Title: Naimisissa kaipaukseni kanssa
Rating: K-11
Fandom: Kingdom Hearts // Beyond lisäsi alkutietoihin.
Genre: angst, drama, romance
Pairing(s): Demyx/Zexion (Zemyx)
Warning(s): slash, lievä kielenkäyttö
Disclaimer: Omistaisinkin Kingdom Heartsin</3
A/N: Tämä pikkuficci oli vaan ihan pakko heittää kasaan kun tuli hirveä pakkomielle AU-High School Zemyxistä. Osallistuu Multifandom-haasteeseen
- - -
Demyx istui tummapeitteisen sängyn päädyssä, selkä seinää vasten nojaten. Hänen suuret, tähti- ja planeettakuvioidut kenkänsä lojuivat lattialla ja tiukkojen siniharmaiden farkkujen lahkeet oli tungettu urheilusukkien sisälle. Farkkujen taskusta pilkotti litteä soitin ja kultainen, kalan muotoinen vyönsolki näkyi. Soljen tieltä oli sinivalkoraidallinen, lyhythihainen kauluspaita rullattu miltei kainaloihin asti, litteän alavatsan paljastaen. Kauluksessa olevat kaksi nappia olivat auki ja hihat käännettyinä. Valkomustaruudullisen hikipannan alta tuhkanvaaleat hiukset sojottivat miltei pystysuoraan ylös, muutamaa otsalla leikittelevää suortuvaa lukuun ottamatta. Demyx liu’utti hajamielisesti sormiaan epävireisen puukitaran kielillä. Samanmuotoinen hopeakoru roikkui hänen kaulassaan. Vapaassa kädessään hän roikotti puolityhjää Coca Cola-pulloa, mutta sen haalentunut, laimea sisältö ei ollut syypää hänen sisällään kytevään pahoinvointiin.
He olivat istuneet siinä hiljaisuudessa niin kauan, että kellon tikitys seinällä oli jo vaipunut unohtuneena kuulumattomiin. Zexionin koulukirjat lojuivat hujan hajan pitkin huonetta ja hän itse kyyhötti risti-istunnassa sängyn vastakkaisessa päädyssä, peitonkulmaa näperrellen. Hänen luisevat polvensa törröttivät mustien pillifarkkujen revityistä aukoista. Hänen sukkansa ja roikkuva vyönsä olivat samaa punamustaruudullista kuosia, mutta nuhjuinen, hivenen liian lyhyt t-paita oli kokonaan haalistuneen musta, lukuun ottamatta valkoista My Chemical Romancen tunnusta rintamuksessa. Tekstin alla kohoili hiljakseen Zexionin oma kapea, hento rintakehä, ja hänen käsivartensa näyttivät Demyxin silmissä kauhistuttavan kalpeilta ja haurailta. Vaikka puoliksi kasvoilla roikkuva, violetinsininen etutukka peitti näkyvyyttä tehokkaasti, saattoi kokenut katsoja erottaa meikkikerroksesta mustat silmät sekä kaksi mustaa rengasta alahuulessa. Zexionin kasvotkin olivat täysin vaaleat lukuun ottamatta poskea tahraavaa, sinipunertavaa läiskää.
”Mitä Axel teki?” Demyx kysyi lopulta hiljaisuuden kuumentaessa häntä tukahtuneesti.
”Ystäväsi tulivat luokseni ruokavälitunnilla kun olin kirjastossa”, Zexion sanoi apaattisen hiljaa ja nyki langanpätkää peitostaan, ”Eivät mitään uutta oikeastaan, veivät kulman taakse ja hakkasivat. Axel hakkasi, oikeastaan, Marluxia poltti röökiä taustalla ja hoki homoa ja transua”
Zexionin äänen katkera vihlaisu iski Demyxiä niin, että hänen oli pakko sulkea silmänsä hetkeksi. Mielikuvat Axelista, tämän pilkallisista huudoista, tulipunaisista nyrkkiraudoista Zexionin poskilla…
”Olen yrittänyt sanoa heille, että lopettaisivat sinun kiusaamisesi”, hän mutisi, ”Tai kaikkien kiusaamisen oikeastaan, sanonut, ettei se ole mitenkään kypsää käytöstä, Roxas on samaa mieltä, hän – ”
”Kaikkien?” Zexion toisti ääni särähtäen. Hänen päänsä heilahti ja hän katsoi vuoteen poikki suoraan Demyxiä, hiukset olkapäällä roikkuen ja huoneen lamppujen valossa hopean ja turkoosin sävyissä välkkyen.
”No siis… ethän sinä ole ainoa”, Demyx kuljetti sormiaan takatukassaan ja pahoinvointi yltyi Zexionin katseen tummetessa, ”Tai siis, minulle olet, mutta se näyttäisi epäilyttävältä jos alkaisin jotenkin sinua erityisesti suojella…”
Hänen selittelynsä hiipui, sillä hän tiesi, mitä seuraavaksi oli tulossa. Hän laski kitaran varovasti alas ja Zexion käänsi hänelle selkänsä.
