Nimi: Veikö narsku kielen?
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Paritus: Luna/Blaise
Genre: Fluffy
Yhteenveto: Blaise ei pysty keskittymään tunnilla
A/N: Vuoden 2019 joulukalenteriin kirjoitettu
Blaise tuijotteli muodonmuutosluokan ikkunasta ulos. Jos hän keikkui tuolinsa takajaloilla hivenen taaksepäin, hän saattoi juuri nähdä ikkunasta vilauksen kasvihuoneita. Yrttitiedon tunnit pidettiin talvisinkin kylmissä kasvihuoneissa, joista rämpiminen takaisin linnaan puolen metrin lumihangessa ei todellakaan ollut ihanteellista. Blaise ei onneksi enää joutunut käymään yrttitiedon tunneilla, mutta eräällä toisella sattui kyseinen tunti olemaan juuri käynnissä.
”Herra Zabini, jääkää luokkaan olkaa hyvä”, McGarmiwa sanoi. Blaise säpsähti. Hän ei ollut tiedostanut, että tunti oli edes loppunut, mutta nyt hänen pitäisi äkkiä kiiruhtaa ensimmäiseen kerrokseen, mahdollisimman lähelle kasvihuoneita tai ainakin tornin ikkunasyvennystä, josta saattoi nähdä kasvihuoneista tulijoiden rämpivän lumihangessa. Kaikki se vain, jotta hän saattaisi nähdä vilauksen eräästä vaaleatukkaisesta korpinkynnestä.
”Aijai, jäit kiinni nuokkumisestasi”, Draco naurahti ja pukkasi Blaisea kylkeen. Draco keräsi hitaasti tavaroitaan. ”Tuskin se mitään sen pahempaa on, ei tuo homekorva läksytä sen pahemmin, varsinkin kun satut oikeasti tekemään läksysi”, Draco lohdutti nähtyään Blaisen kauhistuneen ilmeen. ”Nähdään tyrmissä”, hän lisäsi ja töni ihmisiä pois tieltään yrittäessään sulloutua täpötäydestä ovenraamista ulos.
Eivät Blaisea McGarmiwan moitteet huolettaneet, mutta mikäli hän joutuisi jäämään luokkaan yhtään sen kauemmaksi aikaa, hän menettäisi tilaisuutensa nähdä Luna tänään, vaikka se olikin vain vilaukselta tornin ikkunasta. Maanantaisin Blaise käveli Lunan ohi loitsuluokan käytävällä, tiistaisin he ohittaisivat toisensa liikkuvissa portaissa, keskiviikkoisin Blaisella oli hyppytunti silloin, kun Lunalla oli taikaeläinten hoitoa, joten hän pystyi soluttautumaan itsensä lähelle tunnin pitopaikkaa, torstaisin Luna oli katsomassa Rohkelikkojen huispausharjoituksia, jotka olivat aivan Luihuisten harjoituksia ennen (ties miksi, sitä Blaise ei ymmärtänyt. Ei tämä ikinä katsonut Korpinkynsien harjoituksia) ja viimein perjantaina ainoa vilaus Lunasta oli väläys tämän vehnänvaaleita hiuksiaan tornin ikkunasta, kun tuuli oli lennättänyt tytön punaisen pipon pois päästä.
”Herra Zabini, kuunteletteko te?”
”J-jooh” Blaise valehteli nopeasti tajuttuaan McGarmiwan puhuneen hänelle.
”Arvosanasi ovat olleet aina kelvot, mutta nykyään näytät hädin tuskin kuuntelevan. Asian täytyy muuttua. Ensivuotiset S.U.P.E.R -kokeet ovat elämänne tärkeimmät, eikä tätä vuotta sovi käyttää laiskotteluun, vaikka valtakunnallisia kokeita ei olekaan.”
”Ymmärrän sen, professori, lupaan parantaa”, Blaise sanoi vikkelään ja nappasi laukkunsa olkapäälleen. ”Saanko mennä?”
