Mentalist: Näkökulmista (S)

[Mustalupiini]

Nimi: Näkökulmista
Kirjoittaja: Minä, Mustalupiini
Fandom: Mentalist
Tyylilaji: Draamaromanceraapalesarja
Paritus: Wayne Rigsby/Grace Van Pelt
Ikäraja: S
Yhteenveto: Näkökulmia. (Voi mitä mielikuvituksen loistoa )
Vastuuvapaus: En omista Mentalistia enkä hyödy tästä rahallisesti.
Haasteet: Spurttiraapale II kierros 6.

KK: Koska halusin kirjoittaa shaypsalle jotain kivaa. Höpölle sekä Gualle ja Keijulle (ja Kissanaiselle vaikkei se olekaan finiläinen) kiitoksia sanoista <3
Kommentit ovat tervetulleita :3

               Näkökulmista


Jos ei tarvitse olla yksin

Auringonlaskut ovat kultaisempia silloin kun niitä ei tarvitse katsoa yksin. Silloin kun ei tarvitse olla yksin, silloin näkee, haistaa, tuntee, maistaa, ylipäänsä aistii kaiken kauniin vieläkin kauniimpana ja kaiken rumankin nätimpänä. Silloin naurattaa enemmän, jaksaa tehdä mitä vain, mikään ongelma ei tunnu ongelmalta vaan kaikkeen löytyy aina ratkaisu. Sydän lyö pehmeämmin, pimeänpelko katoaa, se outo tunne sisälläsi on onnellisuutta. Ja se tuikkii silmissäsi, väreilee huulillasi, kutittaa vatsaasi ja pitää sinut pystyssä. Elämä tuntuu paremmalta kuin aiemmin, melkein luvattoman hyvältä. Vähän epätodelliselta, mutta kuitenkin se on täysin totta.
Eikä sitä voi ymmärtää ennen kuin silloin, kun ei enää tarvitse olla yksin.

~

Jane – Tietenkin

Tietenkin minä tiesin heistä. Se näkyy jos osaa katsoa. Pitkään piilossa kytenyt, lopultakin pintaan asti selvinnyt rakkaus, kaunis kuin – mikä? Ruusu? Auringonlasku? Morsian? Elämä nyt ei ainakaan. Mutta kaunis kuitenkin.
En minä siitä kenellekään kertonut, ei se muille kuulunut ennen kuin he itse julkistivat asian. Enhän minä yleisestikään ottaen kertonut muille työtovereistani tietämiäni salaisuuksia, ei tämä ollut mitenkään poikkeustapaus. Minä vain hymyilin heille, ehkä kiusoittelin hiukan, saatoin sanoa jotain joka sai heidät katsomaan toisiaan apua, hän tietää -ilme silmissään. Mutta en minä paljastanut heitä, en toki. En edes sanonut suoraan että tiesin. En koskaan. Koska se ei ollut minun tehtäväni.

~

Lisbon – Melkein vain hyvää

Olisi kai se pitänyt arvata. Jane oli arvannut heti ihan varmasti, mutta eihän hän toisten salaisuuksia kerro, omistaan puhumattakaan. Olin kuitenkin iloinen heidän puolestaan, sopivat toisilleen. Pomona minun täytyi tietenkin sanoa, että ei mitään pelehtimistä kesken töiden, mutta he osasivat kyllä käyttäytyä. Ei siinä mitään valittamista ollut.
Joskus pelkäsin, että jos he riitaantuvat niin toimiston ilmapiiri muuttuu pahaksi, mutta eivät he ainakaan tähän mennessä ole mitään ongelmia näyttäneet omaavan. Temperamenttia molemmilta löytyy, mutta myös taitoa ratkaista muutakin kuin murhia, joten kaikki on sujunut kuten pitääkin.
Minä toivon heille vain hyvää. Ja piilotan joskus pistävän kateudentunteen nähdessäni heidän silmiensä onnelliset tuikkeet.

