// Alaotsikko: Lily/Sirius, Lily/James, Frank/Alice, (Lily/Severus)
Title: Hyrrätanssi
Author: Narina
Beta: -
Rating: S
Genre: klisefluffy, dialogi
Paring: Sirius/Lily, yksipuolinen James/Lily, Alice/Frank, (Severus/Lily)
Characters: Sirius, James, Remus, Peter, Lily, Severus, Frank, OC-luihuinen
In/@: Kelmien neljäs vuosi Tylypahkassa
Warnings: lievää kiroilua, kliseitä, viitteitä seksuaalisuuteen
Desclaimer: Rowlingin henkilöt – minä vain laitan heidät höpöttämään
Summary: ”Älä viitsi, Sev. En minäkään tästä nauti, mutta McGarmiwa sanoo, että kuuluu hyvään yleissivistykseen, että osaa tanssia.” ”McGarmiwalla on päivittämätön versio sivistyskäsikirjasta. Jos se saisi päättää Tylypahkan pukeutumissäännöksistä, täällä kulkisi kymmenittäin pikku-McGarmiwoita nutturaverkot päässä ja röyhelöessut edessä.”
A/N: Aloin kirjoittaa tätä joskus viime kevään biologian tunneilla ihan vain randomisti, ja nyt sitten tartuin aloitettuun pätkään, kirjoitin loppuun ja viimeistelin. Kommenttia, jooko? :)
Tämän oli alunperin tarkoitus osallistua dialogi-haasteeseen, mutta kun sen deadline ehtikin jo mennä umpeen, tämä osallistuu ainoastaan FF10-haasteeseen aiheella Sirius Musta ja sanalla 05. Siirtymä. :)
*
”Tämä on kyllä tyhmintä, mitä Tylypahkan opettajakunta on koskaan keksinyt.”
”Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun olen samaa mieltä kanssasi, Black.”
”Eikä ole. Sinä sanoit toisella luokalla, että Sarvihaara on tyhmä, ja se on ikuinen ja pysyvä mielipiteeni.”
”Mutta enhän minä ole silloin samaa mieltä sinun kanssasi, vaan sinä olet samaa mieltä minun kanssani.”
”Sehän on sama asia.”
”Eikä ole, Black. Enkä ala selittää asiaa yhtään tarkemmin, koska et kuitenkaan ymmärtäisi.”
”Auts. Halveksuntasi sattuu, Evans.”
”Niin sen on tarkoituskin.”
”Olet julma.”
”Kiitos, Black.”
”Ei se ollut kohteliaisuus, Evans.”
”Kyllä minä sen tiedän.”
”Miksi me puhutaan tällaista roskaa?”
”Sinä puhut roskaa – en minä.”
”Joku on tänään viehättävällä päällä.”
”Kuin samoin.”
”Miksi sinä olet aina niin ilkeä, Evans?”
”Koska sinulta puuttuu kaikenlainen moraali, ja sinä pyörität jokaista Tylypahkan tyttöä – huolimatta ollenkaan siitä, minkä ikäinen hän on – aivan samalla tavalla kuin hyrrää.”
”Yäk, tuo kuulosti ällöttävältä. Jos et ole sattunut huomaamaan, minä vedän tarkan rajan kahdeksantoistavuotiaisiin. Opettajiin ei meikäpoikaa saisi kajoamaan vaikka Azkabanilla uhattaisiin.”
”Onko sinun aina pakko lyödä kaikki leikiksi?”
”On.”
”En muuten ymmärrä, miksi joku kahdeksantoistavuotiaskaan haluaisi heilua jonkun neljäsluokkalaisen kanssa. Mehän ollaan vielä ihan pikkuisia, ja ne on sellaisia isoja, pelottavia jättiläisiä.”
”Heh, niin ne kyllä ovat. Niillä on sellaiset kivan kokoiset rinnatkin.”
”Jaa. Vai niin. Olet sitten sellaisiakin asioita huomannut, Black.”
”Minulla on oikein hyvä huomiokyky.”
”Hyi.”
”Äh, minun pitää varmaan luovuttaa sinut nyt Matohännälle, Evans. Varo vaan – se talloo sinun varpaillesi.”
”Ihan niin kuin sinä et.”
”Mitä? Kuinka minun voidaan olettaa osaavan jotain tyhmiä, kaksi vuosisataa vanhoja jästitansseja?”
”Vastaan tuohon sitten joskus. Parinvaihdon aika, Black. Hei hei!”
