Author: Sole
Fandom: Glee
Genre: Angst
Rating: S
Pairing: Finn/Blaine(/Kurt)
Disclaimer: Glee ei kuulu minulle
Summary: Blaine on Kurtin pelastusrengas, jonka Finn tahtoo itselleen.
Osallistuu Slash10- ja Tunne10-haasteeseen.
Pelastusrengas
Kuinka kovaa maailma voi lyödä ihmistä? Sitä Finn miettii yöllä, kun nukkuminen tuntuu liian vaikealta. Hän vetää peiton kasvoilleen niin että vain silmät jäävät näkyviin. Hän puristaa silmänsä kiinni ja hengittää peittoon lämpimän ja kostean ympyrän. Hän ei itke, koska itkeminen ei tee hänen oloaan yhtään paremmaksi, eikä tuntemista helpommaksi. Hän tuntee liikaa. Hän on liian vihainen ja surullinen yhtä aikaa. Surun ja vihan välinen raja niin häilyvä, ettei hän aina itsekään tiedä, tahtooko huutaa vai itkeä. Jos hän huutaa, hänet huomataan. Jos hän itkee, vain hänen peittoonsa jää siitä jälki, joka kuivuu liian nopeasti, että kukaan voisi huomata hänen satuttaneen itsensä. Maailman satuttaneen häntä. Se satutti Kurtiakin, ja Kurt itki, mutta edes hän ei nähnyt, kuinka paljon tähän sattui. Itkeminen ei pelasta ketään maailmalta. Se saa kaiken tuntumaan vain pahemmalta. Ja märemmältä.
Koulussa Finn kävelee katse maahan luotuna, vaikka hänen pitäisi katsoa eteensä ollakseen kompastumatta. Hän on yhtä aikaa suosittu ja pohjalla, ja siksi kaikki katsovat häntä. Hän esittää kaiken olevan kunnossa, vaikka mikään ei ole. Ei ole ollut pitkään aikaan. Quinn ja Rachel ovat lyöneet häntä niin monta kertaa, että hänen ihonsa on kauttaaltaan mustelmilla ja säröilee. Hän pelkää sen repeytyvän irti suikaleina, mutta silti hän kohottaa kasvojaan ja hymyilee. Hän hymyilee maailmalle, vaikka se ei hymyile hänelle. Häntä on satutettu niin monta kertaa, että mikään ei tunnu enää miltään. Ja ainoa, joka ennen tiesi, miltä hänestä tuntuu, ei enää välitä. Kurt ei ole enää oman elämänsä traaginen sankari. Kurtista on tullut onnellinen. Finn työntää nyrkkiin puristetut kätensä takkinsa taskuihin ja puree alahuultaan niin kovaa kuin pystyy ilman että siitä tulee verta. Kuinka kovaa maailma voi lyödä, ennen kuin hänen raajansa irtoavat ja hänen vartalonsa murtuu kokonaan?
Finn on saanut tarpeekseen maailmasta ja siitä, kuinka sen jokainen isku osuu häneen, vaikka hän yrittää väistää. Hän ei enää välitä, vaikka näkee Jessen pitelevän Rachelia kädestä kuorohuoneessa. Hyvä, hän on hävinnyt taistalun tytöstä, jota rakastaa, vaikka Jesse ei rakastakaan. Hän antaa sen olla. Eihän elämä ilman Rachelia tunnu yhtään sen pahemmalta kuin Rachelin kanssa. Finn istuu Rachelin sijasta Quinnin viereen. Hän on Quinnin kanssa vain koska ei tahdo jäädä yksin. Sillä yksin jäädessään hänellä on samanlainen olo kuin yöllä ja hänestä tuntuu yhtä aikaa tyhjältä ja liian täydeltä. Yhtä aikaa vihaiselta ja surulliselta. Siltä, kuin hänen silmänsä alkaisivat valua. Ja vielä vähemmän hän tahtoo itkeä muiden edessä kuin peittoonsa kenenkään ollessa näkemässä. Quinn pitää hänestä tiukemmin kiinni kuin hän Quinnista. He kumpikin tarvitsevat toisiaan, mutta Finn tahtoo erota. Hänen rakkaudestaan Quinniin ei ole jäljellä mitään. Vain reikä hänen sydämessään.
Tulleessaan kotiin illalla Finn näkee ensimmäisenä Kurtin ja Blainen istumassa sylikkäin olohuoneen sohvalla. Se on päivän ainoa hetki, jolloin hän erottaa, tunteeko vihaa vai surua. Silloin hän on vihainen. Vihainen Kurtille, joka on sysännyt Blainen itsensä ja maailman väliin. Blaine on Kurtin pelastusrengas, jonka Finn tahtoo itselleen. Hän tahtoo irrottaa Kurtin otteen Blainesta ja tarttua tähän itse. Kurtilla ei enää ole väliä, tämähän pelasti vain itsensä, mutta ei häntä. Miksi hänen siis pitäisi antaa tämän olla onnellinen, kun hän ei itse ole? Hän katselee Blainea, joka suutelee Kurtia hellästi ja silittää tämän poskea aivan kuin se ei jo valmiiksi olisi aivan tarpeeksi sileä. Finn maistaa veren suussaan – hän on purrut huultaan liian kovaa. Hän marssii portaat yläkertaan ja miettii, voiko huulen sisäpintaan liimata laastaria. Hänen suupielensä värjäytyvät kirkkaanpunaisiksi, ja hän hakee Kurtin huoneesta pumpulia ja työntää tupon valkoisesta pilvenhattarasta suuhunsa. Se tyrehdyttää verenvuodon, mutta kipu jää.
Finn heittäytyy sängylleen makaamaan. Puristaessaan silmänsä kiinni hän näkee Blainen iloiset kasvot. Hän ei ole koskaan nähnyt Blainen kasvoilla mitään muuta ilmettä kuin sen typerän hymyn, jota tämä hymyilee aina. Hänen sydämensä räpistelee, ja hän kuvittelee tuntevansa jotain muuta kuin vihaa ja surua. Ajatus Blainesta ei saa häntä vihaiseksi. Mutta kuin mielikuvitus-Kurt kietoo käsivartensa takaapäin mielikuvitus-Blainen vyötärölle, hän puree huulensa rikki uudestaan. Kurtille hän on vihainen, Kurt ei voi tehdä hänen hyväkseen enää mitään, eikä tekisi, vaikka voisikin. Onhan Kurtilla Blaine, eikä tämä muuta tarvitse. Finn työntää suuhunsa lisää pumpulia. Jos Blaine voi pelastaa hänet tuuliajolta, hän on valmis rakastumaan tähän tai ainakin esittämään rakastunutta. Pelastihan Blaine Kurtinkin. Eikä rakastuneen esittäminen voi olla niin vaikeaa. Ovathan Quinn ja Rachel opettaneet hänelle siitä paljon kaikenlaista.
Finn painaa kasvonsa tyynyyn, eikä välitä, vaikka tyynyyn jää veritahra. Ainahan hän voi kääntää sen ympäri aivan kuin itsensäkin, kävellä takaperin ja olla taas kokonainen. Mutta hän tarvitsee jonkun pitelemään kiinni kädestään ja ohjaamaan askelensa oikeaan suuntaan. Kertomaan, milloin maailma aikoo lyödä hänen silmänsä mustaksi.
Finn kuljettaa kieltään pitkin alahuuleensa leikkautuneen haavan reunoja. Ne ovat hieman koholla, ja hänen huultaan särkee. Maailma on puristanut hänen hampaansa yhteen ja antanut huulen jäädä väliin.
Hän tarvitsee Blainen.
