Spoilaa omalla tavallaan Gleen 3. tuotantokauttaTitle: Lumifalsetti
Author: Zacharias
Rating: S
Fandom: Glee
Pairing: Joe/Quinn
Genre: romance, lievä fluff (härregyyd) ja angst
Summary:
Quinn kurottaisi suupieliään jos jaksaisiA/N: Quinn on ihana hahmo. Joe on ihana hahmo. Joe/Quinn on ihana paritus. Kelasin hieman Quinnin sanomia quoteja, ja rakastuin niihin mielettömästi. Quinn tuntuu muutenkin olevan Gleen masentunein, väärinymmärretyin yms. hahmo ja halusin antaa hänelle vähän toivoa. Tässä siis tällainen (:
Lumifalsetti
Quinn istuu asfalttiportaikolla, betonisella kivetyksellä. Helmikuu puhaltaa kylmää ilmaa vasten kasvoja, ja tyttö nostaa kaulahuiviaan kasvojen suojaksi. Kaulassa riippuva risti tuntuu raskaalta, painavalta. Quinn ei vain osaa riisua sitä pois. Siinä se on aina ollut, siihen se on juuttunut. Kiltti tyttö, isän tyttö. Hän on aina kantanut sitä kuin kruunua. Iltaisin ennen nukkumaan menoa ristinyt kätensä, ja rukoillut. Rukoillut itselleen, rukoillut saavansa, tahtoo ja haluaa. Ja Quinn tietää, etteivät itsekkäät ihmiset saa koskaan haluamaansa.
Haluaisin vain jonkun rakastavan minua.Silmät sulkeutuvat taivaan tieltä. Ehkä jossain on pilvilinna, paratiisi. Niin Quinn ainakin haluaa uskoa. Ehkä joku joskus tulee, ja rakastaa. Ei käytä hyväkseen ja heitä menemään. Käsi hakeutuu ristin päälle, silittää sen kultaista pintaa. Ihmisten nauru täyttää pihan. Kukaan ei huomaa, kukaan ei välitä. Quinn vain istuu vakavana paikoillaan.
En koskaan palaa takaisin.Quinn tuntee, miten joku istuu viereen, metrin päähän. Jos hän kurottaisi kättänsä, voisi hän koskettaa toista. Niin lähellä, niin kaukana. Liian kaukana. On parempi vain upottaa haaveensa valtameren pohjaan kuin yrittää. Eihän siitä tullut ennenkään mitään. Vielä kauempana, vastapäätä pihaa, soi kitara ja liian iloinen musiikki. Kaikki on liikaa, kaikki on liian vähän. Quinn kurottaisi suupieliään jos jaksaisi. Sen sijaan hän keskittyy kuuntelemaan, näkemään sielunsa lävitse. Musiikki ympäröi ja sulkee sisäänsä. Halaa, pehmeä kosketus.
En jaksa odottaa tuntevani eri tavalla.Quinn avaa silmänsä. Poika soittaa kitaransa kieliä hennoin kosketuksin, hymyilee katse eteenpäin luotuna. Ei taakseen, ei ylös, ei alas. Vain eteen. Quinn tiukentaa otettaan ristin ympärillä. Ne tulevat ja varastavat, repivät ja rikkovat. Vaikka kuinka huutaisi jumalansa nimeä, ei kukaan vastaa rukouksiin. Ehkä Quinn risti kätensä väärin. Poika laulaa paratiisin puista, huomisen mahdollisuuksista. Ja Quinn keinuu hiljaa paikallaan.
Kuuden kuukauden kuluttua, me olemme poissa.Kukaan muu pihalla ei tunnu huomaavan soittavaa poikaa. Quinn katselee varovasti, ei uskalla ottaa suoraa katsekontaktia. Toinen tuntematon, tuntematon jopa itsellensä. Risti puristuu kättä vasten, painaa ääriviivoja ihoon. Ja pian silmät kohtaavat toiset, toiset joista putoilee vesihelmiä. Poika ottaa askelia Quinnin suuntaan, lakkaa soittamasta.
“Soita vielä”, sanat karkaavat huulilta. Quinn katsoo nyt silmästä silmään poikaa.
“Sinä itket”, poika sanoo. Se ei ole kysymys, se on toteamus.
“Etten hymyilisi”, Quinn selittää. Poikaa hymyilee toisella suupielellään ja painaa taas kitaran kieliä, yksi kaksi kolme. Quinn sulkee silmänsä uudelleen.
Vaikka rakastinkin joitain heistä, seuraavan lumen sataessa maahan, en osaa sanoa miksi. Käsi päästää hiljalleen rististä irti. Quinn tuntee toisen ihmisen kyljen kiinni omassaan, siinä vierellä. Istumassa, huomaten. Ja Quinn lupaa itselleen hymyilevänsä huomenna.