Heipsan ja heti alkuun lämpimät kiitokset upeasta lukukokemuksesta! ♥
Vasta FinFanFuniin löydettyäni tajusin, että ihmiset ovat Tuntemattomasta sotilaastakin kirjoittaneet ficcejä, ja tämä taisi olla ensimmäinen lukemani... Upea kirja, ja nyt kun sitä tarkemmin ajattelee, niin sehän onkin oikeastaan täynnä ficcailtavaa materiaalia. Koskela/Kariluoto-paritus on minulle siis myös aivan uusi ja outo - mutta pidän kyllä kovin! Tuli heti mieleen ficci-idea, hehe.
Sulla tais muuten olla tuolla Haastepyyntötopicissa viesti, jossa sanoit, että sua saa nakata TS-haasteilla - vieläkö se on voimassa?Heti alkuun voisin kompata
Celepornia siinä, että oot kyllä mielettömän hyvin saanut tähän samanlaisen tunnelman kuin Tuntemattomassa. Hahmot ovat aivan niin kuin kirjassakin, etenkin Koskela vaikutti minusta täysin, no,
Koskelalta. Kariluotokin vaikutti aivan omalta itseltään, mutta Koskela kenties vielä enemmän, johtuu varmaan siitä kun tämä on vissiin vähän enemmän Koskelan näkökulmasta kerrottu... Minäkin tykkään tuosta Koskelan "mutkattomasta suhtautumisesta" (anteeksi, Celeporn, lainaan ilmaustasi mutta en osaisi sitä paremmin sanoa), sen maanläheisyydestä. Ja siitä, miten se Kariluodon uutiset kuultuaan ei heti rupea kyselemään että mitä oikein tapahtui, mitä Sirkalle kävi... Koskela on hyvin IC tässä, sitä mieltä olen.
Se tuntuu ymmärtävän, ettei Kariluodon oloa välttämättä helpota ylenpalttinen kysely vaan ihan vain läsnäolo. Sekin, miten Koskela istuu tuolla tienpientareella Kariluodon kanssa eikä jätä tätä yksin, vaikka yöunet jäisivätkin vähän vähiin... Hmm. Se jos mikä on osoitus ystävyydestä. (:
Tykkäsin hirmu paljon kuvailustasi, tuolla oli joitakin hirmuisen hienoja kohtia. Esimerkiksi se, miten
väsymys polttaa Koskelan silmiä; uupumuksen melkein pystyy tuntemaan omissakin silmissään kun tuota lukee... Jotenkin tästä ficistä käy myös sodan rankkuus rivien välistä hyvin ilmi. Sitten toinen kohta, mistä pidän kovin, on
kyynelten ja rään vesittämä perkele - se on niin erikoisesti ja hienosti sanottu, etten osaa edes muuta siitä sanoa, hehe. Muutenkin tässä on kuvailtu suomalaista kesäyötä upeasti.
Varisten katkonainen riitely ja
alla rahiseva tie... Hienoa tekstiä. Nuo öiset hetket pystyy selvästi näkemään mielessään.
Tupakantumppi toisensa perään lennähti hiekkatielle Koskelan yrittäessä pysytellä hereillä, vaikka hän tiesi valvomisen kostautuvan seuraavana päivänä.
^ Tuosta kohdasta pidän erityisesti. Se on niin hienosti sanottu, yksinkertaisesti mutta hienosti. Jotenkin tykkään siitä, miten tupakantumpit lennähtävät eikä Koskela lennätä niitä - tai siis lennättää, mutta että sitä ei ole ilmaistu niin. Hehe, sekavaa selitystä, en ymmärrä tätä varmaan itsekään... Celeporn sanoi sen taas hyvin, siis että teksti on vähäeleistä eikä sanoja käytetä ylenpalttisesti, mutta silti kaikki tarpeellinen käy ilmi. Ja lukija pystyy itse päättelemään vaikkapa nyt sen, miksi Koskela ylipäätään jää kaverinsa vierelle eikä vaikkapa passita tätä takaisin komentokorsulle rauhoittumaan. Ja sen, miksi Kariluoto päättää mennä juuri Koskelan luo. No juu, ehkä siksi että Koskela sattuu olemaan hereillä ja Kariluodon ystävä, heheh...
Mutta siis tuosta slashista sen verran, että aika tulkinnanvaraista se tässä kyllä on ja tykkäänkin oikeastaan siitä, miten se jäi sille tasolle. Se jotenkin sopii tähän, pääpaino kun kummiskin tuntuu olevan Kariluodon menetyksellä ja surulla. Ihan hyvinhän tämän voi tulkita kauniiksi kertomukseksi ystävysten välisestä luottamuksesta ja toisen tukemisesta - ja sitä se ehkä onkin, vaikka tuota slash-virittyneisyyttäkin on mukana. Mainitsit vissiin A/N:ssa, että Koskela/Kariluoto on yksipuolista, ja semmonen kuva tästä ehkä tuleekin. Tai vaikea sanoa, kun Kariluoto on ymmärrettävästi niin shokissa Sirkan kuolemasta... Mutta ystävyys tuossa mielestäni ainaskin on taustalla, jos ei muuta. (:
Olet mielestäni kuvaillut todella aidosti ja uskottavasti Kariluodon surua. Itkeminen ei ole pelkkä maininta, vaan kuvaat sen hyvin todentuntuisesti. Ja sekin, miten Kariluoto menee shokkiin eikä näytä välistä ollenkaan tajuavan Koskelan läsnäoloa... Se on kaikki jotenkin niin aitoa, luonnollista. Kariluodosta mahtaa tuntua kauhealta kun saa yhtäkkiä tiedon rakkaansa kuolemasta. ._. Ei ihme, että menee shokkiin kun ottaa huomioon senkin, mitkä olosuhteet tässä vallitsevat, sota käynnissä, pelko ja kuolema jatkuvasti läsnä... Ja sitten joku kotirintamalla olevista kuolee. Huhhuh.
Kuuntelin muuten tuota Happoradion
Uhrille-biisiä lukiessani ja täytyy sanoa, että se sopi taustamusiikiksi ihan mielettömän hyvin! Kaunis ja herkkä kappale, sitten kun vielä ficci sijoittuu kesäyöhön ja siinä käsitellään suuria tunteita niin... No, upea yhdistelmä mielestäni. (: Mitä noihin lyriikoihin tulee, niin mielestäni ne eivät mitenkään pahasti tökkineet siellä vaan sulautuivat tekstin joukkoon ihan hyvin. Olen kyllä Celepornin kanssa samaa mieltä siitä, että tämä olisi toiminut ehkä ilmankin niitä. Mutta eivät ne siis häirinneet minua mitenkään. Happoradiolla on kyllä upeita sanoituksia ja biisejä. (:
Hmm, eiköhän se ollut suunnilleen siinä. Tämä on surullinen mutta kaunis - ja lohdullinen - tarina. Etenkin tuo Koskelan viimonen miete herättää lohdullisen fiiliksen, uskon siitä että Kariluoto pääsee vielä yli menetyksestään vaikka se ehkä aikaa veisikin... Ja että Kariluodon ja Koskelan ystävyys säilyy, että se kantaa.
Kiitos paljon, tätä oli ilo lukea! ♥ Ja kiitos kun johdatit minut tällä TS-fandomin pariin, hehe... Olet todella taitava kirjoittaja ja osaat uskomattoman hyvin mukailla Linnan hahmoja. Täytyy kurkata muitakin ficcejäsi. Kiitos ja moi moi!