Unohdusajatusten kudelmia (S, yksipuolinen Hermione/Minerva)

[Vanilje]

Nimi: Unohdusajatusten kudelmia
Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: Sallittu
Genre: angst, draama, haikeus
Paritus: yksipuolinen Hermione/Minerva
Haasteet: Femme10 vol. 3, Fanfic10 vol. III (01. Harmaa), Ficlet300 (omavalitainen; 255. Unohtaa)
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Rowlingille, enkä saa tuotoksistani rahallista korvausta.

A/N: Jo toinen ficci lyhyen ajan sisään, jee! Ehkä alan vähitellen päästä tästä jumiblokista eroon. Mutta niin. Olen tällä parituksella suunnitellut kirjoittavani jo vaikka kuinka kauan, ja nyt vihdoin sain jotakin aikaan. Tässä parissa on vaan jotakin omalla tavallaan kiehtovaa, heistä voisi kirjoittaa enemmänkin. Tätä kirjoittaessani tämä toimi taustalla eräänlaisena tunnelman luojana. Että sitäkin saa halutessaan kuunnella taustalla, mutta se ei ole pakollista, ja muutenkin kun tää ficci ei noin muuten sanoitusten ym. puolesta perustu tuohon kappaleeseen mitenkään. Mulla oli tästä etukäteen aika vahva näkemys mitä haluan tässä tapahtuvan, toivottavasti olen onnistunut välittämään osan siitä teillekin.




Luokassa on kuolemanhiljaista oppilaiden kirjoittaessa aineitaan. McGarmiwa istuu pöytänsä takana silmäillen itsenäisesti työskentelevää luokkaa. Seinällä voi kuulla kellon tikittävän tik tak ja sulkakynien raapivan pergamenttia. Kaikki yrittävät saada tekstinsä valmiiksi jotta läksyjä ei jäisi niin paljoa. Hermione miettii, lopulta laskee kynän jälleen pergamentille ja raapustaa viimeisiä koukeroisia lauseita pian valmiiseen tietojen kudelmaansa.

Enää yksi lause ja sitten olen valmis. Hän tuntee pienen kouraisun vatsassaan. Tytön kädet puristuvat nyrkkiin ja hän vetää hiljaa syvään henkeä, älä viitsi, tiedät miten typerää tämä on, minähän vain palautan pian työni ja siinä kaikki. Ei mitään muuta, ei yhtään mitään.

Ja siltikin ajatus professorin katseen kohtaamisesta saa kutittelevan tunteen leviämään ympäri kehoa.

Hermione huokaa sulloessaan tarvaroita laukkuunsa. Hitaasti hän nousee ylös tuoliltaan, suoristaa ryhtinsä, ottaa pergamenttinsa pöydältä ja kävelee kohti opettajaa. Sydän kiihdyttää tahtiaan tykyttäen pu-pum. Hermione yrittää olla välittämättä, säilyttäen askeleensa vakaana, vaikka jalat tuntuvatkin valuvan veltoksi.

Vihdoin hän saapuu pöydän luo. Professori kohottaa katseensa ja Hermione ojentaa aineen. Silmät ovat vaikeat lukea. Mitäänsanomattomat, hieman tyytyväisyyttä ehkä, ylpeyttäkin, onhan Hermione hänen tupalaisensa ja etevä oppilas. Ei mitään enempää, kuitenkaan. Pala tuntuu nousevan kurkkuun. Vanhempi nyökkää, Hermione pakottaa pienen hymyn kasvoilleen ennen kuin kääntyy ja kävelee luokasta ulos.

Tyhjälle käytävälle päästyään tyttö juoksee kulman taa, vajoaa syvennykseen istumaan haudaten pään käsiinsä ja antaa kyyneleiden pudota mustan koulukaavun pehmeälle kankaalle. Kolkoilla seinillä kaikuvat hiljaiset nyyhkäykset Hermionen itkiessä. Se kaikki vain sattuu, on liian vaikeaa.

Miksi tämän täytyy olla näin? Miksi en vain voi unohtaa? Ei tästä kuitenkaan mitään tule, tiedän sen, minähän ole vain koululainen, nuori, typerä tyttö. En millään muotoa erityinen, ainoastaan aivan kuten kaikki muutkin. Ajatteleminen tekee kipeää, tuntuu tekevän uuden viillon sydämeen entisten viereen.

