Annoy: Hih, kiitos kommentista! Olin tosi iloinen kun olet samaa mieltä mun kanssa: ei Jace rakasta Alecia, mutta se tahtoo sen silti itselleen, näin se ainakin minun päässä meni, jokainen tulkitkoon tavallaan : )
minttuska: Kiitos sinullekin kommentista! Eh, housujen viikkauksen voisin selittää niin, että ensin tiedätkö se taittoi ne polvista niin että lahkeet ja vyötärö koskettaa toisiaan ja sitten vielä siitä puoliksi. Ja sitten se laitto ne tuolin selkänojalle, you see. Mä taittelen mun housut niin, ernuako? : D
Jacen väkivaltaisuus on varmaan sen omistushaluisuuden syytä tai jotain, en itsekään ole ihan varma...
Saagan viimeinen osa, toivottavasti tykkäätte. Vähän edellisiä pidemmäksi tämä nyt venähti, mutta ehkä se ei haittaa!
4. osa
Tähtikopiot
Alec asuu yhdessä Magnuksen kanssa. Heillä on yhteinen makuuhuone, kylpyhuone, kahvinkeitin ja partakone. Puhemies Miau ei sen sijaan tahdo kahta huoltajaa, joten kissa ei ole heidän yhteisensä vaan Magnuksen oma. Alec nukkuu päivisin Magnuksen tyhjässä sängyssä mykkyrällä kanariankeltaisten lakananoiden keskellä ja muovailee niistä Magnuksen muotoisen hahmon syliinsä. Päiväunissaan hän on surullinen. Yöllä hän metsästää varjoja, kuten hänen toimenkuvaansa kuuluu. Kun hän aamuyöllä luikahtaa makuuhuoneeseen, Magnus istuu sängynlaidalla ja odottaa häntä mustelmat silmiensa alla ja rakastunut hymy huulillaan. Tämän hymy tekee hänet iloiseksi. Joskus Magnuksella on päällään pyjama, joskus tämä on alasti ja heiluttelee pitkiä jalkojaan sängynlaidan yli. Silloin Alec riisuu mustan, varjoihin maastoutuvan univormunsa ja alushousunsa ja antaa tämän vetää itsensä syliinsä ja painaa lämpimän vartalonsa vasten hänen vartaloaan. Hän tuntee Magnuksen sydämenlyönnit ihollaan, tämän hengityksen niskassaan, kädet vyötäisillään. Magnuksen suudelmat saavat hänet hymyilemään, ja tämän kosketus maailman hänen ympäriltään katoamaan pieneksi hetkeksi.
Magnuksen kanssa Alec on onnellisempi kuin koskaan ennen. Mutta siitä hän on joutunut maksamaan Jacen. Ennen hänen vatsansa täyttyi perhosista vain hänen ajatellessaankin Jacea, mutta se tunne on poissa. Magnus on pyydystänyt perhoset haavilla ja repinyt niiltä kaikilta molemmat siivet irti. Mutta Alec tietää, että niin on parempi. Hänen on parempi rakastaa Magnusta kuin tähtisilmäistä poikaa, joka on kaiken sen rakkauden teeskentelyn sijaan alkanut teeskennellä vihaavansa häntä. Jace on muuttanut pois Instituutista, yhteen Claryn kanssa, joka on hänen pikkusiskonsa. Kun hän käy kotona tapaamassa Isabellea, Maxia ja vanhempiaan, he eivät koskaan puhu Jacesta. Hän on sanonut, ettei tahdo puhua tästä, ja muut esittävät ymmärtävänsä. He eivät puhu myöskään Magnuksesta. Magnus on puheenaiheena liian vaikea, sillä siitä, kenen kanssa Alec asuu yhdessä, ei tiedätä Klaavissa. Se on heidän perheensä salaisuus, jota kukaan ei tahtoisi muistaa, mutta jota kukaan ei voi unohtaa, onhan Alec aina paikalla. Hän ei kerro perheelleen, miksi Jace on vihainen hänelle. Niin on parempi. Eikä se, että jättää jotain kertomatta, ole valhe. Se on itsepuolustusta.
