Author: Sole
Fandom: Varjojen kaupungit
Genre: Angst
Rating: K-11
Pairing: Alec/Magnus
Disclaimer: Varjojen kaupungit kuuluu Cassie Clarelle
Summary: Hän on kuolevainen, ja kuolevaiset kuolevat.
Osallistuu Ikäerorasitus-haasteeseen.
Harhakuvaa
Kyynelet polttavat Alecin silmiä, mutta hän räpäyttää ne auki ja katsoo suoraan Magnuksen kullanvihreisiin kissansilmiin. ”Kuinka monta vuotta me kestetään?”
Magnuksen tuttu hymy on poissa, kadonnut tämän kasvoilta. Ehkä se on pudonnut jonnekin, kai hymynkin voi hukata. ”Kymmenen, ehkä kaksi kymmentä.”
Alec nielaskelee kyyneleitä, hän ei tahdo, että Magnus huomaa hänen itkevän. Olisihan hänen pitänyt tietää, arvata, ettei Magnus voisi tehdä häntä onnelliseksi. Onnellisuuden oheituotteen, surun, täytyy pitää hänen jalkansa maanpinnalla. Häntä ei ole tarkoitettu olemaan onnellinen. ”Eikö enempää?”
Magnus pudistaa surullisena päätään. Hän on tehnyt Magnuksestakin surullisen.
Alec takertuu Magnuksen paidanhelmaan ja vetää keuhkoihinsa ilmaa kuin tukehtumaisillaan. Hänen sormensa puristuvat Magnuksen selän ihoon paidan ohuen kankaan läpi, mutta Magnus ei irrota hänen otettaan, vaikka Alec tietää, että tähän sattuu. Mutta juuri nyt hän ei välitä, häneen sattuu enemmän. Liikaa.
Magnus kietoo käsivartensa hänen ympärilleen ja painaa hänet tiukasti rintaansa vasten, aivan kuin tahtoisi pitää hänet siinä ikuisesti. Mutta Magnus ei tahdo. Ei edes pystyisi, vaikka tahtoisikin. Kymmenen vuotta. Kaksikymmentä vuotta. Se on lyhyt aika, aivan liian lyhyt. Vain niin kauan hän on sopivan ikäinen Magnukselle, joka on iätön. Ja vaikka Magnus ei jättäisi häntä yksin hänen täyttäessään kolmekymmentä, neljäkymmentä, hän ei ole kestävä.
Hän on kuolevainen, ja kuolevaiset kuolevat.
*
Alec istuu sänkynsä laidalle ja katselee ulos ikkunasta. Instituutin piha erottuu mustana neliönä, vielä yötäkin pimeämpänä. Mutta mustin kaikista on Alecin mieli. Siitä on tullut yövärinen, niin tummanpuhuva, ettei väriä voi pestä pois ja pakottaa häntä hymyilemään. Sen menettäminen sattuu liikaa. Harhakuvan onnellisuudesta.
Alec sivelee sormillaan sänkynsä siniruudullista päiväpeittoa. Sen pienet neliöt on ommeltu tiukasti kiinni toisiinsa, aivan kuin hänet ja Magnuskin. Mutta ompelet eivät kestä, tikit katkeavat. Hän tarttuu molemmin käsin peittoon ja repii sitä kahteen suuntaan, kunnes kuulee sen ratkeavan. Niinhän heillekin käy, miksei siis myös peitolle?
Kaikille ei anneta yhtä monta vuotta elinaikaa. Sen pituutta mittaavat tiimalasit ovat eri kokoisia, eikä niissä ole yhtä paljon hiekkaa jokaisessa, yhdessäkään tarpeeksi. Joidenkin tiimalasion ehjä, toisten rikki. Jos lasi säröilee ja hiekka alkaa vuotaa hiuksenhienoista halkemista, elämä loppuu ennen aikojaan. Hukkaan valuva aika kuluttaa lasiin entistä suuremman reiän, ja lasin antaessa periksi elämältä irtoaa pohja.
Alecin jalat koskettavat hädin tuskin pohjaa.
*
Alec alkaa juosta Jacen kannoilla öissä, jotka nielaisevat kenen tahansa, joka ei osaa lyödä ja potkia. Hän uskottelee itselleen ja muille tahtovansa tappaa demoneita. Mutta todellisuudessa hän tahtoo demonien tappavan hänet. Jonkun niistä täytyy onnistua ja repiä sydän irti hänen rinnastaan. Kipu tuntuisi vain hetken, mutta helpottaisi nopeammin kuin niissä kahdessakymmenwssä vuodessa, jotka hänellä on vielä jäljellä Magnuksen kanssa.
