Glee: Jos silta sattuisi romahtamaan | Kurt/Finn, S

[Zacharias]

Title: Jos silta sattuisi romahtamaan
Author: Zacharias
Rating: Sallittu
Fandom: GLEE
Pairing: Kurt/Finn
Genre: fluffy, hurt/comfort, lievä angst ja bromance
Disclaimer: Glee is a property of FOX. No profit.

Spoilaa lievästi Gleen 2. tuotantokautta

Summary: "I bring Finn a glass of warm milk every night, just in the hopes we may have a little lady chat."

A/N: Pohjaan ficcini siis tuohon quoteen. Oli Kurt/Finn-fiilis, he kun ovat Gleen OTP:ni, olkoonkin että Klaine on söpöä. Tässä siis rakkaat maitopoikani. Bromance for the win!

Jos silta sattuisi romahtamaan

Iltaisin aina höyryävän maitokupillisen ääressä vaihdettuja sanoja. Niitä lauseita, jotka pitivät pystyssä. Leudon kirpeän syyspäivän jälkeen olohuoneessa, Burtin mentyä jo Carolen kanssa nukkumaan. Se oli kuin terapiaa, vaikkei siitä tarvinnut maksaa palkkaa. Kurt kertoi, Finn kuunteli. Ja sitten toisinpäin. Eikä sillä, osasiko toinen auttaa, ollut edes niin suurta merkitystä. Riitti, kun vain oli siinä.

”Minä haluaisin kyllä, - ja Blaine taitaa arvata sen myös-, palata McKinleyhin”, Kurt sanoi ja painoi päänsä laskeakseen vaahtospiraaleita. Finn jäi katsomaan toista, joka oli ajettu kotoaan, savustettu ulos Gleestä. Niin paljon huonon omatunnon taakkaa Finn kantoi sisällänsä siitä mitä oli tapahtunut.
”Onko aivan mahdotonta, jos sinä tulisit takaisin?” Finn kysyi, ääni käheänä nuhan saatua kiinni.
”Minä kuolen, jos tulen”, Kurt vastasi. Finn näki Kurtin silmissä puhdasta pelkoa, epätoivoa ja selvittämättömiä asioita. Niitä, joita edes hän ei ollut kuullut.

Vaikea oli silti sanoa, ettei Kurt olisi ollut oikeassa. Kukaan ei tiennyt miksi niin oli, tai miksi Karofsky jaksoi vaivautua, mutta päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän aggressio kasvoi ja sulki Kurtin ikuiseen pelkotilaan. Se teki Kurtista paarian, tahtomattaan. Yksikin kosketus olisi särkenyt sen jäljellä olevan itsetunnon millä poika vielä hengitti.
”Jos kuitenkin joskus, niin minä olen siellä”, Finn sanoi ja otti kasvoillensa ymmärtäväisimmän hymynsä. Ja Kurt vastasi hymyyn. Finn joi taas hieman jäähtynyttä maitoansa, upoten ajatuksiinsa. Se oli mukava ele, jonka Kurt aina toteutti. Keitti maidon, kaatoi kuppiin ja toi sen iltaisin urheiluruudun jälkeen hänelle. Joka tiistai-ilta. Erilaista kuin Rachel tai Quinn, jotka molemmat täyttivät hänen päivänsä kertomalla miten hieno ihminen hän oli, vastapainoksi pari piikikästä huomautusta älykkyydestä. Finn ei voinut sanoa, että se olisi auttanut yhtään painolastin keventämisessä. Mutta sitten Kurt, se josta oli tullut veljenkorvike, mahdollisesti paras ystävä Puckin tehtyä niin monesti häntä vastaan, riitti kun pojan kasvoille soljui hymy ja Finn tunsi onnellisuuden pistoksen sydämessään.
”Miten sinä ja Quinn. Vai sittenkin Rachel?” Kurt kysyi huolettomammalla äänensävyllä. Finn puri huultansa, tunsi kulmiensa kurtistuvan.
”Minä en tiedä”, hän vastasi totuudenmukaisesti. Kumpikin heistä kahdesta vain sotki pojan tarkasti koottua järjestystä. Heti saatuansa taas luottamuksensa ihmisiin takaisin, se särjettiin uudelleen. Se oli vain väsyttävää. Jokin Rachelissa veti puoleensa, jokin Quinnissa käski jäämään. Ja sitten Finn oli taas siinä, miettimässä mitä tekisi.
”Onko mahdollista pitää kahdesta samaan aikaan? Pitää. Se rakkausjuttu on hieman liian sekavaa, liian syvää ja näin, mutta-”
”On”, Kurt keskeytti, ”mutta luultavasti sinä silti pidät toisesta enemmän.”