McGarmiwa tuijotti häntä vielä piinaavan hetken ajan, ennen kuin nyökkäsi. Blaise syöksyi ulos luokasta ja suorastaan juoksi yhden käytävän ja viisitoista porrasaskelmaa, jotta hän saapui ikkunasyvennyksen luokse. Ikkuna oli kuurassa! Blaisen laukku liukui alas hänen olkapäältään hänen kaivaessa taikasauvaansa taskustaan. Ollessaan lausumassa loitsua, hän kauhukseen ei muistanut kuuran kadotusloitsua. Miten hän oli voinut unohtaa yksinkertaisen lämpöloitsun!
”Äh, mieti nyt pölkkypää! Jos aquatulio on vesiloitsu, niin lämpöloitsu on… jotain -tulio?” Blaise mutisi itsekseen. ”Lämpö, lämpö…”
”Se on calortulio”, kuului ääni Blaisen takaa. Ennen kun Blaise ehti kääntyä, toinen taikasauva loihti kultaista valoa, joka sulatti ikkunaa peittävän kylmyyden.
Blaisen silmät suurenivat. Hänen edessään seisoi Luna. Luna. Mitä tämä täällä teki? Hän meni aivan sanattomaksi ja varmaan punastui kauttaaltaan. Sentään hänen tumma ihonsa teki siitä vähemmän näkyvää, mutta hänestä tuntui silti kuin Luna pystyisi tuijottamaan suoraan hänen lävitseen.
Lunan vaaleisiin hiuksiin oli punottu muutama letti, joiden seassa seikkaili kiiltävää piparmintunväristä nauhaa. Hänellä oli yllään tietysti Korpinkynnen koulupuku, mutta korvissaan hänellä oli ilmeitä vaihtavat hassut piparkakkukorvakorut.
”T-tuota k-kiitos”, Blaise änkytti ja haparoi laukkuaan, jonka putoamisen hän vasta nyt huomasi.
”Mitä olit katselemassa?” Luna kysyi ystävällisesti hymyillen. Miten tyttö saattoikin olla aina auringonsäteen kirjaimellinen ruumiillistuma?
”T-t… Blaise aloitti, mutta hänellä ei ollut hajuakaan mitä hän oli ollut sanomassa.
”Veikö narsku kielen?” Luna huolestui.
”Ä-ä”, Blaise yritti taas, mutta hänellä ei kerta kaikkiaan ollut mitään ideaa mitä sanoja hänen suunsa oli tarkoitus muodostaa. Ehkä narskut tosiaan veivät hänen kielensä.
”Siihen on yksinkertainen parannuskikka, haluatko kokeilla?”
Blaise luottanut ääneensä, joten hän vain nyökkäsi.
Luna astui askeleen lähemmäs ja yllättäen painoi suukon Blaisen huulille. Blaise oli niin yllättynyt, että hän hädin tuskin ehti tiedostaa sen tapahtuneen – jota hän tietysti jälkeenpäin kirosi – ennen kuin Lunan kantapäät kopsahtivat taas lattiaan.
”Noin”, hymyilevä tyttö sanoi ja vinkkasi katseellaan ylöspäin. Blaise nosti myös katseensa ja näki mistelinoksan katoavan. ”Moni ei tiedä narskujen asustavan misteleissä. Suudelma on ainoa keino saada misteli katoamaan, ja narskut menevät siinä mukana”, Luna kertoi.
”Ai n-niinkö”, Blaise sai sanottua posket kuumottaen. Hän pystyisi varmaan lämmittämään kokonaisen huoneiston vain poskiensa lämmön voimalla.
”Katsos, se toimi”, Luna hymyili aurinkoista hymyään.
”Haluaisitkotullaviikonloppunatylyahoonkanssani?” Blaise purskautti suustaan, koska jos hän ei sanoisi sitä nyt, hän ei ikinä ehkä saisi toista tilaisuutta.
Jotenkin Luna sai ilmeisesti selvää Blaisen puheesta, sillä Lunan ilme kirkastui entisestään. Miten se edes oli mahdollista. ”Tottahan toki”, tyttö suostui ja hymyili vienosti.
”Jatuotatiedätkö”, Blaise sanoi nopeasti, kun vielä uskalsi. ”Narskuttaitavatvieläkinkiusataminua.”
”Siltä näyttää”, tyttö naurahti ujosti ja hymyili. ”Ehkä minä voin auttaa siinä”, hän sanoi ja nousi taas varpailleen suudellakseen poikaa.
