Pastaa ja paperivuoria
Kirjoittaja: Harsopilvi
Ikäraja: S
Genre: Draama, Huumori (?), Slash, One-shot
Fandom: Hetalia Axis Powers
Paritus: Saksa/Italia
Vastuuvapaus: En omista Hetaliaa tahi siinä esiintyviä hahmoja, ainoastaan ajatuksenjuoksuni ja sen myötä syntyneet kirjoituksentapaiset :3
Varoitukset: Ei mitään, paitsi, jos olet allerginen pastalle ^^"
Beta: Zug
A/N: Kirjoitin tämän kesällä rakkaalle ystäväiselleni kun hän odotteli tuskaisena tietoa siitä, milloin pääsisi nuorisovaihtoon Saksaan vai pääsisikö ollenkaan. Tuumittiin, että jotakin täytyy olla vialla kun ei kuuluisa saksalainen ahkeruus tunnu asian järjestelyissä toimivan... : )
Saksa kirosi työpöytänsä ääressä. Hän oli hukkua paperimereen, joka oli vellonut huoneessa jo pitkään, läpikäymättömänä ja työmäärää tuskaisesti lisäävänä. Eikä asiaa lainkaan helpottanut muuan kova-ääninen ja jaloissa pyörivä Feliciano Vargas, jolla oli jatkuvasti jotakin äärimmäisen "tärkeää" asiaa ja joka keitti pastaa Ludwigin työhuoneessa kaikessa rauhassa.
"Himputin Italia!" mutisi Saksa kumotessaan Japanin keittämän teekupillisen suuhunsa. "Miksi menin ottamaan hänen tehtävänsä taakakseni ennen omieni hoitamista?"
Vaikka kyllähän valtio syyn tiesi: Feliciano olisi vain tapansa mukaan vain sotkenut asiat totaalisesti ja tullut itkemään apua Ludwigilta tilanteen ollessa sekasortoisimmillaan. Italia-veljesten vanhemmasta puoliskosta, Romanosta, ei myöskään ollut apua kuin pitsan paistamisessa tai jalkapallon pelaamisessa. Hän oli vain haistattanut pitkät kaikille ja painunut viettämään määrittelemättömän pituista siestaa.
Saksa vilkaisi kelloa ja huokaisi kärsivästi.
"Mitä tapahtui kuuluisalle käsitteelle deutsche pünktlichkeit?" hän kysyi itseltään lähes epätoivoisesti. Paperipino ei tuntunut kutistuvan laisinkaan, aika sen sijaan juoksi eteenpäin hurjistuneen laukkaratsun lailla. Tai punaisen ferrarin, sellaisen, jolla Italia oli juuri kaasuttanut kauppaan ostamaan lisää pastaa ja tomaatteja bolognese-kastiketta varten. Taisteluiden ja velvollisuuksien pakenemisessa se vikisevä makaroni-aivo oli kyllä varsin etevä. Saksa tuumi, että hänen täytyisi pitää Felicianolle oikein perinteinen (paljon karjuntaa sisältävä ja kurin merkitystä korostava) koulutus. Ehkäpä tämä sitten oppisi hoitamaan työnsä kunnolla. Niin, että Ludwig voisi keskittyä omiin tehtäviinsä ja hoitaa ne ajoissa kuten kuuluukin.
Silloin ovi aukesi ja sisään ryntäsi iki-iloinen punapää riemuissaan hihkuen:
"Saksa, Saksaaaa, arvaa mitä? En ostanut pelkästään pastaa ja tomaatteja ja pitsaa ja oreganoa, vaan myös wurstia ja berliinin munkkeja! Sinähän tykkäät niistä, eikö vaan, Saksa? Ja ai niin, kassalla oli tosi nätti tyttö joka hymyili minulle ja sitten ajattelin että voisinko lainata ensi kerralla Volkswageniasi koska silläkin on ihan kiva ajella jajajajajaja--"
Felicianon alituista puheripulia oli mahdotonta pysäyttää, paitsi silloin, kun hän nukkui tai söi. Ludwig ei jaksanut keskeyttää vaan kuunteli toverinsa höpinöitä vähintäänkin puolikorvalla työskentelynsä lomassa. Lopulta, puhuttuaan lakkaamatta kaksi tuntia ja nautittuaan ison lautasellisen pastaa, vaipui Italia suloiseen uneen Saksan työpöydän alle. Ludwig kuunteli toisen viatonta tuhinaa ja hymähti.
"Ei tuo kyllä muutu miksikään, vaikka kuluisi kuinka monta vuotta", hän totesi hymyillen. "Ja ehkä on hyvä niin. Mutta siitä huolimatta annan hänen maistaa saksalaista kuria heti huomenna."