”Hei, Peter!”
”---”
”Okei, ehken minä puhu enää, ettet sekoa askeleissa. Olisi ihan kiva, jos minulla olisi varpaat vielä tämän tunnin jälkeenkin.”
”---”
”Sori, se oli ilkeää.”
”---”
”Okei, nyt minä olen hiljaa.”
”Moi, luihuinen-jonka-nimeä-kukaan-ei-koskaan-muista.”
”Moi, Evans-jonka-nimen-kaikki-kyllä muistavat.”
”Sinä tiedät minun nimeni?”
”Totta kai. Eihän sitä voi olla muistamatta, kun Potter hoilottaa sitä kaikki tunnit numerologiassa.”
”Onko Potterilla numerologiaa?!”
”Onhan sitä vaikeaa uskoa, mutta se nukkuukin kaikki tunnit. Ja näkee mitä ilmeisimminkin unia sinusta, sillä huokailee unissaan sinun nimeäsi ja mutisee, kuinka ihanat hiukset sinulla on.”
”Ei elämä.”
”Toivottavasti Potterilla on terveysvakuutus kunnossa… Se joutuu tanssimaan seuraavaksi sinun kanssasi.”
”Älä yhtään virnistele siinä, luihuinen! Ei minusta ole hauskaa, kun se aina nöyryyttää minua ja minä joudun opettamaan sille käytöstapoja!”
”En tiennytkään, että opetussuunnitelma suosii nykyään ruumiillista kuritusta opetuksen yhteydessä.”
”Pää kiinni. Minä jo ehdin luulla, että ole hyvä tyyppi, luihuinen.”
”---”
”Äh, sori. Minulla on vähän pinna kireällä. Kyllä kai minun olisi pitänyt tietää, että osa luihuisista on ihan hyviäkin tyyppejä.”
”Kuten se sinun Kalkaroksesi.”
”No vaikka. Sev on ihan hyvä tyyppi.”
”No joo, sinun pitäisi varmaan siirtyä Potterin käsivarsille, Evans…”
”Voin kutsua sinut sen hautajaisiin, jos kiinnostaa.”
”Ei tarvitse, Evans, mutta kiitoksia vain.”
”Hei sitten, luihuinen.”
”Moi, Evans!”
”Potter.”
”Miksi niin kylmä, kukkaseni?”
”Koska kukka joutui huonoihin käsiin.”
”Suhtautumisesi viiltelee sydämeni kyyneliin.”
”Aha. Just. Ei millään pahalla, mutta jos voisit vaikka ihan meidän kanssaeläjiesi iloksi ja hyvinvoinniksi olla alkamatta runoilijaksi koulunpäätyttyä… Taiteellisuutesi on samalla tasolla kuin kivikautisen luolamiehen.”
”Ne ei ehkä osannut runoilla, mutta ne niiden luolamaalaukset oli aika kivoja. Miten olisi? Saisinko minäkin todistaa maalarinkykyni? Voisin piirtää sinun kuvasi elävästä mallista tai jotain. Mitä vähemmän vaatteita, sen parempi.”
”Mitä ilmeisimmin myös sinun käytöksesi on aataminajoilta.”
”Ei Aatami elänyt kivikaudella.”
”Ihan sama. Mikä se juttu muuten on, että sinä kuiskit minun nimeäni numerologiantunneillasi?”
”Helvetti, kuiskinko?”
”Tuo äskeinen luihuinen sanoi niin.”
”Saamari, se tyyppi on niin kuollut, kun minä pääsen pois tältä tunnilta.”
”Toivottavasti ei, koska minä kutsuin sen sinun hautajaisiisi, eikä se pääse sinne, jos se kuolee ennen sinua.”
”Aiotko sinä tappaa minut?”
”Miksi sinä kuulostat niin innostuneelta?”
”Koska et voi tappaa minua taikasauvalla, koska siihen jäisi jälki avada kedavra -loitsusta, sinun on pakko kuristaa minut tai jotain. Mikä siis merkitsisi, että joutuisit kietomaan kätesi kaulaani, enkä minä olekaan pitkään aikaan haaveillut mistään yhtä miellyttävästä kuin käsistäsi kaulani ympärillä…”
”Eikä sinua haittaisi, vaikka ne kädet kaulasi ympärillä sitten vaikka kuristaisivat sinut?”
”Ei, jos ne olisivat sinun kätesi.”
