Nimi: Mitäänsanomattomat sanat
Kirjoittaja: turkinpippuri
Paritus: Lavender/Parvati
Ikäraja: S
Genre: angst
Vastuunvapautus: Kaikki tunnistettava kuuluu J. K. Rowlingille
Haasteet: 12+ virkettä VII ja Femme10 vol. 3
A/N: Tykkään virkehaasteesta, vaikka siihen on monesti vaikea saada mitään kelvollista aikaiseksi. Tällä kerralla sanat tuntuivat tavallistakin vaikeammalta. Olen siksi iloinen, että sain tämän kirjoitettua.
Virkehaasteen sanat löytyvät lopusta.
***
Tuulen nopeus järven rannassa oli varmaan ainakin 20 metriä sekunnissa, siltä se Lavenderista tuntui hänen vetäessään hattuaan tiukemmin päähänsä, jottei se lähtisi lentoon. Tytön teräväksi viilatut kynnet raapaisivat reiän ohueen villakankaaseen. ”Hemmetti”, Lavender voihkaisi, kun kylmä tuli hatun läpi.
Eräänä toisena päivänä turhan kauan sitten järvi oli ollut aivan tyyni, niin tyyni, että olin pystynyt katselemaan sen pinnalla väreilevää heijastusta vierelläni istuvasta Parvatista. Heijastus tuntui koko ajan muuttuvan, aivan kuin se olisi kuorinut Parvatista kerroksia pois, jättäen jäljelle vain kaikkein sisimmän. Ehkä muuttuminen johtui pinnan väreilystä tai sitten siitä, että tuona kauniina kevätpäivänä olin saanut kuulla Parvatista asioita, joita tämä ei ollut koskaan kertonut kenellekään muulle, ja niiden asioiden tähden Parvati tuntui näyttävän erilaiselta kuin ennen.
Lavenderista tuntui kuin hän olisi menettänyt elämänsä valon, niin kliseiseltä kuin se kuulostikin. Maailmasta oli nimittäin tullut täysin tyhjä; ilmassa ei ollut enää edes niitä valonnopeudella liikkuvia fotoneita, jotka ihmissilmään näyttivät valolta (Lavender ei ollut täysin ymmärtänyt niiden toimintaa, mutta oli sattunut kuulemaan, kun Hermione kertoi niistä kerran aamiaispöydässä). Yhtä hyvin hän olisi voinut olla heittämässä kallankukkia Parvatin haudalle: mitään ei ollut enää tehtävissä, Parvati oli poissa, jättänyt Lavenderin.
Silloin järven rannalla oli vielä ollut se iso tuuheaoksainen vaahtera, jonka pintaan uurteet näyttivät muodostavan kuvioita, mutten ollut koskaan oppinut tulkitsemaan niitä sillä tavoin kuin Parvati. Parvati pyöri puun ympäri katsellen piirroksia, otti välillä askeleen eteen, välillä taakse päin, kunnes pysähtyi yhtäkkiä sanomaan jotain hassua, kuten ”tämä puu osaa kantaa ryppynsä ylpeydellä” tai ”jollakin on ollut sairas mielikuvitus tätä puuta suunnitellessaan”. Aivan kuin hän olisi ollut vastahakoinen paljastamaan sitä, mitä oikeasti ajatteli tulkitessaan kuvioita. Sen sijaan hän kääntyi poispäin ja tuntui yhtäkkiä ajattelevan, että ohi lentävä sudenkorento oli maailman mielenkiintoisin olento, unohtaen vaahteran kokonaan.
Lavender ei ollut aikoihin pystynyt pukeutumaan valkoiseen. Sen ajatteleminenkin oli vain kaipauksen ruokkimista: valkoinen oli ollut Parvatin lempiväri. Silloin, kun Parvati oli vielä rakastanut Lavenderia, Lavender ei ollut muuhun pukeutunutkaan kuin valkoiseen, vaikka se oli ollut hänelle tuskaa. Lavenderin mielestä maailmassa oli niin paljon kauniita värejä, että oli typerää keskittyä vain yhteen, siihen kaikkein tylsimpään. Ajatuskin sellaisesta tuntui lähes yhtä pahalta kuin muisto siitä hetkestä, jolloin Parvati lähti.
Se hetki oli tuntunut, haissut ja maistunutkin uhkaavalta - Lavender ei ymmärtänyt, miten hän oli tajunnut sen vasta nyt. Hänen olisi pitänyt aavistaa, että tuo olisi se hetki, johon heidän yhteinen polkunsa päättyisi. Parvati vain tokaisi ne sanat (”anteeksi, tämä on loppu”) ja Lavenderista tuntui heti siltä kuin hän olisi kävellyt paljain jaloin jäätiköllä.
He istuivat vielä hetken aikaa vierekkäin Lavenderin lempivaahteran alla ja Parvati sipaisi huulilleen huulirasvaa, aivan kuin ne olisivat muka kuivuneet hänen selittäessään päätöstään. Selitystä ei kuitenkaan näyttänyt tulevan: Parvati vain tuijotti sinisestä punaiseksi vaihtuvaa taivaankantta, vältellen Lavenderin anelevia silmiä (”ole kiltti, älä tee tätä, älä jätä minua, älä”). Parvati nousi ja käveli pois, jättäen Lavenderin tuijottamaan epäuskoisena peräänsä.
Kolme vuotta myöhemmin posteljoonina toimiva pöllö pudotti kirjeen suoraan Lavenderin aamuteehen. Lavender tunsi tutun pistävän tunteen rinnassaan lukiessaan Parvatin kirjoittamat sanat: ”olen rakastunut taas, elämä on hienoa, voi hyvin.”
***
1. hattu
2. kynnet
3. kylmä
4. heijastus
5. kuoria
6. kevätpäivä
7. menetys
8. tyhjä
9. kalla
10. uurre
11. askel
12. vastahakoinen
13. sudenkorento
14. valkoinen
15. kaipaus
16. tuska
17. maailma
18. ajatus
19. uhka
20. polku
21. jäätikkö
22. huulirasva
23. taivaankansi
24. posteljooni
25. elämä