”Ja sinäkö et sitten voi? Kertoa heille, mikset halua minuun kajottavan?”
”Sinä – sinä et tajua”, Demyx voihkaisi, ”Jos he tietäisivät että me… että meillä on – suhde… se vain pahentaisi asioita – ”
”Pahentaisi SINULLE”, Zexion painotti ja jopa hänen turrassa äänessään saattoi aistia vihan, ”Mitä se minulle enää lisää tekisi? Kaverisi piikittelevät minulle aina kun voivat, humalassa Axel on suorastaan hengenvaarallinen. SINÄ pelkäät menettäväsi ystäviesi kunnioituksen, pelkäät joutuvasi samaan tilanteeseen”
”Minä ajattelen vain sinun parastasi”, Demyx intti, yrittäen vaientaa syyllisyyden äänen päässään, ”He… he vihaavat homoja, sinä et voi käsittää. Marluxia varmaan tappaisi, on taatusti itsekin homo, siksi hän sitä tekee, ja panee eri tyttöä joka päivä ihan vain vahvistaakseen imagoaan…”
”Joten sinä mieluummin käytät minua”, Zexion tokaisi, ”Olen sinun oma salarakkaasi, poikahuorasi, kiva pikku lelu niin kauan kuin siitä ei tarvitse ottaa vastuuta…”
”Sinä et tarkoita tuota!” Demyx henkäisi järkyttyneenä, ”Zexy, minä tiedän, ettet tarkoita! Minä… minä tiedän että sinä tiedät!”
”Tiedän mitä?” Zexion tuhahti kitkerästi.
”Että minä rakastan sinua!”
Zexion hätkähti mutta peitti sen nopeasti.
”Ja mistäs minä sen tiedän? Demyx, tätä on jatkunut jo melkein koko vuoden, ja se on aina ollut tällaista, salaisia tapaamisia, hirveitä peitetarinoita ja jatkuvaa kiinnijäämisen pelkoa. Sinä saat sen tuntumaan siltä, että tässä on jotain hävettävää, jotain peiteltävää, että tämä ei ole sen arvoista – ”
”Lopeta, Zexy, sinä tiedät, ettei tuo ole totta”, Demyx kohottautui nopeasti polvilleen ja konttasi poikaystävänsä luokse. Hän nieleskeli kyyneliä, joita toisen satutettu ilme hänen silmiinsä nosti, ”Sinä tiedät, millainen minun elämäni on. Vanhempani ovat sikarikkaita ja tuskin koskaan kotona, olen aina saanut kaiken mitä ikinä olenkin halunnut, saavuttamatta koskaan mitään itse. Juhlin ennen joka ikinen viikonloppu, ryyppäsin siellä minne Axel meidät ikinä sattui raahaamaankaan ja missä Marluxia hässi kolmen tytön kanssa yhtä aikaa, ja minulla oli aina niin toivottoman ulkopuolinen olo että yritin vain vetää päätä täyteen. Koulunkäyntini oli sen takia ihan levällään, ja on vieläkin, jos rehellisiä ollaan. Varastelin autoja ja kymmenet tytöt yrittivät liimautua minuun kiinni vain siksi että minulla on rahaa ja satun näyttämään kohtuullisen hyvältä. Kukaan ei ikinä tuntenut tai edes halunnut tuntea minua itseni takia, ja tunsin olevani niin yksin, niin tyhjä. Se tyhjyys kalvoi minua sisältä päin, kaikki yöt kun makasin valveilla ja kaipasin niin repivän toivottomasti jotakin, jota en osannut edes nimetä. Musiikki oli ainoa, millä saatoin paeta, se oli ainoa asia, missä tunsin itse saavani jotakin aikaan. Ja nyt, sinä… vasta sinä näytit minulle, mikä se sisälläni kalvanut tyhjä aukko oli. Zexy, sinä olet elämässäni ihka ainoa asia, josta voin olla ylpeä”
Zexion tuijotti häntä, ja jossain syvällä mustan maskarakerroksen alla saattoi nähdä pupillien kimaltavan.
”Entä sitten?” hän sanoi kuitenkin, ”Minä olen orpo ja koulukiusattu, ja pääsin vasta vähän aika sitten ulos hoitokodista, jossa olin anoreksian takia, ja nyt 17-vuotiaana asun ensimmäisten ottovanhempieni luona. Sinä olet ainoa syyni elää, Demyx, mutta en jaksa tällaista enää pitempään. Emme edes vilkaise toisiamme kohdatessamme koulun käytävällä, kun katson sinua nauramassa ystäviesi kanssa, tuntuu, kuin olisin jossain toisessa ulottuvuudessa, niin kaukana sinusta. Ihan kuin olisin tärkeä vain silloin, kun sinua huvittaa niin, Demyx. Ja minä haluan tietää, olenko minä, vai mitä sinä haluat. Mitä sinä oikein minusta haluat, Demyx?”
