Pommikoneet K-11, angst

[Karmi]

Ficin nimi: Pommikoneet
Kirjoittaja: Karmi
Tyylilaji/Genre: Angst
Ikäraja: K-11, sisältää yhden kirosanan ja alkoholinkäyttöä
Päähenkilöt: Tuntematon/Tuntematon
Summary: Mitä tapahtuukaan eron jälkeen? Otsikostaan huolimatta kyseessä ei ole sota-ficci!!!

[A/N: Olen taas innostunut kovasti kirjoittamisesti ja löysin yhden uusimmista vanhoista teksteistäni. Tästä olen aika erityisen ylpeä, koska mielestäni lopputulos on aika onnistunut. Kommentit ovat aina erittäin arvostettuja!:)]



Kun kuulin pommikoneiden ujellusta. Tiesin että se oli menoa.

Jo kolmas päivä ilman sinua, ja sieluuni on syöpynyt suuri reikä. Romanttisessa kirjallisuudessä tätä reiän paikkaa kutsuttaisiin sydämeksi, mutta realistina tiedän ettei sellaisia asioita ole olemassakaan.
Kolmas päivä, ja pääni on täynnä tomua ja piikkilankaa. Silmieni alle ovat kumartuneet tummat aluset. Hiukseni ovat likaiset, sekaiset ja rumat. Ja niin olen minäkin. Mutta hassu juttu tässä koko asiassa on se, etten minä välitä! Hah! Minä en välitä paskaakaan. Sinä lähdit, ja siinä se on.
Lähden ulos saastaisesta pikku asunnostani (tai rotanloukuksiko sitä pitäisi kutsua?)
Ulkona on harmaata kuten aina. Jossain kuulen kaukaisia lokkien huutoja. Ne äännähtelevät nykivästi.
En pääse eteenpäin, seison vain paikallani. Vanha mies tulee luokseni ja kysyy: "Sir, would you happen to have cigarettes?". Hänen vanha äänensä on tupakankyllästämä, ja kädet ovat täynnä pieniä ja likaisia viiltoja. Tuijotan häntä paikallani ja vastaan kieltävästi. Vanha mies nostaa ymmärtäväisesti hattuaan kiitokseksi, ja jatkaa matkaansa seuraavan uhrin luokse.
Minä en tiedä, en tiedä mitä tehdä. Minne mennä. Mitä tehdä ja missä olla, ja kenet löydän sänkyyni? En voi nukkua. En voi nukkua yksin, enkä halua nukkua kenenkään kanssa. Dilemma. Rotanpyörä. Rotta joka syö omaa häntäänsä.
Asunnossani on suuri ahdistus, ja se seuraa minua. Se on kaikkialla. Painostava tunne sydämmessä. Kalvava tunne, joka ei jätä rauhaan. Synti iholla.
Kunpa tulisi sade joka pyyhkisi kaiken pois. Minutkin. Vetäisi minut kaivoon syöpäisten rottien luokse.
Palaan takaisin ahtaaseen asuntooni ja tuijotan pölyiseen peiliin. Jopa omat silmänikin kalvavat minua. Minussa tuntuu, etten ole mitään. Tuntuu kuin tuijottaisin pohjatonta kaivoa silmästä silmään. Jopa oma katseeni saa minut vain ahdistuneemmaksi.
Olisipa minulla jotain. Jotain minkä vuoksi olla olemassa. Mutta kun ei ole. Kun ei enää ole. En tiedä...
Olen itkenyt niin paljon että silmiäni särkee, olen yrittänyt unohtaa kaiken. Olen juonut maksani vaurioille, mutta silti, en saa sinua päästäni. SINÄ TAPAT MINUA. SINUN MUISTOSI TAPPAA MINUA. SINÄ SYÖT MINUA. Lähde pois, ja jätä rauhaan, älä tule takaisin.. En tarkoittanut sitä. Minä... Olen niin yksin. Niin yksin, että tuntuu että sille ei ole sanaakaan. Kolme päivää; 87 tuntia 13 minuuttia. Ja poissa. Yksin. Ja tiedän ettet tule takaisin....

[Wild Child]

Tästä sinun on syytäkin olla ylpeä!

Ensinnäkin: otsikko oli pätevä. Hyvin käypä. (Myönnän, luulin saavani lukea jotain sotajuttua. 
Toiseksi: Lyhyet lauseet on plus-miinus. Henkilököhtaisesiti tykkään niistä; ne ikään kuin rytmittävät tekstiin tahtia. Mutta niiden ihanuus siis kylläkin tehostuu, jos malttaa kirjoittaa pidempiäkin. Tosin henkilön sekavia ja poukkoilevia ajatuksia lyhyt, katkonainen tyyli kuvaa paremmin.

Kolmanneksi: Tekstin raadollisuus oli upeaa. Oli muuten tosi jees, että tässä myös konkreettisesti tapahtui jotain (tupakka-ukkeli).

Lopuksi: Outoa, muuten. Ajattelin, että hahmo on nainen, mutta lukaistuani uudelleen tajusin että tuolla lukee "sir".
Ei sit. Pergametinpalassa vain on tottunut, että jos ei erikseen mainita, angstinen päähenkilö on nainen. 

Nyt ei irtoa muuta. Pahoitteluni.

Wild Child

[Karmi]

Voi kiitos hirveästi kommentistasi Wild Child ja ihanaa että pidit tästä!

Innostuin tosi paljon kun huomasin kommenttisi! Yesh! Olen suorastaan janonnut kommentteja ja nyt kun saan sellaisen, en tiedä mitä sanoa xD

Yleensä kirjoitain vain ajatuksenvirtaa, mutta nyt sitten jostain syystä innoistuin keksimään tapahtumia, hyvä että tämä näkyi myös sinulle

Haa, niin just! Toivottavasti päähenkilön yllättävä sukupuoli ei haitannut lukukokemusta! En korostanut sitä missään kohtaa, koska mielestäni se oli sivuseikka, mutta toivottavasti tämä ei ollut epämielyttävä/häiritsevä yllätys!

Kiitos ja kumarrus kommentistasi!