Title: Haluaisin muistuttaa
Author: FractaAnima
Genre: draama, H/C, angst
Rating: S
Warnings: itsetuhoisuus/itsemurha maininnan tasolla
Pairing: Poppy Pomfrey/Severus Kalkaros
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä omistan mielikuvitukseni. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.
Oneshot
Haasteisiin:OTS20 #2
FF100 sanalla 055. Henki
RANDOM10
Harry Potter -paritusketju
A/N: Harry Potter -paritusketju on varsin inspiroiva juttu. Ja niin on tämä parituskin, niin epäuskottavalta kuin se kuulostaakin.
Haluaisin muistuttaa
"Panin siihen erityisen paljon hunajaa", Poppy asetti valtavan teemukin Severuksen työpöydälle. Severus mulkaisi parantajanoitaa kulmiensa alta ja jatkoi muistiinpanojensa parissa. Poppy suoristi selkäänsä ja hymähti hyvin pahanenteisesti. Severus seurasi sivusilmällä, kuinka nainen kaivoi esiliinansa loputtomasta taskusta paksun nivaskan pergamenttia ja istuutui lähimpään nojatuoliin. Severus kohotti pöyristyneenä kulmiaan.
"Haluaisin työskennellä rauhassa", Severus puristi sanat mahdollisimman hitaasti hampaidensa välistä, ettei olisi äyskäissyt naiselle, joka oli jo hyvän aikaa ottanut tavakseen tunkeutua Severuksen huoneistoon. Kertaakaan ennen tämä ei kuitenkaan ollut tehnyt oloaan niin kotoisaksi, että ottaisi ja istuutuisi hänen nojatuoliinsa.
"Ehei, Severus, minä aion pitää huolen, että sinä myös juot teesi", Poppy suipisti suutaan, asetti lukulasit nenälleen ja syventyi omiin muistiinpanoihinsa. Severus pyöräytti silmiään.
"Miten vain", hän mutisi aikomatta edes hipaista teemukia, joka oli mitä ilmeisemmin ääriään myöten kyllästetty rauhoitusjuomalla. Rauhoittavan maku oli yritetty kehnosti peittää hunajalla, mutta Poppy unohti, että liemimestari tunnisti liemet hajusta, väristä ja nesteen pyörteistäkin, jos oli pakko.
Tunnit kuluivat, eikä Severus kyennyt keskittymään muistiinpanoihinsa ollenkaan. Hänen oli määrä kirjoittaa ylös yksityiskohtia hänen ja Pimeyden lordin tapaamisista. Sellaisia, joilla ei juuri nyt näyttänyt olevan minkäänlaista merkitystä, mutta joilla joskus saattaisi olla. Severus ei aikonut jättää mitään sattuman varaan.
Mies käännähti tuolillaan, oikoi huomaamatta hartioitaan ja tuijotti Poppya, joka oli päässyt paperipinossaan hyvän matkaa eteenpäin.
"Poppy", Severus irvisti yrittäessään olla näennäisen kohtelias, "voisitko nyt ystävällisesti jättää minut rauhaan?"
"Oi, heti kun olet juonut teesi. Se tosin on jo kylmää, mutta pienellä sauvanheilautuksella - ", Poppy heilautti sauvaansa ilmassa ja teemukista nousi jälleen himmeä höyryvana. " - asia korjaantuu helposti."
Severus hengitti nenän kautta niin syvään kuin kykeni ja laski vielä varmuuden vuoksi kymmeneen.
"Poppy", ääni oli varoittava.
"Severus", Poppyn ääni oli mitä pirtein. Se ärsytti miestä suunnattomasti.
"Haluaisin muistuttaa, että se ketä olet yrittämässä tyrmätä sokerilitkuksi peitellyllä rauhoitusjuomalla on talon liemimestari", Severus oli sulkenut silmänsä rauhoittaakseen itsensä siltä raivostumiselta, joka teki tuloaan vaativan väsymyksen ja sinnikkään parantajan myötä.
"Haluaisin muistuttaa, että se kuka täällä pitää huolta siitä, että sinä olet edes ylipäätään hengissä, on talon parantaja. Katsoisit itseäsi! Olet kalmankalpea, langanlaiha ja kuopat silmiesi alla ovat syvemmät kuin Mariaanien hauta. Jos en olisi kuukausien ajan kiikuttanut mitä monenmoisempia ainesosia linnan keittiöön lisättäväksi sinun haarukallisen kokoiseen ateriaasi, sinä et edes pysyisi tolpillasi. Että liemimestari on hyvä, ja kaataa nyt tuon teen kurkustaan alas, sillä siinä ei ole pisaraakaan rauhoitusjuomaa. Hunaja on sokeripitoista ja antaa sinulle voimia kävellä edes sänkyysi asti. Ei sillä, ettenkö leijuttaisi sinua sinne, jos olisi pakko. Olen tehnyt niin kymmeniä kertoja ennenkin, etkä sinä ole sitä pistänyt ennenkään pahaksesi", Poppy läksytti Severusta puhua palpattaen, eikä Severus pysynyt hänen mukanaan enää ollenkaan.
