Tekijä: Haruka
Otsikko: Jäätelösuudelmia
Paritus: Marius / Elias
Genre: Slash, fulffy, romance, songfic, oneshot
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Liiallinen siirappisuus.
Disclaimer: En omista Maaritin biisiä “Jäätelökesä”, jonka lyriikat tässä mainitaan. Pojat ovat minun.
Yhteenveto:
Katsoessaan ulos ikkunasta Elias huokasi syvään muistaessaan, miten kaunis kesä oli ollut. Ja miten hän oli tavannut Mariuksen, josta oli tullut osa hänen elämäänsä.A/N: Halusin kirjoittaa vielä yhden oneshotin Mariuksesta ja Eliaksesta, "Merenmies ja perhospoika" -originaalini päähenkilöistä. Tämän tapahtumat sijoittuvat aikaan tuon tekstin jälkeen. Taitaa muuten olla ensimmäinen originaalitekstini matalammalla ikärajalla. Jos luette, olisi kiva kuulla kommenttia
”Muistan jäätelökesää,
kun ne lakaisee puistoo.
Uima-altaat tyhjennetään,
jädee nuolen kuin muistoo”…Ilmassa oli ripaus syksyn kuulautta ja kirpeyttä, kun Elias sulki ikkunan palattuaan iltapäivällä koulusta kotiin. Hän oli ostanut kavereittensa päiden pudistelusta huolimatta muutaman jäätelöpuikon ja halunnut syödä yhden niistä matkalla kotiin. Ilkka ei ollut kotona hänen palatessaan, joten hänellä oli aikaa keskittyä kirjoittamaan puhtaaksi viimeisen luennon muistiinpanoja, jotka hän oli saanut Minjalta, tytöltä, josta oli tullut yksi hänen parhaimmista ystävistään.
Pitäessään hetken taukoa kirjoittamisesta, Elias katsoi ikkunasta ulos ja huokasi syvään. Viileä ilma tunki sisään, joten hän nousi hetkeksi ja sulki ikkunan. Kirjoittaminen ei enää kuitenkaan huvittanut häntä, vaan hän jäi katsomaan, miten tuuli lennätti lehtiä ulkona.
Elias ajatteli kesää, sitä lämpöä, jonka hän oli tuntenut ihollaan. Hän ajatteli hyönteisiä, joita oli tutkinut ja valokuvannut. Nyt harrastus oli saanut jäädä koulukiireiden vuoksi taas ensi kesään, vaikka hän miettikin, voisiko hän valokuvata myös muita asioita kuin hyönteisiä. Oli hän kuvannutkin ihmisiä, niitä, joihin oli tutustunut kesällä. Eräs heistä oli Marius, johon Elias oli törmännyt Kallahdessa, lähellä kotiaan.
”Olit verta ja lihaa,
olit ihminen.
Hehkuit rakkautta, vihaa,
poika tunteellinen.
Ja kun olin mä down,
tiesin, ollut en yksin.
Ja sen kesän maun
kanssas koin sykähdyksin”…Elias muisti, miten hän oli eräänä iltana raahannut vihaisen, kiihtyneen ja nolon Mariuksen keskustasta luokseen rauhoittumaan ja kertomaan, miten tämä oli ottanut yhteen erään entisen poikaystävänsä kanssa. Elias ei tosin muistanut pojan nimeä enää, sillä ei ollut hänelle niin väliä. Hän ei edes tuntenut Mariuksen menneisyyttä, niitä arpia, joita se oli jättänyt kauniiseen, mutta voimakkaaseen, häntä vanhempaan poikaan, jonka harmaat silmät olivat kauniit, mutta salaperäiset.
Mutta hänen ei ollut tarvinnut olla yksin kesän aikana, vaikka ei olisikaan tavannut Mariusta ja rakastunut tähän: hänellä oli opiskelukaverinsa ja kämppäkaverinsa Ilkka, joka oli hyväksynyt hänet ja hänen homoutensa. Ja hänellä oli äitinsä, joka oli toisinaan huolissaan siitä, miten hän pärjäsi nyt, muistiko hän pukeutua lämpimästi nyt, kun talvi oli taas tulossa. Elias kantoi enemmän huolta äidistään kuin tämä hänestä.
Oveen koputettiin, kun Elias oli juuri miettinyt, menisikö hakemaan itselleen uuden jäätelön ja jatkaisi sitten muistiinpanojen puhtaaksi kirjoittamista. Hän kävi avaamassa huoneensa oven Mariukselle muistaen, että oli luvannut tavata tämän. Marius tervehti häntä hiljaa ja istui hänen sänkynsä laidalle siistimään tuulen sotkemia ruskeita hiuksiaan.
- Onko sulla jotain kesken? Marius kysyi sitten.
- Mä meinasin jatkaa juuri muistiinpanojen puhtaaksi kirjoittamista, mut taidanpa jatkaa myöhemmin, Elias vastasi.
- Onko Ilkka kotona? Marius kysyi hieman epäröiden. Elias muisti, että Marius vierasti hänen kämppistään, vaikka Ilkka hyväksyikin heidät molemmat ja sen, että Marius kävi toisinaan yökylässä hänen luonaan.