~

Cho – Koskaan en uskonut

Rigsby lankesi Van Peltiin heti tämän liityttyä joukkoomme. En voinut olla naureskelematta hänelle salaa tai vähemmän salaa seuratessani sivusta, miten hän mietti kehtaisiko kertoa naiselle vai ei.
Koskaan en uskonut, että hän todella uskaltautuisi ottamaan härkää sarvista. Työssään hän ei pelkää mitään, mutta naiset ovat vaikeampia. Silti rohkaisin häntä tekemään sen, sillä riskejä on otettava ja Van Pelt kyllä katseli häntä useinkin sivusilmin siihen malliin, että tunne oli molemminpuolinen.
Kun istuimme kahdenkesken autossa vahtimassa jotain tai suorittamassa muita työtehtäviä, minä kyselin häneltä tilannepäivityksiä ja kiusasin. Silti olin täysin tyytyväinen tilanteeseen ja kun se muuttui... En ollut ihan varma mitä ajatella.

~

Rigsby – Liian mahdotonta

Usein kävellessäni kukkakaupan ohi tai nähdessäni tienvierustalla kasvavan kukkia minä ajattelin kaapata kimpun ja viedä sen hänelle. Varsinkin kun Cho yllytti minua jatkuvasti.
Mutta kuitenkin olin liian pelkuri ja ehkä myös liian epäromanttinen sellaiseen. En tiennyt mitä tapahtuisi ellei hän hyväksyisikään sitä, enkä varsinkaan mitä sitten jos hän hyväksyisi sen ja toiset saisivat selville – ei ei, mahdotonta.
Mutta halu ei pysynyt poissa. Villit ajatukset, vieläkin villimmät unet, en saanut niitä pois mielestäni edes yrittämällä hukuttautua työasioihin. Ne pyörivät mielessäni teinpä mitä tahansa, ja vaikka minulla oli useampikin tilaisuus yrittää tehdä niistä totta, itsehillintäni ja pelkuruuteni pitivät pitkään.
Vaan eivät ikuisesti.

~

Van Pelt – Tunteiden kätkeminen on taitolaji

Kotimatkani varrella kasvaa kiero, tien päälle kaartuva palmupuu. Siitä tuli minulle varsin merkityksellinen kun huomasin olevani ihastunut työtoveriini. Otin tavakseni, että aamulla kun kuljin sen ohi töihin, jätin Rigsbyyn liittyvät hellät tunteet sen juurelle ja illalla kun menin takaisin kotiin otin ne taas mukaani. Tyhmän kuuloinen rituaali, mutta se toimi. Tai ainakin halusin uskoa niin. Koska enhän minä voinut odottaa mitään häneltä, me työskentelimme yhdessä. Se esti kaiken, sen takia tunteet oli pidettävä piilossa palmun juurakossa.
Uskomaton sattuma, mutta mennessäni kotiin sinä päivänä kun me suutelimme ensimmäisen kerran, palmu oli kaadettu. Ei ollut jäljellä mitään minne piilottaa tunteensa, ei enää.

~

Kaksin aina kauniimpi

Mies tarttuu naisen käteen, tämä hymyilee. Työpäivä on päättynyt, millään muulla ei ole enää väliä kuin heillä kahdella.
Matkalla miehen kotiin kaksikko poikkeaa hakemaan jäätelöä kaupasta. Minttusuklaata vai lakritsia? Otetaan molemmat.
Perillä he riisuvat kenkänsä eteisen lattialle ja tassuttelevat sukkasillaan olohuoneeseen. Mies laittaa elokuvan pyörimään ja nainen hakee lusikat. Käperrytään sohvalle ja kaiverretaan jäätelöä paketista pala palalta, ennen elokuvan puoltaväliä ne on jo syöty.
Keskittyminen filmiin alkaa herpaantua, katseet lipsahtelevat pitkin toisen silmiä ja makuuhuoneen ovea. Puhua ei tarvitse, ymmärtävät toistaan ilmankin – mennään.
Auringonlaskut ovat kultaisempia silloin kun niitä ei tarvitse katsoa yksin, eikä heidän enää tarvitse olla yksin. Parisänkyyn mahtuu kaksi.