Alec pyörähtää ympäri pimeydessä ja lävistää miekallaan mustan palasen yöstä. Sen suu raottaa äänettömään huutoon, ja siitä tulvii tummaa tahmaa, joka saa hänen hansikoidut kätensä takartumaan kiinni miekan kahvaan. Hän repii miekkansa irti yöstä ja pujottaa sen heti takaisin. Demoni toisensa jälkeen kaatuu, ja hän saa kostonsa.
Vaikka yksikään niistä ei ole Magnuksen isä, hänestä tuntuu vähän paremmalta.
Päivisin hän esittää kestävänsä, ettei hänen lasissaan ole ammottavaa reikää, josta hiekkaa valuu valumistaan. Hänen silmänsä ovat tyhjät, mutta sininen peittää näkevistä sen tosiasian, ettei hän ole nähdä eteensä. Edes Magnus ei tiedä, kuinka paljon häneen sattuu, kuinka kovaa hänen sydämensä hakkaa tämän huulien koskettaessa hänen huuliaan.
Ei, vaikka hän saattaa tuntea sydämenlyöntinsä huulillaan.
Saattaahan mikä tahansa heidän suudelmistaan saattaa olla viimeinen. Siksi hän painaa suunsa vaativasti Magnuksen suulle, niin kovaa, että se melkein sattuu. Mutta heidän suudelmansa eivät satuta Magnusta tarpeeksi.
*
Alec muuttaa yhteen Magnuksen kanssa kertomatta siitä vanhemmilleen tai edes Isabellelle. Vain Jace tietää, milloin hän aikoo lähteä. He ovat lähentyneet niin paljon öinä, joina kumpikin heistä on juossut kuoleman kannoilla, että Alec antaa tämän kertoa muille, ettei hän ole tulossa takaisin ennen kuin kymmenen vuoden päästä. Ehkä kahdenkymmenen.
Hän aikoo pitää Magnuksesta kiinni niin kauan kuin mahdollista, vaikka tietää, ettei hänen aikansa riitä rakastamiseen. Hän käyttää heidän vuotensa murehtien hetkeä, jona hänen on aika opetella taas elämään ilman Magnusta. Pidellessään Magnusta sylissään hän ajattelee, miltä hänen käsivartensa tuntuisivat ilman Magnuksen tuttua painoa niillä. Ainakin kevyemmiltä, se on varmaa. Liian kevyiltä.
Hän ja Magnus muuttavat isompaan asuntoon ja ostavat kihlasormukset. Heidän nimettömissään kimaltavat läpinäkyvät kivet. Ja sellaiseksi Alec olonsa tuntee. Läpinäkyväksi. Magnus katsoo hänen lävitseen, eikä näe, kuinka paljon häneen sattuu. Magnus puhuu heidän tulevaisuudestaan kuin sellainen olisi olemassa, vaikka ei ole. Magnus on itse myöntänyt sen. Jättävänsä hänet vielä.
Silloin läpinäkyvät kivet ja poika särkyvät.
Vaikka ei Alec enää ole mikään poika, hän on aikuinen mies, jonka kasvoilla on alituisesti surullinen ilme. Hän käy töissä ja tapaa silloin tällöin Jacea. Jace kertoo hänelle Isabellesta ja Maxista. Hänen vanhemmistaan he eivät puhu, niin on helpompaa. Iltaisin Magnuksen käpertyessä hänen viereensä hän tuntee välähdyksen siitä tunteesta, joka sai hänet valitsemaan Magnuksen kaiken muun sijasta. Magnuksen hengityksen kutittaessa hänen niskaansa hän on hetken onnellinen.
Ei mitään muuta.
Magnuksen lähtiessä aamulla töihin, hän tuntee itsensä surullisemmaksi kuin koskaan ennen. Joka aamu surullisemmaksi kuin edellisenä. Surun tunne puristaa hänet tyhjäksi. Hänen hiekastaan riittää linnaksi asti.
*
Rakastuminen on helppoa. Mutta kahdeksansataa vuotiaan velhon rakastaminen ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Siihen tarvitaan paljon muutakin kuin helliä tunteita, muutama suudelma ja rakastelua kerran viikossa. Nimittäin särkylääkettä, joka tekee sydänsäryn helpommaksi kestää. Elinsiirto ei auta, ei rakastamisen lopettaminen ole niin helppoa.
Jos Alec osaisi lopettaa rakastamasta, hän tekisi niin. Se säästäisi hänet niin paljolta kivulta, surulta ja monelta tekohymyltä. Hänen hymynsä alkaa murentua hänen täyttäessään kolmekymmenentä, ja Magnuksen näyttäessä yhä yhdeksäntoistavuotiaalta. Kun hänen hiuksensa alkavat harmaantua, he näyttävät kadulla kävellessään isältä ja pojalta. Silloin hän ei enää edes yritä hymyillä.
Rakkaus satuttaa eniten.
Enemmän kuin Magnuksen lähtö.
