Kirjoittaja: Lasikuula
Ikäraja: Sallittu
Genre: Angst
Yhteenveto: Kun jalkani koskettivat ulkoportaita, pyrähdin juoksuun. Jätin kahleet ovelle.Varoitukset: Uskontoa käsitellään tekstissä aika tärkeässä osassa. Jos et kestä sitä, en suosittele lukemaan!
A/N: Kirjoitin tämän alunperin erääseen lehteen, jota jaetaan ripareiden konfirmaatiotilaisuudessa. Tämä siis tullaan julkaisemaan myös siinä
Osallistuu Originaali 10 sanalla 9. Paluu
Silta muuttuu yhä vain epäselvemmäksi. Pimeäksi. Toivottomaksi. Yö nielee ympäristöä hitaasti, eivätkä katuvalot syty. Puiden rusehtavat lehdet lakastuvat ja tippuvat oksilta. Olin kesällä suorittanut rippikoulun.
Suljen silmäni. Muistan kuinka ulkoläksyjä piti päntätä, piti muistaa jokainen sana ulkoa ja uskotella, että Jeesus oli olemassa. Minun uskoni horjui jo kuudennella, kun rukoilin apua kiusaajiani vastaan. Koskaan en saanut apua.
Heiluttelen jalkojani sillan ylitse. Istun sen korkeimmalla kohdalla ja nojaan rautakaiteeseen. Järven toisella puolella näkyy suuri, korkea linna. Se hohtelee kultaisessa valaistuksessaan. Avaan silmäni ja katselen sitä. Se oli kestänyt koko minun elämäni aloillaan, ollut vain tuossa.
Vilkaisen kelloa aataminaikaisesta luuristani, vanhasta Nokialaisesta.
23.34Kahdeksan tuntia sitten istuin luokkahuoneessa odottaen sitä viimeistä kellon lyömää. Olin varustanut itseni kevyin kantamuksin, jättänyt tavarani jo lokeroon. Tänään minua ei kiusattaisi, ei tönittäisi lokeroiden kylmää metallipintaa vasten tai ahdistettaisi pimeimpään nurkkaan.
Tunti loppui. Kävelin muiden mukana luokasta, otin kenkäni naulakosta ja kävelin ulko-oville muiden jäädessä laittamaan kenkiä jalkaan. En laittanut omiani jalkaan, vaan kannoin tennareita mukanani. Ulko-ovi tuntui raskaalta käsiäni vasten, mutta en välittänyt. Kun jalkani koskettivat ulkoportaita, pyrähdin juoksuun. Jätin kahleet ovelle.
23.35Rippileiri. Siellä ei mikään muu mättänyt kuin se jeesustelu. Jos et uskonut Jumalaan, miksi piti mennä leirille? En usko, että uskoon saattaisi päätyä jollain viikonpituisella leirillä, jonka jokainen raamattuhetki olisi yhtä tuskaa.
Mutta toisaalta, pitää minun myöntää sen olleen myös valaisevaa. Joskus ajattelin raamatun tarinoiden olevan vain, no, tarinoita. Mutta leirillä opin niiden olevan vertauksia jostain suuremmasta. Mutta en ymmärtänyt, miksi sen pitäisi olla niin epäselkeää. Vertauskuvat eivät koskaan ole ollut vahvin lajini.
23.36Minulla on raamattu mukanani. Ajattelin laskevani irti Jeesuksesta ja Jumalasta heittämällä sen järveen. Että olisin vihdoin vapaa. Mutta kun otan sen kirjan käteeni, sivelen sen kohokuvioisia kaloja varoen, tajuan etten voi heittää sitä pois. Vääryys olisi suurempi silloin kuin säästäessä.
Pyörittelin kirjaa turhautuneena käsissäni ja lopulta avaan sen. En tiedä mikä minut sai avaamaan sen. Ehkä halu selata sitä vielä kerran ja varmistua sen paikkansa pitämättömyydestä, uskotella itselleni, että sen voi heittää pois.
Jesajan kirja 53, jae 3
Hyljeksitty hän oli,
ihmisten torjuma,
kipujen mies, sairauden tuttava,
josta kaikki käänsivät katseensa pois.
Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.En tiennyt mitä sanoa. Tai ajatella. Mieleni teki viskata kirja nopeasti kauas itsestäni, ettei se vain myrkyttäisi mieltäni. Mutta en tehnyt niin. Luin kohdan uudestaan. Hyljeksitty? Jeesus. Luin vielä kerran. Jeesus... oli kuin minä. Kukaan ei ymmärtänyt minua. Jeesusta ei ymmärretty ennen kuin oli liian myöhäistä.
Minun kohdallani ei saisi olla myöhäistä.
23.41En enää istunut sillalla tai miettinyt rippileiriä. Oikeastaan se oli ollut todella antoisa kokemus, mukava ja rento. Nyt ehkä ymmärrän sitä jeesusteluakin. Ja omaa polkuani. Jumala ja Jeesus kuulevat molemmat rukoukseni, mutta vastaavat niihin niin hiljaa, ettei sitä välttämättä huomaa.
Minusta tuntuu, että minulle vastattiin tänään. Selitettiin, ettei ole paha olla erilainen. Kiusaajat eivät ymmärrä
sinun arvoasi,
minun arvoani. Minä olen uusi välikappale uskon polulla, jonka Jeesus aikoinaan sovitti kaikille mahdolliseksi.
09.35Kuljen koulun käytävillä, kuten ennenkin. Minua tönitään, tarvittaessa hieman rajumminkin, mutta nyt minä pysyn lujana. En anna kyynelten vieriä, vaikka sattuu. Minä menen ja kerron opettajalle. En ehkä saa kiusaamista loppumaan, mutta voin puhua asiasta jollekulle.
Jos en opettajalle, niin edes
sinulle.
Kiusaajat pakenevat ulos astuessani opettajienhuoneeseen.