Vaikka meri on tyyni (S, ficlet Lunasta)

[Pähkinäinen]

Vaikka meri on tyyni
Kirjoittaja(t): Ihan itse olen minä, Lasisydän, kirjoittanut.
Beta: SuklaaKissa.
Genre: Drama, lievä angst
Ikäraja: Sallittu
Summary: Kaikki itkevät, jos on paha mieli. Lunakin.
Vastuunvapaus: Teksti on vain yksi tulkinta J.K. Rowlingin hahmosta, enkä saa tästä rahaa.

A/N: SuklaaKissa käski julkaisemaan jo aika kauan (oliskohan peräti vuosi) sitten, mutta vasta nyt olen "ottanut tarpeeksi etäisyyttä" tähän voidakseni antaa tämän muiden luettavaksi. Laskujeni mukaan tässä on 236 sanaa ja kirjoitusohjelma oli samaa mieltä.

~.^.~

Askelten kopina hukkuu käytävän meteliin. Ei oikeastaan tule ajatelleeksi, että jos kaikki muut äänet ottaa pois, ne ovat siellä. Kolkot kopsahdukset, jotka syntyvät kenkien osuessa maahan.
Luna kiristää tahtia. Hän on melkein myöhässä, tai ainakin on pian, jos ei kiirehdi. Jalka astuu toisen eteen, vauhti on reipas. Tuntuu pieni töksähdys aina, kun jalkapohja osuu maahan – Luna yrittää kävellä sulavammin. Pian täytyy ehkä juosta.

Kaikkeen tottuu, sanotaan. Luna on oppinut suodattamaan korvien kautta aivoihin välittyvää tietoa, yrittää unohtaa ilkeät huomautukset, uskottelee kaikille, myös itselleen, ettei huomaa eikä oikeastaan välitäkään. Mutta jonnekin ne jäävät kaivelemaan mieltä noustakseen esiin huonona päivänä.
Ei haukku haavaa tee, sanotaan. Mutta kyllä se tekee. Luna huomaa, kuinka hän on alkanut tuntea olonsa epävarmemmaksi kuin ennen. Se johtuu koulusta, tai oikeammin koululaisista, niistä jotka ilkkuvat ja kutsuvat Lööperiksi tajuamatta kiusaavansa. He ajattelevat, ettei se haittaa Lunaa. Isä sanoo, ettei Luna ole outo, vaan erityinen – ainutlaatuinen. Mutta vaikka muistaakin, että sellaista pidetään outona jota ei itse ymmärretä, tunteita ei pysty ohjailemaan järjellä. Korkeintaan hillitsemään.

Joskus Luna itkee. Sitä uskoo, etteivät hänen kaltaisensa – sellaiset tyynet, rauhalliset, joissa on jotain unista ja surumielistä – tee niin, mutta kaikki itkevät, jos on paha mieli. Lunakin.
On siihen kuitenkin lääke. Pahaan oloon, kiusaamiseen, itkuunkin on lääke. Luna tietää sen.
Hän on kirjoittanut sen nimen huoneensa kattoon, laittanut sinne muistutuksen siitäkin, miltä se näyttää, ettei vaan unohda. Ja pahoina päivinä saattaa auttaa, kun vain muistaa tuon lääkkeen.
Ei aina, mutta joskus.

[Skottiruutuinen_aamutakki]

Kiusaaminen on hirveää ja surullista, ja juuri siltä lukijastakin tuntui Lunan puolesta ficlettiäsi lukiessa. Mielestäni tämä oli hieno ja toimiva ficci, jonka kerronta soljui sujuvasti, mutta kauniisti kuvaillen eteenpäin. Pidin siitä, että vaikka ficci oli yleisfiilikseltään aika synkkä ja surullinen, oli lopussa jotain valoisempaakin, jotain, mikä helpotti Lunan oloa edes joskus. (Liian) uteliaan luontoni takia olisi tietty ollut hauska saada tietää, mikä/kuka Lunan mieltä kohensi tai sitten oon vaan tyhmä, jolta jäi jotain oivaltamatta, mutta ehkä mielenparantajan henkilöllisyys oli parempi jättää lukijan itse pohdittavaksi. Ficin nimestä vielä: onnistunut valinta! Kuinka usein muut luulevaltaan, että eihän tämä tai tämä teko nyt miltään tunnu, eihän toi tunne kun se on tommonnen. Totuus onkin sitten jotain aivan muuta, tyynen pinnan alla kuohuu.

Kiitos pienestä perjantai-illan lukunautinnosta! :)

//Ahaa, niinpä tietysti! Vitsi tätä hehkulampunsyttymisfiilistä... Hiukan liian pitkä aika ilmesesti siitä, kun oon Kuoleman varjelukset lukenut viimeks kokonaan. :D

[SuklaaKissa]

Voisin valottaa sinulle, Skottiruutuinen_aamutakki (ja kaikille muillekin, jotka ovat uteliaita), että seiskakirjasta löytyy tuo kattojuttu, kun Harry & kumppanit käväisee Lovekovoilla Lunan huoneessa, ja Luna on maalannut kattoon Harryn, Hermyn, Ronin, Nevillen yms. albuksen kaartilaisia, ja kuvien väliin on kirjoitettu ketjuksi eräs tietty sana. Yritä itse ensin arvailla, mutta jos et keksi, sana on tässä: ystävät En kyllä tiedä mille tuo näyttää, mutta tuskin sitä ihan helposti näkee.