Viimeinen euforia | K-11

[Belsissa]

Nimi: Viimeinen euforia || alaotsikko: K-11, Andromeda/Blodwyn Bludd, kauhuromanssi, one-shot, deathfic, vampyyrificci
Kirjoittaja: Belsissa
Paritus: Blodwyn Bludd/Andromeda Musta
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Kauhuromanssi, Deathfic, One-Shot
Vastuuvapaus: Blodwyn ja Meda ovat Rowlingin omaisuutta.
Kirjoittajan kommentti: No niin, eli innostuinpa kirjoittamaan vieraammista hahmoista Kerää kaikki hahmot - haasteen myötä, johon ficci osallistuu hahmolla Blodwyn Bludd, josta lisätietoa löytyy HP-Lexiconista. Tämän lisäksi on mukana myös Yhtyeen tuotanto - haasteessa Emilie Autumnin kappaleella Remember, sekä FF50:ssä sanalla 024.  Kuulo.
Varoitan kirjotusvirheistä, kirjoitin tämän aluksi preesensissä ja vaihdoin sitten imperfektiin. Voi olla, että näin väsyneenä joitakin kohtia on jäänyt alkuperäiseen aikamuotoon. Toivon, ettei ole ja olin tarkistavinani tekstin, mutta ainahan vahinkoja voi sattua.

***

Sinä, valkoinen ruusunnuppuni istuit kostean varvun kansoittamalla metsäaukealla nyyhkyttäen hädin tuskin sadepisaroista erottuvia kyyneliä, jotka eivät enää kertoneet pelosta kuten muutamaa minuuttia aikaisemmin vaan poikkeuksellisesta varmuudesta. Olin ajanut sinua takaa vasta hetken, mutta olit silti väsynyt kuin päivien juoksun jälkeen. Te ihmiset kun väsytätte itseänne kaikella sangen kummallisella, paniikilla ja tarpeettomilla kehon reaktioilla, jotka antavat minunlaiselleni saalistajalle selvän etulyöntiaseman.

Enää et raukka juossut vaan muiden edellisten tapaan vaivuit epätoivoon odottamaan viimeistä iskua. Minä huomasin, että tiesit loppusi tulleen, mutta odotit sitä aivan turhalla kauhulla peläten mitä hirveimpiä mahdollisuuksia.

Minä en ollut koskaan ollut sitä tyyppiä, joka rakasti julmuuksia, mutta sen sijaan heikkouteni oli kauneus, jota teidän suloisten ihmisten monimutkaisessa luonnossa riitti. Toki myös ulkoinen vetovoima oli tärkeää tässä traagisuuden ja kaipuun, rakkauden ja kauneuden baletissa. Sinä olit ehkä viattomin koskaan tapaamani ilmestys, tyttö vailla pienintäkään ylhäisyyden merkkiä pelkkä märkä puuvillamekko liimautuneena vartaloa vasten.

Enkelini, toivoin silloin, ettet olisi minulle jälkeenpäin katkera siitä, mitä jouduin tekemään. En uskonut pyytäväni liikoja, sillä kyllähän te ihmisetkin poimitte mukaanne puolustuskyvyttömiä kukkasia hetken iloksi tietäen, että niiden olisi pian kuoltava. Eihän meidänkään tilanteessamme loppuen lopuksi ollut mistään kovin erilaisesta kyse, pelkästä kauneuden ja kuoleman tanssista.

Nauttien sadepisaroiden viehkeästä kosketuksesta otin ensimmäisen, varovaisen askeleen kohti enkelimäistä olemustasi varoen pelästyttämästä sinua enää turhaan. Jotkut barbaarit saattoivat harrastaa kaikenmaailman säikyttelyä, julmuutta ja irstautta ottaessaan uhriaan, mutta minä en moisesta perustanut. Miksi aiheuttaa turhaa tuskaa, kun kohtalon voisi toteuttaa hellävaraisemminkin? Miten minä ylipäänsä olisinkaan tohtinut tuottaa ylimääräistä kauhua sinulle, kauniille joutsenelleni, joka niin lohduttomasti nyyhkytti loppuaan?

Säpsähdit metsästä kaikuvia säveliä, minun lauluni ensimmäisiä sanoja, jotka tavoittivat korvasi kummallisina, mutta silti rauhoittavina ja kumman kauniina. Tiesin reaktiosi lähes ulkoa, sillä olin nähnyt saman sadan muun nuoren neidin kasvoilla ennen kohtaamistamme. Lopulta hetken kuulosteltuasi antauduit musiikille ja annoit sen viedä mukanaan hamaan loppuun asti.