Finn katseli jalkojansa joihin oli vetänyt eripari villasukat. Hän piti siitä, miten Kurt oli niin viattoman oloinen. Sellainen, joka näki maailmaa yhä sydämenmuotoisten lasien lävitse, vaikka eteen sattui mitä. Lasi puoliksi täynnä, huomisessa uusi mahdollisuus. Se oli alkanut tarttua häneen, mitä enemmän hän oli viettänyt aikaa Kurtin kanssa. Finn kohotti taas katseensa poikaan, joka haroi maitosuklaan värisiä hiuksiansa. Viaton ja pieni poika Kurt olikin, kepeä katseltava suihkunpehmittämällä iholla ja ilman kosmetiikkatuotteiden arsenaalia hiuksissansa. Pieni maitoparta Kurtin ylähuulella, kun se oli kohdannut kupin reunustan. Luonnollinen, aito. Finn kuuli korvissansa pienen hyräilyn, sulki silmänsä ja antoi sen viedä. Hiljaa ote kuppiin hänen kädessänsä heltyi, ja kuppi tippui puulattialle. Kahteen osaan haljennut kuppi lojui siinä, viimeisessä haaleassa maitotilkassa. Kurt hypähti pystyyn ja kumartui ottamaan jäämistön talteen.

”Hemmetti”, Finn kirosi. Kurt naurahti heleällä äänellänsä ja katsoi sitten iloinen pilke silmäkulmassansa poikaa.
”Kauan isäni kanssa kaksin asuneena olen tottunut tällaiseen. Vähän liimaa, ja se on melkein kuin uusi”, Kurt sanoi ja nosti sirpaleet sanomalehden päälle sohvapöydälle.
”Ei, mutta tuo on yksi sinun suosikeistasi. Siinähän on se pirtelöltä kuulostava mies”, Finn irvisti.
”Shakespeare, kyllä. Mutta et sinä sitä tahallasi tehnyt”, Kurt nauroi. Finn uskaltautui hymyilemään hieman. Kurt kätki haukotuksen hihaansa. Sitten hän nousi seisomaan. Finn katsoi, kuinka Kurt käveli varovasti hänen luoksensa ja hetken emmittyään halasi.
”Pakko mennä nukkumaan. Iho ei tykkää, kun pitää herätä muutenkin niin aikaisin että ehtii Daltoniin”, Kurt sanoi, irvisti hieman Daltonin kohdalla ja käänsi suupielensä taas hymyyn. Poika poistui huoneesta haukotellen. Finn jäi katsomaan hänen peräänsä, posket kauttaaltaan yhtä punaisena kuin se toinen villasukka vasemmassa jalassa, toistaen ääneti sanaa kiitos.

Vain paju itki, vain laiva huusi, olen melkein kuin uusi. Olen melkein kuin uusi.

Melkein kuin uusi.


A/N2: Lyriikoista ja inspiraatiopiikistä kiitos Scandinavian Music Groupille!

[Solembum]

Kämäselle kommalle vielä rutosti kämäsempi jatko.

Katselin just tanssiaisia, eli kukaan ei voi olettaa mun olevan sellasessa mielentilassa, että olisin valmis kommaamaan yhtään mitään järkevää. Mutta siis, kuitenkin. Kuolin onnesta kun huomasin tämän vilkaistessani toiveikkaasti Toista ulottuvuutta. Päiväni on pelastettu, halleluja.
Mä ehkä kaikesta huolimatta olen enemmän kallellani Klaineen, ihan jo siksi, että ällösiirappi on i-h-a-n-a-a, mutta Kurt/Finn on näistä kahdesta parituksesta se, jolla tuntuu olemman enemmän sisältöä näin niin kuin tunnetasolla. Parituksen skaala on niin laaja, siitä perinteisestä angstimmasta tälläiseen, mitä sä kirjotit, tälläiseen kauniiseen, ei kuitenkaan romanttiseen, mutta jotenkin niin suloiseen ai että putosin sängystä. Tai siis. Onpas tälläkin kommentilla taas sisältöä.
Mutta siis jokatapauksessa, me jäätiin siihen, että mä putosin sängystä. Niin joo, rakastin Kurtia, rakastin Finniä, ihan kaikkea. Miksi mä en sano ikinä mitään rakentavaa, btw? Haa, ja tuo lainaus on yksi minunkin suosikkeja, jotenkin niin Kurtia, niin sitä sellaista, jollaiseksi mä olen Kurtin aina kuvitellut. Ja Finn, Finn oli onnistunut todella hyvin. Uskottavia kumpikin, siis.

Pidin otsikosta. Ja jotenkin yhdistin sen tuohon kahtia haljenneeseen kuppiin. Se oli kaunista, liian kaunista. Arkiset asiat vat kauniita, kauniimpia kuin ne, joista väen vängällä väännetään kauniita.

Kiitos ja anteeksi,
Solee.

[Violetu]

Ääää, olen ihan rakastunut näihin sinun Kurt/Finn -ficceihisi<3
Näistä kahdesta on just parasta lukea tällaisia pieniä hetkiä, lämpimiä hetkiä. Söpöä, herttaista pohdiskelua.
Molemmat ovat paljon enemmän IC kuin jos niille yrittäisi rakentaa oikein kunnon eeppistä dramaattista vuosisadan rakkaustarinaa. Juuri näin sen pitää olla.
Itsellä on katsottuna vasta Gleen ykköskausi, joten Blainelle on tässä vaiheessa vielä vähän vaikea lämmetä, ehkä sekin sitten jossain vaiheessa...