”Voi McGarmiwan pyhät villasukat sentään. Minun on kai pakko jättää sinut henkiin, jos sinä kerran nauttisit siitä, jos kuristaisin sinut… Hemmetti, osaatko sinä olla yhtään ärsyttävämpi?”
”Kokeillaanko?”
”Ei. Minun pitäisi ehkä siirtyä tanssimaan seuraavaksi Remuksen kanssa tai jotain…”
”Kutsutko sinä sitä etunimellä?!”
”Moikka, Potter.”
”Ah, Remus. Vihdoinkin tanssipartneri, jolla on oikeasti aivot ja persoonallisuus.”
”Kiitos, Lily. Sinun ei ehkä kannattaisi sanoa tuota Jamesin kuullen, tiedäthän… Hän ei välttämättä pitäisi siitä…”
”Äh, kyllä hän sen kestäisi. Hän kesti kommenttini luonteensa luolamiesmäisyydestäänkin.”
”Lily…”
”Moiti vain, mutta hän ansaitsi sen.”
”Tietysti ansaitsi, mutta hänellä on minut latistamassa itsetuntoaan. Elämänsä suurelta rakkaudelta James ehkä toivoisi jotakin muutakin kuin sylkeä kasvoilleen.”
”Oliko tuo kielikuva, vai yritätkö sinä viestittää minulle, että suustani lentää sylkeä puhuessani?”
”Kun miettii, että olen mielestäsi ainoa tähänastisista tanssipartnereistasi, jolla on mentaliteetti, keskustelumme on jokseenkin pinnallista.”
”Siinäs näet – kavereidesi vaikutus vahingoittaa vakavasti ajatusyksikköäni. Miten sinä kestät heitä?”
”Vuosien harjoittelun tulosta, Lily.”
”Minulla on kyllä vielä aikaa kahden ja puolen tylypahkavuoden ajan oppia. Remus-kiltti, opetathan sinä joskus, miten saan suojattua ajatusmaailmani kelmien turmiolliselta vaikutukselta?”
”Joo, mielelläni. Nyt tosin joudun häätämään sinut syleilystäni – Kalkaros näyttää siltä, että tulee kohta riistämään sinut käsivarsiltani, ellet tanssahtele hänen luokseen vapaaehtoisesti.”
”Joudut häätämään minut syleilystäsi? Pahus, minä ehdin jo toivoa, että sinä olisit välttynyt kaveriesi itserakkaustartunnalta täysin.”
”Pahoittelen. Minä sentään joudun jakamaan makuusalin heidän kanssaan.”
”Njäh. Toistaiseksi selitys hyväksytty. Sitten kun ’näin suojaudut kelmeiltä’–pillerit keksitään, se ei kyllä enää toimi…”
”Hei, Sev!”
”Ei helvetti minä inhoan näitä tanssitunteja.”
”Tuo ei välttämättä ollut juuri se asia, minkä haluaisin kuulla suustasi tervehdyksenä…”
”Äh, sori Lily. Ei sinun kanssasi tanssimisessa ole mitään vikaa, mutta nuo muut rohkelikkotytöt, ja luihuistytöt siihen samaan syssyyn, ärsyttää minua ihan älyttömästi.”
”Älä viitsi, Sev. En minäkään tästä nauti, mutta McGarmiwa sanoo, että kuuluu hyvään yleissivistykseen, että osaa tanssia.”
”McGarmiwalla on päivittämätön versio sivistyskäsikirjasta. Jos se saisi päättää Tylypahkan pukeutumissäännöksistä, täällä kulkisi kymmenittäin pikku-McGarmiwoita nutturaverkot päässä ja röyhelöessut edessä.”
”Sinä alat kuulostaa hälyttävästi kelmeiltä…”
”Ja sekö ei ole hyvä juttu?”
”No ei tietenkään! Kyllähän sinä tiedät, että minä vihaan Potteria, Piskuilania ja Blackia. Äläkä näytä noin tyytyväiseltä. Ei ole oikeasti kivaa vihata ketään. Negatiivispitoiset tunteet vain syövät energiaa, eikä kenenkään vihaamisesta oikeasti ole mitään hyötyä…”
”Ehkä sitten niin. Lupinista sinä kuitenkin pidät, etkö?”
”Ehkei voi sanoa, että pidän hänestä, mutta hänelle voi puhua. Ja hän osaa puhua jotakin järkevää takaisin.”