”Miten töissä meni?” Alec kysyy Magnukselta kun he makaavat sylikkäin peiton alla, joka värjäytyy sälekaihdinten raosta siivilöitävässä valossa kanariankeltaisesta auringonväriseksi. Magnuksen käsivarret ovat hänen ympärillään ja tämän huulet koskettavat kevyesti hänen poskensa ihoa. Heistä kumpikaan ei ole ehtinyt nukahtaa ennen aamua. Pian heidän täytyy nousta sängystä, hänen keittää kahvia Magnuksen käydessä suihkussa. He ehtivät suudella pikaisesti ennen kuin Magnus lähtee töihin puhuen nopeasti puhelimeen.
”Kiireisesti”, Magnus vastaa silittäen Alecin selkää, ”Inkvisiittori ei tahdo ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti, vaikka sen permanentti olisi syttynyt tuleen ja minä olisin ainut velho maailmassa, joka omistaa vaahtosammuttimen.” Magnus naurahtaa omille sanoilleen ja Aleciakin alkaa hymyilyttää. Magnuksen nauru on kuin kissan kehräystä ja saa tämän rintakehän värisemään. Alec painaa kämmenensä Magnuksen rinnalle, ja tämä lakkaa nauramasta.
”Menetkö sammuttamaan sen permanentin tänään?” Alec kysyy ja kiertää kätensä Magnuksen kaulalle. Hän venyttää niskaansa ja kumartuu painamaan huulensa Magnuksen huulille. Aikaisin aamulla Magnus ei maistu kirsikalta. Tämä on pessyt kasvonsa illalla töistä palattuaan ja antanut punaisten huultensa valua veden mukana viemäriin. Alec kuljettaa kielenkärkeään Magnuksen yähuulen ääriviivoilla, ja kun Magnus raottaa huuliaan, hän pujottaa sen tämän suuhun. Suudelma kestää ja kestää, eikä Magnus vetäydy pois vasta kun vetämään henkeä.
”Jotain sinne päin”, Magnus mumisee Alecin korvaan ja juoksuttaa sormiaan hänen mustassa tukassan, joka on yksi iso takku. Magnus työntää suortuvat pois hänen kasvoiltaan ja hän suutelee tätä uudestaan. Magnus kierähtää hänen päälleen, ja hän rimpuilee nauraen tämän alla. Ja vaikka heistä kumpikin tietää, että hän tahtoisi vain vaihtaa paikkaa Magnuksen kanssa, tämän paino hänen päällään saa hänet ajattelemaan Jacea. Mutta Magnus ei tunnu samalta kuin Jace tuntui. Magnus on kevyempi, Magnuksen alla hänen on helpompi hengittää.
Magnuksen lähtiessä töihin Alec jää yksin asuntoon. Hän kaataa itselleen toisen kupin kahvia ja laahustaa takaisin sänkyyn. Hän pakottaa itsensä painamaan lämminneen kupin huulilleen ja juomaan se tyhjäksi. Olisi niin paljon helpompi vain nukahtaa ja laittaa herätyskello soittamaan illalla puoli kahdeksalta, mutta hänen unirytminsä on jo valmiiksi aivan tarpeeksi sekaisin. Hänen kätensä tärisee hänen laskiessaan kahvikupin yöpöydälle. Hän kuvittelee sen sihahtavan vaimeasti osuessaan pöydän pintaan. Hän ehtii nostamaan jalkansa lattialta sängylle ja ketomaan kätensä ympärilleen, kun ovisummerin ääni keskeyttää hänen itsesäälisen hetkensä. Hän nousee sängystä, ottaa Magnuksen aamutakin tuolin selkänojalta ja työntää kätensä sen hihoihin kävellessään rappuset alas ulko-ovelle. Harmaiden pyjamahousujen lahkeet vilkkuvat takin neonvihreän helman alta joka askeleella. Magnuksen vatteet värittävät Alecin harmaan maailman, ja silloinkaan kun tällä on päällään mustaa, maailmaan ei synny Magnuksen mallista mustaa aukkoa. Alec avaa oven ja viileää ulkoilmaa puhaltaa sisään sen raosta. Rako ei kuitenkaan ole Jacen mentävä.
