasin äijälle kolme euroo. Vettä valuvana tallustin bussin peräosaan, ettei kukaan näkisi pentua. Päästin kissan ulos ahtaan hupparini sisältä ja mietin minkä nimen antaisin sille. Se sais olla Repale, koska sen korva oli repaleinen, enkä tienny siitä mitään. Hoksasin lähikaupan syrjäsilmäs ja totesin että olis aika nousta bussista. Piilotin kissan takaisin hupparini sisään ja astuin rankkasateeseen.
Kaivoin avaimet farkkujen taskusta. Ne oli kiinni kettingissä, etten hukkais niitä. Sisällä oli pimeää, porukat oli varmaan jo nukkumassa. Hiivin hiljaa pesuhuoneeseen ja riisuin märät vaatteet päältäni. Menin keittiöön ja mietin mitä söisin. Niin ja pitäishän mun jotain antaa kissallekin. Avasin isännän makkara paketin ja otin sieltä yhden esille. Nakkelin pieninä palasina sen Repaleen eteen lattialle. Katselin hetken jääkaapin sisältöä ennen kuin sieppasin jogurttipurkin ja join suoraan tölkistä. Vilkaisin Repaletta joka katseli mua lattialta odottavasti. Otin kulhon kaapista ja kaadoin siihen maitoa. Kissa alkoi ahneesti litkiä maitoa kitaansa. Mua alko väsyttää ihan tajuttomasti ja tallustin huoneeseeni mustan otuksen seuratessa mua kuin varjona. Kaaduin sängylle mistään välittämättä, suljin silmät ja vajosin pehmeään pimeyteen.
***
Aamulla emäntä tuli herättään mut. Se oli kattanu mulle aamiaisen ja laittanu kissalle kulhoon paistettua jauhelihaa. Ei mun tarttenu kysyä, miten se kissasta tiesi, jotenkin se nainen vaan tuntu tietävän kaiken. Emäntä oli muutenki jotenki uskomaton, se oli nuorekkaan kaunis, jakso mua ja mun ongelmia, tienas töissä ihan hyvin ja jakso hoitaa kodin. Kaadoin itelleni kahvia ja istuin pöytään. Sain saman tien lautaselleni pekonimunakasta. Aloin syödä hyvällä ruokahalulla.
”Sun kanttis varmaan pestä noi meikit pois”, Emäntä totes ku mä olin syöny.
Nyökkäsin ja lähdin pesuhuoneeseen. Kissa seuras mun perässä. Mä kävin eka suihkussa ja sain vielä Repaleenki seurakseni. Se tais iha tosissaan tykätä vedestä, ainakin se siihen malliin sen veden kaa lotras.
Suihkun jälkeen astuin huoneeseeni ja ekana mun katse kiinnitty valokuvaan mun yöpöydällä. Siinä mä ja Janne irvisteltiin kameralle. Oli lämmin kesäpäivä ja Jutta leikki paparazzia. Se oli saanu pieneen päähänsä idean, et mä ja Janne tehtiin meijän teltassa jotain muuta, ku nukuttiin ja se halus ottaa meistä koko ajan todistusaineistoa. Mua alko naurattaa se päivä. Leikittiin Jannen kaa koko päivä rakastavaisia ja kerranki mulla oli lupa koskee ja suudella sitä luvan kaa. Nii, sillon me oltiin Jannen kaa parhaita kavereita, enkä mä ollu onnistunu tekeen elämäni pahinta mokaa. Mun teki mieli itkee niinku eilen.
Alkoin vetämään vaatteita päälle ja annoin Repaleen tutkia mun huonetta. Se pitäis varmaan viedä ulos, ennen ku se kusis mun matolle. Meikkasin nopeeta ja sieppasin kissan syliini. Potkaisin kengät jalkaan ja astuin tällä kertaa lämpimään auringon paisteeseen. Tänään oli sunnuntai ja mun pitäis huomenna mennä kouluun. Nähä Janne ja kaverit. Vatsassa väänsi inhottavasti ku Jannen nauravat kasvot piirtyivät mieleen. Ravistin päätäni kevyesti ja keskityin etsimään Repaleen katseellani. Kissanpentu oli nähnyt perhosen ja yritti saada sen nyt tassuillaan kiinni. Mua alko naurattaa sitä katsellessa.
Kaaduin taaksepäin selälleni nurmikolle. Suljin silmäni ja ehdin tovin ottaa aurinkoa, ennen ku tunsin terävät kynnet pohkeessani. Karjahdin säikähdyksestä ja pomppasin istumaan. Sieppasin kissan syliini ja laitoin sen selälleen. Ensin pentu alkoi mouruten raapia ja purra, kunnes yhtäkkiä retkahti ihan rennoksi ja sulki silmänsä nautinnollisena. Tuijotin kissaa huvittuneen hämmästyneenä. Se oli ihan tosi omituisin otus minkä olin nähny.
***
Niin koitti sit maanantai ja mun oli pakko mennä kouluun. Kävelin näennäisen rennosti kavereiden luo, enkä huomannu niissä mitään outoa. Janne ei siis ollu kertonu niille siitä. Mun teki mieli huokasta helpotuksesta.
”Menit sitte vihdoin kertoon Jannelle että oot ihan kusessa siihen”, Raksu totesi.