Älä pelkää kaunokainen
Unelma on tullut luoksesi
Enkeli niin puhtoinen
Sa pian lennät siivillesi

Ei paluuta arkeen harmaaseen
Ei itkua enää sydämen
Ei pahan kosketusta lapsoseen
Ei pelkoa hauraan ihmisen

***

En koskaan aikaisemmin ollut kuullut sellaista laulua, samaan aikaan korkeaa ja matalaa, silkkistä ja sametinpehmeää. Se suorastaan kouraisi kokematonta sydäntäni, kosketti jokaista soluani ja porautui syvälle sieluuni. Kuinka voisinkaan kuvata sen suurenmoisuutta muutoin kuin sanomalla, ettei edes tuhat enkeliä olisi voinut laulaa kauniimmin. Halusin kiihkeästi tietää, kuka tuo salaperäinen laulaja oli, kuka oli pelastajani joka oli kaapannut raivannut tieltään kauhun ja pedon.

Olen haltija
 joka antoi Ruususen lahjan
Olen unesi rakastaja
Se joka pelastaa painajaisen karmeimman

Tarjoan autuutta ikuista
prinsessan vapautumista
Ei enää orjantappurat ja muurit pidättele
Ei kukaan korvillesi miekkoja sadattele

Korkeiden varjopuiden takaa ilmestyi mies verhottuna samettiin ja jalokiviin, muttei sillä tavalla korean mauttomasti kuin linnojen herrat, vaan ainoastaan kauneuttaan korostaen hän niitä kantoi. Tuo velholaulaja ei ollut ainoastaan korea ääneltään vaan myös niin kaunis, että minun olisi tehnyt mieli itkeä. Oli kuin enkeli olisi kävellyt loistossaan metsäaukealle minua syleilemään. Siihen minä tahdoinkin uskoa, pelastajaenkeliin, joka oli tullut suojelemaan minua elämän kauhuilta. Mikä muu olisi yhtä lohdullista?

Maailmassamme
Vain sinä ja minä
Ei tänään muita luonamme
Ainoastaan kauneutemme seppeleinä

Voi estot karkottaa
Ei enää ole muuta maailmaa
Vain uhrijoutsen sadon korjaa
Se jonka laulua ei elävät voi laulaa


Istuessaan maahan mies tarttui hellästi kiinni vyötäisiltäni ja piti minua silkkisessä otteessaan. Enhän minä muutenkaan enää olisi saattanut karata! Samettiääni oli kietonut minut pahasti pauloihinsa enkä enää voinut elää ilman sen korvilleni sadattelemia säveliä kirkkaudesta ja kauneudesta. Tuon hurmion ohella olin tulla hulluksi, kun sormet etenivät vyötäröltä alaselkään silitellen sitä höyhenenkevyesti saaden kehoni laulamaan miehen sävelien kanssa. Antauduin hänen kosketukselleen ja annoin ahnaiden kosketusten liikkua kehollani hakematta kuitenkaan irstasta nautintoa vaan ainoastaan tunnetta toisesta.

Älä siis pelkää irrottamista
Älä vapautta kammoa
Älä karkaamista
On oikeus nyt taivaita haroa

Ennen kuin huomaatkaan kaikki on ohi
Tanssit tanssittu
jalat kipeät hoidettu
Ennen kuin ymmärrät kaikki ”on” onkin ”oli”
Taivaat avattu
Viaton palkittu

Hiljeten mies laski huulensa kaulalleni hamuten sitä ahnaan hellästi. Hurmiossani en kyennyt välittämään kivustakaan, joka ylleni arvaamatta lennähti, sillä se tuntui tulevan täysin toisesta elämästä. Oli kuin kaikki ennen sitä hetkeä olisi ollut vain harhaa, epäselvää unta vangittuna kahleisiin ja lihalliseen turhuuteen. Kun tunsin vapauttavan tunteen kulkevan kehoni läpi, tiesin, että jotakin suurempaa olisi tulossa. Kaikki entinen tuntui niin turhalta, koruttomalta ja ennen kaikkea kivuntäyteiseltä. Nyt jäljellä olisi enää rajattomuutta.

***

Hauras ruumis käsilläni antautui kolmatta kertaa, mutta tällä kertaa siitä kaikkosi kaikki elämä jonnekin kaukaisempaan. Käsivarsillani oli enää onneton kuori, jolla ei sinänsä ollut paljoakaan arvoa. Tuon kauniin turhuuden saatoin laskea pehmeälle sammalmättäälle loistamaan kuin pieni, valkoinen kuu sen kaiken tummuuden keskeltä. Vielä kerran loin katseeni valkoiseen ihoon, kihariin, vaaleanruskeisiin hiuksiin ja hentoihin piirteisiin, jonka jälkeen painoin sielun peilit kiinni, etteivät ne kuvastaisi pelkkää tyhjyyttä. Tämän tehtyäni jätin jäähyväiset joutsenelle ja lähdin etsimään tietäni kohti paikkaa ja aikaa missä hukuttaisin kaiken sen valtaisan tunteen unohduksiin.

[Glorisablet]

Traagisuuden, kaipuun, kauneuden ja rakkauden baletti. Ja muita maagisen kauniita sanontoja yhdistettynä surullisesti päättyvään romanssiin, jossa puolustuskyvytön nukkeruusu poimittiin tietäen että sen on kuoltava.