[Santtu]

Oi, nämä olivat ihania! En ole koskaan erityisemmin rakastanut tätä paritusta (Rigsby ja Cho kuuluvat toisilleen, Lisbon ja Van Pelt toisilleen, väittää slasheri pääni sisällä), mutta tätä oli erityisen kiva lukea. Varsinkin ensimmäinen raapale iski minuun ja kovaa, ehkä siksi ettei siinä ollut mainintaa Rigsby/Van Peltistä, ehkä siksi että pidän kovin paljon kuvailusta, en tiedä - mutta mielestäni se oli ehdottomasti paras näistä kaikista. Kuvailet kyllä todella kauniisti, se pitää sanoa!

Janen osuus oli ehkä suosikkini, sellainen hyvin... janemainen (en todellakaan meinannut kirjoittaa japanilainen). Kuinkas muutenkaan. Tämä

rakkaus, kaunis kuin – mikä? Ruusu? Auringonlasku? Morsian? Elämä nyt ei ainakaan. Mutta kaunis kuitenkin.

oli ehdottomasti lempilauseeni koko raapalesarjassa! Hyvin janemainen tosiaankin. "Elämä nyt ei ainakaan" sai meikäläiselle hymyn huulille, varsin IC huomatus meidän mentalistiltamme.

Chon osuus taas oli toinen lemppareistani. Ehkä se johtuu vain taipumuksistani parittaa Rigsbya ja Chota toisilleen, mutta minusta tuo raapale tuntui hieman katkeransävyiseltä. Ihan selvästi olet (vahingossa?) piilottanut sinne kyseistä paritusta! No ei, en tiedä, mutta minusta tuo oli myös hyvin chomainen raapale.

Lisbon oli myös IC, jäi melkein harmittamaan hänen puolestaan tuo viimeinen lause ("Ja piilotan joskus pistävän kateudentunteen nähdessäni heidän silmiensä onnelliset tuikkeet"). Rigsbyn ja Van Peltin näkökulmat olivat sellaisia suloisia, tienpäälle kaartuva palmu varsinkin. <3

Hieman kämäinen kommentti tuli, mutta kerran lupasin kommenttia heittää niin senhän minä teen!

[shaya]

Itken kun katson tuota tän ficin julkaisupäivää. ;___;

Jokatapauksessa, tää oli aivan ihana! Omnomnom. Tykkään sun ideasta, täähän on vähän niin kuin omanta ficciä samassa, ihih (sisäinen fanityttö koittaa kovasti tunkea hihitystä joka väliin...). Ja tavallaan myös tosi suloista, tosin, sitä Rigsby/Van Pelt taitaa aina olla, ne on niin höppäniä. Ja yhy itken tolle Rigsby/Cholle tuolla. Tosiaan Sweeney(...a...ta... miten se taivutetaan?) puhui ihan asiaa, sun kuvailu on vaan vau. <3 Me likes. On se jännää kun toiset osaa ujuttaa kuvailun sekaan juonenkin, voisin opetella myös.

Pakko myös hehkuttaa tuota Janen raapaletta, koska voi hyvänen aika kun se oli niin janemainen. Itkettää ihan kun osaat ottaa nää hahmot omikses niin hyvin. Janen tuo otsikkokin, tietenkin, saa ihan hymyn kasvoille. Ihanan itserakas mies. Tuo saatoin sanoa jotain joka sai heidät katsomaan toisiaan apua, hän tietää -ilme silmissään toi heti mieleen parikin kohtaa itse sarjasta, esimerkiksi sen ihme shamppoojutun ja näni, mikä on tietysti hyvä. Hih kun tykkään canonista, se on mun toinen mies jooo.