”Äh, enpä tiedä…”
”Lopeta, Sev! Vaikka hän onkin rohkelikko, ei se tee hänestä yhtään huonompaa ihmistä kuin minustakaan. Eikä ketään pitäisi tuomita ystäviensä perusteella. Minäkin yritän olla sinulle mukava, vaikken pidäkään yhtään niistä luihuiskavereistasi… Averystä sun muista…”
”Ei heissä ole mitään vikaa. He ovat vain vähän… rajuja.”
”Ihan sama, Sev. Ei viitsitä riidellä siitä kumminkaan.”
”Käy oikein hyvin. Mistäs sitten puhutaan?”
”Voitaisiin vaikka laatia minulle henkiinjäämissuunnitelma. Tuossa on seuraavaksi neljä luihuista, joiden kanssa sinun pitäisi tanssia, ennen kuin pääsen turvaan tupatoverini syliin.”
”Frank Longbottomin sylissä olisi turvallista, vai? Hänhän on niin pitkä, että onnistuu varmaan kolkkaamaan sinut kyynärpäällään tajuttomaksi, koska ei huomaa, että olet hänen vieressään.”
”Ei hän nyt sentään niiin pitkä ole. Enkä minä niiin lyhyt.”
”---”
”Älä siinä yhtään pyörittele silmiäsi! Äh. No joo, mitä minun pitäisi tehdä noiden luihuisten kanssa? Ovatko nuo sellaisia tyyppejä, että heidän kanssaan voi kehitellä henkevää keskustelua. Tuolla oli tuo yksi outo luihuinen Piskuilanin ja Potterin välillä, joka vaikutti ihan hyvältä tyypiltä.”
”Ai Simon Yale, vai?”
”En minä tiedä. Jos se on hänen nimensä, niin sitten.”
”Simon Yale ei ole ollenkaan hyvä tyyppi. Hän on ihan umpikahjo. Laulaa jästihittejä meidän oleskeluhuoneessamme ja tainnuttaa jokaisen, joka uskaltaa käskeä häntä olemaan hiljaa.”
”Eli hän ei suostu menemään massan mukana, vaan pyristelee teidän luihuisyhteisönne normeja ja ihanteita vastaan? Hyvä tyyppi, jos minulta kysytään.”
”Et ole tosissasi. Oletko sinä koskaan kuullut niitä jästijoikuja, joita kaikkien tavaratalojen radiot raikaavat?”
”Tietysti olen. Ja jos totta puhutaan, on olemassa aika paljon tosi kivoja jästikappaleita, Sev.”
”Joo, niin varmaan…”
”Ei, apua! Henkiinjäämissuunnitelma jäi laatimatta, pitää mennä…”
”Pärjäile, Lily…”
xxxx
”Apua, Frank! Pelasta minut!”
”Hei vaan sinullekin, Lily.”
”Älä näytä noin huvittuneelta! Nuo luihuiset melkein tappoivat minut! Eihän niille voi puhuakaan ilman, että ne meinaavat repiä silmät päästä! Miksi joidenkin pitää olla niin hirveän mänttejä, ja sitten jotkut ovat niinkin kivoja kuin Sev ja se Simon Yale –tyyppi?”
”Ehkä se johtuu siitä, että luihuiset ovat loppujen lopuksi kuitenkin luihuisia.”
”Oletko sinä koskaan miettinyt, että lajitteluhattu on loppujen lopuksi aika rasistinen, kun se vain niin kylmästi lajittelee ihmiset johonkin tupiin. Ja että periaatteessa koko tupajärjestelmä on aika rotusortoinen ja epäreilu…”
”En oikeastaan.”
”Niin et tietenkään. Sinähän olet poika, etkä ajattele mitään muuta kuin Alicea.”
”Anteeksi vain, Lily, mutta minusta tuntuu hieman, että käyttäydyt feministisesti. Saanen tiedustella, mitä muuta pohdiskelet vapaa-ajallasi kuin lajitteluhatun sielunrakennetta?”
”Älä näytä niin loukkaantuneelta, Frank.”
”Luulen, että minulla on ihan täysi syy olla loukkaantunut.”
”Sori. Ei minun ollut tarkoitus loukata tai mitään. Minua vain ärsyttää, kun kukaan poika ei voi käyttää aivojaan. Tai, no, ehkä Sev ja Remus käyttää, mutta muut tuntuu yksinkertaisesti sulkevan silmänsä maailmalta. Joo, kuitenkin. Miten sinulla ja Alicella menee nykyään?”