Vittu… Ja miten nii vihdoin? Vilkasin varovasti Raksu alias Roopea otsatukkani takaa varovasti. Poika nosti kulmakarvojaan kysyvästi. Tuijotimme toisiamme hetken, kunnes Jutta kirkas:
”Uih, kattokaa mikä auto!”
Me kaikki vilkastiin automaattisesti parkkipaikalle. Sinne oli tullu kirkkaan pinkki mopoauto. Jutta tuijotti sinisenharmaat silmät suurina ja poksautti vaaleanpunasen purkkapallon naamalleen. Me muut revettiin totaaliseen nauruun sitä katsellessa. Sen pieni blondi pää oli ihan purkassa.
”Mikäs on noin hauskaa?” Kuulu Jannen ääni meijän takaa. Muut käänty kattoon sitä, mut ite en kehannut. Mua hävetti ja vitutti, et olin menny paljastaan sille olevani kusessa siihen. Onneks koulun kello pelasti mut ärsyttävällä pirinällä ja meijän oli pakko lähtee tarpomaan kiltisti kohti luokkia.
Tunti meni taas siihen että piirsin pulpetinkanteen lohikäärmeen. Se oli oikeesti aika hieno, harmi vaan et ope käski pyyhkiä sen. Tuntia oli enää viis minuuttia ja olin jo kuolla tylsyyteen kun pulpetilleni lennähti valkonen taiteltu paperin pala. Voitasko puhuu? Ruokavälkällä katolle? Mun ei tarttenu kauaa miettiä et keneltä lappu oli. Käännyin kattoon Jannea ja nyökkäsin. Mitähän tästäkin tulis. Saa nähä saisinko turpaan pahastikki, sen verran Janne mulle suuttu sen pikku tunnustuksen jälkeen.
Siinä me sitten seisottiin, koulun likasella katolla ja vilkuiltiin vaivihkaa toisiimme. Mun teki mieli sanoa jotain, mut en sit kehannu rikkoo hiljaisuutta. Oli se vaan jännä, miten kaks niin erilaista poikaa saatto olla kavereita. Mä olin tämmönen angstinenemohomopaska, ku Janne sais joka naisen kaatumaan polvilleen sen eessä pelkästään sormiaan napsauttamalla. Muutenki meijän jengi oli iha sekalainen. Jutta oli tyhjäpäinen barbie, Raksu cockerspanielimainen kaikkien kaveri, Nanna alias Janika fiksu vaikka näyttikin iha mallilta ja harrasti korista, Mellu alias Melisa huono koulussa, asuu lastenkodissa ja syö varmaan ruokalusikallisen päivässä, Raza alias Razalina hopparineekeri Somaliasta ja sit oli viel mä ja Janne. Niin, sellasta sekasoppa me oltiin.
”Kiva ku sä oot noin kiinnostunu siitä, mitä asiaa mulla sulle on”, Janne totes sarkastisesti. Mä nostin katseen ja kohtasin sen ihanan ruskeet silmät. Tuntu ku mä oisin uponnu niihin. Janne napsautti sormiaan ja mä palasin todellisuuteen.
”Olitsä sillo yks päivä tosissas siin että sä niinku…” Janne mutisi vaikeana.
”Joo, olin mä”, vastasin yllättävän varmana, ”Kyl mä tajuun jos sä et haluu olla enää mun kaveri, ku oishan vähä outoo…”
Janne astui askeleen lähemmäs, veti kasvoilleen lempeän hymyn ja kuiskasi:
”En mä haluu olla sun kaveri, mähän susta viel vähä enemmän”
Kirin viimeiset metrit väliltämme ja jäin seisomaan pojan eteen. Nielaisin hiljaa ennen kuin avasin taas suuni:
”Haluisikko sä olla mulle niinku… poikakaveri tai jotain?”
Janne naurahti mulle ja painoi varovasti huulensa mun oikeaan suupieleen. Siirsin hitaasti päätäni, niin että meidän huulet kohtais kunnolla. Tuntui kuin mä leijailisin taivaissa. Vihdoin mä suutelin poikaa, josta olin unelmoinu pitkään. Hitaasti kumminkin vetäydyin. Mun piti vielä kysyä, mun piti varmistaa yks asia.
”Tota, ku sä sillon huusit ettet halua enää nähä mua ja heitit mut ulos nii…” alotin vaikeana, ”Niin ootsä vielä vihanen?”
Janne paino päänsä ja hiljeni. Sit se kohtas taas mun katseen ja sen silmissä vilkkui anteeksipyyntö. Mä en sanonut mitään, halusin että poika kertois mulle vastauksen ääneen.
”Saku, en mä vois olla koskaan sulle vihanen. Mä vaan säikähin. Tai siis ku mä oon ollu kusessa suhu jo jonkin aikaa ja sit sä vaan kerrot et tykkäät musta. Se oli hämmentävää, mun piti saada aikaa miettiä…” Janne mutisi, ”Anteeks”
Mä olin hiljaa, mun päässä humisi. Sit mä nostin katseeni, ja hihkaisin silmät kirkkaina loistaen:
”Mulla on muuten kissa! Sen nimi on Repale.”
***
AN : Jos löytyis yhtään kommenttia tai kritiikkiä?
