Nimi: Kalmansuon taru
Kirjoittaja: MasterSkald
Ikä: K11
Fandom: Taru sormusten herrasta, J.R.R Tolkien
Kauan sitten, ennen kuin haltioita vielä olikaan, ennen Mordorin nousua ja Rohania, sijaitsi idässä suuri ja kirkas järvi.
Järvessä eli monenmoisia ihmeellisiä olioita, joista kukaan ei koskaan ollut kuullutkaan, sillä arveltiin niiden olevan itse enkelten ruumiillistumia, heidän luomuksiaan jotka kuolevaiseen maailmaan oli iloksi viety.
Järvi itse loisti omaa valoaan, jonka saattoi huomata öisin jo kaukaa. Siihen aikaan maailmaa kansoittivat oudot ja ihmeelliset olennot, joita pimeys kuitenkin jo havitteli.
Sattuipa sitten kerran, kun eräs nuori dzinni, viimeisimpiä laadultaan, halusi kokeilla jotakin suurta taikaa; tähän taikaan hän tarvitsi järven ja uskoi enkelten järven tuovan onnea kokeiluunsa. Mutta voi, jokin loitsussa meni kamalalla tavalla pieleen: nuori ja houkka dzinni saattoi silkkaa hölmöyttään koko järven huonoon tilaan, pimeys myrkytti sitä hiljalleen ja järvi alkoi kuivua. Järven olennot kuolivat, sillä ne eivät pystyneet vastustamaan niin voimakasta ikiaikaista pahuutta.
Järvi muuttui suoksi, sen ennen niin kauniit ja elävät vedet samenivat ja alkoivat haista; suuria tummia suolampia syntyi ja pienille saarekkeille kasvoi kitukasvuisia luurankomaisia puita. Enää ei vesi loistanut, eivät tähdet heijastuneet veden pinnasta. Suolta erittyi sakeaa sumua aina silloin tällöin ja se peitti tienoon alleen niin ettei kenenkään ollut mahdollista löytää tietä vaan kulkevaiset kohtasivat surkean hukkumakuoleman.
Vainajien henget jäivät kylmän lietteen vangeiksi ja sytyttivät omat liekkinsä palamaan, niitä kutsuttiin virvatuliksi.
Jäinen vesi säilytti ruumiit vain hieman mädäntyneinä, niiden luut eivät milloinkaan loistaneet valkeina.
Kun eräänä kohtalokkaana päivänä kohtasivat toisensa ihmisten, haltioiden ja örkkien armeijat: syttyi mahtava taistelu tuolla suolla, eikä yksikään jäänyt henkiin, niin verenhimoiseksi oli suo yltynyt siinä asuvan pahuuden voimin. Ne jotka selvisivät vihulaisen miekoista, suistuivat petolliseen lietteeseen jääden sen ikuiseen syleilyyn. Kukaan ei tiennyt tapahtumasta mitään, suo säilytti salaisuutensa, mutta edelleen voi siellä kulkija nähdä kaikki nuo kuolleet ja heidän rauhattomat henkensä silmäkkeiden syvyyksissä. Tästä syystä suota kutsutaan Kalmansuoksi.
Kukaan ei tunne tietä sen läpi, jopa Mordorin armeija kiertää suon palatessaan retkiltään.
Pahuus asustaa edelleen siinä, mutta se on vaipunut syvään uneen ja unohdukseen.
Tälläinen on pelätty Kalmansuo.
