Kirjoittaja Aihe: Nälkäpeli: Voikukkia | K-11, Katniss/monia (canon divergence)  (Luettu 2237 kertaa)

Ferope

  • ***
  • Viestejä: 162
Nimi: Voikukkia
Kirjoittaja: Sitruunatee
Oikolukija: Amalia (Kiitos siitä :>)
Paritus: Katniss/Gale, Katniss/Peeta, jos syynää, niin Katniss/Haymitch
Ikäraja: K-11, koska viinat, humala ja morfling.
Tyylilaji: Hurt/Comfort, Angst, AU
Fandom: Nälkäpeli
Vastuuvapaus: Minä en omista Nälkäpeliä, sen hahmoja, sen juonta enkä yhtäkään pilkkua siitä, vaan koko jutun on keksinyt Suzanne Collins. En saa rahallista korvausta.
Varoitukset: Alkoholin käyttöä, katumista, hirveitä kielikuvia, voikukkia - nimittäin ne järkyttävät pienempiä lukijoita. Yritin tavoitella Collinsin kirjoitustyyliä, epäonnistuin.
Kirjoittajan sanat: Kirjoitin tämän ficin joskus neljän aikoihin yöllä kuukausia sitten. Ficci sijoittuu hienoisesti alternative universeen ensimmäisen pelin jälkeen. Peeta, rva Everdeen, Prim ja Gale ovat kuolleita.

~*~

Silmäni eivät ole tottuneet vielä pimeään, mutta kehoni jännittyy äärimmilleen kun hiljaiset askeleet kulkevat lattian poikki. En ole varma näenkö unta, kuvittelenko Peetan lämpimät ja vahvat kädet ympärilläni. Haluan uskotella, että kun kurotan käteni voin pyyhkäistä vaalean hiuskiehkuran pois hänen sinisten silmiensä päältä. Kuka tahansa pitelijäni on, kehoni luottaa häneen ja rentoudun. Lihasjännitys on tiessään ja nojaan hiljaa vasten rauhallisesti kohoilevaa rintakehää. Haluan uskoa, että se on Gale, että voin nukkua hänen sylissään auringonnousuun saakka ja voimme lähteä metsälle. Viedä lihaa Rasva-Saelle, kaupata mansikoita pormestarille.

Minä olen yksin. Äiti, Prim, Gale ja Peeta ovat kuolleet, jäljelle jääneenä vain syyllisyydentunne, viha ja suru. Asuntoni Voittajienkylässä velloo menneisyyden kauhuissa kanssani, välillä Rasva-Sae pistäytyy luonani ja päivittäin Peetan isä tuo tuoreen leivän. Hänen silmänsä ovat tyhjät ja liikkeensä pakonomaiset. Minä tiedän, että hän olisi tahtonut poikansa elävänä takaisin, mutta sen sijaan Vyöhyke 12. sai ikijuopon voittajansa seuraksi toimintakyvyttömän elävänkuolleen, joka laahustaa välillä Hässäkässä viemässä huonosti ammuttuja, loisia kuhisevia riistaeläimiä.

On päiviä, jolloin en uskalla nousta sängystäni, koska pelkään ulkopuolista maailmaa. Silloin minun täytyy kaivautua peitteiden alle ja kuvitella, että suoniini valuu jatkuvalla syötöllä morflingiä. Minun täytyy kuvitella kuinka se hitaasti turruttaa aivoni, ja vaivun syvälle juoksuhiekkaan. Hiekanjyvät valuvat korviini ja suuhuni, tukehdun enkä voi huutaa apua. Täytyy kuvitella kuinka ne tunkeutuvat silmiini ja syövyttävät tiensä aivoihini. Ne tekevät tuhojaan eikä minun auta kuin maata montun pohjalla ja antaa kuolleiden lapioida päälleni omia tuhkiaan.