Elias pudisti päätään. Marius huokasi helpotuksesta. Marius taputti tyhjää paikkaa vieressään hänen sängyllään pyytäen häntä istumaan.
- Mä ostin kotimatkalla pari jäätelöä. Mennäänkö hakemaan keittiöstä sellaiset? Elias pyysi.
- Hupsu, nyt on jo liian kylmä syödä jäätelöä, Marius naurahti.
- Niin, mut sisätiloissa se ei haittaa ollenkaan, Elias vakuutti.
- Miksi jäätelöä? Marius halusi tietää.
- Mulle tuli vaan sellainen fiilis, että halusin ostaa sitä, Elias selitti.
Marius hymähti. Eipä hänellä olisi mitään sanomista Eliaksen valintoihin, poika tuntui tekevän välillä oman päänsä mukaan, oli kyseessä sitten hyönteisten tutkiminen ja valokuvaaminen tai ihmissuhteet. Mutta Marius ei voinut olla pitämättä Eliaksessa siitä piirteestä.
Elias napsutti kahvinkeittimen päälle, sillä hän tiesi Mariuksen haluavan kuitenkin kahvia. Itselleen hän keitti vettä ja etsi pakastimesta kaksi jäätelötuuttia.
- Kumpaa sä otat, suklaata vai vaniljaa? Elias kysyi tummahiuksiselta pojalta.
- Vaniljaa, kiitos, Marius vastasi hiljaa tiedustellen, missä Elias ja Ilkka säilyttivät kahvikuppeja.
Elias ojensi Mariukselle sinisen kupin kulmakaapista kaataen sitten beigeen mukiin kuumaa vettä. Hän oli laskenut kuppiin ennen vettä pussillisen piparminttu – teetä. Saatuaan juomansa he istuivat yhdessä keittiön pöydän ääreen, mutta Eliaksen katse eksyi tuon tuostakin ulos ikkunasta.
”Sun jäätelösuukkos,
se kasteli mua.
Mua järkytti kieles,
en vielä tuntenut sua.
Silloin aurinko nauroi
kai rakastuville.
Toinen rähjäinen ressu,
toinen vähän kai dille..”- Mitä sä mietit? Marius kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
- Sitä, että kesä on tosiaan pian ohi. Katso nyt, miten ne lakaisee katuja ja haravoi puista pudonneita lehtiä tuolla ulkona, Elias sanoi surumielisesti hymyillen.
- Niin… Mutta mahtuihan siihen kesään kaikkea hauskaakin, vai mitä? Marius muistutti häntä.
- Mitä kaikkea? Elias ihmetteli.
Marius tarttui hänen käteensä varovasti pöydän toiselta puolen, piti sitä hetken omassaan ja vei sen sitten hellästi koskettamaan kasvojaan. Elias tunnusteli sormenpäillään Mariuksen kasvojen pehmeää ihoa, karheaa parransänkeä leuan alapuolella. He katsoivat toisiaan silmiin, sitten Elias painoi huulensa hellästi Mariuksen huulille, päästi kielensä leikittelemään toisen kielen kanssa. Marius huokasi heidän suudelmansa lomassa onnellisena, Elias maistoi toisen pojan huulilta vaniljajäätelön, aavistuksen mansikkahillosta, jota jäätelön täytteenä oli ollut. Suudelma kesti pitkään. Lopulta heidän oli pakko irrottautua toisistaan, sillä happi alkoi uhkaavasti loppua. Marius katsoi Eliasta kysyvästi.
- Mennäänkö? hän kysyi.
- Mennään vaan, Elias sanoi hymyillen.
- Sun huulet maistuu ihan jäätelöltä, tummempi poika sanoi ja naurahti pehmeästi.
- Niin sunkin, Elias tunnusti.
- Meillä taisi olla jäätelökesä, vai mitä? Marius kysyi.
- Niin oli, mut se meni jo… Yhdestä asiasta mä oon kuitenkin iloinen, nimittäin siitä, että sä et lähtenyt niin kuin siinä laulussa sanotaan, Elias sanoi johdattaen Mariuksen huoneeseensa jälleen.
Marius ihmetteli hetken, mistä laulusta Elias mahtoi puhua, mutta käsitti, kun Elias hyräili ”Jäätelökesän” melodiaa hänelle. Hän ei tiennyt, että Elias osasi laulaa. Ilmeisesti poika oli monilahjakkuus, vaikka ei uskaltanutkaan myöntää sitä.
Marius kaatoi Eliaksen alleen tämän sängylle painaen huulensa uudelleen tämän pehmeille, hymyyn kaartuville huulille ja antoi kätensä eksyä silittelemään pienemmän pojan kylkiä vaaleanvihreän t-paidan alla. Elias silitti Mariuksen hiuksia hellästi, hengitti syvään niiden tuoksua heidän suudellessaan ja ollessaan lähekkäin. Siniset silmät katsoivat harmaisiin silmiin, jotka olivat puolittain kiinni, molemmat hymyilivät irrottautuessaan uudelleen suudelmasta.
