Ficin nimi: Rakkaus haavoittaa
Kirjoittaja: Marlena
Beta: Betaamaton, joten saattaa ilmaantua virheitä
Fandom: Harry Potter
Tyylilaji: Romance, drama, ehkä pikkusen angstia ja fluffia (?)
Ikäraja: K-11
Paritus: Luna Lovekiva / Neville Longbottom
Yhteenveto: "En voi elää, jos sinä makaat kuolleena ruumisarkussa."
Varoitukset: Ilmaantuu hukkuminen, jos tää nyt lasketaan varotukseks.
A/N: Tää on sit aivan eka ficci, jonka julkasen täällä finissä. Joten siis, ripaus kritiikkiä lopuksi? Muuten, tää Neville ja Luna on ollut yhdessä sen kaks vuotta, joten Luna on nyt tässä sen 19 ja Neville 20. Siirtäkää, jos olen vahingossa pistänyt suinkin väärään osioon.
Rakkaus haavoittaa ~
Rakastan sinua,
nyt ja iankaikkisesti.
Silitän Nevillen tummaa tukkaa ja katson lasittunein katsein hänen silmiinsä. Niistä loistaa ilo ja rakkaus. Hän hymyilee ja paljastaa valkoiset hampaansa, jotka ovat somassa rivissä. Hän asettaa molemmat kätensä lanteilleni ja hänen silmänsä alkavat painua hiljalleen umpeen. Nevillen kasvot lähenevät omiani, kunnes nenänpäämme koskettavat hellästi juuri ja juuri toisiamme. Muutaman sekunnin päästä hän koskettaa viileillä huulillaan omiani ja suutelee minua hellästi sekä taidokkaasti.
Painan silmäni kiinni ja tartun Nevillen olkapäistä. Pian Neville vetää päänsä kauemmaksi ja hymyilee.
"Rakastan sinua, aina ja ikuisesti", hän kertoo, painottaen kahta ensimmäistä sanaa. Nyökkään pari kertaa ja kuiskaan:
"Minäkin rakastan sinua."
Painaudun kiinni Nevilleen ja levitän käteni hänen kaulansa ympärille. Pian tunnen kosketuksen selässäni, ne ovat vain Nevillen kädet jotka ovat kietoutuneet ympärilleni. Heitän nopeasti sandaalini pois jaloistani muutaman metrin päähän ja tunnen kuinka pehmeä rantahiekka hivelee jalkapohjiani. Hengitän syvään silmät ummessa, jonka jälkeen katsahdan pimeälle taivaalle, jossa loistaa kirkas puolikuu.
Tartun Nevillen kädestä ja johdatan hänet lähelle tummaa merivettä. Lopulta päätän astua paljailla jaloillani viileään veteen ja tuntea sen viileys. Neville riisuu vikkelästi hänen mustat kenkänsä ja astuu varovaisesti kanssani veteen, puolenmetrin päähän minusta.
"Onko nyt aika?" Neville kysyy harmissaan. Minä nyökkään pari kertaa päättäväisesti ja vastaan:
"Kyllä, kyllä on, Neville." Hän katsoo vaisusti jalkoihinsa ja käännän pääni takaisin eteen päin. Astun muutaman ison askelen eteen päin, kunnes olen polvia myöten veden peitossa. Kuulen kun Neville tarpoo vedessä eteen päin. Pysähdyn kuullessani Nevillen sanat:
"Minä tulen mukaasi!" Ummistan silmäni muutamaksi sekunniksi ja katsahdan taas hänen kasvoihinsa.
"Et sinä voi", sanon. En voi antaa hänen hukata elämäänsä, ajattelen osittain surullisena. Neville tulee lähemmäs, kunnes on aivan minun takanani. "Miksi?" kysyn ja pari kyyneltä valuu vaaleita poskiani pitkin. "Et voi kuolla mukanani. Sinulla on aivan ihana, pitkä elämä edessäsi. Minulla taas, minä voisin kuolla minä hetkenä hyvänsä. Sairastuin siihen tautiin, kuolettavaan tautiin. Tautiin, jota kukaan velho, noita tai lääkäri osaa parantaa", minä jatkan ja purskahdan kunnolla itkuun.
Neville empii vähän aikaa, kunnes hän avaa suunsa ja sanoo:
"Vain minä päätän siitä. Vain minä päätän siitä, kuolenko kanssasi vaiko en." Tulee pieni tauko, jonka jälkeen hän jatkaa elehtien samalla käsiensä kanssa jotain epämääräistä. "Ja vastaus on kyllä. En voi jättää sinua - minä rakastan sinua!"
Painaudun jälleen halaamaan häntä, mutta tällä kertaa rutistan häntä voimakkaammin. Neville hyssyttelee ja silittelee selkääni oikealla kädellään, samalla kun minä nyyhkytän ja melkein unohdan että seison merivedessä keskellä yötä.
"Jos sinä oikeasti haluat, en voi estää sinua", kerron. Minua oikeasti harmittaa, että hän uhraa henkensä vain siksi, että saatan kuolla minä hetkenä hyvänsä. Ja että se tapahtuu tänä yönä.
"En voi elää, jos sinä makaat kuolleena ruumisarkussa", Neville sanoo ja hymähdän itkun ja kyynelien takaa. Puristan häntä oikeasta kämmenestä minun vasemmalla kämmenelläni ja käännän katseeni eteenpäin, syvälle mereen. Suljen silmät ja alan kävellä - Neville vierelläni - syvemmälle.
Pian olen jo kaulaa myöten veden uumenissa, kunnes sukellan ja Neville sukeltaa perässäni. En nouse enään pintaan, en näe enään päivänvaloa ja otteeni Nevillen kädestä hellenee.
***
Silmäni rävähtävät auki ja hymyilen, purren samalla alahuultani. Se oli unta. Vain unta, todellista, ihanaa unta. En unohda sitä koskaan ~