”Ihan kivasti. Alicella on syntymäpäivät maanantaina, ja me ollaan kavereiden kanssa suunniteltu sille yllätysjuhlia…”
”Vähän romanttista! Mitä sinä aiot antaa sille lahjaksi?”
”Hyvä kysymys… Neuvoja?”
”Hyvänen aika… Jätätkö sinä oikeasti tyttöystäväsi lahjan ostamisen näin viime tinkaan?”
”Miksi minusta tuntuu, että otat tämän meidän seurustelun aika vakavasti? Haloo, Lily! Sinähän se meille viimeksi saarnasit, että neljännellä luokalla ei voi seurustella vakavasti.”
”Hups…”
”Niin joo todella; hups!”
”Älä naura! Miksi kaikki nauraa minulle tänään?”
”Koska sinä olet meistä huvittava? No, onko sinulla mitään lahjavinkkejä?”
”Äh, en minä tiedä. Osta sille vaikka joku yliromanttinen kirja ja kehu, että olet lukenut sen ja rakastat sitä, niin ehkä Alice ajattelee, että olet supersuloinen ja kiittää sinua suudelmalla.”
”Joo, hyvinpä toimivat sinunkin aivosi. Tuollaistako sinä haaveilet tulevaisuutesi poikaystävästäsi? Pitääkin vinkata Jamesille…”
”Miksi kaikki kiusaa minua aina Potterilla? Ei minusta ole kovin kivaa, että se on olevinaan niin hullaantunut minuun, ja silti heiluu uuden tytön kanssa joka toinen ilta.”
”Oletko kateellinen?”
”En, mutta minusta se on moraalitonta.”
”Joo, ehkä sinä voisit mennä kiusaamaan Siriusta seuraavaksi moraaleidesi kanssa…”
”Eikä! Pitääkö minun seuraavaksi tanssia Blackin kanssa?”
”Minä kuulin tuon, Evans! Onko minussa muka jotain vikaa?”
”Äh… Pitää varmaan mennä, Frank. Puhutaan siitä Alicen lahjasta myöhemmin, jooko?”
”Jos sinulla ei ole ideoita, jotka voi ottaa todesta, voidaan jättää se keskustelu väliin.”
”Eikä, Frank. Minulla on oikeasti ihan hyviä ajatuksia!”
”Toivottavasti… No, nähdään vaikka oleskeluhuoneessa tänään illalla. Sopiiko, Lily?”
”Joo, nähdään, Frank!”
”Hei taas, Evans. No, onko minussa jotain vikaa?”
”Toisten keskusteluja ei kuulu salakuunnella, Black.”
”En usko, että sitä voi sanoa salakuunteluksi, kun kuulen, mitä huudat suureen ääneen.”
”En minä huutanut. Minä korotin ääntäni hienotunteisesti.”
”---”
”No mökötä sitten vain.”
”---”
”Äh! Tämä tanssihomma on kyllä tyhmin juttu, mitä Tylypahkan opettajakunta on koskaan keksinyt!”
”Hei! Tuo oli minun repliikkini, Evans! Onko sinulla tapana kerätä hyviä repliikkejä johonkin sanapankkiin ja sitten käyttää niitä puhuessasi ihmisille? Haa! Sainpas sinut kiinni, senkin puheeni plagioija!”
”Kiitos vaan ihan hirveästi, Black. Minä sanoin sen vain, koska oikeasti ajattelen niin. Sinun käyttämäsi sanamuoto oli niin osuva, että lainasin sitä ihan tahattomasti. Ei tarvitse nostaa mitään rikossyytettä!”
”Äh, ehkä sen sitten voi jättää väliin… Et vai siis nauti tästä?”
”En. Luulin, että sinäkin inhosit tätä koko hommaa.”
”En enää, Evans. Pidän tästä erittäin paljon.”
”Oletko sinä joku sadisti, vai? Nautit varpailleni tallomisesta tai jotain…?”
”En varpaillesi tallomisesta, vaan tästä.”
”Lopeta, Black. Sinun vasemman kätesi kuuluu olla selkäsi takana – ei sivelemässä käsivarttani.”
”Hah, sinä pidät siitä! Katso – kätesi nousee kananlihalle!”
”Mitä se muka tarkoittaa? Miten sinä muka edes näet, onko minun käteni kananlihalla vai ei, kun me hypimme tällä tavoin? Oikeasti, lopeta!”