Joskus Matkijanärhikin menettää lentokykynsä, äänihuulet murretaan, lintu poltetaan kirkkaimmalla roviolla ja annetaan sen jäänteiden kyteä. Vuosien päästä joku tulee ja poimii tuhkista vitivalkeat linnunluut. Hän miettii niiden alkuperää eikä saa koskaan tietää tragediaa, joka on kohdannut Matkijanärheä.

”Nuku vain, tyttöseni. Minä pidän sinusta huolen”, Haymitch murahtaa takkuuuntuneiden hiusteni lomasta ja annan itselleni luvan vaipua uneen. Nukun syvää unta, en vääntelehdi, en huuda.

Aamun noustessa kirpeänmakeana silmäni rävähtävät auki. Lyhyen hetken ajan maailmassani vallitsee sekasorto enkä
tiedä mikä on vialla. Haymitch istuu edelleen sängylläni ja katsoo seesteisesti vastapäistä seinää. Huolimattani hänen äänettömistä vastusteluistaan pakotan hänet makuulle ja lasken käteni varovaisesti kilveksi hänen ja pahan maailman väliin. Näin vartioimme toisiamme, nukumme kellon ympäri ja tummat renkaat haalenevat. Napakka koputus ravistelee meidät rytmistämme, mutta tulija on vain Peetan isä, joka tuo jokapäiväsen leipänsä.

Leivällä on kultainen ja rapea kuori, lämpö huokuu sen valkeasta sisuksesta ja sen tuoksu saa veden kielelleni. Kiitän häntä jäykästi, ja kun me molemmat käännymme selin kuulen niiskauksen. Minun tekee mieli pyytää anteeksi, mutten pysty. Jalkani ohjaavat minut pois. Keittiössä lasken leivän pöydälle ja laitan veden tulelle. Leikkaan leivästä paksuja siivuja ja voitelen yhden. Huomaamattani Haymitch istuu pöytään ja ottaa leipäsiivun. Syömme hiljaisuuden vallitessa eikä edes Rasva-Saen pistäytyminen häiritse meitä.

Päivät kuluvat samaan tahtiin, vahdimme toisiamme ja syömme leipää. Joskus Haymitch poistuu talosta ja hakee viinojaan. Me istumme Rasva-Saen sytyttämän takkatulen äärellä ja juomme. Humallutamme itsemme kirkkailla ja huumamme toisemme väsymyksensekaisilla kosketuksilla. Emme peseydy, emme vaivaudu vaihtamaan vaatteita. Aamuisin haen Peetan isän leivän ja annan Rasva-Saen siivota ja tehdä ruokaa. Välillä syömme, välillä heitämme ruoan ikkunasta kukkapenkkiin. Emme halua loukata Saeta.

Muutaman kerran olen huomannut, että äidin vanhassa kukkamaljakossa on tuoksuva kimppu jouluruusuja. Kun kevät saapuu ja sulattaa lopunkin nuoskalumet katujen varsilta, ilmestyy maljakkoon yksinäinen voikukka. Minun on pakko lähteä huoneesta ja piiloutua kellariin ison putken taakse itkemään. Nukahdan poski vasten karkeaa puuhyllykköä, ja kun herään olen huoneessani. Haymitch on taas löytänyt piilopaikkani ja kantanut minut sänkyyn.

Hän istuu tuolilla vieressäni ja katsoo seinää. Nousen hitaasti ylös ja tajuan, miten paljon lattialla on tyhjiä pulloja. Kävelen Haymitchin ohitse, ulos ovesta ensimmäisen kerran kuukausiin. Kuljeskelen ympäriinsä kaduilla ja lopulta uskaltaudun menemään kedolle. Kerään sylillisen keväisiä voikukkia ja tuon ne kotiin. Siellä täytän jokaisen tyhjän pullon kukilla ja poltan ne takassa. Poltan menneisyyden aaveet ja lupaan puhdistautua. Saatan Haymitchin kotiinsa ja lähden isän takki päällä metsälle.