Lieni totta, että Severus oli aavistuksen väsyneempi kuin hän antoi itsensä olettaa. Tunteja, joskus vuorokausia kestävä täydellinen, rikkoutumaton okklumeus vaati mielenlujuutta, mutta se vaati myös fyysistä kestävyyttä. Täydellinen keskittyminen, jopa kidutuskirouksen alla oli elintärkeää, ja lopulta se kaikki olisi vienyt voimat vahvemmankin miehen kehosta.
Severus nojautui äkisti eteenpäin ja piteli päätään. Hänen silmissään sumeni ja korvat alkoivat tinnittää. Poppy ponnahti istuinsijoiltaan ja kyykistyi miehen eteen.
"Severus?" Parantajan sormet viilettivät ranteelta kaulalle ja laskivat pulssia, joka hakkasi ylikierroksilla. Severus huojahti jälleen eteenpäin, mikä sai hänet putoamaan tuolilta. Poppy sai hänet kiinni ja avitti miehen taikasauvansa avulla sänkyyn päiväpeitteiden päälle. Hän kutsui teemukin luokseen, ja asetti sen miehen huulille.
"Juo", Poppy käski, eikä Severus tehnyt elettäkään kieltäytyäkseen.
Muki tyhjeni suurien kulausten myötä. Poppy laski sen sängynviereiselle tasolle ja odotti. Vaikka Poppyn sanat rauhoitusjuomasta olivatkin totta, Severus nukahti silti lähes välittömästi. Poppy odotti vielä pitkän tovin, ennen kuin alkoi hitaasti kuoria peitteitä Severuksen alta. Hän leijutti Severusta aavistuksen ylöspäin saadakseen riisuttua tämän viitan ja napitti sitten päällystakin auki. Hän riisui miehen päällysvaatteet varmoin, mutta hoivaavin ottein. Kun Severuksella oli yllään enää suorat housut ja valkea paita, Poppy laski miehen takaisin sängylle ja liu'utti peitteet tämän ylle.
Tottuneesti Poppy siirsi nojatuolin sängyn ääreen ja uppoutui muistiinpanoihinsa. Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun Poppy vartioi Severuksen unta. Hän tiesi, ettei Severus pitänyt siitä, mutta koskaan Severus ei maininnut asiaa jälkikäteen. Poppy oli kuitenkin varma, että tämä tiesi joka kerta parantajan viipyneen.
Aamuneljän jälkeen Severus nytkähti rajusti saaden Poppyn pudottamaan pergamentit sylistään. Mies alkoi kouristella ensin vaimeammin ja lopulta niin, että Poppyn oli ryömittävä sängynpäätyyn istumaan pidelläkseen miehen päätä aloillaan. Hän asetti lattialla olevasta pinosta poimitun kirjan miehen hampaiden väliin, ja hengitti itse pitkin, syvin henkäyksin kuin voisi rauhoittaa miehen vain olemalla itse täysin rauhallinen.
Hitaasti kohtaus alkoi laimeta. Poppy piteli miestä sylissään useiden kymmenien minuuttien ajan ja kun hän oli aivan varma, että kohtaus oli ohi, hän siirsi miehen hiestä liimautuneet hiukset pois tämän kasvoilta. Severuksen käsi lennähti Poppyn käsivarrelle ja puristi sitä, ei kovaa, mutta ei myöskään hellästi. Poppy ajatteli sen olevan jälkikouristus, mutta sitten hän kuuli karhean äänen kysyvän:
"Miksi sinä olet yhä täällä?"
"Koska minä välitän, Severus."
He olivat pitkään liikkumatta ja hiljaa, kunnes Severus kysyi lähestulkoon retorisen kysymyksen.
"Miksi
minä olen yhä täällä?"
Poppy sulki silmänsä ja hymyili surullista hymyä. Kyynel livahti hänen silmäkulmastaan. Siitä oli lähemmäs kaksikymmentä vuotta, kun Severus oli aiemmin esittänyt nuo sanat. Se oli ollut Severuksen viimeisiä kouluvuosia, ja Poppy itsekin oli ollut, jos ei ihan nuori niin paljon nuorempi kuin nyt.
Silloin Severus ei ollut nähnyt syytä tai tarkoitusta elää. Poppy oli pelastanut hänen hengen tuolloinkin, niin kuin oli tehnyt ehkä useammin sen jälkeen kuin kumpikaan heistä uskalsi edes ajatella. Se oli ainoa tapa, jolla Poppy saattoi tuoda todeksi sen, mikä häntä sisimmässään korvensi.
Nyt kun vuodet olivat vierineet eikä tilanne olisi ollut niin onneton, koulun parantaja ja oppilas, Severus ei nähnyt kuin
yhden tarkoituksen ja syyn elää. Se syy ei valitettavasti ollut Poppy. Mutta siitäkin huolimatta hän oli siinä, piteli Severusta sylissään ja kuivasi kyyneleensä urheasti ennen kuin vastasi:
"Koska minä välitän yhä, Severus."