Hän nostaa päänsä, pyyhkäisee kosteita silmiään ja kietoo kätensä jalkojensa ympäri. Kaikesta huolimatta hän ei saa mielestään arvokkaita silmiä, äänestä kaikuvaa auktoriteettia. Ei, vaikka hän tietääkin mikä olisi parasta hänelle, parasta kaikille. Ajatukset risteilevät päässä tytön tuijottaessa tyhjin silmin käytävän harmaata seinää. Lopulta hän sulkee silmänsä huokaisten, painaa päänsä raskaasti käsiensä päälle.

Vielä kerran hän päättää yrittää unohtaa.

[Antelope]

Heipsun hei. :3

Tämäpä oli mielenkiintoinen ja tietyllä tapaa myös yllättävä! Luonnollisesti siksi, että olen vaipunut enemmän sellaisiin kuvailuteksteihin, joissa on paljon nättejä sanoja, kylmyyttä ja synkkyyttä - siispä tämän tekstin konkreettisuus onnistui yllättämään jälleen, posiitivisesti tosin. Myös asetelma yllätti, jollain tapaa ajattelin automaattisesti, että tämä yksipuolinen ihastus olisi nimenomaan toisin päin, että Minerva tuntisi kiellettyjä asioita oppilastansa kohtaan. Ei sillä, Hermionen ihastus teki tästä paljon uskottavan, sillä harvemminhan se opettaja ihastuu oppilaaseen kuin toisin päin, vai mitä? Muutenkin Hermionen tunteet oli kuvattu aidosti, sellaisella särkyvällä tavalla. Tuli sellainen olo, että Hermione oli niin kuin rikki, koska Minerva ei ajatellut häntä millään muulla tavalla kuin oppilaanaan ja poikkeuksellisen etevänä ja fiksuna oppilaana.

Nimi oli ensimmäinen asia, joka kiinnitti huomioni. (Eikä se kirjoittajan nimi pikkuisella siinä alalaidassa mitenkään häirinnyt, päinvastoin, olen tottunut automaattisesti avamaan kaikki tekstisi, jos huomaan sinulta jotain uutta : D) Se oli todella kaunis, hirmuisen hieno. Kudelma on jo nätti sana itsestäänkin ja unohdusajatus on hieno oivallus ja se kuulostaa tosi nätiltä. Toistelen vissiin aika paljon näitä samanlaisia adjektiivejä. Unohtaminen on aina surullista - on asioita, joita ei missään nimessä halua unohtaa, ja sitten on asioita, joita ei halua muistaa vaan vain unohtaa. Kummassakin tapauksessa se on aika surullista, koska tuntuu, että se menee aina päinvastoin kuitenkin.

Kirjoitustyylisi on edelleen suuri ♥. Tapasi kuvailla asiat on vangitseva - tässä myös yksinkertainen. Preesens yksinkertaisesti toimii, ja sen avulla pystyy ehkä jotenkin uppotumaan tekstiin paremmin, kun se niin kuin tapahtuu koko ajan, jos ymmärrät (oletan ettet, koska selitykseni on mömmöjä). Paritus on rare, sellainen tietyllä tavalla tosi absurdi, mutta toisaalta kuitenkin niin toimiva. I mean, Hermione ja Minerva on aina olleet jo Pottereissakin jotenkin läheisempiä kuin oppilas/opettaja-suhteet yleensä, tai sitten vain ylitulkitsen niin kuin aina, niin se ei tunnu niin omituiselta, jotenkin luonnolliselta reaktiolta, jos on opettajan kanssa niin paljon tekemisissä. Pottereissa tosin ei esinny mitään muita tunteita kuin puhtaasti platonisia ja sellaisia, tässäpä ei, Sherlock-minä.

Ajatteleminen tekee kipeää, tuntuu tekevän uuden viillon sydämeen entisten viereen.

Tämä oli semmoinen tosi kliseinen, mutta yhtä kaikki, tykkään tästä lauseesta silti.