Lisbonin osuus oli myös kiva ja todentuntuinen, vaikka oikeastihan jos näiden suhteesta saataisin kuulla julkisesti niin toinen joutuisi vaihtamaan osastoa. Sun versio on kuitenkin tässä mielessä ehdottomasti itse sarjaa parempi, koska fo real... njoo. Kuitenkin Lisbon oli ihan oma itsensä pienine kateudenpistoineen, ja hymyilytti kuinka kaikesta huolimatta hänen puheissaan oli koko ajan läsnä se tietty "pomomaisuus". Ignooraan tuon Chon raapaleen, itku. Cho oli awws kun se oli vähän tuollainen... tuollainen, joo, tollanen höpö. Ja pakko sanoa että kyllä Rigsbyllä on ihkuja kavereita,

Koskaan en uskonut, että hän todella uskaltautuisi ottamaan härkää sarvista.

hyvin kannustavia ja silleesti.

Pidin myös siitä, miten tuo Van Peltin raapale erottui hieman muiden joukosta kerrontatyyliltään. Se kertoo jonkin verran naisen luonteesta, joko tarkoistuksella tai vahingossa, että ei puhuta asioista suoraa vaan puhutaan palmuista ja kuitenkin siitä rakkaudesta. Ja myös se, miten kova työmoraali sillä on, ihan naurattaa katsoa noita kahta joskus kun Van Pelt on sellainen ihme tiukkis joskus.

Käperrytään sohvalle ja kaiverretaan jäätelöä paketista pala palalta, ennen elokuvan puoltaväliä ne on jo syöty.

<3
Ja minttusuklaata ehdottomasti eikä mitään lakritsia.

Kiitos vielä tästä, höpö.
(Ja mäkin tykkään noista yliviivauksista, aika viehkeät.)

[Kahvituokio]

Ah, Mentalistia. <3
Kokonaisuudessaan aivan ihana ficci. Tykkäsin paljon, tämä oli todella mukava aamiainen. :--D

Jane oli arvannut heti ihan varmasti, mutta eihän hän toisten salaisuuksia kerro, omistaan puhumattakaan.

Niin totuudenmukainen lause!

Ja piilotan joskus pistävän kateudentunteen nähdessäni heidän silmiensä onnelliset tuikkeet.

Ihana lause.

Tuotanooin, mitään rakentavaa ei nyt tullut, pidän tästä ihan tälläisenään. Mitään silmäänpistäviä virheitäkään en huomannut. Kiitos tästä.

Ps. Olisiko Jane/Lisbon - ficcejä tulossa tässä joskus ? * vinkvink * (;

[Fairytale]

Tosi hyvin kirjotettu ficci ja jokainen pätkä oli juuri jokaiselle sopiva

Lyhyestä virsi kaunis x )

Ja Jane/Lisbon ficit olisi ihania

[pate]

Patrickin osio oli kyllä tosiaan patemainen ja hyvin kirjotettu tykkäsin (: Itse kuvittelisin Kimin ajattelevan vähän erilailla, mutta hyvä se noinkin oli. Ehkä paras lukemani Mentalist ficci tähänastisista. Kimball/Patrick paritus olis upee <3

[Beelsebutt]

Jestas kun näistä tosiaankin paistoi aivan uskomattoman hienosti läpi noi hahmot! Varsinkin Lisbon oli erittäin aito <3 ja Van Pelt <3 Rakastuin tuohon palmujuttuun, aivan loistava!

Mä haluaisin ajatella, että tossa kehyksessä oli Jane/Lisbon -viittaus, mutta mähän voin toki ajatella ihan mitä haluan 8 )

Uu, mä haluaisin Jane/Kimballia <3 Ois aika pähee


Kiitos
B


// Haha, kyllä mulle Cho/Rigsbykin kelpaa! \o/