Demyx katsoi tuota edessään istuvaa hahmoa, tuota niin kirotun kaunista, hentoa hahmoa, ja sanat liukuivat hänen suustaan yhtä luonnollisesti kuin hän oli niitä aina ajatellutkin:
”Haluan viettää loppuelämäni sinun kanssasi”
Zexion tuijotti häntä. Demyx tunsi hikipisaroiden kihoavan niskaansa ja hänen huuliaan kihelmöi, ne halusivat suudella kalpeaa vastapariaan vakuudeksi sanoistaan, painautua niitä vasten eikä erota milloinkaan.
”Oletko tosissasi?” Zexion kuiskasi kalkinvalkoisena kasvoiltaan, ”Sillä jos nyt pilailet kustannuksellani, vannon että teen elämästäsi kärsimystä täältä iäisyyteen”
”Sinun olisi todella helppoa tehdä elämästäni silkkaa kärsimystä”, Demyx sanoi ääni väristen, ”Riittäisi, että jättäisit minut. En kestäisi sitä. En elämää ilman sinua. En voisi palata siihen tyhjyyteen, ikuiseen kaipaukseen, etenkään nyt, kun tietäisin, mitä se on. Nyt vasta tajuan sen; En edes tiennyt mitä on yksinäisyys, ennen kuin tiesin, millaista on olla ilman sinua”
Sanoja seurasi pitkä hiljaisuus, jonka aikana Demyx vain tuijotti kiihkeästi toista poikaa, silmät räpsyen ja sydän hakaten samaa tahtia kellon kanssa. Sitten, hän täydeksi yllätyksekseen, Zexion hymyili ja pudisti jotenkin surullisesti päätään.
”Ei minun olisi helppoa tehdä elämästäsi kärsimystä”, hän hymähti, ”Sillä en pysty jättämään sinua. Se on minulle täysin mahdotonta. Jos pystyisin siihen noin vain, luuletko, etten olisi jo tehnyt sitä, sinä paskiaisten paskiainen?”
Jonkinlainen hysteerisen helpottunut nauru purkautui Demyxin kurkusta.
”Minä rakastan sinua, Zexy”, hän mutisi kyyneleet silmissä.
”Etkä voisi elää ilman minua?” Zexion kysyi hiljaa.
”Enkä voisi elää ilman sinua”, Demyx toisti.
Zexion kohottautui myös varovasti polvilleen ja kohottautui samalle tasolla Demyxin kanssa, kumartuen tämän korvan puoleen.
”Siinä tapauksessa, menetkö kihloihin kanssani?” hän kuiskasi.
Demyx tunsi henkensä salpautuvan.
”Zexy! Eikö se ole vähän aikaista?” hän kähähti, tuntien punastuvansa, ”Me… me emme ole edes täysi-ikäisiä vielä, ja – ”
”Ja mitä? Etkö sinä olekaan varma?” Zexion tiukkasi.
”Mitä, varma? Olen tietenkin…”
”Kihlaushan on lupaus loppuelämästä, vai etkös sinä juuri sellaisen minulle luvannut?”
”Lupasin tietenkin, ja joo, tietysti olen varma!” Demyx kiirehti sanomaan, ”Minä vain ajattelin – ”
”Enpä uskonut tätä joskus sinullekin sanovani, mutta ajattelet liikaa”, Zexion hymähti. Hän kiskaisi keskisormestaan löysän, leveän hopeisen sormuksen, johon oli kaiverrettu kömpelö pääkallo.
”Ja näin ollen, Demyx, minä omistan sinut”, Zexion sanoi pehmeällä äänellä ja sujautti sormuksen kevyesti Demyxin kapeaan nimettömään. Sitten hän silmäili tämän muita, tyhjiä sormia.
”Minä… minäkin omistan sinut, Zexy”, Demyx änkytti lähes sanattomana, ”Ja… ja minä ostan sinulle sormuksen”
”Haluan mustan”
”Saat suurimman timanttisormuksen, mitä vain löydän”, Demyx lupasi.
”Haluan mustan”, Zexion sanoi päättäväisesti. Demyxin silmistä virtasi onnenkyyneliä toistensa perään, ja Zexionin huulille kohosi lämmin hymynkare.
”Edes pieni timantti?” Demyx pyysi mahdollisimman anovasti.
”Hyvä on, vain yksi pieni ja siveellinen timantti sitten”, Zexion myöntyi niin alistuvan kuuloisesti, että Demyx naurahti.
”Saat sen kuulostamaan niin vastenmieliseltä”
”Timantit ovat”, Zexion sanoi ja kietoi kätensä Demyxin kaulan ympärille, ”Mutta kai se on sinun takiasi kestettävä”
- - -
A/N: Dem ja Zexy kihloissa on rakkaus<3 Kommentteja?