Tämä oli tällainen just sopivan arkinen, mutta silti jotenkin elämää suurempi hetki, varsinkin Finnin (haahaa) punastuminen oli ihana kohta<3 Ei tule nyt mitään järkevää, alkaa olla hirmuinen Glee-vajaus, mutta onneksi ficit auttavat edes vähän.

~Violet kiittää

[Zacharias]

EpikFeil anteeksi kauhiasti tuosta spoilista /; Mutta hih, kiitos kommentistasi, mukava kuulla että pidit. Finn/Kurt on lähinnä juuri bromancea, eli sen voi ottaa miten haluaa (:

Solembum rakentava on yliarvostettua. Ja älä suotta anteeksi pyytele, kommentistasi tuli hyvä mieli (: Tuon otsikon sanat olivat jotenkin kauniit, aivan kuin käsite melkein kuin uusi - se kun on melkein muttei ihan, aivan kuin Kurt/Finn on parituksena. Ja ihana kuulla, että onnistuin pysymään IC:nä. Se on aina haaste!

Violet Baudelaire Glee-vajaus on kyllä jotain, mitä ei koskaan pitäisi olla! Ää. Mutta niin, kiitos todella paljon kommentistasi ja olen iloinen, että pidit sitä onnistuneena. I agree, että Kurt/Finn toimii yksinkertaistettuna, koska se nyt on vähän sellainen.

[Drizzle]

Niin, ajattelin etsiä näitä vanhoja Glee -ficcejä käsiini ja kommentoida niitä, se kun on niin monta kertaa pitänyt toteuttaa. Ja silti jäänyt, laiska kun olen.
 Ja tässä sitä ollaan, yksi suosikeista taas vaihteesta luettu.

Mä olen aina tykännyt tästä ficistä, ja sitten kun vihdoin näin sen jakson, missä tuota quotea käytettiin, tuli taas tämä mieleen niin automaattisesti. Tuli tekstattua kaverille, että sen jakson 'ymmärsi paremmin jos oli lukenut yhden ficin', myöhemmin tämän hälle sitten linkkasinkin. Sisko ei tykännyt siitä, protestoi ettei jaksoja oltu koottu ficcien perusteella. Protestoi vielä senkin jälkeen kun olin tämän sille lukenut

Yksikin kosketus olisi särkenyt sen jäljellä olevan itsetunnon millä poika vielä hengitti.

  Hymyilytti lukea tämä taas uudestaan pitkän ajan jälkeen, vaikkei kohdassa oikeastaan mitään hymyilyttävää olekaan. Sitä vain, kun tuo ''sen jäljellä olevan itsetunnon millä poika vielä hengitti'', kohta on kummitellut mielessä aina silloin tällöin, enkä muistanut kuin vaan sen, että Kurtia se koski. Nyt taas tiedän mistä ficistä mieleni on senkin poiminut

  Sitten voisin sanoa taas jotain tästä ficistä. Ehkä, jos saan jotain irti. Toivo elää.
Varmaan yksi niistä asioista, joissa tässä niin hirmuisesti pidän, on se, että tähän on aina sujautettu canonia sinne tänne, ja sieltä täältä löytyy fanonia. Jotka menee multa aina välillä sekaisin, muttei se haittaa mua, ainoastaan mun siskoa.

Sitten tässä on kanssa niin suloista, että paritus on niin epäselvä. Että onko se millä tasolla, ja kuinka vakavaa? Itsekään en osaa vastata edes itselleni, mitä mä tästä parituksen tasosta ajattelen. Tien vaan, että tää on söpöä ja mukavan kevyttä luettavaa. Sellasta jota vois lukea aina, jokasessa mielentilassa. Ainakin miltei.

  Jaa-a, koska olen suhteellisen huono kommentoimaan, enkä saa tästä enää mitään sanoiksi irtoamaan, taidan vielä uskaltautua kertomaan, että tämä fic vaikuttaa muhun, eikä pelkästään sarjan hahmojen mielikuvan luomisen suhteen.
 Aina silloin tällöin käyn lämmittämässä maitoa lämpiämään mennessä nukkumaan. Tosin sun ficeissä käyttämät ruoat ja juomat vaikuttaa muhun muutenkin. Kun olin lukenut 'Kolmiapila' -tekstisi, niin laitoin itselleni omenalohkoja ja hilloa. Oli namia... Siihenkin tulossa vielä joku päivä kommentti täältä, kunhan saan vihdoin aikaiseksi.
_{//Vasta äskön huomasin että olin kommentoinut sitä.. Että näin taas vaihteesta...}

 Jahas, kommentti vailla mitään järkeä...
 Anyways, pointtini piti olla se, että tykkäsin ja paljon. Kiitos tästä ! 


~Kiddo-sama