Ääöäöäö, en osaa taas kommentoida, anna anteeksi jooko, mutta halusinpahan nyt jotakin sanoa, kun tässä ei ennestään kommentteja vielä ollut. Kiitos paljonpaljon tästä, tyyyykkäsin, olet aikas mahtava!


Antelope

[Vanilje]

Antelope, apua miten ihana kommentti! Miten tähän nyt pitäisi osata vielä vastata kun meinaan mennä ihan hämilleni? Ja oot käyny kattelemassa kaikkia miun tekstejä, oi apua hihi. Et tiedäkään miten otettu oon! Ja niin, ensinnäkin pakko sanoa, että siun selitykset ei ollu mömmöjä tai kommentti huono, päinvastoin! Ilostuin siitä ihan hirmuisesti. ♥ Ja sitten, hmm. Niin! Kiva jos tää oli jollakin tapaa yllätyksellinen! Ehkä ajattelin tuon asetelman Hermionen ja Minervan välillä sellaiseksi, että se on sellaista toivotonta oppilaan ihastumista opettajaansa, mistä ei sitten lopulta tulekaan oikein mitään. Mikä on kyllä toisaalta harmi, Hermionea meinaa käydä sääliksi (ja tää parituskin on oikeastaan aika mielenkiintoinen). Ihana kuulla että pidit tämän nimestä, yleensä ne kun tuppaa olemaan vähän ongelmallisia. Ja muutenkin kiva että teksti ja kuvailu toimi kokonaisuutena! Jotenkin preesens on ollu mulle lyhyemmissä teksteissä helpompi aikamuoto, mutta nykyään oon onnistunut jo imperfektissäkin kirjoittamaan, yippee. Mut on se ehkä totta, että jotenkin varsinkin vähän tällaisiin angstisempiin teksteihin preesens tuo sellaista tiettyä painostavuutta ja sellaista, jos tajuat pointin. Ja miekin kyllä ymmärsin oikein hyvin tuon siun pointin tuosta preesensistä! :3 Hups, tästä vastauksesta tais tulla vähän sekava tai jotain, mutta kun ihihi. Oot vaan niin ylisöpö ja tykkäsin siun kommentista ihan tosi paljon. Kiitos.

[feveray]

Heippanen :>

En oo vissiin ikinä ennen lukenut mitään tällä parituksella, tai ees ajatellut mitään sen suuntaista ja kai mulla oli jotain pieniä ennakkoluuloja sitä kohtaan. Mutta luettuani tämän on pakko sanoo et yllätyin positiivisesti.
Tykkäsin tosi paljon sun kirjotustyylistä; kuvailu oli melko yksinkertaista, mutta se sit tekikin tästä niin aidon. Se sellanen koulutyttö-ihastuu-opettajaan-astelema oli aidon tuntuista, ja tilanteen pystyi helposti kuvittelemaan ja elämään ficin mukana, ja se on mun mielestä tärkeetä jokaisessa tekstissä. Sit tosta kuvailusta vielä sen verran, että vaikka se olikin sellasta melko yksinkertaista ja näin niin siellä oli silti jokunen nätti sana mukana, joka sit tietenki lisää sitä tunnelmaa :> tykkään myös tosta otsikosta, se on kaunis, huomiota herättävä ja samaa tyyliä tekstin kanssa.

Hermione/Minerva on parituksena sellainen, joka ei tule ensimmäisenä mieleen, mutta joka tarkemmin ajateltuna voi toimia; onhan niissä samanlaisia luonteenpiirteitä ja päässään voi vaan kuvitella ne syvälliset keskustelut niiden välillä. Toisaalta se toimii hyvin myös tälläisenä ihastus-tyyppisenä, vaikka aluks ajattelinkin, että se olisi toistepäin ja Minerva olisi se jolla olisi tunteita Hermionea kohtaan. Mutta se voisi toki olla ihan miten päin vaan, koska hahmothan oikeastaan on sellaisia, että ne voisi molemmat kiinnostua toisistaan. Ja nyt selitin ohi ficin, mutta siis tarkotin vaan että paritus toimii tässä : D.

Mutta joo, lopetan tän nyt tähän. Tykkäsin, kiitos!