Title: Pisamien määrä virheitä
Rating: S
Genre: fluff
Pairing: Arvatkaa? Oikein, Ron/Hermionea jälleen kerran
Summary: Pojan punertavat hiukset valuivat kasvoilla läpimärkinä pisamien päälle, jotka sekoittuivat taivaalta putoileviin pisaroihin.
Challenges: Kolme ikärajaa (Hahmona Ron Weasley), 3 kertaa kun... -haaste (3 asiaa joita Ron tekee mielellään sateessa)
Disclaimer: Hahmoista kunnia Rowlingille.
A/N: Sataa tuolla ulkonakin, ja juu, paritus on mulle vaan rakkaus...
Pisamien määrä virheitä
Kaatosade piiskasi Tylypahkan huispauskenttää ankarasti. Tummansiniset pisarat kastelivat kaiken tavoittamansa syksyisessä maisemassa. Harry oli kuitenkin päättänyt olla perumatta harjoituksia sateen vuoksi. Koko joukkue näytti ärsyyntyneeltä joutuessaan lentelemään pisaroiden mereen, mutta Ron oli poikkeus. Ron piti sateessa harjoittelemisesta. Sade lisäsi harjoituksiin haastetta. Sateessa kaatojen torjuminen oli paljon haastavampaa, ja se vaati enemmän keskittymistä. Sateessa harjoittelu lisäsi joukkuehenkeä, kun kaikki nurisivat puhuhuoneessa litimäristä vaatteista ja kiusasivat Harrya leikkimielisen vihaisena. Ron ei ollut joukkueessa ulkopuolinen, vaikka ei valittanutkaan ikinä. Ron piti sateesta.
*
Sateisina viikonloppuina Tylyahon kadut huusivat tyhjyyttään. Kolmesta Luudanvarresta kantautui ulos saakka iloinen puheensorina. Kaduilla juoksevat koululaiset kipittivät pikaisesti kaapujensa alla paikasta toiseen, evätkä ketkään jäänet pitkäksi aikaa rupattelemaan kaduille. Harry, Hermione ja Ron olivat päättäneet lähteä Tylyahoon, vaikka monet jäivätkin lämpimään oleskeluhuoneeseen istuskelemaan. Harry ja Hermione olivat varustautuneet sateenvarjoilla, mutta Ron ei moisista piitannut. Pojan punertavat hiukset valuivat kasvoilla läpimärkinä pisamien päälle, jotka sekoittuivat taivaalta putoileviin pisaroihin. Edes seuraavalla viikolla, kun Ron makasi sairaalasiivessä korkean kuumeen ja flunssan kourissa, ei hän myöntänyt Hermionelle, että sateenvarjo olisi ollut järkevä idea.
*
Sade oli saanut ruskeat valtoimenaan kiharat hiukset pörröttymään vielä lisää. Ruskeita silmiä kehystämässä olleet ripsivärit olivat levinneet ala- ja yläluomille. Pojan punaisenruskeat hiukset valuivat päätä myöten ja siniset silmät tuikkivat harmaansävyisen sateen illassa. Tyttö nauroi hyväntahtoisesti, kun poika meinasi liukastua lätäkköön. Kaatosateeseen kävelylle lähteminen ei ollut tullut Hermionelle mieleenkään, mutta Ron oli lähes väkipakolla raahannut tyttöystävänsä nauraen ovesta ulos. Sade piiskasi molempien selkää, ja Hermione alkoi palella. Ron kietoi kätensä tämän harteille. Ron pysähtyi vasta nurmialueen vieressä sijaitsevan penkin viereen ja käski virnuillen Hermionen istua. Tyttö naurahti, mutta teki työtä käskettyä. Ron polvistui suureen kuralammikkoon, ja kaivoi taskustaan esiin sormuksen.
"Tiedän, että minulla on luultavasti vieläkin likaa nenässäni, ja tiedän myös, että minun olisi pitänyt ottaa sateenvarjo mukaan Tylyahoon," Ron naurahti. "Minussa on luutavasti virheitä yhtä paljon kuin pisamia nenässäni, mutta minä rakastan sinua. Rakastan, olen aina rakastanut, jopa silloin, kun olen sanonut vihaavani sinua. Kaiken tämän jälkeen tiedät varmasti mitä aion kysyä,", Ron virnisti, "jos lupaan tästedes ottaa sateenvarjon mukaan, joka kerta, kun lähden ulos sateeseen, tulisitko sinä vaimokseni?"
"Ron,", Hermione kuiskasi, "tottakai minä suostun." Ron halasi onnellisena Hermionea, jonka silmistä kosinnan aikana valuneet onnenkyyneleet olivat huuhtoutuneet sadepisaroiden mukana kadoksiin.