Joskus minua ärsytti hieman se että suurin osa ficeistäsi on aika AU; Medakin kuolee tässä janonsa tyydyttäneen vampyyrin käsivarsille. Koukututtuani kynäilyihisi pidän AU-ficcejäsi yksinomaan mielikuvituksellisuuden huipentumina. Rowling omistaa ehkä Potter -versumin hahmoineen, mutta heillä leikittely on toki sallittu.

Uuh, vampyyrikomistus joka laulaa uhreilleen ennen kuin iskee raateluhampaansa näiden niskaan. Kaunis on kuolema niin kuin eräässä ikivanhassa laulussa lauletaan. Loistossaan kylpevä enkeli sameteissaan ja jalokivissään ylikauniina kuin satuprinssi. Miten pysähdyttävä ja ihastuttava mielikuva. Kuka on väittänyt vampyyrien olevan rumia yöolentoja? Elävät kuolleethan ovat enimmäkseen kauniita tai muuten hyvännäköisiä, jotta heidän paulansa tiukentuisivat lujasti kuolevaisten ympärille.

Jos olisin itse vampyyritar, en vaivautuisi viettelemään joka kerta kulloista ravinnonlähdettäni. Hyökkäisin sekunnin murto-osassa uhrini kimppuun, sillä minulla olisi valtteinani uskomaton nopeus ja muita yliluonnollisia kykyjä. Välillä ikuiseen elämääkin kaipaa metsästyksen suomaa jännitystä, jota uhrin vietteleminen tarjoaa.

Suurkiitokset viimeisestä euforiasta! <3

[Belsissa]

Joo no AU-päähänpinttymäni johtuu nimenomaan siitä, että itse pidän kamalasti teksteistä, jotka kulkevat eri kaavan mukaan kuin alkuperäinen. Niissä on jotenkin enemmän jännitystä, kun kaikki ei välttämättä menekään aivan samalla tavalla kuin kirjoissa.

Juuri tuon ihanuuden takia tartuinkin Blodwyniin. Hahmo juuri minun makuuni. Ainut, mistä en pitänyt oli nimi, joka oli turhankin klisee vampyyrille.

Blodwyn kärsivällisyyttä voi vain ylistää, en minäkään jaksaisi moista näytöstä järjestää jokaisen uhrin kohdalla.

[Lils]

Ahih, en ole myöhässä tai mitään. Moi nyt kuitenkin. : )

Tämä oli hirveän mielenkiintoinen, ihanalla tavalla vähän raskas. Kirjoitustyylisi on vähän sellainen vaikea; se ei ole kevyt tai mikään juostenkustu, vaan selvästi panostettu ja siinä on hirveästi tulkinnanvaraa. Tavallaan se on myös runollinen; tuollaiset "sinä, valkoinen ruusunnuppuni"-ilmaisut ovat hirveän kuluneita ja kliseisiä, mutta vampyyrielvistelyssä ne tuovat sitä tunnelmaa aika sopivasti.

Aluksi tästä oli hirveän vaikea saada kiinni, mutta lopussa kaikki selkeytyi paremmin. Se on jotenkin hirveän kiva piirre lyhyissä (pitkissä ficeissä se vaan ärsyttää, kun mitään selviä asioita ei ymmärrä kuin vasta sadan luvun jälkeen), se tietty arvoituksellisuus ja "missä nyt mennään" ja niin edespäin. Mutta tässä se toimi ihan hyvin, lopulta.

Vampyyrit ovat mielenkiintoisia! Pakko sanoa, että sellaiset häröt, kimaltevat meyerpyyrit eivät ole omaan makuuni, mutta vanhahtavammat, arvokkaat vampyyrit ovat kiehtovia. Tässäkin oli niitä viitteitä, ja ne tulivat aika selvästi kirjoitustyylistäsi (itse kirjoissahan oli yksi vampyyri, joka ei ollut kuitenkaan hirveän sykähdyttävä joulutamineissaan).

Tämä ei ole minun tyyliseni teksti millään tavalla, mutta pidin kuitenkin siitä mystisensynkästä, kuolemanromanttisesta sävähdyksestä, joka tässä oli. Kirjoitat hyvin ja harkiten, mikään ei tuntunut hutaistulta, vaan tämä oli todella tarkka ja jollain tavalla hirveän fiksu fic kaikessa yhtenäisyydessään ja ideassaan. Kiitos tästä ja pahoittelut kommentin viivästymisestä!

[Belsissa]

No huhhuh, tämä on jo toinen melkein vuoden vanha kommentti, minkä teksteistäni äkkään. Nyt nolottaa. No, kai se on parempi vastata nyt kuin ei ollenkaan. Olen joka tapauksessa iloinen, että pidit tästä siitä huolimatta, vaikkei tämä ollutkaan sinun tyylisesi teksti. Mutta juu, ei kai tässä sitten muuta kuin kiitoksia älyttömästi!