Fin

~*~
« Viimeksi muokattu: 28.06.2019 22:56:31 kirjoittanut Ferope »
People go in one end, and meat comes out the other.

Rins

  • Tribuutti
  • ***
  • Viestejä: 1 920
  • Team Peeta
    • The pieces of my heart
Vs: Voikukkia, Nälkäpeli oneshot, K-13, slight AU
« Vastaus #1 : 07.05.2012 00:23:58 »
Mun mielestä aivan ihana ficci! Nälkäpelificcejä on tullu luettua liian vähän tässä lähiaikoina, mut onnekseni avasin tän.

Tykkäsin tosi paljon tän ficin Katnisista, tosi aito ja samanlainen kun kirjassa. Mua jäi kiinnostaan et mitä kaikille oli tapahtunu, mutta ehkä sen On tarkotuskin jäädä vaan oman päättelyn varaan.
Toi Katnisin ja Haymitchin välillä oli tosi erilainen kun missään mitä oon lukenu. Mut tykkäsin kyllä, ne olis sulonen pari.
Ihana kirjotustyyli sulla!

~ Rins



Joitakin unelmia ei ole tarkoitettu toteutuviksi.

Bannerin tehnyt Lady Dynamite

Wild Child

  • Lionheart
  • ***
  • Viestejä: 117
  • Mornië alantië
Vs: Voikukkia, Nälkäpeli oneshot, K-13, slight AU
« Vastaus #2 : 07.05.2012 22:52:25 »
Tästä vallan huokui rakkaus famdomiin, joka oli tosi suloista.

Muttaa. En tiedä mitä mieltä olisin suorista kirjan kohtausten lainauksista, omasta puolestani pidin, mutta sanon että kaikki eivät. Lainailun kanssa pitä olla aivan törkeen varovainen, ettei se mene joenkin... yli.
Lainaus
antaa kuolleiden lapioida päälleni omia tuhkiaan.
Lainaus
kellariin ison putken taakse itkemään
Tosin. Uskoakseni fiiliksesi on minulle tuttu. En osaa millään sitä fiksusti selittää, mutta se on se hetki, kun kirjan/jojen yksityiskohdat ovat tarkasti mielessä ja päällä on himmee täpinä. Siinä tilassa kirjoittaa jotain ja haluaa lainailla kaiken koska <3.  ;) Näin minä toimin, usein.

Lainaus
Siellä täytän jokaisen tyhjän pullon kukilla ja poltan ne takassa. Poltan menneisyyden aaveet ja lupaan puhdistautua.
Tämä fraasi ei oikein auennut minulle. Sen oli ehkä tarkoitus olla hieno, mutta jokin tökki. Ehkä toi pullojen polttaminen. Ja kliseen katku. Miten lasipullot ja voikukat palavat? Tai sitten hienous ei vain avautunut mulle.

Hahmot. Välillä mahtavaa, välillä ei sitten niinkään. Jotkut johdat saattoivat olla suoraan kuin Collinsin kynästä (ja osa olikin melkein  ;) ) ja jossain oltiin hyvin ulkona hahmosta. Katniss ja hänen fiiliksensä kuvailtiin samoin sanoin kuin kirjoissa. Haymitch, en tiedä. Mutta persoona ei oikein tunnistunut. Mutta hänestä kuitenkin pidin todella paljon sellaisena isähahmona Katnissille, niin kuin olit hänet kirjoittanut ja suljin oven kaikenlaiseen paritukseen viittaavan edeltä. Taas, jotkin kohdat toimivat (minulle), niin kuin tämä
Lainaus
nojaan hiljaa vasten rauhallisesti kohoilevaa rintakehää
ja jotkin ei:
Lainaus
Haymitch istuu edelleen sängylläni ja katsoo seesteisesti vastapäistä seinää. Huolimattani hänen äänettömistä vastusteluistaan pakotan hänet makuulle ja lasken käteni varovaisesti kilveksi hänen ja pahan maailman väliin.