”Mmm-mm.”
”Black! Ellet sinä… Eikä kun jatka vain sittenkin. Potter varmaankin tappaa sinut, enkä minä ajatellut estää.”
”Äh, kyllä estät. Kukaan toinen ei osaa sivellä käsivarttasi yhtä hyvin kuin minä. Mieti nyt! Jos tällainen pelkkä yksinkertainen kosketus saa sinut reagoimaan tuolla tavoin, niin entäs sitten jos –”
”Hiljaisuutta, pyydän! Vaihdamme 1800-luvun tansseista valssiin. Partnereina ne ihmiset, joiden kanssa tanssitte nyt. Professori Lipetit? Musiikkia, kiitos.”
”Satutko tietämään mitään tehokkaita loitsuja, joilla opettajan saa kirottua helvettiin, Black?”
”Kyllä niitä taitaa muutama löytyä takataskusta.”
”Tahtoisikohan herra Black jakaa tietämyksensä minunkin kanssani?”
”Varmasti, jos hinnasta sovitaan.”
”Hinnasta?”
”Ilta Tylyahossa, yö minun sängyssäni, kevätjuhla minun seuralaisenani… Valinta on sinun, Evans.”
”Minä kun luulin, että teidän kelmien tunnuslause oli jotakin sinne päin kuin ’kaverin tyttöä ei kähmitä’. Olenko minä missannut jonkin muutoksen teidän jenginne perusluonteessa?”
”Varmasti montakin, mutta se sääntö on kyllä pysynyt samana. Etkä sinä varsinaisesti ole Sarvihaaran tyttö.”
”Tietäisipä Potterkin sen. Hän sanoo minua kukkasekseen.”
”Niinpä taitaa tehdä.”
”Hieman enemmän myötätuntoa, kiitos! Minä saan jotkut elinikäiset traumat, ellei hän -. Au! Mitä sinä yrität? Murtaa minun kylkiluuni?”
”En, vaan yritän flirttailla olemalla omistushaluinen ja pitää vyötäröstäsi kiinni vähän tarpeellista lujempaa. Ele, joka yrittää osoittaa tytölle, ettei halua päästää tästä irti.”
”Et ole tosissasi. En tajua, miten tuo painiote voi olla muka minkään kansakunnan käsityksen mukaan flirttailua. Sitä paitsi olen ehkä osoittanut jo tarpeeksi hyvin kuluneiden vuosien aikana, etten pidä omistushaluisista miehistä.”
”Kiitos kaunis.”
”Onko sinun ihan mahdotonta pitää näppejäsi siellä, missä niiden kuuluisikin olla?”
”Ai täällä vai?”
”Black. Minä puraisen sinulta etusormen irti, ellet siirrä sitä pois huuliltani.”
”Milloin sinusta tuli noin väkivaltainen, Evans?”
”Silloin kun huomasin, että jos sinulle on mukava, sinä pidät sitä kutsuna sänkyyn.”
”Oletko sinä ollut joskus mukava minulle? Sori, on tainnut jäädä se osa sinun minuun kohdistuvasta käytöksestäsi huomaamatta…”
”Miksi sinulle ei voi puhua mitään järkevää, Black?”
”Kuka on sanonut, ettei voi, Evans?”
”Puhukoon vastauksesi puolestaan.”
”Hitto, mistä minun sitten pitäisi puhua, että olisit tyytyväinen?”
”Mielipiteistä, moraalista, politiikasta, koulusta, ihmisluonteista, kirjallisuudesta… Periaatteessa mikä tahansa olisi parempi puheenaihe kuin tämä iänikuinen huulenheitto!”
”Jos minä puhun jotakin järkevää, saanko pitää käsiäni täällä?”
”Black –”
”Anturajalka! Kädet pois Evansin perseestä! Yksityisomaisuutta!”
”Jospa sinä vain tottelisit Potteria, Black. Ihan vain, että eläisit kahdenkymmenen ikävuoden paremmalle puolelle.”
”Ikä on vain numero, rakas. Ihan liian yliarvostettua tavaraa.”
”Niin. Käytöksen perusteellahan ihmisiä pitäisi tulkita.”
”Aivan niin! Olet nähnyt valon, Evans! Halleluja!”
”Leimasit juuri itsesi henkiseltä iältäsi lastentarhalaisen tasolle, Black.”
”Pahus!”
”---”
”---”
”Sirius?”
”Niin?”
”Minä en pidä hyrristä.”