”Voisitko päästää minut sisään?” Jace kysyy tuulen pelmuttaessa tämän kultaista tukkaa. Tämän silmät eivät päivänvalossa näytä tähdiltä, vaan pikemminkin kahdelta tekotimaltilta. Tähtikopioilta. ”Olisi asiaa.” Jacen enkelinkasvot näyttävät miltei anteeksipyytäviltä. Eivät vihaisilta. Ellei hän tuntisi Jacea niin hyvin, hän saattaisi luulla tämän olevan surullinen hänen takiaan.
Alec nyökkää, irrottaa otteensa ovenkahvasta ja päästää Jacen Magnuksen eteiseen, joka on täynnä kenkiä. Kengät ovet Magnuksen, eivät hänen. Jace sulkee oven perässään ja kääntyy katsomaan häntä silmät sirrillään. Tämän vaaleat ripset ovat kuin sälekaihtimet tämän silmillä. ”Mitä asiaa sinulla oli?” Alec kysyy ja työntää kätensä Magnuksen aamutakin taskuihin. Oikeanpuoleisessa taskussa hänen sormensa tavoittavat jotain pyöreää ja litteää. Puuterirasian.
”Tiedätkö”, Jace sanoo kuin hetken mielijohteesta, ”me voitaisiin aloittaa alusta. Me voitaisiin leikkiä, että tämä olisi ensimmäinen kerta, kun me ikinä tavataan. Että me ei oltaisi nähtä koskaan ennen, eikä tehty sitä kaikkea, mitä ollaan tehty.” Jacen ottaessa askelen eteenpäin, lähemmäs häntä, hän astuu taaksepäin, kauemmas Jacesta. Hän ei tahdo ajatutua uudelleen tilanteeseen, jollaisia heidän välillään ei enää pitäisi olla. ”Me voitaisiin leikkiä, että – ”
”Me ei voida leikkiä enää mitään”, Alec sanoo keskeyttäen Jacen lauseen, ”koska sinä olet meistä ainoa, joka osaa leikkiä rakastunutta. Leikit sitä vielä nytkin, vaikka minä en enää rakastakaan sinua.” Hän katsoo Jacen kultaisiin silmiin, joiden kuvitteli joskus olevan ainoat tähdet taivaalla, joita ilman hän ei olisi voinut elää. Nyt hän tietää elämän ilman niitä olevan helpompaa kuin niiden kanssa. ”Mitä on taphtunut, eikö Clary enää haluakaan sinua?” hän kysyy. Jacella täytyy olla vierailuunsa todellinenkin syy. Sillä hän ei ole ollut Jacelle koskaan todellinen. Vain leikkikalu.
Jacen ilme muuttuu vihaiseksi. Tämän silmät siristyvät entisestään ja suupielet kaartuvat alassuin. ”Ei”, tämä vastaa ja kääntää katseensa poispäin Alecista. Alec on ainoa, joka tietää Jacen rakastavan siskoaan eri tavalla kuin siskoa kuuluisi rakastaa. Jacen
nopeasti ohitse menevästä ihastuksesta on tullut tämän vinksahtanut rakkaustarina, jossa saman kuningaskunnan prinssi ja prinsessa ovat rakastuneet toisiinsa. ”Se sanoi, että ei jaksa enää riidellä Luken kanssa siitä, missä minä nukun.”
”Kai sinä ymmärrät, että meidänkään sängyssä ei ole tilaa kolmannelle”, Alec sanoo, eivätkä hänen sanansa ole mikään kysymys. Hän ei tahdo vetää Magnusta mukaan Jacen solmulle menneeseen elämään. Magnus tietää hänen suhteestaan Jaceen. Ja Magnus tietää myös sen, ettei hän tahdo palata sellaiseen suhteeseen, jossa vain toinen osapuoli rakastaa. Mutta Jace ei selvästikään tiedä sitä. ”Niin että jos korjaisit sisarussuhteesi ja etsisit jonkun toisen.”
”Niin, niinhän sinäkin teit”, Jace sanoo vihaisesti, ”miinus sisarussuhteen korjaaminen. Ja hyvin näyttää toimivan.”
Alec nyökkää. ”Paremmin kuin toimi sinun kanssasi.”
Eikä edes pieni osa hänestä tahdo pudistaa päätään ja anella Jacea tulemaan takaisin.