Lainaus
Yritin tavoitella Collinsin kirjoitustyyliä, epäonnistuin.
Ei olisi ehkä kannattanut. Kokonaisuudesta tuli mieleen, että olit leikellyt sanoja ja lauseita kirjoista ja liimaillut ne omaan järjestykseesi.

Hei mutta mä pidin alusta. Ja monista muistakin kohdista ja huokuneesta fiiliksestäsi. Ei tää ollut huono missään nimessä, jos tästä kommentista sen kuvan saa. Mä vaan hämmennyin tästä enkä tiennyt tarkkaan mitä mieltä olen, tai että mikä hiertää. Toivon että tästä on jotain apua. Ja anteeksi, sillä en kaikin puolin ole muutenkaan nyt välkyimmilläni. Katsotaan, jos lukisin tämän parin viikon päästä uudestaan, niin voisi tulla ihan toisenlaista kommenttia. Jospa vaikka vähän älykkäämpää.

AU:si toimi kivasti, enkä jäänyt kaipaamaan infoa siitä mitä oli tapahtunut yms. sillä juttu oli kuitenkin kertoa tästä hetkestä.

lööv; Child
We are Robin Hood.

Ferope

  • ***
  • Viestejä: 162
Vs: Voikukkia, Nälkäpeli oneshot, K-13, slight AU
« Vastaus #3 : 08.05.2012 17:37:24 »
Rins: Kiitos paljon! Ehkäpä sen on todellakin tarkoitus jäädä salaisuudeksi (tosin minulla on teoria, mitä siinä tapahtui), en kuitenkaan tiedä tismalleen. Kiitos kommentistasi, se oli elintärkeää tsemppiä (:

Child: Kiitos heti alkuun! Kirjoitin tämän ficin kuukausia sitten, ennen joulua, joten tuntuu etten oikein muista siitä mitään. Kirjoitin alas vain kellonajan ja päivämäärän, jolloin olin tämän lopettanut.

Mietin itsekin tätä uudelleen lukiessa näitä suoria lainauksia, mutta päätin jättää ne siihen. Osaksi sen takia, että ne tavallaan sopivat ja osaksi sen takia, koska en halunnut muokata ficciä suuremmin.

Totta, klisee mikä klisee. Luin tämän uudemman kerran ja tajusin sen. Enkä oikein tiedä miten lasipullot palavat, ne poksahtelevat rikki, right? Ja voikukat palavat mustiksi. Luulisin että olin hakenut sitä, kuinka Katniss haluaa polttaa pois kaiken sen alkoholissa läträämisen ja maailmalta pakenemisen. Ja voikukat hän poltti, koska ne muistuttivat häntä Peetasta ja toivosta?

Hahmoista, kiitos tästä mielipiteestä! Ajattelin silloin kauan sitten, että teen K/H-parituksellisen ficin, mutta kun aloin kirjoittaa - ei siitä tullutkaan sellaista. 

Ah, niin. Se A/N, tarkoitin sillä enemmänkin että yritin kirjoittaa ensinnäkin preesensissä ja minä-muodossa, mitä en koskaan tee. Nyt kuulostan puolustelevalta, joten sanon tähän, että seuraavalla kerralla sitten annetaan oman tyylin paistaa läpi, vai mitä? (:

Kiitos ihan himputisti tästä kommentista, ja vaikka tästä joku saattaisi saada huonon mielikuvan (kuule, minä mieluummin otan sata kiloa kritiikkiä kuin pelkkiä ihkutuksia), koska autoit huomamaan kaikki ei niin sujuvat kohdat ja muuta. Aivotyösi oli kyllä tarpeeksi hyvää ;)

Kiitos kummallekin kommentoijalle, piristitte iltaani!

~ Sitris
People go in one end, and meat comes out the other.