Ficin nimi: Sinähän lupasit
Kirjoittaja: Lissy
Genre: angst, het
Ikäraja: S
Paritus/päähenkilöt: Hermione Granger / Draco Malfoy
Varoitukset: maininta kuolemasta
Katsoit minua, mutten ymmärtänyt, mitä oikein tahdoit sanoa, mutta kuinka olisin edes voinut ymmärtää, kun et puhunut minulle. Koskaan en ollut kuullut ääntäsi, koskaan et ollut kertonut minulle mitään. Otit aina vain käteni omaasi koskettaen niitä huulillasi.
’En koskaan jätä sinua.’
Muistan, kuinka kauan yritit sanoa sen, mutta et saanut sanaa suustasi. Kyyneleet valuivat silmistäni katsoessani sinua, laittaen käteni poskellesi. Ihosi oli niin lämmin ja tiesin, että vaikka koko maailma tuhoutuisi, en välittäisi, välittäisin ainoastaan sinusta. Muistan vieläkin naurahduksesi kun ensi kertaa kerroin rakastavani sinua. En tule koskaan unohtamaan sitä, olit aina se oikea minulle, mistä kaikki olivat aina puhuneet. Silloin en uskonut, mutta nyt tiedän, että olin väärässä.
Olit oikeassa, mutta silloin en halunnut uskoa. En voinut uskoa, että olisimme voineet rakastaa toisiamme, olimmehan niin erilaiset.
Sukumme olivat täysin erilaiset; olit rikas ja velho, minä taas vain noita. Taikuus oli aina kulkenut suvussasi satoja vuosia, mutta ei minun. Olin sukuni ainoa noita ja tiesimme kaikki hyvin, että perheesi ei tulisi koskaan hyväksymään meitä, ei pahalla eikä hyvällä. Edes omat tupamme eivät hyväksyisi meitä, olimmehan viholliset; rohkelikko ja luihuinen.
Vasta nyt ymmärrän kuinka paljon menetimme kaikkina niinä vuosina, jolloin vihasimme toisiamme, jos olisimme vain olleet rohkeita ja tehneet mitä tahdoimme ja minkä sydämemme näkivät oikeaksi, kaikki olisi voinut olla toisin nyt. Ehkä olisimme vielä olleet yhdessä ja vain Luoja tietää olisimmeko olleet onnellinen perhe, mutta kaikki muuttui kun sota syttyi. En tiennyt kenen puolella olit, ketä vastaan taistelit. Opin vihaaman sinua, uskoin etten tulisi koskaan enää näkemään sinua uudestaan, mutta haluan, että tiedät, rakkauteni sinua kohtaan ei koskaan hiipunut.
Sodan ja koulun loputtua en kuullut sinusta vuosiin. Monta kertaa ajattelin, missä olet nyt ja oletko edes elossa vielä. Elämäni tuntui tosi tyhjältä kun et enää ollutkaan rinnallani. Sydämeni huutaa puoleesi, mutten nähnyt sinua missään. Itkin päivin ja öin. En vain voinut uskoa, että olin menettänyt sinut, henkilön, jota rakastin. Viimeiset sanasi ennen sotaa vain pyörivät mielessäni. Olit luvannut ettet koskaan jättäisi minua, mutta nyt olin yksin. Ystäväni yrittivät kaikin tavoin saada minua piristymään, mutta he vain tuhlasivat aikaansa.
Elämäni päättyi päivänä jona kuulin, että olit kuollut. En halunnut uskoa etten tulisi enää näkemään sinua. Olit ainoa jota olin todella rakastanut, ensi rakkauteni. Olit ainoa henkilö maailmassa, jonka seurassa tunsin olevani turvassa, kenen kanssa elämäni ei ollut enää merkityksetön. Menetin sodassa paljon läheisiäni, eikö se riittänytkään? Vielä nykyäänkin ihmettelen yhä, miksi sinut otettiin pois.
”Rakas Draco,
Tiedän ettet tule koskaan näkemään tätä kirjettä, mutta halusin siltikin sanoa, että olit ainut ihminen maailmassa, jota saatoin rakastaa yhtä paljon kuin sinua. Elämälläni ei ollut enää merkitystä, kun et ole vierelläni, en selviä yksin. Ikävöin sinua, rakkaani, mutta pian tapaamme taas, uskon niin. Ei, en ajattele itsemurhaa, vaikka sekin olisi parempi vaihtoehto kuin elää yksin, kahden lapsen kanssa.
Kyllä Draco, olet isä. Muistatko kun kerran olimme luonasi vanhempiesi ollessa poissa? Se tapahtui ennen sotaa. Saimme kaksoset, tytön ja pojan. Olen kertonut heille paljon sinusta ja hekin kaipaavat sinua.
Rakkaani, uskon, että olet yhä luonamme. Olit liian nuori kuolemaan. En tiedä, kuinka jatkaa tästä eteenpäin, mutta yritän, lasten vuoksi. Tulen aina ikävöimään sinua, nämä ovat jäähyväiset, Draco.
Rakastan sinua.
Hermione”